Kaikki tieto Dubrovnikista

Dubrovnik ja koko eteläinen Kroatia on noussut ehdottomaksi kärkijoukkoon mitä tulee kesän lomakohteisiin. Tänäkin kesänä lentämällä pääsee suoraan Helsingistä monena päivänä viikossa suhteellisen pienellä matkustusajalla ja kohtuullisen hintaisilla lennoilla. Tämän lisäksi lähes päivittäin jonkun yhtiön suuri purtilo saavuttaa sataman ja tuo ihmisiä tutustumaan kuvan kauniiseen vanhaankaupunkiin. Voin siis ehdottomasti omalla kokemuksellani sanoa Dubrovnikin olevan in juuri nyt ja tämän myötä ajattelin aloittaa Dubrovnik höpötykseni ihan perusinfoista mitä nyt itselläni tuli viikon sisässä vastaan, jotta siellä ruudun takana matkan suunnittelu olisi edes hitusen helpompaa.

Lentokenttäliikenne

palmtrees

Dubrovnikin lentokenttä sijaitsee etelässä aivan Cavtatin rantakaupungin edustalla noin 20 kilometrin päässä (30min) Dubrovnikin vanhastakaupungista, että etelään jäävästä Montenegron rajasta. Autonvuokraus taitaa olla näillä seuduilla hyvin suosittua, mutta jos sitä autoa ei kuitenkaan tahdo vuokrata aina on onneksi tarjolla vaihtoehtoisia kulkumalleja!

Taksi liene kallein vaihto vaikkakaan itse en osaa tarkkaa hintaa sanoa, kun jäi kokeilematta. Sen sijaan, koska mennessä lento oli suhteellisen myöhään perillä ja pimeä oli tulossa helppo ratkaisu löytyi vuokraisännältä, joka oli nimilapun kanssa vastassa ja kuljetti muurin ovelle ja saattoi huoneistolle 30 euron hintaan. Myöhemmin pisti silmään, että muutkin matkatoimistot möivät keskustassa shuttlekyytejä juurikin tuohon samaan 30 euron hintaan eli jos privaattikyyti kiinnostaa kannattaa varata shuttle taksin sijasta ja säästää suunnilleen 10 euroa.

Palatessa kaupunki oli jo tuttu, lähtö oli päivällä ja paluu lentokentälle tuli suoritettua shuttlebussilla. Lippuja kyseiseen bussiin myydään lähes joka kojulla ja se onkin suositeltavaa ostaa etukäteen, (sillä ainakaan omalla kohdalla pysäkillä ollut luukku ei ollut auki ja lipun myynnistä itse bussin sisällä en ole ollenkaan varma). Hintaa lipulla on 40 kunaa eli noin 5 euroa. Bussi saapuu lentokentältä Pile portille ja lähtee vastaavasti kaapelivaunuhissin edessä olevalta pysäkiltä vieden suoraan kentän eteen. Bussin aikataulu menee lentojen mukaan, joten ne kannattaa tarkistaa etukäteen ettei lähdön hetkellä tule ikäviä yllätyksiä! Seuraavalla kerralla käyttäisin bussia mihin aikaan vuorokaudesta tahansa sen verran kätevä oli.

Jos 5 euroakin tuntuu liian kalliilta myös joitain paikallislinjoja kulkee lentokentän ohi päätiellä, joilla voi vielä vähän säästää tuosta hinnasta. Se, miten näitä paikallisbusseja menee ja missä ne kieputtaa en osaa omalla kokemuksellani sanoa.

Majoitus

Dubrovnik

Dubro

Majoitusta on tarjolla koko Dubrovnikin alueella, mutta keskeisin hotellialue, mihin esimerkiksi suomalaiset matkanjärjestäjät tarjoaa majoitusta löytyy Lapadin niemimaalta noin 3-5 kilometrin päästä vanhastakaupungista riippuen missä päin niemimaata hotelli sijaitsee. Omalla yhden päivän kävelyn kokemuksellani Lapad itsessään vaikutti aika tylsältä ja mitäänsanomattomalta niemekkeeltä, mutta tarjoaa toki uimarantaa ja monipuolisempaa hotellitarjontaa sitä kaipaavalle. Busseja kulkee jatkuvalla syötöllä keskustaan, mutta varsinkin kesäaikaan kannattaa varautua ahtautumiseen.

Muurien sisäosista Dubrovnikin sydämestä löytyy paljon yksityisten vuokraamia huoneistoja, kuten oma nappivalinta Lucic apartments, joka oli toukokuussa vielä kaiken lisäksi mukavan edullinen (noin 50 eur yö). Toukokuussa puolet ajasta sai olla koko asunnossa aivan yksin, sai valita kauneimman kattohuoneiston ihan itse eikä melukaan kadulta ollut häiritsevä. Kesällä kuitenkin kadut voivat olla hyvinkin rauhattomia ja ilman toimivaa ilmastointia (joka Tonin kämpästä löytyi) en lähtisi edes yrittämään muurien sisälle.

Samanlaisia yksityisten vuokraamia asuntoja ja muutamia hotelleja löytyy myös pilvin pimein heti muurien ulkopuolelta kukkulalta ja pitkin rannikkoa. Muurin ulkopuolelta alle kilometrin päästä löytyy myös ranta nimeltään Banje Beach, joten jos nyt lähtisin uudelleen zuumailisin ehdottomasti majoitustarjontaa muurien ulkopuolelta jostain sopivan matkan päästä kummastakin rannasta ja vanhastakaupungista.

Hintataso

dubro_1

fish&chips

Dubrovnik on saavuttanut suuren suosion ja se näkyy valitettavasti kaupungin hinnoissa, jotka on nostettu pilviin. Kyllä meinasi itku tulla yhtenä iltana kovin nälkäisenä, kun pitsasiivustakin joutui maksamaan noin 3 euroa ja ylläolevasta ravintola-annoksesta  noin 10 euroa, joita olisi tarvittu kaksi mahani täyttämiseen. Käytännössä siis lähes kaikki on melkein Suomen hinnoissa muurien sisäpuolella ja välittömässä läheisyydessä, jonka myötä huoneistohotelli ja omat kokkaustaidot tulivat budjettilomalla tarpeeseen. Niiden parin kerran aikana ulkona syödessä ruoka oli kuitenkin tasaisen laadukasta, joten rahalla voi kuitenkin ehdottomasti odottaa saavansa vastinetta.

Ja jos ruoka oli kallista niin samoin oli kyllä niiden muutaman nähtävyydenkin hinnat vedetty pilviin. Muurilla kävelystä aikuinen sai nimittäin pulittaa 120 kunaa eli noin 17 euroa, joka on kyllä itsestäni jo melkoinen riistohinta! Itse opiskelijakorttia vilauttamalla sain lipun kuitenkin lasten ja eläkeläisten kanssa samaan hintaan 30 kunalla, joka on noin 4 euroa. Ja jos maksoi muurilla kävely niin maksoi myös kaapelihissi Srd kukkulalle, josta yhdensuuntaisesta matkasta vuoren huipulle sai pulittaa 10 euroa. Kumpikin ovat kuitenkin todellakin käymisen arvoisia paikkoja, joista kirjoittelen myöhemmin lisää.

Dubrovnikiin ei siis kannata lähteä pienimmällä budjetilla varsinkin jos haluaa edes vähän fiilistellä muurien sisässä paikallisia ruokia tai vaikkapa nauttia lasillisen salaisissa rannikkobaareissa.

Paikallisliikenne lähialueille ja kauemmas

Dubrovnik_1

Cavtat

Paikallisbusseja suhaa edes takaisin koko eteläisen rannikon pätkällä ja paikallisbussit tarjoaakin hyvän tavan lähteä katselemaan lähiseutuja. Itse kävin lentokentän kupeessa Cavtatin rantakaupungissa, jonne busseja meni tunnin välein ja yhden suuntainen lippu kustansi 25 kunaa (noin 3,5 euroa) ja oli ehdottomasti hintansa väärti. Ainakin kaapelihissin edessä olevalla pysäkillä oli hyvät aikataulut esillä busseista.

Kauemmaksi (splitiin, zagrebiin…) bussivuoroja menee vähän vuodenajasta riippuen muutamia päivässä. Nämä lähtevät pääbussiasemalta, mutta enempää en osaa sanoa, sillä itse ei näillä tullut matkustettua. Sen sijaan tuli todettua, että julkiset yhteydet naapurimaihin rajan taa ovat kaikin tavoin käsittämättömän surkeat. Katsoin itse vuoroja Trebinjeen ja Mostariin ja samalla tuli todettua ettei näihin pääse ainakaan toukokuussa millään omatoimiselle päivämatkalle.

Sesonkiaikaan kesällä laivaliikenne on myös vilkasta (riippuen toki hieman kohteesta) niin rannikkokaupunkien (esim. Cavtat ja Split), että saarten (esim. Lokrum, Korcula, Elafinitin saaret…) välillä ja tarjoaa ihan omanlaisensa perspektiivin näkymiin. Reittilaivamatkat ovat kalliimpia kuin paikallisbussit esimerkiksi Cavtatiin (40-50 kunaa suunta, mikä on noin 6 eur), mutta kesähelteillä voivat olla melkoinen pelastus. Lähisaarille järjestetään myös paljon valmiita päiväretkiä.

Päiväretkikohteita

– Lokrum

Mostar

– Mostar, Bosnia&Hertsegovina

Kotor– Kotor, Montenegro

Näitä on tullutkin tässä jo listattua kiitettävästi, mutta olkoon nyt loppuun vielä kertaus opintojen äiti. Itse yllätyin suuresti kuinka surkea lomakohde Dubrovnik onkaan omatoimisesti toteutettavien päiväretkien puolesta autottomalle ainakin vielä off seasonina toukokuussa. Näin ollen vain päiväretket Lokrumin saarelle, että pieneen lähikyliin olivat mahdollisia, kun edes lauttoja muille saarille ei kulkenut säännöllisesti vielä toukokuussa!?

Järjestettyjä retkiä myydäänkin sitten sen edestä ja kun on valmis laittamaan vähän enemmän rahaa pääsee oikeastaan minne tahansa. Suosituimpana retkitarjonnassa vilkkuivat retket naapurimaihin Montenegron Kotoriin ja Budvaan, sekä erilaiset variaatiot Bosnia ja Hertsegovinan Mostariin. Rakastuin niin kovin Montenegron maisemiin (klik postaukseni) ja lomatunnelmaan viime vuonna, että pitäisin kyllä tuota retkeä ihan ehdottomana (vaikka vielä enemmän suosittelisin kyllä suuntaamaan ihan kokonaan keulan Montenegroon ja käymään mielummin Dubrovnikissa sen päiväreissun). Mostarin reissu tuli nyt itse koettua ja oli kyllä jokaisen 45 euronsa arvoinen.

Toisena retkitarjonnassa on paljon erilaisia meri- ja saariretkiä esimerkiksi Elafinitin saarille, Korculaan ja Mljetiin, joilla pääsee katselemaan Kroatian kaunista saaristoa. Melojia näkyi myös lähivesissä ja näyttivät tekevän retkiä läheiselle Lokrumille, jos hieman aktiivisempi ote merielämään kiinnostaa. Ja Game of Thronesin faneille oli toki tarjolla itse kaupungissa vaikka minkälaista teema kaupunkikierrosta ja ohjelmaa.

Dubrovnik_2

Vaikka Dubrovnik jättikin ehkä laajempana kokonaisuutena maksuineen ja surkeine yhteyksineen itseni hieman pettyneeksi, voitte tulla seuraavissa postauksissa kuitenkin huomaamaan, että onhan se toki ihan älyttömän kaunis ja kuvauksellinen kaupunki lähiseutuineen, jota ei kannata missään nimessä jättää kokonaan välistä liikkuessa nuilla seuduilla. Toivottavasti näin alkuun näistä oli kuitenkin jotain hyötyä reissua suunnitteleville ja mielelläni täydennän tätä listausta, jos ja kun tässä kuitenkin ilmenee joitain puutteita. 😀

Lisättävää tai korjattavaa? 🙂 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply make perjantai, toukokuu 27, 2016 at 22:58

    Mielipiteitä on monia, mielestäni Dubrovnik alkaa olla out, hinnat ovat nousseet ja suoria lentoja sinne on ollut vuodesta 2009.

    • Reply Katja lauantai, toukokuu 28, 2016 at 11:51

      Minäkin olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että Dubrovnikin reissu olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin, silloin kun sinne lennettiin vain kerran viikossa suorin lennoin ja silloin kun satamassa ei olisi ollut joka päivä valtavaa paattia. Mutta toisaalta suurin osa ihmisistä arvostaa kuitenkin hyvää palvelutasoa ja rentoa lomailua helpolla paketilla (tai risteilyllä) uusissa kauniissa maisemissa ja näiden matkatyyppien kausi on nyt selkeästi saavutettu Dubrovnikissa ja matkailijamäärät kasvavat joka vuosi. Mitään autenttista tutkimusmatkailijan paratiisiahan Dubrovnikista ei saa enää tekemälläkään.

      Mielenkiinnolla kyllä itse myös seuraan, kuinka pitkälle Kroatia haluaa kasvattaa matkailuaan ja milloin seinä tulee vastaan.

    Leave a Reply