Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Indonesia

Julkkiksina Jaavalla

Bussimatka Balilta Ubungin bussiasemalta Jaavan saaren keskiosissa sijaitsevaan Yogyakartan kaupunkiin kesti lopulta n. 17 tuntia. Siihen sisältyi tunnin lauttamatka Balin länsirannikolta Jaavan itärannikolle. Oli Luojan lykky, että pääsimme perille naarmuitta, sillä kuljettaja kaahasi kapeilla teillä ja ohitteli minkä kerkesi, vaikka vastaan tuli koko ajan autoja ja muita ajopelejä. Turvavöitä bussista ei tietenkään löytynyt. Läheltä piti- tilanteita oli useita, mutta yksi todellinen läheltä piti- tilanne jäi erityisesti mieleen. Molempien kaistojen liikenne pysähtyi täysin, kun kaaharikuskimme yritti ohittaa muita ajopelejä siinä kuitenkaan onnistumatta pysähtyen keskelle molempia kaistoja. Vastaantuleva kuorma-auto sai täpärästi väistettyä bussimme ja pysäytettyä ajokkinsa. Siinä muiden autojen kuskien päät pyörivät ihmetyksestä. Että meille pitikin sattua tuollainen hullu rattiin! Onneksi Jaavan puolella liikenne vähän hiljeni yötä myöten, ja silloin puikoissa ollut toinen kuskimme ajoi hiukan maltillisemmin. Nukkumisesta tosin ei tullut juuri mitään koko bussimatkan aikana.

Yogyakartassa meillä ei ollut varattuna hotellia etukäteen, joten jouduimme etsimään sellaista jonkin aikaa. Halusimme Malioboro- kaupunginosaan, mutta kukaan ei halunnut auttaa meitä pelkän auttamisen ilosta, kaikki tarjosivat sinne vain kyytiä. Yhdellä pikkubussilla menimmekin jonkin matkaa, mutta emme päässeet perille Malioboroon, vaan muutaman kilometrin päähän.  Bussikuski huijasi meitä vain saadakseen asiakkaita. Onneksi matkan hinta ei ollut juuri mitään. Indonesiassa saa todellakin olla tarkkana näiden kaiken maailman kuskien kanssa. Kysyimme eräästä kaupasta kävelyohjeet Malioboroon ja löysimme kuin löysimmekin kävellen perille.  Hyvä ja edullinen hotellikin löytyi. Tien toisella puolella oli kauppakeskus ravintoloineen ja ruokakauppoineen ja juna-asema (jolta seuraavan päivän iltana lähdimme Jakartaan) oli myös ihan lähellä.

Itse Yogyakarta oli täynnä paikallisia turisteja. Länsimaalaisia turisteja oli vain kourallinen. Liikenne oli ruuhkaista ja kaoottista, eikä kaupungissa ollut oikein mitään hienoa, saatikka sitten mitään hienoja nähtävyyksiä. Koko Jaavan saaren tunnetuin nähtävyys Borobudurin buddhatemppeli oli tunnin bussimatkan päässä Yogyakartasta.  Se oli nähtävä. Päätimme käydä siellä saman tien.

Menimme Borobuduriin omatoimisesti. Matkalla meitä yritettiin taas huijata. Polkupyörätaksin kuski lupasi heittää meidät bussiasemalle kymppitonnilla (n. 85 snt). Sieltä pääsisimme sitten Borobudurin bussiin. Kesken matkan kuski ilmoitti, että bussiasemalle on liian pitkä matka ja että tuolla on pikkubussi, jolla pääsisimme asemalle. Onneksi emme olleet maksaneet matkaa, sillä sen hinta kuskin mukaan siihenkin asti oli se kymppitonni. Pikkubussimatka olisi kuusi tuhatta, joten pistimme summan kahtia ja maksoimme polkupyörätaksikuskille 4000 rupiaa ja pikkubussikuskille 6000 rupiaa. Summat ovat pieniä, mutta kyse on pikemminkin periaatteesta.

Varsinainen Borobudurin bussi vei meidät kävelymatkan päähän temppelistä, mutta emme tienneet sitä vielä siinä vaiheessa, kun astuimme ulos bussista. Onneksi emme uskoneet paikalla olevien taksikuskien ja muiden kyydintarjoajien huijausyrityksiä, vaan sanoimme kävelevämme temppelille. Kuskit sanoivat meille, että temppeli on kaukana. Katin kontit se mitään kaukana ollut, muutaman sadan metrin päässä. Nyt alkoi kyllä jo mitta olla täynnä näitä huijaavia kuskeja. Kuskitkin huomasivat hermostumisemme ja neuvoivat meille, minne suuntaan piti lähteä kävelemään päästäkseen temppelille. Onneksi itse temppeli oli todella upea, hienoin nähtävyys, mitä Indonesiassa on meidän kohdalle sattunut. Temppelialue oli yllätykseksemme siisti, ei roskia missään, ja ympäristö oli muutenkin huollitellumpi. Lipunmyynnistä jäi tosin vähän ikävä maku. Ulkomaalaiset joutuivat pulittamaan monin kerroin kalliimman hinnan temppelille indonesialaisiin verrattuna. Indonesialaisille ja ulkomaalaisille vierailijoille oli jopa omat sisäänkäynnit. Tuli vähän mieleen Etelä-Afrikan vain joitain vuosikymmeniä sitten päättynyt rotuerottelu ”mustat sinne ja valkoiset tänne.” Meille ulkolaisille tosin kuului lipun hintaan vettä, teetä ja kahvia ja vessatkin olivat länsimaalaiset.

Borobudurin buddhatemppeli

 

Borobudurin temppelillä törmäsimme erikoiseen ilmiöön – olimme siellä kuin julkkiksia. Sadat paikalla olevat nuoret indonesialaiset halusivat ottaa itsestään valokuvia kanssamme. Taisi joukossa olla joitain vanhempiakin ihmisiä. Jouduimme poseeraamaan kuvissa pitkän aikaa  eri puolilla temppeliä. Ja juuri kun olimme sopineet, ettemme sitten ota itsestämme kuvia temppelillä, kun olimme ihan rähjäisiä pitkän bussimatkan jäljiltä! No, paikallisten mielestä olimme kovinkin komeita, heh. :)  Taisimme olla monelle nuorelle ne ensimmäiset valkoiset ihmiset, jotka he elämässään näkivät.

Nyt tiedämme, miltä suurista julkkiksista tuntuu, kun he joutuvat jatkuvasti poseeraamaan valokuvissa. Tässä Anu hautautuneena innokkaiden ihailijoiden keskelle.

 

Kuvassa näkyy muutama temppelin lukuisista stupista.

Borobudurin buddhatemppeli on maailman suurin temppeli. Se on rakennettu joskus 700- ja 800- luvuilla, eli kyse on todella vanhasta rakennelmasta. Temppeli on säilynyt hyvin, tosin sitä on jouduttu restauroimaan läheisen tulivuoren purkauksen jälkeen. Temppelissä on paljon hienoja yksityiskohtia, kuten lukuisia stupia ja buddhapatsaita. Paikka on ehdottomasti näkemisen arvoinen, jos Jaavan saarelle eksyy!

 

Hyvin säilyneen temppelin hienoja yksityiskohtia

 

Temppeliä koristavat useat buddhapatsaat.

 

Juna-asemalla mieliimme muistui vuoden 2007 Euroopan reilireissu, jossa ajatus tästä meneillään olevasta vuoden reissusta heräsi.

Yogyakartasta jatkoimme yhden yön jälkeen matkaamme yöjunalla kohti Indonesian pääkaupunkia Jakartaa. Juna oli ihan hyvätasoinen ja nukkuminenkin onnistui paremmin. Matka kesti n. yhdeksän tuntia. Valitsimme junan bussin sijasta mm. siksi, että sillä pääsi ihan keskustaan Jakartassa, kun taas bussi olisi jättänyt meidät kauas keskustasta.

Olimme varanneet Jakartasta etukäteen hotellin kahdeksi yöksi ja hyvä niin, koska siellä hotellin etsiminen olisi ollut todella hankalaa. Hotellimme oli ulkoa päin kamalan näköinen kulunut betonijärkäle, mutta sisältä ihan ok. Ulkouima-allaskin oli mukiinmenevä. Itse Jakarta oli sitten jotain aivan käsittämättömän kauheaa. Mistähän sitä aloittaisi? No ensinnäkin  se liikenne… Kaiken maailman saastuttavat menopelit, joita tuossa 10 miljonaan asukkaan kaupungissa riitti, pitivät huolen siitä, että kaupungin ilma oli todella saasteista. Jotkut kulkivat hengityssuoja naamallaan. Rakennukset eivät olisi voineet olla rumempia. Kaupunkia halkova joki oli likaisempi ja roskaisempi, kuin mikään tähän asti missään näkemämme vesialue. Haju oli monissa paikoissa veden äärellä ällöttävä. Liikkuminen kävellen oli epämukavaa, koska sitä joutui liikkumaan milloin autoteillä ja milloin missäkin. Maassa oli aika ajoin yllärikoloja tms, joita joutui varomaan kävellessä. Ravintoloita ja kauppoja oli ainoastaan suurissa kauppakeskuksissa. Kaupungilla ei todellakaan tehnyt mieli huvikseen liikkua. Kävimme muutamassa ostoskeskuksessa, mutta muuten olimme paossa kaikkea kamaluutta hotellilla. Erään ostarin Hard Rock Cafe oli myös kiva valopilkku. Jakartaa emme jääneet kaipaamaan. Huh huh, kun sieltä pois pääsimme!

Näkymät tuk-tukin kyydissä. Mopoja ja moottoripyöriä suihki menemään sieltä täältä. Kaistaviivoilla ei tietenkään ollut mitään merkitystä.

 

Itse Indonesiasta jäi meille vähän huono maku lähinnä roskaisuuden ja huijaavien ja valehtelevien ihmisten takia. Rannat ja meri olivat pienoinen pettymys. Komodonvaraanit sekä Komodon ja Rincan saaret olivat maan parasta antia. Myös Gilin saaret merikilpikonnineen olivat ihan mukavia. Maailman tiheimmin asuttu saari Jaava oli melko ikävä paikka. Indonesia on mielestämme hiukan ylimainostettu, varsinkin Bali. Olemme nähneet niin tällä kuin aiemmillakin reissuillamme paljon parempaa. Toki Indonesiasta hyvääkin löytyy, kuten edullisuus ja hyvä ruoka. Myös kauppojen ja ravintoloiden aukioloajat olivat esim. Australian vastaavia parempia. Ilmaisia nettiyhteyksiäkin löytyi taas. Indonesiaan ei kuitenkaan uudelleen tarvitse tulla, ellemme sitten joskus halua Sumatran saarelle tiikereitä ym. eläimiä bongaamaan. Nyt on kuitenkin aika suunnata kohti uusia (ja toivottavasti parempia) paikkoja. Singapore, täältä tulemme!

 

Lombokin kautta Gilin saarille

”Turvallisesti” maan pinnalla Labuan Bajon lentokentällä Floresin saarella

Mainitsimme viime artikkelissamme, että meillä kävi hyvä säkä varatessamme lentoja välille Bali-Flores-Bali. Jälkikäteen indonesialaisesta Merpati Airlinesista selvisi kuitenkin perin ikävä ja kammottava juttu. Tämän lentoyhtiön eräs kone oli syöksynyt mereen vajaa vuosi sitten Indonesian saaristossa. Kukaan koneessa olleista ei selvinnyt hengissä. Kone oli samaa tyyppiä, jolla me lensimme. Ja ei tässä vielä kaikki – USA:n ilmailuviranomaiset ovat kieltäneet kyseisen konetyypin lentämisen ilmatilassaan, eli jotain vikaa tässä kiinalaisvalmisteisessa koneessa on. Onneksi tällä kertaa mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja matkamme jatkui normaalisti.

Balilta matkasimme viereiselle Lombokin saarelle lautalla. Lautta kulki hitaasti, ja matka kesti reilut neljä tuntia. Lombokille jäimme vain kahdeksi yöksi. Vietimme ne Senggigin kylässä. Paluu takaisin maan pinnalle oli edessä. Budjettimme ei sallinut majoittumista hienoon Floresin hotellimme kaltaiseen majapaikkaan, mutta saimme silti ihan kelpo hotellin. Tosin hintaan kuului yksi kuollut torakka, joka kyllä poistui huoneesta melkoisen pian, sekä kolme liskoa, joista ainakin kaksi yöpyi kanssamme huoneemme peilin takana. Nukuimme molemmat yöt valot päällä.

Lombok ei meistä kummastakaan ollut mikään kovin ihmeellinen paikka. Roskaa oli joka puolella, eivätkä rannat ja meri näyttäneet houkuttelevilta. Halusimme nähdä Lombokilla muutakin kuin Senggigin kylän, joten ostimme matkatoimistoista  retken saaren keskiosiin. Retki oli samantapainen kuin Balin vastaava retki, eli periaatteessa yksityistaksi kuskilla ja tällä kertaa myös oppaalla. Näimme matkalla samoja apinoita kuin Balin Ubudissa. Ne viettivät aikaa tien varsilla ja odottivat turisteja, jotka syöttivät niille banaaneja. Nämä apinat olivat röyhkeitä ja jopa aggressiivisia. Jotkut niistä näyttivät hampaitaan, jos niitä lähestyi liikaa.

Näimme Lombokin saarella paljon riisipeltoja. Kuvan naiset ovat istuttamassa riisiä.

 

Apinametsän lisäksi kävimme hindujen ja muslimien yhteisellä temppelillä, joka mielestämme ei kyllä ollut mikään hieno. Merenrantamaisemat olivat ihan hienoja, samoin Benangin vesiputoukset. Tässä kohdin voi mainita, että Indonesiassa matkustaessa kannattaa olla tarkkana, ettei tule huiputetuksi. Meille esimerkiksi väitettiin putousten lipunmyyntipaikassa, että putouksille pääsee kävelemään ainoastaan valtion määrittelemän oppaan kanssa, maksua vastaan tietty. Kyselimme hiukan enemmän tästä opasasiasta ja pyysimme saada nähdä jotain virallista lausuntoa tms. asiasta sekä hinnastoa, mutta sellaisia pojilla ei ollut meille esittää. Sanoimme, ettemme suostu maksamaan mistään oppaasta, koska voimme kävellä putouksille itsekin. Pääsymaksun kyllä maksaisimme, koska työntekijät möivät lippuja, joissa oli hintakin näkyvissä. Lopulta pääsimme putouksille itseksemme maksamalla pelkät pääsyliput oman oppaamme (joka oli siis päiväretkemme opas) kanssa. Eli maksullinen opas oli pelkkä huijausyritys!

Australiassa tällaisille vesiputouksille pääsi ilmaiseksi, mutta näille putouksille oli pääsyliput. Oppaastakin olisi pitänyt maksaa.

 

Lombokilta siirryimme pariksi päiväksi läheisille Gilin saarille puolen tunnin venematkan päähän. Olimme ostaneet matkatoimistosta minibussimatkan Lombokin satamaan sekä venematkan Gilille. Meille sanottiin, että olisimme perillä Gilillä klo 10 aamulla. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan näin. Jouduimme odottelemaan sataman lähellä toista minibussia, jonka matkustajat kuulemma tulisivat samaan veneeseen kanssamme. Kello tuli jo 10, kun aloimme vaatia pääsyä veneeseen ja Gilille heti, koska olimme jo myöhässä. Mukanamme oli pariskunta Australiasta ja toinen Tsekeistä. Alueella notkui paljon paikallisia. Mies, joka oli kerännyt lippumme ja sanonut olevansa veneen kapteeni, lähestyi uhkaavasti tsekkimiestä. Hän kysyi: – Kuka on muka luvannut, että pääsemme lähtemään klo 10? Pete oli jo valmistautunut tositoimiin, jos tilanne niin vaatisi, mutta onneksi uhittelija tajusi siirtyi loitommalle. Siirryimme itse satamaan, jossa vielä jouduimme odottamaan veneen lähtöä. Lopulta päädyimme täyteen veneeseen, jossa lisäksi matkasi monta kymmentä kaljalaatikkoa. Emme tiedä, mihin ihmeeseen ne muka toisella minibussilla saapuvat muut turistit olisivat mahtuneet, liekö heitä edes ollut olemassakaan. Tilanteesta jäi vähän ikävä maku, että näinkö turisteja palvellaan tässä maassa ja tätäkö se aasialainen ystävällisyys on.

Kaikesta huolimatta pääsimme kuin pääsimmekin perille Gilin saarille. Gilin saaria on kolme, Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air. Saarilla ei ole autoja eikä muitakaan moottoriajoneuvoja. Liikkuminen tapahtuu kävellen, polkupyörällä tai hevoskärreillä. Saarelta toiselle sekä muille saarille pääsee vain veneellä. Muiden Indonesian saarten tavoin näillä saarilla ei ollut kulkukoiria, vaan pieniä kulkukissoja. Suurin osa kissoista oli yllätykseksemme töpöhäntäisiä. Ne elelivät sovussa keskenään, paikallisten ihmisten ja turistien kanssa.

Gili Trawanganin saaren pääkadulla pääsi liikkumaan hevoskärreillä.

 

Gili Trawanganin rantaa, taustalla näkyy Lombokin saari.

Me majoituimme saarista suurimmalle, Gili Trawanganille. Gili T. oli vastoin ennakko-odotuksiamme melko turistinen. Hotelleja ja ravintoloita oli paljon. Saari oli siistimpi kuin Bali tai Lombok, mutta mistään paratiisisaaresta ei silti voinut puhua. Ranta ei ollut kummoinen, mutta siltä pääsi snorklaamaan kohtalaisiin ja melko kirkkaisiin vesiin. Näimme suoraan rannalta snorklatessamme kalojen lisäksi useita merikilpikonnia. Saarella on merikilpikonnien suojelupaikka, jossa asustelee paljon kilpikonnavauvoja ja –nuorukaisia altaissa. Tullessaan tarpeeksi vahvoiksi ne lasketaan mereen. Ehkäpä osin siksi pääsimme näkemään aika paljon kilpikonnia saaren ympärillä.

Kilpikonnavauvat saavissa, josta ne myöhemmin pääsevät isompiin altaisiin.

 

Gilin saarten parasta antia – snorklaamassa merikilpikonnien kanssa.

 

Emme tyytyneet snorklaamaan vain Gili Trawangan saarella, vaan halusimme päästä käymään myös muilla saarilla. Ostimme reilun neljän tunnin retken, jonka aikana käytiin snorklaamassa kolmessa eri kohdassa Gilin saarten ympärillä. Paikat olivat samaa luokkaa kuin hotellimme edustan rannan paikka. Lisäksi pidimme pidemmän tauon Gili Airin saarella. Tämä saari oli huomattavasti rauhallisempi kuin Gili Trawangan. Turisteja oli vähän, mutta muutaman suomalaisen bongasimme heidänkin joukostaan!

Gili Airin pääkatu oli huomattavasti Gili Trawanganin pääkatua rauhallisempi.

 

Tutustuimme Gili T:llä mukavaan tsekkiläiseen pariskuntaan. Kävimme heidän kanssaan illallisella saaren torille, josta sai tuoretta paikallista kalaa. Kaloja oli montaa sorttia. Valitsimme lautasillemme barrakudaa, joka osoittautui varsin makoisaksi kalaksi. Kokonainen barrakuda, josta riitti hyvin kahdelle, maksoi vain n. 6e, ja lisukkeet kuuluivat hintaan.  Jatkoimme iltaa vielä eräässä toisessa ravintolassa ja jaoimme  matkakokemuksia keskenämme. Tsekit olivat matkanneet ennen Indonesiaa Thaimaassa, joten saimme heiltä vähän tietoa ja vinkkejä  omaan Thaimaan valloitukseemme.

Pitkulaiset barrakudat ovat kuvassa keskellä.

 

Torin pojat grillaamassa meille barrakudaa.

 

Gililtä siirryimme nopealla veneellä (ns. Fast Boat) takaisin Balille. Balilla satoi taas vähän vettä niin kuin silloinkin, kun saavuimme sinne ensimmäistä kertaa vajaat pari viikkoa sitten. Suoriuduimme bussiasemalle ja ostimme liput Yogyakartan kaupunkiin Jaavan saarelle. Pitkästä aikaa olisi edessä pidempi bussimatka. Itse asiassa emme olleet matkustaneet bussilla sitten Brasilian. Nyt olisi luvassa ainakin 13 tuntia bussissa istumista.

Ilta Gilin hiekkarannalla, pimeää ja kuumaa. Seuraavaksi vuorossa on Jaava.

 

 

Komodonvaraaneja ja aurinkoa Indonesian saaristossa

Halusimme suunnata Balilta seuraavaksi Floresin saarelle. Meillä kävi Balin lentokentällä tosi hyvä säkä. Saimme liput Merpati Airlinesin lennolle Floresiin samalle päivälle, eikä meidän tarvinnut odotella lentoa kuin vajaat kolme tuntia, vaikkemme etukäteen tienneet ollenkaan lentoaikatauluja.

Floresiin oli Balilta puolentoista tunnin lento. Floresissa saavuimme saaren länsirannikon Labuan Bajo- nimiseen pieneen kaupunkiin, jossa meno oli huomattavasti Balin menoa rauhallisempaa. Turismi näytti olevan vielä aika alkutekijöissä. Lentokentällä meitä oli vastassa iso joukko kyydintarjoajia. Hyppäsimme lopulta kolmen paikallisen kyytiin. Ihmettelimme saattueemme suurta kokoa, mutta pojat vain sanoivat, että tämä oli heidän tiiminsä. Porukka ajelutti meitä pilkkahinnalla ympäri kylää. Etsimme majapaikkaa neljäksi yöksi. Päädyimme lopulta keskustasta 5km:n päässä sijaitsevaan The Jayakarta Suites- nimiseen hienoon hotelliin. Halusimme välillä hiukan luksusta, ja saimme tingittyä huoneen kohtuuhintaan. Etuina olivat merinäköala, kunnon aamiainen, hieno uima-allasalue, kuntosali sekä 24h:n ravintolapalvelut.

Tällainen näkymä avautui huoneemme ikkunasta.

 

Ensimmäinen ilta Labuan Bajossa kului keskustassa pyörimiseen. Etsimme retkeä läheisille Komodon ja Rincan saarille seuraavaksi päiväksi. Matkatoimistoja oli paljon, ja kävimme useissa paikoissa kysymässä tarjouksia. Varasimme lopulta retken toimistosta, jossa oli paras ja selkein retken esittely sekä työntekijä puhui hyvää englantia. (Indonesiassa englantia ei yleisesti puhuta kovinkaan hyvin. Monet eivät esim.  ymmärrä peruskysymyksiä.)

Koska halusimme vierailla sekä Komodon että Rincan saarilla sekä käydä snorklaamassa kahdessa eri paikassa, täytyi meidän herätä seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan. Läheiseltä moskeijalta kantautui rukouskutsun kailotus, kun puoli viiden aikaan lähdimme hotellilta kohti keskustaa. Retki oli vain meille kahdelle, ja maksoimme siitä yhteensä n. 130e. Suhteellisen kallista mielestämme Indonesiaan, mutta toisaalta retki kesti 13h, siihen kuului lounas, juomat ja kaikki maksut ja pääsimme käymään monessa paikassa.

Tällä veneellä ja porukalla retkemme toteutettiin. Vasemmalta apupoika ja kapteeni sekä meidän välissä opas.

 

Vaellusreittimme varren näkymiä merelle. Komodon saaren edustalle oli tullut myös australialainen risteilijä.

Köröttelimme ensin hitaalla veneellä kolme ja puoli tuntia Komodon saarelle. Matkalla näimme kaunista Indonesian saaristoa, vehreitä kukkulaisia saaria ja autioita hiekkarantoja. Komodolla meitä odottivat komodonvaraanit, joiden takia ylipäätään tulimme Floresiin ja Komodolle. Nämä maailman suurimmat liskot olivat mahtava näky. Näimme tunnin kävelyretken aikana kaksi täysikokoista varaania ja yhden nuoren yksilön. Emme päässeet kävelemään saarella yksin, vaan mukana piti olla Komodon kansallispuiston työntekijä, ”metsänvartija.” Helle oli armoton, mutta se helpotti hiukan, kun pääsimme takaisin veneeseen.

Komodonvaraani voi olla ihmisellekin vaarallinen. Jos se pääsee puremaan, tulee kiire sairaalaan sen suussa olevien bakteerien ja syljessä olevan myrkyn vuoksi.

 

Sitten suuntasimme Pink Beachille. Pink Beach on yksi Komodon saaren monista hiekkarannoista. Sen hiekka on sävyltään hiukan punertavaa läheisen koralliriutan takia. Pääsimme snorklaamaan kirkkaisiin vesiin. Tämä oli ihan jotain toista kuin Balin Nusa Duassa. Vaikka riutta ei ollut kovin iso, näimme silti paljon värikkäitä kaloja ja hienoja korallimuodostelmia. Vesi oli hiukan viileämpää kuin Balilla tai Australian Isolla valliriutalla johtuen luultavasti merivirtauksista. Myöhemmin näimme vielä veneestä käsin kolme merikilpikonnaa, jotka nousivat pintaan haukkaamaan ilmaa.

Komodon Pink Beach, joka ei kauempaa katsottuna kylläkään näytä punaiselta.

 

Pink Beachilta matka jatkui Rincan saarelle, jossa oli Komodon saaren tavoin alue Komodon kansallispuistoa. Täälläkin meitä vastassa oli ”metsänvartija”, jonka mukana pääsimme tutustumaan Rincan luontoon. Näimme yhteensä 11 komodonvaraania. Ne olivat tulleet hellettä pakoon metsänvartijoiden hökkeleiden alle. Meitä kummastutti ja ihmetytti metsänvartijoiden puuttuminen varaanien elämään. Pitkällä kepillä, jonka päässä oli y- haara, he sohivat varaaneja saadakseen ne liikkeelle, joko pois tieltä tai siirtymään paremmalle paikalle katselun ja valokuvauksen kannalta. Me kun olimme tottuneet siihen, ettei luonnon eläinten elämään saa puuttua. Galapagos- saarilla tai Antarktiksella eläimille ei saanut edes äännellä. Täällä tilanne oli aivan toinen. Varaanit olivat kyllä aika suloisia liikkuessaan eteenpäin ruttuisten jalkojensa varassa ja haistellessaan ympäristöä pitkällä kielellään.

Komodonvaraani käyttää pitkää haaraista kieltään ympäristön havainnoimiseen.

 

Tämä komodonvaraani oli niin laiskalla tuulella, etteivät edes metsänvartijat keppeineen saaneet sitä siirtymään muualle.

 

Ison varaanijoukon lisäksi näimme Rincan saarella yhden ihan pienen varaanin, ehkä vain puolentoista vuoden ikäisen. Se oli uskaltautunut alas puusta vaarallisille teille. Aikuiset varaanit syövät välillä nimittäin pienempiä lajitovereitaan, joten turvallisin paikka poikasille on puussa. Myös merikotkat voivat saalistaa näitä pieniä liskoja.

Rincan saarella asustaa myös villihevosia ja villisikoja, mutta niitä emme harmiksemme nähneet. Makaki- apinoita näimme kylläkin, samoin kaksi vesipuhvelia, joista toinen oli sille ominaisella paikalla mutalammikossa. Vettä kului ja hiki virtasi taas kävellessämme kansallispuistossa. Kävimme näköalapaikalla, josta avautuivat vehreät kukkulaiset palmupuiset maisemat. Vielä viimeinen katsaus komodonvaraaneihin, ennen kuin hyppäsimme takaisin veneeseen.

Vesipuhveli tuijotti meitä.

 

Takaisintulomatkalla pääsimme snorklaamaan Floresin saaren edustalla olevan pienen saaren rantavesiin. Koralleista oli kuitenkin vain pieni osa tallella, eikä paikka ollut niin hieno kuin Komodon Pink Beachin edustan riutta. Harmi, että indonesialaiset eivät ole onnistuneet suojelemaan koralleita, vaan suuri osa niistä on pilattu kalastajien toimesta. Myös luonnonkatastrofit ovat tuhonneet koralleja jonkin verran.

Erittäin onnistuneen ja pitkän retkipäivän jälkeen päätimme nauttia pari päivää hulppeasta hotellistamme. Vietimme aikaa uima-altaalla. Lepäilimme päivät pitkät altaan katoksessa ja pulikoimme uima-altaassa. Sää suosi meitä todella Floresilla. Sedakaudesta huolimatta aurinko paistoi joka päivä kello neljään asti, jolloin taivas meni pilveen. Vettä emme niskaamme saaneet kertaakaan.

Täällä meidän kelpasi makoilla! Hotelli oli hiljainen tähän aikaan vuodesta, turistiruuhkasta ei ollut tietoakaan.

 

Kävimme myös kahdeksan kuukauden tauon jälkeen kuntosalilla, joka hotellissamme oli ihan kohtalainen. Sieltä löytyi mm. juoksumatto, penkkipunnerruspenkki ja käsipainoja. Kyllä siellä lihakset ihan kipeiksi sai, kun kahtena peräkkäisenä iltana kävi vähän rautaa vääntämässä!

Floresin saarella olisi tietty voinut käydä muuallakin kuin Labuan Bajossa, mutta liikkuminen saaren kapeilla teillä olisi ollut melkoisen hidasta, eikä joka paikassa jaksa koko ajan olla menossa jonnekin. Sitäpaitsi tärkeintä oli nähdä ne komodonvaraanit! Floresilta lensimme takaisin Balille. Balille emme enää uudestaan jääneet, vaan päätimme jatkaa eteenpäin muille saarille.

Tällaisia auringonlaskuja ihailimme Floresin saarella joka ilta. Tämä kuva on otettu hotellimme katolta.

 

Kaikki maanosat täyteen Balilla

Saavutimme vihdoin ja viimein reissumme päätavoitteen eli pääsimme kaikkiin maailman seitsemään maanosaan. Jippii! Suurin maanosa Aasia oli siis maailmanympärimatkamme viimeinen maanosa. Aikaa matkantekoon oli jäljellä vielä reilut neljä kuukautta, ja monta maata tutkittavana. Millään emme koko suurta Aasiaa siinä ajassa ehtisi koluta. Indonesiaan olimme varanneet aikaa kaksi ja puoli viikkoa, joista neljä ensimmäistä päivää vietimme Balilla.

Balin lentokentältä löytyi paljon majoituspalveluita tarjoavia ”matkatoimistoja.” Sieltä saimme varattua kohtuuhintaisen hotellin Kuta Beachin alueelta. Hintaa vaatimattomalle kahden hengen huoneelle tuli n. 25e/yö. Hintaan sisältyvä aamiainen oli aika kehno, mutta ei tuohon hintaan muuta voi odottaakaan. Itse Kutan alue on vilkas. Sieltä löytyy paljon ravintoloita, kauppoja ja hotelleita. Ranta ei ollut kovinkaan kummoinen, joten siellä emme aikaa viettäneet. Roskainen hiekka  ei houkutellut rantaelämään Kutalla.

Täällä kävimme ensimmäisenä iltana syömässä Kuta Beachilla – tuttu ja turvallinen paikka.

 

Pienehköllä Balin saarella on jopa 3,5 miljoonaa asukasta, joten saari on pikemminkin paikallisten rysä, ei niinkään turistirysä, ainakin näin low season- kaudella. Liikenne tuntui Australian jälkeen todella kaoottiselta, vaikkeivat torvet soineetkaan samalla tavalla kuin esim. Perussa tai Boliviassa ja vaikka autot ja mopot ajoivatkin melko hiljaa. Liikkuminen onnistui oikeastaan vain taksilla. Jäimme kaipaamaan busseja, joilla pääsisi kaupungista ja kylästä toiseen, tuk-tukeja ja colectivo- pakettiautoja. Kaikki paikalliset tuntuivat liikkuvan skoottereilla/moottoripyörillä, mutta eihän sellaista voinut ajatellakaan vuokraavansa, kun saarella ajeltiin miten sattuu…

Vuokrasimme kuitenkin auton kuskeineen yhdeksi päiväksi edullisesti hintaan 35e/10h. Hintaan kuului myös bensat. Kuskimme Made Sadi vei meidät ensin katsomaan Barong and Kris- tanssiesitystä, joka kuvasi hyvän ja pahan välistä loputonta taistelua. Esiintyjät olivat pukeutuneet värikkäisiin indonesialaisiin asuihin. Orkesteri soitti taustalla tansseihin sopivaa musiikkia.

Yksi Barong and Kris Dance- esityksen hahmoista

 

Made Sadi vei meidät myös hienolle Mother Temple- nimiselle hindutemppelille Besakihiin. Päästäksemme temppelille meidän piti vuokrata kietaisuhameet. Tämä oli kyllä mielestämme ihan silkkaa bisnestä! Muutenkin joka paikkaan piti maksaa, mihinkään ei oikein päässyt ilmaiseksi. Tosin hinnat olivat aina luokkaa 1e, joten mitenkään kalliiksi nähtävyyksille meneminen Balilla ei todellakaan tullut.

Nämä hameet päällä pääsi Mother Temple- hindutemppelille.

 

Temppelin jälkeen pääsimme ihailemaan hienoja tulivuori- ja kraatterijärvimaisemia. Batur- tulivuori kohoaa  1717 metrin korkeuteen. Vieressä lepää Batur- järvi. Tien varrella olevalle näköalapaikalle menemisestäkin piti maksaa. Onneksi keli oli hyvä, joten näkyvyyskin oli hyvä. Balilla oli menossa sadekausi, mutta emme onneksi saaneet sadetta oikeastaan kuin tulopäivänämme, jolloin taivas oli harmaa ja vettä satoi useita tunteja. Autonvuokrauspäivänä satoi ehkä puoli tuntia, mutta muuten oli poutaista ja aurinkoista. Ilma oli koko ajan kuuma ja kostea.

Balin hienoja maisemia, Batur- tulivuori sekä samanniminen kraatterijärvi.

 

Apina tutkailemassa saalistaan.

Tulivuorimaisemista siirryimme vielä Ubudin kaupunkiin, jossa kävimme eräässä palatsissa. Palatsi ei ollut mielestämme erityisen hieno. Kävimme myös apinametsässä, jossa suuri määrä villejä ja vallattomia apinoita eleli kaupungin kupeessa (ja alueella). Turistit saivat ostaa banaaneita ja syöttää niitä apinoille. Apinat hyppivät turistien päälle ja koittivat varastella ihmisten tavaroita. Eräs apina onnistui kähveltämään tupakka-askin. Apina vetäisi askista yhden tupakan,  alkoi kuoria sitä ja syödä sen sisustaa. Ilmeestä päätellen makuelämys ei ollut nautinto.

 

 

Balilla oli temppeleitä joka puolella. Tässä apinametsän temppeliä.

 

Kutalta siirryimme pariksi yöksi Nusa Duan alueelle, joka tunnetaan viiden tähden hotelleista, vesiurheilusta, snorklauspaikoista sekä hienoista hiekkarannoista. Nusa Duan alueen sanotaan olevan kallis. Me tosin löysimme netin kautta edullisen hotellin (Bali Village Spa), joka erään hotels.com- sivuston suomenkielisen arvostelun mukaan ”sopii reppumatkalaisille ja muille kitupiikeille.” Heh, emme me nyt myönnä olevamme kitupiikkejä, mutta näin pitkällä reissulla on pakko yöpyä pääasiassa halvoissa majapaikoissa. Hintaa tämän hotellin kahden hengen huoneella oli vain 20e/yö. Huone ei ollut mikään hieno, mutta aamiainen ja uima-allasalue mielestämme hintaan nähden hyvät. Kylpylää ei nimestä huolimatta näkynyt.

Nusa Duan rantaa parhaimmillaan

 

Tämä Nusa Duan edustalla sijaitseva snorklauspaikka oli kaukana hienosta. Kuvassa sea walker- harrastaja pääsee tutustumaan vedenalaiseen maailmaan hiuksia kastelematta.

Kutan ranta oli hieno niissä kohdin, missä oli hienoja hotelleita. Muilta kohdilta ranta oli tutun roskainen ja siistimätön. Merivesi oli lämmintä. Yritimme snorklata rannalta käsin, mutta vedessä ei ollut mitään nähtävää. Varasimme tunnin snorklausretken, mutta snorklausalue oli lähinnä vitsi Australian Ison valliriutan jälkeen. Ensinnäkin, lähes kaikki korallit oli tuhottu. Toiseksi, oppaat ruokkivat kaloja, jotta kalat pysyttelisivät alueella ja turistit näkisivät niitä. Kolmanneksi, vesi oli sameaa ja näkyvyys huono johtuen osittain siitä, että sukeltajat ja sea walker- harrastajat kävelivät pohjassa. Neljänneksi, pohjaan ja jopa vähäisten  korallien päälle oli kiinnitetty betonirakennelmia ja kaiteita, joista turistit pitivät kiinni kävellessään pohjassa. Viidenneksi, sukeltajat koskettelivat koralleja, vaikka monissa maissa tämä on kiellettyä. Kamalaa!

Ostimme Balilta omat snorklausvarusteet. Toivottavasti hienoja snorklauspaikkoja löytyy jatkossa!

 

Teimme Nusa Duassa varsinaisen löydön. Hotellimme lähellä rannalla oli hieno uima-allasalue, jonka yhteydessä toimi ravintola ja baari. Ravintolan/baarin asiakkaat saivat käyttää uima-allasta koko päivän samaan hintaan, jos he tilasivat ruokaa/juomaa. Hinnat olivat edullisia. Meistä tuli heti ravintolan asiakkaita. Muita asiakkaita ei ilmaantunut, joten saimme altaan yksityiskäyttöön koko iltapäiväksi. Tämä oli tervetullutta luksusta snorklausretken jälkeen. Balille kannattaa todellakin tulla turistikauden ulkopuolella!

Tällä uima-altaalla oli mukava rentoutua kuumana päivänä.

 

Bali ei vienyt sydämiämme, vaikka ihan mukavaa meillä siellä oli ja nähtävääkin riitti. Neljän päivän jälkeen päätimmekin vaihtaa maisemia. Minne menisimme, ei  tosin vielä ollut selvää. Suuntasimme Nusa Duasta takaisin lentokentälle selvittelemään mahdollisuuksia lentää Indonesian muille saarille. Olimme kuulleet, että Indonesiassa olisi turisteille tarjolla paljon Balia mieleenpainuvampia paikkoja, ja mekin halusimme päästä niistä osallisiksi!