Suomen suurin matkablogiyhteisö

Montenegron villi luonto

Terkkuja Montenegrosta! Saavuttiin toissapäivänä sateiseen, mutta lämpimään maahan. Onneksi eilisen ensimmäisen lomapäivän kunniaksi aurinko kuitenkin paistoi täydeltä terältä heti aamusta ja näin oli hyvä aloittaa loma.

Kello oli herättämässä 6:30, sillä buukkasimpas sitten heti ensimmäiselle päivälle tekemistä kansainvälisen retken merkeissä. Bussi tuli noutamaan 7:15 ja olin ihan valmis tutustumaan Montenegron monipuoliseen luontoon. Tässä en edes yritä puskea kaikkea, sitä tietoa ja maisemaa esiin mitä näin ja koin, mutta, tällainen pintaraapaisu kuitenkin.

Ensimmäisenä bussi lähti ajamaan rannikkon serpentiiniteitä etelään kohti Albanian rajaa. Rajaa saavutettaessa suunnaksi kääntyi pohjoinen ja Skadar järvi. Järvestä 2/3 kuuluu Montenegrolle ja loppuosa Albanialle. Jossain korkealla vuorten keskellä olikin ensimmäinen pysähdys, jossa sai ihailla järveä. Pilveä oli vain jostain kertynyt eteen, joten näkyvyys itse järvelle jäi melko heikoksi, mutta muuten vihreänä hohtavat korkeat vuoret pilvineen oli aika mahti näky!

image

 

Järvimaisemista matka jatkui vuoriteitä kohti pääkaupunki Bodgorigaa. Pääkaupunki ei ole iso vain noin Tampereen kokoinen, mutta kehittäminen oli selvästi näkyvillä. Keskustaan oli noussut uuden kiiltävä ostoskeskus ja kaupungin ensimmäinen Hilton oli rakenteilla, sen kummemmin tällä reissulla kaupungissa ei tullut pysähdyttyä ja katseltua.

image

image

Pääkaupungin keskialangon jälkeen pohjoisessa kohoavat uudet valtavankokoiset vuoret, joita kohti matka jatkuikin seuraavaksi. Maisema muuttui vieläkin kauniimmaksi. Vuoret ja kalliot nousivat todella korkealle ja syvässä laaksossa virtasi kirkkaan turkoosia vettä ja välillä saattoi nähdä pieniä vesiputouksia laskevan kohti rotkoja.

image

Seuraava oikea pysähdyskohde oli kuitenkin Moracan luostari. Valkoinen kappeli löytyi tien päästä sisäpihalta. Kappelissa kuvaaminen oli kiellettyä, mutta ulkopihalla kamera lauloi senkin edestä. Piha oli täynnä kauniita istutuksia ja alueella vallitsi niin rauhallinen tunnelma. Siihen vielä oman maan mehiläistarha ja pikkupuro ja tämä tyttö oli hurmattu täysin. Kyllähän noissa maisemissa kelpaa asua.

image

image

image

Luostarilta matka jatkui edelleen korkeammalle vuoristossa ja reilun tunnin ajon jälkeen saavutimme lounaspaikkamme. Maisema muuttui hyvin alppimaiseksi. Vihreänä paistavat vuoret vaihtuivat melko karuiksi kallioiksi ja niityt valtasivat maisemaa. Tuoreet savustetut kalat keitettyjen perunoiden kanssa näköalaravintolassa maistui nälkäiselle aika erinomaisesti ja ruuan jälkeen jäi vielä aikaa kiertää lähimaastoa ja ihailla niittyjä, puroja ja vesiputousta.

image

image

image

Maha täynnä oli hyvä jatkaa matkaa kohti Tara rotkoa, joka on muuten toiseksi syvin maailmassa ja ymmärtääkseni jos ei koko Euroopan suurin niin ainakin lähellä sitä. Pysähdyimme yhdelle sillalle katselemaan rotkoa ja kävelemään sillan poikki nauttien maisemista. Tässä vaiheessa tuntui, että oma syvyysnäkö pettää, sillä vuoret vain jatkuivat ylöspäin kun samalla sillan alla oleva rotko vei sata metriä alaspäin. Ihan mieletöntä! Ja tää ei kuulemma ole edes lähellekään tämän joen uoman syvin kohta. Rotkon yli olisi ollut mahdollisuus lasketella köysirataa pitkin, meillä ei vain aika siihen riittänyt. Tarajoella järjestetään myös erimittaisia koskenlaskuja, joissa parhaimmillaan voi lasketella kolmen valtion alueella. Aikasta huimaa ja varmasti kokemisen arvoista. Täällä ei näytä luontoaktiviteetit loppuvan.

image image image image

Tarajoelta matka jatkui vielä korkeammalle Zabljakin hiihtokeskukseen. Maasto oli karua. Puuttomat niityt ja mökit täyttivät maiseman ja ympärillä näkyi lumihuippuisia vuoria. Täällä on kuulemma kylmät ja lumiset talvet ja siksi mökeissäkin jyrkät katot, jotta lumi pääsee tippumaan alas. Nyt ei ollut lunta ja kylän pieni keskustakin oli melko hiljainen, joten matkaa olikin hyvä jatkaa lähellä sijaitsevaan Durmitorin kansallispuistoon.

image image

Vaikka matkaa Zabljakista kansallispuistoon oli kieltämättä vain 20km luonto muuttui taas aivan täysin. Kauniit niityt vaihtuivat havupuihin. Ihan kuin olisi Suomeen saapunut! Koko tienvarsi oli täynnä mäntyjä ja kuusia ja täällä kuulemma kasvaa myös mm. mustikoita. Enpäs olisi uskonut tällaista Montenegrosta löytävän. Durmitorin kansallispuisto sijaitsee noin 1500 metriä meren pinnan yläpuolella ja autosta noustessa ilma oli hyvin viileä ja takki tuli tarpeeseen. Mäntyjen peittämää tietä kävellessä saavutin Mustan järven, jota ympäröivät havumetsät ja korkeat lumihuippuiset vuoret. Istahdin hetkeksi penkille haukkaamaan raikasta vuoristoilmaa, kunnes lähdin pienelle tunnin kestävälle järvikierrokselle kotoiseen havumetsään. Tänne täytyy joskus palata ajan kanssa vaeltamaan, nyt edes koko järven kiertämiseen ei ollut aikaa. Vielä palatessa autolle kiinnitin huomiota varjossa sijaitseviin lumikasoihin ja purossa uiskenteleviin sorsiin. Suu nousi väkisin hymyyn kaikesta ihmetyksestä.

image image image image

Kansallispuistosta retkiauto laskettelikin melko tasaisesti kohti rannikkoa läntistä reittiä Montenegron entisen pääkaupungin Cetinjen läpi pysähtelemättä ja maisemat muuttuivat samaan tahtiin takasiin lumimaisemista, alppimaisemiin, reheviin vuoriin, kirkkaisiin jokiin ja lopulta auringon jo laskettua Adrianmeren rannikon lämpöön palmujen katveeseen.

Olipas vain kyllä ihan huippu ensimmäinen lomapäivä, voin suositella tätä retkeä ihan jokaiselle! Tässä jos missä näki oikeasti Montenegron ja sen miksi maata kutsutaan kontrastien maaksi.

Varasin retken Apollomatkojen valikoimasta. Retki oli kuitenkin kansainvälinen ja näin ollen opastus englanniksi. Testattu sopivaksi yksin matkustaville naisille. 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Maarit Johanna maanantai, 25 toukokuun, 2015 at 19:58

    Mie oon kaihoten katsellut instagramista tuollaisia siltoja! Niin romanttisia. En kestä miten upeat maisemat. Noihin kanjoneihin lähtisin vaikka heti seikkailemaan.
    Mikä se on se vuoristo tuolla? Onko ne ne Dinaariset Alpit vai onko nämä jo eriä?

    • Reply Katja maanantai, 25 toukokuun, 2015 at 22:36

      Määkää en ois oikeasti ikinä uskonut kui näin pieneen maahan voi mahtua niin paljon erilaista maisemaa!
      Mun on pakko sanoa, että mulla ei ole hajuakaan mitkä nää vuoret on nimeltään, sen vain tiedän että tää maa on aivan täynnä niitä ja vastapainoksi nuita valtavia rotkoja. 😀
      Ehdottomasti lepoa silmille tää maa!

    Vastaa käyttäjälle Maarit Johanna Cancel Reply