Tonttupatsaiden Wroclaw

Pieniä tonttuja siellä täällä teiden varsilla, kirkkojen, ravintoloiden ja muiden tärkeiden monumenttien edessä. Lapset paijaamassa niitä ja kiireiset ihmiset kävelemässä huolimattomasti niiden ohi ja sitten minä kamerani kanssa tiirustaen maahan, huomaamatta ketään muita, juoksemassa pieneltä tonttupatsaalta toiselle häätäen lapsia edestä, jotta saan otettua täydellisiä kuvia ja ihailtua niitä ilman muita häiriötekijöitä. Sitä oli Wroclaw kuukausi takaperin ja tonttujen bongailu vei lapsenmielisen sydämeni täysin mukanaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Edellisissä postauksissani muutamia tonttukuvia on tullutkin jo vastaan ja moni siellä ruudun toisella puolella on voinut luulla allekirjoittaneen jo seonneen, mutta ehheei Wroclaw on todellakin pienten tonttujen kaupunki, joihin minä hurahdin aivan olan takaa ja kertaheitolla. Patsaiden historiaan en mene sen enempää sillä en itsekään niiden historiasta sen enempää tiedä kuin että ensimmäinen patsas on pystytetty vuonna 2001 ja sittemmin tonttubuumi on levinnyt ympäri kaupunkia ja nykyään niitä on bongailtavana satoja. Jos joku tietää paremmin tonttujen historiasta kuulisin siitä mielelläni. : )

Alussa aloitin bongailun ihan vain pienenä ilona samalla katsellen muita maisemia. Kuva tarttui kameraan tontun tultua sattumalta vastaan, mutta viikon lopussa halusin löytää tonttuja enemmän ja enemmän ja siinä sitä sitten oltiin viimeisenä iltana netistä löydetyn tonttukartan kanssa epätoivoisena vain rajallisesta ajasta ja näkemättömien tonttujen valtavasta määrästä. Tontut ovat oikeasti melko pieniä ja huomaamattomia, joten jos niitä haluaa bongailla kannattaa todella pitää silmät tarkkana!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Niin kuin aiemmin mainitsin tonttuja löytyy nähtävyyksien, tärkeiden rakennusten ja pääkatujen varrelta. Tonttubuumi on kuitenkin lähtenyt täysin käsistä ja nykyään myös ravintolat, kuppilat ja muut putiikit haluavat omat tonttunsa liikettään koristamaan ja tuomaan sitä julki. Eikä mikään ihme, sillä kyllähän nämä pikkutontut ovat mielestäni kekseliäintä ja loistavinta katutaidetta ikinä.

Oman viikon lomani aikana ehdin bongata kokonaiset  kolmisenkymmentä tonttua eli en edes lähellekään puolia, mitä kaupungissa olisi nähtävissä. 😀 Tämä on yksi painava syy miksi haluan joskus palata kaupunkiin uudelleen.

Vinkkinä myös lapsiperheille, että tontut pitävät vallan mainiosti pikkupirpanoiden mielenkiinnon yllä kaupunkikävelyiden aikana ja siksipä Wroclaw ei olisi ollenkaan pöllömpi kaupunkilomakohde lasten kanssa. Löytyyhän kaupungista tonttujen lisäksi eläintarhaa, vesipuistoa ja muuta mukavaakin. : )

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Psst. Jos lähdet tonttulomalle Wroclawiin netistä löytyy karttoja joihin tontut on merkattu, sekä informaatiota, tarinoita ja merkityksiä eri tontuista. 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Maarit Johanna maanantai, 15 syyskuun, 2014 at 21:46

    Ihania! Mistähän tuohonkin on idea saatu ja kukahan ne on tehny. Voiskohan Sodankylään piilottaa vaikka merenneitoja? Kaloja? Kevitsan kaivoksen jätekiviä? 😀

    • Reply Katja perjantai, 19 syyskuun, 2014 at 20:04

      Mä en tiedä tuota ideaa mutta voi että janoan sitä tietoa, koska tuo on niin yksinkertaisuudessaan NEROKAS!!!
      Jotain pikku piristystä kyllä kaipaisi suomenkin katunäkymään 😀

  • Reply AnskuBCN tiistai, 16 syyskuun, 2014 at 11:36

    Aivan mahtavia! Nyt kyllä harmittaa, että skippasimme Wroclawin kesäreissultamme 🙂

    • Reply Katja perjantai, 19 syyskuun, 2014 at 20:07

      Aivan mahtavia tosiaan ja se tunne, kun oikeasti näet sen tontun ja sellainen lapsen into alkaa pursuamaan sisältä ja sitä on pakko päästä ihailemaan. 😀
      Ihan vain tonttujenkin takia ehdottomasti Wroclaw seuraavalle syys talvi tai kesäreissulle! 😀
      Ihania pikku otuksia 🙂

  • Reply Sofia / Liikkeellä torstai, 2 lokakuun, 2014 at 10:34

    Äh näin tän postauksen sillon Puolassa ollessani ja unohdin kommentoida! Miten kertakaikkisen sympaattisia nämä tontut. Wieliczkan suolakaivoksillakin muuten oli näitä tonttuja, suolasta veistettyjä tietty, ja opas kertoi tonttujen olevan osa puolalaista kansanperinnettä 🙂

    • Reply Katja torstai, 2 lokakuun, 2014 at 19:37

      Oi suolatonttuja, varmasti ihania 😀
      Ihana kansanperinne Puolalaisilla !

    Leave a Reply