Suomen suurin matkablogiyhteisö

Sotajuttuja Saigonissa

Kun Kambodzassa tutustuimme maan raakaan historiaan, niin Vietnamissa puolestaan saimme oikean teho-oppitunnin vuosina 1964-1975 käydystä Vietnamin sodasta. Aloitimme tämän oppitunnin lukemalla netistä hiukan taustatietoa kyseisestä sodasta, joka käytiin Etelä- ja Pohjois-Vietnamin valtioiden sekä näiden kansainvälisten liittolaisten välillä. Merkittävin liittolainen lienee USA, jonka näkökulmasta sota on tullut meille aiemmin hiukan tutuksi. Tällä kertaa pääsimme sitten tutustumaan sotaan vietnamilaisten näkökulmasta.

Kävimme Saigonissa eli Ho Chi Minh Cityssä ollessamme retkellä Cu Chi- tunneleilla, jotka ovat suosittu sotanähtävyys n. 70km:n päässä Ho Chi Minhistä. Saavuttuamme paikan päälle meille näytettiin ensin vietnamilaisten tekemä lyhyt video sodasta. Lisäksi opas kertoi meille mallikaavion avulla tunneliverkostosta, jota kaivettiin aikanaan n. 250km:n verran ja jossa parhaimmillaan asui n. 16000 vietnamilaista. Tämän jälkeen lähdimme opastetulle kierrokselle itse alueelle.

Pienoismalli ja halkileikkaus Cu Chi- tunneleista.

 

Bambuansa, johon astuessaan sotilas putosi alas piikkien päälle.

Kierroksella pääsimme tutustumaan muun muassa ansoihin, joita Cu Chin alueella asuvat ihmiset tekivät amerikkalaisia sotilaita vastaan. Esittelyssä oli esimerkiksi bambuansa sekä kaikenlaiset muut loukut, joihin astuessaan viholliset joko haavoittuivat tai kuolivat.

Alueelle oli myös rakennettu malliksi esimerkiksi kommunistisen Pohjois-Vietnamin sissejä esittäviä nukkeja sotavaatteineen. Jäljelle sodasta oli jäänyt aseita, pommeja sekä yksi amerikkalaisten tuhottu panssarivaunu. Tunnelma kierroksella oli varsin aito, sillä metsikön uumenista kantautui korviin jatkuva ammuskelu. Ampumaradalla sai maksua vastaan itse kokeilla ampua hiekkamontun maalitauluun samanlaisilla aseilla, joita Vietnamin sodassakin käytettiin.

 

Tällaisia panssarivaunuja amerikkalaisilta jäi Vietnamiin.

 

Koko kierroksen kohokohta oli päästä tutustumaan itse tunneliverkostoon. Vietnamilaiset  olivat kooltaan huomattavasti pienempiä kuin amerikkalaiset, joten he rakensivat tunneleiden suut ja myös jotkin kohdat itse maan alla niin kapeiksi, että amerikkalaiset eivät mahtuneet menemään niistä tai jos mahtuivat, jäivät he ehkä jumiin tai eivät päässeet takaisin. No, Anu mahtui hyvin aukosta sisään.

Melkoisen ahdas sisäänkäynti, mutta hyvin sinne mahtui!

 

Tunnelin sisällä.

Ryömimme myös pienen pätkän maan sisällä kapeahkossa ja matalahkossa tunnelissa. Yritimme kuvitella, miltä mahtoi tuntua silloin kauan sitten liikkua ja asua maan sisällä. Monet nimittäin asuivat tunneleissa vuosikausia. Olisi ollut mielenkiintoista käydä myös maanalaisissa asuinhuoneissa, jotka olivat korkeampia kuin itse tunnelit. No, kyllä oli ihan mukava kömpiä taas maan pinnalle ylös tunnelista.

Sotajutut eivät loppuneet tähän. Seuraavana päivänä osallistuimme kaupunkikierrokselle, jonka ensimmäisenä käyntikohteena oli Ho Chi Minhin sotamuseo. Täällä koko sota kertautui vielä valokuvin ja kertomuksin. Suuren huomion olivat saaneet amerikkalaisten Vietnamiin lentokoneista suihkuttamat myrkyt, jotka tuhosivat laajoja alueita viljelymaita ja metsiä. Myrkytykset aiheuttivat myös tulevina vuosikymmeninä paljon epämuodostumia silloin syntyneissä ihmisissä. Itse asiassa näimme siellä täällä ihmisiä, jotka liikkuivat huonosti. Epäilemme heidän olevan juuri noita sodan välillisiä uhreja.

Sotamuseossa saimme tutustua myös siihen, minkälaisia olivat sodanaikaiset sotavankilat Vietnamissa.

 

Kaupunkikierroksella pääsimme myös käymään itsenäisyyspalatsilla, jossa ennen sotaa ja sodan aikana asui Etelä-Vietnamin kolme presidenttiä. Viimeinen heistä ehti asua palatsissa vain viikon verran, ennen kuin Pohjois-Vietnamin sissit hyökkäsivät paikalle ja ottivat presidentin huostaansa 30.4.1975.

Saigonin itsenäisyyspalatsi edusti ennen ranskalaista tyyliä, mutta myöhemmin pommitusten jälkeen se rakennettiin amerikkalaistyyliseksi.

 

Sodan jälkeen Vietnamin valtio perusti käsityötehtaita, joissa sodan takia vammautuneet voivat työskennellä.

 

Muut kaupunkikierroksen kohteet eivät (yhtä lukuun ottamatta) liittyneet Vietnamin sotaan. Notre Damen katedraali muistutti ajasta, jolloin Ranska hallitsi maata, samoin kaupungin pääposti, joka on arkkitehtuuriltaan ranskalaistyylinen. Kiinalaisessa temppelissä esittäytyi puolestaan buddhalaisuus. Kiinalaisella torilla opas esitteli meille myynnissä olevia tuotteita. Käsityötehtaalla näimme Vietnamin sodan myrkkyjen takia  välillisesti myöhemmin vammautuneiden ihmisten työskentelyä. He tekivät pikkutarkkaa työtä ja valmistivat käsin mitä hienoimpia esineitä kulhoista sermeihin.

 

 

Kiinalaisella torilla myytiin kaikenlaista, esimerkiksi kuivattuja kaloja.

 

Notre Damen katedraali on ranskalaistyylinen.

Itse Ho Chi Minh eli vanhalta nimeltään sekä myös arkikielessä Saigon oli esimerkiksi Bangkokiin ja Phnom Penhiin verrattuna kohtalaisen mukava paikka. Kaupunki on valtavan iso ja kun lähes kaikki ajavat mopoillaan, niin liikenne on kyllä aika mahdotonta. Jos aikoo kadun yli kävellen, on vain pungettava pikkuhiljaa väliin, muuten saa seisoa kadun laidassa koko loppupäivän. Metroa tai busseja ei ole, ja liikkumaan pääsee kävelemisen lisäksi taksilla. Koska kaupunki on rakennettu osin länsimaalaiseen tyyliin, kiitos ranskalaisten ja amerikkalaisten, on se kokoonsa nähden ja aasialaiseksi suurkaupungiksi yllättävän selkeä. Kauppoja ja ravintoloita on myös tarjolla runsaanlaisesti ja niihin pääsee helposti. Mielenkiintoiset nähtävyydet tekevät Saigonista paikan, jossa kannattaa kyllä käydä, jos Vietnamiin aikoo.

 

Asuimme Saigonissa keskustan tuntumassa alueella, jossa oli runsaasti hotelleita, ravintoloita, kauppoja ja matkatoimistoja. Ostimmekin heti ensimmäisenä iltana avoimet bussiliput aina Hanoihin eli Vietnamin pääkaupunkiin asti. Avoin bussilippu tarkoittaa sitä, että saisimme matkustaa tässä tapauksessa reitin Saigon – Nha Trang – Hoi An – Hue – Hanoi etappi kerrallaan siinä tahdissa kuin haluaisimme. Muitakin reititysvaihtoehtoja oli tarjolla, mutta tämä reitti sattui meille parhaiten. Paikat bussiin pitäisi vain aina käydä varaamassa matkatoimistolla päivää ennen matkustamista. Tarkoituksenamme oli edetä pikkuhiljaa kohti pohjoista ja käydä myös pitkästä aikaa rantakohteissa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply