Suomen suurin matkablogiyhteisö

Viimeinen viikko Uudessa-Seelannissa

Eteläsaaren Queenstown oli seuraava hengähdyspaikkamme Uuden-Seelannin kiertueella. Wakatipu- järven rannalla sijaitseva Queenstown on mukavan kokoinen ja viihtyisä pieni kaupunki. Keskustan pikku soraranta ei viileähkön sään vuoksi houkutellut auringonpalvojia, mutta ihmiset tulivat silti istustekelemaan rantaan sorsien, lokkien ja muiden merilintujen seuraksi.

Tältä näytti Queenstown ylhäältä käsin katsottuna.

 

Tällä radalla hurjastelimme.

Queenstownissa hurautimme Skyline- gondolihissillä ylös Bob’s Peakille eli kaupungin keskustan lähettyvillä sijaitsevalle vuorenhuipulle. Wakatipu- järvi ja ympäröivät muut vuorenhuiput sekä itse kaupunki näkyivät komeasti ylhäällä olevan ravintolan yhteyteen rakennetulta näköalatasanteelta. Täällä olisi voinut hypätä benji- hypyn tai liidellä liitovarjolla alas vuorenrinteeltä. Me kokeilimme alamäkiautoilua. Seitsemällä eurolla per nenä saimme hurjastella alas loivahkoa mutkaista rinnettä pikkuisilla leikkiautoilla. Tämä tuntui olevan suosittua ajanvietettä. Ohjaksissa näkyi kaiken ikäistä porukkaa. Välillä mutkiin syntyi ruuhkia. Näköalat ajomatkan aikana ainakin olivat hienot!

Skyline- gondolihissillä pääsee ylös Bob’s Peak- vuorelle.

 

Queenstownissa vaelsimme myös Queenstown Hillille eli eräälle toiselle isolle kukkulalle. Tämä kävi hyvästä treenistä, sillä kipuamista tuli jonkin verran. Muuten vietimme aikaa kävelemällä kaupungilla ja ruokkimalla lintuja. Sää pysytteli viileänä. Päivisin lämpötila nousi juuri ja juuri 20 asteeseen ja tuuli oli aika navakkaa. Yöllä teltassa meinasi väkisin tulla kylmä. Lisäsimme yö kerrallaan lisää vaatetta. Aamuisin pikku autoajelu lämmöt täysillä sai veren taas kiertämään kropassa. Kyllä Uusi-Seelanti on viileämpi maa mitä olimme etukäteen ajatelleet!

Vuoren huipulla ties kuinka monennen kerran tällä reissulla

 

Yksi Milford Soundin monista vesiputouksista sekä laiva, jolla risteilimme

 

Queenstownista ajelimme Milford Soundiin, joka on yksi maan kuvatuimmista kolkista. Linnuntietä matka olisi ollut vain n. 70km, mutta tie teki sen verran ison mutkan, että ajomatkaa kertyi vajaat 300km. Milford Sound on kaunis vuono Eteläsaaren länsirannikolla. Milfordin kylässä ei ole kuin pari majapaikkaa, ravintola-baari sekä  satama, josta risteilyt lähtevät. Sitten on tietysti upeaa luontoa, komeita jylhiä vuorenrinteitä, kirkasta vettä, hylkeitä ja lintuja. Täällä keskellä ei mitään vietimme pari päivää ja ihastelimme näitä postikorttimaisemia. Risteilimme vuonolla ja teimme pikku kävelyretkiä.

 

Milford Sound- vuonoa, vasemmalla tunnetuin huippu Mitre Peak

 

Leirintäalueen pihalla näimme rohkeita kea- papukaijoja. Ne lähestyivät uteliaina ihmisiä.

 

Milford Soundissa meillä kävi säiden puoleen todella hyvä tuuri. Molempina päivinä oli aurinkoista ja vuorten huiput näyttäytyivät meille ihan kokonaan. Saatoimme taas kulkea kesäisemmissä vaatteissa. Yötkin olivat niin lämpimiä, ettei teltassa tarvinnut palella. Kun lähdimme pois Milford Soundista, sää oli sateinen ja harmaa. Maisemat olivat silloinkin omalla tavallaan upeat. Jyrkkien kallioseinämien rinteitä pitkin virtasi runsaasti vettä muodostaen vesiputoksia sinne tänne. Sopiva sää siis pitkälle ajomatkalle kohti Mount Cookia!

Sadekin voi tehdä maisemista hienot.

 

Mount Cookin kylään saapuessamme alkoi taas sataa. Meillä olisi luvassa yö autossa, ja lisäksi jouduimme istumaan suuren osan illasta samaisessa autossa huonon sään takia. ”Kotini on autoni” olisi siis voinut tuona iltana tokaista.

Aamulla sää oli seljennyt sen verran, että vaeltaminen olisi taas mahdollista. Vaelsimme kohti Uuden-Seelannin korkeinta vuorta Mt. Cookia, jonka huippu tuli kuin tulikin esiin pilvien takaa päivän edetessä. Myös muut ympärillä olevat lumihuippuiset vuoret sekä jäätiköt loistivat auringonvalossa. Tämä vaellus oli yksi kauneimmista mitä Uudessa-Seelannissa teimme.

Takana kohoava Mt. Cook (3754m) on Uuden-Seelannin korkein vuorenhuippu.

 

Viimeiset päivät Uudessa-Seelannissa olivat käsillä. Mt. Cookin jälkeen ohjelmassa oli vielä itärannikon Oamarun kaupunki, jossa oli hienoja 1800-luvun rakennuksia. Vanhat rakennukset eivät kuitenkaan olleet Oamaruun menon syy, vaan se, että siellä oli mahdollisuus nähdä kahden pingviinilajin, sinipingviinien ja keltasilmäpingviinien yhdyskunnat. Keltasilmäpingviinejä saattoi mennä bongaamaan ilmaiseksi rannalle illansuussa, kun ne palasivat kalastusreissuiltaan mereltä. Näimme rannalla vajaa kymmenen pingiiviiniä, jotka nousivat merestä, sukivat itseään ja häipyivät sitten koloihinsa.

Sinipingviinien yhdyskunnan näkemisestä sen sijaan piti maksaa. Päivällä alueella oli vain muutama pingviini, sillä suurin osa yhdyskunnan jäsenistä oli merellä. Muutamat paikalla olevat sinipingviinit pysyttelivät puulaatikoissa, joita ihmiset olivat niille rakentaneet suojellakseen niitä ja auttaakseen niiden pesintää ja lisääntymistä yms. Alue oli aidattu, mutta pingviinit saattoivat mennä merelle ja tulla mereltä aidanraoista halunsa mukaan.

Illalla menimme katsomaan varsinaista sinipingviinien näytöstä samalle alueelle. Tosin nyt istuimme katsomossa, josta näki suoraan rantaan. Pingviinit aloittivat maihinnousun yhdeksän jälkeen illalla, kun aurinko laski. Niitä tuli rantaan tasaiseen tahtiin. Vielä kymmenen jälkeen merestä nousi näitä hauskoja taapertavia pikku otuksia. Ne suuntasivat aidanraoista kohti pesälaatikoita. Joidenkin laatikoiden luona käytiin taisteluita paikan herruudesta. Osa pingviineistä jäi nurmikolle tai puiden alle. Pimeydessä kuului  kurlaavia kutsuhuutoja. Lähtiessämme pois autolla vähän ennen yhtätoista pingviinejä näkyi siellä täällä myös teiden varsilla. Niitä näki siis myös ilmaiseksi, tosin ei yhtä paljon kuin itse varsinaisella alueella.Valokuvia pingviineistä ei maihinnousukatsomossa saanut ottaa, mutta teiden varsilla siihen ei ollut mitään estettä. Melko erilainen kokemus tämä pingviinien kohtaaminen oli kuin mitä Antarktiksella puolitoista kuukautta sitten. Pingviinilajit näköjään eroavat jonkin verran toisistaan käyttäytymisen suhteen. Kannatti tulla Oamaruun katsomaan näitä hassuja lintuja!

Sinipingviini on maailman pienin pingviini. Tämä pingviinipariskunta on palannut pitkältä kalastusreissulta ja nyt on levon aika.

 

Lentomme Uudesta-Seelannista takaisin Australiaan lähti Christchurchista. Jätimme hyvin palvelleen vuokra-auton lentokentälle.  Yön vietimme kentällä lennon aikaisen ajankohdan takia. Emme halunneet maksaa muutaman tunnin yöunista jossain hotellissa, kun meidän olisi pitänyt nousta ylös jo n. klo 3 aamuyöstä. Menihän tuo yö lentokentän lattiallakin nukkuessa!

Kolmen viikon Uuden-Seelannin visiitistä jäi mukavat muistot. Uuteen-Seelantin kannattaa tulla ja siellä kannattaa ehdottomasti vuokrata auto/asuntoauto! Suurkaupunkeihin ei kannata jäädä pidemmäksi aikaa, koska luonto ja maisemat ovat Uuden-Seelannin parasta antia. Muutama asia sielläkin kuitenkin pikkuisen ihmetytti/ärsytti. (Mikä maa nyt täydellinen olisi!) Tiet ovat hyväkuntoisia, mutta usein erittäin kapeita, mutkaisia ja huononäkyvyyksisiä. Silti taajamien ulkopuolella saa ajaa satasta. Uskomatonta! Levähdyspaikat ovat melkoisen huonoja, eikä niissä yleensä ole roskiksia. Kierrätys ja luonnon puhtaana pitäminen ovat uusiseelantilaisille tärkeitä asioita, mutta silti roskiksia ei tahtonut löytää mistään! Lisäksi monien paikkojen aukioloajoissa oli toivomisen varaa. Uusi-Seelanti on kallis maa ja kaikesta, mistä vain suinkin pystyy, kiskotaan rahaa. Kyseessä on siis todella haasteellinen maa budjettimatkalaisille!

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply A&A 28.1.2012 at 14:22

    Komeet on maisemat siellä päin mualimaa.Täällä taas on hemmetin kuuma;) (Sampraya road Thailand)Hyvää jatkoa teille, matkan edetessä.

    • Reply anu/pete 29.1.2012 at 10:57

      Kiitos ja mukavaa lomaa teille myös! Sinnehän päinhän sitä ollaan sitten tulossa, eli voitte jo thaimaalaisia varoitella :) Meillä on nyt myös lämmintä täällä Australian Melbournessa, tänään 35 astetta..

  • Reply Päivi 31.1.2012 at 03:20

    Ihania pinkkuja taas =)

  • Reply 3b-luokka ja Terhi 31.1.2012 at 10:43

    Hei, Anu ja Petri!

    Me seuraamme innolla blogianne. Olemme lukeneet ja katsoneet datatykin kautta ympäristöopin tunnilla lähes kaikki juttunne ja ihastelleet kuvianne.

    Hauskaa jatkoa matkalle!

    T. Terhi ja 23 oppilasta Vatialan koulusta

    • Reply anu/pete 5.2.2012 at 08:03

      Heippa! Mukava kuulla! Terveisiä teille kaikille täältä Australiasta ja opiskelkaa ahkerasti! ;)

    Leave a Reply