Dubrovnik – kaapelihissillä Srd-kukkulalle

Dubrovnikin ympärillä sisämaassa kohoaa korkeat vuoret ja koska korkeat paikat saavat kirjurin lähinnä hyppimään innosta muurilta avautuvat maisemat vanhaankaupunkiin olivat vain alkusoittoa näkymien ihastelulle ylhäältä käsin. Miksi tyytyä vain vähän korkeaan kun voi tyytyä vielä korkeampaankin?

Dubrovnikin takana kohoavan 412 metrisen Srd vuoren valloitukseen ei tarvitse edes olla vuorikiipeilijä, sillä huipulle hurauttaa muutamassa minuutissa kaapelihissillä, jonka asema löytyy helposti muurien ulkopuolelta Kralja Petra Kresimira nimisen päätien varrelta. Yhdensuuntainen lippu kustansi 70 kunaa eli noin 10 euroa, joka tuli ostettua suunnitelmissa kävellä vuorelta alas fiilistellen maisemia. Meno-paluun olisi saanut 140 kunalla ja näin ollen jos tietää käyttävänsä mennen tullen hissiä voi säästää 3 euroa.

Hississä ei ollut ruuhkaa toukokuussa ja matka oli oikein miellyttävä. Ylhäällä odotti kauniit maisemat, matkamuistomyymälä ja ravintola, joista itsellä tuli suunnattua heti maisemien pariin. Heti ensimmäiselle tasanteelle oli aivan pakko jäädä posettamaan ja fiilistelemään ennen kuin malttoi alkaa katsella ympärille.

Dubrovnikin kaupungista päin katsottuna Srd-vuoren oikealta puolelta löytyy näköalapaikka risteineen, jonka merkitys jäi itselleni hieman epäselväksi ja oikealla puolella levittäytyy Imperialin linnoituksen jämät, sekä kaunis puistoalue näkymineen. Linnoituksessa toimii tällä hetkellä museo, joka esittelee 1990-luvun alun sotaa. Tämä ei kuitenkaan kuulunut yhensuuntaisen lipun hintaan, joten näyttely jäi näkemättä.

Aava puistoalue oli koko lyhyen konsonanttirykelmän parasta antia! Näytti sille, että porukka tosiaan jämähti uuteen rakennukseen ihailemaan maisemia, sillä puistikossa kallionkielekkeillä sai seisoskella melkein yksinään nauttiessa kauas avautuvista maisemista. Sopivan kallion löytäessä oli pakko istuutua, hengähtää ja kerätä hieman voimia edessä siintävää laskeutumista varten ja olla vain vilpittömän onnellinen.

No mutta mitens se alasmeno? Kukkulalta lähtee alas siksakkia vetävä jyrkkä polku, jota pitkin oli tarkoitus vetää alas. Vähän aikaa polkua tuli yritettyä, mutta aika nopeaa todettua, että epätasainen kivinen polku ei sovellu sitten ollenkaan alasmenoon ellei halua taittaa nilkkaansa ja vyöryä potkupallon lailla alas. Tämä olisi selvästi kannattanut haikata ylös! Hätä ei ollut kuitenkaan sen näköinen, sillä google mapsin mukaan hieman etelään päin koukatessa pääsisi nätisti laskeutumaan kaupunkiin ja reitille tulisi matkaa 5 kilometriä. No mihinkään ei ollut kiire, joten tämä vaikutti aivan loistavalta suunnitelmalta.

Kuinkas sitten kävikään…? Rannikkoa myötäilevät maisemat paranivat jokaiselta askeleelta, mikä hidasti matkan etenemistä aivan huomattavasti. Samaa tahtia sisämaasta alkoi vyöryä tummat pilvet kaupungin ylle eikä aikaakaan kun sadehan sieltä tuli. Siinä sateessa kävellessä alaspäin serpentiinimutkan viedessä vuoren rinnettä kerroksen alaspäin, tuli todettua tien vievän vain moottoritielle, jossa ei ollut minkäänlaista jalkakäytävää saatika mahdollisuutta painua esim. portaita pitkin alaspäin. Muutaman kirosanan jälkeen sateen tihuttaessa ei voinut todeta kuin että ei auta kuin kävellä takaisin ylös ja hammasta purren ostaa uusi yksisuuntainen lippu kaapelihissillä alas.

Sade onneksi lakkasi ennen kuin ehti alkaakaan ja kuntoilun jälkeen Bosankan kylää sivuten vuoren huippu oli taas saavutettu. Pienen evästauon jälkeen autioilla portailla oli aika jatkaa matkaa ja vetää hissillä parissa minuutissa alas ja naurettua, kuinka helppoa olisi ollut vain suosiolla ostaa se kaksisuuntainen lippu.

Näillä kokemuksilla suosittelen siis joko ostamaan kerralla menopaluun tai haikkamaan siksak polkua ylös ja ajamaan kaapelivaunulla alas. Vuorellehan pääsee toki myös esim. taksilla tai vuokra-autolla Bosanka nimistä tietä pitkin kääntyen sieltä surullisen kuuluisalta Jadranska Cestalta. Näkymiä ei ainakaan kannata jättää välistä!