Käymisenarvoisia kylämaisemia Pohjois-Tenskulla

Neljän päivän lomalla tuli pidettyä semmoista tahtia serpentiiniteillä, että oksat pois. Kurvailujen välillä tuli kuitenkin pysähdeltyä luontokohteiden lisäksi kyläpahasissa ja niitähän saarella riittää. Stereotypiset lomakylät on aika kaukana siitä, mitä pohjoinen parhaimmillaan tarjoaa, sillä suurimmaksi osaksi pohjoispuoli saaresta on ihan paikallisten ihmisten asuttamaa ja kylät vanhoja ja kauniita. Tässä muutama vakuuttamaan Tenskun aitoutta.

La Laguna

Laguna_

Laguna_2Laguna_3

Laguna_4

Saaren vanhapääkaupunki ja nykyinen Unescon maailmanperintökohde on ehottomasti oma ykkössuosikkini koko saarella. Vanhankaupungin kaneus pastellisine taloineen on jotain omaa luokkaansa ja kujilla sunnuntaipäivinä kävellessä oli jotain omaa taikaansa kauppojen ollessa kiinni. Kauniiden talojen välistä löytyy pari tunnelmallista aukiota ja vanha kirkko. Karnivaaliaikaan tämä kaupunki on se paikka, joka herää entisestään eloon ja Lagunan yliopisto muutenkin takaa sen, että ilmapiiri on ja pysyy nuorekkaana joka vuodenaika. Kerrassaan tunnelmallinen kaupunki, jota ei vain yksinkertaisesti sanat pysty kuvaamaan.

Puerto de la Cruz
PuertoCruz_1

PuertoCruz_2

Puerto Cruz kuten paikalliset sanovat on pohjoisen matkailun keskus ja sen näkee heti astuessaan kylille. Tämä ei siis ehkä vakuuta sitä aitoutta, mutta on aivan oiva paikka yöpyä ja hääriä ympäriinsä päiväretkille. Kaikki toimii kuten kunnon lomakylässä, palvelut pelaavat ja keskusta itsessäänkin on ihan kiva. Keskeinen sijainti takaa myös sen, että joka päivä voi startata kätevästi uusiin maisemiin.  En ehkä päiväreissulla tulisi tänne aikaani tuhlaamaan, mutta erittäin suositeltava paikka pohjoisen tukipisteenä.

IcodIcod

Icod_2

Icod_3

Icod_4

Icod_5

Icod koostuu kolmesta pääkylästä, joista yksi oli oma tukikohtani. Pienissä kylissä ei ole paljoa kyläelämää enempää nähtävää, mutta pieni historiallinen keskusta on se, mihin lomalaisen kannattaa suunnata. Ylöspäin johtavien kalkinvalkoisten talojen keskeltä löytyy aukio ja kirkko, mutta alueen vetovoimaisin nähtävyys lienee Dragon puisto, josta löytyy tuo tuhansia vuosia vanha törröttävä puu muun Kanarialaisen kasvillisuuden keskeltä. Puisto itsessään on maksullinen, mutta puun näkee hyvin myös ilmaispuistosta. Jos kuitenkin tuo Kanarialainen kasvillisuus kiinnostaa, kannattaa puistossa poiketa sisälläkin.

Garachico

Garachico_1

Garachico_2Garachico_3Garachico_4

Garachico on yksi Tenskun tunnelmallisimmista kylistä, jos minulta kysytään. Paikallinen potnapekka puksuttelee kapeiden kujien mukulakivillä ja turistia hirvittää katsoa, kuinka läheltä junan reunat raapii reunoille pysäköityjä autoja. Kapeiden katujen, pienen aukion ja kirkon lisäksi Garachicosta löytyy rannikkoa ja luonnon omat uima-altaat. Nyt ei lämpötilat olleet polskimista varten, mutta sen sijaan parin euron maksua vastaan altaita oli hyvä tiirailla San Miguelin linnan ylätasanteelta käsin. Koska pidän korkeista paikoista tämä ei toki riittänyt ja muutaman kilometrin ajamisen jälkeen koko kaupunki avautui alapuolella yhdeltä monista näköalapaikoista.

Ja jos ei näissä ollut vielä tarpeeksi niin kannattaa käydä tsekkaamassa saaren pääkaupunki Santa Cruz, joka jäi tällä kertaa itselläni ihan vain läpi ajamisen kohteeksi Anagaan mennessä. Vuorilta löytyy myös monia pikapysähdyksen arvoisia pikkukyliä, joiden kohdalla ei kannata epäröidä. Jos en olisi nyt Madridissa, olisin kyllä ihan valmis haahuilemaan heti paikalla nuille kujille.

Onkos sulla omia suosikkeja Tenskulla? 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Sari tiistai, tammikuu 31, 2017 at 16:45

    Ehdoton suosikki Mascan laakso. Kaunis kuin mikä. Viime reissuilla emme noihin kyliin ehtineet tutustumaan, joten vielä on reissu sinne tehtävä.

    • Reply Katja keskiviikko, helmikuu 1, 2017 at 23:23

      Mun on selkeästi siis päästävä Mascaan seuraavaksi, sillä en muista siellä koskaan käyneeni. Teneriffa on ihan yllättävän iso saari kyllä, kaikkea ei vaan millään ehdi yhdellä reissulla.

    Leave a Reply