Etusivulle

Mont Saint Michel – Luostarisaaren vilinää Ranskan Normandiassa

Mont Saint Michel – Kelttien ajoista Ranskan vilkkaaksi turistirysäksi

Normandian rannikolta löytyy Mont Saint Michelin luostarisaari, joka lienee yksi Ranskan tunnetuimmista turistirysistä. Koska kesäinen Ranskan kierros liippasi niin läheltä, päätimme mekin lähteä ihmettelemään tuota UNSECO:n suojelussa olevaa saarilinnaketta. Kuten kaikilla muillakin historiallisilla maamerkeillä, myös Mont Saint Michelillä on monimuotoinen ja pitkä historia. Ensimmäinen luostari perustettiin meren keskelle olevalle saarelle 960-luvulla, jonka aikana sen strateginen sijainti Normandiassa oli omiaan sen perustamiselle. Ajan saatossa pienestä kirkkosaaresta kasvoi luostarisaari, jonka ympärille kehittyi Mont Saint Michelin oma kylä. Saaresta tuli suojeltu 1862 ja UNESCO-kohde vuonna 1979. Sen suosio matkailullisesti räjähti kuitenkin 1950-luvun jälkeen massaturismin ja kansainvälisen matkailun aikakauden alkaessa. Viimeisten vuosien aikana ennen elävä pikkukylä on väistynyt matkailupalveluiden alta ja vain reilu 40 henkilöä asuttavat saarta tänä päivänä. Varauduimme ruuhkaan henkisesti jo etukäteen, mutta totesimmepas paikan päällä kuinka toimivaa kaikki sitten loppujen lopuksi olikin. Ja vielä kaikenlisäksi ilmaista parkkia lukuunottamatta!

Vaivatonta liikkumista kauniissa maisemissa

Jätimme auton parkkiin Mont Saint Michelin virallisille autopaikoille. Otimme luukusta parkkitiketin ja olimmekin perillä. Parkkipaikka-alue on laaja, mutta  jokainen sektori on näppärästi merkattu niin ettei jo täydelle sektorille ole mahdollista ajaa. Meidän sektoriltamme matkaa itse saarelle oli kolmisen kilometriä. Tätä väliä surraa ilmainen shuttle bus, mutta koska jono oli pitkä ja halusimme myös kaukaisempia kuvia päätimme taittaa matkan jalan. Maksua vastaan matkailijoita olisi hemmotelty myös hevoskyydeillä. Koko reissun parhaat kuvat tulivatkin tuon kävelymatkan varrelta ilman ihmismassoja, joten ehdottomasti suosittelisin kävelemään tuon matkan ainakin toiseen suuntaan.

Normandian rannikko on tunnettua maailman vilkkaimmista vuorovesistä. Siinä missä ennen vanhaa saaren saavutti vain päiväsaikaan merenpohjaa pitkin, menee paikalle tänä päivänä hieno puusilta eikä rannikolle saa edes lähteä kävelemään ilman asiantuntevaa opasta. Keskipäivän aikaan meri olikin vetäytyneenä jonnekin kauas horisonttiin. Iltainen St. Malo kuitenkin todisti, että veden voima on täällä todella kova ja että vesi todella paiskoo pientareita auringon laskettua.

Pieniä katuja, vanhan luostarin henkeä

Luostarisaaden kadut olivat ruuhkaisia ja täynnä krääsää. Jos olet käynyt eteläisen Ranskan Carcassonnessa, tämä on hyvin vastaavanlainen paikka. Pienet kadut johdattivat matkamuistomyymälineen ja ylihintaisine ravintoloineen pikkuhiljaa kohti ylemmäs jättäen varrelleen pienen kirkon, kauniita näköalapaikkoja ja vihdoin edessä avautuvan luostarin. Luostari on muuten juuri se rakennus, joka paistaa jo kilometrien päässä saarta lähestyttäessä.

Ranska hemmottelee 25-vuotiaita Eurooppalaisia ilmaisilla sisäänpääsyillään. Carcassonnea toistaen myös tänne luostariin siis pääsimme ilmaiseksi sisään. Alue oli vielä jotenkin paljon odotettua isompi ja laajempi. Eri aikakausien rakennustyylit eivät paljoa erottuneet kiviarkkitehtuurissa. Huoneista löytyi holvikaaria, goottilaista mystisyyttä, pieniä sisäpihoja ja lisää rauhallisempia näköalapaikkoja. Melkeimpä tuntuu, että ilman tätä maksullisen alueen vierailua ei voi kyllä sanoa nähneensä saarelta oikeastaan mitään.

Mont Saint Michelin vierailulla menikin nopeasti puoli päivää. Koska nälkä painoi ja meillä oli vielä muita suunnitelmia illalle, ajattelimme palatessa ottaa tuon shuttle bussin parkkipaikalle. Vaikka tälläkin kertaa jono oli pitkä, liikkui se kuitenkin yllättävän rivakasti ja veti sisäänsä paljon ihmisiä yhdellä kerralla. Maksoimme parkkimaksumme, jota oli kertynyt 9 euroa, etsimme automme ja olimme varsin tyytyväisiä vierailuumme. Mutta olipa myös ihanaa ajaa ruuhkasta pois rannikkomaisemia ihaillen takaisin Bretagnen puolelle ja sen pikkukylille.

Mont Saint Michel oli näitä kerran elämässä kokemuksia sen parhaimmassa merkityksessään.

Mikä? Mont Saint Michelin luostarisaari
Missä? Eteläisessä Normandiassa Ranskan länsirannikolla. 
Mitä? Vanha luostarisaari keskellä merta, jota ympäröivät voimakkaat vuorovesivirrat ja joka kätkee sisäänsä suojeltuja pikkukatuja ja luostarin.
Miten? Omalla autolla tai esimerkiksi järjestetyillä päiväretkillä Pariisista tai St. Malosta. 
Hinta? Vierailu saarella on ilmainen. Pysäköinti päiväksi maksaa noin 11 euroa sesongista riippuen. Parkkipaikalta kulkee saarelle ilmainen shuttle bus. 

8 kommenttia
lauantai, elokuu 10, 2019

Siikajoen kylillä ja hiekkarannoilla

Tunnin ajomatkan päästä Oulusta avautuu yksi lähisuosikkini, jonka on nyt vihdoin aika päästä eetteriin täällä blogin puolellakin. Kun matkailijoille mainostetaan Hailuodon upeita hiekkarantoja ja Raahen kulttuuriperintöä, niin itse olen suunnannut tämän kesän aikana näppärästi uusinta kierrokselle ikisuosikkien välimaastoon Siikajoen kylille.

Siikajoki koostuu neljästä taajamasta Ruukista, Paavolasta, Siikajoen kylästä ja Revonlahdesta. Kun koko aluetta alkaakin katselemaan kartalta, näkee nopeaa alueen olevan todella laaja. Koko alue edustaa kuitenkin tyypillistä Pohjanmaan lakeutta peltoineen, soineen jokimaisemineen. 4000 asukkaan alueella maatalous ja teollisuus ovatkin suurimpia työllistäjiä ja muiden pienten kylien tavoin asukasmäärä on laskenut hitaasti mutta tasaisesti vuodesta toiseen.

Mutta mennäämpä nyt sinne minne kesäreissut ovat allekirjoittaneen vieneet eli Siikajoen kylän kaduille ja kujille. Siikajoen kylä löytyy nimensä mukaisesti Siikajoen varrelta tunnin ajomatkan päässä Oulusta etelään. Siikajoen kylän keskus avautuu kuin minkä tahansa pienen uinuvan ja jopa kuihtuvan näköisen suomalaisen kylän keskus. On terveyskeskus, Sale ja Pankki, paikallista pubia ja monumenttia unohtamatta. Vartin kävelymatkan aikana tämä on nähty ja matkaa on hyvä jatkaa Siikajoen kuumimmille spoteille. Sinne minkä takia tänne on tultu vierailumatkalle.

Kotiseutupolulla ja kirkkomaisemissa

Kolme kilometriä kylältä pohjoiseen avautuu Johan Oldenburgin vuonna 1852 suunnittelema Siikajoen kirkko, jonne kannattaa ehdottomasti suunnata. Upea puukirkko ei ole vielä kertaakaan halunnut avata oviaan, mutta onneksi alueella voi ihmetellä myös hautausmaata ja sieltä avautuvia jokimaisemia. Jokimaisemat peltoineen on nimetty merkittäväksi kulttuurimaisema-alueeksi ja on todettu valtakunnallisesti arvokkaaksi. Siikajoen taistelusta muistuttaa sen kunniaksi pystytetty muistomerkki ja kirkolta lähtevä kotiseutupolku. Nyt täytyy kyllä myöntää, että kotiseutupolun ajoimme enimmäkseen autolla pysähdellen infotauluilla ja merkittävissä kohteissa. 1,5 kilometrin lenkillä tuli nähtyä esimerkiksi 1795-luvulla rakennettu Pappila.

Oulun seutualueiden parhaalla hiekkarannalla

Kulttuurimaisemista auto ottikin seuraavaksi suuntansa 17 kilometriä kohti rannikkoa ja kenties Siikajoen hämmästyttävintä salaisuutta nimittäin Tauvoa. Pitkä hiekkatie päättyy rannikolle pienen sataman ja hiekkarannan äärelle, maisemaan jota ei voisi kuvitella löytävänsä näin läheltä kotia. Tauvossa avautuva pitkä hiekkaranta on nimittäin kuin eksoottisesta etelän kohteesta. Pieni lankkupolku, kummuille jatkuvat hiekkadyynit ja edessä avautuva hiekkaranta nousi jo ensimmäisellä vierailulla korkealle lähikohteiden listalla, mutta nyt uusi vierailu sai itseni haukkomaan henkeä ja vakuuttumaan siitä, että tämä on Oulun seutualueiden ehdottomasti paras hiekkaranta. Rauhallisen ympäristön lisäksi, ranta on omiaan pienelle piknikille, uimiseen sekä ihan vain pienille rennoille kävelyille. Palvelut kattavat ulkohuussit, kopit vaatteiden vaihtoa varten sekä pienen kesäkioskin, joka on auki vähän niin ja näin. Upea paikka!

Kyllä tämä kulttuuriperinne ja upea hiekkaranta on löytänyt paikkansa omissa kesän perinteisissä päiväretkeilypaikoissa. Tähän kun lisää vielä rauhoittavat maalaismaisemat ja vaikka Siikajoen oman golfkentänkin, niin ei olla kaukana varsin monipuolisesta pienestä alueesta. Ensi kesänä taas uudelleen!

 

 

Kirjoita kommentti
keskiviikko, elokuu 7, 2019

Pays de la Loiren hurmaavat pikkukylät – Laval & Mayenne

Pienissä kylissä on sitä jotain tunnelmaa niin kotosuomessa kuin maailmallakin. Meno on jotenkin verkkaisempaa, ihmisillä ei ole kiire ja vanhoissa kaupungeissa voi kuvitella aikamatkaavansa jonnekin vuosien takaiseen maisemaan. Pienissä perinteisissä ravintoloissa paikallisia raaka-aineita pullottava lista odottaa maistelijaansa ja putiikkien omistajille laatu on sydämen asia. Jotain tällaista minulla oli mielessäni kun Pariisin seikkailujen jälkeen juna vihdoin puksutti Lavalin asemalle ja tiesin edessä olevan nelipäiväinen täynnä hurmaavia ranskalaisia kylämaisemia.

Laval

Pieni Laval oli reissun ensimmäinen pysäkki ja osa ensimmäisen päivän kierrosta ihmetellen Pays de la Loiren kylämaisemia. 55 000 asukkaan Laval on hieno esimerkki siitä, miltä tämän alueen vanhat keskiaikaiset kaupungit näyttävät.  Juna-asema sijaitsee hieman keskustasta pohjoiseen noin kilometrin kävelymatkan päässä parhaista maisemista. Me ajoimmekin samantien juna-asemalta jokirantaan, josta sitten otimme jalat allemme pientä kaupunkikierrosta varten.

Kaupunkikuvaa halkoo Mayenne joki, jonka molemmin puolin on nähtävillä alueelle tyypilllisiä harmaita kivirakennuksia ja tunnelmallisia kukkaistutuksia. Samalla joki jakaa kaupungin kätevästi uuteen ja sen vanhempaan osaan keskiaikaiseen vanhaan kaupunkiin. Näin mekin siis ylitimme tunnelmallisen vanhan sillan Pont Vieuxin vanhaa kaupunkia tutkiskelemaan. Ensimmäinen näky oli valtava kivinen linna, josta kylä erityisesti tunnetaan. Linnavierailulle ei ollut nyt aikaa, mutta onneksi myöhemmin tuli selväksi että näitä linnoja meillä olisi tutkittavana jokaisessa sivuuttamassamme kylässä. Kivisen kapeat kadut veivät kuitenkin linnan sijaan loivasti ylöspäin jättäen jälkeensä crepe paikkoja, ristikkotaloja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Omiksi suosikeiksini nousivat muun muassa Grande Rue, Rue de Chapelle sekä Rue de la Trinite kadut, jotka johtivat samalla vanhan kaupungin keskipisteeseen katedraalille. Samalla ei voinut olla sivuuttamatta suhteellisen isoa tori aukiota, jossa on kuulemani mukaan markkinat ainakin joka lauantai. Tänä perjantai iltana aukiota kuitenkin vierusti lähinnä kasa autoja, jotka laskivat muuten kauniiden ristikkotalojen hohtoa.

Laval tarjosi kuitenkin matkailijalle muutakin kuin vanhan hurmaavan kaupunginosan. Jardin de la Perrinen kaupunginpuistosta löytyi muun muassa ihanaa rauhaa, vehreää maisemaa, pieni kotieläinpuisto sekä kauniit näkymät yli kaupungin. Näkisin ehdottomasti paikan täydellisenä piknik paikkana ystävien ja perheen kanssa rauhallisissa viikonloppumerkeissä. Nyt ei ollut kuitenkaan aikaa piknikkien viettoon vaan maisemien ihailun jälkeen oli aika laskeutua takaisin alas ja tutustua vielä pikaisesti uuden kaupunginosan ostosmahdollisuuksiin.

Lavalin nykyaikainen keskusta ja parhaat ostosmahdollisuudet löytyvätkin Rue du General de Gaullen varrelta. Saman kadun varrelle jää afrikkalaisten valloittama kaupungin viheralue suihkulähteineen, kouluja ja moderneja ravintoloita. Pieni kauppareissu oli tarpeeksi uuden kaupungin tutkimiseen, jonka jälkeen positiivisen ihastunut kuva mielessä oli mukava jatkaa matkaa kohti seuraavaa kaupunki kohdetta. Tässä vaiheessa en vielä tiennytkään, että Lavalin vanhakaupunki olisi koko reissun oma toinen suosikkini.

Mayenne

Laval on vielä yli puolella sadalla tuhannellaan melko iso ja meneväkin kaupungin alku. Koska Pays de la Loiresta täytyi päästä kurkkaamaan myös sitä aitoa kyläelämää suuntasimmekin Lavalista puolituntia pohjoiseen päin Mayennen 25 000 asukkaan kyläpahaseen. Kaikki samat merkit ja kaupungin tyypit olivat nähtävillä myös Mayennessa, joskin pienemmässä paketissa.

Täälläkin Mayenne jokea vierustivat kiviset talot ristikkoyksityiskohtineen. Joen ylitti kivinen silta ja maiseman pääosassa loisti näyttävän näköinen linnoitus. Vastaan tuli täälläkin samannäköinen kivinen katedraali ja myös täällä Rue Charles de Gaullen varrelle jäivät kaupungin tärkeimmät ostosmahdollisuudet. Jotenkin en kuitenkaan samalla tavalla löytänyt täältä tunnelmallista vanhaa kaupunkia kuten Lavalista. Vanhaa on kaikkialla. Kapeita katuja on kaikkialla. Se sama upea puoleensavetävä tunnelma vain jäi uupumaan.

Mayennen jokisuiston upeat luontopaikat

Koska ensimmäinen päivä oli itselleni lähes ensimmäinen kesäpäivä koko kesänä, emme voineet vastustaa pientä pysähdystä luonnon keskelle nauttimaan raikkaasta jokimaisemasta ja vehreästä luonnosta. Ken tietää missä pysähdyimme. Se oli ystävieni hidden secret spot mutta kaunista siellä oli. Matkailija löytänee näitä alueelta enemmältikin mikäli vain kuumuus ottaa vallan ja tarvitsee pientä uimataukoa.

Tässä oli kaikki mitä ehdin tällä reissulla kokea Pays de la Loiren alueesta. Pienet kylät olivat hurmaavia ja hyvin saman tyylisiä kuin viereisen Bretagnen alueen vastaavat. Joki, keskiaikainen ristikko- ja kivitalorykelmä, upea linnoitus ja katedraali unohtamatta crepe ravintoloita. On sitä lomailtu kyllä huonommissakin paikoissa. Ensi kerralla Pays de la Loiren alueelta voisinkin miettiä vierailua sen pääkaupungissa Nantesissa, sekä esimerkiksi rannikolla Saint Nazairessa. Uskon, että tulen palaamaan näille seuduille vielä tulevaisuudessakin.

Onkos nämä alueet Ranskasta teille tuttuja? Mitä tältä alueelta kannattaisi muuta ehdottomasti nähdä tulevaisuudessa?

4 kommenttia
perjantai, elokuu 2, 2019

Läntinen Ranska ja Bretagnen alkeet

Kesälomani oli ja meni ja tänä vuonna se poiki intensiivisen neljän päivän pikamatkan Ranskaan ja tarkemmin ottaen Bretagnen alueelle länsirannikolle sivuten samalla eteläistä Normandiaa ja Pays de la Loirea. Vaikka päiviä oli käytössä vain rajoitetusti, ehdimme me nähdä ja tehdä melkoisen paljon kauniilla kompaktilla alueella. Matkan suunnittelua ja budjettia helpottivat paikallinen vahvistus ystävineen ja heidän vieraanvaraisuutensa sekä erinomaiset yhteydet Helsingistä Pariisiin ja Pariisista Bretagnen merkittävimpiin kaupunkeihin. Ennen kuin sukellan tarkemmin upeisiin maisemiin ja ihaniin pikkukyliin, aloitetaan kuitenkin Ranskan reissun purkaminen pienellä tietopaketilla mistä ihmeen Bretagnesta on nyt kysymys.

Bretagne – Englannin kanaalin ja Biskajanlahden välissä sijaitseva niemi

Alueen nimi ei ainakaan itselleni sanonut yhtään mitään, kun kaveri ehdotti pientä roadtrippiä kotikonnuillansa. Kartasta kuitenkin selvisi pian, että puhutaan noin 27 200 km²:n kokoisesta alueesta aivan Ranskan länsinurkilla noin parin tunnin junamatkan päässä Pariisista. Bretagne on tunnettu maataloudestaan, tasaisesta maastostaan ja pitkien rannikkoalueiden muodostamasta maisemasta. Bretagnen oma niemimaa jää Englannin kanaalin ja Biskajanlahden väliin ja sitä huuhtovat voimakkaat Atlannin aallot ja kovaa puskeva golf-virta. Ilmasto-olot ovatkin alueella koko vuoden mukavan leudot niin että harvemmin kesällä alueella joutuu kärsimään suuremmista helteistä. Maailman toiseksi voimakkain vuorovesi-ilmiö on myös jotain ihmeellistä suomalaiselle ja sitä voi ihmetellä päivän mittaan aina aamun kallioita piiskaavista aalloista hiekan ympäröiviin kuiviin kaukaisiin saarekkeisiin iltapäivällä.

Upea merellinen sijainti tarkoittaakin matkailijalle upeita rantakohteita, kalliomaisemia, pikkukyliä ja maatalouden tuottamia tuoreita juustoja ja raaka-aineita. Teiltä ei löydy tullimaksuja, joten alue on lisäksi vaivatonta ottaa haltuun toimivan julkisen liikenteen lisäksi esimerkiksi vuokra-autolla. Mikä parasta välimatkat ovat pohjoisen asukkaalle ihanan lyhyitä ja alue on omalla kokemuksella mahdollista ottaa haltuun tiukallakin aikataululla.

Syrjäisen kolkan loistavat kulkuyhteydet

Kun sitten löin matkan suunnitelmista teoiksi, täytyi toki alkaa miettimään miten ihmeessä saavuttaa tuo maaginen alue. Itse tosiaan lensin Pariisiin, josta otin pikajunan kohti Bretagnen pääkaupunkia Rennesiä. Matka Rennesiin kestää junasta riippuen noin 2 tuntia ja junan voi napata esimerkiksi sopivasti jopa Charles de Gaullen lentokentältä, tai sitten perinteisemmin Montparnassen pääasemalta Pariisin keskustasta. Bretagnen alueelta itsessään löytyy myös lentokenttiä, joista suosituimmat lienee Rennesissä, Brestissä, Quimperissa, Dinardissa, ja Lannionissa. Näille kentille ei kuitenkaan tällä hetkellä ole saatavana suoria lentoja, joten koin itse parhaimmaksi käyttää hyväksi Pariisin monipuolisia yhteyksiä. Toinen mahdollisuus saavuttaa Bretagne on hitaasti nautiskellen esimerkiksi laivan kyydissä joko Kanaalisaarilta tai Plymouthista.

Kaupunkeja yhdistää lisäksi melko kattava rautatieliikenne, jonka avulla alueen kaikki suurimmat keskukset yhdistyvät näppärästi toisiinsa. Ilman paikallisia ystäviäni auton kanssa, tämä reissu olisikin varmasti tullut toteutettua junien kyydissä seikkaillen. Junamatkat kannattaa varata ajoissa, sillä ainakin omat Pariisin junani olivat joka paikkaa myöten täysiä ja hinnat jo paria viikkoa etukäteen aivan pilvissä.

Bretagnen parhaita paloja

Neljän päivän aikana tätä koko aluetta ei voinut millään kiertää. Seuraavissa postauksissa tulette kuitenkin kuulemaan juttua Pays de la Loiren pikkukaupungeista Lavalista ja Mayennesta, joista reissu alkoi. Tämän jälkeen matka suuntautui Fougeresin linnoituskaupungin kautta eteläiseen Normandiaan Ranskan vannottuun turistirysään Mont Saint Michelin luostarisaarelle. Saaren maisemista matka jatkuin rannikkoa myötäillen St. Malon satamakaupunkiin, Dinanin hurmaavaan pikkukylään ja lopulta Bretagnen pääkaupunkiin 200 000 asukkaan Rennesiin.

Jokainen näistä vierailluista paikoista olivat käymisen arvoisia. Jos aikaa olisi ollut enemmän olisin ehdottomasti lisännyt reitin varrelle Cancalen kultaisesta hiekasta hohtavan rannan, Concarneaun pienen linnoituskaupungin, Vannesin vanhan kaupungin, sekä tunnetut niemen kärjet vaellusreitteineen ja majakoineen kuten esimerkiksi Ranskan läntisimmän pisteen Pointe de Corsen.

Bretagne alueena on erinomaista seutua matkailijalle, joka nauttii merimaisemista rauhallisissa oloissa. Alueelta on turha odottaa mitään järisyttäviä menokohteita saatikka intensiivisiä turistirysiä. Minulle Bretagne oli yhdistelmä sisämaan laidunmaisemia ja pikkukyliä linnoineen, pieniä tavernoja juustolautasineen, sekä rannikon kalliomaisemia ja järisyttävän upeita luontopolkuja. Täällä myös kohtaa jollain hassulla tavalla tyypillinen brittiläinen maisema ranskalaiseen elämänmenoon.

 

Kirjoita kommentti
sunnuntai, heinäkuu 28, 2019

Romania – Linnoistaan se Transilvaniakin tunnetaan

Kaikki on varmasti nähneet kuvia ylväistä kivilinnoista vehreän maiseman ja vuorien keskellä. Kaikki on varmasti myös kuulleet herra Draculasta ja muista linnoihin liittyvistä jännitystarinoista. Nämä mielikuvat heräsivät ainakin itselläni ensimmäisenä mieleen, kun toukokuisella Romanian matkalla oli tarkoitus lähteä valloittamaan myös pieni pala Transilvanian vehreitä maisemia. Kokonaisuudessaan Get Your Guiden kautta varattu retki veikin Brasovin karkkikaupungin lisäksi kahteen tarinoistaan tunnettuun linnoitukseen Pelesiin ja Braniin. Tässä pieni virtuaalimatka noihin linnamaisemiin.

Kuninkaallista kesäasumista Pelesin linnassa

Saksalaista uusrenessanssista tyyliä edustava Pelesin linna avautui kauniiden vuoristoteiden syleilystä Sinaian pienen kylän kyljestä. 1883 vuonna valmistunut linna näkyi jo kauas sen kauniine puisine yksityiskohtineen. Olimme perillä linnalla jo aamu kymmenissä, mutta niin vain paikan päällä oli jo muitakin innokkaita matkailijoita. Sisälle päästetään vain tietty määrä tietyssä ajassa kerrallaan, joten oppaan metsästäessä meille lippuja menimme ottamaan paikkamme ryhmille tarkoitetusta jonosta. Jonotusaika oli kuitenkin kohtuullinen 10 minuuttia, jonka jälkeen linna oli käytännössä meidän pienen viisihenkisen ryhmämme.

Linna on monella tapaa uniikki sisältä. 160 huoneesta koostuva linna on sisustettu vain aikansa parhailla materiaaleilla. On Eurooppalaista taidetta, kristalleja, nahkahuonekaluja ja eri tyylejä; Italiaa, Intiaa, turkkilaista oleskeluhuonetta ja mitä nyt vain voi toivoa. Linna oli myös aikoinaan aikaansa edellä ja itseasiassa ensimmäinen eurooppalainen, jossa oli sähköt. Modernia elämää ylläpiti myös hyvä viemärisysteemi, kuuma ja kylmä juokseva vesi, sekä lämmitysjärjestelmä. Linnan sisältä löytyi myös hissi ja upea lasikatto aulasta, jonka sai avattua sään niin vaatiessa.

Tämä linna oli ehdottoman kaunis sekä ulkoa että sisältä. Saamamme ohjattu kierros antoi myös kaiken tiedon, jota nyt vain linnakierroksella voi kaivata.

Draculan tunnelmissa Branin linnalla

Branin linna oli päivän viimeinen pysähdyspaikka 20 minuutin ajomatkan päässä Brasovin kaupungista. Branin linna lienee tunnetuin Stokersin hahmon Draculan kotilinnana. Mitään takuita tästä ei kuitenkaan ole, sillä Stokers ei elämänsä aikana edes vieraillut Romaniassa. Linnan on kuitenkin sanottu olevan hyvin samantapainen kuin kuvailuissa ja onkin usein sekoitettu Vlad Draculan prinssin kanssa.

Branin linna on hyvin tuotteistettu. Alue ei ole mitenkään erikoista ja sen ympärille onkin luotu kaupallinen kylä krääsäputiikkeineen. Linna roikkuu toki näyttävänä kallion reunalla, mutta itse sisältä linna oli ruuhkan lisäksi jopa paikoittain tylsä ja perinteinen. Yksittäiselle matkailijalle myös sisäänpääsymaksu oli mielestäni tyyris 8,5 euroa aikuiselta. Ilman opasta jono olisi myös ollut turhan pitkä odotettavaksi.

Jos ja kun kuitenkin Branin linnaan lähtee tutustumaan, aukeavat edessä valkoiset kiviseinät ja niihin kontrastia luovat tummat puulattiat ja huonekalut. Esineistö on hyvin pelkistettyä, mutta linnan sisäpiha ja kattoterassin näkymät olivat sentään näkemisen arvoisia. Samalla kannattaa tutustua toki Draculan tarinan lisäksi linnan historiaan, joka alkaa 1226-luvulta. Näiden vuosien aikana on se on ollut monessa sodassa mukana puolustuksessa ja toiminut kuninkaallisten kesäpalatsina ja toki sittemmin liitetty tunnetuksi erityisesti Draculan johdosta.

Transilvanian alueelta löytyy myös monia muita linnoituksia ja linnoituskirkkoja. Voisin kuitenkin näiden kahden linnan kokemuksella suositella ennemminkin Pelesiä, kuin Draculan ikonista kotia. Täältä voi myös lukea Tämä Matka blogia kirjoittavan Annan tarinan Prejmerin linnoituskirkosta klik.

2 kommenttia
perjantai, heinäkuu 26, 2019