Suomen suurin matkablogiyhteisö

El Salvadorin parhaat

Pinta-alaltaan pieni El Salvadorin valtio sijaitsee Keski-Amerikassa Guatemalan, Hondurasin, Nicaraguan ja Tyynenmeren ympäröiminä. Sen maisema on pääosin vuoristoista, keskustasankoa ja rannikkoa lukuun ottamatta. El Salvador on 6,5 miljoonalla asukkaallaan Amerikan mantereiden tiheimmin asuttu maa. Maa on historiansa aikana kärsinyt muun muassa luonnonmullistuksista ja sisällissodista. Suomen ulkoministeriön sivuilla varoitellaan El Salvadorin heikosta turvallisuustilanteesta. Me emme kuitenkaan huomanneet 10 päivän vierailumme aikana mitään normaalista poikkeavaa, emmekä kertaakaan tunteneet oloamme turvattomaksi.

Pääkaupungista San Salvadorista löytyy historiallinen keskusta. Meitä eivät kuitenkaan tällä kertaa suurkaupunkien ruuhkat houkutelleet, ja kävimmekin vierailumme aikana maan muissa kolkissa. Ainoastaan viimeisen yön vietimme San Salvadorin laitamilla. Nähtävää ja tekemistä riitti kyllä mainiosti muuallakin tuoksi ajaksi.

El Salvadorissa meitä kiinnosti eniten luonto.

 

Aloitimme El Salvadorin vierailumme Tyynenmeren aalloilta. El Tuncon pieni viehättävä surffikylä oli mitä mainioin paikka toipua pitkän matkan rasituksesta. Liman lento-onnettomuuden ja peruuntuneiden lentojen myötä olimme joutuneet odottamaan ja jonottamaan lentokentillä tuskastuttavan pitkiä aikoja. Kun viimein pääsimme El Tuncoon, ei mielessä ollut muuta kuin lepo. No, toki Tyynenmeren aaltoja piti hiukan testata.

El Tunco

 

.

.

.

El Salvadorin tunnetuin nähtävyys on Santa Anan tulivuori. Se on maan suurin, korkein ja aktiivisin tulivuori. 2381 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevalle huipulle voi vaeltaa. Vaellus on verrattain helppo, sillä reitti on melko loivaa ja helppokulkuista. Huipulta avautuvat huimat näkymät alas tulivuoren laguuniin sekä, jos sää on suosiollinen, läheiselle Coatepequen kalderalle ja ympäröiville vuorille.

Santa Anan tulivuoren huipulla

 

Santa Anan tulivuoren vieressä kimaltelee kaunis Coatepequen vulkaaninen kaldera. Järven näkymistä pääsee nauttimaan näköalapaikalta sekä tulivuoren huipulta käsin, jos sää ei ole usvainen. Järven rannalla on ravintoloita, joiden laiturilta voi pulahtaa uimaan kirkkaaseen lämpimään veteen.

Coatepequen kaldera

 

Ravintola ja uimapaikka

 

.

El Salvador on pullollaan tulivuoria, ja niistä maa onkin tunnettu. Muillekin kuin Santa Analle voi vaeltaa. Matkatoimistoja ja retkentarjoajia ei maan katukuvassa paljoakaan näy, joten asiaa kannattaa tiedustella omasta majapaikasta. Sieltä järjestyy usein retkiä paikkoihin, jotka itseä kiinnostavat. Esimerkiksi meidän toiveiden mukaan räätälöity Santa Anan retki sisälsi tulivuorivaelluksen ja Coatapeque-kalderassa uimisen lisäksi myös Ruta de las Floresin (Kukkien reitti) pikkukaupunkeja ja teemapuiston, jossa on hauska labyrintti sekä päivän päätteeksi rentouttavan kylvyn Alicanten kuumissa altaissa tuliperäisen maan uumenista pulppuavissa vesissä. Kyydit, opastukset ja pääsy Santa Anan vaellukselle maksoivat meiltä kahdelta yhteensä $185, ruuat, juomat ja loput pääsyliput kustansimme itse.

Kukkien reitin labyrintti. Labyrintin yläpuolella voi pyöräillä vaijeria pitkin.

 

Alicanten kuumilla altailla

 

Koska meitä kiinnostavat luonto ja vaellukset, ostimme pari muutakin retkeä majapaikkojen kautta, toisen niin ikään Santa Anan kaupungista ja toisen Atacon kylästä käsin. Santa Anasta ajelimme kohti pohjoista Montecriston kansallispuistoon. Kansallispuistossa voi vaeltaa ylös samannimiselle vuorelle 2418 metrin korkeuteen kolmen valtakunnan, El Salvadorin, Guatemalan ja Hondurasin rajalle. Kirkkaalla säällä näkymät ovat varmastikin hienot, mutta meidän huipulla ollessamme sää oli usvainen.

Montecriston huipulla kolmen valtakunnan rajalla

 

Montecriston kansallispuistossa

 

.

Santa Anan kaupungissa olimme loppujen lopuksi peräti neljä yötä. Santa Ana sijaitsee keskeisellä paikalla, siksi vietimme siellä niin monta yötä. Kaupungissa on hyvin vähän turisteja, mutta se on vilkas ja eloisa paikka, jossa näkee paikallista elämää. Kaupungin tunnuspiirteisin rakennus on keskustan goottilainen katedraali. Kaupungin lähettyvillä voi vierailla myös Tazumalin maya-temppelin raunioilla. Pääsymaksu on $5. Paikka on melko äkkiä kierretty.

Santa Anan katedraali

 

Santa Ana

 

Tazumalin maya-temppelin rauniot

 

.

Atacon kylä on mukava ja rauhallinen paikka viettää päivä pari. Ataco sijaitsee myös Kukkien reitin varrella. Kukkien reitin varrella on mahdollista vierailla paikallisilla kahvitiloilla. Myös El Imposible-kansallispuisto on hyvä käyntikohde.

Atacon keskusaukion jouluvaloja

 

Viihtyisä ravintola Atacossa

 

El Imposible tarkoittaa suomeksi mahdotonta. Nimi kuvaa hyvin puiston alueen maastoa. Ennen sillan rakentamista paikka oli mahdoton, tai ainakin hyvin vaikea kulkea. Me ostimme kokopäiväretken El Imposibleen majapaikan kautta, ja saimme omalla tavallamme kokea kansallispuiston mahdottomuuden. Emme menneet niin sanotuille turistipaikoille, vaan meidät vietiin todennäköisesti astetta hurjempiin seikkailuhin paikkoihin, joihin matkailijat eivät yleensä eksy. Retkestä maksoimme $60/hlö, ja se sisälsi kyydin ja kahden oppaan lisäksi aamupalan ja retkilounaan.

Nelivetoauton kyydissä El Imposiblen retkellä

 

Lyhykäisyydessään retkipäivä oli hyvin extreme-henkinen. Vaellus sisälsi paljon liukkaita ja vaarallisia paikkoja, jyrkkiä nousu- ja laskupätkiä sekä hieman kalliokiipeilyä. Vauhti ei ollut kova, mutta monessa paikassa piti kulkea kieli keskellä suuta. Mielestämme oli hämmästyttävää, etteivät retkenjärjestäjät selvittäneet ennen retkeä millään lailla fyysisiä kykyjämme. Selvisimme päivästä hyvin ja maisemat olivat hienot, sillä vaelsimme pitkän matkaa halki joenvarren vesiputoukselta toiselle. Uskallamme kuitenkin väittää, että monelta, erityisesti hieman vanhemmalta turistilta, reitti olisi jäänyt suorittamatta. No, olipahan kokemus tuokin, ja ihan hauskaa meillä retkellä oli!

El Imposiblen maisemissa

 

Kalliokiipeilyosuus

 

.

.

El Salvador oli mielestämme aika lailla sellainen, kuin olimme etukäteen ajatelleetkin. Ennakkokäsityksiin verrattuna hintataso oli kuitenkin hieman korkea. Maan parasta antia olivat tulivuoret ja Tyynenmeren lämpimät aallot. El Salvadorin myötä saimme nyt vihdoin ja viimein kaikki Keski-Amerikan maat mukavasti plakkariin.

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 10.12.2022 at 11:02

    Huh, jotenkiin pelottavaa aina nuo lento-oonettomuudet. Mutta hienolta näyttää tuo Santa Anan tulivuori, jotenkin erilainen kuin ne tulivuoret, joissa itse on toistaiseksi tullut käytyä. Ja hienolta vaikuttavia luontokohteita näyttäisi olevan muutenkin.

    • Reply anu/pete 11.12.2022 at 02:30

      Joo, se oli se kun paloauto kiilasi kiihdyttävän lentokoneen alle… 😬
      Santa Ana oli hieno ja tosiaan vaellus sinne helpompi kuin muut tulivuorivaellukset, joilla ollaan oltu.

    Leave a Reply