Syksy – Arjen pyöritystä ja matkasuunnitelmia

Syksy on aina aikaa kun kalenteri alkaa täyttyä milloin mistäkin ja samalla keho väsyy lisääntyvään kylmyyteen ja vähenevään päivänvaloon. Ne harvat aurinkoiset vapaapäivät ovat vieneet ihmettelemään väriloistoa, mutta täytyy myöntää että ne viltin alla vietetyt jäätelöillat alkavat viedä voittoa. Samalla blogi on hiljentynyt, mutta mieli on hapuillut ensimmäiselle jos toisellekin lentosivustolle tuijottamaan reittikarttoja ja lukemaan blogikirjoituksia kaukaisilta paratiisisaarilta.

Ja niin…Alkaa näyttää siltä, että tästäkin syksystä on kehittymässä ohjelmaa täynnä oleva reissukausi tuota gradun kirjoittamista unohtamatta. Ensiviikolla suuntaan jo kesän alesta ostettujen lippujen myötä viikoksi ihmettelemään Soulin kaupunkielämää Etelä-Koreaan. Samalla saan sen toivotun 45. maan ennen kuin täytän joulun saapuessa sen tasaisen vankan 25-vuotta.

Soulin jälkeen käväsen kotona puristamassa gradua, kunnes marraskuun puolivälissä yksi Erasmus aikani tärkeimmistä ystävistä lentää Meksikosta asti ihan vain nähdäkseen allekirjoittaneen näin 3-vuoden jälkeen ja ehkä vähän myös niin trendikästä Suomea. Tiedossa on mukavasti turreilua isolla kirkolla Helsingissä, herkutteluhetkiä Tallinnassa, perinteistä pohjoisen elämää Oulussa ja arktisuutta ja joulupukin halailua Lapin pääkaupungissa Rovaniemellä.

Haikeiden hyvästien ja toivottavasti onnistuneen jälleennäkemisen jälkeen on vielä aika suunnata pienelle joulumarkkinamatkalle Manchesteriin Britteihin. Koska kukapa ei menisi, kun kerrankin pohjoisen kentältä pääsee ihan suorana edullisesti reittinä maisemiin. Nähtäväksi myös jää tuleeko Manchester olemaan tuolloin EU:ta vai ei…

Ja sitten ollaankin jo joulukuussa, jolloin tarkoitus olisi oikeasti taas istahtaa kunnolla alas velvollisuuksien pariin, käydä suorittamassa opponointia ja ehkä myös rauhoittua joulun viettoon. Enemmän niitä jäätelöiltoja melankolian vallassa ja kuumaa glögiä lämmittämään mieltä.

Ja siinäkö se syksy sitten alkaa ollakin? Hui!
Tällaista siis tänne. Menoa riittää, mutta onneksi myös vastapainoksi työtä ja rentoilua.

Ja tammikuu… jos nyt saa yhtään keulia… minun inhokkikuukauteni, josta tänä vuonna aion viettää puolet Karibialla Dominikaanisen Tasavallan palmujen alla, ei sekään vaan voi olla huono!

Palaillaan asialle (:

Dinan – Bretagnen kaunein kylä?

On niitä paikkoja, jotka nyt vain iskevät heti ensimmäisellä sekunnilla enemmän kuin toiset. On myös niitä paikkoja, joissa tuo alun ihastus vain voimistuu mitä syvemmälle paikan syövereihin pääsee tutustumaan. Ja nyt voin kyllä ihan koko sydämelläni sanoa, että pikkuisen pieni Dinan oli sitä Bretagnessa. Onko tämä jopa koko Bretagnen kaunein kylä?

Dinan löytyy Saint Malon satamakaupungista 20 kilometriä etelään. Reilun 10 000 asukkaan kaupunkia ei ole siunattu koollaan, mutta voi juku kuinka pienelle alueelle voi mahtua niin paljon kaikkea idyllistä! Dinania sivuaa La Rance joki, jota pitkin pääsee kesäsesonkina risteilemään aina merelle saakka. Siellä on linnoitus kuten jokaisessa Bretagnen vanhassa kylässä ja sitten se hurmaavaakin hurmaavampi vanhakaupunki, joka jo itsessään on syy täällä pysähtymiselle. Me emme luonnollisesti risteilleet, mutta jätimme auton parkkiin linnoituksen eteen ja otimme jalat alle.

En tiedä mitä muuta tästä voisin kertoa. Mitä lähemmäs vanhaa kaupunkia saavuimme, sitä idyllisemmäksi jo valmiiksi kaunis maisema muuttui, Kaupungin kujat olivat kapeita, talot kivisiä, pääaukiolla löytyi kaunista ristikkotaloja, oli pieniä paikallisia putiikkeja, joissa hypistellä muotia ja pieniä tapasbaareja. Istahdimme aperitiivoille ja eteen kannettiin herkullisin juustolautanen sitten miesmuistiin. Paikan vaihtaminen ei huonontanut laatua vaan päinvastoin ihana kesäinen ilta antoi parastaan.  Kuvat kertoneet enemmän, mutta sen voin vielä mainita että vaikka paikalla ei ole kokoa ja vaikka se on periaatteessa nähty tunnissa, niin kannattaa sille kuitenkin antaa vaikka koko päivä. Jos nyt voisin, yöpyisin ehdottomasti täällä St. Malon sijasta. Ja sitten vielä Dinanin iltamaisema… Se iltamaisema kun väkimäärä alkaa kaikoja ja kujat saa periaatteessa itselleen. En voi muuta kuin suositella

Dinan oli näitä pieniä paikkoja, jotka nyt vain kannattaa yksinkertaisesti painaa mieleen jos näillä seuduilla Ranskaa sattuu reissailemaan. Oliko tämä sitten se kaunein? Ainakin tällä oman reissun kokemuksella tämä jäi ehdottomasti ikimuistoisimmaksi paikaksi, johon voisin palata uudelleen. Ja taitaapa tämä tähän mennessä olla jopa Ranskan harvan historiani mittapuulla tällä hetkellä vielä koko maan kaunein paikka.

Kesä 2019

Pakko se on uskoa, että lempi vuodenaikani kesä alkaa olla taas takana päin. Elokuu vaihtui syksyksi ja tuo ulkona pauhaava tuuli ja harmaus antaa vinkkejä siitä, että se on menoa taas. Tämä kesä on ollut pariin viime vuoteen verrattuna hyvin erilainen. Jos viime kesät olen haahuillut maailmalla hieman hukassa mutta eläen elämäni onnellisempia hetkiä, voi tämän kesän sanoa olleen huomattavasti tasaisempi sekä lokaatioiden että mielialojen suhteen.

Tänä kesänä olen hymyillyt enemmän kuin pitkään aikaan töitä tehdessä. Ne muutamat harvat kesäillat töiden jälkeen jäätelöiden ääressä ystävien kanssa ovat jääneet myös mieleen. Sitten olen laittanut elämääni monella tavalla kuntoon. Aamut ovat alkaneet kuntosalilla ja jatkuneet työmatkapyöräilyillä. Koko kesän ajan elämää oon värittänyt rutiini, joka on tehnyt koko keholle hyvää ja tuonut myös pitkästä aikaa tuloksia kuntosalilla. Elämä on ollut tasaisen hyvää ilman äärimmäisiä onnentunteita, mutta myös ilman niitä kamalia laskuja.

Pakko se on kuitenkin myöntää, että kyllä tämänkin kesän kohokohta oli se pienen pieni reissu Bretagnessa crepejen äärellä. Ne hetket tuijottaessa meren taa laskeutuvaa aurinkoa hymyillen ja ystävien kanssa tapaksilla istuen. Tai se tunne kun juna lipui maaseutumaisemissa eteenpäin, koko Ranska oli alkanut jo Pariisissa ärsyttää ja sitten kuitenkin se seikkailun alun tunne teki niin hirmuisen onnelliseksi. Mutta olihan minulla myös vapaapäiviä kotonakin. Pakko on mainita myös lähialueen pienet retket sekä vesistöille, että puutalokyliin. Ja se gradun ahdistamisen tunne sadepäivinä kun pitäisi muttei sitten kuitenkaan jaksaisi.

Niin…Sellainen kai se kesä sitten oli. Tasainen ja tuskin pidemmällä aikavälillä mitenkään mieleenpainuva.
Mutta joskus se on myös kaikki mitä voi oikeastaan elämältä kaivata.
Ei tämä syksy tule tämän ihmeellisempi olemaan. Tämä rauhoittuminen ja tasapainon löytäminen oli kuitenkin juuri sitä mitä uuden vuoden lupauksena heitin ilmoille ja tässä sitä mennään.

Pää pystyssä kohti syksyä, graduprojektia ja horisontissa olevaa Soulin matkaa!
Ja koitetaan pitää blogiakin hengissä ja ajantasalla sekä syksyn lähi- että kaukoseikkailuilta.

St. Malo – Graniittikaupunki ja rantaparatiisi Bretagnessa

Elämä lomilla on usein ranta ja sitä se oli myös Bretagnessa St. Malon kaupungissa. St. Malo on yksi Ranskan Atlannin puoleisen rannikon tärkeimmistä satamakaupungeista, joten oli luonnollista vierailla täällä ranta- ja kaupunkiloman sopivasti yhdistävässä kolkassa katsastamassa maisemia.Vietimme St. Malossa yhteensä vuorokauden verran niin, että saavuimme illalla, yövyimme mukavasti rannan tienoilla hostellissa ja jatkoimme matkaa seuraavana iltana. Vuorokaudessa ehti hyvin katsella kaupunkia, nauttia rantaelämästä, syödä mereneläviäm ihmetellä vuoroveden vaihteluita ja puhua syviä katsellessa aaltojen kuohuja ja auringonlaskua horisontissa. Sekä tietenkin todeta, että Ranskan näköiselle rantalomalle voi lähteä myös etelärannikon sijasta länteen Atlannin aaltoihin.

Muurien ympäröivä graniittikaupunki

Noin 50 000 asukkaan St. Malolla on pitkät juuret. St. Malo perustettiin paikoillensa jo ajan laskun alkaessa 2000-vuotta sitten. Strateginen satamakaupunki on ollut tärkeä merirosvokaupunki ja maailmanvalloitusten ja seikkailujen alkupiste. Strateginen sijainti on merkinnyt myös merkittävää lokaatiota Euroopan kuohujen aikana maailmansotien aikana. Toinen maailmansota kävikin St. Malon kohtaloksi ja vanhakaupunki paloi amerikkalaisten ja brittien tulitusten aikana. St. Malon muurien sisälle rakentui kuitenkin uusi graniittikaupunki, joka valmistui 1960-luvulle tultaessa nykyistä vastaavaksi.

Tämän päivän St. Malon keskusta onkin vanhojen muurien ympäröivä ja ensivaikutelma ei voinut aamuisessa rauhallisuudessaan olla kuin harmaa ja masentava. Kun mikään ei ole auki ja värit puuttuvat, sai väsyneet silmät hetken miettiä minne sitä on tullutkaan saavuttua. Aamun valkenemista odotellessa kipusimme kuitenkin muureille ihailemaan maisemia niin harmaaseen graniittikaupunkiin, aamuun heräilevään satamaan kuin myös ihanan turkoosille merelle päin. Täytyykin myöntää, että merimaisemat loivat kaunista kontrastia muuten niin värittömälle kaupunkiin avautuvalle maisemalle. Merimaisemien lisäksi satama-alueen elämä alkoi herätellä vielä nukkuvaa sielua unilta päivään. St. Malo onkin Bretagnen merkittävä satamaliikenteen solmukohta reittiliikenteen liipuessa Kanaalisaarilta Britteihin saakka. Ilmainen muurikävely olikin kokonaisuudessaan erinomainen aamun verryttelykohde ja yksi koko kaupungin parhaimmista vierailukohteista.

Puolen päivän jälkeen viikonloppuiset kadut alkoivat kuitenkin herätä ja St. Malo osoittautuikin ruokarakastajan paratiisiksi. Kadut alkoivat täyttyä terassipöydistä, kulmien takaa avautui katusoittajia ja ihmisiä alkoi virrata kaupasta ja ravintolasta toiseen. Sunnuntaiset hinnat olivat kuitenkin suolaisia. Suolaisista hinnoista pääsimme kuitenkin suolaisten galettejen eli tummista jauhoista valmistettujen kinkku-juusto crepejen äärelle, jotka lämmittivät niin mieltä kuin mahaakin. Maha täynnä ihailimme St. Malon tunnettua katedraalia, poikkesimme pienissä putiikeissa, löysimme tiemme vanhaan kauppahallin tyyliseen rakennukseen perustettuun taidegalleriaan / torille ja sivuutimme kaupungin tärkeän historiallisen museon Musée d’histoire de la villen. 

Vuoroveden vaihtelua ja pitkää hiekkarantaa

St. Malo on siitäkin mielenkiintoinen, että täällä kaupunkimaisema yhdistyy pitkänä jatkuviin hiekkarantoihin. Itseasiassa St. Malosta ei välttämättä tarvitse edes poistua naapurissa avautuviin idyllisiin resort kyliin kuten Dinardiin tai Cancaleen, sillä aivan kaupungin edessä avautuu horisonttiin jatkuva hiekkaranta. Rantaelämästä vielä mielenkiintoisempaa tekee maailman voimakkaimmat vuorovesivaihtelut, jotka saavat aamulla veden hakkaamaan rantabulevardia vasten, iltapäivällä veden pakenemaan monien satojen metrien päähän ja nostamaan taas veden kohti rantabulevardia auringon laskiessa.

Iltapäivä osoittautuikin onnistuneeksi ajaksi suunnata rannalle pyyhkeineen ja eväineen. Emme olleet ainoita, jotka nauttivat ihanan aurinkoisesta sunnuntaipäivästä rennosti rantaelämästä nauttien. Läheisille saarille olisi päässyt kävelemällä, mutta me tyydyimme pelaamaan palloa rantahietikossa ja uittamaan varpaita kirpsakoissa Atlannin aalloissa. Itse olisin kuitenkin kaivannut enemmän palveluita, sillä pitkän pitkällä hiekkarannalla ei luonnollisesti ollut vaihtokoppeja, suihkuja saatika ravintoloita. Olisivathan ne kaikki jo illan saapuessa veden alla… Ranta ei myöskään ole Atlannin kovan virran takia paras lapsille, mutta fiilistelylomalle aikuisporukalla tämä on ehdottoman omiaan. Varsinkin kun St. Malon iltaelämä osoittautui myös mukavan meneväksi.

Ruokaa, menoa ja vilskettä

Iltainen St. Malo oli kuin aamuisen maiseman vastakohta. Graniittisen harmaat kivitalot eivät enää kaatuneet päälle, vaan edessä oli väkitunnos, tanssiesitykset ja joka puolelta kaikuva puheensorina. Vähän aikaa jopa kuvittelin olevani Espanjassa, sen verran eloisaksi kaupunki oli yhtäkkiä muuttunut ja ranskalaiset kasvot saaneet hymyä tähänastisen todetun tylyyden vastapainoksi. Testasimme paikallista terassia aperitiivojen merkeissä toteamalla scenen täällä hyvin trendikkääksi. Ravintoloita oli edelleen joka nurkan takana, joista illallispaikaksi valikoitui Bretagnen alueelle tyypillisesti mereneläviä tarjoava ravintola. Kun koko kaveriporukka tilasi mielissään tuoreita ostereita ja simpukoita, itselläni meni nirsona kauan tuijottaessa menua löytämättä sieltä yhtään mitään syömäkelpoista. Lopulta tartuin kalliiseen ”fish & chips” versioon toivoen ettei eteeni vain kannettaisi mitään merelle haisevaa löllökasaa. Joistain asioista nirso ei pääse yli vaikka kuinka matkustaa, mutta onneksi tyyris kalaperunani ei tuottanut tällä(kään) kertaa pettymystä.

Auringon laskiessa muurien ympärillä oleva karuselli oli parhaassa toiminnassaan ja minijuna näytti ajelevan ainakin sataman väliä kyyditen ihmisiä paikasta toiseen. Ilmeisesti kaupungin edustalta olisi tämän lisäksi löytynyt akvaariota ja huvipuistoa lapsille ja lapsen mielisille, mutta meidän oli aika sanoa heipat 24-tuntiselle St. Malossa ja jatkaa matkaa eteenpäin kohti Bretagnen sisämaan maisemia.

Tämä vierailu automaisemineen rannikkoa pitkin huristellessa vakuutti, että ei tämä osakaan Ranskasta olisi ollenkaan huonompi esimerkiksi viikon loman viettoon rannoista ja vehreästä kalliomaisemasta nauttiessa.

Mikä? St. Malo
Missä? Bretagnessa Ranskan länsirannikolla
Mitä? Vanha kaupunki (Intra muros), ranta-alue vuoroveden vaihteluineen ja tärkeä matkustajasatama.
Miten? Omalla autolla tai esimerkiksi suoralla junayhteydellä Pariisista muutamassa tunnissa. Lähin lentokenttä sijaitsee  20 kilometrin päässä, jonne ei tällä hetkellä (2019) ole suoria lentoja Suomesta. St. Maloon pääsee myös laivayhteyksillä Kanaalisaarilta, sekä Briteistä esimerkiksi Portsmouthista.

Mont Saint Michel – Luostarisaaren vilinää Ranskan Normandiassa

Mont Saint Michel – Kelttien ajoista Ranskan vilkkaaksi turistirysäksi

Normandian rannikolta löytyy Mont Saint Michelin luostarisaari, joka lienee yksi Ranskan tunnetuimmista turistirysistä. Koska kesäinen Ranskan kierros liippasi niin läheltä, päätimme mekin lähteä ihmettelemään tuota UNSECO:n suojelussa olevaa saarilinnaketta. Kuten kaikilla muillakin historiallisilla maamerkeillä, myös Mont Saint Michelillä on monimuotoinen ja pitkä historia. Ensimmäinen luostari perustettiin meren keskelle olevalle saarelle 960-luvulla, jonka aikana sen strateginen sijainti Normandiassa oli omiaan sen perustamiselle. Ajan saatossa pienestä kirkkosaaresta kasvoi luostarisaari, jonka ympärille kehittyi Mont Saint Michelin oma kylä. Saaresta tuli suojeltu 1862 ja UNESCO-kohde vuonna 1979. Sen suosio matkailullisesti räjähti kuitenkin 1950-luvun jälkeen massaturismin ja kansainvälisen matkailun aikakauden alkaessa. Viimeisten vuosien aikana ennen elävä pikkukylä on väistynyt matkailupalveluiden alta ja vain reilu 40 henkilöä asuttavat saarta tänä päivänä. Varauduimme ruuhkaan henkisesti jo etukäteen, mutta totesimmepas paikan päällä kuinka toimivaa kaikki sitten loppujen lopuksi olikin. Ja vielä kaikenlisäksi ilmaista parkkia lukuunottamatta!

Vaivatonta liikkumista kauniissa maisemissa

Jätimme auton parkkiin Mont Saint Michelin virallisille autopaikoille. Otimme luukusta parkkitiketin ja olimmekin perillä. Parkkipaikka-alue on laaja, mutta  jokainen sektori on näppärästi merkattu niin ettei jo täydelle sektorille ole mahdollista ajaa. Meidän sektoriltamme matkaa itse saarelle oli kolmisen kilometriä. Tätä väliä surraa ilmainen shuttle bus, mutta koska jono oli pitkä ja halusimme myös kaukaisempia kuvia päätimme taittaa matkan jalan. Maksua vastaan matkailijoita olisi hemmotelty myös hevoskyydeillä. Koko reissun parhaat kuvat tulivatkin tuon kävelymatkan varrelta ilman ihmismassoja, joten ehdottomasti suosittelisin kävelemään tuon matkan ainakin toiseen suuntaan.

Normandian rannikko on tunnettua maailman vilkkaimmista vuorovesistä. Siinä missä ennen vanhaa saaren saavutti vain päiväsaikaan merenpohjaa pitkin, menee paikalle tänä päivänä hieno puusilta eikä rannikolle saa edes lähteä kävelemään ilman asiantuntevaa opasta. Keskipäivän aikaan meri olikin vetäytyneenä jonnekin kauas horisonttiin. Iltainen St. Malo kuitenkin todisti, että veden voima on täällä todella kova ja että vesi todella paiskoo pientareita auringon laskettua.

Pieniä katuja, vanhan luostarin henkeä

Luostarisaaden kadut olivat ruuhkaisia ja täynnä krääsää. Jos olet käynyt eteläisen Ranskan Carcassonnessa, tämä on hyvin vastaavanlainen paikka. Pienet kadut johdattivat matkamuistomyymälineen ja ylihintaisine ravintoloineen pikkuhiljaa kohti ylemmäs jättäen varrelleen pienen kirkon, kauniita näköalapaikkoja ja vihdoin edessä avautuvan luostarin. Luostari on muuten juuri se rakennus, joka paistaa jo kilometrien päässä saarta lähestyttäessä.

Ranska hemmottelee 25-vuotiaita Eurooppalaisia ilmaisilla sisäänpääsyillään. Carcassonnea toistaen myös tänne luostariin siis pääsimme ilmaiseksi sisään. Alue oli vielä jotenkin paljon odotettua isompi ja laajempi. Eri aikakausien rakennustyylit eivät paljoa erottuneet kiviarkkitehtuurissa. Huoneista löytyi holvikaaria, goottilaista mystisyyttä, pieniä sisäpihoja ja lisää rauhallisempia näköalapaikkoja. Melkeimpä tuntuu, että ilman tätä maksullisen alueen vierailua ei voi kyllä sanoa nähneensä saarelta oikeastaan mitään.

Mont Saint Michelin vierailulla menikin nopeasti puoli päivää. Koska nälkä painoi ja meillä oli vielä muita suunnitelmia illalle, ajattelimme palatessa ottaa tuon shuttle bussin parkkipaikalle. Vaikka tälläkin kertaa jono oli pitkä, liikkui se kuitenkin yllättävän rivakasti ja veti sisäänsä paljon ihmisiä yhdellä kerralla. Maksoimme parkkimaksumme, jota oli kertynyt 9 euroa, etsimme automme ja olimme varsin tyytyväisiä vierailuumme. Mutta olipa myös ihanaa ajaa ruuhkasta pois rannikkomaisemia ihaillen takaisin Bretagnen puolelle ja sen pikkukylille.

Mont Saint Michel oli näitä kerran elämässä kokemuksia sen parhaimmassa merkityksessään.

Mikä? Mont Saint Michelin luostarisaari
Missä? Eteläisessä Normandiassa Ranskan länsirannikolla. 
Mitä? Vanha luostarisaari keskellä merta, jota ympäröivät voimakkaat vuorovesivirrat ja joka kätkee sisäänsä suojeltuja pikkukatuja ja luostarin.
Miten? Omalla autolla tai esimerkiksi järjestetyillä päiväretkillä Pariisista tai St. Malosta. 
Hinta? Vierailu saarella on ilmainen. Pysäköinti päiväksi maksaa noin 11 euroa sesongista riippuen. Parkkipaikalta kulkee saarelle ilmainen shuttle bus.