Suriname

Amazonin sademetsäalue on valtava, ja kätkee sisäänsä monia mahdollisuuksia. Retkiä Amazonin alueelle järjestetään useista maista. Surinamen etu on siinä, että maa on pieni, eikä pääkaupunki Paramaribosta tarvitse matkustaa päiväkausia päästäkseen pelipaikoille. Surinamessa on useita retkivaihtoehtoja Amazonin sademetsän alueella. Niistä varmastikin yksi parhaimmista on Kabalebo.

Kabalebo on sen verran syvällä viidakossa, että sinne täytyy lentää. Pienen koneen kyydissä matka Paramaribosta kestää reilun tunnin. Aluksi taakse jäävät keskusta ja esikaupunkialueet. Tiet harvenevat ja muuttuvat vähitellen hiekkateiksi. Asutus vähenee ja hiekkateiden varsilla voi nähdä enää siellä täällä pieniä asustuskeskittymiä pienine tiluksineen. Lopulta maisema muuttuu kokonaan viidakoksi, ja Amazonin sademetsä levittäytyy joka puolelle silmänkantamattomiin. Matalat vuoret ja siellä täällä kiemurtelevat joet luovat omaleimaisuutensa näille Surinamen sademetsäalueille. Ruohoinen kiitorata siintää edessä, ja Cessna laskeutuu pehmeästi pomppien Kabaleboon.

Amazonin sademetsää Surinamen yläilmoista

Tässä lähestytään jo Kabaleboa.

Kabalebon kiitoradalla laskeutumisen jälkeen.

Sitten kone lähtee takaisin kohti Paramariboa.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että näin syvällä viidakossa asuttaisiin melko alkeellisissa olosuhteissa. Kabaleboa voisi kuitenkin pikemminkin kuvailla hyvätasoiseksi hotellialueeksi kuin viidakkoleiriksi, vaikka se keskellä sademetsää sijaitseekin. Nurmisen lentokentän vieressä on päärakennus huoneineen, joissa on joko tuuletin tai ilmastointi sekä ruokailutila, jossa runsaat ja laadukkaat buffet-ateriat tarjoillaan. Lisärakennuksissa on muita majoitusvaihtoehtoja, ja työntekijöille on omat mökkinsä. Kabalebosta löytyy myös viihtyisä uima-allasalue, jossa on myös mahdollista nauttia kylmiä virvokkeita. Kännyköiden lataaminen onnistuu milloin vain, ja maksullinen nettikin löytyy. Huoneissa on normaalit suihkut ja vesivessat. Täällä lomaillaan siis varsin mukavissa olosuhteissa. Toisaalta mukavuus näkyy hinnassa. Neljän päivän Kabalebon retken hinta on 824€/hlö sisältäen majoituksen päärakennuksen tuulettimellisessa huoneessa, kaikki ateriat juomineen (miinus alkoholi), retket opastuksineen sekä tietenkin meno-paluulennot Paramaribo-Kabalebo-Paramaribo.

Tässä näkyy lentokentän lisäksi päärakennus, muita majoitustiloja sekä uima-allas.

Päärakennus

Ruokasali

Uima-allasalue aamuvarhaisella

Lentokenttä on iso osa Kabaleboa.

Kabalebossa lähes kaikki ohjelmaan kuuluvat retket lähtevät lentokentän kupeessa olevalta laiturilta. Ohi virtaavaa jokea  pitkin on helpointa tutustua ympäristöön. Veneiden kyydissä lomailijat kuljetetaan eri paikkoihin joko joen ylä- tai alajuoksulle. Uima- tai kylpypaikkoja löytyy, ja vilvoittavan joen virtoihin on mukava heittäytyä paahteisessa säässä. Melontamahdollisuuskin on.

Tästä lähtevät Kabalebon retket.

Melontaretkellä

Veneajeluihin yhdistetään myös vaelluksia. Nämä vaellukset eivät vaadi kovaa kuntoa, sillä ne ovat melko lyhyitä ja tasaisia. Vauhti on rauhallinen, ja opas kertoo välillä eri kasvilajeista. Lisäksi matkalla bongaillaan eläimiä, kuten sammakoita, käärmeitä, lintuja ja apinoita.

Vene jätetään joen rantaan vaellusten ajaksi.

Joella näkee paljon kuningaskalastajia.

Sinikelta-arat ovat hiukan harvinaisempia.

Kapybaran eli vesisian näkemiseen tarvitaan jo hyvää tuuria. Tässä on urosvesisika.

Vaelluksella voi nähdä muun muassa käärmeitä.

ja sammakoita

Täkäläiset apinat ovat melko arkoja, ja ne pysyttelevät korkealla puiden oksistoissa.

Kokopäiväretket ovat kestoltaan sen verran pitkiä, että lounas täytyy kuljettaa mukana taukopaikalle. Pulahtamaankin pääsee, sillä retkillä pidetään taukoa pienillä putouksilla ja koskella. Vesi raikastaa ja virkistää ihanasti hikisen urakan keskellä.

Pulahdus- ja lounastauolla

Eläinten bongaamiseen Kabalebo on varmastikin niin hyvä paikka, kuin vain sademetsä voi olla. Viidakossa bongailuhan on haastavaa huonon näkyvyyden takia. Joen varrella on mahdollista nähdä jokisaukkoja, vesisikoja, kaimaaneita sekä tietenkin paljon erilaisia lintulajeja, joista äänekkäimpiä ovat puna-arat. Tukaanit pitävät myös kovaa ääntä. Näillä seuduilla asustelee myös puumia ja jaguaareja, mutta niiden näkemiseen tarvitaan jo erittäin hyvää tuuria.

Kaimaani vesiputouksella

Tukaani

Myös itse rakennusten ja lentokentän luona on mahdollista bongailla villieläimiä. Odotetuin vieras on tapiiri, joka olisi sademetsän uumenissa todella vaikea nähdä. Ympäröivissä metsissä elää muutama tapiiri, ja lähes päivittäin joku niistä pistäytyykin leirissä, usein illalla. Työntekijät heittävät tapiirille herkkuja maahan, jotta se kävisi jatkossakin.

Urostapiiri

Pihapiirissä elelee korppikotkia ja isohokkoja. Karmea kiljunta paljastuu usein puna-araksi. Jokunen lähimetsien puna-ara on rohkaistunut niin, että tulee välillä Kabaleboon hakemaan vaihtelevuutta ruokavalioonsa. Työntekijät antavat aralle lusikalla puuroa korkeilta portailta linnun istuessa puun oksalla. Puna-aroja elää alueella todella paljon, mutta leirissä niitä pääsee näkemään lähimpänä.

Puna-ara

Isohokko

Isomustahaukka

Tämän linnun nimeä emme tiedä. Tunnistaako joku? 😊

Surinamen pääkaupungissa Paramaribossa asuu vain noin 250 000 asukasta. Kaupunki sijaitsee Suriname-joen rannalla 15 km:n päässä Atlantin rannalta. Paramaribo on kenties viihtyisin ja rauhallisin Etelä-Amerikan maiden pääkaupungeista. Se on mitä mainion tukikohta maahan, jossa riittää nähtävää ja mielenkiintoisia retkikohteita. Suriname on pieni maa, joten välimatkat ovat verrattain pienet. Lisäksi naapurimaihin Guyanaan sekä Ranskan Guayanaan pääsee matkustamaan helposti ja omatoimisesti maateitse.

Paramariboon pääsee Suomesta lentäen yhdellä vaihdolla Amsterdamin kautta. Kansainvälinen lentokenttä sijaitsee vajaan 60 km:n päässä kaupungin keskustasta. Lentokenttäkuljetuksen virallinen hinta on 35€.

Eurooppalaisista ranskalaiset ja britit ehtivät ensin Surinamen alueelle. Vuodesta 1667 eteenpäin se oli kuitenkin Hollannin siirtomaa aina itsenäistymiseen eli vuoteen 1975 saakka. Maan virallinen kieli on hollanti. Asukkaita koko maassa on vain alle 600 000, ja vaikka Paramaribo on pääkaupungiksi pieni, on se silti varsin vilkas kaupunki. Ruuhkiin saa keskustan alueella varautua.

Paramaribon vanhaa keskustaa

Paramaribon viehättävä keskusta, vanhakaupunki, on Unescon maailmanperintökohteiden joukossa. Talot on rakennettu 1600-1700-luvuilla. Ne ovat sekoitus hollantilaista, eurooppalaista, pohjois-amerikkalaista sekä paikallista rakennustyyliä. Talojen pääasiallinen rakennusmateriaali on puu, mutta myös tiiltä ja betonia on käytetty jonkin verran.

Paramaribon siirtomaa-aikainen keskusta on kaunis.

Fort Zeelandia on ehdoton käyntikohde Paramaribon keskustan alueella. Ranskalaiset aloittivat tämän linnoituksen rakentamisen, britit jatkoivat sitä, ja lopulta hollantilaiset vallattuaan Surinamen vuonna 1667 ottivat haltuun myös linnoituksen ja nimesivät sen Fort Zeelandiaksi. Linnoitukseen on noin neljän euron suuruinen pääsymaksu, ja maksua vastaan pääsee kulkemaan linnoituksen huoneissa sekä näköalapaikalla.

Fort Zeelandia

Fort Zeelandian vieressä on vaatimaton itsenäisyydenaukio. Aukion laidalla kököttää myöskin melko vaatimattoman näköinen presidentinpalatsi. Itse alue on kuitenkin viihtyisä, sillä vanhat siirtomaa-aikaiset rakennukset reunustavat läheisiä katuja.

Presidentinpalatsi

Presidentinpalatsin lähellä on palmupuisto. Tämä siisti ja viihtyisä puisto on viikonloppuisin suosittu kokoontumispaikka. Puiston läpi tulee usein oikaistua kaupungilla liikkuessa.

Keskustan palmupuisto

Turisteja varten Paramaribon keskustassa on infokarttoja. Vain ”olet tässä”-kohta puuttuu. Myös isoista kirjaimista kyhätty ”I love”-teksti, jossa voi käydä ottamassa perinteisen turistikuvan, löytyy Zeelandia-linnoituksen vierestä.

Paramaribon keskustaan majoittunut tutustuu helposti kaupungin viehättäviin vaaleisiin siirtomaa-aikaisiin rakennuksiin ja muihin päänähtävyyksiin kävellen. Myös pyörän voi vuokrata. Kannattaa huomioida se, että Surinamessa on vasemmanpuoleinen liikenne.

Pyöränvuokraus on Paramaribossa edullista.

Pyhän Pietarin ja Paavalin katedraali, 1800-luvun alkupuolella rakennettu suuri puinen kirkko, komeilee samassa rivissä muiden hienojen rakennusten kanssa presidentinpalatsin lähellä. Kaupungista löytyy myös moskeijoita. Päämoskeijan välittömässä läheisyydessä on kaunis synagoga. Hieman keskustan ulkopuolella on koristeellinen Arya Dewaker-hindutemppeli.

Pyhän Pietarin ja Paavalin katedraali

Päämoskeija

Viereinen synagoga

Arya Dewaker-hindutemppeli

Paramaribon keskustaan voi majoittua edulliseen hostelliin tai majataloon. Ilmastoitu kahden hengen huone maksaa AlbergoAlberga-majatalossa 38 €/yö. Majatalossa on myös pieni ulkouima-allas. Keskustan ulkopuolelta löytyy puolestaan vielä viihtyisämpi Amice-majatalo, jossa kahden hengen huone aamupaloineen maksaa 55€/yö.

AlbergoAlberga-majatalo on vanhassa siirtomaa-aikaisessa talossa.

Amice-majatalo sijaitsee noin 4km:n päässä keskustasta rauhallisella alueella.

Viihtyisän uima-allasalueen lisäksi majatalossa on erinomainen palvelu.

Keskustan ulkopuolella on mielenkiintoinen käyntikohde, Peperpot-luonnonsuojelualue. Alue on Suriname-joen toisella puolella. Peperpotiin voi mennä pyörän kanssa lautalla tai keskustasta taksilla, jolloin ylitetään suuri Jules Wijdenbosch-silta. Peperpotiin on noin viiden euron suuruinen pääsymaksu. Alueeseen saa tutustua omin päin. Pyöriäkin vuokrataan paikan päällä. Keskustassa myydään päiväretkiä Peperpotiin.

Peperpot

.

.

.

.

Peperpotissa voi nähdä lintuja, liskoja, apinoita ja laiskiaisia. Paikka on verrattain lähellä kaupunkia, mutta silti näiden lajien elinalueet ulottuvat tänne asti. Laiskiaisten havaitseminen vaatii tarkkuutta ja terävää silmää, sillä ne kököttävät korkeiden puiden oksistoissa vain vähän liikkuen. Apinoiden mekastus sen sijaan paljastaa lauman liikkeet yleensä hyvin. Myös muurahaiskarhuja ja suuria kissaeläimiä on näillä seuduilla nähty.

Oravasaimiri

Kapusiiniapina poikasineen

Laiskiainen

Kolmen päivän Fredbergin sademetsäretken jälkeen meillä oli edessämme vielä Brownsbergin retki. Seurueemme hajosi kukin omiin suuntiinsa, suurimman osan matkustaessa takaisin Paramariboon. Me olimme kuitenkin yhdistäneet kaksi retkeä, joten meidän osaltamme homma ei ollut vielä ohi.

Bussi jätti meidät Brownswegin kylään, josta toinen bussi haki meidät seuraavaan majapaikkaan. Ston Eiland, järven rannalla sijaitseva pikkuinen lomakylä, olisi tämän retkemme viimeinen yöpaikkamme. Brokopondo, Surinamen suurin järvi, on ihmisen aikaansaama. Alueella oli aikanaan useita kyliä, joiden asukkaat joutuivat muuttamaan pois uuden padon ja tulvivan Suriname-joen myötä. Pato rakennettiin 1960-luvulla tuottamaan sähköä alumiiniteollisuuden tarpeisiin. Tulvat synnyttivät Brokopondon, yhden maailman suurimmista tekojärvistä.

Brokopondon järvessä on tuhansia saaria sekä kelopuita. Näitä puita käytetään rakennusmateriaalina. Puu on erittäin kallista, ja menee kokonaan vientiin. Järvessä voi myös uida, mutta vesi on kyllä siihen tarkoitukseen aivan liian lämmintä.

Ston Eiland

Brokopondon tekojärvi

Järven rannan lomamökissä yöpyminen tuntui hieman laimealta syvemmällä viidakossa vietettyjen öiden jälkeen. Suomalaisen silmiin täkäläiset järvet eivät ole kovin kummoisia. Luontokin on täällä jotenkin äänettömämpi kuin syvällä viidakossa. Aamuinen veneajelu järvellä oli kuitenkin ihan kiva, ja olihan meillä vielä edessämme kehuttu kohde, Brownsberg-vuori.

Auringonnousu Brokopondolla

Veneajelulla

Tässä kohtaa on kultakaivos.

Brownsbergille meidän ei tarvinnut Fredbergin tapaan kivuta, vaan minibussi ajoi meidät ylös asti. Itse asiassa busseja oli kaksi, sillä osa seurueestamme tuli aamulla Paramaribosta tehden Brownsbergiin vain päiväretken. Autoista piti välillä nousta pois, koska tie oli jyrkkä ja kuoppainen.

Brownsbergin huipulla on näköalapaikka alas Brokopondon tekojärvelle. Näköalapaikalta saa hieman paremman käsityksen järven koosta kuin alhaalla rannalla.

Brownsberg-vuorella, näkymä on alas Brokopondon tekojärvelle.

Retkeen kuului myös käynti Leo- ja Irene-vesiputouksilla. Putouksille on lyhyehköt, osin jyrkkäpiirteiset vaellukset. Jotkut kohdat reiteistä ovat profiililtaan loivempia. Osa porukasta kävi vain toisella putouksella, osa molemmilla. Molemmilla putouksilla pääsee käymään suihkussa putouksen alla, mutta uimiseen veden syvyys ei riitä. Vesisuihku virkisti kuitenkin kummasti.

Leo-putous Brownsbergilla

Irene-putouksen suihkussa

Putousten jälkeen oli ohjelmassa paluu takaisin Paramariboon. Keskustan ravintoloiden ja baarien äänekäs mekkala ei korvia hivellyt kolmen sademetsässä vietetyn yön jälkeen. Oli kuitenkin mukava palata tuttuun Amice-majataloon ja ilmastoituun huoneeseen. Seuraavana päivänä olisi luvassa löhöpäivä uima-altaalla.

Päästyämme takaisin Fredbergin perusleiriin ja saatuamme itsemme jälleen puhtaiksi ja ravituiksi, oli aika jatkaa luonnon ihmeiden tutkiskelua. Perusleiri sijaitsee mukavasti keskellä sademetsää, mutta hiukan avoimemman ympäristön vuoksi eläinten bongailu on helpompaa kuin tiheän viidakon vaelluspoluilla. Leirin luona näimme korkealla puissa pomppivia apinoita, tukaaneja ja kolibreja, jotka ovat seudun rohkeimpia otuksia.

Näillä seudulla elää monia eri kolibrilajeja. Ne kuuluvat Fredbergin perusleirin vakiokävijöihin.

Toisena retkipäivänä oli vuorossa vielä iltavaellus. Lähdimme matkaan leiristä kuuden aikaan illalla, ja vaelluksen aikana hämärä laskeutui yllemme. Suuntasimme eteenpäin taskulamppujen valossa, ja loppumatkan kuljimme tiheän viidakon polkua pitkin. Näimme sammakoita, tulikärpäsiä ja puussa lepäävän hiukan myrkyllisen käärmeen. Opas kertoi eksyneensä 14-vuotiaana kolmeksi päiväksi veljensä kanssa viidakkoon. Onneksi perusleirin valot häämöttivät pian edessämme, ja pääsimme herkullisen illallisen kimppuun.

Iltavaellus alkaa.

Iltavaelluksen antia, käärme puussa

Perusleirissä saimme nukkua omassa pikku mökissä hyttysverkon alla. Yöllinen sade toi hiukan helpotusta trooppisen yön kuumuuteen. Aamulla kaikki mökissä olevat vaatteemme olivat niin märkiä, että olisi voinut kuvitella jonkun käyneen kastelemassa ne suihkepullolla. Tämä vain siis kosteuden takia. Yllätykseksemme mökin katto ei ollut vuotanut yhtään.

Kolmas retkipäivä klo 6.30 Fredbergin perusleirissä

Henkilökunta oli noussut aamuviideltä tekemään meille aamiaista, joka tarjoiltaisiin kahdeksan maissa. Itse aloitimme puoli seitsemän jälkeen lintubongauksen, joka olikin edellisen iltapäivän bongailua onnistuneempi. Kuningaskalastajat, erilaiset papukaijat ja muut kauniit värikkäät trooppiset linnut olivat liikenteessä. Harmi, että vain harva laji uskaltautui lähelle meitä. Pitkän putken kanssa niistä kuitenkin sai kohtalaisia kuvia auringon paistaessa sopivasta suunnasta. Oppaamme oli mukana auttamassa lajintunnistuksessa.

Siniaratit. Löydätkö toisenkin?

Isoviherkalastaja

Myöhemmin aamupäivän aikana kapusiiniapinalauma uskaltautui ruokailemaan lähelle leiriämme. Ne pomppivat oksalta toiselle hedelmiä poimien joenvarren puissa. Vihdoin pääsimme hiukan lähemmäksi näitä ketteriä kädellisiä!

Kapusiiniapina

Näiden kokemusten perusteella voimme suositella Fredbergin retkeä niille, jotka haluavat elämyksellisen vierailun Amazonin sademetsään. Retkellä pääsee syvälle viidakkoon, muttei silti tarvitse vaeltaa päiväkausia. Vuorelle kipuaminen vaatii tietyn peruskunnon, mutta ei ole kestoltaan kauhean pitkä. Matka autolla Paramaribosta perusleiriin on lisäksi vain nelisen tuntia. Kolme päivää on oikein hyvä pituus tälle retkelle.

Olemme tyytyväisiä, että päädyimmw lähtemään tälle retkelle. Kuvassa olemme toisen retkipäivän aamuna Fredbergin huipulla.

Miinuksena voi mainita sen, että eläinten bongailu on sademetsässä haastavampaa kuin esimerkiksi savannilla. Näkyvyys on monin paikoin huono, ja täällä kuulee selvästi enemmän kuin näkee. No, elämys sekin toki on. Fredberg-vuoren näköalapaikat tarjoavat kuitenkin hienoja maisemia yli usvaisen sademetsän. Vaikka sademetsissä elelevät lähes kaikki mahdolliset hyönteislajit, eivät hyttyset tai mäkäräiset meitä kiusanneet. Sen sijaan vuoren vaelluspolkujen varrella oli äkäisiä paarmoja, joihin ei hyönteiskarkote tuntunut tehoavan.

Tämä sammakko oli sammunut päiväksi Fredbergin perusleirin kaiteelle.

Miinuksena mainittakoon myös se, ettei oppaamme puhunut kovinkaan hyvin/paljon englantia. Lähes koko muu seurue oli Hollannista, ja koska hollanti on Surinamen virallinen kieli, sitä puhutaan yleisemmin ja paremmin kuin englantia. Hollantilaiset matkakumppanimme kuitenkin käänsivät meille pääkohdat oppaan kertomuksista englanniksi, ja toki opas meidän kysymyksiimme vastaili englanniksi parhaansa mukaan. Toisaalta tämä samainen opas oli erittäin tarkkasilmäinen ja kokenut eläinten bongailija, ehkä myös osittain siksi, että hän oli elänyt elämänsä ensimmäiset 15 vuotta viidakossa. Opastuksen ja bongailun lisäksi hän vielä auttoi kokkia ruuanlaitossa. Plussat siis hänelle!

Oppaamme auttamassa kokkia aamupalan teossa ja tarjoilussa. Kuva on Fredbergin huipulta.

Lopuksi tapasimme hiukan yllättäen itse Fredin, vuoren löytäjän. Hän saapui perusleiriin meidän lähtöpäivänämme toisen ryhmän kanssa ja bongaili kanssamme lintuja. Fred löysi vuoren vuonna 2013 matkustaessaan alueen yli lentokoneella, ja se nimettiin hänen mukaansa Fredbergiksi.

Itse Fred, vuoren löytäjä

Suriname toi meille molemmille uuden maapisteen. Tämä Hollannin entinen siirtomaa on Etelä-Amerikan pienin valtio. Suriname jää monen muun Etelä-Amerikan valtion varjoon, jos tarkastellaan kuuluisia nähtävyyksiä ja käyntikohteita. Mekin jätimme Surinamen väliin 11 vuotta sitten, kun täälläpäin vajaat kolme kuukautta reissasimme. Maa tarjoaa kuitenkin erään meitä kiinnostavan käyntikohteen, nimittäin Amazonin sademetsän.

Amazonin sademetsä on jäänyt meiltä kokonaan aiemmilla reissuilla näkemättä. Olemme toki viidakossa ennenkin monissa maissa käyneet, mutta maailman suurimpaan sademetsään emme vielä ole päässeet käymään. Tällä reissulla siihen tarjoutui kuitenkin mitä mainioin tilaisuus, kun Trinidad ja Tobagon jälkeen saavutimme Paramaribon, Surinamen pääkaupungin.

Uusi maa Suriname ja sen pääkaupunki Paramaribo

Suriname on yksi yhdeksästä Amazonin sademetsän valtioista. Peräti 94 % maan pinta-alasta on sademetsän peitossa. Koska Suriname on kooltaan pieni, voi pääkaupungista helposti tehdä muutaman päivän retken Amazonin alueelle. Me varasimme retken Jenny Tours-nimisen firman kautta. Heillä on nettisivut, ja käytännössä homma hoitui WhatsApp-keskustelun kautta. Maksu onnistui tilisiirtona hollantilaiselle pankkitilille. Yhdistimme kaksi eri retkeä, kolmen päivän (kahden yön) Fredberg-retken sekä kahden päivän (yhden yön) Brownsberg-retken. Viettäisimme sademetsässä yhteensä siis neljä päivää.

Retki starttasi Paramaribosta aamuvarhaisella. Ajomatkaa Fredbergin niin sanottuun perusleiriin on nelisen tuntia, plus pysähdykset päälle. Perusleirissä pidimme lounas- ja lepotauon, jonka jälkeen aloitimme varsinaisen vuoren valloituksen. Alkumatkan, noin 8km, taitoimme maasturilla, ja tämän jälkeen oli vuorossa vaellusosuus. Onneksi kaikkia tavaroita ei tarvinnut raahata mukana ylös vuorelle, vaan ylimääräiset kamat sai jättää perusleiriin, jonne palaisimme toiseksi yöksi, yhden vuorella vietetyn yön jälkeen.

Fredbergin perusleiri

Fredbergin löysi Fred-niminen paikallinen nuorimies vuonna 2013. Fredbergin huippu on vain noin 280 m merenpinnan yläpuolella, ja sinne on parin tunnin (4 km:n) vaellus. Mikään kovin rankka ja pitkä tämä vaellus ei ole, sillä kyseessä on melko matala vuori. Matkalla oppaamme yritti bongailla kanssamme eläimiä. Vaikka sademetsissä elää enemmän eläinlajeja kuin missään muualla, on niiden havaitseminen tiheän kasvillisuuden vuoksi todella haastavaa. Näimme liskoja, lintuja ja kaukana puiden latvoissa pomppivia apinoita. Vaellus sisälsi sekä loivia että jyrkkiä osuuksia sekä lisäksi puron ylityksen, jossa kengät piti riisua pois. Lopulta saavutimme Fredbergin huipun, juuri ennen auringonlaskua.

Reitti kulki sademetsän halki.

Puron ylitys. Paluumatkalla seuraavana päivänä vesi oli laskenut, eikä kenkiä enää tarvinnut heittää pois.

Matkan varrelta

Fredbergin huipulla auringonlaskun aikaan

Fredbergiin on rakennettu paikkaan nähden todella kelpo leiripaikka.
Kuusi miestä on kantanut ylös tarvittavat materiaalit keittiön, vessan, sadevesiputkiston ja nukkumispaikkojen rakentamista varten. Sänkyjen sijaan nukkuminen tapahtuu riippumatoissa, joissa on hyönteisverkot. Illallinen, jonka kokki oppaamme avustuksella meille tarjoili, oli loistava. Väsyneinä retkikuntamme pujahti kukin omaan riippumattoonsa. Lopulta mekin siirryimme keinuviin sänkyihimme heinäsirkkojen sirittäessä, sammakoiden kurnuttaessa ja yölintujen laulaessa ympärillämme. Viidakko ei totisesti koskaan ole äänetön!

Fredbergin huipulle on rakennettu keittiö ja ruokailutila.

Nukkuminen tapahtuu täällä riippumatossa.

Retkiporukka illallisella.

Riippumatossa nukkuminen oli aika vaikeaa, mutta aamu ja valoisa saapuivat yllättävän nopeasti, ja pian olimme taas liikkeellä. Vuorella on kaksi avokalliota, josta toisella on hyvä seurata auringonnousua. Pilvet haittasivat hiukan auringonnousun näkemistä. Maisemat näköalapaikalta sademetsään olivat silti huikeat, ja yöllisten sadekuurojen ansiosta usva verhosi viidakkoa.

Fredberg aamulla auringonnousun jälkeen.

Kokkimme Calvin esittelemässä hämmästyttävän runsasta aamupalaa Fredbergin huipulla. Kuva : @chasethesunonline (Instagram)

Aamupalan jälkeen oli aika suunnata alas takaisin kohti perusleiriä. Matka kesti tällä kertaa pitkään, sillä pysähtelimme vähän väliä. Opas kertoi meille eri kasvilajeista. Bongailimme myös liskoja, sammakoita, käärmeitä ja lintuja. Pääsimme roikkumaan liaaneissa ja hakkaamaan kepillä puhelinpuuta, jonka ääni kantautuu jopa kuuden kilometrin päähän. Puunrunkoa hakkaamalla eksynyt voi saada nopeammin apua tiheässä viidakossa. Lopulta saavutimme Fredbergin perusleirin ja pääsimme pulahtamaan hikisinä virkistävään jokeen, suihkuun ja syömään. Retki ei kuitenkaan vielä ollut ohi.

Oppaamme näytti matkalla, miten palmunoksasta voi tehdä vaikkapa viuhkan.

Puhelinpuun hakkaaminen kuuluu pitkälle.

Sademetsä on täynnä hienoja yksityiskohtia.

Perusleirin vieressä virtaa virkistävä joki.