Australia

Aivan Australian pohjoisosassa sijaitseva Darwin oli viimeinen kohteemme Australiassa. Lensimme Cairnsista Darwiniin pariksi päiväksi ennen siirtymistä uuteen maanosaan. Emme tehneet Darwinissa juuri yhtään mitään. Hikoilimme kuumassa ja kosteassa helteessä ja tutustuimme kaupunkiin kävellen, sillä tällä kertaa emme vuokranneet autoa. Hotellimme uima-allas toi helpotusta helteeseen. Darwinista ei osaa sanoa oikein mitään hyvää tai huonoa. Siellä ei ole mitään nähtävää. Toisaalta kaupunki on mukavan kokoinen ja suht rauhallinen. Meille Darwin oli vain pysähdyspaikka ennen Balille menoa. Monet Darwiniin tulevat käyvät kolmen ja puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevassa Kakadu National Parkissa, mutta me totesimme luonnonpuiston esitteisiin tutustumisen jälkeen, ettei Kakadussa olisi mitään sellaista, mitä emme jo olleet Australiassa nähneet. Päätimme siis jättää paikan väliin ja pysyä Darwinissa pari päivää.

Pommituksen muistokivi

Darwinissa sattui siellä olomme aikana olemaan kaupungin toisen maailmansodan aikaisen pommituksen vuosipäivä. 70 vuotta aiemmin eli 19.2.1942 japanilaiset pommittivat kaupunkia tappaen 292 ihmistä. Tapahtumaa muisteltiin monin tavoin. Merellä näkyi sotalaivoja, hälytyssireenit soivat ja ihmisiä oli kokoontunut puistoon, satamaan ja kaupungintalolle, jossa 70 vuoden takaisia tapahtumia muisteltiin kuvin ja tekstein.

Reilun kuukauden mittainen Australian vierailumme oli tullut päätökseen. Ehdimme nähdä Australiassa todella paljon, mutta paljon jäi myös näkemättä. Koko länsirannikko ja maan keskiosa ovat meille vielä tuntematonta seutua. Australian eläimistä emme nähneet mm. dingoa emmekä myöskään luonnonvaraista vompattia. Toisaalta Etelä-Australiassa asuvien koaloiden runsaus yllätti ja ihastutti, samoin lukuisat kohtaamiset kenguruiden kanssa. Vesinokkaeläin oli kuin piste i:n päällä.

Katso kengurun loikkaa, mies on löytänyt sen! :)

Hauskasti muunneltu kasuaarivaroitus. Yrityksistä huolimatta emme harmiksemme nähneet kasuaaria luonnossa!

Australiasta on helppo pitää luonnon monimuotoisuuden ja rikkaan eläinmaailman ansiosta. Australiassa on paljon kaunista koskematonta luontoa ja matkailijan mahdollisuudet tutustua maahan ovat monipuoliset. Auton vuokraus on suositeltavaa, koska moniin paikkoihin ei julkisilla kulkuvälineillä pääse ja retket ovat todella kalliita. Suurkaupungit eivät Australiassa ole mitenkään erikoisia, pikkukaupungit ja luonnonpuistot ovat sielläkin parhaita käyntikohteita.

Australiassa on paljon luonnonnähtävyyksiä.

Australian hintatasosta sen verran, että maa on yllättävän kallis, eikä kalleus johdu pelkästään euron heikosta kurssista. Perushotellimajoituksesta saa pulittaa halvimmillaan 50e/yö, eikä hintaan sisälly mitään muuta kuin kahden hengen huone. Aamupala ei kuulu hintaan, netin käyttökin on lähes aina lisämaksusta. Suomen hotellien tasoisesta majoituksesta saakin sitten maksaa vähintään tuplasti enemmän. Telttapaikka leirintäalueelta irtoaa halvimmillaan 20 eurolla ja samojen leirintäalueiden vaatimattomista pikku mökeistä (ei omaa suihkua) joutuu maksamaan vähintään 50e. Syöminen ja juominen ravintoloissa on jopa kalliimpaa kuin Suomessa, samoin monet ruokakaupan tuotteet. Bensa on melkein yhtä kallista kuin Suomessa. Australia ei siis todellakaan ole mikään budjettimatkalaisen unelmakohde! Toisaalta, niin kuin jo monet kerrat aiemmin olemme todenneet, korkea hintataso tarkoittaa myös paremmin toimivaa maata, puhtautta sekä enemmän vapautta liikkua ja tutustua maahan itsenäisesti.

Vaikka Australia on kehittynyt länsimaa, on siellä asioita, jotka hiukan ihmetyttivät meitä maailmanmatkaajia. USA:n tavoin shekit ovat vielä käytössä ja pankkiasiat muutenkin esim. Suomea jäljessä. Myöskään netin käyttö ei ole yhtä helppoa kuin meillä Suomessa. Hinnat ovat pilvissä ja rajaton netinkäyttömahdollisuus monissa paikoissa mahdotonta. Ilmaiset nettiyhteydet sisältävät hyvin usein aikarajoitteita, tai sitten käyttöä on rajoitettu tiettyyn määrään megatavuja. Matkakuviemme lataaminen turvaan nettiin on siis Australiassa ollut todella hankalaa.

Karanteeniroskis Victorian ja South Australian rajalla

Australiaan tulevan matkailijan on hyvä tietää, ettei sinne saa viedä elintarvikkeita, kuten hedelmiä ja pähkinöitä. Maahan saavuttaessa teltta, vaelluskengät ynnä muut vastaavat tavarat pitää ilmoittaa tulliviranomaisille. Osavaltiosta toiseen ei myöskään saa viedä tiettyjä ruoka-aineita, matkusti sitten maateitse tai lentäen. Esimerkiksi matkatessamme Great Ocean Roadia pitkin Victorian osavaltiosta South Australian osavaltioon meidän piti osavaltioiden rajalla syödä autossa olevat banaanit pois. Toinen vaihtoehto olisi ollut heittää ne karanteeniroskikseen.

Kaikista Australian hankaluuksista ja kummallisuuksista huolimatta meille jäi maasta ihan hyvä fiilis. Kohdallemme ei sattunut sen enempää tulvia kuin metsäpalojakaan. Aikaa Australiaan olisi saanut menemään vaikka useamman kuukaudenkin, mutta reissumme luonteen vuoksi matkan oli jatkuttava. Darwinissa kävimme postittamassa kotiin telttamme, jota emme enää Aasiassa tarvitsisi. Hyvin se meitä oli palvellut pienuudestaan huolimatta ja auttanut meitä säästämään rahaa, mutta nyt siitä oli luovuttava. Pakkasimme postipakettiin myös muutaman sellaisen vaatekappaleen, joita emme olleet reissulla juuri käyttäneet. Toivotaan, että paketti ehtii koto-Suomeen ennen meitä!

Näitä erikoisia papukaijoja näimme paljon pitkin Etelä-Australiaa. Jätimme Australian kaikkine hienoine eläimineen taaksemme ja suuntasimme kohti Aasiaa…

Adelaidessa vietimme kaksi yötä hostellissa, jota emme voi suositella kenellekään. Adelaide Motel & Backpackers oli epäsiistimpi kuin mikään reissumme tähän astisista majapaikoista, jos ei ota huomioon Guatemala Cityn kuuden euron ”hotellihuonetta” tai Bolivian aavikkoretken epämääräisiä yöpaikkoja. Emme tiedä, milloin hostellin yleisiä tiloja oli viimeksi siivottu. Keittiö, käytävät, pyykinpesuhuone ja myös huoneemme lattia olivat sen näköisiä, että siivoojan viime käynnistä oli vierähtänyt useampi viikko. Hostellivieraiden käytös ei myöskään edesauttanut paikan siistinäpysymistä. Onneksi pyyhkeet ja lakanat sentään olivat puhtaita. Emme olisi uskoneet, että Australiasta löytyy näin epäsiisti majapaikka!

Adelaidessa ei ollut paljon nähtävää, joten kaksi päivää sinne riitti mainiosti. Meille kaupungin suurin vetonaula oli eläintarha ja erityisesti siellä asustelevat kaksi jättiläispandaa. Jättiläispandat ovat erittäin uhanalaisia ja siksi niitä on vaikea nähdä luonnossa, joten päätimme ajan säästämiseksi käydä katsomassa niitä eläintarhassa. Toinen vaihtoehto olisi ollut seikkailla muutama viikko ympäri Lounais-Kiinaa pandoja etsien, mutta sittenkään niiden näkeminen ei olisi ollut taattu. Pääsimme pandojen lisäksi  katsomaan myös muita Australian eläimiä, joita emme olleet vielä luonnossa nähneet, kuten esimerkiksi vompattia. Tosin eläintarhat eivät ole eläinten bongailun kannalta kovinkaan mielenkiintoisia paikkoja. On paljon jännittävämpää ja hauskempaa etsiä niitä luonnossa ja nähdä ne niiden luonnollisissa elinympäristöissä. Eläintarhassa eläimet joutuvat olemaan vankeina arvelluttavissa olosuhteissa.

Olen Wang Wang, Adelaiden eläintarhan 6-vuotias urospanda.

Jätimme Adelaiden taaksemme siis aika nopeasti. Australia on suuri maa ja sen kiertäminen autolla kuukaudessa ei ole järkevää, joten olimme päättäneet lentää pisimmät etapit. Esim. Adelaidesta Koillis-Australian Cairnsin kaupunkiin lento kesti kolme tuntia. Cairnissa meitä odottivat trooppinen kuuma ja kostea ilma ja yhdet maailman hienoimmista snorklaus- ja sukellusvesistä Isolla valliriutalla.

Olimme muutamaa päivää aiemmin tehneet päätöksen vuokrata auto Cairnsista viideksi päiväksi. Niin pääsisimme nopeammin liikkumaan paikasta toiseen. Auton vuokraus ilman ennakkovarausta lentokentältä onnistui hyvin. Kävimme kysymässä parhaat tarjoukset neljästä eri autonvuokrausfirmasta. Melko nopeasti meillä oli taas auto allamme. Suunnaksi otimme Port Douglasin, viihtyisän pikkukaupungin tunnin ajomatkan päässä Cairnsista pohjoiseen.

Jälkikäteen tuntuu, että Cairnsin seutuun olisi voinut varata muutaman lisäpäivänkin, sillä siellä on paljon tekemistä ja nähtävää. Iso valliriutta, johon pääsee useasta kohdasta Koillis-Australian rannikkoa, oli tärkein kiinnostuksenkohteemme. Ainoa miinus valliriutassa on se, että se sijaitsee melko kaukana rannikosta (parhaimmat paikat n. 40km:n päässä) ja käytännössä ainoa keino päästä sinne on ostaa kallis retki jostain rantakaupungista. Riutoille ei siis täällä pääse snorklaamaan kuten Egyptissä suoraan rannalta Punaiseenmereen.

Snorklatessa käytimme suojapukuja, jotka suojasivat polttavalta auringolta ja meduusoilta.

Vaikka snorklausvälineet olivatkin hyvät, eivät räpylät sopineet Peten jalkoihin. Tässä tulos jo ensimmäisen snorklauspäivän jälkeen.

Me teimme Isolle valliriutalle kaksi retkeä, toisen Port Douglasista ja toisen Cairnsista. Firma oli molemmilla kerroilla sama, joten retketkin olivat samankaltaisia. Ensin puolentoista tunnin venematka hyvin varustellulla laivalla, johon otettiin 60 matkustajaa, sitten snorklausta (halukkaat saivat sukeltaa, mutta silloin retken hinta oli kalliimpi) kolmella eri riutalla yhteensä n. 4 tuntia ja lopuksi paluumatka. Hintaan kuuluivat hyvät snorklausvarusteet, ruuat ja juomat. Me otimme kaiken irti retkestä ja olimme joka riutalla ensimmäisten joukossa vedessä ja viimeisten joukossa takaisin laivassa. 29- asteisessa vedessä nimittäin tarkeni oikein hyvin polskia vaikka kuinka pitkään. Näimme paljon vedenalaista elämää, värikkäitä eri kokoisia kaloja, merisiilejä, merimakkaroita, rauskuja, merikilpikonnan ja ensimmäisellä retkellä myös delfiiniparven veneestä käsin. Haita oli myös jonkin verran liikenteessä, eivätkä ne olleet mitään ihmisten ruokkimia taputeltavia tapauksia, kuten Belizessä viime syyskuussa. Hait eivät kuitenkaan välittäneet ihmisistä sen enempää kuin muutkaan kalat. Olipa hyvä, että kävimme kahdella eri snorklausretkellä, sillä koralliriutat erosivat toisistaan jonkin verran.

Tässä vielä snorklausretkiemme antia:

Värikkäitä koralleja ja kaloja

Meritähtiä

Riuttahaita, joista suurimmat olivat n. 2-metrisiä

Lisää värikkäitä kaloja kirkkaissa vesissä

Merikilpikonna

Snorklausretkien lisäksi ajelimme pikkukyliin ja kaupunkeihin. Kävimme muutamallla tosi hienolla vesiputouksella, joissa saattoi myös pulahtaa virkistävään veteen. Erityisen hieno oli mielestämme Millaa Millaa- vesiputous, joka oli kuin suoraan jostain sadusta. Siellä vesi oli jopa viileää!

Millaa Millaa- putouksella kävimme uimassa.

Ellinjaa- putouksellakin olisi voinut uida.

Lämpötilat keikkuivat koko ajan 30- asteen molemmin puolin, joten kaksi teltassa ja yksi autossa viettämäämme yötä olivat melkoisen lämpöisiä. Välillä tuli trooppisia sadekuuroja, ja ilmankosteus oli korkea. Onneksi turvallisia uimapaikkoja oli siellä täällä. Millaa Millaa- putouksen lisäksi kävimme uimassa erään puron swimming holessa, jossa vesi oli yllättävänkin lämmintä, mutta silti virkistävää. Suurimmalta osalta uimarantoja ei mereen saanut/kannattanut mennä uimaan meduusavaaran takia, ja monissa joissa uiminen oli krokotiilien takia kielletty.

Hellettä paossa purossa, jossa ei tarvinnut krokotiileja pelätä.

Krokotiileja halusimme myös nähdä luonnossa, kun kerran olimme Australiaan asti tulleet. Harmi vain, että näin kesällä ja sadekaudella, kun joet ovat lämpimiä, krokotiilien ei tarvitse tulla rannoille lämmittelemään, sillä ne pystyvät säilyttämään riittävän korkean ruumiinlämmön oleilemalla vedessä. Niinpä emme ensimmäisellä krokotiilisafarilla nähneet yhden yhtäkään krokotiilia! Onneksi samalla firmalla oli parinkymmenen kilometrin päässä toinenkin toimipiste, josta tehtiin myös krokotiilisafareita. Pääsimme samalla lipulla tälle toisellekin krokottiliretkelle, ja siellä meitä onnisti! Näimme yhden pikkukrokotiilin rannan tuntumassa, toisen isomman rannalla ja kolmannen ison vielä vedessä. Eipä tarvinnut siitäkään retkestä maksaa turhaan!

Tämä näkemämme krokotiili aukoi kitaansa joko jäähdytelläkseen itseään tai varoittaakseen meitä tulemasta liian lähelle.

Näimme krokotiiliretkellä myös hedelmälepakoiden yhdyskunnan.

Vesinokkaeläin oli myös sellainen eläinlaji, jonka halusimme bongata luonnossa täällä Australiassa. Vesinokkaeläin ei ole niitä helpoimmin bongattavia eläimiä, mutta taas sinnikkyytemme palkittiin. Kysyimme infopisteestä jälleen kerran tietoja, joiden avulla löysimme kuin löysimmekin joen, jossa elelee näitä ainutlaatuisia munivia nisäkkäitä. Saimme iloksemme seurata yhden hauskan ja tarmokkaan vesinokkaeläimen puuhia melko pitkänkin aikaa, ihan rauhassa ja ilmaiseksi! Australia oli jälleen kerran tarjonnut meille jotain uutta ja ihmeellistä!

Touhukas ja tarmokas vesinokkaeläin

Cape Otwayn majakka oli hienoin näkemämme majakka reittimme varrella.

Ajomatkamme pitkin Australian etelärannikkoa Melbournesta Adelaideen sujui hyvin. Kymmenen päivää oli loppujen lopuksi juuri sopivan mittainen aika tähän matkaan. Melbournesta ei ole Adelaideen kuin reilut 900km Great Ocean Roadia pitkin, mutta matkan varrella on paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää. Emme ajaneet Adelaideen suorinta tietä, vaan poikkesimme moniin paikkoihin matkan aikana. Ajokilometrejä kertyi n. 2500. Great Ocean Roadin varrella on paljon näköalapaikkoja, joista näkee esim. merenrannan hienoja kalliomuodostelmia. Kävimme useimmilla näköalapaikoilla sekä lisäksi piipahdimme joissain kansallispuistoissa. Yöt vietimme pääasiassa pikkukaupungeissa. Pari yötä nukuimme Grampians National Park- kansallispuistossa.

Twelve Apostles- näköalapaikka

Vuokra-automme Audi A1 kaikilla herkuilla palveli meitä hyvin. Tilava auto ei ollut, mutta juuri ja juuri riittävä meille kahdelle ja tavaroillemme. Jotenkin sitä osaa jo pakata tavarat pieneen autoon niin, että kaikki usein tarvittavat tavarat ovat käsien ulottuvilla hansikaslokerossa, ovitaskuissa, takapenkillä ja takajalkatilassa. Autossa emme nukkuneet kuin kaksi yötä, koska penkit olivat sen verran huonot siihen tarkoitukseen. Yhden yön nukuimme pikku mökissä, yhden yön motellissa ja loput yöt teltassa. Teltta osoittautui oikein hyväksi paikaksi nukkua, koska yöt olivat sopivan viileitä, eikä teltassa tullut kuuma, niin kuin esim. Teksasissa viime kesänä. Yhtenä yönä jopa palelimme. Syy selvisi, kun kömmimme ulos teltasta aamulla kuuden jälkeen katsomaan auton lämpömittaria. Se näytti yllättäen vain +2 astetta!

Kävimme monilla eri luontopoluilla. Tämä kuva on otettu Maits Rest- nimisen luontopolun varrelta.

Leirintäalueita Great Ocean Roadin varrella on paljon. Ne eivät ole keskimäärin ihan niin hyvin varusteltuja kuin Uuden-Seelannin leirintäalueet, mutta peruspalvelut niistä löytyvät. Lisäksi on halvempia leirintäalueita, joissa ei vessojen lisäksi ole mitään muita palveluita. (Ei edes roskiksia, vaikka yöpymisestä pitää maksaa vähän!) Australiassakaan ei saa leiriytyä minne tahansa. Useissa paikoissa autossa nukkuminen on kiellettyä, mikä meistä suomalaisista tuntuu kummalliselta. Suomessa kun olemme monet yöt viettäneet autossa tien poskessa tai levähdyspaikoilla nukkuen. Löysimme onneksi kuitenkin täältäkin pari paikkaa, joissa yöpymistä ei oltu kyltein kielletty.

Yksi hienoista Australian vesiputouksista, Beauchamp Falls.

Australian luonnonvaraisten eläinten bongailu oli automatkamme tärkein tavoite, ja siinä meitä onnistikin hyvin. Kävimme useaan otteeseen eri infopisteissä pyytämässä karttoja sekä kysymässä neuvoa, missä eläimiä olisi parhaimmat mahdollisuudet nähdä. Australiassa on erittäin rikas eläinmaailma. Täältä löytyy jos jonkinlaista karvaista menijää ja todella paljon lintuja. Kansallispuistoja on paljon. Niistä ja muualtakin löytyy runsaasti vaellusreittejä ja luontopolkuja. Kansallispuistot, vaellusreitit ja luontopolut on viitoitettu hyvin ja niihin pääsee ilmaiseksi. Käytimme hyväksemme näitä ilmasia mahdollisuuksia ja liikuimme luonnossa todella paljon.

Mieleenpainuvin kokemus oli päästä leiriytymään Bimbipark- leirintäalueelle. Epäilimme ensin hiukan leirintäalueen mainoksessa olevaa tekstiä ”Camping Under Koalas”, mutta epäilyksemme osoittautuivat turhiksi. Tällä Great Otway National Parkissa sijaitsevalla leirintäalueella pääsimme pystyttämään telttamme eukalyptuspuiden alle. Ylhäällä puissa lepäili useita koaloita, jotka illan tullen aktivoituivat ja päästivät suustaan porsaan ääntelyä muistuttavia kumeita röhähdyksiä. Koalat pitivät mekkalaa pitkin yötä ja kuulostivat pimeässä jopa pelottavilta. Aamun tullen ne sitten pikku hiljaa rauhoittuivat ja aloittivat normaalin päiväelämänsä, eli puissa nukkumisen ja laiskottelun.

Nappisilmäinen ja nahkanenäinen koala

Hauskin eläinkohtaamisemme sattui lähellä Bimbiparkia. Ajelimme autolla pitkin asfalttitietä, kun huomasimme edessä tielle pysähtyneen auton ja tiellä kököttävän koalan. Pikku karvaotuksella ei ollut mitään kiirettä siirtyä pois tieltä. Se tutki uteliaasti ihmisiä ruskeilla nappisilmillään ja lähestyi meitä myös välillä ilmeisesti vain nuuskimistarkoituksessa. Lopulta se siirtyi pientareen puolelle. Koala suostui myös valokuviin ihmisten kanssa. Eräs turisti kokeili sen pehmoista turkkia. Koala ei tästä pitänyt, vaan ravisti itseään, jotta saisi koskettelijan loitommalle. Me emme uskaltaneet otusta koskettaa, sillä villieläin on aina villieläin. Koalalla on melkoisen pitkät ja terävät kynnet ja vaikka se onkin herttaisen näköinen ilmestys, voi se raapia hurjilla kynsillään ja aiheuttaa pahojakin haavoja, jos sille päälle sattuu.

Tämä hauska veijari oli tutkimassa maailmaa maan pinnalta käsin.

Sen lisäksi, että pääsimme leiriytymään koaloiden alapuolelle, pääsimme myös leiriytymään kenguruiden viereen. Parille leirintäalueelle nimittäin näitä loikkijoita kerääntyi illan tullen syömään ruohoa. Ne pysyttelivät lähettyvillä koko yön. Kengurut saattoivat myös rähistä toisilleen yöllä. Kuulimme teltan sisällä ollessamme kenguruiden loikkivan ohi aivan telttamme vierestä. Aamulla ne toljottivat meitä, kun kömmimme ulos teltasta. Nämä leirintäalueiden lähettyvillä viihtyvät kengurut olivat aika kesyjä. Ne laskivat meidät muutaman metrin päähän.

Pääsimme myös näkemään emon pussissa kehittyviä ympäristöön tutustuvia pikkukenguruita.

Naurava kookaburra

Luonnon äänien keskellä yöpyminen Australiassa oli erittäin mieleenpainuvaa. Muutamassa paikassa ei olisi herätyskelloa tarvinnut ollenkaan, sillä eräs lintu alkoi vuorenvarmasti mekkaloida juuri ennen auringon nousua. Tämä mustavalkosiniruskea eritäin kovaääninen täällä melko yleinen lintu on nimeltään kookaburra. Sen naurava rätkytys kaikui pitkälle pitkin metsiä. Mekkalointia kesti sen aikaa kun aurinko oli kunnolla noussut, jonka jälkeen muut linnut saivat vuoron.

Polun varrella bongaamamme copperhead snake (suomennoksesta ei ole varmuutta).

Käymistämme paikoista Tower Hill on myös mainitsemisen arvoinen. Tower Hill on pienehkö luonnonalue Warrnamboolin kaupungin kupeessa n. 360km Melbournesta länteen Great Ocean Roadia pitkin. Siellä näimme muutamia eri kengurulajeja, koaloita, käärmeitä sekä ensimmäistä kertaa myös lentokyvyttömiä luonnonvaraisia emuja. Emut muistuttavat strutseja, mutta ovat niitä hiukan pienempiä. Emut pystyvät juoksemaan yllättävän kovaa pitkillä jaloillaan. Niillä on hamemainen sulkavarustus, joka hulmuaa niiden juostessa eteenpäin. Emut kesyyntyvät helposti. Jotkut alueen emuista olivat yllättävänkin rohkeita ja tulivat häiritsevän lähelle ollessamme picnicillä infopisteen levähdyspaikalla. Ne eivät oikein tahtoneet lähteä pois, vaikka koitimme pelotella niitä. Yritimme katsoa näitä korkeita lintuja suoraan silmiiin ja näyttää uhkaavilta, mutta naurattamaanhan siinä alkoi väkisinkin.

Emut automme edessä

Viimeisenä iltana ennen auton palautusta Adelaideen teimme vielä pikaisen muutoksen suunnitelmiimme. Olimme jo leiritymässä eräälle Coorong National Parkin leirintäalueista, kun huomasimme erään esitteen jutun Bordertown- nimisen kaupungin erikoisesta kengurulajista, valkoisesta kengurusta. Tässä kaupungissa olisi mahdollisuus nähdä tiettävästi ainoa olemassaoleva valkoisten kenguruiden populaatio. Pakkohan ne  valkoiset kengurut oli vielä ehtiä näkemään! Ei muuta kuin tien päälle. Onneksi Bordertowniin ei ollut kuin vajaan 200km:n matka. Ehtisimme perille vielä ihmisten aikoihin.

Valkoiset kengurut elelivät Bordertownin keskustan lähettyvillä. Ilmeisesti niitä haluttiin suojella ja siksi ne olivat isolla aidatulla alueella. Kenguruita nimittäin jää paljon autojen alle ja jos tämän populaation yksilöitä kuolisi kengurukolareissa, olisi niiden tulevaisuus vähintäänkin epävarma. Valkoinen kenguru oli erikoisen näköinen ilmestys. Kannatti tulla niitä katsomaan! Valkoisten kenguruiden jälkeen suuntasimme Adelaideen.

Valkoisiakin kenguruita on olemassa!

Törmäsimme vaelluksillamme muutaman kerran myös nokkasiiliin.

Kahden ja puolen viikon Uudessa-Seelanissa autolla retuamisen jälkeen neljän tähden hotelli maistui mansikalta. Tilava huone, leveä sänky, oma kylpyhuone. Tämä kaikki odotti meitä Melbournen keskustassa. Vain jonkin verran halvemmalla olisi saanut kahden hengen huoneen hostellista, joten päätimme Uuden-Seelannin autossa ja teltassa vietettyjen öiden vastapainoksi satsata tällä kertaa majoitukseen kunnolla ja yöpyä kolme yötä kunnon hotellissa.

Saavuimme Melbourneen juuri kiinalaisten uudenvuoden juhliin. Hotellimme sijaitsi Chinatownin kupeessa, ja saapumispäivänämme siellä oli menossa kovat hulinat. Mattopaukut rätisivät, rummut soivat rytmikkäästi ja paraati kulki halki kaupungin. Kiinalaiset juhlivat uutta vuotta värikkäin menoin.

Korkealla sijaitseva uima-allas

Emme tehneet Melbournessa mitään, mikä olisi vaatinut jotain etukäteisvalmisteluja tai olisi mitenkään muutenkaan ollut millään lailla väsyttävää tai vaativaa. Lepäilimme, kävimme kävelemässä kaupungilla sekä ajelemassa ilmaisella City Circle- raitiovaunulla, joka kulkee Melbournen ydinkeskustan ympäri pysähtyen joka risteyksessä. Anun Uudessa-Seelannissa mukavasti ”uudelleenalkanut” juoksuharrastus sai jatkoa täällä, kun hotellimme sijaitsi lyhyen matkan päässä puistosta, jossa oli hyvä käydä testaamassa juoksukuntoa. Petestäkin oli tällä kertaa seuraa aamulenkille. Hotellin katolla 17. kerroksessa olevassa uima-altaassa oli kiva käydä polskimassa varsinkin, kun parina ensimmäisenä päivänä lämpötila kipusi 35 asteeseen.

City Circle- raitiovaunulla saa ajella ilmaiseksi ympäri Melbournea.

Tapasimme Melbournessa myös tuttumme Miken. Mike sattui olemaan samalla Galapagos- saarten risteilyllä kanssamme lokakuussa. Hän asuu täällä Melbournessa. Oli mukava vaihtaa kuulumisia illallisen merkeissä.

Melbourne by night

Kolmen Melbournessa vietetyn päivän jälkeen suuntasimme lentokentälle hakemaan vuokra-autoa. Taas olisi edessä autoreissu, tällä kertaa kymmenen päivää tien päällä. Tarkoituksenamme oli ajaa Adelaideen Great Ocean Roadia pitkin. Kenguruiden, koaloiden ym. Australian villieläinten bongailu tulisi olemaan tärkein osa automatkaa. Vasemmalla puolella ajaminen oli onneksi jo tuttua puuhaa, joten ei muuta kuin menoksi.

Great Ocean Roadin muistomerkki ja -portti

Great Ocean Road alkaa virallisesti Torquay- nimisestä kaupungista. Sen ovat rakentaneet 3000 ensimmäisestä maailmansodasta palannutta australialaista sotilasta. Tie kulkee merenrannan läheisyydessä ja maisemat ovat hienot.Tien varrella on useita pysähdyspaikkoja, lähinnä näköalapaikkoja. Majakoita on myös paljon. Pikkukaupungit seuraavat toisiaan. Yöpymispaikkoja löytyy ilmaisista leirintäalueista hienoihin hotelleihin.

Great Ocean Road kiemurteli useimmissa kohdissa merenrannan tuntumassa.

Pysähdyimme heti ensimmäisessä infopisteessä tiedustelemaan paikkoja, joissa voisi mahdollisesti nähdä kenguruita ja koaloita luonnossa. Tässä infopisteessä palvelu oli erinomaista ja pian meillä oli käsissämme iso kasa karttoja ja esitteitä, joihin oli merkattu kaikki mahdolliset pysähtymisen arvoiset paikat sekä paikat, joissa eläinten bongaus olisi mahdollista. Toiveikkain mielin siis eteenpäin!

Tänään meitä onnisti. Emme päässeet kovinkaan pitkälle, kun jo näimme erään syrjäisemmän pikkutien varrella kenguruperheen. Ne olivat hiukan arkoja ja lähtivät melko pian pomppimaan pois paikalta. Lisää kenguruita oli kuitenkin luvassa erään kaupungin golfkentällä, jolla elelee paljon näitä hauskoja pussieläimiä. Kengurut laskivat meidät ihan lähelle. Siinä me sitten tuijottelimme toisiamme. Ihmettelimme hiukan sitä, että osa golfkentän kenguruista oli merkattu ja niillä oli myös nimellä varustettu kaulapanta.

Anglesean kaupungin golfkentän ruohonleikkurit

Lornen pikkukaupunki oli ensimmäinen yöpymispaikkamme. Näimme siellä valkoisia keltatyöhtöisiä papukaijoja, jotka olivat kovin kesyjä ja tulivat ihmisten lähelle ruuan toivossa. Ne myös tonkivat roskiksia kuin mitkäkin varikset ja pitivät kovaa mekkalaa. Rannalla oli lisäksi punamustia papukaijoja, mutta ne eivät ymmärtäneet leivän päälle yhtään mitään.

Nämä villipapukaijat tulivat rohkeasti ja röyhkeästikin syömään leipää.

Vietimme siis ensimmäisen yön Lornen pikkukaupungissa. Löysimme sieltä merenrannan läheisyydessä olevan parkkipaikan, jossa ei ollut kylttiä ”No overnight parking” tai ”No sleeping in the car” tai ”No camping.” Parkkipaikalle kerääntyi muitakin autoja yöpymismielessä. Tällä kertaa ei kylmyydestä tarvinnut kärsiä. Päinvastoin alkuyöstä autossa oli liiankin kuuma. Selkäkin meinasi tulla kipeäksi. Tämän auton penkit olivat huonommat nukkua kuin Uuden-Seelannin vuokra-automme penkit. Seuraavan yön nukkuisimme kyllä teltassa!

Toisesta autoilupäivästämme tuli myös selvästi hyvä päivä. Ajelimme eteenpäin Great Ocean Roadia paikkaan, joka on tunnettu eukalyptuspuissa viihtyvistä koaloista. Ensin näimme alueella monenlaisia värikkäitä papukaijoja, jotka tulivat ihmisten käsille, olkapäille ja jopa pään päälle syömään siemeniä, joita turistit niille syöttivät. Eräät turistit antoivat meille loput siemenistä, joita eivät itse ehtineet papukaijoille syöttää. Siinä sitten syöttelimme näitä ihmisiin tottuneita villilintuja ja ihmettelimme niiden rohkeutta.

Australian luonnosta löytyy monenlaisia lintuja. Kuvassa pari papukaijaa.

Hyvin lähellä päätietä olevissa eukalyptuspuissa näimme vihdoin ja viimein eläimiä, joita kaikki Australiaan tulevat haluavat nähdä. Nämä hellyyttävät karvaiset otukset viihtyivät hyvin päiväunilla puissa alhaalla olevasta hälinästä huolimatta. Ajoimme syvemmälle eukalyptusmetsään ja näimme lisää koaloita. Niitä oli siellä täällä yllättävän paljon. Saimme rauhassa katsella näitä ihastuttavia ilmestyksiä, koska muita ihmisiä ei ollut lähettyvillä. Emme olisi uskoneet, että näkisimme näin paljon villikoaloita. Jotkut koalat eivät edes vaivautuneet avaamaan silmiään, toiset saattoivat rapsutella hiukan itseään tai kääntää hieman päätään.

Tämä koala oli vuorokaudenajasta (iltapäivä) huolimatta aktiivisella tuulella.

Meillä meni melkein koko päivä koaloita ihmetellessä. Illaksi ja yöksi ajoimme  Apollo Bay- nimiseen merenrantakaupunkiin ja pystytimme telttamme leirintäalueelle. Olimme päässeet Australiassa jo tavoitteeseemme eli nähneet kenguruita ja koaloita luonnossa ja vieläpä enemmän, kuin olimme koskaan uskaltaneet toivoa! Lisäksi olimme nähneet jos jonkinlaisia lintuja. Australia on Uuden-Seelannin ohella oikea luonnonystävän paratiisi!

Tämä kaveri ei vaivautunut edes avaamaan silmiään, vaikka häntä ihasteltiin parin metrin päässä.

Reissumme tähän asti pisin lento Johannesburgista Australian Sydneyyn sujui hyvin. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla koko ajan ja elokuvia oli mukava katsella. Nukuttua ei tullut kuin pari tuntia, ja koska lensimme suoraan kohti itää, pimeyskään ei kestänyt kovin kauaa. Saavuimme Sydneyyn aikataulun mukaisesti puoli kolme iltapäivällä, joten ehdimme kuin ehdimmekin perille ennen vuoden vaihtumista!

Australia oli reissumme kuudes maanosa. Tänne tulo oli mukavaa vaihtelua jatkuvaan reissaamiseen, sillä Peten ukin serkku Saku asuu Sydneyn lähellä Mount Ousleyn kaupungissa vaimonsa Marja-Liisan kanssa. Sakun ja Marja-Liisan kaksi poikaa Aarre ja Steve asuvat myös täällä lähistöllä perheinensä. Me saisimme pitkästä aikaa majoittua taloon hostellien ja kaiken maailman muiden majapaikkojen sijaan. Mahdollisuus olisi myös saunomiseen sekä pieneen hengähdystaukoon reissullamme, joka oli tismalleen puolivälissä – olimme kiertäneet maailmaa nyt jo siis puoli vuotta.

Pete, Steve, Natalie, Anu, Marja-Liisa ja lapset Luc ja Sam

Pääsimme suoraan lennolta australialaisten uudenvuodenaaton picnicille Sydneyn erääseen puistoon. Täällä uutta vuotta otetaan vastaan ulkona kesästä nauttien. Australialaiset ovat näköjään vieraanvaraista kansaa. Meidän tulon kunniaksi Sydneyssä järjestettiin kaksi ilotulitusta. Ensimmäinen pienempi ilotulistus oli lapsille tarkoitettu ja se pidettiin klo 21 illalla ja varsinainen pääilotulitus oli klo 24 yöllä. Samaan saumaan sattui vuoden vaihtuminen. Mikä yhteensattuma! :) Ja kyllä tuo Sydneyn ilotulitus olikin hieno! Kuudesta eri kohdasta ammuttiin samanlaisia raketteja, lisäksi keskustan pilvenpiirtäjien yläpuolelle nousi pienempiä ilotulitteita. Sataman sillan yläpuolelle ammuttiin kaikista hienoimmat rakettimuodostelmat. Emme ihmetelleet yhtään, että Sydneyn ilotulistusta on sanottu maailman hienoimmaksi!

Väriloistoa Sydneyn taivaalla uudenvuoden yönä

Meistä molemmista oli oikein mukava majoittua Peten kaukaisten sukulaisten luo Mount Ousleyyn Wollongongin kaupunkiin. Jouluruokaa oli tarjolla heti kun ensimmäisenä aamuna pääsimme aikaeron takia (+9h Etelä-Afrikasta) ylös vasta puolenpäivän jälkeen. Saunassa ja uima-altaassa oli kiva käydä. Pääsimme vierailemaan muidenkin suomalaisten luo ja maistelemaan suomalaisia ruokia pitkästä aikaa.

Pete, Anu, Saku, Liisa ja Ginger- kisu

Pikku opossumi eli pussirotta on tullut iltavierailulle ruuan toivossa.

Vietimme jonkun verran aikaa ihan vain huilaillen. Kävimme rannoilla (esim. Bondi Beachillä) ja puuhailimme arkisia asioita kuten laitoimme ruokaa ja pesimme pyykkiä. Leikimme Ginger- kissan kanssa ja nautimme kesästä, joka oli tähän asti Australian näillä nurkilla ollut viileä. Suomalaisittain lämpötilat olivat kuitenkin riittävän korkeat ja aurinko paistoi useimpina päivinä. Kun pimeä laskeutui, lähistöllä asuvat pussirotat eli opossumit kiipesivät ylös parvekkeelle ruokailemaan.

Australia on täynnä hiekkarantoja. Tämä ranta on Wollongongin edustalla.

Lähiseudun nähtävyyksiä piti tietenkin myös käydä tutkailemassa. Kävimme vielä toistamiseen Sydneyssä katsomassa maailman kuuluisinta oopperataloa sekä muita kaupungin kiinnostavia kohteita. Puolen tunnin lauttamatkan päässä Sydneyn satamasta sijaitseva Manlyn pikkukaupunki oli viihtyisä paikka käydä, mutta koska juuri tämä päivä sattui olemaan pilvinen, emme päässeet nauttimaan Manlyn vaaleista hiekkarannoista. Kävelimme rantateitä pitkin ja yritimme bongailla villieläimiä, mutta merilintuja ja yhtä liskoa lukuun ottamatta tuloksetta.

Sydneyn oopperatalo

Blue Mountains- kansallispuisto on paikka, jonne useimmat turistit suuntaavat tullessaan Sydneyn seudulle.  Matalahkossa vuoristossa sijaitseva kansallispuisto on hyvä paikka nähdä hienoja luonnonmuodostelmia ja vaeltaa. Alueella on myös vaijerihissejä sekä maailman jyrkin junarata, joka vie ihmisiä alas ja ylös jyrkännettä pitkin. Me menimme alas junalla tuota junarataa pitkin  ja vaelsimme sitten alhaalla muutaman kilometrin. Takaisin ylös kaupunkiin tulimme pitkää ”Giant Steps”- nimistä portaikkoa pitkin, jossa on yhteensä tuhat askelmaa. Blue Mountainsilla näimme myös erikoisen valkoisen papukaijalajin, jolla on keltainen töyhtö päässä.

Sinisten vuorten erikoinen kalliomuodostelma ”Three Sisters”

Little Blow Hole

Kiaman pikkukaupungissa Mount Ousleysta jonkin verran etelään päin on pari hauskaa pientä nähtävyyttä. Merenrannan kallioihin on ajan saatossa muodostunut koloja, joita pitkin merivesi pääsee virtaamaan. Kolon päädyn seinämään päästessään vesi lähtee virtaamaan voimalla takaisin merelle päin. Mereltä tulee koko ajan uutta vettä, ja kun aallokko on tarpeeksi voimakas, vesi suihkuaa ylös kolosta, joka on siis avoin myös ylöspäin. Varsinainen Blow Hole ei tällä kertaa antanut kovinkaan suurta suihkua, mutta ns. Little Blow Hole eli pienempi muodostelma kyllä. Mieleen tuli ihan geysirit, joskin näiden suihkujen vesi oli huomattavasti geysirien vettä viileämpää.

Australiassa tavoitteenamme oli nähdä pussieläimiä kuten kenguruita ja koaloja. Kymmenen päivän jälkeen emme kuitenkaan olleet pussieläimistä nähneet kuin kaksi kuollutta kengurua tien poskessa sekä nuo kaksi opossumia, jotka joka ilta pimeän tullen tulivat visiitille parvekkeelle. Mutta ei hätää, vaikka suuntaamme seuraavaksi Uuteen-Seelantiin, tulemme tammikuun lopussa vielä uudestaan Australiaan ja jatkamme villieläinten etsimistä Melbourne–Adelaide- välillä. Toivottavasti sitten onnistaa paremmin…

Sydneyn valot jäävät nyt taakse suunnatessamme kohti Uutta-Seelantia.

Kuten sanottu maailmanympärimatkamme on nyt puolivälissä. Aika on mennyt nopeasti. Tuntuu, että esimerkiksi viime kesän Amerikan kierroksesta on jo ikuisuus, mutta toisaalta tuntuu siltä, että vastahan me lähdimme matkalle. Toistaiseksi mieleenpainuvimmat kohteet ovat olleet Galapagos- saaret, Antarktis ja tietysti Etelä-Afrikan luonnonpuisto Kruger. Koti-ikävä ei edelleenkään ole vaivannut. Tähän ”kodittomuuteen” ja reissaamiseen on jo tottunut, eikä matkaväsymystä ole ollut kuin hiukan nyt täällä Australiassa, mutta sekin on hoitunut huilaamalla. Viimeiset kuusi kuukautta (Kuulostaa kamalan lyhyeltä ajalta, apua!!!) vietämmekin täällä kaukana idässä ja etelässä ja toivomme, että kaikki sujuu yhtä hyvin kuin on tähänkin asti sujunut.

Tässä me matkalaiset reissun puolivälissä. Aikataulut ovat pitäneet ja olemme päässeet jo melkein kaikkiin maanosiin!