Browsing Tag

Balkan

Vuosi 2016 oli hyvä matkailuvuosi

On taas se aika vuodesta, jolloin matkabloggaajat postailevat menneen vuoden matkakokemuksistaan. Kirjoitetaan siitä, missä on tullut käytyä ja mitä on tullut koettua. Tänä vuonna meilläkin on aiheeseen liittyvää jutun juurta enemmän kuin vuosiin. Vuosi 2016 oli meille nimittäin todella hyvä matkailuvuosi pitkästä aikaa sitten vuoden 2012, jolloin palasimme kotiin maailmanympärimatkalta.

Aloitetaan alkuvuodesta ja palkintomatkastamme. Uusi torppamme oli valmistunut vuoden 2015 lopussa, olimme asettuneet taloksi ja oli aika palkita itsemme kahden viikon Jamaikan matkalla. Kuten arvata saattoi, kyseessä oli todella mieleenpainuva ja elämyksellinen kohde, monessakin suhteessa. Turkoosi Karibianmeri, vaaleat palmuhiekkarannat, reggae ja kiireetön lomanviettopaikka, sellainen oli Jamaika lyhykäisyydessään. Negril, Ocho Rios, Montego Bay, siinä yöpymispaikkamme Jamaikalla. Näistä Negril oli ehdottomasti paras paikka! Matkan kruunasi vielä se, että saimme yhden lisävuorokauden lentomme myöhästyessä lähes vuorokauden. Sehän vain passasi meille!

Jamaikan paratiisirantaa

Jamaikan paratiisirantaa

Seven Mile Beach, Jamaikan paras ranta

Seven Mile Beach, Jamaikan paras ranta

image

Dunn's River Falls, Jamaikan kuuluisimmat vesiputoukset

Dunn’s River Falls, Jamaikan kuuluisimmat vesiputoukset

Bob Marleyn synnyinkodissa ja mausoleumilla käynti oli ehdoton must.

Bob Marleyn synnyinkodissa ja mausoleumilla käynti oli ehdoton must.

Sitten tuli kesäkuu ja pitkään mielessä muhinut reppumatka Balkanille. Kaksi ja puoli viikkoa rinkkojen kanssa Bulgariassa, Makedoniassa, Albaniassa, Montenegrossa, Serbiassa ja Kosovossa. Nähtävää riitti ja vauhti oli sen mukainen, mutta mukavaa oli! Balkan yllätti hienoilla maisemillaan ja nähtävyyksillään. Halpa hintataso oli ehdoton plussa. Balkanilla oli helppo mennä ja tulla ja ruoka oli hyvää. Mitäpä muuta sitä voi lomaltaan toivoa?

Montenegron maisemissa

Montenegron maisemissa

Makedonian Ohrid-järvellä

Makedonian Ohrid-järvellä

Kasabasin sillalla Albaniassa

Kasabasin sillalla Albaniassa

Bulgarian Sofiassa

Bulgarian Sofiassa

Loppukesästä pyrähdimme vielä uudestaan Euroopassa viikon reissulla. Kohteina olivat Barcelona, Andorra ja Etelä-Ranska ja menopelinä paikan päällä auto. Yleensä liikumme reissuissa julkisilla kulkuvälineillä kuten bussilla tai junalla, mutta tällä kertaa vuokrasimme auton. Valinta osui oikeaan, sillä auto oli todella kätevä paikoissa, joissa kävimme. Hankalin ja eniten keskittymistä vaativa vaihe oli Barcelonan lentokentältä lähtö ja sinne paluu, mutta nekin sujuivat ilman suurempia kommelluksia.

Andorrassa Pyreneitten hienoissa maisemissa

Andorrassa Pyreneitten hienoissa maisemissa

Andorra La Vella

Andorra La Vella

Ranskan Agdessa

Ranskan Agdessa

Elokuussa Pete suuntasi Kuusamoon valokuvausopintoihin. Vietimme syyskuussa siellä yhden yhteisen viikonlopun seudun hienoja maisemia koluten. Kyllähän kotimaassakin kuvattavaa ja nähtävää piisaa!

Kiutakönkäällä

Kiutakönkäällä

Käylänkoskella

Käylänkoskella

Lokakuussa syysloman aikoihin Anu pyörähti äitinsä kanssa Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Kyseessä oli lähinnä maapisteen hakeminen, mutta kyllä Minskistä kävi heti alkuun selväksi se, että sinne ihan oikeastikin kannattaa matkustaa. Siisti ja turvallinen kaupunki ilman turistirysiä, pilkkahintaiset oopperaliput ja hyviä ruokailu- ja shoppailupaikkoja. Kyllä voi sanoa, että myöskin Minsk yllätti positiivisesti.

Kyynelten saarella Minskissä

Kyynelten saarella Minskissä

Valko-Venäjän kansallisoopperan ja -baletin rakennuksella

Valko-Venäjän kansallisoopperan ja -baletin rakennuksella

IMG_0260

Vuosi 2016 huipentui joulukuussa parin viikon Arabiemiraattien ja Omanin matkaan, ja sillä matkalla olemme vielä tälläkin hetkellä. Ensimmäiseksi suuntasimme Dubain ihmeitä katsomaan. Vaikka paikka oli pienoinen pettymys, oli meillä sielläkin silti kivaa! Parasta oli mahtavat kelit.

Dubain ykkösnähtävyys Burj Khalifa

Dubain ykkösnähtävyys Burj Khalifa

Dubain kaupunkia ylhäältä katsottuna

Dubain kaupunkia ylhäältä katsottuna

Arabiemiraateissa yövyimme Dubain lisäksi myös Abu Dhabissa. Siellä ehdoton ykkösnähtävyys oli Sheikki Zayedin moskeija. Vaikuttava rakennus kertakaikkiaan!

Sheikki Zayedin moskeija

Sheikki Zayedin moskeija

Abu Dhabin palmurantaa ja pilvenpiirtäjiä

Abu Dhabin palmurantaa ja pilvenpiirtäjiä

Oman oli sitten tämän vuoden viimeinen maa, jonne matkustimme. Olemme tänä vuonna päässeet 11 uuteen maahan. Vuodesta 2016 tuli siis todellakin oikein hyvä matkailuvuosi. Toivomme lisää tällaisia vuosia tulevaisuudessakin! Mutta nyt haluamme toivottaa kaikille blogimme lukijoille mahtavaa uutta vuotta 2017!

Muscatissa pääsimme kokemaan aitoa arabitunnelmaa.

Muscatissa pääsimme kokemaan aitoa arabitunnelmaa.

IMG_0967

Omanissa riittää nähtävää muuallakin kuin Muscatissa. Tämä kuva on Wadi Shabilta.

Omanissa riittää nähtävää muuallakin kuin Muscatissa. Tämä kuva on Wadi Shabilta.

Hyvää ja onnekasta uutta vuotta 2017 kaikille!

Hyvää ja onnekasta uutta vuotta 2017 kaikille!

Mielenkiintoinen ja kiehtova Balkan

Hyvää ruokaa, kauniita maisemia, mielenkiintoisia nähtävyyksiä, edulliset hinnat, lämpöä ja mertakin… Balkan on kaikkea tätä ja siksi varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi kesälomareissulle. Mahdollisuuksia on paljon, sillä alue on laaja ja kattaa monia eri maita.

Balkanin maihin katsotaan kuuluvaksi Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Bulgaria, Kosovo, Kreikka, Makedonia, Montenegro, Serbia sekä Turkin Euroopan puoleinen osa. Lisäksi Romania ja Kroatia sijaitsevat osittain Balkanilla. Itsellämme oli aiempaa kokemusta Kreikasta, Turkista, Kroatiasta, Romaniasta sekä Bosnia ja Hertsegovinasta, joihin tämä postaus ei keskity. Muut Balkanin maat sen sijaan olivat meille täysin uusia matkakohteita ennen kesäkuista reissua ja niistä siis tämä postaus.

Balkanin alue on valtavan mielenkiintoista matkailualuetta, vaikka monet maat hiukan särähtivätkin korvaan, kun matkasuunnitelmaa teimme. Ennakkoasenteitahan maista on aina, mutta vasta kun menee paikan päälle, voi oikeasti tietää, mitä mieltä paikasta on. Tämä juuri on koko matkailuharrastuksen suola, nähdä ja kokea uusia maita ja paikkoja ja saada purkaa mahdollisia ennakkokäsityksiä.

Kesäkuun reissun piti pitää sisällään aiemmin käymättömiä maita, sillä voimme jo sanoa olevamme maabongareita. Kuusi maata järjestyksessä Bulgaria, Makedonia, Albania, Montenegro, Serbia ja Kosovo oli tarkoitus kiertää kahdessa ja puolessa viikossa reppureissaten. Tiukkaa tahtia sai kyllä pitää, jotta kaiken haluaman ehti nähdä. Mikään huilailu- ja lepoloma se ei todellakaan ollut, muttei tarkoitus niin ollutkaan. Matkailun voi tällaisella reissulla ajatella olevan pikemminkin elämäntapa ja harrastus kuin lomareissu.

Reppureissaajat lähdössä Balkania kiertämään.

Reppureissaajat lähdössä Balkania kiertämään.

Balkan on helppoa ja turvallista aluetta matkustaa, vaikka osa ihmisistä tuntuu syystä tai toisesta ajattelevan eri tavoin. Bussiverkosto eri maissa ja maiden välillä on hyvä ja kattava. Matkat eivät kestä tolkuttoman pitkään, koska tiet ovat hyvässä kunnossa. Rajanylityksetkin joutuvat pääsääntöisesti sukkelaan. Täällä matka siis todellakin joutuu. Jos auton innostuu vuokraamaan, on hyvä tietää, että joillain tieosuuksilla on tietulleja. Liikenne ei kamalan kaoottista ole (riippuu tietysti mihin vertaa), joten periaatteessa autonvuokraus on vaihtoehto. Itse halusimme kuitenkin tällä reissulla antaa muiden hoitaa ajamisen ja levätä ja rentoutua samalla, kun matka eteni.

Bussi on hyvä menopeli Balkanilla.

Bussi on hyvä menopeli Balkanilla.

Näiden kuuden käymämme Balkanin maiden kaupungit ovat erittäin sopivia kävelyyn. Itse suosimme sitä aina kuin mahdollista. Täällä suojatiet oikeasti ovat suojateitä. Jalankulkija ei joudu juoksemaan kadun yli henkensä kaupalla kuten vaikkapa Perun pääkaupungissa Limassa, vaan autot väistävät, jos olet astumassa suojatielle. Jalkakäytäviä on kattavasti ja niitä pitkin pääsee etenemään varsin mukavasti. Ja jos kävely alkaa väsyttää, voi napata taksin. Hinta kannattaa sopia etukäteen. Tämä on ohjeemme joka maata koskien, vaikka itse teimme toisin Serbiassa ja siitä kunnialla selvisimme.

Hintatasoltaan käymämme Balkanin maat ovat todella edullisia, Albania etunenässä. Kahden hengen yöpyminen hotellissa tai hostellissa kustansi meiltä kahdelta reissun aikana keskimäärin 27€/yö, halvimman majapaikan ollessa 20€ ja kalleimman 45€. Budjettimatka siis onnistuu mainiosti Balkanilla. Ruokakaan ei kallista ole, juomista puhumattakaan. Kun Suomessa saa olutuopista pulittaa vähintään sen 5-6€, saa saman juoman tuolla jopa alle eurolla, ja tavallisestikin reilulla eurolla. Lasillinen talon viiniä irtoaa eurolla tai enintään parilla, illallinen hienossakin ravintolassa juomineen 3-10 eurolla maasta riippuen. Ainoan poikkeuksen teki Montenegron Kotor, joka on hintatasoltaan muiden Välimeren turistikohteiden luokka. Sieltäkin kuitenkin löytyy edullisia majapaikkoja sekä hiukan huokeampaa ruokaa pikaruokala-tyyppisistä paikoista. Perusravintolat voi unohtaa, jos siis on budjettimatkalainen.

Nämä lasilliset punaviiniä Sofian keskustan terassilla eivät muutamaa euroa enempää maksaneet.

Nämä lasilliset punaviiniä Sofian keskustan terassilla eivät muutamaa euroa enempää maksaneet.

Balkanilainen ruoka on herkullista.

Balkanilainen ruoka on herkullista.

Balkanilla pärjää englannilla yleisesti ottaen melko hyvin. Lähes kaikissa hotelleissa ja ravintoloissa puhutaan ainakin jonkin verran englantia. Jos eksyy paikallisten kaupunkeihin, kuten me Serbiassa, voi tilanne olla toinen. Asiat kuitenkin saa selvitettyä suht hyvin silloinkin, koska ihmiset ovat auttavaisia.

Sitten vielä muutama sana jokaisesta maasta, jossa kävimme.

Bulgaria… Tästä maasta meillä ei ollut mitään odotuksia, päinvastoin, mutta kuinka kävikään! Sunny Beach ei todellakaan ollut paikka, jossa olisimme välittäneet yhtä päivää pidempään aikaa viettää, mutta viereinen Nessebar ihastutti. Samoin ihastutti maan eläväinen ja moderni pääkaupunki Sofia, jossa viihdyimme todella hyvin! Plussat siis Bulgarialle!

Viihtyisässä Sofiassa

Viihtyisässä Sofiassa

image

Ja Nessebarissa

Ja Nessebarissa

Makedonia… josta kummallakaan ei ollut oikeastaan mitään odotuksia suuntaan taikka toiseen. Tämä maa hurmasi vielä Bulgariaa enemmänkin! Maan kaunis, moderni ja siisti pääkaupunki Skopje. Ei mikään turistirysä, mutta hyvin eloisa ja vilkas kaupunki lukuisine terasseineen ja vanhankaupungin viehättävine kujineen. Ja sitten lumoava Ohrid ja Ohrid-järvi. Makedoniassa voisi lomailla pidempäänkin.

Upea Skopje iltavalaistuksessa

Upea Skopje iltavalaistuksessa

Skopjen linna

Skopjen linna

Kaunis Ohrid-järvi

Kaunis Ohrid-järvi

image

Ja sitten tuli Albania… Etukäteen ajateltuna epämääräinen, takapajuinen ja outo maa. Mutta mitä vielä, tästähän tuli tämän reissun suosikkimaa! Erityisesti jäi mieleen kaunis Berat. Halpa hintataso, kaunis vuoristoinen maa, mielenkiintoista nähtävää, hauskat ihmiset ja vähän turisteja. Mitä muuta voi matkakohteelta toivoa? Rantakohteet jäivät meiltä kokematta, mutta Sarande lienee paras, jos on uskominen paikallisia.

Kaunista Albaniaa Osum-kanjonilla

Kaunista Albaniaa Osum-kanjonilla

ja Kasabasin sillalla

ja Kasabasin sillalla

Kaunis Berat

Kaunis Berat

Reissun halvimmat olutuopit Tiranassa (70 snt)

Reissun halvimmat olutuopit Tiranassa (70 snt)

Kruja

Kruja

Montenegro… Reissun jylhimmät vuoret löytyvät täältä. Kiistatta Montenegro on hyvin kaunis maa, ja myös hyvin kuuma maa näin kesäkuussa ainakin. Pääkaupunki Podgorica ei kauhean kummoinen paikka ole, mutta halpa hintataso on plussaa. Kaupunkia halkova kirkasvetinen joki on kaunis. Kotorinlahden maisemat tekivät vaikutuksen, samoin Unescon perintökohde Kotorin vanhakaupunki.

Kotorin vanhakaupunki

Kotorin vanhakaupunki

ja Kotorinlahden huikeat maisemat

ja Kotorinlahden huikeat maisemat

image

Ja sitten Serbia… Albanian tavoin melko epämääräinen maa etukäteen ajateltuna. Serbiasta löytyy niin hyvää kuin huonoakin, pääasiassa onneksi hyvää. Pääkaupunki Belgrad on oikein mukava paikka, samoin etelän Nis. Eikä maa todellakaan ole niin takapajuinen. Ruoka on hyvää ja nähtävää löytyy. Kannattaa siis Serbiakin katsastaa!

Nis, Serbia

Nis, Serbia

Nisin linnoituksen pääportti

Nisin linnoituksen pääportti

Vilkas ja eloisa Belgrad

Vilkas ja eloisa Belgrad

image

Kosovo… Siellä kävimme vain päiväreissulla maan pääkaupungissa Pristinassa. Ei ollut mitenkään erityisen hieno tuo kaupunki, muttei myöskään niin kauhea, etteikö siellä nyt käydä voisi. Eurojen käyminen maksuvälineenä on plussaa, tosin tämän myötä hintataso on ehkä aavistuksen naapurimaata Serbiaa korkeampi. Edullinen maa on silti. Nähtävää ei ainakaan Pristinassa juurikaan ole, mutta meille Kosovo olikin vain ”yksi käyty maa lisää.”

Tässä lienee Pristinan kuuluisin nähtävyys, ruma kansalliskirjasto.

Tässä lienee Pristinan kuuluisin nähtävyys, ruma kansalliskirjasto.

Koe Belgrad yhdessä päivässä

Serbian pääkaupunki Belgrad on varteenotettava vaihtoehto, kun suunnittelee seuraavaa kaupunkilomakohdetta. Vilkas, eläväinen ja edullinen Belgrad on meille suomalaisille ainakin vielä melko tuntematon kohde, eikä kaupunki muutenkaan ole turisteilla pilattu. Silti kaupungissa on nähtävää useammaksi päiväksi. Belgrad on myös mahdollista kokea yhdessä päivässä, jos paikka sattuu esimerkiksi olemaan matkan varrella osana jotain muuta reissua.

Belgradiin ei ole Suomesta suoria lentoja, mutta yhdellä välilaskulla sinne pääsee muiden Euroopan lentokenttien kautta. Kaupunkiin pääsee kätevästi myös bussilla naapurimaista. Sinne on mahdollista saapua bussilla myös Serbian muista osista, kuten me teimme.

Belgradista löytyy niin hotelleja kuin edullisia hostellejakin. Majapaikka on hyvä ottaa keskustasta tai sen tuntumasta. Näin pääsee kätevästi kävellen tutustumaan kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Suurin osa käyntikohteista sijaitsee nimittäin kävelymatkan päässä toisisistaan. Vain pari nähtävyyttä sijaitsevat keskustan ulkopuolella. Itse majoituimme kävelykadun (Knez Mihailov) sekä tasavallanaukion kupeeseen hostelliin kahdeksi yöksi. Belgrad oli kaksi ja puoliviikkoisen reppureissumme viimeinen kohde. Saavuimme sinne bussilla etelästä Nisin kaupungista ja lensimme sieltä sitten Suomeen.

Belgradin päänähtävyys on Kalemegdanin linnoitus, joka sijaitsee kahden joen, Tonavan ja Savan, rannalla. Linnoituksen sisäpuolella on ulkoilmamuseo lukuisine panssarivaunuineen. Linnoituksen alue on puistomainen. Hyvällä ilmalla linnoitukselta on mukavat näkymät alas joille. Linnoitukselle ja ulkoilmamuseoon ei ole pääsymaksua, sisätiloissa sijaitsevaan sotahistorialliseen museoon sitä vastoin on.

Kalemegdanin linnoituksella

Kalemegdanin linnoituksella

image

image

image

image

image

image

image

image

Näkymiä kaupunkiin linnoitukselta. Pilvinen sää haittasi hieman kuvaamista.

Näkymiä kaupunkiin linnoitukselta. Pilvinen sää haittasi hieman kuvaamista.

Tasavallanaukio ja siitä lähtevä kävelykatu Knez Mihailov kuuluvat myös keskustan alueen päänähtävyyksiin. Kävelykadun varrella on paljon kauppoja ja houkuttelevia terasseja. Hintataso on alhainen, ei ihan Novi Pazarin veroinen, mutta alhainen silti. Olut maksaa alle pari euroa, eikä viinilasikaan juuri kalliimpi ole. Suomalaisittain siis varsin edullinen kaupunkikohde!

Tasavallanaukio

Tasavallanaukio

Knez Mihailovin kävelykatua

Knez Mihailovin kävelykatua

image

image

Pyhän Savan ortodoksikatedraali on Belgradin komeimpia rakennuksia. Katedraalin ympärillä on puistoalue.

Pyhän Savan katedraali

Pyhän Savan katedraali

Muita nähtävyyksiä ovat esimerkiksi parlamenttitalo, Pyhän Markuksen kirkko sekä Nicola Pasic-aukio, jonka kupeessa komeilee hotelli Moskova.

Parlamenttitalo

Parlamenttitalo

Pyhän Markuksen kirkko

Pyhän Markuksen kirkko

Nicola Pasic-aukio ja hotelli Moskova

Nicola Pasic-aukio ja hotelli Moskova

Tärkeä käyntikohde ja hyvä paikka esimerkiksi illalliselle on Skadarlijan kortteli. Tunnelma on rauhallinen ja viihtyisä. Tarjolla on keskihintaista, suomalaisittain kuitenkin edullista, syötävää ja juotavaa. Ruoka on paikallista ja herkullista. Viihtyisistä kukilla koritetuista terasseista on vain vaikea valita…

Skadarlijan korttelia

Skadarlijan korttelia

image

image

image

Historiallisesti merkittävä nähtävyys on entisen Jugoslavian johtajan Titon mausoleumi eli Kukkien talo. Paikka sijaitsee keskustan ulkopuolella, mutta sinne pääsee kätevästi keskustasta johdinautolla n:o 41 tai vaikka taksilla. Suuri puistoalue on ilmainen, mutta jos haluaa tutustua kolmeen rakennukseen, mukaan lukien Titon mausoleumiin, pitää maksaa reilun kolmen euron hintainen pääsymaksu. Melko edullista kyllä!

Museorakennus Kukkien talolla

Museorakennus kukkien talolla

Titon mausoleumilla eli Kukkien talolla ei tungosta ole, joten alueeseen saa tutustua kaikessa rauhassa. Kukkien talo-nimi juontaa juurensa siitä, kun alue oli ennen ympäröity kukilla. Mausoluemille kuljetaan tarkkaan merkittyä väylää pitkin. Valokuvien ottaminen on sallittua.

Titon mausoleumi

Titon mausoleumi

image

Itse Kukkien talon lisäksi kävijä pääsee tutustumaan puistoalueen patsaisiin sekä kahteen Jugoslavian historiaa esittelevään museorakennukseen. Yhdessä museorakennuksessa pyörii Titon elämästä kertova filmi. Toisessa rakennuksessa on puolestaan meille suomalaisille mielenkiintoinen tieto: Presidentti Kekkonen lahjoitti Titolle aikoinaan Tapio Wirkkalan veitsikokoelman. Kokoelma lepää nyt museon lasivitriinissä muiden lahjojen joukossa.

image

Veitsikokoelma, lahja Urho Kekkoselta

Veitsikokoelma, lahja Urho Kekkoselta

Puutarhan patsaita

Puutarhan patsaita

image

image

image

Belgrad on oiva kaupunkikohde juuri alhaisen hintatason vuoksi. Vaikka rakennukset ovat suurelta osin ankean harmaita, on kaupungin arkkitehtuuri silti vaikuttava. Ankeuden alta paljastuu paljon hienoa nähtävää. Belgradin nykymeno terasseineen ja liikkeineen on hyvin länsimainen. Englantia puhutaan yleisesti hotelleissa ja ravintoloissa. Lisäksi kaupunki on turvallinen liikkua. Ehkäpä seuraava kaupunkilomasi suuntautuukin juuri Belgradiin!

Serbian Nis

Kaakkois-Serbiassa sijaitseva Nis osoittautui jo paljon mukavammaksi paikaksi kuin Novi Pazar. Sinne pääseminen vain ei ollut ainakaan sunnuntaipäivänä ihan niin helppoa, mitä netin tiedot antoivat olettaa. Meillä oli välietappina Kosovon pääkaupunki Pristina, ja sieltä halusimme illaksi Nisiin. Suoraa bussiyhteyttä ei hämmästykseksemme ollutkaan. Onneksi bussiasemalla oli avulias herrasmies, joka löysi meille hyvän vaihtoehdon.

Menimme Kosovon Pristinasta ensin bussilla Pujanovacin kaupunkiin Etelä-Serbiaan, ja sieltä sitten toisella bussilla Nisiin. Jouduimme tosin odottelemaan Pujanovacissa bussia lähes kaksi tuntia. Tämä bussi oli nimittäin myöhässä. Kun vihdoin pääsimme matkaan, alkoi bussi temppuilla. Pian se pistettiin bussiaseman parkkiin. Skopje-Belgrad-kyltti otettiin pois bussin ikkunasta. Ajattelimme tässä vaiheessa, että tämä matka tulisi olemaan todella pitkä. Mieleemme muistuivat taannoisen maailmanympärimatkamme bussiviivästykset Guatemalassa ja Boliviassa. Guatemalassa bussimme hajosi useaan otteeseen ja sitä korjailtiin pitkin matkaa. Tämän vuoksi pääsimme ylittämään Guatemalan ja Hondurasin välisen rajan vasta iltapimeällä kävellen vesisateessa kaksistaan ja pummimaan paikallisilta kyydin läheiseen kaupunkiin. Boliviassa bussimme puolestaan hajosi lopullisesti keskelle ylängöllä sijaitsevaa aavikkoa. Myöhästyimme seuraavaksi päiväksi sunnitellulta retkeltä, mutta pääsimme määränpäähäämme Uyunin kaupunkiin sen verran ajoissa, että retki viivästyi vain yhdellä vuorokaudella. Mitään vastaavaa ei nyt onneksi tapahtunut, sillä korvaava bussi ilmaantui pian jostain kuin tilauksesta. Matka jatkui ja pääsimme hyvissä ajoin Nisiin.

Uutta kyytiä odottelemassa jossain Serbiassa

Uutta kyytiä odottelemassa jossain Serbiassa

Itse Nis oli positiivinen kokemus. Kaupunki on melko laaja ja nähtävyydet ovat aika kaukana toisistaan. Taksilla on kuitenkin helppoa ja turvallista liikkua paikasta toiseen. Ensimmäisellä kerralla kysyimme hintaa. Kuski antoi arvion, mutta laittoi kuitenkin mittarin päälle. Lopullinen hinta oli juuri tuon arvion verran. Tämän jälkeen emme vastoin normaalia tapaamme kysyneet hintaa, vaan menimme aina vain sisään taksiin ja sanoimme minne mennään. Yksikään kuski ei huijannut meitä, vaan jokainen kyyti oli todella edullinen.

Nisin ykkösnähtävyys lienee Nis Fortress eli Nisin linnoitus. Pääportista pääsee suoraan vilkkaalta tieltä sisään linnoitukseen. Linnoitus on sisältä puistomainen ja rauhallinen. Alueella on pari ravintolaa ja kahvilaa. Itse päädyimme illallistamaan juuri linnoituksessa, vaikka siellä olevat ravintolat varmaankin kuuluvat kaupungin kalleimpiin. Illallinen kahdelle ruokajuomineen hienossa ravintolassa kustansi kuitenkin vain n. 18€, ja ruoka oli todella hyvää.

Nisin linnoituksen pääportti

Nisin linnoituksen pääportti

IMG_5998

Näkymiä linnakkeen sisäpuolelta

Näkymiä linnakkeen sisäpuolelta

image

image

image

Toinen kuuluisa nähtävyys Nisissä on Bubanjin puisto (Memorial Park Bubanj), joka sijaitsee keskustan ulkopuolella. Puiston kukkulalla on kolme suurta muistomerkkiä, jotka kuvastavat niitä miehiä, naisia ja lapsia, jotka Saksan natsit tappoivat kyseisellä paikalla toisen maailmansodan aikana.

Bubanjin puisto

Bubanjin puisto

Nisissä sijaitsevat myös esimerkiksi pääkallotorni sekä toisen maailmansodan aikainen keskitysleiri. Harmiksemme satuimme olemaan Nisissä maanantaina, ja maanantaisin kaikki museot ovat kiinni. Emme siis päässeet näihin kohteisiin. Keskustaan onneksi pystyi tutustumaan. Kävelykatu ravintoloineen ja liikkeineen on mukava paikka kuluttaa aikaa. Erityisen kiva pieni osa keskustaa on kadunpätkä nimeltään Tinkers Alley. Paikkaa oli kyllä hiukan vaikea löytää, mutta asia selvisi neuvoa kysymällä. Kyseessä on hyvin säilynyt vanha osa Nisiä. Tinkers Alley oli 1700-luvulla kuuluisa käsityöläisten katu, nykyään se toimii kävely- ja terassikatuna.

Tinkers Alley

Tinkers Alley

image

Aukio

Aukio

Keskustan kävelykatua

Keskustan kävelykatua

image

Kokonaisuudessaan kokemukset Nisistä jäivät reilusti plussan puolelle. Olipa hyvä, että Novi Pazarin jälkeen onnistuimme eksymään tällaiseen paikkaan! Vielä lopuksi mainittakoon, että majapaikkamme Nisissä oli hinta-laatusuhteeltaan erittäin hyvä ja voimme suositella sitä lämpimästi kaikille kaupunkiin menijöille. Majoituimme pieneen majataloon nimeltä ”La Belle Epoque.” Paikka on siisti, se sijaitsee mukavalla rauhallisella paikalla kävelymatkan päässä keskustasta, henkilökunta puhuu englantia, huoneessa on ilmastointi ja turistille sopiva karttakin löytyi. Silti hinta oli vain 25€/kahden hengen huone/yö. Aamupalaa ei ole tarjolla, mutta sitä vastoin tervetulojuoman saa valita ilmaiseksi paikan baarin tarjonnasta. (Aamupalapaikka löytyy kyllä lähistöltä.) Siinä siis täydellinen yöpymispaikka reppu- ja budjettimatkaajalle!

Hotelli La Belle Epoque

Hotelli La Belle Epoque

Hotellin baari

Hotellin baari

Novi Pazar ja Pristina

Montenegrosta matkamme jatkui kohti Serbiaa. Alunperin tarkoituksena oli mennä ensin Kosovoon, mutta tämän jälkeen meno sieltä suoraan Serbiaan olisi tuottanut ongelmia. Jos saapuu Kosovoon muualta kuin Serbiasta, täytyy myös poistua muualle kuin Serbiaan. Jos taas menee ensin Serbiaan ja sieltä Kosovoon, ei tule ongelmia poistumisten kanssa. Tämän vuoksi meidän täytyi ensin siis mennä Serbiaan.

Eurolinesin bussi Kotorista olisi vienyt meidän pääkaupunkiin Belgradiin asti, mutta emme siis halunneet vielä edetä niin ylös. Valitsimme rajan läheltä yhden yön pysähdyspaikaksi Novi Pazarin pikkukaupungin. Siitä oli sitten pysähdyksen jälkeen tarkoitus jatkaa Kosovon puolelle.

Novi Pazar osoittautui heti alkuun todella tylsäksi paikaksi. Hyvin harva taitoi edes auttavasti englantia. Hotellin henkilökuntakaan ei paria sanaa lukuun ottamatta puhunut yhtään englantia. No, elekielellä tietysti pärjää jo melko pitkälle onneksi. Turisti-infoa ei löytynyt ollenkaan, eikä myöskään karttaa saanut mistään. Kukaan ei tuntunut tietävän asioista oikein mitään, osittain varmaankin myös kielimuurin takia. Hotelli itsessään oli kyllä hyvällä paikalla lähellä keskustaa ja bussiasemaa. Taksitkin liikkuivat suomalaisittain pilkkahintaan. Siltikin yhdellä sanalla sanottuna kyseessä on takapajula.

Tässä voisi ehkä olla jokin nähtävyys...

Tässä voisi ehkä olla jokin nähtävyys…

Kun kaupungilla kävelee, ei vastaan tule oikeastaan mitään mielenkiintoista. Nähtävää ei ole, sillä muutamaa pikku kirkkoa ja moskeijaa ei voi lukea nähtävyyksiksi, koska sellaisia on joka paikassa. Jotenkin sitä ajatteli etukäteen, että Novi Pazar olisi edes vähän hauskempi paikka. No, kaupungin parasta antia on ehdottomastai erittäin halpa ruoka ja juoma. Näistä pääsee nauttimaan keskustan kävelykadulla, jossa on paljon terasseja. Iso olut maksaa euron, hyvää ruokaa saa parilla eurolla. Päivällä on melko hiljaista, illalla vilkkaampaa. Tästäkään huolimatta Novi Pazaria ei varsinaisesti voi suositella, muuta kuin juuri siinä tapauksessa, että haluaa yöpyä siellä matkalla jostain jonnekin. Pidempää lomaa kyseiseen paikkaan ei kannata suunnitella.

Novi Pazarin keskustaa

Novi Pazarin keskustaa

Kaupungin parhaita maisemia

Kaupungin parhaita maisemia

Keskustan kävelykatua

Keskustan kävelykatua

Halpaa olutta, euron iso tuoppi

Halpaa olutta, euron iso tuoppi

Novi Pazar jäi taakse nopeasti, sillä seuraavana aamuna täytyi nousta ylös kukonlaulun aikaan. Päivän ainoa bussi Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan lähti jo klo 5.45. Perille saavuimme ajoissa reilun parin tunnin matkanteon jälkeen. Rajanylitys sujui taasen jouhevasti ja sukkelaan. Kosovon puolella alkoi tien laidoilla heti rajanylityksen jälkeen näkyä Serbian lippuja. Tienvarren kyltti ”This is Serbia” kertoo serbien harmituksesta Kosovon itsenäisyyttä kohtaan. Serbia ei ole tunnustanut maan itsenäisyyttä, mutta monet muut maat, Suomi mukaan lukien, sen sijaan ovat.

Pristinassa ei ole nähtävää kovin pitkäksi aikaa, joten meille riitti mainiosti kolmen tunnin pikavisiitti. Bussiasemalla oli avulias englantia taitava työntekijä, joka otti rinkkamme säilytykseen vaivaisella eurolla. Hän myös näytti meille reitin kaupungin keskustaan, joka oli kävelymatkan päässä. Karttoja emme täälläkään saaneet. Turisti-infot ja matkatoimistot näyttivät olevan kiinni näin sunnuntaisin. Pristinan muutamat maamerkit ja nähtävyydet kyllä löytyivät ihan helposti ilman karttaakin. Aamupalallakin ehdimme käydä kaupungin keskusaukiolla. Seuraavassa Pristinan antia:

Rumuudestaan kuuluisa Kosovon kansalliskirjasto

Rumuudestaan kuuluisa Kosovon kansalliskirjasto

image

Keskustan kirkko

Keskustan kirkko

Puistoaluetta, taustalla kellotorni

Puistoaluetta, taustalla kellotorni

Keskusaukiota

Keskusaukiota

image

Bill Clintonin patsas

Bill Clintonin patsas

Ja lähes samanniminen tie (Bill Klinton)

Ja lähes samanniminen tie (Bill Klinton)

Kävelykatua

Kävelykatua

image

Kaunis Kotor

Montenegron rannikko on maan suosituinta matkailualuetta, eikä syyttä. Maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniit. Maa on suurimmaksi osaksi vehreää vuoristoa, mutta kimmeltävä meri tuo sopivan lisämausteen jylhille vuorille. Välimeri on mielestämme aina mukava kesäkohde. Muistissa on vielä viime kesäinen Maltan matka. Tämäkään Välimeren kohde ei pettänyt meitä.

image

image

Kotoriin pääsee maan pääkaupungista Podgoricasta bussilla reilussa parissa tunnissa ja maisemat matkan varrella ovat hienot. Kotorin bussiasema sijaitsee lyhyehkön kävelymatkan päässä vanhankaupungin portista. Meillä oli majoitus varattuna juuri vanhasta kaupungista. Kotorissa näyttää olevan tarjolla mukavasti majapaikkoja, niin hostelleja kuin hotellejakin.

Kotor

Kotor

Kaupunki ylhäältä päin kuvattuna

Kaupunki ylhäältä päin kuvattuna

Vanhankaupungin pääportti

Vanhankaupungin pääportti

Kotorin vanhakaupunki kuuluu Unescon suojelukohteisiin. Se sijaitsee upealla paikalla Kotorinlahden rannalla. Ympärillä kohoavat jylhät vuoret. Kaupungin kapeat kujat houkuttelevat matkaajia. Lukuisat myymälät ja ravintolat tarjoavat vaihtoehtoja ja ajanvietettä. Tunnelma on leppoisa ja rauhallinen. Siellä täällä nukuskelee kissoja. Tuntuu, että jokaisesta kadunkulmasta, portista ja rakennuksesta voisi räpsäistä valokuvan.

Kotorin ympärillä kohoavat korkeat vuoret

Kotorin ympärillä kohoavat korkeat vuoret

image

image

image

Kauniisti vanhentunut kaupunki

Kauniisti vanhentunut kaupunki

image

Kotorin miinuksena mainittakoon kaupungin turistisuus. Onhan se tietysti selvä, että näin hieno paikka houkuttelee paljon matkailijoita. Kaupungin edustalla käy Välimeren risteilijöitä, jotka tuovat kaupunkiin lisää turisteja. Päivisin vanhassa kaupungissa onkin hulinaa, kun retkiryhmät ja ryhmämatkailijat tutustuvat Kotoriin. Illalla väkimäärä hiukan vähenee, ja jos jaksaa herätä aamulla aikaisin ylös, kuten me teimme, saa valokuvata lähes tyhjiä katuja.

Kotorin vanhakaupunki on aamuvarhaisella hiljainen.

Kotorin vanhakaupunki on aamuvarhaisella hiljainen.

image

image

image

image

image

image

image

image

Toisena miinuksena on melko kallis hintataso verrattuna esimerkiksi pääkaupunki Podgoricaan. Jos Podgoricassa kaksi ihmistä ruokailee kymmenellä eurolla, on vastaava summa Kotorissa lähes tuplaten kalliimpi. Jokunen pikaruokalan tyyppinen paikka Kotorissa onneksi löytyy. Hintataso on hiukan edullisempi, ruuan laatu silti sama, mutta paikat muuten vaatimattomampia. Reppumatkaajan valinta siis!

Monet matkailijat kiipeävät kaupungista käsin ylös vieressä kohoavan vuoren huipulla komeilevalle Kotorin linnakkeelle. Näin kesällä lämpötilan keikkuessa reilusti 30 asteen paremmalla puolella kipuaminen kannattaa toteuttaa joko aikaisin aamulla tai myöhemmin illalla. Kuuma on joka tapauksessa, sillä helle ei hellitä Kotorissa yölläkään.Vettä mukaan siis reilusti!

Ylöspäin helteessä

Ylöspäin helteessä

image

image

image

Vaellus ylös linnakkeelle kestää vauhdista ja tauoista riippuen noin 30-50 minuuttia. Itse kuvailimme paljon ja etenimme siis suht rauhalliseen tahtiin, mutta hiki virtasi siitäkin huolimatta. Maisemat kuitenkin palkitsivat jälleen kerran. Todistimme ylhäällä auringonlaskua vuoren taa ja helteisen päivän muuttumista helteiseksi illaksi.

IMG_5873

IMG_5849

IMG_5879

Satuimme Kotoriin juhannusaaton aikaan, ja koska helle oli armoton, halusimme päästä uimaan. Hostellilla meille suositeltiin n. 42 km:n mittaista pyöräretkeä Kotorinlahden ympäri. Vuokrasimme siis hostellilta pyörät päiväksi (7€/pyörä) ja lähdimme matkaan. Vanhankaupungin pääsisäänkäynnin portin luona olevasta turisti-infosta saimme kartan. Ilmankin karttaa olisi hyvin pärjännyt, mutta ajattelimme siitä olevan hyötyä pysähdyspaikkoja miettiessä.

Lämpötilat lähentelivät täälläkin 40 astetta, joten uimataukoja tuli pidettyä melko usein. Kotorinlahden päänähtävyys Kotorin kaupungin lisäksi on Perastin kylä, jonka edustalla on pari pientä saarta. Saarille on mahdollista ajella veneellä, mutta me tyydyimme katselemaan niitä mantereelta käsin.

Perastin keskustaa

Perastin keskustaa

sekä Perastin edustan kaksi saarta

sekä Perastin edustan kaksi saarta

Perastin kylän kohdilla on myös hyviä uimapaikkoja, sillä vesi on täällä kirkkaampaa kuin Kotorinlahden pohjukassa, jossa Kotorin kaupunki sijaitsee. Tällä helteellä meille kyllä kelpasivat myös hiukan huonommatkin uimapaikat. Pääosa uimapaikoista on betonilaitureita, joista osasta johtaa rappuset veteen. Siellä täällä on myös pieniä sorarantoja. Vesi on lämmintä, mutta joissain paikoissa aika viileääkin, varsinkin pohjasta. Tämä johtuu siitä, että ylhäältä vuorilta laskevat purot tuovat mereen kylmää vettä. Kuumalla säällä tämä sopii oikein hyvin.

Uimaan helteellä

Uimaan helteellä

Kotorinlahden ympäri vievä tie on samalla autotietä, joten varovaisuus on paikallaan. On hyvä ajaa niin oikeassa laidassa kuin mahdollista, jotta autojen ei tarvitse pysähtyä pyöräilijän takia. Kylien kohdalla kannattaa kurvata alas erilliselle rantatielle, jossa on huomattavasti vähemmän liikennettä. Samalla näkee paremmin maisemia ja pääsee helpommin uimapaikoille.

Täällä pääsee pyöräilemään hienoissa maisemissa.

Täällä pääsee pyöräilemään hienoissa maisemissa.

image

image

image

image

image

image

Ja välillä oluelle tai lounaalle

Ja välillä oluelle tai lounaalle

IMG_5949

Pyörällä ei pääse kokonaan Kotorinlahden ympäri, vaan pieni etappi täytyy mennä autolautalla. Matka kestää viitisen minuuttia. Pyöristä veloitetaan 1€ per pyörä, ihmiset pääsevät ilmaiseksi. Lautta tuo mieleen Suomen lossit, mutta siinä ei ole vedenalaista vaijeria.

Lautta

Lautta

Jätimme nyt Montenegron taaksemme ja suuntasimme kohti uusia maita. Ihan kiva vierailu meillä tässä maassa oli. Päällimmäisenä jäivät mieleen upeat maisemat. Vielä bussissa halki maan kohti Serbiaa saimme niitä ihastella.

80 maata täyteen Podgoricassa

Albanian pääkaupungista Tiranasta siirryimme bussilla Montenegron pääkaupunkiin Podgoricaan. Taitoimme matkaa neljän tunnin verran. Rajanylitys sujui jouhevasti ja sujuvasti, kuten muissakin Balkanin maiden rajanylityspaikoissa, joista olemme menneet läpi. Bussiliput maksoivat 15€/hlö. Lisäksi rinkasta veloitettiin 2€/rinkka.

Yhdessä on tullut reissattua nyt jo melkoisesti. Tämäkin on jo ties kuinka mones reissumme. Sen verran maabongareita olemme, että ylös on kirjattu kaikki käydyt maat. Montenegro sai nyt kunnian olla meidän molempien 80. maa.

Podgoricassa sinänsä ei ole mitään erityistä nähtävää. Se on melko pieni pääkaupunki, sillä siellä asustaa vain n. 140 000 ihmistä. Meille Podgorica oli vain yhden yön välietappi siirtyessämme kohti Välimeren rannikkoa ja maan kuuluisampia kolkkia. Yövyimme vaatimattomassa hostellissa lähellä
bussiasemaa. Keskustan alueeseen tutustui jalkaisin suht nopeasti. Kaupungin hienoimpiin nähtävyyksiin kuuluu ortodoksinen katedraali sekä Millenium-silta. Turisteja Podgoricassa ei juuri näkynyt. Reppumatkaajiakin näkyi hyvin vähän. Hintataso on alhainen, mikä tietysti on plussaa budjettimatkaajan näkökulmasta.

Ortodoksinen katedraali

Ortodoksinen katedraali

Millenium-silta

Millenium-silta

Keskustan kävelykatua

Keskustan kävelykatua

Kellotorni

Kellotorni

Podgorican kaupungin halki virtaa kirkasvetinen Moraca-joki, jossa on hyisen kylmää vettä. Pienet purot tuovat ylhäältä vuorilta jäätävää vettä jokeen. Tämä ei ole ollenkaan huono juttu, sillä Podgorican sanotaan olevan Montenegron kuumin paikka.Vierailumme aikana lämpötilat Podgoricassa lähentelivät 40 astetta, eikä helle paljoa helpottanut edes yöllä. Paikallisten mukaan tämä on kuitenkin ihan normaalia. Joki on ilmastoitujen sisätilojen ohella ainoa paikka, jossa oloon saa kunnolla helpotusta.

Moraca-joki

Moraca-joki

image

Vanha kivisilta joen rannalla.

Vanha kivisilta joen rannalla.

Täällä voi käydä uimassakin, mutta sandaalit on hyvä olla jalassa lasinsirujen takia.

Täällä voi käydä uimassakin, mutta sandaalit on hyvä olla jalassa lasinsirujen takia.

Hiukan tuotti tuskaa tutustua Podgoricaan tällaisella helteellä, mutta selvisimme. Illalla juhlistimme 80. maatamme Hard Rock Cafessa. Podgorican Hard Rock Cafe löytyy kauppakeskuksesta keskeiseltä paikalta keskustan tuntumasta. Hard Rock Cafe olikin yksi pääsyy Podgoricaan menoomme, sillä olemme alkaneet bongailla villieläinten ohella niitäkin. :)

Hard Rock Cafe Podgorica

Hard Rock Cafe Podgorica

Joka sijaitsee ostoskeskuksessa

Joka sijaitsee ostoskeskuksessa

Ostari iltavalaistuksessa

Ostari iltavalaistuksessa

Kippis 80 maalle!

Kippis 80 maalle!

Tirana ja Kruja

Albanian kierroksemme jatkui Beratista pääkaupunki Tiranaan. Bussilla matka taittui reilussa parissa tunnissa ja se kustansi 390 lekeä (n. 2,80€)/hlö. Matkustaminen ei täällä siis todellakaan syö isoa lovea budjettiin.

Tirana sijaitsee keski-Albaniassa ja se on hyvä paikka käydä lähikaupungeissa (esim. Durres ja Kruja) ja niiden nähtävyyksillä. Tiranassa asuu n. 800 000 ihmistä. Kaupunki on laajalle levittäytnyt ja melko ruuhkainen, sillä metroa ei ole, vaikka sellainen olisi kyllä tarpeen. Taksit ja bussit kulkevat, mutta kävely on paras vaihtoehto, jos kantamuksia ei ole paljon. Taksilla voi sitten mennä esimerkiksi bussiasemalta rinkkojen kanssa majapaikkaan ja tietysti pidemmät matkat, jos sellaisia sattuu tulemaan.

Tiranassa on hyvä olla majapaikka keskustan tuntumassa. Kaupungin keskeisin paikka ja aukio on suuri Skanderbegin aukio, jonka keskellä töröttää Albanian kansallissankarin Skanderbegin patsas. Aukion laidalla on tärkeitä rakennuksia, kuten kellotorni ja kansallismuseo.

Skanderbegin aukio keskellä Tiranaa

Skanderbegin aukio keskellä Tiranaa

Keskustaa

Keskustaa

Tiranan keskustaa iltavalaistuksessa

Tiranan keskustaa iltavalaistuksessa

IMG_5735

IMG_5731

Kovin paljon nähtävää Tiranassa ei ole, ja ne muutamatkin käy läpi päivässä. Ehkä hauskin paikka on vanha Tabakun kivisilta, joka erottuu erilaisena ympäristön muista uudemmista rakennelmista.

Vanha Tabakun kivisilta

Vanha Tabakun kivisilta

Tiranassa on paljon katukahviloita ja ravintoloita, mutta ne sijaitsevat aika hajallaan toisistaan. Varsinaista suurempaa kävelykatua terasseineen ei täällä ole, vaan paikat ovat siellä täällä. Pieni kävelykadun pätkä oli näin jalkapallon EM-kisojen aikaa uhrattu isoille tv-ruuduille, joiden edustoille oli levitetty pitkiä penkkejä ja pöytiä. Hyvää ruokaa Tiranasta kyllä sai, ja edullisesti.

Jalkapalloa katsomassa

Jalkapalloa katsomassa

Jalkapallon EM-kisat näkyivät Tiranan katukuvassa.

Jalkapallon EM-kisat näkyivät Tiranan katukuvassa.

image

Jos kävelee keskustasta etelään päin, pääsee virkistysalueelle, jonka keskeisin paikka on tekojärvi. Puistoon voi tulla vilvoittelemaan puiden varjoon helteisellä säällä. Alueella on myös leikkipuisto
sekä muutamia kahviloita ja ravintoloita. Emme nähneet kenenkään uivan järvessä, mutta muuten ihmisiä oli liikkeellä runsaasti.

Puistossa tekojärven rantaraitilla

Puistossa tekojärven rantaraitilla

Tiranasta voi tehdä omatoimisen päiväretken rantakaupunki Durresiin, joka sijaitsee Välimeren rannalla noin tunnin matkan päässä. Rannan lisäksi käyntikohteena on vanha amfiteatteri. Lisäksi tai vaihtoehtoisesti voi vierailla pienemmässä vuoristokapungissa Krujassa, jonne on myöskin noin tunnin bussimatka. Me päätimme käväistä Krujassa.

Bussi Krujaan maksaa vain 100 lekeä (n.70 snt)/hlö. Tiranan ruuhkista pääsemiseen menee melkein puolet ajasta, ja loppumatka kiemurrellaan ylös vuorille serpentiinitietä pitkin. Ensimmäinen bussi Tiranastsa Krujaan lähtee klo 10 aamulla. Poispäin voi tulla esimerkiksi kolmen tai neljän bussilla.

Krujan tunnetuin nähtävyys on Krujan vanha linna. Sinne pääsee varmaankin myös taksilla, mutta kävellenkään matka ei ole pitkä. Tosin kipuaminen on hikistä hommaa näin kesähelteellä. Linnan museoon on 200 leken (reilun euron) pääsymaksu. Pääsymaksua vastaan pääsee ylös tasanteelle, josta on hyvät näkymät jopa Tiranaan asti.

Matkalla ylös linnalle

Matkalla ylös linnalle

image

Krujan linna

Krujan linna

image

Varsinaisen linnan lisäksi voi kierrellä muunkin linnoituksen alueella ihan ilmaiseksi. Linnoituksesta ei tosin ole jäljellä enää juuri muuta kuin raunioita. Paikka sijaitsee kuitenkin hienolla paikalla, ja näkymiä ihailee mielellään jonkin aikaa. Ylhäällä linnoituksen alueella on myös muutama ravintola.

Maisemia linnalta

Maisemia linnalta

image

image

Linnan alueella asui myös paikallisia.

Linnan alueella asui myös paikallisia.

Toinen käyntikohde on basaarialue, joka on käytännössä paikallisia tuotteita turisteille myyviä kauppiaita kojuineen. Täällä turisteja näkeekin muuta Albaniaa enemmän, mutta silti kauppa ei ainakaan vielä tunnu käyvän kovin hyvin. Maa on kehitysasteella vaikkapa Kreikkaan ja Italiaan verrattuna, mitä tulee turismiin tai kaupusteluun ylipäänsä. Tämä on kuitenkin toisaalta myös hyvä asia, ainakin jos haluaa välttää turistimassoja.

Basaarialueella

Basaarialueella

image

image