Tour Montparnasse – Pariisin parhaat näköalat

Pariisin näköaloista kaikille tulee lienee ensimmäisenä mieleen se tunnettu pytinki Eiffel tai Montmarten kukkula. Eiffelin ongelmaksi muodostuu järkyttävät jonot. Jo 2kk ennen reissua netistä oli myyty loppuun joka ikinen aikapaikka ja toisaalta Montmarte oli itselleni siinä mielessä pettymys ettei sieltä näkynyt Eiffeliä vaikka muuten näkymät olivat oikein mallikkaat. (Lue Montmartesta lisää täältä)

Tämän myötä täytyi alkaa tutkia muita vaihtoehtoja ja Montparnassen torni oli ehkä maailman paras löytö. Tornitalo rakennettiin Montparnassen kaupungin osaan 1973, josta tuli samalla Ranskan korkein rakennus 210 metrillään. Rakennus oli aikoinaan melko kiistelty korkeudensa ja sopimattomuudensa vuoksi muuhun rakennuskantaan, mutta itse olin ainakin enemmän kuin tyytyväinen vierailuuni pytingissä.

Ennen sisäänmenoa Montparnassen hautausmaa on hyvä paikka katsella rakennusta ulkoapäin. Jotenkin kontrasti oli hyvin erikoinen. Rauhaa huokuva hautausmaa hautoineen ja taustalla valtava ruskea täysin tunteeton tornitalo. Taisi olla enimmäinen kerta kun näin jotain tällaista.

Sisälle mennessä Montparnassen suuri etu on kuitenkin jonottomuus. Ainakin lokakuussa puolen päivän aikaan kävelimme vain lipputiskille ja ostimme biljetit. Aikuiselta lippu kustansi 14,5 euroa ja opiskelijalta 11,5 euroa, jonka jälkeen kävelimme samantien hissille. Hissi johdatti meidät alle minuutissa kerrokseen 56, joka tarjosi 360 asteen panoraamanäkymät ympäri Pariisin.

Ja kyllä oli kaiken rahan arvoinen ja siitä kertoo koko postauksen otsikkokin. Ennen sisäänpääsyä täytyi käydä kameran edessä otattamassa itsestään turistikuva, jonka olisi saanut ostaa lähtiessä kaupasta. Kuva ei kirjoittajaa paljoa hetkauttanut ja hintaakaan ei ole siis kertoa. Mutta ne näkymät hetkauttivat senkin edestä! Montparnassen tornitalon ehdoton etu on näkymä Eiffelille ja sijainti niin keskeisellä paikalla, että kaikki muutkin tunnetuimmat monumentit on helppo bongata.

Tämän sisällä olevan panoraamakerroksen lisäksi portaita pitkin pääsee käymään vielä ulkoterassilla 59. kerroksessa tornin huipulla 200 metrissä. Ainakin kirkkaalla säällä näkymät sisältä olivat kuitenkin melkeinpä paremmat sillä omaksi pettymykseni kattoterassia peittivät korkeat turvalasit, jotka heijastivat melko pahasti auringon valoa. Tälle korkeidenpaikkojen suurelle fanille pelkkä perus kaide olisi ollut sopiva. Kuviakin olisi saanut räpsittyä paremmin. Terassilla ei kuitenkaan kannata jättää käymättä, sillä onhan se ihan huikeaa tuntea kylmän syystuulen puhaltavan 200 metrissä.

Ylhäällä saa viettää aikaa niin kauan kuin jaksaa ja hissillä mennä alas sitten kuin siltä itsestä tuntuu. Omalla kokemuksellani voin sanoa että tornitalo tarjoaa ehdottomasti Ranskan parhaimmat näkymät.

Tour Montparnasse
33, Avenue du Maine
75015 Paris

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Veera Bianca lauantai, joulukuu 13, 2014 at 16:23

    Ihana postaus! Rakastan näköalapaikkoja ihan kaikkialla, nä oli hyviä vinkkejä! 🙂

    • Reply Katja lauantai, joulukuu 13, 2014 at 19:57

      Kiitos Veera!
      Määkin oon viimesen päälle korkeiden paikkojen ystävä ja oli missä päin maailmaa tahansa nää on aina niitä reissun kohokohtia. 😀

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, joulukuu 14, 2014 at 00:44

    On tuo kyllä huikean mitäänsanomaton rakennus. Ihan sen takia voisin jättää käymättä vaikka hienot maisemat kieltämättä onkin. Montmartrella oli minusta enemmän tunnelmaa ja Eiffelikin näkyi paremmin kui hyvin 🙂

    • Reply Katja sunnuntai, joulukuu 14, 2014 at 20:01

      Juu ei ehkä mikään kaunein rakennus ulkopuolelta, mutta kyllä nuo maisemat teki vaikutuksen! ¨

      Nyt ei ainakaan näkynyt ollenkaan Montmartelta Eiffeliä. Ainakin siitä kohdin mistä yritettiin kurkkia puut oli niin isot ettei nähnyt mitään. En tiedä näkyykö jostain muualta päin. 🙂

  • Reply Hanna sunnuntai, joulukuu 14, 2014 at 12:36

    Mäkin tykkäsin Montparnassen näköaloista, mutta melkeen maisemat Riemukaaren päältä vie vielä voiton 🙂

    • Reply Katja sunnuntai, joulukuu 14, 2014 at 20:02

      Voi ei mulla jäi Riemukaaren näkymät näkemättä ja nyt kyllä harmittaa kerta sieltä on huikeat näkymät! 😀
      Se on siis seukkikerran ehdoton ykkönen!

  • Reply Annika perjantai, tammikuu 2, 2015 at 21:25

    Oon kyllä samaa mieltä, että Montparnassesta on parhaimmat näkymät. En kyllä muistanut tuollaisia kaiteita, joten oli pakko mennä tsekkaamaan omat kuvat, eikä siellä sellasia ollut vielä v. 2006. Toisaalta kyllä silloin tuulikin taisi päästä vähän vahvemmin läpi kattoterassille. Oltiin siellä juuri auringonlaskun aikaan, oli ihan mahtava ihailla väriä muuttavaa kaupunkia.

  • Reply Tiia/reisereise sunnuntai, maaliskuu 29, 2015 at 12:53

    Joo, hyvä informatiivinen postaus. 🙂 Tuolla pitää ehdottomasti käydä, kun joskus Pariisiin menen ja kiva tietää, että lähellä on hautausmaa, sillä tykkään vierailla niissä.

  • Leave a Reply