Taikametsien Anaga ja Teneriffan pohjoisimmat maisemat

Kun sukulaiset kyselivät, mitä haluan lomallani tehdä, ensimmäinen asia oli ehdottomasti tällä kertaa Anaga. Eteläpuolelta matka on aina niin kova, joten tällä kertaa sellainen 80 kilometrin ajo suoraa moottoritietä ei tuntunut missään. Ja niin me siis mentiin!

Anagan luonnonpuisto löytyy Teneriffan pohjoisimmasta kärjestä. Käsivarren keskellä kohoavat korkeat vuoret, joiden väliin jää kauniita maisemia ja hyvin vihreää taikametsää. Onnekas löytää taikametsien keskeltä patikkapolkuja vesiputouksineen, mutta jo pelkkä ajaminen luonnonpuiston läpi saa heikkohermoisen puristamaan penkkiä ja silmät sädehtimään maisemille.

Hovikuskillani ei ollut mitään tietoa, mitä Anagassa tulisi nähdä tai miten sinne yleensä ajetaan, joten reissu alkoi hyvin vetämällä pääkaupungin kaduilla ympyrää etsien oikeaa liittymää sivistyksen ulkopuolelle. Niinpä loppuviimein me päädyimme ottamaan oikeanpuoleisen rannikkoa mukailevan tien ja vastaavasti vedimme alas keskeltä luonnonpuistoa suoraan La Lagunan kauniiseen kaupunkiin.

Anaga_1

Anaga_2

Anaga_3

Anaga_8

Reitti ei näin summassa valittuna ollut missään nimessä huono valinta ja meidän ensimmäinen pysähtymispaikka löytyikin Bailaderon kylästä. Ei ollut bailumenoja täällä, mutta sen sijaan näkymät kummallekin puolelle rannikkoa hiveli silmiä.

Tämän jälkeen punainen paku jatkoi matkaa serpentiiniteitä ja maiseman muuttuessa metsäisämmäksi ja hivellessä tarpeeksi silmiä tehtiin äkkinäisiä pysähdyksiä ympäri luonnonpuistoa. Viimeisillä pysähdyksillä himopyöräilijät alkoi olla jo vitsi, sillä yksi innokas hikipinnassa polkeva lihaskimppu ohitti meidät pyörällänsä ihan jokaisen pysähdyksen aikana. Näille täytyy nostaa kyllä hattua!

Anaga_4

Anaga_5

Anaga_5

SAM_7558

Anaga_7

Pääpysähdyspaikka löytyi kuitenkin Cruz del Carmenista, jonne tietävä olisi tullut heti alkuunsa. Tästä pikkupitäjästä löytyy nimittäin Anagan visitor center ja samaisesta kylästä lähtee muutamia hyviä haikkireittejä. Meidän homma lösähti alkuunsa parkkipaikan löytämiseen ja kun se vihdoin löytyi oli aikaa mennyt jo ihan kiitettävästi. 2 kilometrin kävelykierros raikkaassa kylmässä vuoristoilmassa metsän keskellä oli kuitenkin vaivan arvoinen ja siinä kävellessä ajatukset oli kyllä Liisana Ihmemaassa.

Anaga_9

Anaga_10

Anaga_12

Anaga_13

Cruz del Carmenista La Lagunan kaupunkiin laskeutuessa oli jo niin nälkä, että pysähdykset jäivät odottamaan seuraavaa kertaa luonnonpuistossa. Ja se muuten tulee toivottavasti mahdollisimman pian. Tämän päiväreissun myötä Anaga nousikin heittämällä mun ehdottomaksi suosikiksi Teneriffalla. Vaikka siis ajomatkaa on vähän jokapaikasta tänne pohjoiseen kärkeen, niin voisin silti sanoa ehdottomasti ajamisen arvoiseksi.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Anssi keskiviikko, maaliskuu 1, 2017 at 20:10

    Vai että Teneriffallakin on Käsivarsi 😀 Noo, kyllä Saanan rinteillä ehkä vähän samanlaista maisemaa olis, tuollaista satumetsää!

    • Reply Katja torstai, maaliskuu 2, 2017 at 13:25

      Kyyl sieltä käsivarsi löytyy ja pitkäki semmonen ;P Saanan rinteillä taitaa olla omanlaistansa satumetsää. Ehkä joskus sinnekin vielä päädyn.

  • Reply sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa keskiviikko, maaliskuu 1, 2017 at 21:15

    Mun piti käydä tuolla taannoisella Teneriffan matkallani, mutta sillä reissulla kaipasin sitten kuitenkin enemmän rentoa oleilua ja en jaksanut järjestää kyytiä tuonne tai ottaa selvää julkisista. No – pakko seuraavalla Tenskun reissulla päästä tuonne.

    • Reply Katja torstai, maaliskuu 2, 2017 at 13:24

      Joo Anagaan on tosi hankala päästä ja sinne pitää oikeasti lähteä. Ei ole siis helpoin kohde mennä, mutta ehdottomasti maisemat palkitsee! Onneksi mulla tosiaan itselläni oli tällä kertaa hovikuski, sillä muuten tää reissu ois varmaan jääny tekemättä.

  • Reply Vanha rouva maanantai, maaliskuu 6, 2017 at 19:07

    Olen kävellyt taikametsässä Vanhan herran kanssa. Se oli niin hieno paikka, että sinne mieleni tekisi vielä uudestaan. Ja nuo maisemat!

    • Reply Katja maanantai, maaliskuu 6, 2017 at 19:36

      Oi kyllä Anaga on Tenskun parhautta! Tuolla kuka tahansa voi olla Liisana ihmemaassa <3

    Leave a Reply