Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Penang ja Langkawi

Formuloiden jälkeisenä aamuna vaihdoimme siis maisemia ja matkasimme Penangin saarelle. Olimme varanneet etukäteen edullisen ja hyvät arvostelut saaneen majapaikan Batu Feringgin alueelta, jonne kesti Georgetownin bussiterminaalilta vielä paikallisbussilla noin tunnin verran. Annie’s Guesthousen pitäjä, itse Annie, oli todella avulias ja puhelias ja neuvoi meille heti kaiken mahdollisen. Hyvin nopeasti meillä oli hänen avustuksellaan lyöty lukkoon koko Penangin ohjelma ja Langkawille siirtyminen.

Penang ei ole ehkä niitä parhaita rantalomakohteita, sillä vesi on aika sameaa. Asutustakin on enemmän, mitä etukäteen olimme arvelleet.  Penang ei ollutkaan rauhallinen saari, vaan aika vilkas asutuskeskittymä. Hyvä puoli on se, että bussit kulkevat saarella ja niillä pääsee edullisesti liikkumaan paikasta toiseen. Tosin kuskit eivät tunne käsitettä vaihtoraha, eli asiakkaalla on syytä olla ainakin suurin piirtein matkan hintaa vastaava summa pikkurahaa mukanaan astuessaan bussiin.

Annie suositteli meille päiväohjelmaksi Penangin kansallispuistoon menemistä. Sinne oli meiltä noin 20min. bussimatka. Sisäänpääsy puistoon oli ilmainen, ja vaellusreittejä oli useita. Halusimme mennä uimaan, joten suuntasimme reilun tunnin vaellusreittiä pitkin Monkey Beachille. Näimme matkalla varaanin, joka muistutti ulkonäöllisesti Indonesiassa näkemiämme komodonvaraaneja, mutta oli pienempi, vain reilun metrin mittainen. Se oli kyllä aika arka. Emme ehtineet saamaan siitä edes kunnon kuvaa.

Näimme vaelluksemme varrella myös tällaisia liejuryömijöitä. Ne kuuluvat kalojen sukuun.

 

Monkey Beachin vesi ei ollut väriltään kovin houkuttelevaa, mutta käväisimme silti uimassa siellä. Ranta oli kyllä nimensä veroinen. Pian uimisen jälkeen apinoita alkoi lähestyä tulosuunnastamme. Ne vaikuttivat uteliailta. Kun otimme välipalaksi banaaneita, ne tulivat todella lähelle. Viskoimme niille vähän banaania kuorineen. Ne tyytyiväkin saaliiseen, eivätkä häirinneet meitä enää sen jälkeen.

Monkey Beach, joka oli suhteellisen rauhallinen.

 

Penang on kuuluisa hyvästä ruuasta. Saarella on paljon hyviä ruokapaikkoja, joista saa edullista ja hyvää syötävää. Menimme molempina päivinä syömään majapaikkamme lähettyvillä olevaan Long Beach- ruokapaikkaan, jota Annie meille suositteli. Paikka aukesi kuudelta illalla ja täyttyi ihmisistä. Ei ihme, sillä hinta-laatusuhde täällä oli yksi reissumme parhaista. Annokset täällä Aasian maissa Ainakin Food Courteissa ovat yleensä meille suuriruokaisille aika pieniä, joten jos on kova nälkä, otamme yhteensä kolme annosta (Singaporessa otimme kerran neljä), mutta jos ei ihan kamala nälkä ole, niin kyllä yksi annoskin per nenä riittää. No, syömiemme annosten hinta täällä Penangissa oli vain vähän yli 2e, joten kalliiksi syömisreissut eivät tulleet missään tapauksessa. Tuoreista hedelmistä tehty hedelmämehukin irtosi 60 sentillä. Olut ja alkoholi yleensäkin on Malesiassa melko kallista, joten budjettimatkalaisen on syytä pitäytyä ei-alkoholillisissa juomissa.

Food Courteissa oli useita eri ruokakojuja, joista sai valita mieleisensä. Syömisalue oli kaikille yhteinen.

 

Tällä nopealla lautalla matkasimme Penangista Langkawille. Hintaa matkalla oli 15e/hlö.

Penangista sitten jatkoimme Malesian suosituimpaan rantakohteeseen Langkawin saarelle, jonne matka nopealla lautalla kesti noin kolme tuntia. Satamasta otimme taksin reppureissaajien suosimaan Pantai Cenangiin, josta myös löytyy ilmeisestikin Langkawin paras ranta. Taksimatka kesti puolisen tuntia. Pantai Cenangissa löysimme hyvän ja halvan majapaikan. Rainbow Guesthouse  ei ollut aivan rannan tuntumassa, mutta rantaan käveli kuitenkin 5-10 minuutissa. Siisti huone tuulettimella maksoi vain 10e/yö.  Majapaikasta sai myös varattua retkiä sekä laivalippuja esim. Thaimaahan samaan hintaan, mitä ne maksaisivat matkatoimistoissa tai satamassa. Rainbow Guesthouse oli kyllä hyvä majapaikka!

Langkawi oli astetta parempi paikka kuin Penang. Paikallista asutusta oli vähemmän ja saari oli melko rauhallinen paikka. Pantai Cenangin ranta oli hieno, mutta merivesi oli vähän vihertävää ja hiukan sameaa, kuitenkin kirkkaampaa kuin Penangissa. Vesi oli kyllä ihanan lämmintä. Tosin ilman ollessa kuuma vesi ei tarjonnut juuri minkäänlaista virkistystä. Turistiaika alkoi onneksi olla ohi, eikä paikka ollut tällä hetkellä mikään turistirysä, vaikka omaa rauhaa sieltä ei löytynytkään.

Teimme Langkawilla ollessamme Island Hopping- veneretken. Retki maksoi vain 6e/hlö ja se kesti n. 4 tuntia. Ensin kävimme Dayang Bunting- nimisellä saarella, joka on tunnettu raskaana olevan neidon figuurista sekä samannimisestä makeanveden järvestä. Tällä saarella oli kyllä paljon päiväretkituristeja. Apinat pomppivat turistien reppujen päälle ja yrittivät varastaa tavaroita.

Raskaana olevan neidon järvi

 

Erään toisen saaren lähettyvillä pääsimme seuraamaan erilaisia kotkia. Retkien järjestäjät heittivät veteen raakaa kanaa paloina. Kotkat lensivät ja noukkivat jalkoihinsa paloja ja söivät ne ilmassa. Kotkat tarjosivat meille hyvän shown, kun ne yksi toisensa jälkeen jononomaisesti käväisivät pinnan luona kananhaussa.

Yksi monista ruokaa havitelleista kotkista.

 

Viimeinen saari oli kyllä pienoinen pettymys. Vaikka ranta olikin hieno, niin sameassa vedessä ei snorklaamaan tehnyt mieli lähteä, vaikka paikkaa mainostettiin snorklauspaikkana. Ehkäpä Langkawin seutu ei ole niitä parhaita snorklauspaikkoja kuitenkaan. Tyydyimme pulahtamaan lämpimään veteen. Silloin yksi apina lähestyi reppujamme. Olimme laittaneet kaikki tavaramme sisään reppuihin ja sulkeneet reput huolella, mutta silti apina löysi pienen raon ja sai toisen repuistamme auki. Se ehti hiukan repiä repun sisällä olevaa muovipussia, mutta ei onneksi ehtinyt päästä käsiksi pussin sisällä oleviin snorklausvälineisiin. Pari ihmistä nimittäin ehti säikyttää apinan pois, ennen kuin me juoksimme vedestä paikalle. Apinoiden kanssa kannattaa kyllä olla todella tarkkana, niitä tuntuu olevan joka paikassa ihan riesaksi asti ja ne ovat röyhkeitä!

Langkawista kannattaa mainita sellainen mielenkiintoinen seikka, että saarelle on myönnetty verovapaus. Tämä verovapaus ei kuitenkaan näkynyt esimerkiksi ruuan tai tavaroiden hinnoissa verrattuna muualle Malesiaan. Ruoka oli täällä hiukan kalliimpaa kuin muissa käymissämme paikoissa. Sitä vastoin olut (ja muukin alkoholi ilmeisesti) oli huokeampaa. Kun muualla Malesiassa pienestä oluttölkistä joutuu pulittamaan vähintään sen puolitoista euroa kaupassa ja 2-3e ravintolassa, niin täällä majapaikastamme se irtosi n. 75 sentillä. Viini sen sijaan oli reppumatkalaisen näkökulmasta katsottuna kallista, eli viini-illallisista emme täälläkään päässeet nauttimaan.  Ruoka saarella ei ollut Penangin ruuan luokkaa. Tähän tosin olimme varautuneetkin. No, eipä täällä kuitenkaan nälkää tarvinnut nähdä, ihan hyvää ruoka oli.

Langkawi oli viimeinen kohteemme Malesiassa. Tässä Pantai Cenangin ranta.

 

 

Formuloita ja kaupunkilomailua Malesiassa

Kuala Lumpur oli ensimmäinen kohteemme Malesiassa. Singapore-Kuala Lumpur- lennolla huomasimme AirAsian lehdestä, että kuuden päivän päästä ajettaisiin Malesian formulakisat. Pete halusi ilman muuta päästä kisoihin, joten oli aika tehdä pikku muutos matkaohjelmaan. Alunperin meidän piti olla Kuala Lumpurissa kaksi yötä ja jatkaa siitä sitten Penangiin, mutta nyt meillä olisi viisi päivää aikaa ennen formulakisoja. Emme halunneet olla niin pitkään Kuala Lumpurissa, joten päätimme parin päivän päästä lähteä kahdeksi yöksi Melakan kaupunkiin ja palata sitten Kuala Lumpuriin päivää ennen formuloita.

Itsenäisyyden aukio Merdeka Square

 

Kuuma ilta kaksoistornien kupeessa

 

Kuala Lumpur osoittautui keskinkertaiseksi paikaksi. Hotellimme sijaitsi lähellä pilvenpiirtäjiä, ja tämä alue olikin kaupungin parasta antia. Ostos- ja ruokamahdollisuuksia oli runsaasti ja ympäristö oli kohtalaisen siisti. Monilta muilta alueilta kaupunki olikin sitten epäsiistimpi. Liikkuminen oli monissa paikoissa jalkaisin vähän hankalaa, kun liikennettä oli runsaasti, eikä kunnon suojateitä ja jalkakäytäviä aina ollut. Sitä sitten piti vain tunkea ja puikkelehtia muiden paikallisten tavoin autojen välistä tien yli. Liikuimme myös jonkin verran ilmajunalla sekä junalla. Julkinen liikenne toimi kohtalaisesti.

 

Kuala Lumpurin tunnetuin nähtävyys Petronasin kaksoistornit

 

Vaihdoimme suurkaupungin hulinat pariksi piväksi hiukan rauhallisempaan Melakaan. Sinne matkusti bussilla Kuala Lumpurista vain kahdessa tunnissa. Melakan hotellimme Discovery Guesthouse sijaitsi aivan erinomaisella paikalla lähellä kaikkea ja oli halpa, mutta muuta hyvää siinä ei sitten ollutkaan. No, kyllähän pari yötä menee melkein missä tahansa luukussa nukkuessa.

Melakan keskusta oli viihtyisä.

 

Melaka osoittautui ihan kivaksi kaupungiksi hengailla ja kuluttaa aikaa kisoja odotellessa. Kaupungin nähtävyydet olivat tosin aika nopeasti nähty. Turisteja oli melko paljon, lähinnä aasialaisia. Iltavalaistuksessa Melaka näytti kivalta, kun katulyhtyjen valot heijastuivat kaupungin halki virtaavan joen pintaan. Itse joki ei päivällä ollut niin kaunis sameine vesineen. Hajukin oli paikka paikoin vähän ilkeä. Sääli, ettei täälläkään vesistöjä ole onnistuttu pitämään puhtaina!

Sulttaanin palatsin kopio, joka toimii museona.

 

Melakan ilta

 

Melakasta matkasimme takaisin Kuala Lumpuriin. Olimme jättäneet rinkkamme säilöön erääseen toiseen hotelliin, joka sijaitsi lähellä ensimmäistä Kuala Lumpurin hotelliamme. Kätevää, ei tarvinnut raahata kaikkia tavaroita Melakaan ja takaisin. Rinkat odottivat meitä sitten kirjautuessamme sisään kyseiseen hotelliin.

Sitten oli vuorossa Kuala Lumpurin vierailumme kohokohta – Petronas Malaysia Grand Prix- formulakisat. Rata sijaitsi kaukana keskustasta, noin tunnin bussimatkan päässä. Ihme juttu, että rata (kuten myös radan vieressä oleva kansainvälinen lentokenttä) on rakennettu niin kauas keskustasta, vaikka lähempänäkin olisi ollut lääniä vaikka kuinka paljon.

Tunnelmia radan varrelta ennen kisan alkua.

Kilpailupaikalle ei saanut viedä omia ruokia ja juomia, mutta arvelimme, että tarkastukset ovat taas sitä luokkaa, että pikkuisen kurkistetaan repun sisään ja se on siinä. Niinhän se meni tälläkin kertaa. Salakuljetimme repuissamme sisään vähän mehua, puolitoista litraa vettä sekä pussillisen banaaneja. Joku olisi kyllä halutessaan voinut viedä sisään vaikka aseen tai pommin, sen verran ylimalkainen tuo tarkastus tuntui olevan. Olisi luullut näin isossa tapahtumassa olevan paremmat turvatarkastukset!

Suomalaiset kisaturistit

 

Rankkasade sotki kilpailua.

Helle oli armoton asettuessamme istumaan katsomon nurmikolle. Onneksi olimme ostaneet liput katettuun katsomoon. Katettu katsomo oli hyvä myös siinä vaiheessa, kun ukkosmyrsky ja rankkasade saapuivat kilpailupaikalle, vain vähän aikaa lähdön jälkeen. Kilpailu keskeytettiin puoleksi tunniksi, jonka jälkeen se jatkui normaalisti loppuun asti. Kimikin pärjäsi ihan hyvin. Tasaisen varmasti hän huristeli viidenneksi, joten ihan hyvä päivä meille suomalaisille. Paikalla oli paljon muitakin suomalaisia meidän lisäksi. Muutama hauska ”esiintyjäkin” löytyi perinteisesti heidän joukostaan. Valkoisin lakanoin he viilettivät katsomon edustalla. Yhdessä lakanassa luki ”Kiitos Kela” ja toisessa ”Sleep. Race. Party. Kimi.” Heh. :)

Kannatusjoukot kentällä

 

Tässä vilkuttelee päivän voittaja Fernando Alonso.

 

Kimi Räikkönen oli päivän viides.

 

Kisapaikalta takaisin Kuala Lumpurin keskustaan ja hotelliin suoriutuminen kesti sitten kauan. Ensin kisajärjestäjien bussilla alueelle, josta sai ostettua bussiliput takaisin kaupunkiin, sitten bussilippujen osto jonotuksen jälkeen, sitten bussijonossa oloa, sitten bussissa istumista pari tuntia ruuhkassa. Sen jälkeen piti mennä vielä bussiasemalta ilmajunalla hotellille. Nälkäkin alkoi jo olla, joten syömäänkin piti päästä. Eikös pikaruokaloissakin ollut hirveät jonot. Pitkä päivä huonoine syömisineen ja juomisineen verotti sen verran, että Peteä alkoi pyörryttää ja silmissä sumeni Kentucky Fried Chickenin jonossa. Äkkiä siitä sitten vain ruokien kanssa pöytään ja jalat ylös penkin selkänojalle. Onneksi pyörrytys meni nopeasti ohi, ja hetken kuluttua söimme jo kanaa ja riisiä. Kello olikin sitten jo liki puolenyön, kun vihdoin pääsimme hotellille.

Matka jatkui heti kisojen jälkeisenä aamuna kohti Pohjois-Malesiaa. Tässä kohdin mainittakoon, että jos Malesiassa suunnittelee bussilla matkustamista, kannattaa ottaa huomioon se, että busseissa ei sitten ole vessoja, ei edes pitkänmatkan busseissa. Tällaiseen emme vielä ole törmänneet missään reissumme aikana. No, kaipa se kuski pyydettäessä pysähtyy.  Onneksi ainakin suurimpien kaupunkien välillä on moottoritiet, joten matka taittuu kilometrimäärään nähden joutuisasti.

Snorklaamassa Nalusuanin saarella Filippiineillä

Camotesin saarilta matkasimme seuraavaksi laivalla takaisin Cebun saarelle. Cebulta jatkoimme saman tien pienen pienelle Nalusuanin saarelle, joka sijaitsee reilun puolen tunnin venematkan päässä Cebusta. Nalusuan tunnetaan hyvistä snorklausvesistä. Saaren mitat ovat  vain n. 150X50m, joten kovin pitkiä kävelylenkkejä siellä ei pysty tekemään. Saarella on vain yksi hotelli, Nalusuan Island Resort. Meillä oli hotellille etukäteisvaraus. Hotelli järjesti asiakkailleen venekyydin, mutta nettisivuilla ei ollut mainintaa siitä, mistä kyyti lähtisi. Jouduimmekin soittamaan hotellille ja kysymään kyytipaikkaa. Onneksi paikka löytyi ja pääsimme saarelle.

Pikkuinen Nalusuanin saari

 

Ensivaikutelma Nalusuanista ei ollut paras mahdollinen, sillä sinne oli pakkautunut suuri määrä pohjois-aasialaisia turisteja snorklaamaan ja lounaalle. Luulimme Nalusuanin olevan rauhallinen paratiisisaari! Onneksi päiväretkeilijät poistuivat paikalta iltapäivällä ja paikka rauhoittui. Meidän lisäksemme hotellilla oli vain neljä korealaista turistia ja tietenkin henkilökunta, joista suurin osa myös yöpyi saarella. Huoneet oli rakennettu meressä olevien betonipylväiden päälle. Huoneestamme avautui siis merinäköala ja parvekkeelta pystyi seuraamaan pinnan alla liikkuvia meren asukkeja. Vesi oli kirkasta, joten näkyvyyskin oli hyvä. Tämä hotelli oli kyllä todella hieno!

Meidän huone oli kuvan rakennuksessa vasemmassa osassa.

 

Terassilta oli merinäköala.

 

Tulimme Nalusuaniin snorklausmielessä. Eipä saarella oikein muuta tekemistä olisi ollutkaan, eli aika voisi täällä käydä pitkäksi, jos snorklaus ei kiinnostaisi. Saaren ympärillä on iso ja hieno koralliriutta, joka mielestämme oli reissumme toiseksi hienoin snorklauspaikka Australian Ison valliriutan jälkeen. Kaloja oli vaikka minkälaisia ja –värisiä. Teimme joka päivä yhden pitkän uinti/snorklausreissun. Yhtenä päivänä oli melko pilvistä ja vettäkin tuli pikkuisen, mutta  vedessä tarkeni kuitenkin uida ihan hyvin. Onneksi meidän ei tarvinnut snorklata kylki kyljessä suuren turistijoukon kanssa, sillä he pysyttelivät pelastusliivien kanssa merkatulla alueella laiturin lähellä.

Nemot vahtimispuuhissa.

 

Jotkut kalat liikkuivat todella isoissa parveissa.

 

Nalusuan oli selvästi kalliimpi paikka kuin esim. Camotesin saaret. Toisaalta hotelli on todella hienolla paikalla. Huoneesta pulitimme 43e /yö, edestakaisesta venekyydistä 35e.  Ruoka oli hyvää ja suomalaisittain edullista. Pieni olut tai limsa irtosi 1,40 eurolla ja hyvä ateriakin 6 eurolla.

Saarelle oli rakennettu myös parisataa metriä pitkä laituri, josta oli hyvä lähteä snorklailemaan suoraan koralleille.

 

Nalusuanin saarelta palasimme Cebu Cityyn ja samaan hotelliin, jossa olimme yöpyneet viikkoa aiemmin. Kävimme Cebun keskustassa, joka olikin huomattavasti hotellimme seutua siistimpi. Sieltä löytyi vanhoja kirkkoja, pari elävää aukiota, vanha linnoitus sekä joitain kauppoja ja katukojuja.

Cebu Cityn vanha linnoitus

 

Filippiineille olisi kyllä pitänyt varata enemmän aikaa kuin kahdeksan päivää! Monia pikkusaaria jäi näkemättä. Meillä ei etukäteen ollut oikein mitään odotuksia Filippiinien suhteen. Harva tuttumme on käynyt siellä, eikä kukaan ole oikein sanonut maasta juuri mitään. Meidän kokemuksemme Filippiineistä kallistuivat kuitenkin reilusti plussan puolelle. Voimmekin suositella maata kaikille, jotka haluavat matkaltaan jotain erilaista ja aitoa. Tietysti turistipaikkojakin Filippiineiltä varmasti löytyy, mutta me onnistuimme aika hyvin välttelemään ne.

Reissumme halvin parturi löytyi Nalusuanin saarelta, kun Anu leikkasi Peten hiukset vain partakoneen trimmeriä ja kampaa käyttämällä. Tässä näkyy lopputulos.

 

Lensimme takaisin Singaporeen. Kuinka helposti lentokentältä pääsikin metrolla takaisin samaan WoW- hostelliin, jossa olimme jo aiemminkin yöpyneet.  Majoituimme samaan hostelliin juuri sen hyvän sijainnin vuoksi. Eipähän tarvinnut lentokentällä miettiä, mihin metroon hyppää ja millä asemalla pitää jäädä pois! Metrolta käveli minuutissa hostellille. Pussilakanat odottivat meitä taas. Katugrilleiltä sai halpaa ja hyvää ruokaa. Aamulla olisi taas aika suunnata lentokentälle.

 

Löysimme melkein paratiisin Filippiineillä

”Filippiinien pääkaupungissa Manilassa on sattunut…” Suurin piirtein tämän verran tiesimme Filippiineistä ennen sinne menoa. Tämä usein uutisissa toistuva lauseen alku kertoo siitä, että Filippiinit tunnetaan ainakin luonnonkatastrofeistaan. Onneksi näin maaliskuussa monsuunisateilta saa kuitenkin olla rauhassa Filippiineillä. Me tosin jätimme Manilan väliin ja lensimme Singaporesta suoraan Cebun saarelle.

Tällaisia veneitä Camotes- saarilla käytettiin liikkumiseen ja kalastamiseen.

Cebu City, jonne meidän piti ensimmäiseksi yöksi myöhäisen lennon saapumisen vuoksi majoittua, ei ollut kovin kummoinen paikka. Niinpä hyppäsimme seuraavana aamuna ensimmäiseen laivaan, jonka määränpää oli pienehköt Camotes- saaret. Camotes- saaria on kaikkiaan neljä. Kaksi pääsaarta, Pajican Island ja  Poro Island ovat yhteydessä toisiinsa muutaman metrin mittaisen sillan välityksellä. Ne sijaitsevat  Cebun koillispuolella. Veneellä matka Cebu Citystä kesti kolmisen tuntia. Emme oikein tienneet tarkalleen, minne suunnata satamasta, koska olimme vain lukeneet joidenkin suomalaisten reissaajien juttuja netistä kyseisistä saarista, eikä saarella tuntunut olevan mitään tiettyä turistien suosimaa paikkaa. Saarta oli kehuttu kauniiksi ja aidoksi paikaksi, joten siksi menimme sinne. Halusimme kokea turisti- ja ihmismassapaikkojen vastapainoksi jotain erilaista. Satamassa oli onneksi kyydintarjoajia. Ajelimme moottoripyörätaksin kyydissä ja etsimme edullista rannalla sijaitsevaa majapaikkaa. Onneksi kuski oli hyvin avulias ja ystävällinen ja ajelutti meitä pitkän matkaa. Istuimme itse tehdyn sivuvaunun kyydissä ja katselimme uteliaina ympärillemme. Saari vaikutti oikein mukavalta paikalta. Ihmisiä oli vähemmän kuin Indonesiassa ja ympäristökin melko siisti. Pitkien etsintöjen jälkeen saimme mitä halusimme – edullisen hotellin (15e/yö), joka sijaitsi vaaleahiekkaisella rannalla Santiago- nimisessä kylässä. Sovimme kuskin kanssa, että hän hakisi meidät kolmen päivän päästä.

Tätä upealla paikalla sijaitsevaa Bellavista Beach Resot- hotellia voimme lämpimästi suositella kaikille, jotka eksyvät Santiagon kylään!

 

Nyt löysimme sitten viimein paikan, jonne turistit eivät vielä ole tietään löytäneet. Saisimme viettää kolme päivää paikassa, jossa oli vain vähän paikallisia, muutama ulkomaalainen, muutama hotelli ja  muutama ravintola vaalealla palmuhiekkarannalla. Tunnelma oli hyvin  leppoisa ja kiireetön. Kulkukoiratkin ottivat rennosti ja makailivat hiekalla ihmisten läheisyydessä. Kävelimme rannalla ja ihmettelimme tätä kaikkea rauhallisuutta. Voi sanoa, että tämä paikka oli melkein paratiisi. Pohdimme, rantautuisiko turismi koskaan näille nurkille ja miltä paikka sitten näyttäisi. Ranta oli melko lyhyt, joten mitään hirveitä massoja tänne tuskin koskaan tulee ja hyvä niin.

Näkymä hotellimme portailta Santiagon lahdelle nousuveden aikaan.

 

Aamupalalla laskuveden aikaan.

 

Santiagon lahti osoittautui hyväksi rantalomailupaikaksi. Huoneestamme käveli nousuveden aikana mereen puolessa minuutissa. Ravintoloihin pääsi yhtä nopeasti. Ruoka ja juoma olivat todella edullisia. Pieni olut rantaravintoloissa maksoi 45snt ja hedelmäpirtelö 55snt. Ateria irtosi parilla kolmella eurolla. Vesi oli useimmiten  kirkasta, joskin rannalla oli jonkin verran vedestä ajautuneita  kasviroskia. Lisäksi tuulisella säällä nousuveden aikaan vesi oli ajoittain vähän sameaa, laskuveden aikaan aina kirkasta. Snorklaus onnistui näissä vesissä hyvin, vaikkakaan korallia alueella ei kovin paljon ollut. Täällä näimme kuitenkin enemmän erilaisia meritähtiä kuin missään muualla aiemmin. Merisiilejäkin oli jos jonkinlaisia. Koitimme etsiä myös merihevosia. Niitä kun pitäisi Filippiineillä kuulemma olla. Joissain kohdissa pinnan alla näkymä oli juuri sellaista, että siellä olisi voinut kuvitella merihevosten elävän. Emme kuitenkaan onnistuneet bongaamaan  yhtään ainutta merihevosta. No, pääasia oli se, että saimme nauttia kiireettömyydestä tekemättä juuri yhtään mitään. Näin pitkällä reissulla on tärkeää välillä ottaa ihan rennosti.

Meritähdet vierekkäin

 

Vuohia Camotesin saarilla oli runsaasti.

Hotellimme italialais-filippiiniläisomistajapariskunnalla oli pieni moottoripyörä, jonka vuokrasimme yhtenä päivänä ja ajelimme ympäri Camotes- saaria. Kävimme katselemassa Poron ja San Franciscon kaupunkien menoa. Ajelimme läpi hiljaisten maaseutujen ja kylien ja nautimme aidosta filippiiniläisestä tunnelmasta. Paikalliset katselivat ihmeissään, kun kurvailimme pitkin teitä. Monet tervehtivät meitä iloisesti. Saarilla oli merkillepantavan paljon kouluja ja lapsia, vaikka kokonaisuudessaan asukkaita ei näyttänyt ihan hirveästi olevan. Saaret muistuttivat myös kotieläinmetsää. Joka puolella oli lehmiä, härkiä, koiria, vuohia, possuja, kukkoja ja kanoja. Emme ole missään aiemmin nähneet niin paljon kukkoja ja kanoja kuin täällä. Välillä sai olla tarkkana, ettei ajanut eläinten päälle, kun ne kipittelivät muina miehinä pitkin teitä.

Kurvailimme moottoripyörällä mm. San Franciscon pikkukaupungissa.

 

Bensaa myytiin kokispulloissa. Se maksoi n. 1,10e/litra. Bensa-asemalla oli myös porsaskarsina.

 

Peltoja kynnettiin vanhanaikaisin menetelmin härkiä apuna käyttäen.

 

Löysimme matkan varrelta myös upean valkohiekkaisen palmurannan, jollaisia saarilla oli useita. Rannalle oli ilmeisesti jonkinlainen pääsymaksu, mutta kukaan ei ollut sitä perimässä. Rannalla oli lisäksemme vain muutama paikallinen pikkupoika. Pojat tulivat ihmettelemään ja katselemaan meitä ihan läheltä ja juttelivat meille sen verran englantia kuin osasivat. Vesi oli todella kirkasta. Oli ihanaa käydä viilentymässä meressä helteisenä päivänä, ja vielä tuollaisella paratiisirannalla!

Tässä oikea paratiisiranta – vaaleaa hiekkaa, kirkasta vettä ja turisteja ei meidän lisäksemme ollenkaan!

 

Vähän ahdasta meinasi luottokuskimme kyydissä olla, mutta hyvin matka silti taittui!

Sama kuski, joka oli vienyt meidät aiemmin Santiagon kylään, tuli sovitusti hakemaan meidät kolmen päivän jälkeen. Siirryimme vielä yhdeksi yöksi Poron pikkukaupunkiin. Vene takaisin Cebulle lähtisi seuraavana aamuna klo 6, joten halusimme majoittua sataman lähettyville. Löysimmekin reissumme tähän asti toiseksi halvimman majapaikan (9e) kivenheiton päässä satamasta. Paikka oli periaatteessa perheen iso talo, josta he vuokrasivat huoneita vierailijoille. Huone oli hintaansa nähden hyvä ja ihan siistikin. Koska Poron kaupungissa ei ollut oikein kunnon ravintoloita, sovimme perheen kanssa, että saisimme vähän kokkailla heidän keittiössään illallista. Kävimme kylän pikkupuodeissa ja torilla useaan otteeseen päivän aikana tekemässä ostoksia. Hinnat olivat todella alhaisia. Joka kerta kävellessämme kadulla paikalliset tuijottivat ihmeissään meitä. Täällä ei totisesti ole turistiruuhkia ollut.

Ruokaostoksilla

 

Camotes- saarilla olisi voinut viettää aikaa pidempäänkin. Saarten siisteys yllätti meidät. Ihmisistä jäi positiivinen kuva.  Täällä matkailija kohtaa aitoa ja alkuperäistä filippiiniläistä menoa. Turisteja ei yritetä huijata, eikä palveluita tyrkytetä niin kuin vaikkapa Indonesiassa. Turismi on todella alkutekijöissä. Silti Camotes olisi turismille mitä oivallisin ympäristö. Tunnelma on aitoa ja hiekkarannat  hienoja. Tiedä sitten millaiseksi paikka menisi, jos tänne paljon hotelleita nousisi. Ehkä parempi näin. Turistien täytyy itse löytää tämä paikka, sillä sitä ei ihmeemmin mainosteta missään. Mainittakkon vielä lopuksi, että mangot täällä ovat taivaallisen hyviä. Missään eivät mangot ole maistuneet niin hyviltä kuin Camotesin saarilla!

 

Kolme yötä Singaporessa

Karistimme Jakartan pölyt niskoistamme ja lensimme Singaporeen. Sinne pääsy oli meille suuri helpotus. Singapore oli aivan toista luokkaa kuin Jakarta. Kaupungin siisteys oli merkillepantavaa. Liikkuminen oli taas mielekästä, joustavaa ja sujuvaa. Liikenne oli järkevämpää ja ilmakin puhtaampaa. Täällä oli taas hyvä olla.

Merlion on Singaporen symboli. Sillä on leijonan pää ja kalan vartalo.

 

Etukäteen varaamamme Wow Hostel sijaitsi erinomaisella paikalla metron varrella muutaman pysäkin päässä ydinkeskustasta. Singaporen majoitukset ovat verrattain kalliita, mutta tämä hostelli oli edullisimmasta päästä ja koska olimme tehneet varauksen hyvissä ajoin, hintakin oli kohtuullinen. Itse hostellissa oli kyllä hieman huomauteltavaa, mutta niinhän se aina on näiden halpojen majapaikkojen kanssa. Hostellin yleiset tilat ja vessat olivat kuitenkin ihan siistit ja saimme nukkua peitoilla, joissa oli pussilakanat. Sellaista ylellisyyttä olemme tällä reissulla aiemmin kokeneet vain Etelä-Afrikassa! Pussilakanat ovat olleet ihan tuntematon käsite muualla.

Singapore on modernin oloinen suurkaupunki, jossa on asukkaita lähes yhtä paljon kuin Suomessa, vaikka kooltaan tämä kaupunkivaltio ei ole kuin Suomen pääkaupunkiseudun kokoinen. Ihmisiä siis on paljon, ja tietyt alueet ovatkin ruuhkaisia. Liikennettä helpottaa huomattavasti uudenaikainen metroverkosto, joka ei kyllä yllä ihan Pariisin tai Lontoon metroverkostojen tasolle kattavuudeltaan, mutta toimii silti ihan hyvin. Lippujen ostaminen tosin ei ole kovin sujuvaa, sillä ainoat paikat, joista lippuja voi ostaa, ovat lipunmyyntiautomaatit. Nämä automaatit ovat sitten usein epäkunnossa ja koska niitä on muutenkin melko vähän, niin jonoja syntyy. Lisäksi joka kerta matkan ostaessa tulee mukana myös muovinen kortti, joka palautetaan pantin takaisinsaamiseksi johonkin lipunmyyntiautomaattiin. Metro on kuitenkin huippujuttu, sillä sillä pääsee suoraan esimerkiksi lentokentälle!

Yksi Singaporen monista hindutemppeleistä.

Liikuimme Singaporessa sekä metrolla että kävellen. Kävimme tutustumassatärkeimpiin nähtävyyksiin, keskustan pilvenpiirtäjiin ja muihin rakennelmiin, Marina Bay- satama-alueeseen, maailman korkeimpaan maailmanpyörään, Chinatowniin, Pikku-Intiaan, moniin temppeleihin sekä lukuisiin ostoskeskuksiin mm. Orchad Roadilla. Ilma oli kuuma ja kostea, välillä tuli vähän vettä. Ja muuten – Singaporehan sijaitsee pohjoisella pallonpuoliskolla (tarkalleen ottaen 137km päiväntasaajan pohjoispuolella), joten palasimme omalle kotipallonpuoliskollemme lähes viiden kuukauden tauon jälkeen! Reissua on jäljellä enää alle neljä kuukautta, mutta siitä ei tarvitse sen enempää vielä puhua…

 

Chinatownin kupeessa sijaitseva buddhatemppeli.

 

Singapore Flyer on maailman suurin maailmanpyörä.

 

Tässä paikassa lounas irtosi vajaalla neljällä eurolla. Valinnanvaraa löytyi.

Singapore on melko kallis paikka, mutta sieltä löytyy myös todella edullisia ruokailuvaihtoehtoja. Kaupunki pursuaa katukeittiöitä ja Food Court- tyyppisiä ruokailupaikkoja löytyy myös ostoskeskuksista. Tällaisissa paikoissa ruokaa saa muutamalla eurolla ja se on yleensä hyvää. Budjettimatkalaiselle Singapore ei siis välttämättä tule kovinkaan kalliiksi, ellei sitten lähde itse nähtävyyksille, kuten maailmanpyörään tai köysirataan ynnä muihin huvittelupaikkoihin. Alkoholikin on todella kallista.

Kamerakaupassa kiinalaisessa kaupunginosassa. Tällä kertaa mukaan ei tarttunut mitään.

 

Singaporessa kannattaa ehdottomasti olla liikkeellä myös pimeän aikaan. Keskusta pilvenpiirtäjineen saa silloin aivan toisenlaista hohtoa ja loistetta. Valot syttyvät siltoihin ja muihin maamerkkeihin. Satuimme paikalle juuri sellaisena iltana, jolloin Marina Bayn alueella oli alkamassa jonkinlainen teemaviikko. Musiikit soivat valoshown siivittämänä. Aivan kuin olisi ollut olympialaiset alkamassa!

Tämän kolmiosaisen hotellin katolle on rakennettu laivan muotoinen rakennelma. Alaosassa on suuri ostoskeskus.

 

Sentosa

Sentosan saari varsinaisen Singaporen saaren eteläpuolella on myös käymisen arvoinen paikka. Sinne voi mennä autolla tai bussilla, köysirataa pitkin 14 eurolla,ilmajunalla vajaalla kahdella eurolla tai sitten kävellen, jolloin alueelle pääsee sisäänmaksun (vajaa 1e) hinnalla. Sentosa on lyhyesti kuvailtuna lomanviettopaikka, josta löytyy biitsejä, ravintoloita, hotelleita, kauppoja ja huvipuistolaitteita. Kaikki on siistiä ja modernia. Paikasta tulee vähän mieleen Disneyworld. Rahaa siellä saisi menemään vaikka kuinka paljon.

Tämä köysirata kuljetti ihmisiä Sentosan ja Singaporen saarten välillä.

 

Palaamme Singaporeen vielä uudestaan myöhemmin yhdeksi yöksi. Nyt kuitenkin suuntaamme kohti Filippiinejä. Sinne toivomme aurinkoisia kelejä sekä hyviä snorklausvesiä!

Singapore By Night. Pilvenpiirtäjiä oli vähemmän kuin luulimme.

 

Julkkiksina Jaavalla

Bussimatka Balilta Ubungin bussiasemalta Jaavan saaren keskiosissa sijaitsevaan Yogyakartan kaupunkiin kesti lopulta n. 17 tuntia. Siihen sisältyi tunnin lauttamatka Balin länsirannikolta Jaavan itärannikolle. Oli Luojan lykky, että pääsimme perille naarmuitta, sillä kuljettaja kaahasi kapeilla teillä ja ohitteli minkä kerkesi, vaikka vastaan tuli koko ajan autoja ja muita ajopelejä. Turvavöitä bussista ei tietenkään löytynyt. Läheltä piti- tilanteita oli useita, mutta yksi todellinen läheltä piti- tilanne jäi erityisesti mieleen. Molempien kaistojen liikenne pysähtyi täysin, kun kaaharikuskimme yritti ohittaa muita ajopelejä siinä kuitenkaan onnistumatta pysähtyen keskelle molempia kaistoja. Vastaantuleva kuorma-auto sai täpärästi väistettyä bussimme ja pysäytettyä ajokkinsa. Siinä muiden autojen kuskien päät pyörivät ihmetyksestä. Että meille pitikin sattua tuollainen hullu rattiin! Onneksi Jaavan puolella liikenne vähän hiljeni yötä myöten, ja silloin puikoissa ollut toinen kuskimme ajoi hiukan maltillisemmin. Nukkumisesta tosin ei tullut juuri mitään koko bussimatkan aikana.

Yogyakartassa meillä ei ollut varattuna hotellia etukäteen, joten jouduimme etsimään sellaista jonkin aikaa. Halusimme Malioboro- kaupunginosaan, mutta kukaan ei halunnut auttaa meitä pelkän auttamisen ilosta, kaikki tarjosivat sinne vain kyytiä. Yhdellä pikkubussilla menimmekin jonkin matkaa, mutta emme päässeet perille Malioboroon, vaan muutaman kilometrin päähän.  Bussikuski huijasi meitä vain saadakseen asiakkaita. Onneksi matkan hinta ei ollut juuri mitään. Indonesiassa saa todellakin olla tarkkana näiden kaiken maailman kuskien kanssa. Kysyimme eräästä kaupasta kävelyohjeet Malioboroon ja löysimme kuin löysimmekin kävellen perille.  Hyvä ja edullinen hotellikin löytyi. Tien toisella puolella oli kauppakeskus ravintoloineen ja ruokakauppoineen ja juna-asema (jolta seuraavan päivän iltana lähdimme Jakartaan) oli myös ihan lähellä.

Itse Yogyakarta oli täynnä paikallisia turisteja. Länsimaalaisia turisteja oli vain kourallinen. Liikenne oli ruuhkaista ja kaoottista, eikä kaupungissa ollut oikein mitään hienoa, saatikka sitten mitään hienoja nähtävyyksiä. Koko Jaavan saaren tunnetuin nähtävyys Borobudurin buddhatemppeli oli tunnin bussimatkan päässä Yogyakartasta.  Se oli nähtävä. Päätimme käydä siellä saman tien.

Menimme Borobuduriin omatoimisesti. Matkalla meitä yritettiin taas huijata. Polkupyörätaksin kuski lupasi heittää meidät bussiasemalle kymppitonnilla (n. 85 snt). Sieltä pääsisimme sitten Borobudurin bussiin. Kesken matkan kuski ilmoitti, että bussiasemalle on liian pitkä matka ja että tuolla on pikkubussi, jolla pääsisimme asemalle. Onneksi emme olleet maksaneet matkaa, sillä sen hinta kuskin mukaan siihenkin asti oli se kymppitonni. Pikkubussimatka olisi kuusi tuhatta, joten pistimme summan kahtia ja maksoimme polkupyörätaksikuskille 4000 rupiaa ja pikkubussikuskille 6000 rupiaa. Summat ovat pieniä, mutta kyse on pikemminkin periaatteesta.

Varsinainen Borobudurin bussi vei meidät kävelymatkan päähän temppelistä, mutta emme tienneet sitä vielä siinä vaiheessa, kun astuimme ulos bussista. Onneksi emme uskoneet paikalla olevien taksikuskien ja muiden kyydintarjoajien huijausyrityksiä, vaan sanoimme kävelevämme temppelille. Kuskit sanoivat meille, että temppeli on kaukana. Katin kontit se mitään kaukana ollut, muutaman sadan metrin päässä. Nyt alkoi kyllä jo mitta olla täynnä näitä huijaavia kuskeja. Kuskitkin huomasivat hermostumisemme ja neuvoivat meille, minne suuntaan piti lähteä kävelemään päästäkseen temppelille. Onneksi itse temppeli oli todella upea, hienoin nähtävyys, mitä Indonesiassa on meidän kohdalle sattunut. Temppelialue oli yllätykseksemme siisti, ei roskia missään, ja ympäristö oli muutenkin huollitellumpi. Lipunmyynnistä jäi tosin vähän ikävä maku. Ulkomaalaiset joutuivat pulittamaan monin kerroin kalliimman hinnan temppelille indonesialaisiin verrattuna. Indonesialaisille ja ulkomaalaisille vierailijoille oli jopa omat sisäänkäynnit. Tuli vähän mieleen Etelä-Afrikan vain joitain vuosikymmeniä sitten päättynyt rotuerottelu ”mustat sinne ja valkoiset tänne.” Meille ulkolaisille tosin kuului lipun hintaan vettä, teetä ja kahvia ja vessatkin olivat länsimaalaiset.

Borobudurin buddhatemppeli

 

Borobudurin temppelillä törmäsimme erikoiseen ilmiöön – olimme siellä kuin julkkiksia. Sadat paikalla olevat nuoret indonesialaiset halusivat ottaa itsestään valokuvia kanssamme. Taisi joukossa olla joitain vanhempiakin ihmisiä. Jouduimme poseeraamaan kuvissa pitkän aikaa  eri puolilla temppeliä. Ja juuri kun olimme sopineet, ettemme sitten ota itsestämme kuvia temppelillä, kun olimme ihan rähjäisiä pitkän bussimatkan jäljiltä! No, paikallisten mielestä olimme kovinkin komeita, heh. :)  Taisimme olla monelle nuorelle ne ensimmäiset valkoiset ihmiset, jotka he elämässään näkivät.

Nyt tiedämme, miltä suurista julkkiksista tuntuu, kun he joutuvat jatkuvasti poseeraamaan valokuvissa. Tässä Anu hautautuneena innokkaiden ihailijoiden keskelle.

 

Kuvassa näkyy muutama temppelin lukuisista stupista.

Borobudurin buddhatemppeli on maailman suurin temppeli. Se on rakennettu joskus 700- ja 800- luvuilla, eli kyse on todella vanhasta rakennelmasta. Temppeli on säilynyt hyvin, tosin sitä on jouduttu restauroimaan läheisen tulivuoren purkauksen jälkeen. Temppelissä on paljon hienoja yksityiskohtia, kuten lukuisia stupia ja buddhapatsaita. Paikka on ehdottomasti näkemisen arvoinen, jos Jaavan saarelle eksyy!

 

Hyvin säilyneen temppelin hienoja yksityiskohtia

 

Temppeliä koristavat useat buddhapatsaat.

 

Juna-asemalla mieliimme muistui vuoden 2007 Euroopan reilireissu, jossa ajatus tästä meneillään olevasta vuoden reissusta heräsi.

Yogyakartasta jatkoimme yhden yön jälkeen matkaamme yöjunalla kohti Indonesian pääkaupunkia Jakartaa. Juna oli ihan hyvätasoinen ja nukkuminenkin onnistui paremmin. Matka kesti n. yhdeksän tuntia. Valitsimme junan bussin sijasta mm. siksi, että sillä pääsi ihan keskustaan Jakartassa, kun taas bussi olisi jättänyt meidät kauas keskustasta.

Olimme varanneet Jakartasta etukäteen hotellin kahdeksi yöksi ja hyvä niin, koska siellä hotellin etsiminen olisi ollut todella hankalaa. Hotellimme oli ulkoa päin kamalan näköinen kulunut betonijärkäle, mutta sisältä ihan ok. Ulkouima-allaskin oli mukiinmenevä. Itse Jakarta oli sitten jotain aivan käsittämättömän kauheaa. Mistähän sitä aloittaisi? No ensinnäkin  se liikenne… Kaiken maailman saastuttavat menopelit, joita tuossa 10 miljonaan asukkaan kaupungissa riitti, pitivät huolen siitä, että kaupungin ilma oli todella saasteista. Jotkut kulkivat hengityssuoja naamallaan. Rakennukset eivät olisi voineet olla rumempia. Kaupunkia halkova joki oli likaisempi ja roskaisempi, kuin mikään tähän asti missään näkemämme vesialue. Haju oli monissa paikoissa veden äärellä ällöttävä. Liikkuminen kävellen oli epämukavaa, koska sitä joutui liikkumaan milloin autoteillä ja milloin missäkin. Maassa oli aika ajoin yllärikoloja tms, joita joutui varomaan kävellessä. Ravintoloita ja kauppoja oli ainoastaan suurissa kauppakeskuksissa. Kaupungilla ei todellakaan tehnyt mieli huvikseen liikkua. Kävimme muutamassa ostoskeskuksessa, mutta muuten olimme paossa kaikkea kamaluutta hotellilla. Erään ostarin Hard Rock Cafe oli myös kiva valopilkku. Jakartaa emme jääneet kaipaamaan. Huh huh, kun sieltä pois pääsimme!

Näkymät tuk-tukin kyydissä. Mopoja ja moottoripyöriä suihki menemään sieltä täältä. Kaistaviivoilla ei tietenkään ollut mitään merkitystä.

 

Itse Indonesiasta jäi meille vähän huono maku lähinnä roskaisuuden ja huijaavien ja valehtelevien ihmisten takia. Rannat ja meri olivat pienoinen pettymys. Komodonvaraanit sekä Komodon ja Rincan saaret olivat maan parasta antia. Myös Gilin saaret merikilpikonnineen olivat ihan mukavia. Maailman tiheimmin asuttu saari Jaava oli melko ikävä paikka. Indonesia on mielestämme hiukan ylimainostettu, varsinkin Bali. Olemme nähneet niin tällä kuin aiemmillakin reissuillamme paljon parempaa. Toki Indonesiasta hyvääkin löytyy, kuten edullisuus ja hyvä ruoka. Myös kauppojen ja ravintoloiden aukioloajat olivat esim. Australian vastaavia parempia. Ilmaisia nettiyhteyksiäkin löytyi taas. Indonesiaan ei kuitenkaan uudelleen tarvitse tulla, ellemme sitten joskus halua Sumatran saarelle tiikereitä ym. eläimiä bongaamaan. Nyt on kuitenkin aika suunnata kohti uusia (ja toivottavasti parempia) paikkoja. Singapore, täältä tulemme!

 

Lombokin kautta Gilin saarille

”Turvallisesti” maan pinnalla Labuan Bajon lentokentällä Floresin saarella

Mainitsimme viime artikkelissamme, että meillä kävi hyvä säkä varatessamme lentoja välille Bali-Flores-Bali. Jälkikäteen indonesialaisesta Merpati Airlinesista selvisi kuitenkin perin ikävä ja kammottava juttu. Tämän lentoyhtiön eräs kone oli syöksynyt mereen vajaa vuosi sitten Indonesian saaristossa. Kukaan koneessa olleista ei selvinnyt hengissä. Kone oli samaa tyyppiä, jolla me lensimme. Ja ei tässä vielä kaikki – USA:n ilmailuviranomaiset ovat kieltäneet kyseisen konetyypin lentämisen ilmatilassaan, eli jotain vikaa tässä kiinalaisvalmisteisessa koneessa on. Onneksi tällä kertaa mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja matkamme jatkui normaalisti.

Balilta matkasimme viereiselle Lombokin saarelle lautalla. Lautta kulki hitaasti, ja matka kesti reilut neljä tuntia. Lombokille jäimme vain kahdeksi yöksi. Vietimme ne Senggigin kylässä. Paluu takaisin maan pinnalle oli edessä. Budjettimme ei sallinut majoittumista hienoon Floresin hotellimme kaltaiseen majapaikkaan, mutta saimme silti ihan kelpo hotellin. Tosin hintaan kuului yksi kuollut torakka, joka kyllä poistui huoneesta melkoisen pian, sekä kolme liskoa, joista ainakin kaksi yöpyi kanssamme huoneemme peilin takana. Nukuimme molemmat yöt valot päällä.

Lombok ei meistä kummastakaan ollut mikään kovin ihmeellinen paikka. Roskaa oli joka puolella, eivätkä rannat ja meri näyttäneet houkuttelevilta. Halusimme nähdä Lombokilla muutakin kuin Senggigin kylän, joten ostimme matkatoimistoista  retken saaren keskiosiin. Retki oli samantapainen kuin Balin vastaava retki, eli periaatteessa yksityistaksi kuskilla ja tällä kertaa myös oppaalla. Näimme matkalla samoja apinoita kuin Balin Ubudissa. Ne viettivät aikaa tien varsilla ja odottivat turisteja, jotka syöttivät niille banaaneja. Nämä apinat olivat röyhkeitä ja jopa aggressiivisia. Jotkut niistä näyttivät hampaitaan, jos niitä lähestyi liikaa.

Näimme Lombokin saarella paljon riisipeltoja. Kuvan naiset ovat istuttamassa riisiä.

 

Apinametsän lisäksi kävimme hindujen ja muslimien yhteisellä temppelillä, joka mielestämme ei kyllä ollut mikään hieno. Merenrantamaisemat olivat ihan hienoja, samoin Benangin vesiputoukset. Tässä kohdin voi mainita, että Indonesiassa matkustaessa kannattaa olla tarkkana, ettei tule huiputetuksi. Meille esimerkiksi väitettiin putousten lipunmyyntipaikassa, että putouksille pääsee kävelemään ainoastaan valtion määrittelemän oppaan kanssa, maksua vastaan tietty. Kyselimme hiukan enemmän tästä opasasiasta ja pyysimme saada nähdä jotain virallista lausuntoa tms. asiasta sekä hinnastoa, mutta sellaisia pojilla ei ollut meille esittää. Sanoimme, ettemme suostu maksamaan mistään oppaasta, koska voimme kävellä putouksille itsekin. Pääsymaksun kyllä maksaisimme, koska työntekijät möivät lippuja, joissa oli hintakin näkyvissä. Lopulta pääsimme putouksille itseksemme maksamalla pelkät pääsyliput oman oppaamme (joka oli siis päiväretkemme opas) kanssa. Eli maksullinen opas oli pelkkä huijausyritys!

Australiassa tällaisille vesiputouksille pääsi ilmaiseksi, mutta näille putouksille oli pääsyliput. Oppaastakin olisi pitänyt maksaa.

 

Lombokilta siirryimme pariksi päiväksi läheisille Gilin saarille puolen tunnin venematkan päähän. Olimme ostaneet matkatoimistosta minibussimatkan Lombokin satamaan sekä venematkan Gilille. Meille sanottiin, että olisimme perillä Gilillä klo 10 aamulla. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan näin. Jouduimme odottelemaan sataman lähellä toista minibussia, jonka matkustajat kuulemma tulisivat samaan veneeseen kanssamme. Kello tuli jo 10, kun aloimme vaatia pääsyä veneeseen ja Gilille heti, koska olimme jo myöhässä. Mukanamme oli pariskunta Australiasta ja toinen Tsekeistä. Alueella notkui paljon paikallisia. Mies, joka oli kerännyt lippumme ja sanonut olevansa veneen kapteeni, lähestyi uhkaavasti tsekkimiestä. Hän kysyi: – Kuka on muka luvannut, että pääsemme lähtemään klo 10? Pete oli jo valmistautunut tositoimiin, jos tilanne niin vaatisi, mutta onneksi uhittelija tajusi siirtyi loitommalle. Siirryimme itse satamaan, jossa vielä jouduimme odottamaan veneen lähtöä. Lopulta päädyimme täyteen veneeseen, jossa lisäksi matkasi monta kymmentä kaljalaatikkoa. Emme tiedä, mihin ihmeeseen ne muka toisella minibussilla saapuvat muut turistit olisivat mahtuneet, liekö heitä edes ollut olemassakaan. Tilanteesta jäi vähän ikävä maku, että näinkö turisteja palvellaan tässä maassa ja tätäkö se aasialainen ystävällisyys on.

Kaikesta huolimatta pääsimme kuin pääsimmekin perille Gilin saarille. Gilin saaria on kolme, Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air. Saarilla ei ole autoja eikä muitakaan moottoriajoneuvoja. Liikkuminen tapahtuu kävellen, polkupyörällä tai hevoskärreillä. Saarelta toiselle sekä muille saarille pääsee vain veneellä. Muiden Indonesian saarten tavoin näillä saarilla ei ollut kulkukoiria, vaan pieniä kulkukissoja. Suurin osa kissoista oli yllätykseksemme töpöhäntäisiä. Ne elelivät sovussa keskenään, paikallisten ihmisten ja turistien kanssa.

Gili Trawanganin saaren pääkadulla pääsi liikkumaan hevoskärreillä.

 

Gili Trawanganin rantaa, taustalla näkyy Lombokin saari.

Me majoituimme saarista suurimmalle, Gili Trawanganille. Gili T. oli vastoin ennakko-odotuksiamme melko turistinen. Hotelleja ja ravintoloita oli paljon. Saari oli siistimpi kuin Bali tai Lombok, mutta mistään paratiisisaaresta ei silti voinut puhua. Ranta ei ollut kummoinen, mutta siltä pääsi snorklaamaan kohtalaisiin ja melko kirkkaisiin vesiin. Näimme suoraan rannalta snorklatessamme kalojen lisäksi useita merikilpikonnia. Saarella on merikilpikonnien suojelupaikka, jossa asustelee paljon kilpikonnavauvoja ja –nuorukaisia altaissa. Tullessaan tarpeeksi vahvoiksi ne lasketaan mereen. Ehkäpä osin siksi pääsimme näkemään aika paljon kilpikonnia saaren ympärillä.

Kilpikonnavauvat saavissa, josta ne myöhemmin pääsevät isompiin altaisiin.

 

Gilin saarten parasta antia – snorklaamassa merikilpikonnien kanssa.

 

Emme tyytyneet snorklaamaan vain Gili Trawangan saarella, vaan halusimme päästä käymään myös muilla saarilla. Ostimme reilun neljän tunnin retken, jonka aikana käytiin snorklaamassa kolmessa eri kohdassa Gilin saarten ympärillä. Paikat olivat samaa luokkaa kuin hotellimme edustan rannan paikka. Lisäksi pidimme pidemmän tauon Gili Airin saarella. Tämä saari oli huomattavasti rauhallisempi kuin Gili Trawangan. Turisteja oli vähän, mutta muutaman suomalaisen bongasimme heidänkin joukostaan!

Gili Airin pääkatu oli huomattavasti Gili Trawanganin pääkatua rauhallisempi.

 

Tutustuimme Gili T:llä mukavaan tsekkiläiseen pariskuntaan. Kävimme heidän kanssaan illallisella saaren torille, josta sai tuoretta paikallista kalaa. Kaloja oli montaa sorttia. Valitsimme lautasillemme barrakudaa, joka osoittautui varsin makoisaksi kalaksi. Kokonainen barrakuda, josta riitti hyvin kahdelle, maksoi vain n. 6e, ja lisukkeet kuuluivat hintaan.  Jatkoimme iltaa vielä eräässä toisessa ravintolassa ja jaoimme  matkakokemuksia keskenämme. Tsekit olivat matkanneet ennen Indonesiaa Thaimaassa, joten saimme heiltä vähän tietoa ja vinkkejä  omaan Thaimaan valloitukseemme.

Pitkulaiset barrakudat ovat kuvassa keskellä.

 

Torin pojat grillaamassa meille barrakudaa.

 

Gililtä siirryimme nopealla veneellä (ns. Fast Boat) takaisin Balille. Balilla satoi taas vähän vettä niin kuin silloinkin, kun saavuimme sinne ensimmäistä kertaa vajaat pari viikkoa sitten. Suoriuduimme bussiasemalle ja ostimme liput Yogyakartan kaupunkiin Jaavan saarelle. Pitkästä aikaa olisi edessä pidempi bussimatka. Itse asiassa emme olleet matkustaneet bussilla sitten Brasilian. Nyt olisi luvassa ainakin 13 tuntia bussissa istumista.

Ilta Gilin hiekkarannalla, pimeää ja kuumaa. Seuraavaksi vuorossa on Jaava.