Kalliokaupunki Petra

yli 2000 vanha kalliokaupunki oli ehdottomasti Jordanian lomamme kohokohta. Tuolla alunperin Nabatealaisten pääkaupungilla on pitkä ja mielenkiintoinen historia. Lyhyesti kerrottuna siitä tuli tärkeä läpikulku ja kauppapaikka silkkitien varrella. Tämän myötä kaupunki rikastui ja kehittyi ja lopulta menetti merkityksensä ja unohtui, kunnes se löydettiin uudelleen.

IMG_4981

Menimme Petraan kalliista hinnasta huolimatta Apollomatkojen järjestämällä retkellä, sillä meidän mielestämme historiallisista kohteista saa paljon enemmän irti kun on opas koko ajan selittämässä mitä on missäkin ja näin myös oppii paljon enemmän kuin kirjoista lukemalla ja parastahan on että voi kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä.

Saavuimme Petraan 10 aikaan aamulla, josta jatkoimme samantien kävelyä Petran porteille ja solaan. Perille olisi saanut ”ilmaisen” hevoskyydin, mutta todellisuudessa vähintäänkin pieni tippi olisi täytynyt maksaa. Toisekseen osa hevosista oli niin riutuneen näköisiä, että en itse halua kannattaa tuollaista toimintaa. Jo Petraan menevältä tieltä löytyi nähtävää. Tietä reunustavissa kallioissa oli paljon merkkejä ajalta, jolloin Kreikka hallitsi maailmaa. Kreikan kirjaimilla kirjoitettuja tekstejä oli kaiverrettuna moniin kallioihin.

IMG_5061

Lopulta pääsimme kävelemään upean solan läpi kohti Petran kaupunkia! Tie on aivan maaginen. Kummallakin puolella kalliot kohoavat korkealle ja keskellä menevä tie on kapea. Suistossa oli kylmä, mutta se ei häirinnyt yhtään uskomatonta tunnelmaa. Kaupunki on tunnettu erittäin edistyksellisestä vesijohtojärjestelmästään. Veden sataessa solaan ja valuen kallioista se ohjautui reunoilla meneviin kouruihin, joista se ohjautua veden keräys pisteisiin. Nähtävillä oli myös paljon pieniä yksityiskohtia, joiden avulla vesijohtojärjestelmä oli entistä toimivampi. Näiden avulla sola ei lainehtinut vettä ja sade ei haitannut tien toimintaa. Kätevää!

IMG_5057

Muutenkin kallioita kannattaa katsella tarkkaan, sillä mielikuvituksen omaava voi löytää niistä vaikka minkänäköistä kuviota. Vai mitäs sanotte tästä? 😉

IMG_5060

Petraan johtava sola ei kuitenkaan ole kuin alkua Petrasta ja vihdoin tarpeeksi monta mutkaa ohitettua Petran pääaukio ja ”aarrekammio” tulevat näkyviin. Todellisuudessahan monumentti on luultavasti ollut hautakammio, mutta tarkkaa varmuutta ei ole vieläkään. Ylhäällä olevat luodinreiät selittävät beduiinit, jotka luulivat ylhäällä olevassa uurnassa olevan aarteen. Mitään ei kuitenkaan ole löytynyt.

IMG_4988

IMG_5052

Aukio on täynnä jos minkälaista kauppaajaa ja eniten käyvät sääliksi lapsimyyjät, jotka väen väkisin laittavat käteen postikortteja ja hymyilevät kauniisti ja, jotka jäävät ihmispaljoudessa jalkoihin. Aukiolta saa myös vuokrattua kameli- ja aasikyytejä ympäri Petraa, jos ei jaksa kävellä. Edelleenkin eläimet säälittävät minua. Etenkin hevos- ja aasiparat, jotka näyttävät ihan kuolevilta.

IMG_5003

Aarrekammiolta matka jatkui syvemmälle kaupunkiin. Kävelimme Petran kylmimmän kohdan ohi Roomalaisen mallin mukaan rakennetulle teatterille, josta matka jatkui Petran laaksoon, josta jokapuolella kalliota katsoessa näkyy kaivettuja hautamonumentteja ja muita luolia.

IMG_5046

IMG_5000

IMG_5012

Yhteinen kierros päättyi tien päähän, jonka jälkeen omatoimiseen kiertelyyn ja takaisin paluuseen oli kolmisen tuntia aikaa. Kipusimme vuorelle ja kävelimme sieltä meneviä reittejä takaisinpäin kurkistellen luoliin ja katsellen häikäisevää maisemaa ympärillä.

IMG_5017

IMG_5029

IMG_5034

Takaisin kävelyyn menikin yllättävän paljon aikaa ja aurinko alkoi porottaa kuumasti. Kyllä kamelikyyti olisi välillä tehnyt hyvää, mutta urhoollisesti kävelimme koko matkan takaisin. Harmitti lähteä, sillä oma tiedonnälkäni ja mielenkiintoni kaupunkia kohtaan kasvoi entisestään ja jokaista vuorta ja polkua ei todellakaan ehtinyt kiertämään päivän aikana. Jos siis historia ja Petra kiinnostavat kunnolla varaa aikaa ainakin kaksi päivää ellei kolmekin. Hyvät umpinaiset kengät ovat myös tarpeen, sillä maastohan on pöllyävää hiekkaa ja irto kiveä. Tuonne haluan palata vielä joskus!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Elina / Narulelu maailmalla lauantai, maaliskuu 29, 2014 at 21:23

    Wau! Petra on mun bucket-listallani. Halpa kohdehan tuo ei käsittääkseni ole edes omatoimisesti. Oliko tuolla kuinka kylmä tähän aikaan vuodesta?

    • Reply Katja sunnuntai, maaliskuu 30, 2014 at 11:05

      Joo halpa ei ole omatoimisestikaan: 50JD (reilu 50€) Jordaniassa lomailevalle ja yöpyvälle ja esim Israelin puolelts päiväreissuna 90JD.

      Olimme Jordaniassa helmikuun puolivälissä ja meille kyllä sattui todella hyvät lomasäät! Koko viikon (Aqabassa siis) viimeistä päivää lukuunottamatta aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Parina ensimmäisenä päivänä tuuli oli melko kova, mutta sitten sekin loppui ja lämpötila alkoi olla 30 asteessa.
      Petrassa on huomattavasti viileämpää etenkin aamulla, sillä se sijaitsee reilusti korkeammalla. Takki oli siis aivan tarpeellinen tuolla solassa kävellessä aamulla. : )

  • Reply Tiina, Kinttupolulla sunnuntai, maaliskuu 30, 2014 at 20:17

    Tosi mielenkiintonen mesta! Harmi vaan ne aasi-, heppa- ja kameliparat 🙁

    • Reply Katja maanantai, maaliskuu 31, 2014 at 06:24

      Sanos muuta! Paikkana ihan maaginen, mutta ne eläimet 🙁 en kyllä tykkää yhtään. Kamelit vielä menee ja ne eivät näyttäneetkään huonoille mutta aasit ja hevoset

  • Reply Anne torstai, huhtikuu 24, 2014 at 16:36

    Me otettiin paikalliselta taksikuskilta reissu tuonne Petraan. Ei kyllä oltu pettyneitä, koska matkaan lähdettiin aikaisin aamulla ja oltiin perillä ennen suurempia turistimassoja. Meillä oli 4 tuntia aikaa kierrellä, mutta se ei kyllä riittänyt mihinkään! Mutta 4 tunnin käpyttelyn jälkeen sitä oli kyllä niin poikki ja keskipäivän kuuma aurinkokin alkoi porottaa siihen malliin, että oli ihan hyvä jatkaa matkaa.

    Samaa mieltä oon sun kanssa, että Petraan kyllä pitäisi ehdottomasti varata ainakin se kaksi päivää. Voisi rauhassa käydä sitten tutkimassa eri osia 🙂

    • Reply Katja torstai, huhtikuu 24, 2014 at 20:41

      Joo mekin mietittiin sitä taksikyytiä, mutta päädyttiin sitten tuohon helpoimpaan versioon. 😀
      Kävely oli kyllä raskasta ja se keskipäivän aurinko polttava, mutta kaikki oli kyllä niin sen arvoista! : ) Mahtavaa, että tähän päivään on säilynyt tuollaisia paikkoja!

    Leave a Reply