Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Uuteen maanosaan

Copa Airlinesin kone laskeutui Quiton kentälle Ecuadoriin. Samalla meille tuli tämän reissun kolmas maanosa, Etelä-Amerikka. Jos lasketaan kaikki aiemmatkin reissumme, niin tämä oli viides maanosa,  jossa olemme matkustaneet. Meillä olisi siis enää kaksi puuttuvaa maanosaa käytävänä.

Pääsyy Ecuadoriin tuloon oli se, että halusimme vierailla Galapagos- saarilla. Meillä olikin risteily varattuna sinne, mutta sitä ennen meillä olisi neljä päivää aikaa tutustua muuhun Ecuadoriin. Pääkaupunki Quito suurkaupunkina ei kiinnostanut niin paljon, että olisimme jääneet sinne koko täksi ajaksi, vaan hyppäsimme bussiin, joka kuljetti meidät Banokseen, yhteen Ecuadorin tärkeimmistä matkailukaupungeista.

Banoksen keskustan kirkko iltavalaistuksessa

Banos on 15000 asukkaan pikkukaupunki  170km Quitosta etelään. Banos sijaitsee vuorilla 1800m:n korkeudessa merenpinnasta. Ympärillä kohoavat Andien jyrkät tummanvihreät vuorenrinteet, jotka ovat osittain pilvien peitossa. Läheisen tulivuoren huippua emme koskaan nähneet pilvisyyden takia. Kaupunki on täynnä hostelleja, ravintoloita sekä retkiä tarjoavia matkatoimistoja. Me olimme varanneet netistä etukäteen hostellihuoneen kolmeksi yöksi. Päästyämme hostellille vuorossa olivat tutut kuviot; tavaroiden purku, kaupassa käynti ja illallisen valmistus hostellin keittiössä. Panama Cityn helle oli vaihtunut viileäksi 20- asteiseksi mutta miellyttäväksi sääksi. Hostellihuoneen lattia oli jääkylmä ja huone muutenkin melkoisen viileä. Lämmityksiä ei näillä leveysasteilla ole, eikä hostellissamme myöskään ilmastointia. Tosin sitä emme olisi tarvinneetkaan. Tällä kertaa suihkusta tuli sentään lämmintä vettä.

Käytimme Banokseen varaamamme kaksi kokonaista päivää luontoon tutustuen. Ensimmäisenä päivänä lähdimme vaeltamaan ylös vuorille. Jo edellisenä iltana huomasimme erään vuoren huipulla valaistun ristin ja ajattelimme, että sinne täytyy päästä. Mikä siinä onkaan, että aina kun näkee jotain jossain korkealla vuorilla, niin sinne on mentävä! Taas olisi edessä iso urakka ylös jyrkkää vuorenrinnettä.

Banoksen kaupunki Andien keskellä

 

Uusi tuttavuutemme laama

Vuorenhuippu, jossa risti sijaitsee, oli vasta alkusoittoa. Toki sieltä avautuivat hyvät näkymät Banoksen kaupunkiin, mutta viereiset vuoret olivat vielä korkeampia ja houkuttelivat vaeltamaan. Niinpä vaelsimme vielä ylemmäs. Kuljimme läpi erään kylän. Kylän jälkeen vastaan tuli jonkinlainen maatilan tapainen paikka, jonne sai mennä katselemaan eläimiä ja värikkäitä kukkia. Siellä näimme pari laamaa sekä ankkoja. Kanoja ja koiria pyöri kaikkialla reittimme varressa. Kukotkin kiekuivat.

Vaelluksemme määränpää maja puussa

Vaelluksemme määränpää oli puuhun rakennettu pieni talo, josta näki vuorimaisemia. Puutalo natisi epäilyttävästi, mutta uskaltauduimme ylös taloon. Eväät maistuivat hikisen urakan jälkeen ylhäällä puutalossa Andien maisemia ihaillen. Matkailijoita oli liikkeellä hyvin vähän, joten saimme olla kahdestaan talossa, jonka maksimikapasiteetti oli kuusi henkilöä.

Toisena luontoontutustumispäivänä päätimme vuokrata polkupyörät. Vuokraus oli todella edullista verrattuna USA:n vastaaviin hintoihin. Saimme pyörät päiväksi hintaan $6 eli reilulla 4 eurolla/pyörä. Tässä vaiheessa mainittakoon, että Ecuador osoittautui kaiken kaikkian tosi edulliseksi maaksi. Vaikka maan virallisena valuuttana on USA:n dollari, hinnat olivat ihan eri luokkaa kuin USA:ssa. Bensakin oli yli puolet halvempaa kuin USA:ssa. Esimerkiksi bussilla matkustaminen, retkien hintataso ja ruuan hinta olivat kaikki todella edullisia.

Lähdimme pyöräilemään hostellinomistajan meille suosittelemaa reittiä, joka kulki Banoksenkin ohitse virtaavan joen reunamaa pitkin. Itse asiassa joki virtasi kaukana alapuolellamme, joten näkymät olivat upeat. Ainut huono puoli oli se, että jouduimme pyöräilemään lähes koko ajan autoteitä pitkin. Reitti kulki läpi monen tunnelin, mutta onneksi meidän ei tarvinnut pyöräillä kuin yhden tunnelin läpi, loput tunnelit pääsimme kiertämään pikkuteitä pitkin. Paikallinen ajokulttuuri huomioon ottaen tunnelit eivät ole niitä turvallisimpia paikkoja ajaa pyörällä.

Kaksoisvesiputoukset

Pyöräilyreitin varrella näimme hienoja vesiputouksia. Joen yli oli moneen kohtaan rakennettu korihissejä, joilla saattoi pilkkahintaan ylittää joen ja palata takaisin. Lisäksi yhdessä kohdassa oli mahdollisuus vaijeriliukuun ja eräältä sillalta benjihyppyyn. Me jätimme nämä aktiviteetit tällä kertaa väliin.

Viimeisenä iltana Banoksessa hostellillamme oli perjantai-illan kunniaksi järjestetty pizzajuhlat. Hostellin omistajapariskunta teki tilauksesta pizzaa 3 dollarilla/henkilö. Hostelli oli off season- kaudesta huolimatta lähes täysi, joten pariskunta sai paiskia töitä hiki hatussa. Mekin osallistuimme pizzajuhliin. Hostellilla oli muitakin teemailtoja, kuten lauantain grillijuhlat ja sunnuntain elokuvailta. Kuulimme jonkun sanovan, että tämä hostelli (Los Pinos nimeltään) olisi kaupungin paras hostelli. Mene ja tiedä, mutta myös netissä tämä hostelli oli saanut erinomaiset arvostelut. Mielestämme hostelli oli hyvä, edullinen ja siisti, mutta keittiöön olisimme toivoneet hiukan parempaa varustelua.

Pizzajuhlien antimia

 

Quiton vanhakaupunki oli hyvin mäkinen.

 

Banoksesta hurautimme bussilla takaisin Quitoon.  Saavuimme Quitoon hyvissä ajoin ja ehdimme kuin ehdimmekin käydä katsomassa Quiton hienoja vanhankaupungin rakennuksia. Quitohan on yksi maailman korkeimmalla sijaitsevista pääkaupungeista (2850m meren pinnasta). Kaupunki olikin hyvin mäkinen. Tutustuimme vanhaankaupunkiin hyvin nopeasti, sillä halusimme mennä aikaisin nukkumaan tuona iltana. Pian alkaisi yksi reissumme kohokohdista, kymmenpäiväinen vierailu Galapagos- saarille.  Maltoimme tuskin odottaa seuraavaa päivää…

Hostellielämää Panama Cityssä

Tica Bus kuljetti meidät yön yli San Josesta Panaman rajalle. Matka taittui mukavasti nukkuessa. Klo 5 aamulla meidät pistettiin ulos bussista rajalla Costa Rican puolella. Ohjelmassa olisi tuttuun tapaan passintarkastus. Kuinka ollakaan, passintarkastus avautuikin vasta klo 6, joten jouduimme jonottamaan tunnin. Sitten kun passintarkastus avautui, eivät tietokoneet toimineet. Lisää viivästystä siis. Panaman puolella jouduimme myös jonottamaan melko pitkään passintarkastukseen. Vasta kun melkein kaikkien bussimme matkustajien passit oli tarkastettu, aukeni matkavararoiden tarkastuspuoli. Siellä sitten pidettiinkin yllätykseksemme nimenhuuto. Tämän jälkeen matkatavarat tarkistettiin. Tämä tarkastus oli kyllä kaikkien tarkastusten huippu. Rinkkamme olivat lukituissa suojapusseissa. Tullimies taputteli hiukan rinkkojamme suojapussien läpi ja päästi meidät sitten takaisin bussiin. Tuntui taas kerran niin turhalta raahata rinkat tulliin tuollaisen tarkastuksen takia. Kaikesta huolimatta emme saapuneet Panama Cityyn kovinkaan paljon aikataulusta myöhässä.

Vallankumoustorni

Meillä oli aikaa tutustua Panamaan vain kolme päivää, joten olimme päättäneet jo aiemmin, että viettäisimme nuo kolme päivää pääkaupungissa Panama Cityssä. Olisihan kolmessa päivässä ehtinyt kiertää puoli Panamaa, mutta aina ei jaksa sinkoilla paikasta toiseen, ainakaan näin pitkällä reissulla. Välillä pitää ottaa rennommin. Olimme varanneet Hostelworld- sivuston kautta etukäteen edullisen hostellimajoituksen, jonne hurautimme bussiasemalta taksilla 5 dollarilla (vajaalla 4 eurolla).

Mamallena Hostel osoittautui todella kivaksi paikaksi. Hostellithan ovat sikäli mukavia majapaikkoja, että niissä pääsee juttelemaan muiden reppumatkalaisten kanssa. On mielenkiintoista kuulla, mistä kukakin on kotoisin, kuinka kauan on ollut reissussa ja mihin aikoo seuraavaksi. Mamallena oli hyvin varusteltu hostelli. Mukavien yleisten tilojen lisäksi hostellissa oli keittiö, jossa pystyi kokkaamaan itse ruuat ja iso jääkaappi, johon saattoi laittaa omia ruokia, kunhan pisti ne ensin muovikassiin ja nimesi kassin. Aulan tv:ssä pyöri koko päivän elokuvia ja nettiyhteyskin toimi. Hostellissa pystyi myös pesemään pyykkiä. Huoneet olivat pieniä, mutta puhtaita. Ilmastointikin oli käytössä huoneissa klo 21-8 välisenä aikana. Tosin ilmastointilaitetta oli hankala säätää. Se oli joko liian kylmällä tai liian lämpimällä. Saimmekin molemmat pienet nuhat tuon ilmastoinnin takia. Monet reissaajat (varsinkin yksin matkaavat) yöpyivät yhteismajoitussaleissa, mutta me monien muiden pariskuntien tavoin halusimme ottaa kahden hengen huoneen. Silti saimme majoituksen edullisesti n. 21e/yö.

Illallinen valmistumassa

 

Anu ja ystävämme hostellikoira Choco

 

Hostellin työntekijät olivat ystävällisiä ja auttoivat kaikissa mahdollisissa asioissa. Hostellin vakiokalustoon kuului myös hostellin oma koira Choco, jonka lahjoimme ystäväksemme porsaanluilla. Oli mukava pitkästä aikaa kokata itse ruuat ja syödä kaikessa rauhassa muiden matkalaisten seurassa hostellin ulkoterassilla. Kohtalaisen hyvää chileläistä viiniä irtosi kaupasta ruuan kyytipojaksi todella edullisesti. Nyt meidän kyllä taas kelpasi!

Herkkuillallinen viinillä. Huomaa myös upeat viinilasit :)

 

Panama Cityn ja koko Panaman tunnetuin nähtävyys on Panaman kanava. Tämä 82km pitkä kanava mahdollistaa laivaliikenteen Tyyneltä valtamereltä suoraan Atlantin valtamerelle, eli on todella merkittävä asia laivaliikenteen kannalta. Kanava on n. 80km pitkä, ja se sisältää kolme eri sulkua. Näissä kohdissa laivat joutuvat odottamaan veden pinnan mekaanista säätelyä. Veden pintaa siis nostetaan ja lasketaan, jotta laiva pääsee läpi kohdasta, jonka toisella puolella veden pinta on korkeampi kuin toisella puolella. Seurasimme kahden laivan kulkua Miraflores- sulun läpi. Veden pinnan lasku tapahtui 8 minuutissa.Tämän jälkeen laiva pääsi etenemään sulun toiseen vaiheeseen ja odottamaan vielä uudestan veden pinnan laskua. Aikaahan tähän kaikkeen kului, mutta paljon enemmän aikaa olisi mennyt, jos laivat olisivat joutuneet kiertämään koko Etelä-Amerikan mantereen!

Laivat etenemässä kohti Tyyntä valtamerta Mirafloreksen suluissa

 

Panama Vieja

Panama Cityn muihin pakollisiin nähtävyyksiin kuuluvat kaksi vanhaakaupunkia ”Casco Viejo” ja ”Panama Vieja.” Näistä Casco Viejo on hienompi. Panama Vieja on lähinnä raunioita. Lisäksi kaupungin pilvenpiirtäjät ovat nähtävyys itsessään, sillä Keski-Amerikasta ei vastaavia löydy. Niitä Panama Cityn keskustassa on yllättävän paljon. Itse kaupungista käsin pilvenpiirtäjien määrää ei pysty kunnolla hahmottamaan, vaan kannattaa mennä ylös Ancon- nimiselle kukkulalle, josta avutuvat hyvät näkymät koko kaupunkiin.  Itse ajoimme taksilla edullisesti muutamalla eurolla ylös kukkulalle. Kukkulan laella oli paljon lintuharrastajia sekä taulu, johon oli merkattu viimeisten päivien lintuhavainnot. Kukkulan alue oli muutenkin mielenkiintoinen viheralue keskellä suurkaupunkia. Kun kävelimme alas kukkulalta, näimme jonkinlaisia pieniä apinoita puissa, mutta ne olivat niin kaukana ja piilossa oksien lomassa, ettemme saaneet niistä kunnon kuvaa.

Panaman vanhakaupunki "Casco Viejo"

 

Panama Cityn pilvenpiirtäjäkeskustasta tuli mieleen Miami. Amerikkalaisethan ovat hääränneet Panamassa rakentaen Panaman kanavaa, joten yhteys on selvä. Panamaa voisi ainakin pääkaupungin perusteella kutsua Amerikan pikkuveljeksi. Maan oma valuutta on syrjäytynyt Yhdysvaltojen dollarin tieltä. Kaupoissa myydään amerikkalaisia tuotteita ja ruokavalikoimat ovat selvästi paremmat kuin muissa Keski-Amerikan maissa. Panama Citystä löytyvät kaupunginosat San Francisco, Los Angeles ja Santa Ana. Bensasta panamalaiset joutuvat pulittamaan saman verran kuin amerikkalaiset, mutta muuten hintataso on edullisempi. Mielestämme Panama on askeleen edistyksekkäämpi kuin muut Keski-Amerikan maat.

Panama Cityn keskustaa pilvenpiirtäjineen

 

Nyt oli sitten kuukauden mittainen Keski-Amerikan kierros takanapäin. Edessä olisi siirtyminen kohti uutta maanosaa, Etelä-Amerikkaa.

Kerran Costa Ricassa

Nicaraguasta pääsimme kätevästi luotettavalla Tica Busin bussilla Costa Rican pääkaupunkiin San Josehen. Olimme saaneet kaupungin turvallisuudesta ristiriitaisia tietoja, joten päätimme ottaa varman päälle ja jäädä yöksi bussiyhtiön omaan hotellin Tica Bus- hotelliin, joka sijaitsi asemalla. Siisti ja turvallisen oloinen huone irtosi 37 dollarilla (n. 27e).

Halusimme tutustua pääkaupungi n lisäksi maan muihinkin osiin, mutta Costa Ricasta on matkailijan vaikea saada infoa netistä tai mistään muualtakaan. Keski-Amerikan maista Guatemala ja Belize ovat turistiystävällisimpiä, mutta esim. Nicaraguassa ja Costa Ricassa nämä asiat ovat alkeellisemmalla tasolla. Kyselimme hiukan paikallisilta ihmisiltä paikoista, joihin kannattaisi mennä. Onneksi emme lähteneet Karibian rannalle,niin kuin alunperin olimme suunnitelleet. Siellä nimittäin sataa hyvin paljon. Meille suositeltiin Tyynenmeren rantoja. Costa Rican parhaimmat ja aurinkoisimmat rannat sijaitsevat maan luoteisosissa, mutta koska meillä oli San Josen yön lisäksi vain kolme yötä aikaa viipyä maassa ennen Panamaan menoa, emme halunneet lähteä niin pikälle. Tai pitkälle ja pitkälle, Costa Rica on muiden Keski-Amerikan maiden ohella pieni maa, mutta tiet ovat onnettoman hitaita ja matkanteko kestää yllättävän kauan. Keskituntinopeudeksi paikallisbusseilla voi laskea korkeintaan 50km/h. Tämän takia valitsimme Costa Rican pääkohteeksemme Puntarenaksen kaupungin, joka sijaitsee vain puolentoista tunnin bussimatkan päässä San Josesta Tyynenmeren rannalla.

Olimme varmaan koko Puntarenaksen kaupungin ainoat ulkomaalaiset turistit. Itse kaupungissa ei ollut mitään ihmeempää nähtävää. Rantakaan ei sameine vesineen ollut kovin houkutteleva, vaikka kävimme kerran polskimassa Tyynenmeren lämpimissä aalloissa. Niinpä päätimme tehdä päivän retkiä Puntarenaksesta käsin. Ensimmäiseksi käyntikohteeksemme valitsimme Monteverden kansallispuiston.

Monteverden sademetsämaisemaa

Monteverden reissu osoittautui melkoiseksi hukkareissuksi lupaavista esitteistä huolimatta. Matkustimme ensin  Monteverden kaupunkiin bussilla kolme ja puoli tuntia. Sitten meillä oli vain kolme ja puoli tuntia aikaa siirtyä juosten kaupungista neljän kilometrin päässä sijaitsevaan sademetsäpuistoon, tutustua puistoon ja palata taksilla takaisin bussiasemalle, josta viimeinen bussi lähtisi klo 15 iltapäivällä takaisin Puntarenakseen. Onnistuimme tässä aikataulullisesti haastavassa rupeamassa, mutta itse sademetsäpuisto oli melkoinen pettymys. Ensinnäkin sisäänpääsy oli  $17 (n. 12e) per nenä, eli melkein yhtä paljon kuin minkä tahansa USA:n kansallispuiston viikon sisäänpääsymaksu. Toiseksi, emme saaneet rahoille mitään vastinetta. Näimme puistossa vain yhden perhosen, jonkun ison tuhatjalkaisen, oravan ja pari pikkulintua. Kulkuväylätkin olivat sisäänpääsyyn nähden todella huonot. Hyvä puoli oli se, että Puntarenaksen armoton kuuma ja kostea helle oli helpottanut, sillä liikuimme ylhäällä vuorilla n. 1,5km:n korkeudessa. Bussimatkakaan ei ollut kallis, vain n. 2e/hlö/suunta. Mutta mistä näitä etukäteen tietää. Kuten sanottu, Costa Rica ei ole niitä parhaita matkailumaita.

Seuraavana päivänä lähdimme aivan toisenlaiselle retkelle. Suomen ulkoministeriön nettisivujen tiedotteessa sanottiin, että kaikki retkien tarjoajat eivät ole luotettavia Costa Ricassa. Siitä huolimatta varasimme hotellimme aulasta löytyvän esitteen perusteella retken Costa Rican rannikkovesillä sijaitsevalle paratiisisaarelle. Hiukan epäilimme tuon saaren paratiisimaisuutta, vaikka esitteessä luvattiin valkohiekkaista rantaa, snorkalausta, herkullista lounasta yms.

Tällä kertaa meidän ei tarvinnut pettyä. Retki osoittautui oikein hyväksi ja järjestelyt toimivat hyvin. Ajoimme ensin tunnin isohkolla veneellä Isla Tortuga- nimiselle vaaleahiekkaiselle palmusaarelle, ihan vain me kaksi ja kuski. Näimme matkalla paljon merilintuja, mm. pelikaaniyhdyskuntia. Saarella saimme uida lämpimässä vedessä, joka oli kirkkaampaa kuin Puntarenaksessa. Pääsimme myös snorklaamaan saaren edustan koralliriutalle. Riutta ei ollut mitenkään ihmeellinen Punaisenmeren upean kirkkaisiin korallivesiin verrattuna. Belizessäkin snorklasimme hienommissa vesissä. Näimme tälläkin kertaa kuitenkin paljon värikkäitä kaloja sekä meritähden, merikäärmeen ja jonkinlaisen merihämähäkin. Ei siis hukkareissu missään nimessä!

Meritähtönen

 

Oppaamme sai rikki kookospähkinän. ;)

Retken hintaan kuuluva barbecue- lounaskin oli varsin herkullinen, joten 50 dollarin (n. 35e:n) retkimaksu per henkilö ei tuntunut kalliilta. Mehukkaat ananasviipaleet maistuivat myös saarella. Veneemme kuljettaja halkaisi meille kookospähkinän, ja saimme maistella tuoretta kookosta ja juoda pähkinän sisällä olevaa kummallisen makuista kirkasta nestettä. Näimme vielä poistulomatkalla muutaman tumman delfiinin, joten retki oli onnistunut. Tämä oli Costa Ricaa parhaimmillaan!

Lounastauolla

 

Paratiisisaari Isla Tortuga

 

Puntarenaksesta siirryimme takaisin San Josehen. Meillä oli koko päivä aikaa tutustua Costa Rican pääkaupunkiin, joka ei tarjonnut oikeastaan mitään ihmeempää nähtävää. Yöbussi kuljettaisi meidät kohti Keski-Amerikan viimeistä kohdettamme Panama Cityä.

 

Tyynenmeren aalloilla

Olimme ostaneet bussiliput Hondurasista El Salvadorin pääkaupunkiin San Salvadoriin, mutta jälleen kerran suunnitelmiimme tuli muutos. Hotellimme vastanottoon soitettiin ja kerrottiin, että El Salvadorin rajalla on ongelmia, eikä rajan yli pääse. Myöskin seuraavana päivänä rajan ylitys olisi epävarmaa. Niinpä päätimme, että El Salvador jäisi nyt tällä kertaa väliin. Eipä siellä mitään ihmeellistä olisi edes ollut, läpikulkumaahan se lähinnä olisi ollut. Saimme rahat takaisin ja teimme nopeasti uuden suunnitelman. Seuraava määränpäämme olisi Nicaragua.

Nicaraguaan päästäksemme meidän piti siirtyä yhdeksi yöksi Pohjois-Hondurasin miljoonakaupunkiin San Pedro Sulaan. Sieltä sitten seuraavana aamuna pääsimme lähtemään luotettavan ja hyvän bussiyhtiön Tica Busin bussilla kohti Nicaraguaa. Tica Bus on Keski-Amerikassa toimiva ykkösluokan bussiyhtiö, joka kuljettaa matkustajia pääasiassa pääkaupungeista pääkaupunkeihin pysähtyen kuitenkin joissakin muissakin kaupungeissa. Busseissa on ilmastointi, mukavat penkit ja TV. Joiltain asemilta löytyy myös Tica Bus- yhtiön omia kohtuuhintaisia hotelleita.

Tica Bus vei meidät Nicaraguan pääkaupunkiin Managuaan. Emme halunneet jäädä sinne, vaan matkustimme vielä paikallisbussilla Granadaan, toiseen Nicaraguan vanhoista pääkaupungeista. Hyvän ja kohtuuhintaisen hotellin  etsiminen tuotti tällä kertaa vaikeuksia. Tarjolla oli joko budjettiimme nähden liian kalliita hotelleja, tai sitten rupusia luukkuja, jotka kyllä sopivat budjettiimme, mutta eivät olleet tasoltaan kovinkaan hyviä. Jouduimme tällä kertaa tyytymään hiukan epäsiistiin hostelliin. Huoneemme oli oikein suuri, mutta kovan helteen takia toivomamme ilmastointi puuttui. Onneksi huoneessa oli sentään tuuletin, joka auttoi jonkin verran.

Granadan keskustaa, taustalla likainen Nicaragua- järvi

Vietimme Granadassa vain pari yötä. Kaupungin nähtävyydet oli nopeasti käyty. Keskustassa olevan kirkon torniin kannatti kiivetä, sillä sieltä aukenivat parhaimmat näkymät kaupunkiin. Kirkot ja baari-ravintolakatu olivatkin Granadan parasta antia. Kaupungin kupeessa sijaitseva Nicaragua- järvi oli kaamea ilmestys. Järven vesi oli saasteiden takia  aivan ruskeaa. Eipä tehnyt mieli lähteä edes veneajelulle noin likaiselle järvelle. Kyllä me Suomessa olemme siinä mielessä onnekkaita, että järvemme ovat oikeasti puhtaita ja niistä voi nauttia! Sääliksi käy nicaragualaisia – maan hallitusta ei kiinnosta järvien saasteisuus.

 

 

Tyynenmeren aaltojen vietävänä

Granadasta suuntasimme Tyynenmeren rantaan San Juan del Sur- nimiseen pikkukaupunkiin. San Juan del Sur osoittautui mukavaksi paikaksi, jossa saatoimme rentoutua muutaman päivän ajan. San Juan del Surissa oli paljon tekemistä. Siellä voi esimerkiksi surffata. Me kävimme tosin surffailemassa läheisellä Maderan rannalla, jossa aallot olivat vielä korkeammat. Ja mikä parasta, nyt meressä tarkeni! Los Angelesin kelit olisivat vaatineet märkäpuvun käyttöä, mutta nyt siihen ei ollut tarvetta. Nämä rannat olivat suurista aalloista huolimatta ihmeen tyyniä, eikä edes pilvisyys ja pieni sade viilentänyt yli 30-asteista ilmaa.

Kohti Tyynenmeren aaltoja

 

San Juan del Surin Kristus- patsas

San Juan del Surin kaupungin näkee parhaiten, kun kiipeää ylös sen laidalla kohoavalle vuorelle. Vuorella sijaitsee myös Kristus- patsas, jonka luo eräänä kuumana aamuna vaelsimme. Vaellus ei ollut rankkuudeltaan mitään verrattuna USA:n ja Kanadan kansallispuistoissa tekemiimme vaelluksiin, mutta helle oli kyllä melkoisen painostava! Tämä Kristus- patsas ei tietenkään ole niin kuuluisa kuin Brasilian Rio de Janeirossa sijaitseva 38- metrinen Kristus- patsas. Tämän patsaan korkeus on  24m, ja se sijaitsee paljon matalammalla vuorella kuin Rion vastaava. Turisteja ei ollut nimeksikään, mikä oikeastaan oli ihan hyvä juttu.

 

San Jun del Surin rantapoukama

 

San Juan del Sur sijaitsee lähellä La Flor- nimistä rantaa, joka on jättiläismerikilpikonnien lisääntymisalue. Olimme harmittavasti hiukan myöhässä kilpikonnien joukkorantautumisesta, mutta silti meillä oli mahdollisuus nähdä pimeällä hiekkarannalle tulevia naaraskilpikonnia, jotka tulivat munimaan. Ilmoittaduimme retkelle, joka veisi meidät La Florille.

Retki alkoi puolen tunnin luennolla. Luennon jälkeen siirryimme kuorma-autolla kyseiselle rannalle. Meitä oli n. 15 hengen ryhmä ja lisäksi opas. Emme koskaan olleet tavanneet niin huonoa opasta. Opas sinkoili pimeällä rannalla sinne tänne etsien kilpikonnia, eikä huolehtinut ollenkaan siitä, että ryhmä pysyy kasassa. Hän puhui niin hiljaa, että ainoastaan hänen takanaan kulkevat ihmiset saattoivat kuulla jotain. Meille annettiin pienet punaiset valot, joilla saatoimme valaista tietämme ja kilpikonnia, jotka häiriintyisivät valkoisesta valosta, mutta emme tienneet, milloin niitä sai käyttää. Sitten kun näimme kilpikonnan, niin opas halusikin pian jatkaa eteenpäin. Pimeällä rannalla liikkui kaiken maailman hiippailijoita, luultavasti ainakin vartijoita, jotka kuitenkin käyttivät normaaleja taskulamppuja, vaikka ne häiritsivät kilpikonnia. Lisäksi rannalla kuljeskeli muutakin paikallisen näköistä porukkaa, omien epäilyksiemme mukaan varkaita, jotka odottivat, että joku laskisi repun tms. pimeällä rannalla hiekkaan ja iskisivät sitten. (Tästä meitä luennolla varoitettiin.) Emme päästäneet tavaroitamme hetkeksikään silmistämme, vaan vahdimme kuin haukat reppuamme. Emme halunneet mitään Belizen uusintanäytäntöä Nicaraguassa. Loppujen lopuksi pääsimme kuin pääsimmekin todistamaan kilpikonnanaaraan munimista. Konna kaivoi hiekkaan syvän kolon ja muni sen jälkeen koloon useita kymmeniä, jopa sata munaa. Opas laittoi punaisen valon valaisemaan tätä tapahtumaa.  Munimisen jälkeen kilpikonna täytti kolon hiekalla ja paineli sitten kohti merta niin lujaa kuin kintuistaan pääsi. Joku paikallinen tv- ryhmäkin kuvasi pimeällä rannalla kilpikonnan puuhia.

Kilpikonnanaaraan öiset puuhat

 

San Juan del Suriin olisimme voineet jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta matkan oli jatkuttava. Meillä olisi enää alle viikko aikaa ehtiä Panamaan, ja välissä olisi vielä Costa Rica. Olimme nyt olleet maailmanympärimatkalla n. kolme kuukautta. Koti-ikävä ei ollut iskenyt kumpaankaan ainakaan vielä. Kohti uusia maita siis!

Paikallisbussilla kohti uusia seikkailuja

 

Uusi tietokone ja muuta mukavaa

Pääsimme lähtemään San Pedron saarelta vuorokauden suunniteltua aikataulua jäljessä. Onneksi paluulaivalippumme mantereelle olivat vielä voimassa. Olimme ostaneet myös paluubussiliput Belizestä takaisin Guatemalaan etukäteen. Niiden siirtäminen päivällä eteenpäin ei myöskään tuottanut ongelmia. Saavuimme samaan tuttuun Floreksen kylään, jossa olimme jo pari yötä olleet ennen Belizeen menoa. Hintataso oli taas tutun alhainen, ja hotellihuoneen kahdelle sai 12 eurolla. Tosin huoneen taso ei ollut aivan sama kuin Belizen 30 euron huoneen taso.

Meidän oli saatava uusi tietokone ja mahdollisimman pian, sillä muuten yhteydenpito kotimaahan sekä blogin päivittäminen hankaloituisivat huomattavasti. Ratkaisu löytyi yllättävän läheltä; viereisessä Santa Elenan kaupungissa oli useita elektroniikkaliikkeitä, jotka myivät kannettavia tietokoneita. Hintataso oli Suomen luokkaa. Ainut ongelma oli näppäimistön espanjankieliset kirjaimet. Kyselimme myyjiltä, josko koneista löytyisi ä- ja ö- kirjaimet, mutta kaikki pyorittelivät päätään. Sitten erään liikkeen myyjä keksi, että painamalla ensin kahta näppäintä ja sitten a- tai o- näppäintä saisi kirjoitettua halutut kirjaimet. Voisimme siis ostaa tietokoneen Guatemalasta, jippii!

Päivä parani entisestään, kun olimme valinneet tietokoneen, jonka halusimme ostaa. Myyjä ei tuntunut tietävän koneista mitään muuta kuin mitä pakkauksissa luki. Haluamamme kone ei ollut hänen mukaansa valmis, mutta kun Anu siinä selvitteli asiaa espanjaksi vähän aikaa, kävi ilmi, että kone oli vain käyttöjärjestelmien asetusten valintoja vaille valmis. Niinpä avasimme koneen kaupassa ja teimme tämän toimenpiteen myyjän katsoessa vieressä. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että joku kaupan ”asiantuntija” olisi tehnyt tämän myöhemmin, mutta siinä tapauksessa olisimme saaneet koneen vasta seuraavana arkipäivänä eli maanantaina. Vaikka itse Windows oli englanninkielinen, saimme valittua näppäimistön kieleksi suomen, jolloin ä- ja ö- kirjaimet sai tulemaan samoista kohdista kuin Suomessa myytävissä koneissa. Ainoa ero oli se, että itse näppäimiin on merkattu jotain aivan muuta kuin nämä meidän erikoiskirjaimemme, mutta kunhan muistaa, mistä ne saa tulemaan, sujuu kirjoitus entiseen malliin.

L- näppäimen oikealta puolelta löytyy ö- kirjain ja sen oikealta puolelta ä- kirjain

 

Seuraava vaihe oli sitten päästä Hondurasiin. Meidän piti matkata bussilla kahdeksan tuntia Etelä-Guatemalaan ja siitä sitten toisella bussilla Hondurasin rajalle. Tuo kahdeksan tunnin bussimatka venyi lopulta 11-tuntiseksi. Luulimme bussin olevan samaa tasoa kuin aiemmatkin pitkänmatkan bussit, joilla olimme matkustaneet. Nähtyämme bussin arvasimme heti, että ongelmia oli tulossa. Ensinnäkin bussi oli aivan kamalan likainen. Joka paikka oli sotkussa, penkit, lattiat ja tavaransäilytystilat. Onneksi rinkoissamme oli suojapussit, jotka sai sitten jälkikäteen pestyä puhtaaksi rasvasta ja muusta liasta. Toiseksi, ihmettelimme, miten kuski suostui edes lähteä ajamaan noin pitkää matkaa bussilla, joka hädin tuskin pääsee liikkeelle aseman pihasta ja päästää mitä kummallisimpia ääniä. Edessä olisi tuskien bussimatka…

Tässä kohdin voi mainita, että on päiviä, jolloin matkustaminen ei ole mitään herkkua. Tämä oli yksi niistä. Toivottavasti niitä ei tule montaa lisää. Bussi pysähteli jatkuvasti. Milloin kyytiin otettiin ihmisiä, milloin joku jäi pois, milloin kyytiin lastattiin hedelmiä , milloin tankattiin ja milloin lisättiin öljyä. Paikallisia myyjiä tuli bussiin ja poistui bussista. Lisäksi rahastajapoika korjasi bussin sökönä olevaa vaihteistoa kolmeen otteeseen matkan aikana. Lopulta loppumatkasta kyytiin tuli ilmeisesti kolme korjaajaa, jotka istuivat likaisine vaatteineen penkeille. Kukaan paikallinen ei tuntunut välittävän muutaman tunnin viivästyksestä. Suomalaisittain tämä oli ihmeellistä. VR:n myöhästelyistä raivotaan ja kirjoitellaan lehtiin. Täällä sen sijaan myöhästely on normaalia, eikä siihen kiinnitetä huomiota ollenkaan. Bussin vessaa eivät edes paikalliset uskaltaneet käyttää ja ilmastoinnista ei ollut tietoakaan. Tällaisia bussimatkoja emme enää jatkossa haluaisi. Pyrkisimme tästä lähtien matkustamaan kaikki pitkät bussimatkat aina ykkösluokan busseissa. Ykkösluokkahan täällä vastaa Suomen normaaleja busseja.

Kun sitten vihdoin ja viimein pääsimme  tuon bussimatkan päätepisteeseen Chiquimulan kaupunkiin, meidän piti vielä matkustaa puolitoista tuntia Hondurasin rajalle. Onneksi tämä matka taittui kivuttomasti kahdella eri pikkubussilla. Tuon aiemman romubussin myöhästymisen takia ehdimme rajalle niin myöhään, että pimeä oli ehtinyt jo laskeutua. Pimeä näissä maissa ei ole mikään mukava juttu, sillä katuvaloja ei ole. Lisäksi pimeällä liikkuminen ei ole monissa paikoissa turvallista. Rajan yli ei tuntunut olevan menossa juuri ketään muita kuin me. Menimme molempien maiden passintarkastusten läpi.  Hondurasin puolella meille selvisi, ettei rajalta mennyt enää takseja tai busseja määränpäähämme Copanin kaupunkiin, joka sijaitsee 10km:n päässä rajalta. Kello ei ollut kuin seitsemän illalla! Siinä sitten illan pimeydessä vesisateessa mietimme seuraavaa siirtoa. Joku kännissä oleva ukko tuli tarjoamaan meille kyytiä, mutta se ei oikein napannut. Sitten Anu meni kysymään erään lava-auton kuljettajalta kyytimahdollisuuksia. Lava-auton pariskunta suostui viemään meidät Copaniin, koska hekin olivat menossa sinne. Sitten vain rinkat ja reput sisään ahtaaseen ja jo ennestään täynnä tavaraa olevaan autoon ja menoksi. Autoon tuli muitakin kyytiläisiä, jotka tosin joutuivat matkustamaan lavalla vesisateessa. Itse istuimme sylikkäin auton sisällä. Pääsimme kuin pääsimmekin Copaniin. Vesisade tosin haittasi hotellin etsimistä, mutta otimme tuktukin, joka ajoi meidät ensin kahdelle eri pankkiautomaatille. Rahannosto luottokortilla ei onnistunut, mutta onneksi kuljettaja vei meidät mukavaan hotelliin, jossa kävi Visa. Ystävällinen hotellinomistaja vei meidät kadun toisella puolella olevaan ravintolaan. Olimme aivan nälkäkuoleman partaalla. Bussissa nautitusta sipsi-suklaa-keksi-limsa-  aamupalasta oli aikaa, eikä tilaisuutta kunnon lounaaseen ollut tullut koko päivän aikana. Grillattu kanavihannesvarrasateria tortilloineen ja sitruunamehuineen maistui taivaalliselta! Edes märät sukat ja kengät eivät enää haitanneet; pian pääsisimme suihkuun ja puhtaiden lakanoiden väliin.

Copanin pikkukaupungin keskusaukio

 

Copanin papukaija

Copan osoittautui mukavaksi  pikkukaupungiksi. Seuraavana päivänä rahannostokin onnistui, joten saimme velkamme maksettua edellisen illan tuktuk- kuljettajalle. Pääsimme viettämään leppoisaa aikaa uinuvan rauhallisessa hondurasilaiskaupungissa. Kävimme tietysti tutustumassa myös Copanin maya- kaupungin raunioihin. Sinne oli vain reilun kilometrin kävelymatka kaupungista. Turisteja oli hyvin vähän. Raunioilla oli käynnissä kunnostustyöt. Vaikka työmiehiä oli paljon, hommat tuntuivat sujuvan erittäin hitaasti. Copan ei ollut Guatemalan Tikalin tai Meksikon Teotihuacanin, Chichen Itzan tai Uxmalin veroinen, mutta silti siellä käyminen kannatti. Muinaisten mayojen pelikenttä oli mielestämme Copanissa hieno. Pelikenttä oli samankaltainen kuin vastaava pelikenttä Meksikon Chichen Itzassa, mutta pienempi. Tällä kentällä muinaiset maya- intiaanit kauan sitten pelasivat erikoisia pallopelejään.

Maya- intiaanien pallopelikenttä

 

Maya- kaupungin keskustan raunioita

 

Kartta maya- intiaanien levinneisyydestä

Muinainen mayavaltakunta ulottui nykyisen Meksikon, Belizen, Guatemalan ja Hondurasin alueille. Mayakaupunkien raunioita on näissä kaikissa maissa. Niissä kaikissa käymiseen menisi  paljon aikaa. Olimme nyt nähneet tärkeimmät.  Tosin Meksikon Tulumin mayakaupunki kiinnostaisi vielä joskus nähdä, mutta se on sitten eri reissulla. Seuraavan kerran pääsisimme tutustumaan intiaanien aarteisiin sitten Etelä-Amerikassa muinaisten inkojen mailla.

 

 

 

Kultajänis Copanin alueella