Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Thaimaa

Paluu Bangkokiin Vientianen kautta

Vang Viengissä olisimme halunneet olla pidempään ja tehdä lisää hienoja elämysretkiä. Itse asiassa olisimme haluneet olla koko Laosissa pidempään, matkata etelään, nähdä maata enemmän. Mutta ei auta, olimme varanneet Laosiin aikaa vain kuusi päivää, ja se oli ilman muuta liian vähän. Laos oli kuitenkin mielestämme kaiken kaikkiaan ihan positiivinen kokemus, vaikka hienoimmat nähtävyydet olivatkin temppeleitä, joita olimme jo päässeet ihastelemaan monessa paikassa. Kuitenkin Laosin siisteys ja rauhallisuus vetosi meihin sen verran, että pidämme sitä parempana reppureissumaana kuin vaikkapa Thaimaata. Palvelu tosin ei Laosissakaan ollut mitään huippua, mutta toisaalta turisti saa maassa kulkea hyvin rauhassa kaupustelijoilta ja muilta tyrkyttelijöiltä. Hintatason puoleen Laos oli hyvin lähellä Thaimaata.

Etukäteen ajattelimme, että Laos olisi ehkä vähän tylsä maa, eihän siellä ole edes merenrantoja. Mutta mitä vielä, siellä on makeaa vettä lampien ja jokien muodossa, ja ainakin joissa kyllä uskaltaa uidakin! Vang Viengissä pääsimme vilvoittelemaan ihanaan veteen elämysretkellämme. Lisäksi Laos on ainakin pohjoisosissa hyvin vuoristoista seutua, ja täten maisemiltaan naapurimaitaan kauniimpi. Laos ei ollut tylsä!

Pohjois-Laosin kauniita vuoristomaisemia.

 

Merkillepantava seikka Laosissta oli se, että näimme siellä enemmän liikenneonnettomuuksia kuin missään muussa maassa reissumme aikana, ainakin suhteutettuna maassa viettämäämme aikaan. Vaikka liikenne Laosissa on hiljaista verrattuna moneen muuhun Aasian maahin, kolareita näytti silti sattuneen. Emme tiedä, oliko tämä vain sattumaa, vai onko Laos oikeasti vaarallinen maa liikenteensä puolesta.

Viimeinen kohteemme Laosissa oli pääkaupunki Vientiane, joka sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Thaimaan rajasta. Vientiane oli tähän asti käymistämme Aasian pääkaupungeista selvästi viihtyisin. Reilun parinsadan tuhannen asukkaan Vientiane on rakennettu väljästi ja liikkuminen kaupungissa on helppoa jalkaisin. Liikenne on rauhallisempaa kuin vaikkapa vastaavankokoisissa Vietnamin kaupungeissa osittain varmaan siksi, koska mopoja ja moottoripyöriä on liikenteessä selvästi vähemmän. Meillä ei ollut Vientianessa karttaa (Laosissa kartat tuntuvat olevan aika kortilla.), mutta silti löysimme perille haluamiimme paikkoihin huomattavasti helpommin kuin Bangkokissa kartan avulla. Ainut miinus oli todella paahtava helle, joka ei ole koskaan tervetullut juttu kaupunkilomalle, ja nyt siis puhumme noin 40 asteen helteestä.

Vientianen That Luang temppeli oli komea.

 

Olimme Vientianessa vain yhden yön, mutta jo tulopäivänä ehdimme kiertää kävellen kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Mieleenpainuvin nähtävyys oli Pariisin Riemukaarta muistuttava rakennus viihtyisällä Patouxay- puistoalueella. Täällä viettivät sunnuntai-iltapäivää paikalliset. Kipusimme ylös torniin ja näimme kaupungin levittäytyvän alapuolellamme.

Patouxay- puiston torni, joka toimii näköalapaikkana.

 

Nämä tornista avautuvat näkymät olisivat voineet olla Euroopassa.

 

Vientianessa yövyimme keskustan hotellissa, joka oli koko Laosin vierailumme paras majapaikka. Täytyy kuitenkin sanoa, että hotellien taso Laosissa ei ollut naapurimaitten luokkaa. Täällä sai vaatimattoman luukun samalla hinnalla kuin esimerkiksi Kambodzassa hyvätasoisen hotellihuoneen. Toisaalta jokikinen luukku Laosissa oli parempi kuin ne Etelä-Thaimaan saarten  bambumökit, joita emme kyllä lämmöllä muistele.

Laosin sähköpiuhaviritelmät olivat kaakkois-aasialaiseen tapaan yhtä sekamelskaa, eikä tämä ollut edes pahimmasta päästä.

 

Vientianesta matka jatkui, yllätys yllätys, inhoamaamme Bangkokiin. Bangkokiin menoon oli kyllä hyvä syy – sieltä lähtisi seuraava lentomme kohti Hongkongia. Puntaroimme pitkään, menisimmekö Bangkokiin bussilla vai junalla. Päädyimme sitten lopulta junaan, olimmehan bussissa istuneet/makailleet viime aikoina ihan riittämiin. Matkasimme ensin pikkubussilla Thaimaan rajalle puolisen tuntia. Olimme aivan hiestä märkiä, sillä bussissa ei ollut ilmastointia. Sitten odottelimme rajan tuntumassa junan lähtöä vajaan tunnin. Tajuttoman kuuma oli asemallakin! Juna, joka vei meidät viidessätoista minuutissa rajan yli Thaimaan puolelle, oli kyllä varsinainen junien juna! Se piti niin kamalaa mekkalaa, että paikallisetkin pyörittelivät päätään ihmetyksestä. Eikä tietenkään taaskaan mitään ilmastointia. Rajanylitys kävi kyllä todella nopeasti niin Laosin kuin Thaimaankin puolella. Meillä oli Thaimaan leimat passissa vain lyhyen odottamisen jälkeen.

Tässä sängyssä nukutti hyvin.

Itse juna, joka vei meidät Thaimaan ja Laosin rajalta Bangkokiin, oli sekin aika raju ilmestys ulkoapäin. Sisältä sen sijaan juna oli oikein hyvä. Olimme ostaneet liput ilmastoituun kakkosluokkaan. Vaunut olivat melko kapeita, mutta matkustajia oli aina vain yksi molemmin puolin käytävää, joten tilaa oli kyllä. Penkit taipuivat sängyiksi helposti. Hintaan kuuluivat lakanat, peitto ja tyyny. Sängyt olivat pehmeämmät kuin monien Aasian hotelleiden sängyt, joten mikäpä niissä oli nukkuessa. Kiskot olivat kyllä melkoisen epätasaiset ja juna pomppi ja heilui välillä aika paljon. Onneksi emme suistuneet kiskoilta. Matka taittui nopeasti ja kivuttomasti Bangkokiin asti, jonne saavuimme aamulla puoli seitsemän maissa.

 

 

Junamatka Nong Khaista Bangkokiin kesti 12 tuntia.

 

Onneksi juna toi meidät keskustassa olevalle juna-asemalle, joka sijaitsi metron varrella. Pääsimme siis metrollla ja ilmajunalla suhteellisen nopeasti samaan hotelliin, jossa olimme majoittuneet myös kuukautta aiemmin. Kyseessä on Nasa Vegas- hotelli, josta saa netin kautta huonen 11 eurolla. Hintaan ei sisälly aamupalaa eikä nettiyhteyttä. Jos ottaa lisämaksusta 24h nettiaikaa sekä aamupalabuffetin kahdelle hengelle, tulee hinnaksi n. 20e/yö. Kohtuuhinta ottaen huomioon sen, että aamupalabuffet on todella runsas ja hotelli hyvätasoinen.

Nasa Vegas- hotelli on hyvä paikka yöpyä Bangkokissa. Vieressä on ilmajuna-asema, jolta pääsee lentokentälle ja päinvastoin.

 

Meillä ei ollut mitään mielenkiintoa lähteä tarpomaan yhtään minnekään hotellilta, olihan tämä kaupunki jo nähty ja huonoksi havaittu. Pysyttelimme hotellilla, kävimme hotellin kuntosalilla ja tien toisella puolella olevassa kaupassa sekä varasimme vihdoin ja viimein loputkin lentoliput reissumme viimeisiä etappeja varten. Lähes kaikki oli nyt loppuunsuunniteltu, ainoastaan majoituksia ja mahdollisia retkiä yms. pitäisi vielä etsiä ja varailla. Ei muuta kuin eteenpäin, loppusuora ei vielä näy!

Kauhean kaoottinen Bangkok

Bangkokin bussiasema sijaitsi kaukana keskustasta. Bussiaseman infopisteen naiset neuvoivat meille, millä bussilla pääsisimme hotelliimme. Matkustimme paikallisbussilla lähes tunnin. Kuski vinkkasi meille, missä päin hotellimme olisi. Aloimme kävellä sinne suuntaan. Hotellia ei löytynyt, joten jouduimme alkaa kysellä ohjeita hotelliimme. Kävi ilmi, että hotelliin oli vielä matkaa kilometrejä. Kävelimme muutaman kilometrin rinkkojen kanssa. Loppumatkan menimme tuktukin kyydillä. Olimme hotellilla lähes kolme tuntia Bangkokin eteläiselle bussiasemalle saapumisen jälkeen.

Olimme taas tehneet todellisen löydön hotellin suhteen netin kautta. Saimme huoneen hienosta kolmen tähden hotellista vain 11e:lla/yö. Nettivaraajan etuna meille annettiin vielä isompi huone kuin mitä olimme varanneet. Jos olisimme varanneet samaisen hotellihuoneen paikan päältä, olisimme maksaneet siitä kolminkertaisen hinnan. Täällä todellakin kannattaa majoitus olla etukäteen varattuna!

Pääsimme käymään Bangkokissa myös hotellin kuntosalilla. Treeni maistui hyvin!

 

Hyvä hotelli pelasti kolmen päivän vierailumme Bangkokissa. Bangkok nimittäin oli yksi reissumme kauheimmista paikoista. Tämä yli yhdeksän miljoonan asukkaan suurkaupunki ei meiltä kovin hyvää arvosanaa saa. Kaupungissa on hienoja temppeleitä, mutta muuta hyvää siitä ei oikein voi sanoa. Kaupunki on saasteinen, meluisa ja ruuhkaisa. Siellä on todella vaikeaa ja hidasta liikkua jalkaisin lukuun ottamatta temppelialueita, joihin on panostettu hiukan enemmän. Tuntuu, että lyhyeenkin matkaan saa menemään tuhottomasti aikaa. Julkisia liikennevälineitä on, on ilmajuna ja metro, mutta niillä ei pääse esimerkiksi nähtävyyksille tai kaikille bussiasemille, vaan päätepysäkiltä pitää jatkaa jollain paikallisbussilla, taksilla tms.  vielä eteenpäin. Kartan kanssa liikkuminen on todellista arpapeliä, sillä kartat eivät vastaa todellisuutta, eikä niihin ole merkitty kaikkia katuja.Tosin eipä kaupungistakaan tahdo löytyä katujen nimiä. Nähtävyydet on merkattu karttaan miten sattuu. Meidän piti jatkuvasti kysyä neuvoa ihmisiltä, ja siltikin liikkuminen oli haastavaa. Asiaa vaikeutti vielä thaimaalaisten yleisesti ottaen todella heikko englanninkielen taito. Karttaa he eivät osaa lukea senkään vertaa.

Yksi Bangkokin monista ostoskeskuksista vilkasliikenteisen tien varrella.

 

Seuraava etappimme Bangkokin jälkeen tulisi olemaan Kambodza ja siellä Siem Reap. Kävimme ostamassa liput jo kaksi päivää ennen matkaa Bangkokin pohjoiselta bussiasemalta. Matka sinne julkisilla kulkuvälineillä hotelliltamme kesti tunnin. Löysimme kuitenkin oikean tiskin ja saimme liput kahden päivän päähän rajalle menevään bussiin. Loppupäivän pyörimme ostoskeskuksissa, jotka olivat nekin hyvin sekavia paikkoja. Onneksi meidän ei tarvinnut tehdä mitään suurempia ostoksia. Vitamiineja ja jääkaappimerkin onnistuimme sentään löytämään.

Bangkokissa ollessamme meidän piti pestä pyykkiä. Meille luvattiin, että saisimme käyttää hotellin pesukonetta ja pestä pyykkimme itse, mutta kun myöhemmin kysyimme asiaa, ei se ollutkaan enää selvä juttu. Meille sanottiin, että meidän pitäisikin viedä pyykit pesulaan. Sanoimme, että olimme jo ostaneet pesuainet ja että meille oli luvattu pesukoneen käyttömahdollisuus hotellilla. Asia meni lopulta kuitenkin niin vaikeaksi, että katsoimme parhaaksemme pestä vaatteet käsipelillä hotellihuoneen ammeessa. Tilavassa ammeessa pyykit peseytyivät hyvin. Kuivuminen tosin kesti ilmastoinnista huolimatta yllättävän kauan.

Pyykkipäivä Bangkokissa. Siinä siitä oli siivoojalla ihmettelemistä…

 

Wat Traimitr- temppeli

Kultainen buddha

Bangkokissa halusimme tietenkin nähdä kaikki kaupungin hienot temppelit. Ajattelimme, että eihän siinä montaa tuntia mene, olimmehan Roomankin joskus kiertäneet yhdessä päivässä, ja siellä oli todella paljon nähtävää. Asia ei sitten mennytkään ihan niin. Kuten sanottu, liikkuminen Bangkokissa on mahdottoman hidasta. Vaikka temppelit kartalla näyttivät olevan melko lähellä toisiaan, ei todellisuus ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Aloimme temppelikierroksen metron päätepysäkiltä, josta suuntasimme eteenpäin kävellen. Kävimme ensin katsomassa Wat Traimitr- temppeliä, jonka sisällä komeili suuri kultainen buddhapatsas. Patsas ja itse temppelikin olivat kyllä hienoja.

Wat Traimitrilta aloimme kävellä Golden Mount- kukkulaa kohti. Kukkulan huipulla on Wat Saket- temppeli. Sinne olikin vaikea löytää, koska nähtävyys oli merkattu kartalla väärään kohtaan. No, kysymällä löysimme perille. Sieltä sitten suuntasimme kohti Grand Palacea, jokia lienee Bangkokin suosituin nähtävyys. Kyseessä on suuri temppelialue.  Matkalla joku paikallinen tuli sanomaan meille, että tänään keltaisella kilvellä varustetut tuktukit vievät turisteja halvalla muutaman muun nähtävyyden kautta Grand Palacelle. Meidän pitäisi vain hakea parista vaate- ja ompeluliikkeestä ilmaisia bensakuponkeja kuskille, ja lopuksi maksaisimme kyydistä vain 10 bahtia (n. 25snt). Mitään muita maksuja ei tulisi. Hyppäsimme tuktukin kyytiin, sillä olimme jo kävelleet ihan tarpeeksi. Kävimme tosiaan katsomassa yhtä temppeliä sekä korkeaa buddhapatsasta. Bensakuponkien haku olikin sitten ei niin mukavaa, vaikkakin itse kuponkeja meidän ei tarvinnut pyytää, vaan kuski sai ne itse.  Molemmissa paikoissa meille tietenkin yritettiin tyrkyttää vaatteita mittatilaustyönä. Sanoimme, että lähtisimme seuraavana päivänä Kambodzaan, emmekä muutenkaan haluaisi mitään ylimääräistä kannettavaa mukaamme. Ompelijamiehet sanoivat, että he voivat lähettää vaatteet Suomeen. Emme suostuneet taivutteluyrityksistä huolimatta. Ensimmäisen liikkeen mies näytti pettyneeltä ja nyrpeältä, kun emme tilanneet mitään. Toisessa paikassa puolestaan ompelija puhui jopa jonkin verran suomea. Kun emme suostuneet miehen ehdotuksiin, hän sanoi meille : ”Menkää pois suomalaiset perkele!” Olimme ihan äimän käkenä, että tätätkö se kuuluisa thaimaalainen ystävällisyys on. Piti ihan kysyä, onko myyjä thaimaalainen, kun ei oikein käytös siltä vaikuttanut.  Olihan noita epäystävällisiä ihmisiä muuallakin Thaimaassa ollut, mutta tämä mies oli kyllä aivan omaa luokkaansa.

Loha Phasat- temppeli, jonka edustalta hyppäsimme ensimmäisen tuktukin kyytiin.

 

Tuktuk- kuskimme näytti vaivautuneelta, kun tulimme ulos viimeisestä ompeluliikkeestä. Hän oli varmaankin kuullut ulos asti käymämme keskustelun liikkeessä. Ison buddhapatsaan luona kuski sanoi, että hänen pitää kohta lähteä hakemaan lasta koulusta. Sanoimme, että käymme vain nopeasti ottamassa kuvan patsaasta. Kun tulimme takaisin, oli kuski hävinnyt. Heh, että sellainen huijari. No, meidän ei sitten tarvinnut maksaa edes sitä 10 bahtia, tosin emme päässeet perille Grand Palacellekaan. Kuski sai ilmeisesti sen, mitä halusikin, eli ilmaiset bensakupongit.

Sanam Luang- puiston temppelialuetta keskustassa.

 

Suoriuduimme Grand Palacelle ja sieltä muillekin lähistön hienoille temppeleille. Wat Arun eli Aamunkoiton temppeli komeili likaisen Chao Phraya- joen toisella puolella. Nämä temppelialueet olivat Bangkokin viihtyisintä aluetta, tosin katukojut olivat niitä samoja ränsistyneitä rakennelmia kuin muuallakin. Kunnon ravintoloita ei juuri ollut. 7eleven- kaupat olivat pelastuksemme täällä, sieltä löytyi kiinteähintaisia edullisia tuotteita. Katukojuissa sai olla tarkkana, ettei maksanut ylihintaa. Täällä kun turisteilta yritetään sumeilematta nyhtää rahaa enemmän kuin paikallisilta.

 

 

 

Wat Arun eli Aamunkoiton temppeli

 

Kuuma ja kostea lähes 40- asteen helle ei helpottanut temppelikierrostamme yhtään, päinvastoin. Juomaa kului, nälkä ei tahtonut millään tulla. Päivän pelastus oli jälleen kerran tuttu ja turvallinen Hard Rock Cafe, josta saa hyvää ja asiallista amerikkalaistyylistä palvelua ja hyvää ruokaa. Kello olikin sitten jo yhdeksän illalla, kun vihdoin ja viimein astuimme sisään hotellihuoneeseemme. Olimme yltä päältä liassa. Eivät pelkästään sandaalimme, vaan koko ihomme tuntui oleva aivan pinttynyt liasta. Huh, mikä kaupunki ja mikä temppelikierros!

Tämän näköiseltä näyttävät jalat, kun tallaa koko päivän Bangkokin katuja sandaaleissa.

 

Villinorsuja Kui Burin kansallispuistossa

Bussi, jolla matkasimme Khao Lakista Prachuap Khiri Khaniin, oli tullessaan Khao Lakiin jo 40 minuuttia myöhässä. Prachuap Khiri Khaniin saavuimme illalla pimeän aikaan. Meidät jätettiin päätien varteen yli kahden kilometrin päähän keskustasta. Aloimme kävellä kohti keskustaa. Mopotaksi noukki meidät  kyytiin. Löysimme täältä reissumme toiseksi halvimman majapaikan. Vaatimattomasta hotellihuoneesta maksoimme tällä kertaa vain reilut 6e/yö. Näitä lisää, hyvällä paikalla sijaitsevia halpoja majapaikkoja, joihin kuuluu vielä ilmainen nettiyhteys!

Helsingin Sanomat kirjoitti taannoin, että Prachuap Khiri Khan on Thaimaan viihtyisin rantakaupunki. Mekin tulimme tänne juuri sen vuoksi, että näkisimme Thaimaasta jotain muutakin kuin turistialueet. Täällä ei  totisesti paljon turisteja  ollut, vain pääasiassa paikallisia. Hinnoissakin huomasi, että nyt ollaan turistialueiden ulkopuolella, ruoka ja majoitukset olivat huomattavasti halvempia kuin muualla!

Wat Koalak- temppeli Prachuap Khiri Khanin kaupungissa.

 

Vuokrasimme Prachuap Khiri Khanissa polkupyörät päiväksi. Pyörät olivat kyllä parhaimmat päivänsä nähneet, mutta niillä piti vain ajella varovasti. Eipä tuo hintakaan päätä huimannut – päivän vuokra maksoi vain 1,50e/pyörä. Kävimme katsomassa kaupungin temppeleitä sekä pyöräilimme rantakadun varrella. Mikään paras mahdollinen rantalomakohde tämä ei ole, sillä vaikka ranta itsessään on ihan kiva, niin merivesi on kyllä aika sameaa (likaista). Keskustan ulkopuolella oli Ao Manaon ranta, jossa oli paljon paikallisia viettämässä vielä uuttavuotta. Siellä mekin kävimme uimassa.

The City Pillar of Prachuapkhirikhan eli yksi kaupungin hienoimmista nähtävyyksistä.

 

Yksi Prachuap Khiri Khanin kolmesta rantapoukamasta.

 

Prachuap Khiri Khanin ehkä hienoin nähtävyys on apinoiden kansoittama näköalavuori, jonne johti 396 askelmaa. Hikihän siinä tuli väkisinkin, kun kosteassa helteessä ylös kipusi. Apinoita oli kyllä todella paljon, mutta onneksi suurin osa niistä oli aika rauhallisia. Vain yksi apina yritti varastaa Anun kädessä olevaa karttaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Ihmiset syöttivät apinoita ja muutama urosapina olikin paisunut melko ison kokoiseksi. Ylhäällä huipulla näki sitten koko kaupungin ja merenrannat ja siellä puhalsi mukavan vilvoittava tuuli. Ylhäälle oli myös rakennettu jonkinlainen temppeli.

Wat Thammikaram- temppeli ylhäältä näköalavuorelta kuvattuna.

 

Näköalavuori Khao Chong Krajok

 

Kui Burin kansallipuistossa käyminen oli myös ohjelmassa  ollessamme Prachuap Khiri Khanissa. Retkiä Kui Buriin ei juuri järjestetä ja koska täällä bussiyhteydet ovat aika huonoja, paras vaihtoehto oli vuokrata moottoripyörä ja ajaa itse kansallispuistoon. Saimmekin moottoripyörän vuokralle omalta hotelliltamme. Ensimmäiset 30km jouduimme ajamaan päätien varrella. Siinä piti olla tarkkana, koska liikennettä oli paljon. Onneksi tiellä oli kunnon piennar ja se oli nelikaistainen.

Matkaa Kui Buriin taisi lopulta kertyä n. 65km. Käännyttyämme sivutielle saimme muutamasta vesipyssystä vielä vettä niskaamme. Uudenvuoden juhlinta oli täällä todellakin venähtänyt vähän pitkäksi. Aluksi kylttejä Kui Burin kansallispuistoon oli tasaisin välimatkoin, mutta sitten jossain vaiheessa ne loppuivat. Yhdessä risteyksessä emme enää tienneet, kumpaan suuntaan meidän pitäisi lähteä menemään. Kysyimme neuvoa eräältä naiselta. Englantia hän ei osannut, joten näytimme naiselle norsun korvia ja kärsää. Lopulta nainen tajusi, minne halusimme mennä, mutta hän neuvoi meidät väärään suuntaan. Ajoimme reilut 10km, kysyimme neuvoa uudestaan ja ajoimme sitten takaisin samaan risteykseen. Jouduimme kysymään neuvoa vielä useaan otteeseen, sillä kansallispuiston kylttejä ei enää ilmaantunut. Lopulta löysimme paikan.

Kansallispuistossa sitten ilmeni, että alueelle ei pääsekään menemään omatoimisesti, vaan sinne pitää ostaa autokyyti. Rahastustahan tämä oli. Lisäksi kansallispuiston työntekijä sanoi, että kyyti lähtisi vasta klo 15 ja takaisin pääsisimme klo 18. Sanoimme, että haluamme sisään heti ja poiskin paljon ennen iltakuutta, sillä meillä oli vielä paluumatka Prachuap Khiri Khaniin, emmekä halunneet ajaa sinne pimeässä. Lopulta nainen sai järjestettyä meille kyydin sisälle kansallispuistoon. Saimme myös tingittyä vähän kyydin hinnasta pois ja maksoimme siitä loulta n. 12,50e. Liput kansallispuistoon olivat 5e/hlö.

Yksi syy siihen, miksi kansallispuistoon viedään ihmisiä vasta klo 15 iltapäivällä on se, että norsuja (joita ihmiset sinne tulevat katsomaan) näkee silloin todennäköisimmin. No, vaikka me olimme paikalla jo puoli kaksi iltapäivällä, tulivat norsut jo silloin juomaan ja kylpemään eräälle lammelle. Olimme hyvissä asemissa alle sadan metrin päässä lammesta jonkun talon terassilla ja sieltä ne aasiannorsut sitten tulivat lammelle ensin pienemmissä porukoissa ja sitten lopulta isommissakin laumoissa. Nämä norsut pitivät myös aluksi todella kovaa mekkalaa. Niillä tuntui olevan paljon asiaa toisilleen. Niiden erilaiset äänet kantautuivat lammen lisäksi metsän uumenista.

Aasiannorsu on hiukan afrikannorsua pienempi norsu. Vain uroksella on varsinaiset syöksyhampaat.

 

Norsut vilvoittelemassa hellesäällä.

 

Norsut lähtivät pois lammelta ja niiden äänet hiljenivät. Luulimme, ettemme enää näkisi niitä. Odotimme kuitenkin vielä jonkin aikaa. Odotuksemme palkittiin. Oli nimittäin luvassa ”loppuhuipennus.” Norsut tulivat koko ison lauman joukolla ylhäältä mäeltä polkua pitkin alas lammelle juomaan ja virkistäytymään. Niitä oli paikalla yhtä aikaa ainakin 15. Rahamme eivät kyllä todellakaan menneet hukkaan, sillä norsut tarjosivat meille tosi komean näytöksen. Tämä oli kyllä koko Thaimaan vierailumme mieleenpainuvin kokemus!

Norsujen suosimalla lammella oli välillä jopa ruuhkaa.

 

Mieleenpainuvat kokemukset eivät jääneet siihen. Paluumatkalla nimittäin näimme sivutiellä kummallisen mykkyrän, joka lähti liikkumaan kohti tien toista laitaa. Kyseessä oli iso kobra, joka oli ollut tiellä makailemassa. Hurautimme moottoripyörällä ohi ja pelästytimme käärmeen, joka luikerteli pää korkealla ilmassa pois altamme. Todella onni, että kobra lähti poispäin meistä, emmekä esimerkiksi ajaneet sen yli. Kyseessä oli kuitenkin myrkkykäärme. Ajoimme takaisin ja yritimme katsella pellon puolelle, mutta käärme oli poissa, emmekä enää nähneet sitä uudestaan. Myöhemmin yritimme netistä selvittää, mikä kobralaji oli kyseessä, muttemme saaneet varmuutta asiaan.  Se saattoi olla jopa kuningaskobra (joka ei kylläkään kuulu kobrien sukuun). Emme ole koskaan nähneet niin isoa käärmettä luonnossa. No, tämä päivä oli kyllä hyvä päivä ainakin eläinten bongailun kannalta!

 

Viisi minuuttia Myanmarissa ja retki Similanin saarille

Tsunamivaaran jälkeisenä päivänä meidän täytyi lähteä uusimaan viisumit, sillä 15 päivän oleskelulupamme Thaimaassa alkoi huveta. Khao Lakissa myydään Visa Run- nimisiä retkiä, joiden tarkoituksena on käyttää turisteja Myanmarissa tai Malesiassa viisumien uusimisessa. Retket ovat kokopäiväretkiä ja ne sisältävät edestakaisen matkan, rajamuodollisuusmaksut sekä lounaan. Me jouduimme ostamaan hiukan halvinta mahdollista retkeä kalliimman retken, sillä halvimmat retket olivat loppuunmyytyjä. Tällä kalliimmalla retkellä onnistuimme sitten kyllä välttelemään Ranongin ruuhkaisen sataman ja venekin oli hiukan tasokkaampi. Maksoimme retkestä n. 45e/hlö.

Lähdimme matkaan Khao Lakista kahdeksan maissa aamulla. Minibussimatka Ranongin kaupunkiin kesti pysähdyksineen n. kolme ja puoli tuntia. Saavuimme Ranongissa johonkin hiljaiseen satamaan, joka oli siisti ja jossa ei ollut tungosta. Sitten ajelimme veneellä vajaat puoli tuntia Kawthoungin saarelle Myanmarin puolelle. Myanmarissa jätimme passimme leimattaviksi tiskille. Passit leimattiin nopeasti ja jo viiden minuutin kuluttua meille vinkattiin, että passimme olivat valmiit. Ei muuta kuin passit käteen ja takaisin laiturille ja veneeseen. Tulipahan käytyä Myanmarissa, vaikkemme tuossa ajassa ehtineet maahan tutustuakaan.

Pikavisiitti Myanmariin. Tämän verran ehdimme maata nähdä.

 

Ranongissa nautitun lounaan jälkeen edessä oli vielä kolmisen tuntia bussimatkaa takaisin Khao Lakiin, jonne saavuimme illalla puoli kuusi. Tuntui todella hassulta kuluttaa koko päivä viisumien uusimiseen. Helpompiakin tapoja olisi, esimerkiksi ottaa käyttöön sähköinen viisumi tai antaa myös maateitse saapuville pidempi oleskelulupa maassa. Matkatoimistoillehan tämä on bisnestä, he hyötyvät tästä eniten. No, nyt meillä oli sitten taas 15 päivää oleskelulupaa Thaimaan maan kamaralla.

Myanmarin retken jälkeisenä päivänä teimme retken Similanin saarille. Ne sijaitsevat n. 60km:n päässä Khao Lakin lähellä sijaitsevasta satamasta. Matka nopealla veneellä kesti vajaat puolitoista tuntia. Similanin saarien on sanottu olevan maailman parhaiden sukellusvesien joukossa. Me kävimme snorklaamassa kahden eri saaren kupeessa. Vesi oli ihanan lämmintä ja melko kirkasta, mutta korallimuodostelmia ei hirveän paljon ollut. Värikkäitä kaloja oli jonkin verran ja snorklaaminen mukavaa. Snorklaus Similanin saarilla ei yltänyt Australian, Egyptin tai Filippiinien tasolle, vaikkakin saaret muuten ovat kyllä käymisen arvoinen paikka valkoisine hiekkarantoineen ja Thaimaan kirkkaimpine vesineen.

Similanin saarten vedenalaista elämää.

 

Rantauduimme kahdelle Similanin saarelle. Ensimmäisellä niistä kävelimme lyhyen matkan viidakon halki saaren toiselle vaaleahiekkaiselle rannalle. Näimme matkalla parikin samanlaista liskoa (Monitor Lizard), jollaisen olimme nähneet myös Malesian Penangissa. Nämä liskot eivät olleet kovin arkoja. Lisäksi puissa lepäili isoja hedelmälepakoita, samoja, mitä näimme Australiassa.

Tämä noin puolimetrinen lisko paistatteli päivää polun varrella.

 

Toisella saarella kipusimme ylös hiekkarannan vieressä olevalle korkealle kalliolle. Olimme liikkellä paljain jaloin, sillä sandaalimme oli kerätty pois ennen veneeseen menoa Khao Lakissa. Kivet olivat aika kuumia ja epätasaisia. Siinä tuli sitten samalla tehtyä thaimaalainen jalkapohjahieronta, kun hyppelimme kiveltä toiselle.

Sail Rock- nimisen korkealla olevan kiven juurella.

 

Tältä näytti Sail Rock- kivi rannalta katsottuna.

 

Jälkimmäisessä snorklauspaikassa näimme merikilpikonnan. Merikilpikonnaraukka vain joutui turistilauman ”hyökkäyksen” kohteeksi, emmekä päässeet seuraamaan sen puuhia kunnolla. Kilpikonna ui kohti riuttaa ilmeiseti syvemmiltä vesiltä. Samassa turistijoukko lähti uimaan kovaa vauhtia sen perään. Monet turistit koskettivat kilpikonnan kilpeä niin rajusti, että otus ihan heilui vedessä koskettelun voimasta. Se selvästi säikähti tapahtunutta ja ui kovaa vauhtia poispäin. Eikä tässä vielä kaikki. Myöskin paikallinen opas hätisteli kilpikonnaa epämiellyttävästi. Tässä kohdin Anun pinna paloi ja opas sai kuulla kunniansa. Eipä opas sanonut mitään siihen, kun häntä pyysi lopettamaan kilpikonnan hätistelyn. Uskomatonta toimintaa, kyseessä sentään oli opas!

Similanin retki oli kuitenkin kaiken kaikkiaan varsin onnistunut, vaikka pääsimmekin lähtemään sille tunnin myöhässä. Kokemuksemme perusteella Thaimaan retket eivät tasollisesti ole kovinkaan hyviä. Oppaat eivät puhu juuri mitään saatikka esittele itseään tms. Monesti he puhuvat englantia varsin huonosti. Similanin retkellä opas oli kyllä parempi ja hän osasi myös englantia, mutta koska suurin osa retkeläisistä oli aasialaisia, puhui opas valtaosan ajasta ilmeisesti kiinaa. Onneksi asiat tulivat kuitenkin selviksi kysymällä.

Similanin saarten retkellä oli aikaa rentoutumiseenkin.

 

Similanin retken päivänä sattui olemaan thaimaalainen uusivuosi, Songkran (13.4). Tästä alkaisi sitten laskeutuminen kohti sadekautta. Thaimaalaiset viettävät uuttavuotta heittämällä vettä tai ampumalla sitä vesipyssyillä toistensa päälle ja hieromalla valkoista talkkia kasvoihin. Joidenkin kasvoilla oli kyllä punaistakin töhnää. Myös autoja oli roiskittu valkoisella talkilla. Tämän kaiken uskotaan tuovan onnea tulevalle vuodelle. Ilonpitoon osallistui ainakin Khao Lakissa paikallisten lisäksi myös turisteja. Uudenvuoden juhlijat partioivat tien laidoilla ja kastelivat ohi mopoilla tai autoilla ajavia ihmisiä. Me kastuimme tuona päivänä jo heti aamusta ajaessamme katetulla avolava-autolla kohti satamaa. Joku pikkupoika ampui päällemme vettä vesipyssyllä. Iltapäivällä paluumatkalla satamasta takaisin hotellille saimme puolestaan vettä kauhatolkulla päällemme, kun auto pysähtyi tielle ilmeisesti ihan tahallaan. Onneksi päällämme oli vain uima-asut, sillä olimme varautuneet kastumiseen, mutta ehkä tuossa mentiin hiukan yli kohtuuden rajan. Jos kameramme ei olisi ollut vesitiiviissä kassissa, se olisi kyllä kastunut pahasti.

Songkranin juhlijoita tien varrella. Vettä lensi runsaasti ja se oli virkistävän kylmää.

 

Hotellillamme olevassa Finnmatkojen kansiossa sanottiin, että julkisilla kulkuvälineillä matkustamista pitäisi uutenavuotena välttää. Muutenkin ilmeisesti kannattaisi pysyä pois liikenteestä, sillä tuona päivänä onnettomuuksia sattuu eniten. Kuitenkin veden roiskuttaminen näytti hiljentyvän pimeän laskeuduttua, joten uskaltauduimme tielle. Vuokrasimme skootterin ja hurautimme sadeviitat ja kypärät päällämme Riikan ja Mikon hotellille tapaamaan heitä vielä viimeisenä Khao Lakin iltanamme. Tien varsilla ei ollut enää yhtään veden roiskuttajaa, juhlinta näytti hiljentyneen. Jotkut ravintolat pitivät ovensa auki, mutta yllättävän rauhallista tuo uudenvuoden juhlinta täällä näytti loppujen lopuksi olevan. Hyvä niin. Mekin pääsimme turvallisesti takaisin hotellille. Seuraavana päivänä olisi sitten luvassa ainakin kahdeksan tunnin bussimatka.

 

Pääsiäinen Phuketissa ja tsunamivaara Khao Lakissa

Koh Phi Philtä päädyimmekin sitten Phuketiin, vaikka meidän piti vältellä vilkkaita turistipaikkoja. Koh Jumin pieni saari, jonne ensin aioimme, olisi ollut varmasti käymisen arvoinen paikka, mutta sinne tuntui olevan aika hankala päästä Phi Philtä. Suoria veneitä Jumille meni tasan yksi päivässä, ja ajankohta (iltapäivä) ei ollut meille mieluisa, joten päätimme sitten valita helpoimman (ja halvimman) tien. Phuketiin laivalla pääsi viidellä eurolla ja matka kesti parisen tuntia.

Kiva ja halpa hotellihuone – tällaisia löytöjä pitää yrittää tehdä lisää…

Tähän asti olimme Thaimaassa etsineet majapaikat aina paikan päällä. Vastoin ennakkokäsityksiämme emme olleet saaneet tingittyä missään paikassa hintaa juuri yhtään pois alkuperäisestä hinnasta. Hotellleilla ja muilla majapaikoilla tuntui olevan aivan kiinteät hinnat.  Siispä kannattaa näköjään ainakin isommissa paikoissa tsekata, mitä netistä löytyy. Olemme huomanneet, että monilla hotelleilla on netissä tarjouksia, joita ei ole mahdollista hyödyntää muuten kuin tekemällä varaus verkossa. Tällä kertaa löysimme 10 euron majapaikan Patong Beachiltä. Etukäteisvaraus osoittautui onnistuneeksi valinnaksi – tämä huone oli hinta-laatusuhteeltaan kevyesti reissumme paras Thaimaan majoitus.

Itse Phuket ei ole mitenkään erityisen mukava paikka lomanviettoon, ainakin jos hakee rauhaa. Asutusta näyttää olevan melkoisen paljon, liikenne on vilkasta ja turisteja paljon. Patong Beachin ranta näytti olevan ihan kansoitettu. Onneksi hotellillamme oli uima-allasalue, jossa oli mukavampi loikoilla kuin mitä vilkkaalla rannalla olisi ollut.

Phuketissa näimme tällaisia käsin kaiverrettuja koristesaippuoita, joita oli kaupan kaduilla.

 

Kun kerran olimme menneet Patong Beachille, ajattelimme mennä katsastamaan yöelämää. Koh Lantalla tapaamamme imatralaiset Suvi ja Villekin olivat Phuketissa. Tapasimme heidät Patongin keskustassa, kävimme syömässä ja menimme Bangla Roadin menokadulle. Mutta mikä pettymys – iso osa baareista oli kiinni, eikä musiikkia kuulunut mistään. Ihmettelimme tilannetta. Kävi ilmi, että Thaimaassa oli ollut jotkin ilmeisesti kuninkaalliset hautajaiset, joiden vuoksi musiikin soittaminen ja baarien aukioleminen yms. olisi ollut kiellettyä. Tosin osa baareista oli silti auki ainakin vähän aikaa. Ihmisiä oli kyllä liikkeellä todella paljon.

Pääsiäinen ei Phuketissa näkynyt millään lailla. Kuvassa näkyvä Bangla Road oli hautajaisten takia melko hiljainen.

 

Ostoksia emme tällä reissulla ole paljonkaan tehneet. Nyt kuitenkin oli tarvetta vaihtaa liian isoksi ja muutenkin huonoksi osoittaunut päiväreppumme toisenlaiseen kassiin. Halusimme ostaa vedentiiviin kassin (Ocean Bag). Kadulla hinnat olivat korkeat, eivätkä kauppiaat tinkineet hinnoista mielestämme kovinkaan hyvin. Monissa maissa olimme tottuneet siihen, että hinta kyllä tippuu, kun lähtee kävelemään pois. Näin ei ollut täällä. Löysimme sitten lopulta kassin halvemmalla ostoskeskuksen urheilukaupasta, jossa oli alennusmyynnit. Päivärepun jätimme hotellihuoneeseen. Ehkä sen joku sieltä korjasi talteen. :)

Phuketista matka jatkui Khao Lakiin. Siellä majoituimme keskustan hotelliin, josta olimme myöskin varanneet huoneen netin kautta edullisesti. Hotelli sattui olemaan Finnmatkojenkin hotelli. Khao Lakissa tapasimme lisää tuttuja. Anun seura- ja hiihtokaveri Riikka ja tämän mies Mikko olivat lomailemassa Khao Lakissa. Otimme skootterin allemme ja kurvasimme Riikan ja Mikon hotellille heti ensimmäisenä iltana. Vietimme iltaa viihtyisässä rantaravintolassa.

Illanvietossa. Taas oli mukava nähdä tuttuja Suomesta!

 

Khao Lakissa tapahtui paljon sellaista, mihin emme olleet varautuneet. Kun olimme tulossa illanvietosta kotiin skootterilla, huomasimme takarenkaan olevan tyhjä. Emme uskaltaneet ajaa skootterilla, vaan talutimme sitä tien reunaa pitkin. Joku ystävällinen mies otti meidät kyytiin lava-autoonsa ja heitti meidät hotellillemme. Seuraavana aamuna veimme skootterin korjaamolle. Takarenkaan vaihtaminen töineen maksoi onneksi vain kolme euroa, joten tapaus ei tehnyt lovea budjettiimme. Täällähän asiakas maksaa siis kulut, vakuutusta vuokramopoihin ei ole mahdollista saada.

Tällä kertaa vuokraskootterimme joutui käymään varikolla.

 

Seuraavana päivänä kävimme katsomassa tsunamin muistopatsasta, joka ei kyllä ollut kovinkaan kummoinen, sekä poliisivenettä, joka oli vuonna 2004 sattuneessa tsunamissa ajautunut ehkä n. kilometrin päähän rannasta. Ajelimme skootterilla katsomaan myös Sri Rungin vesiputousta. Saman päivän iltapäivänä Anu jäi jumiin hotellihuoneen vessaan. Olimme molemmat jo kerran jääneet sinne oven salpauduttua kiinni niin, että pääsimme sieltä kuitenkin hetken päästä pois ränkläämällä oven lukkoa jonkin aikaa sekä ulko- että sisäpuolelta. Tällä kertaa ovi ei kuitenkan suostunut aukeamaan. Yritimme pitkän aikaa keplotella ovea auki, mutta tuloksetta. Peten täytyi lähteä hakemaan lisäapua hotellin henkilökunnasta. Hotellin huoltomies saapui paikalle ja askarteli jonkin aikaa oven kanssa. Hän vapautti Anun pinteestä ja vaihtoi oven lukon saman tien.

Vuoden 2004 tsunamin sisämaahan kuljettama poliisivene, jonka ympärille ollaan näköjään tekemässä jotain betonijalustoja tms.

 

Yksi Khao Lakin monista rannoista, White Sand Beach.

 

Ovijupakan jälkeen lähdimme ulos aikomuksenamme  varata retki seuraavalle päivälle Similanin saarille. Emme kuitenkaan päässeet hotellimme uloskäyntiä pidemmälle, kun hotellimme työntekijänainen ja joku mies tulivat sanomaan meille, että Sumatran saaren lähellä on sattunut voimakas maanjäristys ja että nyt pitää lähteä ylös vuorille turvaan tsunamivaaran takia. Pete haki nopeasti tärkeimmät tavarat mukaan huoneesta. Palautimme skootterin, sillä halusimme panttina olevan passin takaisin siltä varalta, että tsunami iskee ja huuhtoo tavaroita mennessään. Onneksi vuokraamo oli tien toisella puolella. Ihmiset aloittivat kauppojen ja ravintoloiden sulkemisen. Ehdimme ostaa vettä mukaamme. Emme tienneet, kuinka kauan joutuisimme olemaan ylhäällä paossa. Hotellimme sijaitsi sen verran korkealla, että jos vuoden 2004 kaltainen tsunami iskisi nyt uudelleen, huoneessa olevat tavaramme olisivat turvassa. Itse asiassa saimme kuulla myöhemmin, että juuri tälle alueelle, jossa hotellimmekin sijaitsi, ei silloinen tsunami ollut edes tullut.

Kun tieto maanjäristyksestä saavutti Khao Lakin, alkoivat ihmiset siirtyä ylemmäs.

 

Meidän ei tarvinnut kivuta hotelliltamme kovinkaan kauas. Menimme jonkun rinteessä sijaitsevan hotellin alueelle ja lopulta hiukan alemmas kyseisen hotellin erään huoneen terassille. Katselimme alas merelle. Se näytti tyyneltä. Meihin ei iskenyt pelko, olimmehan turvassa kaukana rannalta. Tsunamivaroituskuulutus tuli siinä vaiheessa, kun olimme päässeet ylös ”turvapaikkaamme”, mutta se oli mielestämme aika lyhyt ja hiljainen. Ympärillämme oli jonkin verran paikallisia. Paikalla olevat pienet lapset eivät olleet nähneet vuoden 2004 tsunamia, mutta moni aikuinen varmasti oli. Jotkut lapset ja naiset itkivät ja näyttivät pelokkailta, toiset taas olivat ihan normaalisti. Jossain vaiheessa hotellihuoneisiin alkoi virrata ruokaa ja juomaa sekä keittolevyjä. Kuinkahan kauan joutuisimme olemaan paossa? Terasseilla oli myös jonkin verran turisteja. Saimme tietää, että tsunami iskisi Khao Lakiin 50%:n todennäköisyydellä ja että Phuketiin odotettiin kuuden metrin tsunamia jonkin ajan päästä. Arvioita siitä, milloin pääsisimme takaisin hotelliimme, emme saaneet tietää.

Evakkopaikalla jonkun hotellin terassilla.

 

Paikallisilta viranomaisilta tuntui tulevan todella nihkeästi tsunamivaroitukseen liittyvää tietoa. Huoneessa, jonka terassilla oleilimme, oli kiinalainen perhe ja heillä oli televisio päällä, mutta kanava oli kiinankielinen, vaikkakin sieltä näimme hiukan kuvia tsunamivaaraa uhkaavista maista. Samalla terassilla oli kaksi tanskalaista perhettä pienine lapsineen. He olivat sitten yhteydessä kotimaansa matkatoimistoon ja saivat sitä kautta tietoa tilanteesta. Välillä joku paikallinenkin tuli kertomaan väliaikatietoja siitä, milloin mahdollisesti pääsisimme takaisin hotelleihimme. Lopulta saimme kuulla, että USA:n viranomaiset olivat peruneet tsunamivaroituksen ja että olisi turvallista palata alas pääkadulle. Rantaan asti ei vielä olisi turvallista mennä. Tsunami ei loppujen lopuksi iskenyt Thaimaahan tällä kertaa, onneksi.

Meri näytti tyyneltä koko ajan, eikä tsunamiakaan tullut.

 

Olimme olleet evakossa yhteensä neljä tuntia. Hotellilla meidät toivotettiin tervetulleeksi takaisin. Olimme todella nälkäisiä. Onneksi osa ravintoloista ja kaupoista oli jo avautunut. Meidän piti illalla vielä varata viisuminuusimisretki Myanmariin seuraavalle päivälle. Onneksi osa matkatoimistoistakin oli avannut ovensa. Tämä päivä oli kyllä monivaiheinen ja tapahtumarikas. Loppu hyvin kaikki hyvin.

 

Thaimaan saarikierros jatkuu – vuorossa Koh Lanta ja Koh Phi Phi

Mookin pikkusaarelta matkustimme seuraavaksi isommalle Koh Lantan saarelle. Tämä oli ensimmäinen Thaimaan kohteemme, jossa oli autoja ja liikennettä. Paikallista asutustakin oli enemmän. Onneksi ei ollut ihan sesonkiaika, joten turisteja ei ollut hirveästi. Vene toi meidät kummalliselle alueelle, jossa oli hökkeleitä merenrannan ja veden päällä. Täältä olisi irronnut majapaikka todella halvalla, muttemme halunneet jäädä sataman kupeeseen. Hyppäsimme mopotaksiin. Kuski ajoi meidät kaatosateessa suoraan Long Beachin alueelle ja jonkun hotellin pihaan. Majapaikka osoittautui toistaiseksi parhaaksi, jonka olemme Thaimaassa onnistuneet saamaan. 12 euron mökkimme oli tiiviimpi ja hiukan siistimpi kuin aiemmat majapaikkamme. Lisäksi hotellin pihassa oli uudennihkeä hyväkokoinen uima-allas, joka oli mukavaa vaihtelua meressä uimiselle.

Tällaiselle alueelle vene toi meidät Koh Lantalla.

 

Uima-altaalla rentoutumisen lisäksi vuokrasimme Koh Lantalla skootterin. Päivän vuokra oli vain 5e, mutta se ei sisältänyt minkäänlaista vakuutusta. Jos olisimme ajaneet kolarin, skootteri olisi hajonnut tai joku olisi varastanut sen, olisimme joutuneet maksamaan viulut. Meistä suomalaisista tämä tuntui käsittämättömältä. No, ajelimme varovasti emmekä jättäneet skootteria mihinkään epämääräisiin paikkoihin, ja kaikki menikin onneksi hyvin. Ajoimme melkein ympäri koko saaren ja näimme jonkin verran paikallista elämää. Kävimme vanhassakaupungissa, joka ei kyllä merkittävästi eronnut muista alueista. Saarella olisi ollut tarjolla myös vesiputous, luolia ja kansallispuisto apinoineen (kaikki maksullisia), mutta mikään niistä ei tuntunut kovin mielenkiintoiselta, joten jätimme ne kaikki suosiolla väliin.

Taas sitä mentiin mopolla.

 

Tapasimme Lantalla myös erään tuttumme ja tämän tyttöystävän Imatralta. He olivat lomailemassa Thaimaassa ja sattuivat samaan aikaan kanssamme Koh Lantalle. Jaoimme Thaimaan kokemuksiamme yhteisen illallisen ja drinkkien merkeissä. Saimme Villeltä ja Suvilta myös salmiakkipaketin mukaamme. He olivat ottaneet salmiakkipaketin mukaan reissuun juuri siltä varalta, jos näkisivät Thaimaassa pitkään maailmalla olleita suomalaisia.  :) Oli mukava nähdä ensimmäistä kertaa reissumme aikana imatralaisia.

Illanviettoa, huomaa salmiakit :)

 

Koh Lantalta matka jatkui tuttuun tapaan lautalla kohti seuraavaa saarta, Phi Phi:ä. Olimme kuulleet Koh Phin Phin olevan meluisa ja vilkas menopaikka, mutta halusimme silti nähdä sen. Satamaan saapuessamme kaikilta kerättiin 50 sentin suuruinen roskavero. Olisi luullut näiden rahojen menevän saaren siivoamiseen. Paikka oli kuitenkin roskaisin turistipaikka, mitä olemme Thaimaassa ainakin toistaiseksi nähneet. Roskaa oli joka puolella, myös rannoilla. Roskiksia ei ollut juuri missään. Mihinhän nuokin roskaverorahat menevät, saaren roskaamiseen kenties?

Kaikkien varoitteluista huolimatta valitsimme majapaikan juuri Phi Phin turistialueen keskeltä. Emme voineet vastustaa edullista majapaikkaa ”hyvällä” paikalla. Olimme etukäteen ajatelleet, että koska Phi Phi on menopaikka, niin menemmepä itse vain mukaan siihen menoon. Kävi kuitenkin niin, että ensimmäisenä iltana jaksoimme valvoa puoleen yhteentoista asti. Eipä paljon haitannut nukkumista ulkoa baareista kantautuva meteli. Toisena iltana olimme ylhäällä yli puolilleöin, mutta sitten keskustassa meno alkoi hiljetä. Rannan diskoissa oli vielä paljon ihmisiä, muttemme jääneet joraamaan sinne aamutunneille asti seuraavan aamun aikaisen herätyksen vuoksi.

Phi Phi on ennen kaikkea ruotsalaisten menopaikka. Suomalaisia näimme vain kourallisen. Muutama mielenkiintoinen yksityiskohta mainittakoon tästä Thaimaan Ibizaksikin kutsutusta paikasta. Rannan diskoissa ja baareissa alkaa tapahtua klo 21, kun lukuisat tulishowt alkavat. Tulinäytöksiä voi katsella ihan ilmaiseksi rannalla, ei tarvitse olla ravintolan asiakas.

Tällaisia tulinäytöksiä oli Phi Phin rannalla joka ilta.

 

Ydinkeskustassa puolestaan on Thai Boxing- baari, jossa oikeat thainyrkkeilijät esittelevät lajia näytöstyyliin. Turisteja houkutellaan myös areenalle. Jokainen, joka ottelee kehässä toista turistia vastaan, saa ilmaisen ”virvoitusjuomaämpärin.” Peteä olisi hiukan poltellut päästä ottelemaan, mutta sopivaa vastustajaa ei löytynyt, ja sitten paikkakin jo hiljeni. No, ehkä hyvä näin…

Turistit tappelemassa

 

Hulinan vastapainoksi kävimme Koh Phi Phillä thaihieronnassa sekä jalkahoidossa. Hinta-laatusuhteiltaan nämä hoidot olivat hyviä, jopa parempia, mitä olimme etukäteen olettaneet. Oli kyllä mukava rentoutua viileässä ilmastoidussa huoneessa pehmeiden patjojen ja tyynyjen päällä!

Tunnin hieronta maksoi n. 6,50e ja 40 minuutin jalkahoito n. 7e.

 

Phi Phi Don, jonne siis majoituimme, on joskus kauan sitten ollut hiljainen ja viihtyisä paikka. Tämä sekä viereinen Phi Phi Layn saari ovat kauniita jylhävuorisia saaria, jotka turismi on pilannut. Tätä on Thaimaan turismi pahimmillaan. Rannat ovat pilalla roskien, lasinsirujen (joita on kyllä ollut jokaisella käymällämme Thaimaan rannalla) ja liian monien veneiden ja laivojen takia. Phi Phi Donin rantakaan ei ollut mikään paras mahdollinen uintipaikka. Vesi oli aika likaista. Laskuveden aikaan uimaan oli ikävä mennä, koska pohjassa oli paljon kiviä ja uimaan mennessä piti kahlata todella pitkälle.

Kauniita kalliomaisemia

Teimme puolipäiväretken Phi Phi Layn saarelle. Matkasimme täyteen ahdetulla pitkähäntäveneellä. Kävimme apinarannalla (Phi Phi Donin puolella), jossa apinat hyppelivät turistien veneisiin. Ohjelmassa oli myös lyhyt uintitauko sekä snorklaustauko ei niin kovin hyvällä snorklauspaikalla. Pidempi tauko pidettiin kuuluisalla Maya Beacillä, jossa on kuvattu ”The Beach”- elokuva. Tämä ranta oli kyllä aika järkyttävä paikka. Ranta oli aivan täynnä veneitä ja turisteja. Tyhjää paikkaa oli vaikea löytää. Kuvissa ranta näyttää ihan hienolta, mutta totuus on toinen. Vesi on varsinkin rannan tuntumassa sameaa ja likaista osittain kovan veneliikenteen vuoksi. Tänne voisi hyvin ottaa käyttöön jonkun päiväkohtaisen vierailijarajoituksen. Kaiken kaikkiaan retki oli aika vaatimaton. Kuski ei puhunut juuri mitään, ei esitellyt itseään eikä kertonut mitään mistään. Käyntikohteet eivät olleet mitenkään hienoja, mutta kyllä Phi Phin saaret poukamineen ja jylhine kalliojyrkäntineen kuitenkin näyttävät hienoilta mereltä katsottuina. Toisaalta eipä voi valittaa kyllä retken hinnasta, joka oli vain 5e/hlö!

Tällaisilta ne kuvat yleensä esitteissä näyttävät.

 

Ja tämä on todellisuus, eikä nyt ollut edes pahin turistiaika.

.

Pari päivää riitti hyvin Phi Phin saarelle. Mietimme jälleen kerran pitkän aikaa seuraavaa etappiamme. Olimme nyt olleet Thaimaassa reilun viikon, emmekä olleet päässeet etelän saaria pidemmälle, joten viisumienuusimisreissu olisi kyllä luvassa vajaan viikon kuluttua. Tavoitteenamme on löytää Thaimaasta vielä kerran kolkkia, joita turismi ei (vielä) ole onnistunut pilaamaan. Koh Mook oli sellainen paikka, Koh Phi Phi ei.

 

Koh Lipe ja Koh Mook – ensimmäiset kohteemme Thaimaassa

Langkawilta matkamme jatkui Thaimaan puolelle lautalla. Lauttamatka Koh Lipen saarelle kesti puolisentoista tuntia. Rajanylitys kävi helposti. Täytimme matkalla maahantulopaperit, jotka lauttafirman työntekijä keräsi passiemme lisäksi pois. Koh Lipen puolella saimme sitten passimme takaisin. Niihin oli merkattu oleskeluluvaksi Thaimaahan 15 päivää. Emme olleet etukäteen hakeneet pidennettyä viisumia Thaimaahan, joten jos haluaisimme oleskella maassa pidempään kun nuo 15 päivää, olisi edessä  viisuminuusimisreissu. Olisi tietysti ollut mahdollista myös lentää Thaimaahan, jolloin olisimme saaneet 30 päivän oleskeluluvan. Näin olikin aluksi tarkoitus tehdä, mutta muutimmekin sitten mielemme ja saavuimme maahan maateitse (vesiteitse).

Ensimmäiset askeleet Thaimaan maaperällä.

 

Koh Lipelle halusimme mennä sen vuoksi, että sitä on kehuttu Thaimaan parhaaksi paikaksi. Tässä vaiheessa Thaimaan kierrosta meidän on vaikea sanoa, onko Koh Lipe meidän suosikkikohteemme Thaimaassa vai ei, sen näyttää aika. Joka tapauksessa ajatus rennosta ja huolettomasta lomailupaikasta tuntui houkuttelevalta.

Koh Lipen pääkatu lähti tästä.

 

Tässä bambuhökkelissä nukuimme ensimmäisen Lipen yömme.

Meillä oli majapaikkakin valmiiksi mietittynä Koh Lipeltä, paikka, jossa kaverimme olivat olleet muutama kuukausi aiemmin. Olikin vain käynyt niin, että kyseisen paikan omistaja oli vaihtunut ja bungalowien hinnat tuplaantuneet, joten jouduimme alkaa kysellä muiden majapaikkojen hintoja. Hintataso oli mielestämme yllättävän korkea huoneiden tasoon nähden.  Kun Langkawilta olimme saaneet kunnon huoneen 10 eurolla, niin täällä sillä ei saanut mitään. Kävelimme rinkkojen kanssa useita kilometrejä, käytännössä läpi koko saaren etsiessämme majoitusta. Ajattelimme, että saaren syrjäisemmillä rannoilla olisi edullisempaa majoitusta (ja myös enemmän omaa rauhaa) tarjolla. No, eipä löytynyt mitään ihmeempää, joten lopulta palasimme takaisin päärannalle hiestä märkinä ja jatkoimme kyselemistä siellä. Jouduimme lopulta tyytymään kulahtaneeseen bambumökkiin, jonka seinässä oli apinanmentävä reikä ja jonka lattia oli niin heikonoloinen, että kunnon hyppiminen siinä olisi varmaan  sorruttanut koko lattian. Onneksi majapaikassa oli kunnon hyttysverkko. Vesijohtovesi oli jääkylmää ja vessa piti vetää kaatamalla sinne saavista vettä. Vessapaperi ei kuulunut huoneen hintaan, koska sitä ei saanut heittää pönttöön. Heh, kuitenkin paikan työntekijä neuvoi meille, mistä vessapaperia sai ostaa. Kaikenlaisia selityksiä sitä kuuleekin.

Hyttysverkko oli tämän bambumökin paras puoli.

 

Thaimaan pienille saarille matkatessa kannattaa huomioida se, että niissä ei monestikaan ole pankkiautomaatteja. Onneksi tiedustelimme asiaa Langkawilla, emmekä luottaneet siihen, että Lipeltä löytyisi automaatti. Nostimme sitten Langkawilta rahaa ja vaihdoimme ne siellä Thaimaan bahteiksiI. Tosin päästyämme Lipelle saimme tietää, että kyllä sieltä luottokortilla rahaa saa joistain liikkeistä kolmen prosentin provikalla. Lisäksi luottokortit käyvät joissain matkatoimistoissa, eli venematkojen maksu onnistuu kyllä kortilla.

Thaimaassa näkyi käytettävän paljon pitkähäntäveneitä. Ne pitivät melkoista mekkalaa.

 

Itse Koh Lipe oli ihan mukava paikka, tosin saari oli turistisempi kuin mitä etukäteen olimme ajatelleet. Autoja ei ollut, eikä paljon muitakaan moottoriajoneuvoja mopotakseja ja golfautoja lukuun ottamatta. Paikallista elämää ei juurikaan ollut, saari oli tehty turisteille. Koh Lipen valttikortteja ovat rauhallisuus ja rento tunnelma. Täällä ei tarvitse tehdä mitään, täällä ei ole juuri mitään tekemistä. Täällä vain rentoudutaan ja vietetään lomaa. Meidänkin päivämme Lipellä kuluivat levätessä ja rantaelämästä nauttiessa.

Illan hämärtyessä rannalle ilmaantui ”terasseja” eli mattoja hiekalle. Tunnelma oli rento ja rauhallinen.

 

Löysimme onneksi hiukan huokeamman ja paremman majapaikan kahdeksi muuksi yöksi. Aika hassu mökki tämäkin majapaikka kuitenkin oli. Jos tsunami pyyhkäisisi Koh Lipelle, ei kyllä jäljelle jäisi varmaan mitään, niin heikosti nämä rakennukset täällä on tehty. No, tässä mökissä sentään oli lautalattiat. Terassilla oli mukava istuskella ja makailla vaikkapa riippumatossa oluesta nauttien.

Näin kulutan aikaa…

 

Koh Lipen saarelta siirryimme kolmen päivän jälkeen veneellä Koh Mookin saarelle. Nämä vene/lauttamatkat tuntuvat Thaimaassa olevan todella kalliitta. Me maksoimme venematkasta Koh Lipeltä Koh Mookille n. 30e/hlö. Matka kesti parisen tuntia. Kyseessä oli tosin nopea vene, mutta silti…

Koh Mook osoittautui vielä Lipeä paremmaksi paikaksi, sillä täällä turisteja oli todella vähän. Majapaikkojen taso tosin oli sitä samaa vaatimatonta lautahökkeliä, ainakin näin budjettimatkalaisen näkökulmasta. Ranta oli hiljaisempi ja vesi kirkkaampaa kuin Lipellä. Mookilla oli myös enemmän paikallista asutusta, johon pääsimme hiukan tutustumaan, kun kävelimme saaren pääkylään. Paikalliset asuivat kyllä aika hurjannäköisissä hökkeleissä kaatopaikkoja muistuttavilla alueilla. Oli kuitenkin ihan mielenkiintoista nähdä myös hiukan paikallista menoa. Kauppojen hintatasokin oli paikallisten alueilla sitä luokkaa, mitä ajattelimme sen Thaimaassa yleisesti olevan. Täällä näköjään turismi on lisännyt hintoja tietyillä alueilla, ja reilusti.

Paikallisten aluetta Mookilla

 

Koh Mookin ranta oli mukavan hiljainen.

 

Koh Mookilla emme tyytyneet vain lepäilemään, vaan vuokrasimme kanootin viideksi tunniksi. Halusimme päästä käymään naapurisaarella Koh Kradanilla. Olimme käväisseet Kradanin rannalla veneellä edellisenä päivänä matkalla Lipeltä Mookille, kun pari matkustajaa jäi kyseiselle saarelle. Meistä saari vaikutti Mookin saarta paremmalta lähinnä pidemmän hiekkarannan vuoksi. Päästyämme perille reilun tunnin melomisen jälkeen huomasimme kuitenkin erehtyneemme. Saarella oli huomattavasti enemmän turisteja kuin Mookilla. Lisäksi rannan tuntumassa oli monta isoa venettä sekä suuri määrä paikallisia tai aasialaisia turisteja uimassa pelastusliivien kanssa. Kaiken kukkuraksi hintataso ainakin ravintoloissa oli lähes kaksinkertainen Mookiin verrattuna. Kyllä Koh Mook oli sittenkin parempi valinta!

Käväisimme uimassa Kradanin rantavedessä. Vesi on kyllä täällä Thaimaassa suloisen lämmintä! Sitten hyppäsimme kanoottiin ja aloitimme melomisen takaisin Mookille. Kyllä varmasti kropassa tuntuisi seuraavana päivänä, että on tullut melottua, sen verran ison lenkin heitimme tuona päivänä kanootilla! Aallokko oli näin iltapäivällä yltynyt, joten melominenkin oli hitaampaa. Käväisimme katsomassa Koh Mookin rantavesien luolia. Jotkut uivat luolissa, me pyörähdimme niissä kanootin kanssa. Kova aallokko teki luolavisiitistä hiukan haastavan, mutta selvisimme siitä onneksi melkein naarmuitta.

Kanoottikaksikko luolassa