Suomen suurin matkablogiyhteisö

Aqaban yleinen ranta

Jo ensimmäisenä iltana halusimme nähdä meren ja rannan. Tuolloin kuitenkin kävelimme sen verran harhaan, että emme rannalle asti selvinneet, näimme vain Punaisen meren kauempaa kävelytieltä.

Aina kun saavutamme uuden rantakohteen, sitä jotenkin ensimmäisenä haluaa nähdä meren ja rannan ja aistia sen paikan rantatunnelmaa. Niinpä me heti seuraavana aamuna kävelykierroksen aloitettuamme suuntasimme kohti läheistä yleistä rantaa ja tälläkertaa käännyimme vielä oikeaan suuntaan.

Rannalle oli kokoontunut paikallisia perheitä. Lapset uivat isiensä kanssa. Äidit katselivat uinteja varjon alla, huutelivat hyviä vinkkejä ja uimasuoritusten jälkeen kaivoivat pyyhkeet, kuivasivat lapsia ja kaivoivat eväät esiin repuista. Muutama donitsi ja hattarakauppias käveli rantaa pitkin ja lapset olivat ikionnellisia saadessaan hattaraa.

image

Nopeasti siinä istuessa kului tunti ihan vain katselemassa paikallista menoa ja nauttiessa lämmöstä. Viimeisenä päivänä toistimme saman, sillä meillä ei ollut enää ennen lähtöä muutakaan tekemistä. Jordanialainen suomessa asuva mies tuli juttelemaan ja kertoi paljon Aqabasta. Ranta oli kuulemma vielä 3 viikkoa sitten ollut täynnä kahviloita, kunnes myyjille oli tullut riitaa kuka asiakas on kenen ja toinen myyjistä oli vahingossa ampunut sivullisen nuoren Jordanialaistytön. Saman tien kaikki kahvilat oli siis lopetettu.

image

Istuskelujen jälkeen jatkoimme rantatietä vain hetken, kun paikalliset naiset tulivat hieman uteliaina tervehtimään. Kaikki halusivat kätellä, kysyä nimen, esitellä itsensä ja toivottaa tervetulleeksi Jordaniaan ja kutsuivat teelle heidän pystyttämälleen piknik paikalle. Kuinka vieraanvaraista! Ehkä meillä suomalaisilla olisi jotain opittavaa vieraanvaraisuuden suhteen. Jos aloitettaisiin vaikka hymyilemällä vastaantulijoille ihmisten ilmoilla liikkuessa. : ) Voin sanoa, että hyvä mieli on tarttuvaa!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Annika - Tarinoita Maailmalta torstai, helmikuu 20, 2014 at 15:44

    Ihania nuo naiset! Mä vain pyörähdin Aqabassa Jordanian reissullani, mut se oli kyllä ihana keidas Wadi Rumin jälkeen 🙂

    • Reply Katja perjantai, helmikuu 21, 2014 at 08:15

      Aqaba on varmaan kaikille Jordanialaisillekin ihana keidas, kun ainoa heidön merenrannassa oleva kaupunki. 😀 Vaikka onhan Wadi Rumissakin näin turistin näkökulmasta aivan uskomattomat maisemat.

  • Reply Kea / Deep Red Blues torstai, helmikuu 20, 2014 at 19:13

    Mä niin komppaan tossa, että ihmiset voisivat hymyillä enemmän… joskus tulee sellanen tunne että onko itse ihan hullu kun muut on aina niin myrtsejä. 🙂 Ehkä se on Suomessa vaan kansantauti…

    • Reply Katja perjantai, helmikuu 21, 2014 at 08:16

      Minäkin uskon näin. Sen varsinkin huomaa, kun itse on tosi hyvällä tuulella ja sitten saa vaan masentuneita katseita jokapuolelta laskee se oma mielentilakin. Eihän sen niin pitäisi mennä.

  • Reply Heidi / Auringon alla torstai, helmikuu 20, 2014 at 19:23

    Voi ei, onpa ikävää, miten kahviloiden pitäjät menivät niin pitkälle, että joku vahingossa kuoli! Varmasti melko pysäyttävää.

    • Reply Katja perjantai, helmikuu 21, 2014 at 08:18

      On varmasti ollut siellä iso juttu. Mutta heidän kulttuuristaan ja säännöstöään kuvaa hyvin se, että tuollainen on siellä todella kova rikos ja saman tien tosiaan kaikki myyntitoiminta lopetettiin, mikä on sitten tietenkin harmi niille kaikille nämyyjille, jotka menettivät elinkeinonsa.

  • Reply maisasofia torstai, helmikuu 20, 2014 at 21:48

    Kieltämättä oiva osoitus vieraanvaraisuudesta! 🙂 Hurja juttu tuo kahvilahomma, kaikkea sitä sattuu :/ Ihania kuvia!

    • Reply Katja perjantai, helmikuu 21, 2014 at 08:21

      Itsekin sitä ensin näin suomalaisena ajatteli että ”mikähän tässä on taka-ajatus” 😀 Mutta harvoin varmaan tytöt näkevät vaaleita ihmisiä ja olivat sen takia hyvin kiinnostuneita.
      Tuollaiset onnettomuudet ovat aina harmillisia. Varsinkin kun syynä loppujen lopuksi on vain ihmisen ahneus. 🙁 kaikkialla sattuu.

  • Reply Teea perjantai, helmikuu 21, 2014 at 04:18

    Ikävä juttu tuo ampuminen.. Voi että kuinka pitkälle ihmiset voivat mennäkin ja niin typeristä asioista!

    Ihanaa vieraanvaraisuutta kyllä, tuollaisesta ystävällisyydestä tulee niin hyvälle mielelle aina! ”Hymyile niin maailma hymyilee kanssasi!”.

    • Reply Katja perjantai, helmikuu 21, 2014 at 08:27

      Sanos muuta. Mutta oli kuitenkin hyvä huomata kuinka tosissaan tuolla otetaan tuollaiset tapaukset. Kaikki toiminta loppui samantien ja jokapaikassa oli kyllä poliiseja ja kuulemma siviilipoliiseja liikkuu koko ajan joka paikassa.

      Ja tuo oli kyllä sellainen päivän piristys. Ihmisten pitäisi ehdottomasti edes hymyillä vastaantulijoille enemmän!

  • Reply Veera Bianca perjantai, helmikuu 21, 2014 at 16:39

    Oho, kuulostaapa hurjalta! Kauniita maisemia siitä huolimatta 🙂

    • Reply Katja sunnuntai, helmikuu 23, 2014 at 10:37

      Sellaista sattuu, kun ihmisille iskee ahneus, mikä on kyllä todella harmillista. 🙁

  • Reply satuvw lauantai, helmikuu 22, 2014 at 13:13

    Aivan, hyvä mieli tarttuu ja huomaahan sen Suomessakin kesällä kun aurinkoisina päivinä ihmiset ovat yleisesti ottaen iloisempia. Ja hurja ja surullinen tuo ampumistapaus, aika karmeaa mitä pitää käydä että kiistat saadaan sovittua, jos niitä edes saatiin vietyä loppuun!

    • Reply Katja sunnuntai, helmikuu 23, 2014 at 10:40

      Sanos muuta. Kyllähän se paljon säätila vaikuttaa omaan mielialaankin. Se kyllä kuulosti hurjalle, mutta tuolla ainakin näytettiin ottavan tosissaan tuollaiset tapaukset, kun kaikki kahvilat ja aktiviteetti oli samantien lopetettu. Toivottavasti ihmiset ottavat opikseen. : )

    Leave a Reply