Jos pidin viime vuotta hengästyttävänä niin tämä vuosi on joka tapauksessa saavuttanut aivan uuden levelin liikkumisen suhteen. Piti hidastaa, mutta elämä vei mennessään. Voisin jopa sanoa että vähän liikaakin. No ompahan ainakin tullut elettyä ja siinä samalla matkustettua. Ja mikä parasta, elettyä omanlaistani elämää.
Nyt on aika siis laittaa vuoden 2018 reissut pakettiin ja alkaa suunnitella ensi vuotta. No niinkö täällä mitään suunniteltaisi, kun kaikki tuppaa aina tapahtumaan spontaanisti…
Tammikuu – Singapore / Bintan, Indonesia + Oulu Reunion
Tammikuussa oli aika hypätä ensimmäisen kerran Qatar Airwaysin siiville ja lentää valloittamaan uusi osa Aasiasta. Parin viikon reissulla tuli rentouduttua Bintanin saarella ja tutustuttua trooppiseen sateeseen. Viikko Singaporessa oli hiukan parempi säiden suhteen ja antoi paljon erilaisia kaupunkinäkymiä, kuten Gardens by the Bayta, intialaisia ja kiinalaisia kortteleita, sekä säihkyviä pilvenpiirtäjiä. Tulipas taas todettua ettei Aasia petä koskaan.
Tammikuun lopulla sain vielä odotetun Madrilenon Suomeen ja vietimme muutaman päivän mittaisen Oulu loman talvisten aktiviteettien parissa. On kiva vierailla ympäri maailmaa ystävien luona, mutta täytyy myöntää että vielä enemmän mieltä lämmittää se tosi asia, että joku ihan oikeasti haluaa tulla ja matkustaa tänne kauas pieneen Ouluunkin.
Helmikuu – Kiiruna & Jällivaara, Ruotsi + Oulu Reunion part 2.
Helmikuu alkoi yliopiston järjestämällä ekskursiolla Pohjois-Ruotsin Kiirunaan ja Jällivaaraan. Samalla tämä oli minulle pohjoisin paikka koskaan, missä olen ikinä käynyt. Pelkäsin etukäteen kylmyyttä ja totesinkin paikan päällä ettei tämä ole ehkä se aika vuodesta kun tämän tytön kannattaa oikeasti suunnata pohjoiseen. Tulipahan kuitenkin nähtyä kaivoskaupunki, sekä valloitettua Jällivaaran Dundret. Mukavaa meillä oli!
Ruotsista selvittyä oli aika vastaanottaa kolme kaunotarta Itävallasta ja toivottaa tervetulleeksi Ouluun. Näillä rakkailla vierailla oli aikaa varattuna kokonaisen viikon verran, joten koko kaupunki ehdittiin kiertää vallan hyvin läpi. Itselle kaikkein suurinta kultaa oli kuitenkin nuo kaikki illalliset ja kuulumistenvaihdot. Samalla suunnittelimme, milloin menisin itse Itävaltaan. Empäs tiennyt, että se toive toteutuisi jo jopa saman vuoden puolella.
Huhtikuu – Teneriffa, Madrid, Espanja
Maaliskuu oli aika pysyä aloillaan ja hoitaa opiskeluja pois alta. Velvollisuuksista selvittyä otinkin yhtenä huhtikuisena aamuna lennon eteläiselle Teneriffalle ja nautin kotisaaresta reilun viikon verran. Viikon aikana ehdin viettää aikaa etelän rannoilla, juosta ylämäkiä aamun valjetessa ja huristella autolla ympäri Teneriffan parhaita luontokohteita. Kotiin päätin lentää Madridin kautta ja päätös ei kaduttanut tälläkään kertaan tippaakaan. Unelmaillallinen Cuatro Torresin huipulla, yksi liian myöhäinen yö, Tres Cantosin kotimaisemat ja Parque de Europan mini Euroopan maisemat tekivät pysähdyksestä unohtumattoman.
Toukokuu – Balaton & Budapest, Unkari + Kosice & Bratislava, Slovakia
Espanjan reissulta kotiinpalattua Oulun lumet alkoivat sulaa ja oli aika purkaa ja pakata laukku uudemman kerran ja suunnata tällä kertaa viikon kierrokselle itä-Eurooppaan Unkarin ja Slovakian maisemiin. Unkarissa odottivat toukokuiset helteet ja Balaton järvi antoi parastaan kylpylöineen. Rentouttavan paripäiväisen jälkeen oli aika tutustua ensimmäistä kertaa Budapestiin ja kiivetä Gelert kukkulalle ja kävellä jalat kipeiksi kaupungin kaduilla. Loma oli hyvä päättää vaihtamalla maata ja tutustuen Slovakian suurimpiin kaupunkeihin Bratislavaan ja Kosiceen.
Kesäkuu – Sardinia, Italia / Korsika, Ranska
Kesäkuu alkoi antaa Suomessakin parastaan. Vietimme monia iltoja kavereiden kanssa ulkona, nautimme keskiyön auringosta ja pyöräilimme kaupunkia ympäri. Kesäkuussa oli aika myös suunnata Sardinian saarelle ja asettua aloilleen parin viikon verran Algheron rantakaupunkiin. Sydän ei voinut olla muuta kuin hymyä katsellessa Välimeren aaltoja ja syödessä gelatoa. Parin viikon aikana ehdimme myös Korsikan eteläisimpään kaupunkiin Bonifaccioon, sekä kiertää Sardinian kauneimpia rantoja Stintinossa ja tutustua Bosan markkinoihin.
Heinäkuu – Seskarö, Ruotsi / Muutto Madridiin
Italian jälkeen Suomen uskomattomat kesäkelit jatkuivat ja teimme muutamankin päiväreissun kavereiden kesken Oulun lähimaisemissa. Tutuiksi tuli Siikajoen, Ylikiimingin ja Lumijoen pitäjät ja geokätkö kartta sai samalla uudenlaista täytettä. Yhtenä viikonloppuna auto suuntasi jopa Ruotsin puolelle Seskarön saarelle nauttimaan rantamaisemista.
Olin kuitenkin tehnyt jo aiemmin tärkeän päätöksen ja niinpä suuntasinkin heinäkuun lopussa pelkällä menolipulla Madridiin. Loppujen lopuksi vietin ikimuistoiset 7 viikkoa takaisin asuen lempikaupungissani nauttien ystävien seurasta, ihanista helteistä ja maailman parhaasta kaupungista. 7 viikon aikana ehdin myös tutustua taas uusiin osiin Madridia kuten Alcorconin lähiökaupunkiina ja Buitrago de Lozoyan kajakointimahdollisuuksiin.
Elokuu – Mallorca, Galicia, Espanja
Koska elokuun tukikohtana toimi Madrid, oli kaupungista käsin helppoa suunnitella kaksi pitkää viikonloppua Espanjan muille seuduille. Ensimmäisenä kohteena toimii Baleaarien tunnettu Mallorca ja rentoa rantatunnelmaa tarjoava Santa Ponsa. Muutaman päivän aikana ehdimme kuitenkin myös katsella tähtiä ja lentokoneita autiolla rannalla, ajella ja kierrellä länsirannikon rantoja ja vierailla tippukiviluolilla.
Toisena kohteena toimi Galician itsehallintoalue, jossa halusin vierailla kolmessa eri kaupungissa kolmen eri päivän aikana. Rynkyn aamulento vei tyylillä itse Santiago de Compostelaan, joka oli jossain määrin jopa ehkä vähän pettymys. Seuraavana päivänä suuntasin aikasin aamulla ihanan hurmaavaan Vigoon ja jatkoin vielä yöksi ystäväni luokse Ourenseen. Kolmas päivä kuluikin siis ihmetellen Ourensen pikkukaupunkia ja tutustuen sen termaalisiin altaisiin. Samalla tuli ensimmäistä kertaa testattua Espanjan yöbussiyhteydet takaisin Madridiin.
Syyskuu – Paluu Suomeen
Syyskuun alussa oli siis aika heittää taas hyvästit aurinkoiselle Madridille, pakata matkalaukku ja palata takaisin kotiin. Kotona odotti lukukauden aloittaminen ja syksyinen sää. Niinpä syyskuu kuluikin intensiivisesti kotona töiden ja opintojen parissa.
Lokakuu – Viikon kenttäkurssi Rovaniemellä
Myös lokakuu kului melko mukavasti kotona ja viettäen ystävien kanssa aikaa. Lokakuuhun vaihtelua toi kuitenkin viikon kestänyt kenttäkurssi Rovaniemellä tutustuen paikallisiin matkailupalveluihin, yrittäjiin ja pohtien sesonkien vaikutusta matkailubisnekseen ja kehittämiseen. Täytyy sanoa, että tämä on ollut tähän mennessä paras kurssi koko yliopistourani aikana.
Marraskuu – Tel Aviv, Israel
Marraskuussa päivät alkoivat käydä sen verran lyhyiksi, että viikon pako etelään tuli todella tarpeeseen. Tämä oli myös siitä ihmeellistä, että jätin oikeasti ensimmäistä kertaa koko vuoden aikana läppärin kotiin ja vietin aitoa lomaa kokonaisen viikon verran. Israel antoi parastaan Tel Avivin rennolla ilmapiirilla, Jerusalemin historiallisilla maisemilla, ihanan rentouttavalla Kuolleellamerellä, Masadan kansallispuiston aavikkomaisemilla, sekä raamatun maisemien Galilea kierroksellaan.
Joulukuu – Wien, Itävalta
Vuosi oli vielä hyvä päättää tähän odotettuun Wienin matkaan tapaamaan samaisia helmikuisia ystäviä. Muutama päivä yhdessä olivat kultaa ja kuulumisten vaihdon ohessa ehdimme muun muassa kierrellä kunnon kasan joulumarkkinoita kaupungissa.
Tästä nopeana yhteenvetona voi laskea, että vuosi toi tullessaan 10 valtiota Suomen lisäksi, joista 6 oli itselleni uusia. Yhden suuntaisia lentoja tuli otettua 35 kappaletta ja junaa tuli käytettyä 2 kertaa. Näiden reissujen aikana sain viettää noin 109 päivää Suomen rajojen ulkopuolella. Vuoteen mahtuu ihan järjetön määrä tunteita ja niin moni asia sai hymyn ja haikeuden kasvoille tätä koostetta kirjoittaessa.
Ei voi tällä hetkellä muuta sanoa kuin, että mielenkiinnolla odotan mitä 2019 tuo tullessaan. Ainakin kovana toiveena on löytää balanssi, valmistua ja viettää ikimuistoisia hetkiä maailmalla.
Ei muuta kuin antaa tulla 2019, nyt ollaan valmiita!
Lue täältä muiden vuosien koonnit: 2013, 2014, 2015, 2016, 2017
8 Comments
Huh mikä vuosi 🎉🎉🎉
Paljon olet ehtinyt ja opiskellutkin siinä sivussa tai ihan päätoimisesti.
Oikein hyvää matkavuotta 2019 ja onnellisia päiviä vuoden jokaiselle päivälle,
Kiitos Piia!
Opiskelin kesäkuuhun asti täydet 30 opintopistettä, mutta nyt syksyllä tavoite jäi hieman alle. Olen samalla tehnyt koko vuoden töitä, joten tämä vuosi on ollut aika melkoinen kuin miettii kuinka paljon on oikeasti ehtinyt saada aikaan.
Ihanaa reissujentäyteistä vuotta sinnekin ja paljon ihania uusia kokemuksia!
Jopas sullakin oli vuosi! Ehdin seurailla blogeja varsin vähän tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana, joten paljon sunkin reissuja näyttää menneen ohi silmien.
Varmasti on kivaa ollut saada ulkomaisia vieraita Ouluun käymään. Ihailen kyllä myös sitä, että ovat sinne asti lähteneet, sillä mä en ole vielä koskaan saanut itseäni Ouluun asti 😀
Mä en edes uskaltanut laskea, montako kertaa lensin tänä vuonna. Lentoja oli niin huima määrä, vaikka yritinkin lentää mahdollisimman suorilla lennoilla aina kuin mahdollista.
Tsemppiä ensi vuoteen ja opiskelujen loppurutistukseen 🙂
Hahha mulla on ihan sama fiilis! En paljoa ehtinyt alkuvuonna seurailla blogeja enkä kyllä ehtinyt oikein itsekään kirjoitella mitään. Siksikin on ollut tosi kiva nyt lukea ihmisten vuodesta, että pysyy ainakin mukana mitä on tapahtunut.
Joo ilmeisesti tuo Lappi brändi ja lumi on vetänyt kavereita tänne, sekä tietenkin erinomainen mahdollisuus nähdä kaikki vähän halvemmin koska ilmainen majoitus ja kotiruoka. Eli jos tuut joskus eksoottiseen Ouluun budjetilla niin pistät vain viestiä niin multa kyllä löytyy majoitusta ja kakkospyöräkin.
Tsemppiä sullekin ensi vuoteen ja kaikkia ihania matkoja odotellessa!
Mun matkavuosi alkaa Madridilla. Pitääkin käydä lukemassa sun juttuja enemmän, koska olet asunutkin siellä. Hyvää reissuvuotta 2019.
Hei Sini,
Aivan ihanaa Madridia sulle!:) Täältä löytyy kyllä matkajuttuja ja jos mitään lisävinkkejä kaipaat niin saa ottaa myös yhteyttä. Paremminhan ei kukaan voi aloittaa matkavuotta kuin Madridilla hahha. Eli ihanaa ja antoisaa reissuvuotta 2019 myös sulle!
Aikamoinen vuosi sulla! On näemmä oltu muutamissa samoissa paikoissakin reissailemassa (mm. Madrid ja Singapore). 🙂 Olisi ihanaa, jos pystyisi matkustamaan vaikka joka kuukausi, mutta kaikkein mieluiten olisin kuitenkin kerralla mahdollisimman pitkään reissussa.
Joo samoja kohteita tosiaan meidänkin vuoteen mahtui! Pitkät pysähdykset on aina tosiaan kivempia. Varsinkin kun itse olen käytännössä Israelia lukuunottamatta pitänyt läppäriä kaikilla reissuilla mukana. Ja sitten kun täältä Oulusta lähtee menee lentokentillä aina niin kauan aikaa että sellaiset 2-3 päivän pyrähdykset kuten tuo Wien ottaa niin paljon enemmän energiaa kuin antaa. Tosin mukavaa vaihteluahan pienet kaupunkilomatkin arkeen on. Madridiin voisin siltikin muuttaa taas vaikka heti takaisin!