Prahan juutalaiskortteleissa Josefovissa

Prahan vanhaakaupunkia ei ole kiertänyt kunnolla ellei samoilla kierroksilla päädy kyljessä sijaitsevaan Josefoviin katselemaan yhtä Euroopan tärkeimmistä Juutalaiskaupunginosista. Alueen historia juontaa yli 800-vuoden päähän, jonka aikana aluetta on eristetty, tyhjennetty, sorrettu ja muokattu nykyiseen avarampaan muotoonsa.

Tänä päivänä katuja käveleskellessä oli paikoin hankala edes aistia alueen synkkää historiaa. Kadut olivat vallanneet tunnetut muotimerkit ja yksilölliset trendikkäät putiikit. Kadut olivat väljiä ja selkeitä ja talot näyttivät paikoittain jopa Prahan mittakaavassa melko uusilta.

Josefov_2 Josefof_1

Josefov

Vaikka saneeraus tuotettiin aikoinaan melko loistokkaasti on historiasta jäljellä katukuvassa vielä muutamia synagogia ja hautausmaa. Nämä oli itsellä must listalla, mutta jostain syystä vanhankaupungin haahuilupäivänä ovet olivat kiinni. En tajua. Jokatapauksessa Juutalaismuseon yhteislipulla olisi päässyt tutustumaan  museon lisäksi yli 10 000 haudan hautausmaahan, sekä neljään eri synagogaan. Tällä kertaa katselu jäi siis valitettavasti vain ulkokuoreen ja enempää en voi sisätiloista kertoa.

Vanhauusi Synagoga

Vanhauusi Synagoga

Maisel Synagoga

Maisel Synagoga

SAM_0335 SAM_0333

Olihan ne synagogat näkemisen arvoisia kuitenkin ihan vain ulkopuoleltakin, joten jos aika/mielenkiinto ei riitä sisäkierroksiin kannattaa käydä bongailemassa ainakin muutama ulkopuolelta. Samalla kannattaa käydä tsekkaamassa Prahan kuuluisimman Juutalaisen Fraz Kafkan patsas ja kotitalo.

Voit seurata blogiani Bloglovinissa, Blogipolussa ja Facebookissa 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Anssi tiistai, lokakuu 20, 2015 at 23:21

    Nyt en kyllä saa päähäni oonko ollut Josefovissa (pitäis katsoa kuvat läpi uudestaan), mutta näkihän sen tämän postauksenkin myötä nyt! Eli en katso kuvia läpi uudestaan. Tommosta kaunista ja vanhaahan sielläkin. 😛

    Synagogassa olis jännä vierailla joskus myös, kun kirkot ja moskeijat on nähty… 😀

    • Reply Katja keskiviikko, lokakuu 21, 2015 at 12:08

      Uskon, että oot jos harhailitte vanhassakaupungissa. Tää on ihan siinä kyljessä. Periaatteessa kaupunki näyttää samalle, mutta noi synagogat alkaa värittää katukuvaa. : )

  • Reply Menninkäinen tiistai, lokakuu 20, 2015 at 23:23

    Onpa aika vänkä tuo Kafkan patsas!

    • Reply Katja keskiviikko, lokakuu 21, 2015 at 12:09

      Myönnän etten ois ees tunnistanu koko patsasta ellei siinä ois pörränyt Aasialaisia toisen perään kuvaamassa ja koskettamassa sitä. 😀

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, lokakuu 22, 2015 at 13:02

    … ja Prahan juutalainen hautausmaa, jossa on kuulemma hautoja monessa kerroksessakin ja kaikki kivet enemmän tai vähemmän vinossa. Kokemisen arvoinen sekin!

    • Reply Katja perjantai, lokakuu 23, 2015 at 10:53

      Juu sitä juuri tarkoitin tuossa tuolla mainitsemallani reilun 10 000 haudan hautausmaalla.
      Toi hautausmaa olikin oikeastaan se pääsyy miksi olisin halunnut tuolle kierrokselle, sillä sekin on valitettavasti maksullinen eikä kadulta kuikkimalla nähnyt kuin ylhäällä olevan muutaman haudan.

    Leave a Reply