6 päivää ja 6 kaupunkia Belgiassa

Yksi kotimatkapätkä päättyi kuuden päivän kiertueeseen Belgiassa. Kuuteen päivään mahtui joka päivälle uusi kaupunki, joiden valinnassa paikallinen ystäväni oli apuna. Hän halusi kaupunkisuosituksillaan näyttää Belgian kaikki eri puolet ja tämän kierroksen saattelemana voin nyt sanoa hänen ehdottomasti onnistuneensa siinä. Jokainen kaupunki oli aivan omanlaisensa ja oon vieläkin ihan hämmästynyt, kuinka näin pieneen maahan voi mahtua näin paljon erilaisia mestoja. Tässä jotain mun pohdintoja tuoreeltaan näistä kaupungeista ja miten ne mun mielestä erikoispiirteillään toisistaan.

Charleroi – Monikulttuurinen teollisuuskaupunki

Ensimmäisenä Rynkyn rattaiden pasahtaessa kentälle ja oikeaa bussia metsästäessä maan ei paljoa voinut sanoa muuttuneen, sillä joka paikassa kaikui yhä vain ranska. Charleroiria näin tasan bussimatkan verran lentokentältä juna-asemalle ja juna-asemalla reilun tunnin verran junaa odotellessa. Jos jotain tässä ajassa ehti kuitenkin laittaa merkille niin ehdottomasti monet rakennukset jotka sopivat paremmin urbexiin kuin asumiseen. Bussin ikkunassa vilkkui parhaan päivänsä nähnyt teollisuuskaupunki ja juna-asemaa väritti hyvin monikulttuurinen ilmapiiri. Ehkä mielikuva olisi eri, jos olisin ehtinyt oikeasti tutustua kaupunkiin.

Namur – Historiaa ja teollisuuskaupungin havinaa

Punaiset tiilitalot, rustiikkinen teollisuuskaupungin fiilis ja kaikuva ranskan kieli loivat Namurille omat erottuvat piirteensä perinteisenä Vallonian alueen pääkaupunkina. Lauantaina keskusta oli täynnä terasseista nauttivia ihmisiä ja sunnuntaina kaupat pysyivät visusti kiinni. Mikään hurja matkailukaupunki ei Namur ollut, sillä hotellivalikoima oli aivan tavattoman surkea ja jopa upea kaupungin yllä kohoava linnoitus oli ilmainen kaikille.

Dinant – Perineinen pikkukylä

Maasjoen rannalta löytyy pikkuinen kylänen nimeltään Dinant, jonka erikoisuus on sen rakentuminen jylhien kallioiden siimekseen. Pieni kylä ei ehkä pitänyt sisällään kuin muutaman kadun, mutta antoi kuvan siitä, miltä nämä pienet ranskankielisen alueen kylät näyttävät ja ovat näyttäneet aikojen saatossa. Tuntui, että erityisesti paikallisille ylhäällä kohoava linna oli erittäin merkityksellinen.

Oostende – Rantaparatiisi

Belgia on siitäkin hieno maa, että vaikka ei heti uskoisi länsirannikolta löytyy nuorekas rantakaupunki nimeltään Oostende. Kieli vaihtui Hollantiin tai kuten paikalliset sanovat Flaamiin, ilmapiiri oli rennon nuorekas ja ranta tosiaan jatkui vaaleana kilometreittein houkutellen ottamaan rentoa ja nauttimaan ilmapiiristä. Täytyy sanoa, että muutos oli huomattava ja Oostende aivan oma maailmansa.

Brugge – Kulttuuripääkaupunki

Brugge, Belgian oma Venetsia on maan suosituin matkakohde ja itse nimeäisin sen yhdenlaiseksi kulttuuripääkaupungiksi. Koko pieni keskusta on nimittäin kuin suuri ulkoilmamuseo, jonka jokaisella kadulla riitti ihasteltavaa. Ei ihme, että Unescokin on huolinut kaupungin helmoihinsa. Täällä jos jossain näki myös eniten matkalaisia ja jotenkin koko kaupunki vaikutti kalliilta ja näistä kaikkein epäaidoimmalta.

Antwerpen – Trendikäs hipsteripitäjä

Saapuessa Antwerpeniin oli pitkästä aikaa kuin saapuessa isoon pitäjään. Oli isoa ja hienoa ja mitä pidemmälle käveli sellainen tuore ilmapiiri oikein hehkui ympärillä. Oli jos minkälaista trendikästä kahvilaa ja katutaidetta ympäröiviä katuja. Tuli todella Skandinaavinen olo ja kaikki yksityiskohdat sai hymyn huulille ja teki Antwerpenistä yhden mun lemppareista tällä reissulla. Ainoa vika oli se, että yksi päivä kaupungissa oli aivan liian vähän!

Ghent – Nuorekas opiskelijakaupunki 

Viimeisenä saavuin eniten odottamaani Ghentiin, jossa kaverini oli juna-asemalla ferrarillaan vastassa. Hieman rallia supermarketin kautta kämpille ja iltaiselle tutustumiskierrokselle keskustaan. Vaikka kyseessä oli torstai ilta, jokainen kuppila oli täynnä nuorisoa ja sama nuorekas ilmapiiri sai jatkoa seuraavana päivänä paremmalla kaupunkikierroksella. Yliopisto olikin ainoa asia, mistä tiesin Ghentin etukäteen ja yliopiston vaikutus todella näkyi katukuvassa. Toki Ghent on myös historiallinen ja kaunis, mutta erottuva tekijä on ehdottomasti nuorekas ilmapiiri.

Yksi tärkeä nimittäin Bryssel jäi tällä reissulla näkemättä, mutta itsestäni tuntui että nyt ei ole oikea aika tuolle Euroopan pääkaupugille. Pääkaupunkeihin on niin helppo muutenkin lentää paremmalla ajalla. Muuten tunnen, että sain aika hyvän kuvan tuosta pienestä maasta ja sen kummastakin kulttuuriltaan aivan erilaisesta puolesta.

Oletkos käynyt Belgiassa ja onko sulla ollenkaan samanlaisia mielikuvia näistä paikoista?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, heinäkuu 3, 2017 at 22:06

    Oho, kylläpäs oot nähnyt monia paikkoja Belgiasta, ja tosi erilaisia! Jotenkin tuntuu, että siellä olisikin loppujen lopuksi paljon enemmän vierailun arvoisia kohteita kuin äkkiseltään tulisi ajatelleeksi! Bryggessä olen halunnut käydä jo kauan, mutta nyt alkoi kiinnostaa myös Oostende ja Dinant! Antwerpenissä olen käynyt ja pidin siitä myös kovasti! 🙂

    • Reply Katja keskiviikko, heinäkuu 5, 2017 at 11:42

      Joo Belgia oli mun pääpaikka tällä reissulla ja oon tosi tyytyväinen tähän mun kierrokseen. Ens kerralla sun on mentävä katsastamaan Brugge! Se on hurmaava joskin melko kallis ja turistinen, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen. Ja Oostendeen kun sattuu säät kohdilleen niin fiilis on ihan kuin Espanjan aurinkorannikolla.

    Leave a Reply