Suomen suurin matkablogiyhteisö

Lombokin kautta Gilin saarille

”Turvallisesti” maan pinnalla Labuan Bajon lentokentällä Floresin saarella

Mainitsimme viime artikkelissamme, että meillä kävi hyvä säkä varatessamme lentoja välille Bali-Flores-Bali. Jälkikäteen indonesialaisesta Merpati Airlinesista selvisi kuitenkin perin ikävä ja kammottava juttu. Tämän lentoyhtiön eräs kone oli syöksynyt mereen vajaa vuosi sitten Indonesian saaristossa. Kukaan koneessa olleista ei selvinnyt hengissä. Kone oli samaa tyyppiä, jolla me lensimme. Ja ei tässä vielä kaikki – USA:n ilmailuviranomaiset ovat kieltäneet kyseisen konetyypin lentämisen ilmatilassaan, eli jotain vikaa tässä kiinalaisvalmisteisessa koneessa on. Onneksi tällä kertaa mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja matkamme jatkui normaalisti.

Balilta matkasimme viereiselle Lombokin saarelle lautalla. Lautta kulki hitaasti, ja matka kesti reilut neljä tuntia. Lombokille jäimme vain kahdeksi yöksi. Vietimme ne Senggigin kylässä. Paluu takaisin maan pinnalle oli edessä. Budjettimme ei sallinut majoittumista hienoon Floresin hotellimme kaltaiseen majapaikkaan, mutta saimme silti ihan kelpo hotellin. Tosin hintaan kuului yksi kuollut torakka, joka kyllä poistui huoneesta melkoisen pian, sekä kolme liskoa, joista ainakin kaksi yöpyi kanssamme huoneemme peilin takana. Nukuimme molemmat yöt valot päällä.

Lombok ei meistä kummastakaan ollut mikään kovin ihmeellinen paikka. Roskaa oli joka puolella, eivätkä rannat ja meri näyttäneet houkuttelevilta. Halusimme nähdä Lombokilla muutakin kuin Senggigin kylän, joten ostimme matkatoimistoista  retken saaren keskiosiin. Retki oli samantapainen kuin Balin vastaava retki, eli periaatteessa yksityistaksi kuskilla ja tällä kertaa myös oppaalla. Näimme matkalla samoja apinoita kuin Balin Ubudissa. Ne viettivät aikaa tien varsilla ja odottivat turisteja, jotka syöttivät niille banaaneja. Nämä apinat olivat röyhkeitä ja jopa aggressiivisia. Jotkut niistä näyttivät hampaitaan, jos niitä lähestyi liikaa.

Näimme Lombokin saarella paljon riisipeltoja. Kuvan naiset ovat istuttamassa riisiä.

 

Apinametsän lisäksi kävimme hindujen ja muslimien yhteisellä temppelillä, joka mielestämme ei kyllä ollut mikään hieno. Merenrantamaisemat olivat ihan hienoja, samoin Benangin vesiputoukset. Tässä kohdin voi mainita, että Indonesiassa matkustaessa kannattaa olla tarkkana, ettei tule huiputetuksi. Meille esimerkiksi väitettiin putousten lipunmyyntipaikassa, että putouksille pääsee kävelemään ainoastaan valtion määrittelemän oppaan kanssa, maksua vastaan tietty. Kyselimme hiukan enemmän tästä opasasiasta ja pyysimme saada nähdä jotain virallista lausuntoa tms. asiasta sekä hinnastoa, mutta sellaisia pojilla ei ollut meille esittää. Sanoimme, ettemme suostu maksamaan mistään oppaasta, koska voimme kävellä putouksille itsekin. Pääsymaksun kyllä maksaisimme, koska työntekijät möivät lippuja, joissa oli hintakin näkyvissä. Lopulta pääsimme putouksille itseksemme maksamalla pelkät pääsyliput oman oppaamme (joka oli siis päiväretkemme opas) kanssa. Eli maksullinen opas oli pelkkä huijausyritys!

Australiassa tällaisille vesiputouksille pääsi ilmaiseksi, mutta näille putouksille oli pääsyliput. Oppaastakin olisi pitänyt maksaa.

 

Lombokilta siirryimme pariksi päiväksi läheisille Gilin saarille puolen tunnin venematkan päähän. Olimme ostaneet matkatoimistosta minibussimatkan Lombokin satamaan sekä venematkan Gilille. Meille sanottiin, että olisimme perillä Gilillä klo 10 aamulla. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan näin. Jouduimme odottelemaan sataman lähellä toista minibussia, jonka matkustajat kuulemma tulisivat samaan veneeseen kanssamme. Kello tuli jo 10, kun aloimme vaatia pääsyä veneeseen ja Gilille heti, koska olimme jo myöhässä. Mukanamme oli pariskunta Australiasta ja toinen Tsekeistä. Alueella notkui paljon paikallisia. Mies, joka oli kerännyt lippumme ja sanonut olevansa veneen kapteeni, lähestyi uhkaavasti tsekkimiestä. Hän kysyi: – Kuka on muka luvannut, että pääsemme lähtemään klo 10? Pete oli jo valmistautunut tositoimiin, jos tilanne niin vaatisi, mutta onneksi uhittelija tajusi siirtyi loitommalle. Siirryimme itse satamaan, jossa vielä jouduimme odottamaan veneen lähtöä. Lopulta päädyimme täyteen veneeseen, jossa lisäksi matkasi monta kymmentä kaljalaatikkoa. Emme tiedä, mihin ihmeeseen ne muka toisella minibussilla saapuvat muut turistit olisivat mahtuneet, liekö heitä edes ollut olemassakaan. Tilanteesta jäi vähän ikävä maku, että näinkö turisteja palvellaan tässä maassa ja tätäkö se aasialainen ystävällisyys on.

Kaikesta huolimatta pääsimme kuin pääsimmekin perille Gilin saarille. Gilin saaria on kolme, Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air. Saarilla ei ole autoja eikä muitakaan moottoriajoneuvoja. Liikkuminen tapahtuu kävellen, polkupyörällä tai hevoskärreillä. Saarelta toiselle sekä muille saarille pääsee vain veneellä. Muiden Indonesian saarten tavoin näillä saarilla ei ollut kulkukoiria, vaan pieniä kulkukissoja. Suurin osa kissoista oli yllätykseksemme töpöhäntäisiä. Ne elelivät sovussa keskenään, paikallisten ihmisten ja turistien kanssa.

Gili Trawanganin saaren pääkadulla pääsi liikkumaan hevoskärreillä.

 

Gili Trawanganin rantaa, taustalla näkyy Lombokin saari.

Me majoituimme saarista suurimmalle, Gili Trawanganille. Gili T. oli vastoin ennakko-odotuksiamme melko turistinen. Hotelleja ja ravintoloita oli paljon. Saari oli siistimpi kuin Bali tai Lombok, mutta mistään paratiisisaaresta ei silti voinut puhua. Ranta ei ollut kummoinen, mutta siltä pääsi snorklaamaan kohtalaisiin ja melko kirkkaisiin vesiin. Näimme suoraan rannalta snorklatessamme kalojen lisäksi useita merikilpikonnia. Saarella on merikilpikonnien suojelupaikka, jossa asustelee paljon kilpikonnavauvoja ja –nuorukaisia altaissa. Tullessaan tarpeeksi vahvoiksi ne lasketaan mereen. Ehkäpä osin siksi pääsimme näkemään aika paljon kilpikonnia saaren ympärillä.

Kilpikonnavauvat saavissa, josta ne myöhemmin pääsevät isompiin altaisiin.

 

Gilin saarten parasta antia – snorklaamassa merikilpikonnien kanssa.

 

Emme tyytyneet snorklaamaan vain Gili Trawangan saarella, vaan halusimme päästä käymään myös muilla saarilla. Ostimme reilun neljän tunnin retken, jonka aikana käytiin snorklaamassa kolmessa eri kohdassa Gilin saarten ympärillä. Paikat olivat samaa luokkaa kuin hotellimme edustan rannan paikka. Lisäksi pidimme pidemmän tauon Gili Airin saarella. Tämä saari oli huomattavasti rauhallisempi kuin Gili Trawangan. Turisteja oli vähän, mutta muutaman suomalaisen bongasimme heidänkin joukostaan!

Gili Airin pääkatu oli huomattavasti Gili Trawanganin pääkatua rauhallisempi.

 

Tutustuimme Gili T:llä mukavaan tsekkiläiseen pariskuntaan. Kävimme heidän kanssaan illallisella saaren torille, josta sai tuoretta paikallista kalaa. Kaloja oli montaa sorttia. Valitsimme lautasillemme barrakudaa, joka osoittautui varsin makoisaksi kalaksi. Kokonainen barrakuda, josta riitti hyvin kahdelle, maksoi vain n. 6e, ja lisukkeet kuuluivat hintaan.  Jatkoimme iltaa vielä eräässä toisessa ravintolassa ja jaoimme  matkakokemuksia keskenämme. Tsekit olivat matkanneet ennen Indonesiaa Thaimaassa, joten saimme heiltä vähän tietoa ja vinkkejä  omaan Thaimaan valloitukseemme.

Pitkulaiset barrakudat ovat kuvassa keskellä.

 

Torin pojat grillaamassa meille barrakudaa.

 

Gililtä siirryimme nopealla veneellä (ns. Fast Boat) takaisin Balille. Balilla satoi taas vähän vettä niin kuin silloinkin, kun saavuimme sinne ensimmäistä kertaa vajaat pari viikkoa sitten. Suoriuduimme bussiasemalle ja ostimme liput Yogyakartan kaupunkiin Jaavan saarelle. Pitkästä aikaa olisi edessä pidempi bussimatka. Itse asiassa emme olleet matkustaneet bussilla sitten Brasilian. Nyt olisi luvassa ainakin 13 tuntia bussissa istumista.

Ilta Gilin hiekkarannalla, pimeää ja kuumaa. Seuraavaksi vuorossa on Jaava.

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply