Browsing Tag

Bolivia

Loppuanalyysia

Reissu on heitetty ja kotona ollaan. Vuoden päätteeksi on ihan mukava hiukan analysoida matkaa ja tuumailla jälkikäteen sitä, mitkä maat ja kohteet miellyttivät ja mitkä eivät. Täytyy sanoa, että kaikki maat olivat käymisen arvoisia. Yleisesti ottaen kuitenkin huomasimme, että ns. sivistysmaissa matkustaminen oli huomattavasti mukavampaa kuin kehittymättömämmissä maissa matkustaminen. Sivistysmaissa ei tarvinnut miettiä sitä, yritetäänkö meitä vedättää tai yrittääkö joku huijata meiltä rahaa. Ihmiset olivat myös sivistysmaissa aidosti ystävällisiä, kehitysmaissa ystävällisyyden taakse kätkeytyi valitettavasti lähes aina pyrkimys myydä meille jotain tai tarjota meille palveluita. Lisäksi apua moniin tilanteisiin sai todella paljon helpommin sivistysmaissa kuin kehittymättömissä maissa, joissa moni asia osoittautui aika mahdottomaksi selvittää kysymällä neuvoa ihmisiltä. Usein tuntui siltä, että kukaan ei joko tiennyt mitään, tai sitten neuvoi tahallaan väärin tms.

Matkamme teema oli kaikki maanosat. Tavoite käydä kaikissa maailman seitsemässä maanosassa täyttyi hienosti. Maanosia on valtavan vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, sillä ne ovat niin kovin erilaisia. Jos kuitenkin yksi maanosa pitää nostaa ylitse muiden, on se varmastikin Antarktis. Seurasimme reissullamme kesää, mutta yllättäen talvisin maanosa olikin hienoin! Antarktis oli todella upea, mieleenpainuva ja ikimuistoinen maanosa, erilainen sellainen ja pokkaa siksi ykkösijan. Muita maanosia emme muuten pysty laittamaan järjestykseen, mutta kyllä molempien mielestä Aasia jää hännänhuipuksi. Siellä matkustaminen oli hankalinta ja erinäiset huijausyritykset seurasivat toisiaan. Ruokakin oli välillä vähän mitä sattui. Siltikään emme olisi yhtään Aasian maata vaihtaneet pois, vaan kaikissa niissä kannatti kyllä käydä!

Antarktiksella käyntiä emme unohda koskaan.

 

Reitistä mainittakoon sen verran, että se oli mielestämme oikein onnistunut. Kaikissa paikoissa on tosin kyllä ihan mahdottomuus olla siihen parhaimpaan aikaan, eli kyllä näin pitkällä reissulla joutuu tekemään kompromisseja. Sadekausi sattuu väkisinkin päälle jossain. Monissa kohteissa olimme off season- kaudella, mikä sinänsä ei välttämättä ollut ollenkaan huono juttu. Joihinkin maihin olisimme toivoneet lisäaikaa, mutta kaikkea ei vuodessa voi saada. Reissun ensimmäiselle puoliskolle painottuivat lähes kaikki parhaimmat paikat (Amerikat, Antarktis, Uusi-Seelanti ja Australia), mutta onneksi saimme sitten järjestymään pitkän Aasiassa puurtamisen päätteeksi yllätyskohteeksi mahtavan Kenian. Malediivit kruunasi upean reissun. Kumpikaan näistä maista ei alunperin kuulunut suunnitelmiimme.

Matkan pituutta pohdimme keskenämme useaan otteeseen reissun aikana. Meidän matka oli tällä kertaa vuoden mittainen, ja vaikka se tuntuukin pitkältä ajalta olla pois kotoa, oli se mielestämme ihan hyvä aika maailmanympärimatkalle. Totesimme, että sitä varmasti asennoituu ja sopeutuu matkaan kuin matkaan sen mukaan, kuinka pitkä se on. Maailmanympärimatkoja on tehty lyhyempiä ja pidempiä kuin meidän matkamme. Loppua kohden sitä alkaa joka tapauksessa jo jollain tavalla odottaa kotiinpaluuta, oli se matka minkä mittainen tahansa. Täytyy kyllä sanoa se, että vuoden mittaiselta reissulta oli tosi kiva tulla kotiin ja sehän on hyvä, että reissu on ollut niin pitkä, että kotiin jo haluaa tulla!

Tavaraa kuskasimme melko mukavasti mukanamme läpi reissun. Jotkut vaatteet ja tavarat saivat roskistuomion ja teltan sekä muutaman muun tavaran lähetimme kotiin Australiasta, mutta pääosin kuljetimme kaikki tavarat alusta loppuun asti mukanamme. Rinkka painoi molemmilla n. 20kg ja tämän lisäksi muut tavarat yhteensä n. 15kg. Kyllähän siinä oli kantamista ihan kerrakseen, yhteensä siis noin 55kg:n verran. Suurin osa tavaroista tuli kuitenkin tarpeeseen. Muutaman vaatekappaleen olisi voinut jättää kotiin, mutta se ei kokonaispainoon olisi paljoa vaikuttanut.

Vastoinkäymisiltä ei näin pitkällä matkalla voi välttyä. Onneksemme mitään kovin kamalaa ei tapahtunut. Tärkeintähän on pitää kaikki luut kasassa, muut asiat ovat varmastikin järjestettävissä. Pahin takaisku oli kameran hajoaminen Antarktiksen risteilyllä. Tietokoneen lähteminen varkaan matkaan tuntuu näin jälkikäteen aika pieneltä murheelta. Uusi kone löytyi vain pari päivää varkauden jälkeen ja vakuutusyhtiö hoiti rahat tilillemme yhtä nopeasti. Sairastelujakin oli, mutta ne olivat aika pitkälti lieviä, eivätkä hidastaneet matkantekoa. Voimme siis tyytyväisinä todeta, että reissu onnistui todella hyvin.

Lopuksi laitamme vielä oheen muutaman listan reissumme parhaimmista maista, kohteista yms. Nämä ovat siis paikkoja, joissa kävimme nimenomaan tällä reissulla.

Tässä viisi parasta maata matkustaa:

1. USA

2. Australia

3. Uusi-Seelanti

4. Argentiina

5. Chile

 

Tässä hienoimmat matkakohteet:

1. Antarktis

2. Galapagossaaret, Ecuador

3. Kenian kansallispuistot ja luonnonsuojelualueet

4. Yellowstone ja muut kansallispuistot, USA ja Kanada

5. Uyunin suola-aavikko, Bolivia

 

Galapagos- saarten luonto teki meihin syvän vaikutuksen.

 

Top 5- nähtävyydet (ihmisen rakentamat) tulevat tässä:

1. Machu Picchu, Peru

2. Tikal, Guatemala

3. Taj Mahal, Intia

4. Teotihuacan, Meksiko

5. Borobudur, Indonesia

Machu Picchu oli sanoinkuvaamattoman hieno.

 

Reissun mieleenpainuvimmat hetket:

1. Astuminen Antarktiksen maankamaralle pingviiniyhdyskunnan keskelle.

2. Koala oli tullut alas puusta tielle Etelä-Australiassa ja pääsimme seuraamaan sitä lähietäisyydeltä.

3. Olimme safarilla Amboselin kansallispuistossa Keniassa ja yhtäkkiä huomasimme aivan tien vieressä puussa pienen leopardinpennun.

4. Kadonnut inkakaupunki Macchu Pichu avautui usvan takaa alapuolellamme ollessamme Wayne Picchun huipulla.

5. Vaelsimme Yellowstonen kansallispuistossa aamuvarhaisella ja erään mutkan takaa paljastui ihastuttava näky – lauma paksusarvilampaita makaili vaelluspolulla.

 

Kenian kansallispuistot olivat reissumme mieleenpainuvimpia paikkoja.

 

Tässä mielestämme hienoimmat suurkaupungit:

1. Rio de Janeiro

2. San Francisco

3. New York

4. Santiago de Chile

5. Buenos Aires

Rio de Janeiro nousi monipuolisuutensa ja kauneutensa takia kaupunkikohteiden ykköseksi.

 

Top 5- snorklauspaikat:

1. Galapagossaaret, Ecuador

2. Australian Suuri valliriutta

3. Malediivien koralliriutat

4. Filippiinien Nalusuan- saaren rantavedet

5. Indonesian Pink Beach- rannan koralliriutta

Galapagos- saarilla snorklatessa näimme eniten erikoisia meressä eläviä lajeja, kuten kuvan merileguaani. Vesi siellä oli todella kirkasta.

 

Top 5- kamalimmat paikat

1. Delhi, Intia

2. Jakarta, Indonesia

3. Bangkok, Thaimaa

4. Phnom Penh, Kambodza

5. Guatemala City, Guatemala

 

Tulemme jatkossa lisäämään vielä muutamia reissuun liittyviä postauksia.

 

Hiekkaa ja suolaa Bolivian aavikolla

Siellä sitä vielä ihmetellään…

Lähdimme iltaseitsemältä yöbussilla kohti Uyunia. Vielä pysähtyessämme bolivialaiselle huoltoasemalle klo 2 yöllä kaikki näytti hyvältä. Bussi kulki halki ylänköjen. Ilma oli viileä, mutta onneksemme bussissa oli lämmitys. Klo 4 alkoivat ongelmat. Bussi pysähtyi keskelle ei mitään. Sitä tutkittiin ja korjattiin. Noin tunnin odottamisen jälkeen lähdimme uudelleen liikenteeseen. Sitä riemua ei kauan kestänyt. Noin kymmenen minuutin kuluttua pysähdyimme taas. Bussia korjattiin jälleen, nyt 20 minuutin ajan. Taas uusi yritys, eli ajoimme 10 minuuttia, mutta jälleen bussi joutui pysähtymään, tällä kertaa johonkin pieneen kylään. Raidetangon nivel oli hajonnut. Anun piti lähteä soittamaan Uyuniin matkatoimistoon, ettemme ehtisi varaamallemme suola-aavikkoretkelle. Linjan toisessa päässä sanottiin onneksi, että ei hätää, huomenna pääsisimme lähtemään retkelle.

Uyunin pikkukaupungin kellotorni

 

Noin kolmen tunnin odottamisen jälkeen kyllästyimme bussikuskin lupauksiin matkan pikaisesta jatkumisesta. Kuin tyhjästä oli parin korttelin päähän ilmestynyt rähjäinen bussi, jonka kyytiin oli menossa lisäksemme  yli kymmenen muutakin halukasta matkustajaa. Kolmen euron suuruinen maksu ei tuntunut paljolta, ottaen huomioon sen, että pääsisimme Uyuniin huilaamaan jo aamupäivällä, mikäli tämä bussi kestäisi 100km:n hiekkatierönkytyksen. Kestihän se! Saavuimme Uyuniin ennen klo 11:ta. Varmistimme vielä matkatoimistosta, että retki onnistuisi seuraavana päivänä. Löysimme edullisen hotellin ja pääsimme viettämään lepopäivää.

 

Seuraavana aamuna starttasimme kolmipäiväiselle retkelle. Suuntasimme ensin maailman suurimmalle suolatasangolle, Uyunin suola-aavikolle, joka sijaitsee yli 3600m merenpinnan yläpuolella. Uyunin suola-aavikko on yksi erikoisimmista paikoista, joissa olemme koskaan käyneet. Aavikko jatkui silmänkantamattomiin. Sen pinta-ala on suurempi kuin Titicaca- järven. Aurinko porotti kirkkaasti kohtisuorasti yllämme tehden vaaleasta aavikosta todella häikäisevän. Ilman aurinkolaseja ei pystynyt maisemaa katsomaan.

Anu temppuilemassa suola-aavikolla

 

Uyunin suola-aavikolla on myös saaria. Kuskimme Pablo ajoi meidät kuusi retkeläistä nelivetomaasturilla Incahuasin saarelle, jossa yli kymmenmetriset kukkivat kaktukset kohosivat korkeuksiin. Tämä paikka oli meistä erityisen hieno. Kipusimme saaren korkeimmalle kohdalle sillä välin, kun Pablo valmisti meille lounaan. Kaksi laamaa yritti saada kuivasta maasta itselleen syötävää. Täällä on sadekausi tammi-helmikuussa, mutta aavikolla suolan alla on koko ajan vettä. Suola tuntui kovalta jalkojen alla.

Suola-aavikon erikoisia maisemia

 

Myöhemmin iltapäivällä majoituimme hiukan suola-aavikon ulkopuolella sijaitsevaan suolahotelliin. Hotellin seinät oli tehty suolasta lukuunottamatta seinien alaosia. Hotellihuoneessa tuoksui samalta kuin Kreikan hotelleissa. Sänkykin oli valmistettu suolasta. Ulkona oli aaseja ja vikunjoita. Suolahotellissa oli muitakin kuuden hengen retkiseurueita oppaineen.  Illallinen ei ollut niitä parhaita. Toisaalta jos kolmen päivän retken hinta kyyteineen, majoituksineen ja aterioineen maksaa 70 euroa/hlö, ei voi odottaa luksusta ja gourmet- aterioita. Luksusta saimme ostamalla illallisen kanssa bolivialaista punaviiniä hintaan 5,50e/pullo. Ei paha hinta ottaen huomioon paikan, jossa olimme!

Tässä suolahotellissa yövyimme.

 

Toisena retkipäivänä ajoimme pitkän matkan halki autiomaan. Näimme useita laguuneita flamingoineen. Täällä on ainakin kolmen sortin flamingoja. Emme ole koskaan nähneet niin paljon flamingoja kuin tänään! Pablo taikoi meille taas lounaan. Lounaat ovat olleet retken parhaita aterioita, vaikkeivat nekään mitään luksusta ole olleet. Kuitenkin plussana mainittakoon, että ruoka on katettu hienosti esille kunnon astioihin, eikä meidän ole tarvinnut syödä kertakayttöastioista. Olemme syöneet keskellä luontoa kivipöytien ääressä. Pablo on virittänyt meille puhtaan pöytäliinan astioiden alle. Ruokalajeja on ollut useita.

Flamingot laskeutumassa laguunille

 

Ajoimme läpi maailman korkeimmalla sijaitsevan autiomaan. Korkeus merenpinnasta täällä on n. 4500m. Aurinko porotti lämpimästi, mutta tuuli viilensi ilmaa. Täällä aurinko on erityisen petollinen, sillä ohut ilma lisää polttavuutta. Koska tuuli viilentää ilmaa, palamista ei huomaa.

Pysähdyimme keskellä autiomaata katsomaan erikoisia kivimuodostelmia. Niistä kuuluisin on kivipuu (Tree Stone). Alueella oli paljon muitakin hienoja muodostelmia, mutta kivipuu kyllä erottui muista edukseen.

Tree Stone eli Kivipuu koko komeudessaan

 

Toisen päivän viimeisenä  käyntikohteena meillä oli punainen laguuni. Tämänkin laguunin ympärillä oli valkoista suolaa. Laguuni on joskus ollut suurempi. Näimme flamingoja, jotka etsivät laguunista ravintoa. Laguunin väri muuttuu sään ja vuorokaudenajan mukaan. Esimerkiksi pilvisellä säällä laguuni on ruskea. Aikaisin aamulla sekä illalla väri on puolestaan valkoinen.

Punaisen laguunin värit olivat häikäisevät.

 

Toisen yön vietimme keskellä aavikkoa sijaitsevassa savitiilistä tehdyssä alkeellisessa majatalossa. Suihkua ei ollut. Vessojen  ja koko talon siisteys oli mitä sattui. Suomalaiset hygieniapassikouluttajat olisivat kauhistelleet keittiötä, jossa illallisemme valmistettiin. Pablo putsasi autoa hiekkapölystä. Eräältä matkaseurueemme jäseneltä varastettiin tässä epämääräisessä majapaikassa  käytävällä latauksessa oleva kännykkä illalla. Epäilimme paikallisia, jotka hiippailivat pitkin käytävää illan aikana. Yövyimme kuuden hengen makuusalissa. Nukuimme kylmyyden ja sotkuisen sängyn takia makuupusseissa.

Lähdimme matkaan kolmantena retkipäivänä jo klo 5.30. Aavikon pienet vesilammikot olivat jäässä. Autossa ei toiminut lämmitys. Aurinko kuitenkin nousi ja alkoi mukavasti lämmittää. Näimme geysirin ja kuumia lähteitä, mutta esimerkiksi Yellowstoneen verrattuna ne eivät olleet mitenkään erikoisia.Kukaan ryhmäläisistämme ei halunnut pulahtaa erääseen kuumaan lähteseen, jonka lämpötila oli 30 astetta. Tämä kuuma lähde oli pieni ja täynnä turisteja. Ei kovin houkutteleva siis.

Tämän kuuman lähteen höyry on kuulemma myrkyllistä.

 

Retken lopuksi näimme vielä vihreän laguunin, joka pettymykseksemme ei ollutkaan vihreä, vaan aivan harmaa. Vihreä tämä laguuni on kuulemma keskipäivän aikaan, kuin aurinko paistaa korkealta. No, olimmehan noita laguuneita jo tällä retkellä nähneet useita. Sitten Pablo heitti meidät Bolivian ja Chilen rajalle ja lähti itse ajamaan takaisin Uyuniin. Raja oli periaatteessa mökki keskellä autiomaata. Meitä tultiin hakemaan Chilestä käsin. Chilen rajamuodollisuudet hoidettiin yllätykseksemme vasta 47km:n päässä rajalta sijaitsevassa San Pedro de Atacama- nimisessä kaupungissa, jonne olimme kaikki menossa. Laskeuduimme alas 2500m:iin merenpinnasta. Ilma oli pitkästä aikaa kuuma. Oli aika kaivaa taas esiin hellevaatteet.

Bolivian rajalla ei paljon tarkastuksia tehty. Leima passiin ja menoksi…

 

Maailman korkeimmalla sijaitsevassa pääkaupungissa

Noitatorin antimia

La Paz on maailman korkeimmalla sijaitseva pääkaupunki. Sen korkeus on 3250–4100 metriä merenpinnan yläpuolella. Onneksi olimme jo jonkun aikaa oleilleet korkeassa ilmanalassa, joten vuoristotaudin oireita ei tullut. Itse La Paz ei meitä sykähdyttänyt. Kyseessä on saasteinen ja meluinen suurkaupunki, jossa ei ole mitään erityistä hienoa nähtävää. Erikoisin paikka lienee noitatori, joka on itse asiassa vain krääsänmyyntikatu. Merkillepantavaa täällä on myynnissä olevat laamansikiöt, joiden uskotaan tuottavan onnea.

Kaupunkia ympäröiviltä vuorilta aukeavat ihan hienot näkymät kaupunkiin. Lisäksi La Pazista järjestetään monia retkiä lähialueiden nähtävyyksille. Tämän takia mekin vietimme La Pazissa viisi yötä ja pidimme kaupunkia tukikohtana retkillemme.

Yksi Tiwanakun monoliiteista

Ensimmäisenä päivänä teimme retken Tiwanakuun. Tiwanaku on muinainen hylätty intiaanikaupunki, joka on peräisin ajoilta ennen inkoja. Kaupunki on aika lailla espanjalaisten tuhoama. Lisäksi sitä ollaan paraikaa kaivamassa esiin. Rahat vain eivät oikein tunnu kunnolla riittävän tähän hommaan. Tiwanakun mieleenpainuvimpia kohteita olivat monoliitit eli kivestä veistetyt patsaat sekä auringonportti, joka on parhaiten säilynyt yksityiskohta auringon temppelistä.

Toisena retkikohteenamme oli La Pazin kupeessa sijaitseva Kuulaakso. Kuulaakso on eroosion tuloksena syntynyt kallio- ja savimuodostelma, jossa on tyypillistä jyrkät terävät vaaleanruskeat kalliohuiput. Positiivisena ylltyksenä tällä retkellä oli englantia puhuva opas. Olimme varautuneet espanjankieliseen opastukseen, mutta oppaamme puhuikin molempia kieliä!

Kallio-savimuodostelmia Kuulaaksossa

 

Kuulaakson retkeen sisältyi myös käynti hyvin korkealla vuorella nimeltään Chacaltaya. Chacaltayan huippu on peräti 5430 metriä merenpinnan yläpuolella, joten kyseessä on korkein kohta, missä olemme koskaan käyneet. Näillä leveysasteilla lumiraja kulkee n. 5000 metrissä, joten patikoidessamme ylös Chacaltayalle jouduimme tarpomaan osin lumessa. La Pazissa päivälämpötila kohoaa 20 asteeseen, mutta täällä lämpötila jää alle 10 asteen. Erittäin ohuen ilmanalan vuoksi meidän piti vaeltaa ylös huipulle hyvin rauhallisesti.

Uusi korkeusennätys 5430m

 

Automatkalla Chacaltayalle ja takaisin alas La Paziin näimme myös erään kuuluisan vuoren, jonka emme tienneet täällä olevankaan. Kyseinen vuori on Paramount Pictures- elokuvastudion logossa oleva vuori. Vuori näkyi menomatkalla hyvin auringon paistaessa, mutta alastulomatkalla pilvet peittivät osin tätä vuorta.

Näyttääkö tämä vuori tutulta? Vain tähdet puuttuvat…

 

Seuraavan päivän huilailimme hostellilla. Illalla lähdimme katsomaan La Pazin esikaupunkialueella joka sunnuntai järjestettävää Cholitas- showpaini-iltaa. Kyseessä on perinteinen bolivialainen juttu, eli naiset ”painivat” pääosissa perinteisissä bolivialaisissa asuissaan. Tosin suurin osa ”painijoista” oli eri rooliasuihin pukeutuneita miehiä. Parissa matsissa mies otteli naista vastaan ja illan viimeisessä ottelussa naiset ottivat mittaa toisistaan. Tosin näissä geimeissä vain näytellään, eli kaikki on periaatteessa ennalta suunniteltua. Yleisölle halutaan näyttää, että nyt sattui, mutta todellisuudessa kaikki on pelkkään teatteria. Yleisö kommentoi showta huutamalla ja heittämällä lavalle ruokaa ja juomaa. Myös ”painijat” heittivät yleisön päälle vettä ja limsaa. Tuloksena tästä kaikesta oli hirveä sotku jo ennestään sotkuisella areenalla. No, huvinsa kullakin. Eiköhän meille riittänyt tämä kerta showpainia.

Tanner tömisi, kun cholitakset ”taistelivat.”

 

Viimeinen retkemme suuntautui Death Roadille. Kyseistä tietä mainostetaan maailman vaarallisimpana tienä, ja sitä se voi hyvinkin olla.Tie mutkittelee Andien vuoristossa laskeutuen 4700 metristä reiluun 1000 metriin merenpinnan yläpuolella. Varsinainen Death Road on korvattu uudella asfalttitiellä, mutta tällä vanhalla vaarallisella tiellä järjestetään päivittäin alamäkipyöräilyretkiä.

Alkutaipaleella

 

Erään toisen ryhmän pyöräilijä otti harha-askeleen ja tipahti pyörineen reunan yli. Tilanteesta selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

Meidät kuskattiin aamulla ylös lähtöpaikalle, jossa meille annettiin pyörät ja suojavarusteet. Ohjeiden anto oli hyvin minimaalista. Ensimmäinen 21km:n osuus oli vasta alkusoittoa, sillä tämä tiepätkä oli asfalttia. Autojakin oli liikenteessä tällä pätkällä. Seuraavat 8km meitä taas kuskattiin, koska kyseinen osuus oli tasaista ja ylämäkeä, eivätkä nämä pyörät kuulemma sovi sellaiseen maastoon. Ihan hyvin olisimme voineet tämänkin osuuden polkea, eivät ne ylämäet nyt niin jyrkkiä olleet!

Yksi Death Roadin tunnetuimmista jyrkänteistä

 

 

Sitten alkoi varsinainen Death Road eli n. 31km:n mittainen hiekkatieosuus, jossa ei huoltoautoja lukuunottamatta juuri liikennettä ollut. Laskimme melko vauhdikkaasti alas tätä paikka paikoin aika jyrkkää tietä. Välillä pysähdyimme katsomaan alas rotkoon. Onneksi tie oli mielestämme yllättävänkin leveä, joten mitään paniikkia emme sen puolesta kokeneet, vaikka olimme lukeneet kauhujuttuja ihmisten loukkantumisista ja kohtalokkaista putoamisista alas rotkoon. Piti vain olla tarkkana ja keskittyä olennaiseen.

Matkan aikana lämpötila nousi rajusti. Ylhäällä lähtöpaikalla oli viileää, mutta saavuttaessamme päätepisteen oli jo kuumaa. Toisaalta oli ihana nauttia pitkästä aikaa helteestä. Kaikki ryhmämme jäsenet selvisivät hienosti loukkaantumatta tästä pyöräreissusta. Meidät vietiin urakan jälkeen eräälle hotellille. Viileä suihku tuntui mukavalta taas pitkästä aikaa! Miinuksena oli pitkä paluumatka La Paziin, joka tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta pääsimme hostellillemme, joka sattui olemaan tämän retkenjärjestäjän toimisto. La Pazissa oli taas tutun viileä ilta. Alpakanvillapipo ja –käsineet lämmittivät mukavasti. Lopuksi kaikille jaettiin retken hintaan kuuluva Death Road Survivor- t-paita sekä cd-levy, jossa on valokuvin ikuistettuna tämä vauhdikas päivä.

Näillä varusteilla selvisimme naarmuitta Death Roadista.

 

Illallinen venyi tällä kertaa todella myöhäiseksi. Onneksi La Pazin luottoravintolamme The Steakhouse oli auki puoleenyöhön. Seuraava päivä olisi huilipäivä. Aioimme pitää hostellihuonetta iltaan asti. Yöbussi lähtisi kohti Etelä-Boliviaa ja veisi meidät uusiin seikkailuihin.

 

Titicaca- järvi Bolivian puolella

Colca Canyonilta matka jatkui Punon kaupungin kautta Boliviaan. Rajanylitys sujui helposti ja nopeasti verrattuna Keski-Amerikan maiden rajanylityksiin. Maastalähtöveroa ei tarvinnut maksaa, eikä matkatavaroita tarvinnut raahata turhiin ”tarkastuksiin.” Saavuimme lähellä Perun ja Bolivian rajaa sijaitsevaan Copacabanaan. Copacabanasta tulee tietysti ensimmäisenä mieleen Brasilian Rio de Janeiron kuuluisa kaupunginosa ja ranta, mutta tämä Copacabana on pikkukaupunki Titicaca- järven rannalla lähellä Perun ja Bolivian rajaa.

Copacabana

 

6000 asukkaan Copacabanan viereinen kukkula houkutteli meidät kipuamaan huipulleen. Tarkoituksena oli mennä katsomaan ja valokuvaamaan auringonlaskua. Kiipesimme kukkulalle odotettua nopeammin, joten jouduimme odottelemaan melkoisen kauan ylhäällä auringonlaskua. Laskihan se aurinko viimein. Loppuvaiheessa näytti aivan siltä, kuin taivas olisi ollut tulessa.

Auringonlasku Titicaca- järvellä

 

Copacabanassakaan ei ole tuon kukkulan lisäksi mitään kummempaa nähtävää. Sen sijaan viereisen Titicaca- järven saaret ovat alueen tunnetuin nähtävyys. Ostimme päivän retken Auringon saarelle (Isla del Sol). Auringon saari on kuuluisa muinaisten intiaanien raunioista.

Inkojen raunioita Auringon saarella

 

Retken hinta oli mielestämme edullinen. 19 euron hintaan (per henkilö) kuului laivamatkat saarelle ja takaisin, henkilökohtainen opas, pääsyliput raunioille ja saaren kultamuseoon (jossa oli näytillä muinaisten intiaanien astioita ja muita esineitä) sekä lounas. Tosin opas oli tällä kertaa todella huono. Olimme varanneet englanninkielisen opastuksen, mutta tämä opas puhui todella huonoa englantia. Puolet sanoista oli espanjaa. Lisäksi hän ei ymmärtänyt yksinkertaisia kysymyksiä. Itse asiassa tämä opas ei edes vaivautunut kertomaan meille paljonkaan saaren historiasta. Onneksi intiaaniasiat olivat meille jo tuttuja, ja lisäksi Anu käytti espanjankielisiä apusanoja kysyessään oppaalta kysymyksiä.

Maisemia Auringon saarelta

 

Suurin osa Auringon saaren retkestä kului vaeltamiseen. Vaelsimme yhteensä lähes 4 tuntia, välillä alas ja sitten taas ylös. Kävelyvauhtimme oli melko reipas, joten vaellus kävi hyvästä treenistä, kun vielä ottaa huomioon sen, että vaelsimme koko ajan vajaassa 4000 metrissä merenpinnan yläpuolella. Maisemat Titicaca- järvelle olivat hienot, mutta nuo rauniot eivät enää jaksaneet niin kiinnostaa, ei sen jälkeen, kun on käynyt Machu Picchulla.

Vaellusreittimme kulki kukkulalta kukkulalle

 

Auringon saaren lähellä sijaitsee myös pieni Kuun saari intiaaniraunioineen. Kuun saarella asuu tällä hetkellä 15 ihmistä. Ihmettelimme sitä, miksi emme voineet tehdä pikapysähdystä Kuun saarelle. Yksityisvene saarelle olisi maksanut 35e, joten jätimme Kuun saaren väliin ja tyydyimme katselemaan sitä Auringon saarelta.

Näkymät Auringon saarelta Kuun saarelle

 

Vietettyämme Copacabanassa kaksi yötä päätimme suunnata kohti Bolivian pääkaupunkia La Pazia. Olimme ostaneet liput turistibussiin, mutta kun lähdön aika tuli, kävi ilmi, että bussi olikin ylibuukattu. Jouduimme paikallisbussiin. Onneksi paikallisbussit täällä ovat siistimpiä kuin Keski-Amerikassa. Olimme kuitenkin maksaneet kalliimman hinnan turistibussista (peräti 3e/hlö), joten vaadimme rahaa takaisin, sillä paikallisbussin hinta oli vain 2e/hlö. Kyse ei ollut niinkään rahasta, vaan periaatteesta. Meille palautettiin yhteensä 2e lippujen hinnasta, eli reklamointi kannatti.

Bussimatkaan sisältyi pieni yllätys, Titicaca- järven ylitys eräästä kapeasta kohdasta. Bussi pistettiin kiikkerän näköiseen lauttaan ja ihmiset pientä maksua vastaan veneeseen. La Paziin pääsimme kuitenkin onneksi aikataulun mukaisesti.

Toivoimme, ettei bussi uppoaisi kaikkine matkatavaroineen.