Scandic Oulu – Rentoutumista sitä tarvitsevalle

*Blogger’s Inn majoittuminen yhteistyössä Scandic Oulun kanssa

Syksy meni kuin hujahtaen painaessa opintoja menemään. Täytyi ottaa ennakkoa palautettavien töiden kanssa että pääsee ensin syyslomalle Prahaan ja sitten vielä Kanarian aurinkoon. Lomat tuli hypittyä menemään ja univelkaa ehti kertyä melkoinen kasa. Viimeisen viikon ahkeroin aina aamu kahdeksasta ilta seitsemään, mutta onneksi olin ennakoinut jo etukäteen hässäkän ja saanut järjestettyä syntymäpäivien ja lähestyvän joulun kunniaksi rentoutumisruiskeen Scandic Ouluun. Tämän päätin olevan samalla myös palkinto kaikista syksyn opintopisteistä.

Miniloma keskustassa ei olis voinut siis sattua sopivampaan ajankohtaan. Kun edellisen päivän olin vielä polkenut ympäri Oulua ja sunnuntaiaamun juossut lahjojen kanssa taloudesta toiseen oli iltapäivällä vihdoin aika ottaa suunnaksi kimpsuineen kampsuineen keskusta ja aloittaa hotelliloma!

Scandic Oulu_1

Scandic Oulu löytyy kätevältä paikalta aivan Oulun keskustan ytimestä Finnkinon naapurista ja kiven heiton päästä Oulun torilta. Rotuaarillekaan matkaa kertyy vain muutama kymmenen metriä. Kaikki sijainnilliset puitteet on siis tällä majalla ehdottomasti kunnossa ja ei kauaakaan kun hotelli oli saavutettu. Aulassa pienen odottamisen jälkeen sai ystävällistä asiakaspalvelua, perustietoa hotellista ja avainkortin huoneeseen. Siitä se sitten lähti, rentoutuminen.

Huone löytyi ylimmästä kuudennesta kerroksesta helposti ja voi sitä ilon määrää kun vastassa odotti parvekkeellinen superior tason huone kaikilla herkuilla. Kaikki herkut koostuivat kupillisesta suklaata ja kylmässä odottavasta skumppapullosta. Kyllä oli ilo loikoilla ilta lämpimän peiton alla ja maiskutella suklaata syntymäpäivän kunniaksi.

Scandic Oulu_2

Scandic Oulu_3

Scandic Oulu_8 Scandic Oulu_5 Scandic Oulu_7

Scandic Oulu_4

Ennen rentoiluvaihteita huone täytyi toki tutkia perinpohjaisesti ja erityisesti ne parvekkeelta avautuvat maisemat. Tämä parveke oli lasitettu ja kotoisa. Maisema avautui kerrostalojen yli merelle ja vasemmalle kuikuillessa pystyi näkemään torille. Onnekkaita ovat ne, jotka asuvat edessä olevissa kerrostaloissa. Ihan täydellinen paikka.

Muutoinkin huone oli aivan omaan tyyliini sisustettu. Ihanan vaalea, moderni ja raikas. Pieni eteistila toi mukavasti tilan tuntua koko huoneeseen ja sama tyyli jatkui myös kylpyhuoneessa. Säilytystilasta ei ollut pulaa allastason ollessa koko päätyseinän mittainen. Tykkäsin niin kovasti. Samoin tykkäsin suihkuseinämä ratkaisusta, joka oli liikuteltava eikä vienyt ollenkaan turhaa tilaa. Kylpyhuoneesta löytyi myös Face Stockholmin tuotteita, jotka ainakin omalla iholla tuntuivat oikein mainiolle. Ainoa mikä jäi puuttumaan oli kylpyamme ja sen tarjoamat vaahtokylpeilyhetket. Pehmeä sänky ja suklaakippo korvasivat senkin kyllä melko mallikkaasti.

Scandic Oulu_8

Scandic Oulu_9

Scandic Oulu_11

Illan raskaimpana aivotyönä toimi siis suklaamakujen valinta. Kun suklaaähkyt oli saavutettu oli hyvä painaa silmät kiinni siihen odotettuun aamupalaan asti. Sanoisinko, että rentoutumista parhaimmillaan.

Aamupala odotti katettuna ja valmiina lappamiseen. Ensimmäinen fiilis pöydät nähdessä pudotti kuitenkin suurimmista pilvilinnoista maanpinnalle. Tarjottavaa oli hajautettu sinne tänne eikä alkuun oikein ottanut selvää, mistä aloittaa. Luulin jo jääväni ilman vaaleaa sämpylää, kunnes nekin kätevästi löytyi terveysleipien alle piilotettuina. Kun siis lopulta pääsi kärryille, mistä pöydästä mikäkin löytyy aamupalahetki oli pelastettu ja oi että sitä ruokaöverinautinnon määrää. Leipää, karjalanpiirakoita, munavoita, (liian kitkerää) marjasmoothieta, kuivattuja hedelmiä, munakokkelia ja kasviksia. Jälkiruuaksi croissanttia ja marjapiirakkaa. Erityinen plussa appelsiinille maistuvasta appelsiinimehusta. Sekään kun ei ole viimeaikoina ollut itsestäänselvyys.

Scandic Oulu_12

Scandic Oulu_14

Täydellä mahalla oli hyvä mennä ottamaan pienet päiväunet ennen huoneen poisluovutusta. Tästä rennommaksi ei kokemus olisi voinut enää muuttua. Scandicista irtosi siis juuri eikä melkein se mitä lähdin hakemaan, tuulettunut pää ja virkeä mieli.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Maarit Johanna keskiviikko, joulukuu 30, 2015 at 00:45

    Kunhan rentoutuu, se on tärkeintä! 🙂 Kivan näköinen huone ja parvekkeista tykkään! Olin muuten menossa Scandiciin aamiaisella Oulussa viimeisellä reissulla, mutta se hinta oli jotain ihan liikaa keskitason hotelliaamupalasta, että skippasin. Menin sitten Makiaan ja pääsin halvemmalla 😀

    • Reply Katja keskiviikko, joulukuu 30, 2015 at 10:28

      Joo rentoutuminen teki niin terää. On ollut meinaa melkoista juoksemista tämä loppu syksy.

      Paljonko maksaa Scandicissa ulkopuoliselle aamiainen? En ehkä tämän aamiaisen perusteella olisi tosiaan tullut tänne pelkästään aamupalalle. Ei siinä sitten muuten vikaa, mutta kun se esillepano oli vain niin kehno ja sekava, että hätäinen ehti jo huolestua. 😀

  • Reply Heidi / Auringon alla keskiviikko, tammikuu 6, 2016 at 12:40

    Haha, appelsiinimehu ei tosiaankaan välttämättä maistu joka paikassa appelsiinille 🙂 Satuinpa just kirjoittamaan jutun Jenkkien motelleista ja siellä erityisesti tarjolla saattaa olla sitä kamalaa esanssilitkua, tai sitten ihan oikeaa appelsiinimehua 🙂 Tuurista kiinni!

    • Reply Katja keskiviikko, tammikuu 6, 2016 at 21:07

      Joo samat kokemukset itsellä nimenomaan näistä ulkomaan edullisista aamupalamajoituksista. 😀

    Leave a Reply