Suomen suurin matkablogiyhteisö

Uusi tietokone ja muuta mukavaa

Pääsimme lähtemään San Pedron saarelta vuorokauden suunniteltua aikataulua jäljessä. Onneksi paluulaivalippumme mantereelle olivat vielä voimassa. Olimme ostaneet myös paluubussiliput Belizestä takaisin Guatemalaan etukäteen. Niiden siirtäminen päivällä eteenpäin ei myöskään tuottanut ongelmia. Saavuimme samaan tuttuun Floreksen kylään, jossa olimme jo pari yötä olleet ennen Belizeen menoa. Hintataso oli taas tutun alhainen, ja hotellihuoneen kahdelle sai 12 eurolla. Tosin huoneen taso ei ollut aivan sama kuin Belizen 30 euron huoneen taso.

Meidän oli saatava uusi tietokone ja mahdollisimman pian, sillä muuten yhteydenpito kotimaahan sekä blogin päivittäminen hankaloituisivat huomattavasti. Ratkaisu löytyi yllättävän läheltä; viereisessä Santa Elenan kaupungissa oli useita elektroniikkaliikkeitä, jotka myivät kannettavia tietokoneita. Hintataso oli Suomen luokkaa. Ainut ongelma oli näppäimistön espanjankieliset kirjaimet. Kyselimme myyjiltä, josko koneista löytyisi ä- ja ö- kirjaimet, mutta kaikki pyorittelivät päätään. Sitten erään liikkeen myyjä keksi, että painamalla ensin kahta näppäintä ja sitten a- tai o- näppäintä saisi kirjoitettua halutut kirjaimet. Voisimme siis ostaa tietokoneen Guatemalasta, jippii!

Päivä parani entisestään, kun olimme valinneet tietokoneen, jonka halusimme ostaa. Myyjä ei tuntunut tietävän koneista mitään muuta kuin mitä pakkauksissa luki. Haluamamme kone ei ollut hänen mukaansa valmis, mutta kun Anu siinä selvitteli asiaa espanjaksi vähän aikaa, kävi ilmi, että kone oli vain käyttöjärjestelmien asetusten valintoja vaille valmis. Niinpä avasimme koneen kaupassa ja teimme tämän toimenpiteen myyjän katsoessa vieressä. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että joku kaupan ”asiantuntija” olisi tehnyt tämän myöhemmin, mutta siinä tapauksessa olisimme saaneet koneen vasta seuraavana arkipäivänä eli maanantaina. Vaikka itse Windows oli englanninkielinen, saimme valittua näppäimistön kieleksi suomen, jolloin ä- ja ö- kirjaimet sai tulemaan samoista kohdista kuin Suomessa myytävissä koneissa. Ainoa ero oli se, että itse näppäimiin on merkattu jotain aivan muuta kuin nämä meidän erikoiskirjaimemme, mutta kunhan muistaa, mistä ne saa tulemaan, sujuu kirjoitus entiseen malliin.

L- näppäimen oikealta puolelta löytyy ö- kirjain ja sen oikealta puolelta ä- kirjain

 

Seuraava vaihe oli sitten päästä Hondurasiin. Meidän piti matkata bussilla kahdeksan tuntia Etelä-Guatemalaan ja siitä sitten toisella bussilla Hondurasin rajalle. Tuo kahdeksan tunnin bussimatka venyi lopulta 11-tuntiseksi. Luulimme bussin olevan samaa tasoa kuin aiemmatkin pitkänmatkan bussit, joilla olimme matkustaneet. Nähtyämme bussin arvasimme heti, että ongelmia oli tulossa. Ensinnäkin bussi oli aivan kamalan likainen. Joka paikka oli sotkussa, penkit, lattiat ja tavaransäilytystilat. Onneksi rinkoissamme oli suojapussit, jotka sai sitten jälkikäteen pestyä puhtaaksi rasvasta ja muusta liasta. Toiseksi, ihmettelimme, miten kuski suostui edes lähteä ajamaan noin pitkää matkaa bussilla, joka hädin tuskin pääsee liikkeelle aseman pihasta ja päästää mitä kummallisimpia ääniä. Edessä olisi tuskien bussimatka…

Tässä kohdin voi mainita, että on päiviä, jolloin matkustaminen ei ole mitään herkkua. Tämä oli yksi niistä. Toivottavasti niitä ei tule montaa lisää. Bussi pysähteli jatkuvasti. Milloin kyytiin otettiin ihmisiä, milloin joku jäi pois, milloin kyytiin lastattiin hedelmiä , milloin tankattiin ja milloin lisättiin öljyä. Paikallisia myyjiä tuli bussiin ja poistui bussista. Lisäksi rahastajapoika korjasi bussin sökönä olevaa vaihteistoa kolmeen otteeseen matkan aikana. Lopulta loppumatkasta kyytiin tuli ilmeisesti kolme korjaajaa, jotka istuivat likaisine vaatteineen penkeille. Kukaan paikallinen ei tuntunut välittävän muutaman tunnin viivästyksestä. Suomalaisittain tämä oli ihmeellistä. VR:n myöhästelyistä raivotaan ja kirjoitellaan lehtiin. Täällä sen sijaan myöhästely on normaalia, eikä siihen kiinnitetä huomiota ollenkaan. Bussin vessaa eivät edes paikalliset uskaltaneet käyttää ja ilmastoinnista ei ollut tietoakaan. Tällaisia bussimatkoja emme enää jatkossa haluaisi. Pyrkisimme tästä lähtien matkustamaan kaikki pitkät bussimatkat aina ykkösluokan busseissa. Ykkösluokkahan täällä vastaa Suomen normaaleja busseja.

Kun sitten vihdoin ja viimein pääsimme  tuon bussimatkan päätepisteeseen Chiquimulan kaupunkiin, meidän piti vielä matkustaa puolitoista tuntia Hondurasin rajalle. Onneksi tämä matka taittui kivuttomasti kahdella eri pikkubussilla. Tuon aiemman romubussin myöhästymisen takia ehdimme rajalle niin myöhään, että pimeä oli ehtinyt jo laskeutua. Pimeä näissä maissa ei ole mikään mukava juttu, sillä katuvaloja ei ole. Lisäksi pimeällä liikkuminen ei ole monissa paikoissa turvallista. Rajan yli ei tuntunut olevan menossa juuri ketään muita kuin me. Menimme molempien maiden passintarkastusten läpi.  Hondurasin puolella meille selvisi, ettei rajalta mennyt enää takseja tai busseja määränpäähämme Copanin kaupunkiin, joka sijaitsee 10km:n päässä rajalta. Kello ei ollut kuin seitsemän illalla! Siinä sitten illan pimeydessä vesisateessa mietimme seuraavaa siirtoa. Joku kännissä oleva ukko tuli tarjoamaan meille kyytiä, mutta se ei oikein napannut. Sitten Anu meni kysymään erään lava-auton kuljettajalta kyytimahdollisuuksia. Lava-auton pariskunta suostui viemään meidät Copaniin, koska hekin olivat menossa sinne. Sitten vain rinkat ja reput sisään ahtaaseen ja jo ennestään täynnä tavaraa olevaan autoon ja menoksi. Autoon tuli muitakin kyytiläisiä, jotka tosin joutuivat matkustamaan lavalla vesisateessa. Itse istuimme sylikkäin auton sisällä. Pääsimme kuin pääsimmekin Copaniin. Vesisade tosin haittasi hotellin etsimistä, mutta otimme tuktukin, joka ajoi meidät ensin kahdelle eri pankkiautomaatille. Rahannosto luottokortilla ei onnistunut, mutta onneksi kuljettaja vei meidät mukavaan hotelliin, jossa kävi Visa. Ystävällinen hotellinomistaja vei meidät kadun toisella puolella olevaan ravintolaan. Olimme aivan nälkäkuoleman partaalla. Bussissa nautitusta sipsi-suklaa-keksi-limsa-  aamupalasta oli aikaa, eikä tilaisuutta kunnon lounaaseen ollut tullut koko päivän aikana. Grillattu kanavihannesvarrasateria tortilloineen ja sitruunamehuineen maistui taivaalliselta! Edes märät sukat ja kengät eivät enää haitanneet; pian pääsisimme suihkuun ja puhtaiden lakanoiden väliin.

Copanin pikkukaupungin keskusaukio

 

Copanin papukaija

Copan osoittautui mukavaksi  pikkukaupungiksi. Seuraavana päivänä rahannostokin onnistui, joten saimme velkamme maksettua edellisen illan tuktuk- kuljettajalle. Pääsimme viettämään leppoisaa aikaa uinuvan rauhallisessa hondurasilaiskaupungissa. Kävimme tietysti tutustumassa myös Copanin maya- kaupungin raunioihin. Sinne oli vain reilun kilometrin kävelymatka kaupungista. Turisteja oli hyvin vähän. Raunioilla oli käynnissä kunnostustyöt. Vaikka työmiehiä oli paljon, hommat tuntuivat sujuvan erittäin hitaasti. Copan ei ollut Guatemalan Tikalin tai Meksikon Teotihuacanin, Chichen Itzan tai Uxmalin veroinen, mutta silti siellä käyminen kannatti. Muinaisten mayojen pelikenttä oli mielestämme Copanissa hieno. Pelikenttä oli samankaltainen kuin vastaava pelikenttä Meksikon Chichen Itzassa, mutta pienempi. Tällä kentällä muinaiset maya- intiaanit kauan sitten pelasivat erikoisia pallopelejään.

Maya- intiaanien pallopelikenttä

 

Maya- kaupungin keskustan raunioita

 

Kartta maya- intiaanien levinneisyydestä

Muinainen mayavaltakunta ulottui nykyisen Meksikon, Belizen, Guatemalan ja Hondurasin alueille. Mayakaupunkien raunioita on näissä kaikissa maissa. Niissä kaikissa käymiseen menisi  paljon aikaa. Olimme nyt nähneet tärkeimmät.  Tosin Meksikon Tulumin mayakaupunki kiinnostaisi vielä joskus nähdä, mutta se on sitten eri reissulla. Seuraavan kerran pääsisimme tutustumaan intiaanien aarteisiin sitten Etelä-Amerikassa muinaisten inkojen mailla.

 

 

 

Kultajänis Copanin alueella

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply