Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Kazakstan

Vuosi 2018 on ollut hyvä matkailuvuosi

Taas on vuosi vierähtänyt, ja on aika koota yhteen menneen vuoden reissut. Meidän saldo oli tänä vuonna hyvä, sillä pääsimme moniin upeisiin paikkoihin. Uusia maitakin kertyi vuonna 2018 seitsemän kappaletta. Työssäkäyville tämä on mielestämme ihan mukavasti. Kun tähän vielä lisää pari reissua maihin, joissa olemme aiemminkin käyneet, voi todeta, että vuonna 2018 olimme liikkeellä todella paljon.

Vuosi 2018 vaihtui meidän osalta tropiikin lämmössä kaukana Kauriin kääntöpiirillä. Pakenimme Suomen pimeyttä ja kylmyyttä Mauritiukselle asti. Siellä saimme nauttia lämmöstä, upeista hiekkarannoista ja hienoista käyntikohteista. Myös vierailu naapurisaarella Reunionilla kannatti, vaikka visiittimme aikana alueelle sattui iskemään sateita ja myrskyäkin aiheuttava sykloni. Lämpöä riitti siitäkin huolimatta, ja olivathan Reunionin maisemat aivan omaa luokkaansa!

Mauritiukselta löytyy ihania hiekkarantoja.

ja Reunionilta maailman upeimmat vesiputousmaisemat

Maabongarina päätin helmikuussa lähteä viikoksi katsastamaan Qatarin Dohaa. Vaikka en liiemmin Dubaista tykännyt, niin Doha oli jo astetta parempi kohde. Lämpö ja aurinko olivat täälläkin plussaa, ja löytyi kaupungista muutama nähtävyyskin.

Doha on eksoottinen kohde. Tässä kaupungin Souq illalla.

Dohan islamilaisen taiteen museo sekä pilvenpiirtäjiä

Maabongaus jatkui huhtikuussa, kun suuntasin Azerbaidzhanin pääkaupunkiin Bakuun. Olin aiemmin käynyt naapurimaissa Georgiassa ja Armeniassa, ja tykästyin tähän paikkaan yhtä paljon kuin Tbilisiin tai Jerevaniin. Edullinen hintataso, turvallisuus, hienot nähtävyydet, liikkumisen helppous sekä aitous ovat Bakun valtteja.

Maisemaa hallitsevat liekkitornit keväisessä Bakussa

Bakun vanhaa kaupunkia

Retkellä Bakun ulkopuolella Gabalanin järvellä

Vuoden kohokohta oli ehkäpä kuitenkin kesäkuun USA:n matkamme. Olimme olleet USA:ssa viimeksi vuonna 2011 maailmanympärimatkamme alkupuolella, ja päätimme nyt tehdä vastavanlaisen, joskin lyhyemän automatkan tässä maassa, jossa nähtävää riittäisi vaikka koko vuoden jokaiselle päivälle. Kolme viikkoa autobaanaa, lännen upeaa luontoa, vaelluksia, vuoristomaisemia, toinen toistaan hienompia käyntikohteita ja nähtävyyksiä sekä tuttujen luona käyntejä, siitä koostui tämä reissu. Pyörimme Arizonan, Utahin, Wyomingin, Nevadan ja Kalifornian osavaltioissa. Suosikkikohteemme oli vanha tuttu Yellowstone, joka on tullut kuuluisaksi myös Avaran luonnon dokumenttien myötä. Aivan mahtava paikka kerta kaikkiaan! Myös Horseshoe Bend, Archesin kansallispuisto, Monument Valley, Kuolemanlaakso, Badlandsin kansallispuisto sekä Sequoian kansallispuisto ihastuttivat suuresti. Villihevosten näkeminen Nevadassa oli iso plussa.

Upea Horseshoe Bend Arizonan osavaltiossa

Monument Valley auringonlaskun jälkeen

Arches National Park

Yellowstonen kuumien lähteiden värimaailmaa

Yellowstone on oiva paikka eläinten bongaukseen.

Me ja villihevoset Renon liepeillä Nevadassa

Maailman suurinta puutakin piti taas käydä katsomassa Sequoian kansallispuistossa. Tällä kertaa emme törmänneet täällä karhuun.

Palautuminen USA:n reissusta vei aikaa, sillä tykitimme autolla yli 11 000 km kolmen viikon aikana. Tuo maa tarjoaa niin paljon nähtävää ja koettavaa! Kolme viikkoa kotiinpaluun jälkeen lähdin kuitenkin jo viikon maabongausmatkalle, yksin. Aloitin Italiasta, joka sinänsä ei ole uusi maa, mutta Bergamossa en ollut aiemmin käynyt. Matkani eteni San Marinon kääpiövaltioon ja sieltä Milanon kautta Liechtensteiniin. Molemmat pikkuiset maat ihastuttivat hienoilla maisemillaan, kauneudellaan sekä hyvällä ruuallaan.

Yksi San Marinon pääkaupungin kolmesta tornista eli Guaita

Liechtensteinin kauniita alppimaisemia Vaduzin kaupungin liepeillä

Vaduzin Punainen talo

Syyskuussa päätimme sitten lähteä ystävien luo Tanskaan. Kyseessä oli pidennetyn viikonlopun reissu. Tanska on aina hauska maa matkustaa, vaikkei se halvimmasta päästä olekaan. Huristelimme autolla Billundista kohti pohjoista, koukaten Aarhusin kautta. Aarhusin vanhakaupunki onkin muuten tosi hieno!

Aarhusin vanhaakaupunkia

Tanskassa kiersimme Pohjois-Jyllantia, sen merenrantoja, vaellusreittejä, lintujenbongauspaikkoja sekä pikkukaupunkeja. Tuulta ei täällä pääse pakoon, mutta tieverkosto on hyvä, ja muutenkin kaikki pelittää kotimaan lailla.

Pikkukaupunki Lokkenin keskustaa

Lokkenin hiekkarantaa

Lokakuussa syyslomalla oli taas aika jatkaa maiden bongailua. Päätin laajentaa matkailukokemuksiani tällä kertaa Keski-Aasiaan. Valinta oli osuva, sillä pidin kovasti näkemästäni ja kokemastani. Kazakstan ja Kirgisia eivät ole niitä tyypillisimpiä turistikohteita, joten täällä sain hienojen maisemien lisäksi kokea myös aitoa paikallista menoa ja meininkiä. Kazakstanin uusi pääkaupunki Astana ei ollut Kazakstanin parasta antia, mutta ehdottomasti vierailun arvoinen paikka silti. Vanha pääkaupunki Almaty puolestaan tarjoili enemmän aitoa kazakstanilaista tunnelmaa. Etelä-Kazakstanin maisemat veivät mennessään.

Astanan kuuluisin maamerkki Bayterek-torni

Vuorimaisemia Almatyn kaupungin liepeillä

Almatyn ulkopuolella sijaitseva kaunis Issyk-järvi

Kirgisiaa ja sen pääkaupunkia Bishkekiä jännitin hiukan etukäteen, mutta jälleen kerran voin todeta, että matkailu avartaa. Täälläkin maisemat olivat huikeat. Kaikki mitä matkailija tarvitsi, hoitui siitäkin huolimatta, etten osaa venäjää.

Bishkekin keskustan puistossa

Ala Archan kansallispuiston vaelluksella

Kol Tor -järvi oli ehkäpä reissun mieleenpainuvin paikka. Ja mikä vaellus sinne pitikään tehdä!

Tätä postausta kirjoittaessani olemme matkalla kohti tämän vuoden viimeistä kohdetta. Vuosi vaihtuu meillä tänäkin vuonna lämpimässä, sillä suunnaksi olemme ottaneet Seychellien paratiisisaaret. Luvassa on tasaisen lämmintä trooppista ilmamassaa. Toivotamme jo nyt kaikille blogimme lukijoille oikein hyvää ja mahtavaa uutta vuotta! Heti vuoden alussa on luvassa postauksia Seychelleiltä…

Kazakstanin entinen pääkaupunki Almaty

Etelä-Kazakstanissa sijaitseva Almaty oli ennen Astanaa maan pääkaupunki. Tämä kokonaisuudessaan kahden miljoonan asukkaan suurkaupunki on ehdoton käyntikohde, jos Kazakstanissa vierailee. Kaupunkiin kannattaa matkustaa lentäen, sillä välimatkat Kazakstanissa ovat suhteellisen pitkiä. Maan lentoyhtiö Air Astana on hyvä lentoyhtiö. Almatyyn voi lentää Astanan lisäksi myös esimerkiksi Moskovasta tai Kiovasta.

Almaty on Kazakstanin entinen pääkaupunki.

Almaty on aito kazakstanilainen kaupunki. Turismi on aivan alkutekijöissä, sillä esimerkiki karttoja ei ole yleisesti saatavilla. Sellaisia kyllä voi esimerkiksi kioskeista ostaa, mutta mitään turistikarttoja ne eivät ole. Englantia ei puhuta muuta kuin pikaruokaloissa, matkatoimistoissa ja ehkä paremmissa hotelleissa, mutta ihmiset ovat yleisesti ottaen avuliaita ja kiinnostuneita matkaajista. Kielimuuri vain haittaa hiukan kommunikointia, mutta silti asiat hoituvat, jos ei muuta niin internetin kääntäjäohjelmien ja elekielen avulla.

Maisemiltaan Almaty on kaunis, sillä kaupungin ympärillä kohoavat lumihuippuiset Zailiyskiy Alataun vuoret. Vuoret näkyvät erityisesti kaupungin eteläpuolella. Almatyn keskusta sijaitsee 700-900 metriä merenpinnan yläpuolella. Kaupungissa on helppo suunnistaa, sillä kadut on rakennettu ruutukaavan mukaisesti. Nyrkkisääntönä on se, että kun kävelee ylämäkeen, on menossa etelään, ja kun kävelee alamäkeen, on menossa pohjoiseen.

Almatyn keskustaa ja takana kohoavat vuoret

Almatyssa on näkemistä ja kokemista useaksi päiväksi. Tarjolla on museoita, puistoja, kauniita rakennuksia, eläintarha ja näköalapaikkoja. Paras tapa liikkua on kävellä, mutta Almatyssa on myös metro sekä johdinautoverkosto. Taksilla matkustaminen on halpaa. Keskustan alueella matka maksaa 2-3€, mutta hinta kannattaa sopia etukäteen.

Almatyssa on metro, mutta verkosto ei ole kovin kattava, ainakaan vielä. Tässä keskustan metroasema.

Almatyssa kannattaa mennä köysiradalla ylös Kok-Toben vuorelle, sillä sieltä näkee hyvin koko kaupungin sekä hienot lumihuippuiset vuoret. Köysirata-asema on kaupungin keskustan kaakkoisosissa. Edestakainen matka ylös maksaa alle viisi euroa. Matka yhteen suuntaan kestää viitisen minuuttia.

Kuvan vasemmassa laidassa on Kok-Toben köysirata-asema.

Kok-Toben köysirata

Kok-Toben huipulla on hulppeiden näköalapaikkojen lisäksi ravintoloita ja huvipuistolaitteita. Alue on oikeastaan kuin laaja tivoli, jossa perheet viettävät vapaa-aikaa. Itse olin sunnuntaipäivänä alueen ainoa turisti, siltä ainakin tuntui. Hienojen maisemien lisäksi mieleen jäi Beatles-patsas.

Kok-Toben huipulla

Beatles-patsas

Ravintola

Vuorimaisemia

Kok-Toben huipun tv-torni

Toinen ehdoton käyntikohde on keskustan basaari. Basaari ei ole pelkkää krääsää myyvä paikka, vaan kyseessä on pikemmin valtava kaksikerroksen kunnon vanhanajan kauppahalli. Tarjolla on kaikenlaista ruokatavaraa, kuten kasviksia, lihaa, kalaa, pähkinöitä ja mausteita. Tuotteet ovat laadukkaan näköisiä ja hinnat ovat todella edulliset. Myös vaateputiikkeja on. Paikka on ainakin arki-iltapäivisin todella vilkas. Maanantaisin basaari on kiinni, sillä silloin on siivouspäivä.

Keskustan Green Bazaar-kauppahallin pääsisäänkäynti

Basaarin antia

Almatyssa on paljon kauniita vehreitä puistoja, ja muutenkin kaupungissa on paljon puita, jotka reunustavat katuja. Keskuspuisto on varsin suosittu erityisesti viikonloppuisin. Kok-Toben tavoin täälläkin on ravintoloita, kioskeja ja huvipuistolaitteita. Puistossa on myös muun muassa järvi sekä dinosauruspuisto.

Keskuspuiston pääsisäänkäynti

Puiston pieni järvi

Puiston puoteja

Toinen viihtyisä puisto on Panfilov-puisto, joka sijaitsee lähellä Keskuspuistoa. Panfilov on Keskuspuistoa pienempi paikka. Puistossa on muistomerkkejä sekä Zenkovin ortodoksikatedraali, joka harmillisesti oli juuri nyt remontissa.

Panfilovin puistossa

Sotamuistomerkki

Almatyn katuja tallatessa törmää moniin merkittäviin paikkoihin. Kuuluisia aukioita ovat Itsenäisyydenaukio sekä Astana-aukio.

Itsenäisyydenaukio

Astana-aukio, jonka laidalla on yliopistorakennus

Muita kuuluisia rakennuksia ovat muun muassa presidentin palatsi ja sen lähellä oleva kansallismuseo. Oopperatalo on myös kaunis.

Kansallismuseo

Presidentin palatsi

Oopperatalo

Kazakstanin asukkaista peräti 70% on muslimeja. Keskustan moskeija sijaitsee hieman ison basaarin pohjoispuolella, ja se kannattaa myös käydä katsomassa.

Almatyn keskustan moskeija

Kun puistot, kävelykadut, vuoret ja merkittävät rakennukset on nähty, voi vierailla vaikkapa eläintarhassa. Sisäänkäynti on Keskuspuiston itäpuolella, ja lippu maksaa vajaat pari euroa. Eläintarhassa on eläimiä kaikista maanosista. (Antarktiksesta en ole varma, sillä en ehtinyt kaikkia lintuja tsekata.) Mielenkiintoisimpia ovat Euraasian aroilla elävät lajit, kuten saiga-antilooppi sekä erilaiset villilampaat ja -vuohet. Todella harmillista vain oli taas kerran nähdä monien eläinten elävän ahtaissa olosuhteissa. Karhuista, susista ja muista pedoista kyllä huomasi sen, että ne kärsivät liian pienistä tiloista.

Saiga-antilooppeja

Siperiassa elävä villivuohi (Siberian Ibex)

Almatyssa on hyvä ravintolatarjonta. Terasseja jäin kaipailemaan, sillä niitä oli varsin vähän, vaikka kelit olivat hyvät. Tarjolla on kuitenkin paikallisia ruokia tarjoavia ravintoloita sekä kansainvälisiä pikaruokapaikkoja. Myös Hard Rock Cafe avasi ovensa Almatyssa noin vuosi takaperin.

Almatysta löytyy monia kansainvälisiä pikaruokaketjuja.

sekä muun muassa Hard Rock Cafe

Jos yöpyy Almatyssa ollessaan huoneistossa ja haluaa kokata itse, on sekin hyvä vaihtoehto. Keskustan isosta basaarista saa laadukasta ruokatavaraa halvalla. Myös keskustan supermarketit ovat valikoimiltaan hyviä ja suomalaisittain edullisia.

Tässä tyypillinen hyvä supermarket

Almatyn ulkopuolella on myös nähtävää, kuten kauniita vuoristojärviä, kalliomaalauksia sekä haukkafarmi. Itse kävin puolipäiväretkellä Issyk-järvellä. Ostin matkan järvelle keskustan matkatoimistosta, jossa oli hyvä englanninkielinen palvelu. Yksityiskyyti maksoi 71€, ja se sisälsi reilun tunnin ajomatkan järvelle sekä takaisin Almatyyn. Perillä sain itse kierrellä järvellä pari kolme tuntia, jonka aikana kuski nukkui autossa. 40 euron lisämaksusta olisi saanut opastuksen järvelle, mutta en kokenut tätä tarpeellisena. Kuski kuitenkin oli itse asiassa englannin kielen taitoinen opas, joten asioita saattoi kysellä matkan aikanakin. Itse järvellä yksin käyskentely oli ihan ok. Järvellä oli vain kourallinen muita ihmisiä.

Tästä matkatoimistosta ostin retken Issyk-järvelle. Osoite on Kabanbai Batyr Street 91/125.

Tässä itse Issyk-järvi. Aamu oli kaunis ja tyyni.

Almaty on juuri niitä maailmankolkkia, jonne maailmanmatkaaja mieluiten eksyy. Massaturismista ei ole tietoakaan, mutta silti nähtävää ja tekemistä on. Hintataso on todella alhainen. Almatyssa ja sen lähiympäristössä vierähtäisi vaikka viikkokin, mutta kolme päivää on ehdoton minimiaika tänne. Venäjän kielen taito olisi tietysti hirveän hyvä…

Almaty on vehreä ja viihtyisä, aito kazakstanilainen kaupunki.

Lopuksi Almatyn plussat ja miinukset:

+ Aito kazakstanilainen kohde
+ Ei massaturismia
+ Turvallinen ja siisti kohde
+ Mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja hyviä retkikohteita
+ Edullinen hintataso
+ Almatyssa on helppo liikkua kävellen ja taksit ovat edullisia.

– Suomesta ei ole Almatyyn suoria lentoja.
– Englantia ei puhuta yleisesti.
– Terassiravintoloita ja -kahviloita on vähän.

Futuristinen Astana – maailman toiseksi kylmin pääkaupunki

Wikipedian mukaan Kazakstanin pääkaupunki Astana on maailman toiseksi kylmin pääkaupunki Mongolian Ulan Batorin jälkeen. Saapuessani kaupunkiin 19.10. oli lumi peittänyt maan ja ilma oli hyytävä. Astanassa on mannerilmasto, ja lokakuussa saa olla jo lämmintä vaatetta mukana, jos kaupunkiin mielii.

19.10.2018

Astanaan ei ole Suomesta suoria lentoja, mutta esimerkiksi Aeroflot lentää Moskovan kautta Astanaan. Muitakin reittivaihtoehtoja on, mutta tämä lienee suorin. Ennen huonomaineinen Aeroflot on nykyään maailman johtavia lentoyhtiöitä, joten sikälikin sitä voi lämpimästi suositella. Kokemukseni lentoyhtiöstä vahvistaa tämän.

Astanan kansainvälinen lentokenttä sijaitsee noin 15km:n päässä Astanan vanhasta keskustasta. Uusi keskusta on hieman lähempänä. Matka taittuu bussilla, taksilla tai majapaikan kuljetuspalvelulla, jonka hinta pyörii 10 euron hujakoilla.

Astanan kansainvälinen lentokenttä on rakennettu keskelle aroa varsinaisen kaupungin ulkopuolelle. Air Astanalla voi lentää vaikkapa Kazakstanin sisäisiä lentoja.

Majoittumiseen sopii erinomaisesti juuri tuo vanha keskusta ja erityisesti Respublica Avenuen lähistö, sillä siellä on hyvä valikoima ravintoloita ja kauppoja. Majapaikkoja on myös uuden keskustan alueella, jos haluaa olla lähellä kaupungin kuuluisia maamerkkejä.

Astanan uutta puolta

Astanaan voi tutustua kävellen, joskin välimatkat ovat melko pitkiä. Kartalla kaikki näyttää olevan lähellä, mutta todellisuudessa saa pistää jalkaa vilkkasti toisen eteen, jos meinaa nähdä paljon yhden päivän aikana. Jos kävely kyllästyttää, voi mennä bussilla. Esimerkiksi bussi numero 10 ajaa juuri tuota Respublika Avenueta pitkin, ja sillä pääsee lähelle nähtävyyksiä. Siltikin saa kävellä jonkin verran, sillä Astana on rakennettu väljästi tilaa säästelemättä. Kadut on suoria ja leveitä, ja rakennukset ovat melko kaukana toisistaan. Monin paikoin talot ovat hieman kaukana teistä, ja erinäisiä aukeita ja muita tyhjiä tiloja on siellä täällä. Kävelykilometrejä siis tulee Astanassa helposti paljon. Siltikin kaupungin kokemiseen ja näkemiseen riittää pari päivää, sillä Astanan ulkopuolella ei ole mielenkiintoisia retkikohteita, ja itse kaupungin nähtävyydet kyllä ehtii parissa päivässä kokea.

Astanassa on paljon tilaa

Astanan päänähtävyys on ilman muuta Bayterek-näköalatorni. Se sijaitsee uudessa keskustassa. Torni symboloi tarun elämän puuta, jonne lintu on muninut kultaisen munan. Torni kohoaa 97 metriin. Lippu ylös maksaa vain vajaat pari euroa. Ylös mennään hissillä. Näköalapaikka on sisätiloissa. Näköalapaikasta näkee joka puolelle kaupunkia. Sieltä hahmottaa hyvin sen, miten kaupunki on rakennettu. Sieltä voi myös nähdä sen, missä kaupunki loppuu ja villi aro alkaa. Ylhäällä on myös pieni kahvila.

Bayterek-torni

Näkymiä ylhäältä näköalakerroksesta

Toinen mielenkiintoinen käyntikohde on Khan Shatyr, 150 metriin kohoava modernia arkkitehtuuria edustava jurttaa muistuttava rakennus. Kyseessä on maailman suurin telttarakennelma. Sisältä löytyy valtava ostos- ja viihdekeskus monine kauppoineen ja ravintoloineen. Kaksi alinta kerrosta on omistettu liikkeille, kolmas kerros ravintoloille ja neljäs kerros huvipuistolaitteille. Hieno ostoskeskus kyllä!

Khan Shatyr-viihdekeskus

Khan Shatyr sisältä

Kolmas paikka, jossa kannattaa Astanassa ollessa käydä, on Astana Expo 2017-maailmannäyttelyn paikka. Iso pallon muotoinen areena sijaitsee keskustan ulkopuolella, mutta sinne pääsee bussilla numero 10. Kävelläkin voi, kuten minä tein, mutta matka on pitkä, eikä kevyen liikenteen väylää ole koko ajan. Lippu sisään maksaa vain n. 3,60€. Näyttelyn teemana on tulevaisuuden energia. Se sijaitsee kahdeksassa kerroksessa, ja ylimmästä kerroksesta on hyvät näköalat ympäristöön.

Astana Expo 2017-maailmannäyttelyn paikka

Näkymiä kahdeksannesta kerroksesta

Muita maamerkkejä ovat esimerkiksi kaksi moskeijaa. Nur-Astana-moskeija sijaitsee lähellä Bayterek-tornia. Hiukan kauempana on puolestaan Hazret Sultanin moskeija, joka on Keski-Aasian suurin moskeija. Ortododoksikatedraali Assumption on myös kaunis kuvauskohde. Se on todella hieno myös sisältä.

Nur-Astana-moskeija

Hazret Sultanin moskeija

Komea ortodoksikatedraali

Sama katedraali sisältä

Kaupunkikierroksen aikana voi nähdä myös esimerkiksi hienon oopperatalon sekä kukkulalle rakennetun pyramidin muotoisen Rauhan ja sovinnon palatsin sekä tämän ”lähettyvillä” komeilevan Presidentin palatsin. Välissä virtaa Ishim-joki.

Astanan oopperatalo

Rauhan ja sovinnon palatsi

Presidentin palatsi Ishim-joen varrella

Astanassa on lukuisia ostoskeskuksia. Ne ovat jo nähtävyys itsessään. Kuuluisin on tietenkin Khan Shatyr, mutta muitakin on. Expo2017-paikan vieressä on iso upea Mega Silkway-ostoskeskus. Hiukan pienemmätkin ostarit ovat kivoja paikkoja käydä. Ostoskeskuksissa on myös hyvä ravintolatarjonta. Aukioloajat ovat hyvät, sillä monet ostarit ovat auki joka päivä aamukymmenestä iltakymmeneen tai -yhteentoista.

Tämä ostoskeskus on Expo2017- näyttelyn lähettyvillä.

Tämä pienempi ostari puolestaan löytyy Astanan uuden keskustan alueelta.

Hintataso on Astanassa varsin edullinen. Sisäänpääsymaksut nähtävyyksille eivät päätä huimaa. Ruoka on edullista, eikä majapaikasta tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Lisäksi liikkuminen on edullista. Budjettimatka tänne onnistuu siis mainiosti. Silti siisteydestä ei tarvitse tinkiä.

Tässä yksi hyvä ruokapaikka Astanassa eli Astana Nury, joka on hienolla paikalla Ishim-joen rannalla.

Näkymiä ravintolalta joelle auringon laskiessa.

Kaiken kaikkiaan Astana on varsin mielenkiintoinen käyntikohde. Kaupunki kasvaa kovaa vauhtia, ja Astanan sanotaankin olevan tulevaisuuden kaupunki. Uusia rakennuksia on nousemassa kuin sieniä sateella. Kazakstanin valtion valtavista luonnonvaroista, kuten öljystä saamia tuloja käytetään nyt uuden rakentamiseen. Astana ei ole aidointa Kazakstania, mutta hieno kaupunki se silti on.

Futuristinen Astana

Lopuksi vielä Astanan plussat ja miinukset:

+ Siisti ja turvallinen kohde
+ Mielenkiintoisia nähtävyyksiä
+ Hienot ostoskeskukset, hyvät shoppailumahdollisuudet
+ Edullinen hintataso
+ Ei massaturismia

– Englantia ei puhuta yleisesti.
– Kohde ei ole aidointa Kazakstania.
– Kylmä sää talviaikaan
– Suomesta ei ole suoria lentoja Astanaan.

Astana on tulevaisuuden kaupunki.

Astana on perustettu Ishim-joen rannalle.