Vaellusreissulla Navacerradassa Madrileñojen tapaan

Madridin pohjoisosissa kohoaa vuoristo, joka on varmasti jokaiselle kaupungissa asuvalle henkireikä. Itse ehdin vetää kolme eri haikkia eripuolilla vuoristoa ja viimeisin oli ehdottomasti se ikimuistoisin. Tästä saanee kiittää erityisesti älyvapaata seuraa kuin myös Madridin vuoriston tunnetuimpia maisemia.

Hyvin suunniteltuna eli edellisenä iltana sovittuna kolme Madrileñoa ja kaksi suomityttöä sopivat tärskyt Nuevos Ministeriokselle aamu yhdeksältä. Madrileñojen tapaan lähijunan aikataulu oli katsottu ihan päin honkia ja loppujen lopuksi 10 minuutin vaihtoaika vaihtui tunnin odotukseen. No mikäpäs siinä uuteen seuraan tutustuessa ja lähtöä tehtäessä. Vihdoin juna C8 siis kuitenkin saapui ja vei innokkaat urheilijat kohti vuoristoa ja Madridin omaa laskettelukeskusta.

Ensimmäinen junapyrähdys aina Cercedillaan asti kesti noin kaksi tuntia. Tuo kaksi tuntia tulikin melko hyödyllisesti käytettyä. Madrileñot kehuivat reitin hienoutta, sillä tätä on kuulemma haikattu ennenkin ja aina on menty ihan oman flown mukaisesti. Nuille aiemmille haikeille oli sattunut ukkosta ja härkiä, mutta tässä sitä taas mentiin kaikki sormet ja varpaat ylhäällä miettien mitäköhän tästä on tulossa.

Cercedillassa ilma oli raikas, mutta pikainen vaihto antiikkiseen vuoristojunaan C9 vei vihdoin täysin vuoren huipulle ja Navacerradan laskettelukeskukselle. Navacerradassa tunnelma oli kuin Alpeilla konsanaan. Tummia puisia mökkejä, hiihtohissejä ja rentoa kylämeininkiä. Keväällä lumet olivat jo sulaneet ja suurinosa ravintoloista oli heitetty kiinni, mutta se ei tällä reissulla haitannut yhtään mitään. Tästä alkoi siis haikki vuorten läpi takaisin kohti Cercedillaa noin 11 kilometriä.

Koska homman nimi oli ylittää vuori, voitte nyt sitten heti kuvitella minkä tasoisella nousulla homma startattiin. Madrileñoilla ei tuntunut missään. Repusta löytyi joka väliin milloin porkkanaa ja milloin pähkinöitä ja niin sitä kiivettiin. Suomitytöillä oheneva ilma pisti keuhkot koville ja parin välikuoleman jälkeen saavutettiin vihdoin huippu, lähes myrskyinen viima ja ihan törkeän hienot maisemat! Huh siinä kivikolla istuessa ei voinut kuin hymyillä ja rakastaa elämää. Juuri tällä huipulla ei kuulemma olleet kaveruksemmekaan aiemmin käyneet. Niinpä niin eihän tässä missään oikealla reitillä oltukaan.

Huiputtamisen jälkeen oli aika aloittaa pikkuhiljaa laskeutuminen. Alaspäin mentäessä kasvillisuusvyöhykkeet alkoivat vieriä yhtä nopeaa kuin kivet jalkojen alla. Karu viimeinen huippu muuttui ensin kuivasta hiekkamaastosta asteittain kauniin kosteaksi mäntyiseksi metsäksi. Jossain siinä hollilla sijaitsi kuulemma järvi ja nälän painaessa päätettiin painua järven rantaan eväspussiemme kanssa. Tällä reissulla se aiemmin vastaantullut järvi loisti kuitenkin poissaolollaan ja hyvän metsäaukean eteentullessa päätettiin sitten luovuttaa järven suhteen ja istahtaa alas levähtämään.

Tässä taas espanjalainen elämäntapa loisti parhaudellaan. Siinä missä Suomityttöjen laukusta löytyi pienet eväsleivät, muutama kanelipulla ja pillimehu kaivoivat Madrileñot esille säilykelihat, paketit kinkkua ja juustoa, sekä metrin mittaiset patongit. Oman pienen leipäpalasen jo sulaessa mahassa, kulinaristit olivat vasta saaneet ruokansa valmistettua. Patongit huuhtoutuivat hyvin alas oluen avulla ja suomalaiset kanelipullatkin maistuivat noin niin kuin jälkiruokana. Ehkä koin ihan vain pientä annoskateutta siinä toisten täytettyjä patonkeja katsoessa.

Tummat pilvet alkoivat uhkaavasti lähestyä ja niinhän siinä sitten kävi, että sadehan sieltä saapui. Oli pakko jatkaa matkaa, sillä varsinkin paikallisoppaamme olivat huolissaan joskos taas tuo paha ukkonen tulisi häiritsemään kauniita luontohetkiä. Olihan sitä viime kerralla oltu oikeassa pulassa keskellä ei mitään salamoidessa. Tällä kertaa sade jäi kuitenkin pieneksi ripistelyksi ja matka jatkuikin kauniissa maisemissa arvottuja metsäreittejä pitkin eteenpäin.

Viimeiset kilometrit tulikin käveltyä purojen solinassa ylitellen muutamia siltoja. Niin kaunista ja niin rauhallista. Vuoret näyttivät toiselta puolen valtavilta ja aivan joltain muulta kuin Espanjalta. Kyllä tässä nyt oltiin ainakin jonnekin sademetsään asti kävelty! Kuusi tuntia myöhemmin Cercedilla alkoi loistaa horisontissa ja fiilis oli aika korkealla. Kovin oli kauniita pastellisia taloja Cercedillan vuoristokylässäkin. Tällä kertaa juna-asemalla odottaminen rajoittui puoleen tuntiin ja taisi yksi jos toinenkin heittää silmät kiinni rankan päivän jälkeen paluumatkalla. Junan valuessa Chamartínille oli aika kiittää suurinta osaa seurueesta, toivottaa heipat ja hypätä kotijunaan.

Tästä reissusta on  puhuttu kerta jos toinenkin tämän jälkeen ja puheenaihe tulee tuskin koskaan menettämään loistoaan. Joskus vaellusreissu Madrileñojen tapaan on just eikä melkeen miten se vaellusreissu tulee toteuttaa! Mitä sitä stressaamaan mistään suuntareiteistä kun voi aivan hyvin mennä sieltä, missä on kauneimmat maisemat. Toivottavasti ollaan vielä joskus samalla sankari porukalla tien päällä.<3

Mikä? Madridin laskettelukeskus Navacerrada ja vuoristo
Missä? Madridin pohjoisosissa vuorilla
Mitä? Laskettelukeskus, vaellusreittejä vuoristossa
Miten?  Madridin lähijunalla C8 Cercedillaan, jossa vaihto vuoristojunaan C9 Navacerradaan. Juna on ilmainen alle 26-vuotiaille Madridin liikennekortin omaaville.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply