Viimeistä päivää vuosimallia 2016 eletään ja on aika suorittaa yhteenveto kuluneesta vuodesta. Vuosi on ollut kaiken puolin tasaisen hyvä. Elämä on mennyt tasaisesti eteenpäin ja lähtenyt kunnolla nousukiitoon syksyn aikana samalla kandia pusertaessa kasaan ja valmistautuen ensivuoteen. En ehkä voisi olla onnellisempi kaikista uusista ihanista tuttavuuksista joita tämä vuosi on tuonut tullessaan ja toivon että sama nousukiito jatkuisi ensivuoden puolellakin.
Mutta koska tämä on matkablogi ja pysyy sellaisena vastakin kurkataampas menneeseen vuoteen ja miltä se on näyttänyt. Reissuja kertyi hieman tavallista vähemmän, mutta tavallista kauemmaksi. Lukuina vuosi 2016 piti sisällään neljä reissua, joista kaksi suuntautui Aasiaan ja kaksi Eurooppaan. Nousin lentokoneeseen 22 kertaa ja näiden lentojen välissä vietin ulkomailla yhteensä 30 päivää viidessä eri valtiossa. Näistä viidestä maasta kolme oli uusia tuttavuuksia, joten ei sitä voi taas olla muuta kuin tyytyväinen kaikkeen mitä on saanut nähdä ja kokea.
Maaliskuu – Cornwall (Newquay), Lontoo, Iso-Britannia
Reissuvuoteni starttasi maaliskuussa hiihtolomaviikolla, kun suuntasin ystäväni luokse ihailemaan Brittien kauneimpia rantamaisemia. Kolmepäivää maissiseinässä oli täynnä menoa, sillä tottakai tavoitteena oli kunnianhimoisesti nähdä muun muassa kaikki. Ystäväni asuinkaupungissa Newquayssa koimme elämäni pahimman myrskytuulen, söimme fisusipsejä ja hengailimme rannalla ja kaupungilla. Newquay osoittautui rennon letkeäksi nuorisomestaksi, jossa olisi ehdottomasti viihtynyt pidempäänkin. Toisena päivänä suuntasimme nuorison parista vanhusten paratiisiin St. Ivesiin, joka veti parhaimman korren rauhan ja rantojensa suhteen. Kolmantena päivänä lähdin aktiivilomailemaan pieneen Padstowhin, josta otin alleni pyörän ja poljin Cameltrailia pitkin aina Wadebridgeen asti kauniissa jokimaisemissa. En voi sanoa muuta kuin että Cornwalliin täytyy vielä palata.
Ja koska lensin Brittien toiseen päähän Lontoosta, vietin kaupungissa kolme viimeistä päivää. Vein ensikertalaisen äitini kliseiselle nähtävyyskierrokselle ja kävimme katselemassa Lontoota yläilmoista. En ollut tätä ennen oikein Lontoo fani enkä voi oikein sanoa olevani vieläkään. Mutta sää suosi ja pikapyrähdys suurkaupungissa oli loistopäätös vuoden ensimmäiselle reissulle.
Toukokuu – Dubrovnik, Kroatia
Toukokuussa ensimmäisen puolikkaan opinnot saadessani päätökseen oli taas aika jatkaa Balkanin kiertelyä ja nousta Dubrovnikiin menevään koneeseen. Jos viimevuonna samaan aikaan Montenegron puolella säät suosivat, samaa ei voinut sanoa säistä tänä vuonna. Sää ei kuitenkaan lomaa lannistanut ja kaikki nähtiin mitä oli tarkoituskin. Vaikka Dubrovnik osoittautuikin pahimman luokan turistirysäksi kaupungin historia teki vaikutuksen niin kujilla kävellessä kuin muureiltakin ihaillessa. Parhaimmat maisemat avautui kuitenkin ylhäältä Srd kukkulalta, johon olisi voinut unohtua ihailemaan sinistä välimerta pidemmäksikin aikaa. Samalla reissulla ehti myös päiväretkeillä Lokrumin saarella ja Cavtatin rantakaupungissa kuin myös rajan toisella puolella Bosnia&Hertsegovinan Neumissa, Pociteljissa ja Mostarissa.
Syyskuu – Tokio, Japani
Kun kesän työprojekti sai päätöksensä ja sopivat lentotarjoukset puskivat verkkokalvolle ei tarvinut kahteen kertaan miettiä lähteäkö ennen syyslukukauden alkua pyörähtämään Aasiassa. Niinpä syyskuun alussa matka vei Sas:n karjavaunussa kohti Tokion helteitä ja kaupungin kuhina ja uudet alueet veivät täysin mennessään. Reissu oli täynnä Asakusan historiaa, Uenon puistomaisemia, varhaista aamua Tsukijin kalatorilla, blingblinggiä Ginzassa, maailman vilkkaimman risteyksen ihmettelyä Shibuyassa, ihania Crepejä Harajukussa, random poppikonserttia Ikebukurossa ja rentouttavaa paratiisimaisemaa Odaibassa. Ei lienee jäänyt kellekään epäselväksi, että Japaniin haluan ehdottomasti palata.
Marraskuu-Joulukuu – Hongkong, Kiina
Kun sain vihdoin Kandini palautettua ja Skandinaavit hemmottelivat taas tarjouksillaan oli ihanaa hypätä koneeseen ja ottaa suunnaksi Hongkong. Honkkari hemmotteli helteillään ja vaikka en ole vielä saanut blogiin kirjoitettua juuri mitään tästä reissusta, se oli kaiken puolin täydellinen ja onnistunut. Kolme päivää Lammasaaren rauhassa rentoutuen teki terää. Vastaavasti kaupunki tarjosi upeita näkymiä Victoria Peakillä ja Isolla Buddhalla ja illat menivät aistien Kowloonin markkinoita. Päiväretkiä ehti toteuttaa Tai O:n kalastajakylään, kasinokaupunki Macauhun, Stanleyhin ja Honkkarin suosituimmalle rannalle Repulse Baylle. En malta odottaa, että löydän oikeasti aikaa kirjoittaa tännekin näistä kaikista kokemuksista enemmän.
Kotimaa
Koska jo alunperin tiesin, että tämä vuosi ei tule olemaan ultimaattinen reissuvuosi, päätin jo etukäteen ottaa kaiken irti erityisesti rakkaasta kotikaupungistani Oulusta. Tämän lupauksen pidinkin erinomaisesti, sillä kesän aikana koettiin kavereiden kanssa vaikka mitä huimaa tässä kaupungissa. Parhaiten itselleni on ehkä jäänyt mieleen uskomaton mahdollisuus päästä kurkkaamaan kulissien taakse Oulun tuomiokirkon torniin ja katselemaan maisemia parhaalta paikalta.
Toinen unohtumaton kesäreissu oli ehdottomasti pikapyrähdys Liminganlahden parhaalle näköalapaikalle Temmesjoen lintutornille viettämään ystäväni syntymäpäiviä. Maisemat antoivat parastaan, makkara maistui hyvälle pienen kävelyn jälkeen ja parempaa seuraa on hankalaa löytää. Dear friend, jos nyt luet tämän niin näitä reissuja on pakko toteutella vielä enemmän myös ensvuonnakin!
Kolmantena on taas itseä toistaen pakko mainita jokaikinen rannalla vietetty ilta yksin ja yhdessä katsellen auringonlaskua, mietiskellen ja puhuen syntyjä syviä. Oulun rannoissa on vaan sitä omaa taikaa joka vuodenaikana eikä se kyllä koskaan häviä vaikka näkisi maailmaa ja sen puuterirantoja kuinka.
Mutta tulipa tuota Oulun lisäksi toteutettua Juhannuksena myös extempore reissu Oulun ulkopuolellekin Kuusamoon. Onni on kaverit, jotka saa loistavia ideoita ja niin me vaan mentiin ja valloitettiin pieni karhunkierros, katseltiin keskiyön aurinkoa leiritulen ääressä ja valloitettiin Ruka vielä seuraavana päivänä kotimatkalla.
Seuraava vuosi on omalta osaltani täynnä odotusta. Tulevaa vuotta olen järjestellyt monta vuotta ja toivon että se tulee olemaan ikimuistoinen. Tällä hetkellä suu on vienossa hymyssä kaikesta koetusta ja ensivuoden suunnitelmista. Näillä muisteloilla ei siis muuta kuin ihanaa uutta vuotta kamulit ja palataan asialle ensi vuoden puolella!
9 Comments
Mahtavaa uutta (reissu)vuotta!
Kiitos hurjasti ja mahtavaa uutta (reissu)vuotta sinnekin ! 🙂
Siis mitäh! Et oo syttynyt Lontoolle?! Mie taas olen viime reissujen myötä kokenut ihan valaistumisen siihen rakastumisessa 🙂 tuo Cornwall kiehtois tosi tosi paljon. Ja brittein saaret noin muutenki. Oon muuten oikeasti kade miten helppoa opiskelijan on tarttua lentotarjouksiin. Ei tarvi ekana miettiä miten töistä saa lomaa! 😀
Joo jokin ei oo vaan vielä mun ja Lontoon välillä napannut. Se kuuluu tällä hetkellä listassa ”ihan kiva” kaupungit. Ehkä mieli vielä muuttuu, koska oon varma että siellä tulen vielä useaan otteeseen käymään. Sen sijaan muut Britit kyllä kiehtoo niin tosi paljon myös muakin. Mää Maarit ihan nään sut maissiseinän rannoille vaeltelemaan ja nauttimaan maisemista!
Ja joo opiskelun etuja on ehdottomasti paljon joustavammat loma ajat. 😀 Tosin ootan kyllä sitä päivää kun saisi vakityön ja palkalliset lomat ja sitten voisi vaan huristella menemään. Kummassakin siis lienee hyvät ja huonot puolensa….
Hyvää uuttavuotta Maarit!
Kyllä on taas rahaa heitetty taivaan tuuliin, toivottavasti ensi vuonna sama meno jatkuu! 😀
No sanopa muuta, huhhuh ja huokaus! Kiitos ja toivon sydämestäni samaa sinulle Anssi hyvä <3
Tämä vuosi on kyllä ollut hulppeiden lentotarjousten vuosi, varsinkin kaukomaita ajatellen! Mahtaviin tarjouksiin oot pystynyt tarttumaan. Muakin olisi kiinnostanut Aasia, mutta USA vei sitten pidemmän korren… Mun mielestä Lontoo on ihanan monipuolinen ja rento kaupunki, mutta ilmeisesti mikään ei ole aina kaikkien makuun 😀 Mua kiinnostaisi kierrellä enemmän Englantia, siellä oon Lontoon lisäksi käynyt vaan parilla muulla paikkakunnalla. Onneksi Lontooseen lentää niin halvalla, niin siitä voi helposti jatkaa muihinkin maisemiin. Juuri tuollaiset ihanat rannikkopaikat olisi ainakin korkealla omalla listalla 🙂
Joo on ollu kyllä niin paljon ohittamattomia tarjouksia ihan lähes joka kuukausi! Ihanaa, että sää pääsit niin paljon USAan. Toivotaan että tuleva vuosi on yhtä hyvä tarjousten vuosi, jotta olis oikeasti mahis toteuttaa jotain kaukoreissujakin. : )
Joo kaikesta ei voi aina pitää. Ei siinä, että musta Lontoossa mitään vikaakaan olis. Se on vain sellainen ”ihan kiva” kaupunki mulle. Mutta onneksi aina voi palata ja koittaa muuttaa mielipiteitä uusia kulmia katselemalla. : ) Britit muuten on kyllä mustakin ihan hirmu kiinnostavaa seutua ja onneksi tosiaan Lontooseen lentelee halvalla, joten maata on siinä mielessä vielä astetta helpompi lähteä tutkimaan enemmänkin!
Onpa paljon kivoja reissuja, vau! Ja tuo Tokio kyllä polttelee mua edelleen, vaikka tämän juuri hetki sitten päättyneen Aasian-reissun jälkeen me ei kuulemma enää ikinä lähdetä mihinkään 😀 Noo, jospa se jäätävä väsymys niiden myöhästelyjen ja säätämisten kanssa menis ohi ja päästään taas varailemaan kaikkea 🙂 Mulle riitti yksi hyvin nukuttu yö ja oon jo innoissani suunnittelemassa kaikkea!