Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Venezuela

Paluu Caracasiin

Caracas oli meidän viimeinen kohteemme Venezuelassa. Olimme käyneet siellä jo puolitoista viikkoa aiemmin päiväreissulla, ja nyt palasimme kaupunkiin vielä pariksi yöksi. Tiesimme, että Caracasissa kannattaa majoittua keskustan itäosiin, sillä sen länsialue on melko rähjäistä seutua.

Monet Caracasin hotellit ovat aika hinnakkaita, ainakin jos haluaa siistin majapaikan. Löysimme kuitenkin suht edullisen ja hyvätasoisen Chacao Cumberland-hotellin booking.com-sivuston kautta. Tämän hotellin huoneet ovat tilavia ja sijainti erinomainen, sillä lähettyvillä on kävelykatu ja palveluita. Aamukahvin voi käydä juomassa ilmaiseksi hotellin aulassa, mutta varsinaista aamupalaa huoneen 60 euron vuorokausihintaan ei kuulu. Naapurissa sijaitsevassa ravintola tarjoaa onneksi hyvät ruokapalvelut.

Hotelli Chacao Cumberland

 

Tilava huone

 

Hyvä lähiravintola

 

Hotellin lähellä on kävelykatu ja metroasema.

 

Tapasimme viimeisenä kokonaisena Venezuelan päivänämme tänne vuonna 1974 muuttaneen suomalaisen Jarmon. Jarmo tarjosi meille henkilökohtaisen kiertoajelun Caracasissa ja kertoi samalla omia kokemuksiaan täällä olosta. Saimme paljon tietoa siitä, miten maa on vuosikymmenten saatossa muuttunut.

Ajelun aikana näimme myös Caracasin parhaita nähtävyyksiä, kuten kansallissankari Simon Bolivarin mausoleumin. Bolivar oli erittäin merkittävä vallankumousjohtaja, joka johti 1800-luvun alkuvuosikymmeninä Venezuelan lisäksi myös muidenkin Etelä-Amerikan maiden vapaustaisteluja Espanjan siirtomaavallasta. Hänen mukaansa on nimetty muun muassa aukioita, katuja, lentokenttiä ja puistoja.

 

Simon Bolivarin viimeinen leposija

 

Panthéon-pyhäkkö on Bolivarin lisäksi myös monen muunkin kansallissankarin viimeinen lepopaikka. Bolivarille on luonnollisesti omistettu näyttävin paikka. Itse pyhäkkö on koko Caracasin kauneimpia rakennuksia.

 

Panthéon-pyhäkkö

 

Tässä sotasankareiden muistomerkki, näyttävä sekin

 

Yksi Caracasin tunnuspiirre on sitä ympäröivät kauniit vehreät vuoret. Koska Galipan-köysirata oli edelleen remontissa, piti meidän ajaa autolla näköalapaikoille. Caracasia halkovalta moottoritieltä pääsee nousemaan ylös vuorille useasta kohdasta. Onneksi kaupungissa on asukaslukuun nähden verrattain vähän autoja, muuten ilmanlaatu olisi pakokaasujen vuoksi todella huono. Metrokin Caracasista löytyy, mutta sitä emme kokeilleet kertaakaan.

 

Caracas sijaitsee kauniilla paikalla vuorten ympäröimänä.

 

Kaksi viikkoa Venezuelassa oli nyt tullut päätökseen. Vaikka Angelin putoukset jäivät meiltä harmillisesti näkemättä, löysimme maasta silti monia mielenkiintoisia käyntikohteita. Choronin pikkukaupungista tuli molempien suosikkikohde. Venezuela ei ole niin vaarallinen, mitä etukäteen ajattelimme. Meidän kokemusten perusteella kyseessä on matkailijan kannalta aivan tavallinen Etelä-Amerikan maa. Ihmettelemmekin Suomen ulkoministeriön sivuilta löytyvää ”vältä tarpeetonta matkustamista”- kohtaa. Noudatimme normaaleja varotoimia, pidimme arvotavarat piilossa jne. Pimeällä liikuimme muutaman kerran, mutta esimerkiksi yökerhoissa tai muissa vastaavissa paikoissa emme käyneet. Ihmiset auttoivat meitä paljon eri tilanteissa, joten sikälikin maa jäi kokonaisuudessaan reilusti enemmän plussan kuin miinuksen puolelle. Lopuksi vielä koontina Venezuelan plussat ja miinukset.

 

+ Kaunis luonto ja hienoja käyntikohteita

+ Ystävälliset ja avuliaat ihmiset

+ Hyvä paikallinen ruoka

+ Vähän turisteja

+ Omatoiminen matkustaminen bussilla onnistuu hyvin.

+ Edullinen hintataso

+ Dollarit käyvät maksuvälineenä bolivarien ohella. Myös kortit toimivat yllättävän hyvin eri paikoissa.

 

-Englantia ei puhuta yleisesti.

-Vesi- ja sähkökatkoksiin saa varautua.

-Internet-yhteydet ovat monissa paikoissa hitaita tai ne puuttuvat.

-Matkanteko bussilla voi olla hidasta.

-Caracasin maine yhtenä maailman rikollisimmista kaupungeista

-Mahdolliset poliisiratsiat

 

Vaikka Caracasilla on huono maine, löytyy kaupungista paljon viihtyisiä alueita.

Colonia Tovar – pala Saksaa Venezuelassa

Päädyimme täällä Venezuelassa yllättäen paikkaan, jollaista ei voisi kuvitella olevan olemassakaan. Kyseessä on rannikkoalueen vuorilla sijaitseva pikkukaupunki Colonia Tovar. Meillä oli kyllä etukäteen hieman tietoa paikasta, mutta emme pitäneet tätä potentiaalisena käyntikohteena. Pääsyy Colonia Tovariin tuloomme oli se, että kaupunki sattui olemaan sopivasti reittimme varrella siirtyessämme Choronista takaisin Caracasiin. Paikka vaikutti lopulta sitten sen verran mielenkiintoiselta, että päätimme poiketa sen kautta.

Colonia Tovar

 

 

Colonia Tovarin perusti ryhmä eteläsaksalaisia siirtolaisia vuonna 1843. Paikka oli aluksi pieni kylä, mutta on viimeisten vuosikymmenten aikana kasvanut yhä suuremmaksi niin, että asukkaita on nykyään noin 21 000. Pääelinkeinot ovat maatalous ja matkailu. Täällä viljellään muun muassa mansikoita, persikoita, juureksia, sipulia ja kaaleja. Matkailijat ovat tällä hetkellä pääasiassa venezuelalaisia. Me emme täälläkään tavanneet ulkolaisia turisteja.

 

Kaupungin yleisilme eroaa merkittävästi muista käymistämme Venezuelan paikoista. Kadut ovat siistimpiä ja autokanta keskimäärin uudempi kuin muualla. Roskiksia löytyy sieltä täältä, ja turisti-infon vieressä on ilmainen vessakin. Sitä voisi melkein kuvitella olevansa Saksassa.


Colonia Tovaria ympäröivät vuoret tuovat oman tunnelmansa paikkaan. Alpeista nämä vuoret toki eroavat, sillä eihän kaupungista ole kovinkaan pitkä matka Karibianmeren rantaan. Lumihuippuja ei täällä näy. Vaikka Colonia Tovar sijaitseekin 1800 metriä merenpinnan yläpuolella, näkyy siellä täällä palmuja ja banaanipuita. Ilma on kuitenkin raikas, eikä helteessä tarvitse hikoilla. Ainakin sadekaudella pilvet ympäröivät usein kaupunkia, ja sadekuurojakin saadaan harvakseltaan. Majoituksissa ei ilmastointia tarvita.


Colonia Tovarissa saa varautua jyrkkiin korkeuseroihin. Majoittuipa sitten missäpäin vain, liikkeelle lähtiessä kipuamista on aina luvassa.

Colonia Tovarissa saa kivuta jyrkkiä katuja.

 

Kun muualla Venezuelassa jäimme kaipaamaan viihtyisiä terassi- ja ravintola-alueita, löytyi Colonia Tovarista niitä yllin kyllin. Kahvilat, torikojut ja ravintolat reunustavat jyrkkiä katuja. Emme parin päivän vierailun aikana käyneet kuin murto-osassa paikoista.

Yksi kahvila monen muun joukossa

 

 

Ulkona syöminen ja juominen Colonia Tovarissa on Venezuelan hintatasoon verrattuna tyyristä puuhaa. Ruokien ja juomien hintataso on lähellä Saksan hintoja. Illalliseen voi kahdestaan helposti täällä upota rahaa $30-50. Ruoka on kyllä hyvää ja annokset runsaita.

Ateria kahdelle, $27

 

Vaikka syöminen on Colonia Tovarissa melko kallista, ei majoitusten hintataso eroa maan muiden kaupunkien majoitusten hinnoista. Me majoituimme Die Mühle-majataloon ja maksoimme tilavasta huoneesta vain $30 yö. Die Mühleen jäimme oikeastaan sen vuoksi, että bussi jätti meidät lähelle kyseistä majataloa, josta sitten vain kävimme ensimmäiseksi kysymässä huonetta. Paikka osoittautui hyväksi, vaikka se ei ihan ydinkeskustassa sijaitsekaan. Palvelut ovat silti lähellä, eikä keskustaankaan kauaa kävele. Wifi toimi ihan hyvin, mikä ei Venezuelassa ole itsestäänselvyys.

Die Mühle-majatalo

 

Tilava huone

 

 


Kaksi yötä oli riittävä aika Colonia Tovariin. Kadut tulivat mukavasti sahattua ristiin rastiin tässä ajassa. Olihan tämä kieltämättä aika epätyypillinen paikka Venezuelaan, ja jos vain olisimme Canaiman koneeseen mahtuneet, olisi tämä paikka jäänyt näkemättä. Mutta ei ollenkaan hullumpi vierailu!

Choroní ja Ocumare

Venezuela oli 20 vuotta sitten vielä melko suosittu matkailumaa. Sitten asiat alkoivat mennä huonompaan suuntaan, ja maa sai vaarallisen paikan maineen. Huonot hallitsijat ja poliittiset levottomuudet aikaansaivat sen, että ulkolaisten matkailijoiden määrä romahti. Venezuelan luonnonrikkaudet ovat jääneet hyödyntämättä, ja maa on köyhtynyt entisestään. Juuri ennen koronaa tilanne alkoi näyttää paremmalta, mutta sitten sulut pilasivat orastavan matkailun uudelleennousun. Maassa on edelleen todella vähän ulkolaisia matkailijoita, vaikka turvallisuus on parantunut huimasti. Meistä tuntui, että olimme lähes joka paikassa ainoat eurooppalaiset.

Venezuelan kohteista ja liikkumisesta on hankala löytää tietoa netistä. Joitain käyntikohteia olimme etukäteen listanneet ylös, mutta vain harva niistä lopulta toteutui. Esimerkiksi Angelin putoukset jäivät meiltä väliin sen vuoksi, ettemme tienneet, että putoukset on mahdollista saavuttaa parin päivän veneretkellä, ja että retkeä ennen piti varata lennot Canaimaan. Kolmipäiväistä viidakkovaellusta ei siis vaadita. Yritimme kyllä varata Canaiman lentoja Valencian lentokentällä. Conviasa Airlines lentää Caracasista Canaimaan vain kaksi kertaa viikossa, eikä menolennolla ollut tilaa. Helsingissä puuttuvat biopassit ja tämän vuoksi kaksi vuorokautta myöhässä saapuminen Venezuelaan pilasivat ehkä lopulta mahdollisuutemme nähdä maailman korkeimmat vesiputoukset. Toki myös vähäinen etukäteisinfo vaikutti siihen, ettemme tarvittavia lentoja aiemmin buukanneet.

Onneksi Venezuelassa riittää nähtävää. Paikallisilta saimme lopulta parhaita vinkkejä siihen, mihin kannattaa suunnata. Venezuelan pohjoisrannikolla on paljon muitakin upeita käyntikohteita. Mochiman kansallispuisto olisi ollut varmasti myös hieno. Päätimme kuitenkin jättää tämän Caracasista itään päin sijaitsevan luontokohteen väliin, sillä se olisi ollut melko samanlainen kuin aiemmin käymämme Morrocoyn alue. Lisäksi olimme todenneet, että pieneenkin välimatkaan voi Venezuelassa tuhraantua jumalattoman paljon aikaa. Kaksi päivää oli meillä jo viikon aikana mennyt pääosin busseissa ja takseissa istumiseen. Emme halunneet enää kolmatta emmekä neljättä vastaavanlaista päivää. Niinpä loput Venezuelan käyntikohteemme sijaitsivatkin Caracasin ja Morrocoyn välissä, huomattavasti lähempänä Caracasia mitä Mochiman alue.

 

Välillä matkanteko voi kestää todella pitkään. Tässä odotellaan raivausryhmän saapumista.

 

Choroni oli meillä päämääränä sen jälkeen, kun Angelin putouksille pääsy oli haudattu. Monien välivaiheiden jälkeen ensimmäinen yritys päästä Choroniin meni mönkään, ja jouduimme jäämään yöksi toiseen merenrantakylään, Ocumareen. Löysimme Ocumaresta kuitenkin kivan majatalon, jossa meitä palveltiin hyvin. Pääsimmepä heidän Instagram-sivuilleenkin. Kylällä liikkuessamme tunsimme olevamme kävelevä nähtävyys.

Majatalo Arrecife Ocumaressa.

 

Majatalon uima-allasalue

 

Arepakset aamupalaksi. Olimme sopineet aamupalan klo 7:ksi. Klo 6.50 oveemme koputettiin ja tarjoilija seisoi kahvikuppien kanssa oven takana. 😊

 

Toinen yritys päästä Choroniin onnistui. Vuoristoinen tienpätkä oli sateen takia tielle kaatuneiden puiden jäljiltä raivattu auki, ja niinpä pääsimme kuin pääsimmekin lopulta perille.

Choroni on viehättävä Espanjan siirtomaa-aikainen pikkukaupunki, joka sijaitsee meren rannalla noin neljän viiden tunnin bussimatkan päässä Caracasista länteen. Kaupungin talojen yleisilme on silmiinpistävä siisti. Värikkäät talot tervehtivät tien molemmin puolin tänne saapuvia matkailijoita. Tämän pitäisi ehdottomasti olla Unescon maailmanperintökohde!

Choronin talot ovat paremmassa kunnossa kuin talot keskimäärin Venezuelassa ovat.

 

 

Suurin osa Choronin majapaikoista sijaitsee merenrannan puoleisessa kaupunginosassa, kun taas valtaosa värikkäistä taloista pari kilometriä aiemmin toisessa osassa. Välin voi helposti kävellä.

Yksi varteenotettava majapaikka Choronissa on Hostal Nova Colonial. Menimme majataloon täysin sattumalta. Ihastuimme paikkaan heti, itse asiassa niin paljon, että jäimme Choroniin kolmeksi yöksi suunnittelemamme kahden sijaan. Saksalainen omistajanainen ja venezuelalaiset työntekijät olivat tehneet paikasta todella viihtyisän. Majatalon ravintola on myös erinomainen. Iso suositus tälle paikalle!

Hostal Nova Colonial, Choroni. Saksalainen omistaja ja koko henkilökunta ovat todella avuliaita.

 

Viihtyisä uima-allasalue

 

Aula ja ravintola

 

Majatalossa on erinomainen ravintola. Söimme koko ajan vain tässä. 😊

 

 

Choronin lähettyvillä on myös upea ranta, Playa Grande. Paikalliset näyttivät viihtyvän hyvin täällä. Läheiselle kukkulalle oli myös mukava vaeltaa aikaisin aamulla, kun aurinko ei vielä ollut noussut vuorten takaa. Rappusia ja polkua pitkin pääsi ylös näköalapaikalle sekä vanhalle majakalle.

Upea Playa Grande

 

Vaelluksen varrelta

 

Majakka

 

Ylhäältä avautui hieno näkymä alas Choroniin.

Venezuelan Chichiriviche

Venezuelan-matkamme jatkui La Guairasta kohti länttä. Otimme suunnaksi Morrocoyn kansallispuistossa sijaitsevan Chichirivichen pikkukaupungin. Emme olleet aiemmin kuulletkaan moisesta paikasta. Kun kotona ollessamme teimme suunnitelmia Venezuelaan ja etsimme tietoa maan mahdollisista käyntikohteista, mainittiin Morrocoy suositeltavien kohteiden joukossa. Lisäksi suomalaiskontaktimme Iiris ja Arttu asuvat, tekevät etätöitä ja rakennuttavat omaa taloa Chichirivichessä, ja halusimme mennä heitä tapaamaan ja samalla saamaan lisävinkkejä.

Caracasin lentokentän lähellä on bussiasema, josta pääsee hyppäämään Valenciaan meneviin busseihin. Matka Valenciaan maksaa $5 per nuppi. Valenciassa on bussinvaihto, ja  viidellä dollarilla pääsee seuraavankin etapin Chichirivicheen asti. Itse bussimatkat kestivät viitisen tuntia, mutta Caracasin päässä jouduimme odottelemaan bussin lähtöä melko pitkän tovin. Valenciassa bussinvaihto sujui sentään sukkelaan. Jälkikäteen voi sanoa, että kannattaa lähteä ajoissa liikenteeseen. Majapaikan aamupala täytyisi saada sovittua hyvin varhaiseksi. Toinen vaihtoehto on ottaa majapaikka, johon ei sisälly aamupalaa, jolloin voi lähteä liikkumaan vaikkapa auringonnousun aikaan. Tällöin auringonpaahdekaan ei matkantekoa rasita.

Vietimme Chichirivichessä kaikkiaan neljä yötä, kaksi keskustan hotellissa ja kaksi Iiriksen ja Artun asunnossa. Itse kaupunki vaikutti rauhalliselta ja leppoisalta paikallisten lomanviettopaikalta. Chichirivichessä voi nauttia merestä ja rannoista, maistella paikallisia herkkuja pikkuisissa kahviloissa, ravintoloissa tai katukojuissa sekä tehdä vaikkapa päiväretken lähisaariin, jotka ovat kuuluisia vaaleahiekkaisista palmurannoistaan.

Chichirivichen keskustaa

 

 

Osa teistä Chichirivichessä on hiekkateitä.

 

Hyvä aamupalapaikka

 

Meillä aika kului osin jo arkisiakin asioita hoitaen. Pyykit piti pestä. Olimme ottaneet kotoa mukaan pyykkinarua, jota virittelimme kämppään. Kokkailla emme tässä kohtaa reissua vielä viitsineet. Ruoka on täällä sen verran edullista, ettei ulkona syöminen tee isoa lovea matkabudjettiin. Meillä tuli nyt sitten maisteltua paikalliset arepat, hampurilaiset sekä katukojunkin antimet.

Pyykkipäivä

 

Talon piha uima-altaineen

 

Näkymä parvekkeelta Karibianmerelle

 

Veneretki lähisaarille oli Chichirivichen kohokohta. Artun ja Iiriksen veneellä ajelimme ensin katselemaan luolia, sitten snorklailemaan koralliriutalle ja lopuksi rannalle viettämään päivää palmujen alle.

Veneretkellä

 

 

Pikkupoukama luolineen

 

Cayo Sombrerolla

 

Cayo Sombrero on yksi parhaista saarista tällä alueella. Palmuranta on vertaansa vailla, hiekka vaaleaa ja meri lämmintä. Venezuelalaisia lomailijoita näkyi olevan paljon liikenteessä. Jos ei omista omaa venettä, saarille voi ostaa venekyytejä Chichirivichen satamasta.

Yksi Venezuelan kätketty helmi, Cayo Sombrero

 

 

 

Chichirivichen kaupunki vaikutti erittäin turvalliselta paikalta. Iiriksen ja Artun mukaan paikalliset jättävät jopa avaimensa autoon kauppareissun ajaksi. Liikuimme täällä myös pimeän aikaan, emmekä kokeneet mitään uhkia vierailun aikana. Paikalliset poliisitkin jättivät meidät rauhaan. 😊

IMG_0499

Päivä Caracasissa

La Guairan ja Caracasin välillä kulkee busseja tiheään. Matka ei ole pitkä, mutta välissä lepää matala vuorijono, joka täytyy kiertää. Muutama tunneli nopeuttaa matkantekoa. Itse Caracas sijaitsee noin 900 metriä merenpinnan yläpuolella, joten ylämäet vievät menomatkalla voiton alamäistä.

Caracasin esikaupunkia bussimatkan varrella

 

Me hyppäsimme bussiin majapaikkamme edustalla merenrannan pysäkiltä. Vaihdoimme bussia La Guairan Mayor-aukiolla, ja sillä huristelimme Caracasin keskustaan. Busseissa, kuten muuallakin Venezuelassa, voi maksaa joko USA:n dollareilla tai paikallisilla bolivareilla. Vaihtoraha voi tulla kummassa vain. Liikkeellä on sekä uusia että vanhoja bolivareja. Vanhat bolivarit tuovat omistajalleen miljoonia kukkaroon. 😊

Bussimatkalla meistä tuli hetkessä miljonäärejä. 😊

 

Caracasin keskusta, toisin sanoen sen läntinen osa, jossa mekin hyppäsimme pois bussista, on melko rähjäistä seutua. Niinpä suuntasimme vain suoraan kohti kaupungin itäistä keskustaa. Matka oli pitkä, mutta tulipahan samalla nähtyä kaupungin menoa. Saimme kulkea melko rauhassa, sillä ihmisvilinässä meihin ei juurikaan kiinnitetty huomiota. Emme halunneet erottua joukosta, joten olimme pukeneet yllemme hillityn väriset vaatteet. Kamerarepun olimme jättäneet majapaikkaan. Passit ja rahat olivat pääasiassa piilotaskuissa pois näkyviltä. Kännykän otimme esiin vain kuvia napsiessa. Loppupeleissä Caracas tuntui kuitenkin normaalilta suurkaupungilta, eikä vaikuttanut mitenkään muita Etelä-Amerikan metropoleja vaarallisemmalta paikalta, meidän kokemuksen perusteella. Normaalia varovaisuutta on kuitenkin aina hyvä noudattaa.

Välillä ostimme evästä.

 

Kävelimme kilometrin toisensa perään halki Venezuelan pääkaupungin. Onneksi Caracasissa ei vuoriston takia ole tukahduttavan kuuma, muuten parin tunnin marssi olisi ollut todella hikistä puuhaa. Pikkuhiljaa rakennukset alkoivat muuttua parempikuntoisiksi ja kaupungin yleisilme koheni alun rähjäisyydestä.

 

Caracasin keskustassa rakennusten kunto paranee itään päin siirryttäessä.

 

 

Caracasissa ei ole maailmanluokan nähtävyyksiä. Meillä oli suuntana Galipan-köysirata, joka sijaitsee Caracasin itäisessä keskustan osassa vuorien kupeessa. Pitkän kävelymatkan loppuhuipennuksena kipusimme tovin pitkää mäkeä ylös köysirata-asemalle.

Tuonne meidän oli määrä nousta köysiradalla kohti näköalapaikkaa…

 

Galipan-köysiradan lähtöpaikalla. Taustalla oleva koppero ei ole käytössä, vaan koristeena.

 

Ylhäällä meille selvisi, ettei köysirata ollutkaan toiminnassa. Reittejä kunnostettiin, ja ylös näköalapaikalle pääsisi vasta arviolta kahden kuukauden päästä. No, eipä siinä auttanut muu kuin jäädä lähtöpaikalle ihmettelemään. Mahdollinen patikointi ylös ei houkutellut, sillä reitti oli kuulemma vaikeakulkuinen. Olimme kävelleet sinä päivänä jo niin pitkän matkan, että oli aika suunnata takaisin alas keskustaan lounaalle.

Takaisin alaspäin kohti keskustaa

 

Caracasissa ei näyttänyt olevan kovinkaan kattavaa ravintolatarjontaa, tai sitten emme vain kulkeneet oikeilla kaduilla. Joitain kahviloita ja ravintoloita kuitenkin sattui silmiimme, ja niiden joukosta valitsimme mieleisemme. Päivä oli ollut jo melko pitkä, joten lounaan jälkeen piti jo suunnata takaisin busseille ja La Guairaan.

Seikkailu kuitenkin jatkui, kun pääsimme La Guairaan. Bussi ei mennytkään samaa kautta kuin aamulla, ja ajoimme ohi majapaikan. No, ei muuta kuin taas kaduille tallaamaan.

Olimme jo lähes perillä majapaikassa, kun virkavalta pysäytti meidät juuri perustamassansa ratsiassa. He pyysivät nähdä passimme ja tivasivat, miksi olemme maassa ja mihin olemme menossa. He vaativat nähdä lentolippumme pois maasta sekä majapaikan paperisen varausvahvistuksen, jota meillä ei ollut esittää. He yrittivät keksiä muitakin asioita, joista meitä voisi ”syyttää”, kuten viisumin puutetta yms. Reputkin tarkistettiin. Siinä sai kyllä hyvää espanjan kielen harjoitusta! Lopulta poliisit luovuttivat ja toinen heistä tarjosi apua myöhempiä mahdollisia ongelmatilanteita varten. Tallensimme hänen numeronsa kännykkään ja fist bumpien jälkeen poistuimme vähin äänin paikalta. Että sellainen oli päiväretkemme Caracasiin!

Näillä main kävelimme poliisien ratsiaan.

Istanbulista kohti Caracasia

Istanbulin lentokentällä vietetyn yön jälkeen olimme jo valmiit suuntaamaan Venezuelaan. PCR-testit ja biopassit oli hoidettu ja kunnossa, joten mikään ei enää voisi estää pääsyämme lennolle. Lento vain lähtisi seuraavana yönä, joten hengailimme kentällä yhden kokonaisen päivän. Kentällä on onneksi tekemistä, sillä se on kuin valtava ostoskeskus. Keskustaankin olisi voinut lähteä, mutta koska Istanbulin nähtävyydet oli meidän osalta jo nähty, päätimme pysytellä kentällä.

Lopulta, pitkän odottelun jälkeen, koitti se odotettu hetki, kun pääsimme jatkamaan matkaa kohti Caracasia, kaksi vuorokautta alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Vajaan 12 tunnin lento sujui yllättävän kivuttomasti siihen nähden, että edellisen yön olimme ”nukkuneet” lentokentän lattialla. Turkish Airlinesin ruuat olivat edelleen varsin maukkaita, ja elokuviakin tuli hieman katsottua. Pääasiassa aika meni kuitenkin nukkuessa. Aikaisin aamulla laskeuduimme Caracas Maiquetian kansainväiselle lentokentälle.

Matka Istanbulista Caracasiin on pitkä, reilut 10 000 km.


Istanbulissa biopassien QR-koodit kysyttiin vasta portilla. Caracasissa ne myös tarkastettiin, samoin kuin eräät toiset QR-koodit, jotka anottiin toiselta nettisivulta biopassien saapumisen jälkeen. No, nyt meillä oli kaikki nämä QR-koodit kunnossa. Kentällä kaikilta maahan saapuvilta otettiin lisäksi koronatesti. Tulos tuli meille tuntien päästä, kun olimme jo lillumassa majapaikan uima-altaassa.

Kahden ensimmäisen yön majoitusta olimme vatkanneet Suomessa ennen lähtöä useita päiviä, osaamatta päättää sitä, missä yöpyisimme. Onneksi näin oli, niin meidän ei tarvinnut perua majoitusta. Olimme kylläkin viestitelleet WhatsAppin kautta jo pari viikkoa majapaikkaan, jonka yhteystiedot saimme aiemmin eräiltä Venezuelassa asuvilta suomalaisilta. Päädyimmekin yöpymään juuri tuossa samaisessa Posada Restaurant La Guaricha-nimisessä majatalossa. Lyhyt kyyti kentältä Posadaan järjestyi helposti majapaikan kautta, ja pääsimme vihdoin ja viimein huilaamaan loputtomalta tuntuneen matkanteon jälkeen. Olimme lähteneet kotoa Imatralta sunnuntaina, ja torstaina saavutimme vihdoin ensimmäisen varsinaisen kohteemme, Venezuelan.

Posada Restaurant La Guaricha-majapaikkamme odotti meitä pitkän matkanteon jälkeen.

 

Majapaikkaamme Posada Restaurant La Guarichaa voimme lämpimästi kyllä suositella. Majapaikkaa ei löydy netistä hotellihausta, eikä mainoksia näy teiden varsilla, vaan paikka täytyy tietää. Ravintola löytyy kyllä google-haulla, mutta varsinaisia nettisivuja ei ole. Facebookissa ja Instagramissa he kyllä ovat. Kahden hengen huone aamupalalla maksaa noin $40 yö, ja kyyti lentokentältä majapaikkaan noin $11. Ruokakin on kohtuuhintaista. Pieni uima-allas, terassi ja näkymä alas Karibianmerelle lisäävät viihtyisyyttä. Espanjan kielen taidosta on hyötyä, sillä englantia työntekijät eivät juurikaan puhu.

Näkymä majapaikasta Karibianmerelle

 

Pikkuinen uima-allas

 

Aamukahvilla


Posadan palveluun olimme tyytyväisiä. Saimme extrana tulopäivän aamupalan, sillä aikaisen saapumisen vuoksi oli vielä aamupala-aika. Meille tarjottiin myös tervetulodrinkit. Pojat olisivat heittäneet meidät ilmaiseksi autolla alas rantaan, mutta sanoimme haluavamme kävellä vähän pitkän matkanteon ja istumisen jälkeen. Kävimme seuraavana päivänä tutustumassa myös itse Caracasin keskustaan, mutta siitä juttua myöhemmin. Parin Posadassa vietetyn yön jälkeen oli aika suunnata jo muualle Venezuelaan..

Majapaikan lähettyvillä pääsee pulahtamaan Karibianmereen. Ranta ei ole hienoimmasta päästä, mutta vesi on ihanan lämmintä.

 

Kahden vuorokauden sisällä olon ja pitkän lennon jälkeen oli mukava päästä kävelemään ulos rannalle sekä uimaan.