Suomen suurin matkablogiyhteisö

Matkailuvuosi 2013

Taas yksi vuosi elämästä on koettu. Minulle vuosi on ollut kokonaisuudessaan hyvin rankka. Sain lukion päätökseen, ihmiset ympärillä juoksivat kohti haaveita ja suorittamaan velvollisuuksia ja minä jäin paikalleni tietämättä mitä seuraavaksi tapahtuu. Vuoteen mahtui paljon matkakuumetta ja muutama ikimuistoinen reissukin, joista on jäänyt vain ja ainoastaan hyviä muistoja, niitä muistoja, joita en tule koskaan unohtamaan.

Helmi- ja Maaliskuu: MALESIA

Lukulomalla heti penkkareiden jälkeen helmikuussa suuntasimme  kohti kauan ollutta unelmaani Malesiaa. Aloitimme lomailun Kuala Lumpurissa; Tutkiskelimme uutta kulttuuria, nautimme kiireettömästä tunnelmasta kaiken kaupungin vilinän ja melun keskellä, ihailimme kaupunkia kahteen otteeseen yläilmoista ja pääsimme myös näkemään viimeisiä uudenvuoden viettoja ja koristeluja. Ostoskeskuksissa teimme paljon halpoja löytöjä ja nautimme ihanasta Aasialaisesta ruuasta ja herkuttelimme leivoksilla ja minun tapaani ehkä myös hieman jäätelöllä. : )

IMG_0076

IMG_3608

IMG_3644

Kauala Lumpurista suuntasimme päiväksi opiskelukaupunkinakin tunnettuun Melakaan. Tarkastelimme Eurooppalaisten käden jälkeä ja kävelimme China Townissa vieraillen pienissä ihanissa putiikeissa.

IMG_3657

IMG_3666

Loppulomaksi lensimme Malesian ehkä tunnetuimmalle turistisaarelle Langkawille. Vietimme rentoja päiviä rannalla maaten, kävimme saaren pienessä pääkaupungissa ihailemassa Langkawin tunnusta Bramiinihaukkaa ja nautimme saaren luonnosta risteillen Mangrovella, kivuten vesiputouksille ja ajamalla kaapelihissillä vuorenhuipulle ihailemaan maisemia. Jututimme myös muutamaan otteeseen saaren omia apinoita Makakeja.

IMG_3732

IMG_3744

IMG_3850 Päiväretkellä Thaimaan puolelle Koh Lipen saarelle ihailimme turkoosina loistavaa vettä,valkoisena hohtavaa rantaa ja merenalaista elämää snorklaten. Paratiisisaari, jossa ei ole autoja eikä mihinkään kiire oli täydellistä vastapainoa Kuala Lumpurin kaupungin vilinälle.

IMG_3831

Elokuu: ESPANJA

Costa Blancan kiertueemme alkoi Valenciasta. Tutustuimme vanhaankaupunkiin ja sen vastapainoksi tieteiden ja taiteiden kaupunkiin. Näimme lukuisia kirkkoja ja hienoja rakennuksia ja pakenimme päiväksi kaupungin hälinää maaseudulle Albufera järvelle.

IMG_4046

IMG_4091

IMG_4137

Loppuaika menikin Alicantessa rentoutuen, ostoksia tehden ja tutustuen kaupunkiin. Teimme kaksi päiväretkeä, toisen paikalliseen Murciaan ja toisen upeaan satamakaupunki Cartagenaan. Ruoka maistui hyvältä ja sitä oli paljon, mutta sen vastapainoksi lomalta ovat jääneet mieleen jokailtaiset tönköt jalat päivän kävelyiden jälkeen. : D

IMG_4213

IMG_4283

IMG_4324

Syyskuu: ROOMA

Rooman matka tuli väsyneelle tytölle juuri oikeaan aikaan, sillä perillä odotti ihana kesä ja lukuisat nähtävyydet. Eniten mieleen tunnettujen nähtävyyksien lisäksi jäi se ihana ruoka, jota on moneen otteeseen yritetty kotona kopioida reissun jälkeen. Ja ne iltaiset gelatot piazzojen laidoilla <3 olenko vielä sanonutkaan kuinka rakastan Italialaista gelatoa ja kuinka ihanaa sitä on nauttia lämpimässä kun ei ole kiire mihinkään. <3

IMG_4721

IMG_4659

Näiden kolmen oman matkan lisäksi olen saanut nauttia teidän kaikkien ihanien matkabloggaajien reissuista ympäri maailman ja olen saanut monia uusia kohteita ”pakko päästä tuonne” listalleni. Sen lisäksi postikorttikokoelmani on täydentynyt ystävieni reissuista lähetetyillä korteilla ja niitä on vuodessa tullut lisää seitsemän. Kiitos siis kaikista matkakuumeen nostatus postauksista odottelen jo innoissani tulevan vuoden 2014 matkoja ja seikkailuja!

Jokos teillä on vuodelle 2014 matkasuunnitelmia?

HYVÄÄ TULEVAA VUOTTA KAIKILLE!!!

Previous Post Next Post

13 Comments

  • Reply lena maanantai, joulukuu 30, 2013 at 15:51

    Ihania kohteita sinullekin kertynyt tälle vuodelle! Italia ja Malesia ovat myös suosikkejani. 😉

    • Reply Katja maanantai, joulukuu 30, 2013 at 16:54

      Ihana muistella vanhoja matkoja ja odotan niin innolla ensivuonna tulevia uusia seikkailuja!

  • Reply Teea maanantai, joulukuu 30, 2013 at 16:04

    Hei mehän ollaan matkusteltu tänä vuonna osittain samoissa paikoissa :). Malesia, Espanja ja Italia!

    Oltiin itseasiassa Malesiassa melko samaan aikaan helmikuussa. Tykästyin itse Malesiaan paljon, sinne pitää vielä palata.

    Mukavaa vuodenvaihdetta sulle ja uusia reissuja odotellessa :)!!

    • Reply Katja maanantai, joulukuu 30, 2013 at 16:55

      No kappas sepäs sattumaa! Hyvät maat ollaan valittu ; )
      Hyvää uutta vuotta sinnekin ja erityisesti niitä uusia reissuja odotellessa! : D

  • Reply maisasofia perjantai, tammikuu 3, 2014 at 10:50

    Ai että, sullakin hienoja reissuja. Gelato on aina yhtä ihana asia, en kestä välillä kun sulla on niin hyviä postauksia ja kuvia moisesta 😉 Elä huoli, jos tuntuu että lukion jälkeen vähän junnaa paikallaan, tiedän tunteen! Tsemppiä!

    • Reply Katja perjantai, tammikuu 3, 2014 at 11:52

      Eiköhän tämä elämä tästä kirkastu pikkuhiljaa vanhoja reissuja muistellessa ja uusista haaveillessa jäätelöpurkki kädessä : )

      Hyvää uuttavuotta!

      • Reply maisasofia perjantai, tammikuu 3, 2014 at 12:08

        Ihan varmasti; kiitos ja samoin! 🙂

  • Reply Maarit Johanna perjantai, tammikuu 3, 2014 at 15:50

    Parasta gelatoa kinderin makuinen Budapestista ja yllättäen POPCORNmaku Montmartrella Pariisissa. Järjettömän hyvää! Jaan kyllä gelatoinnostuksen sinun kanssa, pakko aina maistaa. Suomalaiset jäätelöt ei voi vetää mitenkään vertoja. Ja tiedämpä tunteen kun lukee blogeja tai selaa instagramia, places to see before I die-lista on varmaan jo metrin mittainen koska haluan nähdä mm. kaiken 😀

    • Reply Katja keskiviikko, tammikuu 8, 2014 at 10:23

      Joo gelatoja ei kyllä voita mikään! : D
      Täällä toinen, jolla näkemislista ei tule varmaankaan koskaan loppumaan kesken! 😀 Onneksi maailmalla riittää huippupaikkoja 🙂

  • Reply Susanna89 tiistai, tammikuu 7, 2014 at 23:22

    Hauska tuo apinat autossa -kuva, minäkin kävin viime vuonna Alicantessa ja Roomassa vietin aikaa pidempään

    • Reply Katja keskiviikko, tammikuu 8, 2014 at 10:24

      Kappas, samoissa paikoissa matkusteltu. Niin se maailma on pieni 😉
      Malesiassa apinat eivät kyllä katsoneet paikkaa missä hyppiä 😀

  • Reply Heidi / Auringon alla keskiviikko, tammikuu 8, 2014 at 17:49

    Mä oon käyny Malesiassa vain Kuala Lumpurissa, harmi etten muualla! Paratiisirannat ja Borneon sademetsät kiinnostais kovasti, mutta toistaiseksi ei ole edes mitään reissua suunnitteilla niille seuduille. Ihania kuvia!

    • Reply Katja keskiviikko, tammikuu 8, 2014 at 18:01

      Langkawi ei ollut kyllä rannoiltaan niitä parhaita. Sameaa vettä ja koko ajan oli pieni pelko meduusoista. Mutta luonnonnähtävyyksiltään ja kaikin puolin muuten upea saari. Minäkin haaveilen nuista Borneon puolen maisemista ja rannoista. Ehkäpäs joskus : )

    Leave a Reply