Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Machu Picchu ei olekaan oikeasti Machu Picchu

Lähdimme Cuscosta kohti Machu Picchua klo 6.30 aamulla. Matkustimme ensin pikkubussilla 20min. juna-asemalle ja siellä hyppäsimme PeruRailin junaan, joka kuljetti meidät Aquas Calientesiin eli toisin sanoen Machu Picchu- kylään. Juna körötteli 92km:n matkan n. kolmessa tunnissa. Maisemat olivat koko matkan ajan huikeat. Aluksi matkasimme halki viljelysmaiden, mutta suurin osa matkasta taittui kanjonin halki Urubamba- joen vierustaa pitkin. Koko matkan ajan ympärillä kohosivat Andien jylhät rinteet. Tämä junamatka oli kauneimpia junamatkoja, millä olemme koskaan olleet. Hidas vauhti mahdollisti sen, että maisemista pääsi nauttimaan koko matkan ajan. Anukin oli toipunut sairaudesta  jo matkustuskuntoon. Luojan kiitos emme olleet varanneet Inka Trailia, sillä monen päivän vaellus tuossa kunnossa olisi ollut itsemurha.

Juna mateli kanjonia pitkin kohti Machu Picchua.

 

Aguas Calientes on periaatteessa portti itse Machu Picchulle. Aguas Calientes  on tiiviisti rakennettu turistirysä n. 2000m meren pinnan yläpuolella lähellä muinaista inkakaupunkia. Hostelleja, hotelleja, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä on vieri vieressä. Meillä sattui hyvä säkä, sillä hostellimme sijaitsi ihan lähellä sekä juna- että bussiasemaa. Olimme ostaneet pakettimatkan Machu Picchulle matkatoimistosta Cuscosta. Matkaan sisältyivät kaikki mahdolliset kuljetukset, yö hostellissa, kolme ateriaa, pääsyliput Machu Picchulle ja Wayna Picchulle sekä opastettu kierros Machu Picchulla. Hintaa tällä matkalla oli jopa $285/hlö (n.204e). Mielestämme Machu Picchun matkat ovat todella ylihinnoiteltuja. Vaikka kyseessä on yksi maailman suurista ihmeistä, niin jotain rajaa sentään! Toisaalta ihmiset (niin kuin mekin) ovat valmiita maksamaan paljon rahaa päästäkseen näkemään tämän ihmeellisen inkakaupungin.

Aquas Calientesissa meillä oli aikaa melkein koko päivä, sillä itse Machulle menisimme vasta seuraavana päivänä. Kävimme hiukan kävelemässä kylällä, mutta pääasiassa lepäilimme ja kokosimme voimia seuraavaa päivää varten.

Inkakaupunki aamu-usvan peitossa

Aamulla lähdimme hyvissä ajoin liikenteeseen. Ensimmäinen bussi ylös n.2400m:ssä sijaitsevalle inkakaupungille lähti jo klo 5.30. Me ajoitimme bussimatkan niin, että olimme vähän ennen aamuseitsemää ylhäällä. Bussilla matka Aguas Calientesista ylös Machu Picchulle kesti n. 25min. Busseja kulki 5min. välein eli turisteja oli menossa ylös todella paljon. Aamu oli sumuinen, emmekä saaneet alueesta oikein mitään käsitystä. Meidän piti kulkea pääportilta kadonneen inkakaupungin toiseen päähän Wayna Picchun portille. Wayna Picchu on inkakaupungin kupeessa sijaitseva korkea vuori, jolle päästetään 400 turistia päivässä, ensimmäiset 200 klo 7 aamulla ja toiset 200 klo 10 aamulla. Olimme alunperin varanneet liput tuohon klo 10:n ryhmään, mutta matkatoimisto oli tyrinyt jutun ja jouduimme aikaisempaan ryhmään. Keli oli sumuinen kivutessamme ylös vuorelle. Pikkuhiljaa kuitenkin auringon säteet tunkeutuivat läpi usvan ja alapuolellamme oleva komeus alkoi paljastua. Lopulta näimme koko kaupungin. Aikaisempi ylös meneminen ei ollut sittenkään huono juttu. Päivästäkin tuli lämmin ja melko aurinkoinen.

Wayna Picchun huipulla

 

Inkat hyödynsivät taitavasti luonnon kallioita rakennelmissaan.

Machu Picchu ei oikeasti ole muinainen inkakaupunki, vaan inkakaupungin vieressä kohoava korkea vuori. Machu = vanha, picchu = vuori. Vuoren huipulla liehuu inkojen lippu. Tämän kadonneen inkakaupungin oikeaa nimeä ei kuulemma tiedetä, mutta sitä on alettu kutsua Machu Picchuksi tuon vuoren nimen mukaan. Machu Picchu on todella hämmästyttävä mestariteos. Se sijaitsee niin jyrkkien vuorten ympäröimänä jyrkän vuoren harjanteella, että on suoranainen ihme, että se on edes pystytty rakentamaan. Terassirakennelmat eivät pelkästään ole maatalouden harjoittamista varten, vaan toimivat tukirakenteina temppeleille, asuintaloille ja varastorakennuksille. Machu Picchua rakensivat tuhannet työläiset ja se oli lopulta n. 600 yläluokkaan kuuluvan intiaanin asuinpaikka n. 100 vuoden ajan. Kaupungin tarkkaa valmistusvuotta ei tiedetä, eikä myöskään sitä, milloin kaupunki hylättiin, mutta karkeasti arvioituna nämä tapahtumat sijoittuvat 1500-1600- luvuille. Näin kertoi meille oppaamme.

Näimme Machu Picchulla myös villilaamoja.

 

Inkat tekivät erittäin tarkkaa työtä.

Machu Picchun löysi mies nimeltä Hiram Bingham vuonna 1911. Viitteitä ihmisten käymisestä siellä aiemmin kuitenkin on. Nimikirjoitukset kallioseinämissä todistavat ainakin kolmen ihmisen käyneen siellä 1800-luvun lopulla. Alueella on lisäksi asunut maataloutta harjoittaneita ihmisiä, jotka kuitenkin katsoivat parhaakseen jättää inkakaupunki kaikkine aarteineen rauhaan. He vain hyödynsivät inkojen terassirakennelmia viljelmiään varten.  Kun kaupunki sata vuotta sitten löydettiin, sen aarteet kuskattiin kaikki Yalen yliopistoon Yhdysvaltoihin. Tämä inkakaupunki on säilynyt harvinaisen hyvin, koska espanjalaiset eivät koskaan löytäneet paikkaa sen syrjäisen sijainnin ja vaikeakulkuisen maaston takia. Hyvä niin, sillä kun espanjalaiset saapuivat Etelä-Amerikan mantereelle, he käyttäytyivät kuin mitkäkin pikkuriiviöt. He halusivat hajoittaa kaiken ja toisaalta vallata myös kaikki alueet. Machu Picchua he eivät koskaan saaneet.

”Kadonnut” inkakaupunki, taustalla Wayna Picchu- vuori, jonne kipusimme.

 

Opastetun kierroksen jälkeen kävimme vielä katsomassa Inka Bridgeä. Kyseessä on vuorenrinteellä oleva silta, jota pitkin inkat lähtivät ja hylkäsivät kaupunkinsa kuullessaan espanjalaisten toimista. Lopuksi he hajottivat sillan, etteivät viholliset pääsisi heidän peräänsä. Viholliset eivät koskaan tulleet sinne.

Inka Bridge oli rakennettu kivistä kallionseinämää vasten.

 

Palasimme Machu Picchulta vielä saman päivän aikana takaisin Cuscoon ensin junalla ja sitten bussilla. Machu Picchu oli reissumme yksi pääkohteista ja mielestämme todella upea paikka, todellinen once in a lifetime- juttu siis. Sitä voi ihmeellisyydessään verrata Egyptin pyramideihin. Juhlistimme tätä ainutkertaista retkeä sekä Anun paranemista juhlaillallisella yhdessä Cuscon hienoista vanhankaupungin ravintoloista.

Machu Picchua ihastelemassa

 

Hankaluuksia Cuscossa

Lensimme Limasta Cuscoon, koska meidän piti taas säästää aikaa. Peten lapsuudenystävä Jarkko sekä Jarkon avovaimo Mette olivat saapuneet Tanskasta ja matkanneet Perussa jo viikon verran. Olimme sopineet tapaavamme Cuscossa 20.10. Näin ehtisimme viettää aikaa yhdessä ennen pariskunnan kotiinpaluuta. Tarkoitus oli myös juhlia Peten ja Jarkon kolmekymppisiä (Jarkko 15.10 ja Pete 29.10). Aikataulut pitivät molemmilla, ja viikon yhteinen loma Cuscossa saattoi alkaa.

Cusco sijaitsee 3400m merenpinnan yläpuolella. Tällainen korkeusero on jo niin huomattava, että useimmilla ihmisillä saattaa esiintyä vuoristotaudin oireita. Näin kävi myös meillä. Kävely ylämäkeen ahdisti ja kiristi ja tuntui, ettei happea saa riittävästi. Lisäksi meillä molemmilla oli ensimmäisenä päivänä päänsärkyä, Anulla enemmän. Anun päänsärky jatkui yli yön sen verran pahana, että seuraavana päivänä piti mennä apteekkiin hakemaan vuoristotautiin tarkoitettuja lääkkeitä. Lääkkeet auttoivatkin pian. Myös kävely ylämäkeen alkoi tuntua helpommalta. Hostellilla meille tarjottiin heti tulopäivänä kokateetä, jonka sanotaan auttavan  vuoristotautiin. Täällä kokapensasta pidetään terveystuotteena, koska se sisältää paljon vitamiineja ja hivenaineita. Joimmekin sitä aluksi joka päivä, vaikka teen maku ei ole niitä parhaita. Kyseessähän on sama kasvi, josta valmistetaan huumausaineena käytettävää kokaiinia, mutta kokaiinin valmistuksessa  kokapensaan lehtiä käsitellään kemiallisesti. Siten saadaan huumetta, joka on kaukana terveellisestä ja aivan eri asia kuin perulaisten käyttämät kokapensaan lehdet. Tämä selvisi hyvin Cuscon uudessa kokamuseossa, jossa kävimme.

Cuscon kokamuseon myyntituotteita, kuten kokaolutta, -viiniä, -karkkeja yms.

 

Ollantaytambon inkaraunioilla

Cuscossa tutustuimme vanhankaupungin kapeisiin kujiin, vanhoihin rakennuksiin, putiikkeihin ja markkinoihin. Kävimme myös päivän retkellä lähialueella. Tällä Sacred Valley- nimisellä retkellä saimme esimakua muinaisten inkojen kulttuurista, sillä kävimme parilla inkakaupungin rauniolla. Tosin tämä retki ei mennyt ihan putkeen. Saavuimme aamulla sovittuun paikkaan matkatoimistolle, josta olimme ostaneet liput retkelle, mutta bussi, johon meidän piti mennä, olikin jo lähtenyt ilman meitä! Ajoimme bussin kiinni jonkun oppaan tms. kanssa kahdella eri taksilla. Bussi oli retken ensimmäisellä pysähdyspaikalla, markkina-alueella. Siellä emme sitten kauaa ehtineetkään viipyä. Lisäksi bussi näytti olevan ylibuukattu. Opas (varsinainen, ei siis taksilla mukanamme tullut) joutui seisomaan, ja mekin saimme  vaatimalla vaatia vierekkäisiä paikkoja, jotka kuitenkin onneksi saimme. Ei siis hyvin alkanut tämä retki. Se kuitenkin parani loppua kohden, ja loppujen lopuksi retkestä jäi ihan hyvä maku suuhun. Oli mielenkiintoista esimerkiksi seurata paikallisten naisten esitystä siitä, miten alpakan villasta valmistetaan perinteisin käsityömenetelmin pöytäliinoja ja vaatteita. Pitihän sieltä sitten ostaa pään lämmikkeeksi aito alpakan villasta tehty pipokin Anulle!

Chincheron kylän naiset esitelmöimässä

 

Cuscon kupeesta löytyi jälleen kerran Kristus- patsas. Tämä patsas sijaitsee muiden kaltaistensa tavoin korkealla vuoren huipulla. Tosin sinne oli hostelliltamme yllättävän lyhyt matka kävellä, vain n. 30min. Ylhäällä patsaan lähettyvillä näkyi alpakoita. Sieltä näki myös hyvin koko Cuscon kaupungin. Oppaaksemme alhaalta lähtenyt paikallinen katukoira piti paikasta niin paljon, että katsoi parhaakseen jäädä ylös patsaan luo.

Cuscon kaupunkia

 

Kävimme myös kokeilemassa koskenlaskua kumiveneellä Cuscon lähellä virtaavassa joessa. Vesi oli viileää ja puimme päällemme märkäpuvut. Saimme myös yllemme takit, jotka eivät kuitenkaan olleet vedenkestäviä. Muilla oli hauskaa kolmostason koskenlaskussa, mutta Anulle päivästä tuli reissun tähän astisista päivistä kurjin. Aamulla alkanut väsymys yltyi lihassäryksi ja järkyttäväksi paleluksi, eikä asiaa helpottanut se, että koskenlaskussa todella kastui. Koskenlaskun jälkeen pääsimme lähinnä vitsiltä vaikuttavaan saunaan, mutta tämäkään ei auttanut. Suihkustakin loppui kuuma vesi. Olo oli kuumeinen. Taas oli aika käydä lääkärin luona.

Lääkärin luona 39 asteen kuumeessa

Retkibussi vei meidät paikallisten sairaalaan, jossa lääkäri puhui vain vähän englantia. Asiat piti taas selvittää osin espanjaksi. Onneksi Anu on opiskellut jonkun verran espanjaa, joten asiat tulivat tälläkin kertaa selviksi, englanniksi ja espanjaksi. 39-asteen kuume ja hengitysteiden infektio olivat lääkärin diagnoosi. Ei muuta kuin lääkettä naamaan ja lepoa.

Sillä välin kun Anu lepäsi ja koetti kerätä voimia hostellihuoneessa, muu seurue hoiti käytännön asioita ja vietti viimeisiä yhteisiä iltoja ennen Jarkon ja Meten kotiinpaluuta. Viimeisenä iltana Jarkko ja Mette kokeilivat, miltä paikallinen erikoisuus marsu maistui. Petekin maistoi hiukan tätä lemmikkijyrsijää. Elukka tuotiin lautasella asiakkaalle kokonaisena, mutta sentään sheivattuna sekä hyvin kypsennettynä. Ihan hyvää se kuulemma oli, melko lähellä kananlihaa, mutta lihan löytäminen oli hankalaa. Niinpä itse lihan osuus annoksessa jäi melkoisen pieneksi.

Marsuateria lautasella

 

Meistä molemmista oli todella mukava tavata tuttuja ihmisiä täällä maailmalla. Tiemme erkanivat vajaan viikon yhdessäolon jälkeen.  Jarkon ja Meten oli aika palata kotiin ja meidän puolestamme suunnata kohti Machu Picchua. Saa nähdä, tapaammeko maailmanympärimatkamme aikana vielä lisää kavereita…

Ryhmäkuva Pisacin muinaisen inkakaupungin hulppeissa maisemissa (Mette, Jarkko ja myö)

 

Perun Limassa

Galapagos- saarten reissun jälkeen ajatus Limasta tuntui aika tylsältä. Luvassa olisi taas suurkaupunki, jonka vanhakaupunki tietysti olisi varmasti käymisen arvoinen paikka, mutta tuollaisen huippuluokan luontomatkan jälkeen  siinä ei olisi mitään erityistä hohtoa. Lensimme Limaan, koska halusimme säästää aikaa. Bussilla matka Quitosta Limaan olisi vienyt aikaa kokonaisen vuorokauden, mutta lentämällä sama matka taittui alle kahdessa tunnissa. Olimme molemmat aika väsyneitä Galapagos- saarten reissusta ja erityisesti muutaman huonosti nukutun yön takia, joten Limassa oleiluun sisältyisi jonkin verran ylimääräistä lepoa.

Limassa olimme varautuneet siihen, että taksit yrittäisivät huijata meitä väittämällä, että hostelli, johon haluamme mennä, on mennyt konkurssiin tai palanut tai sijaitsee vaarallisella paikalla. Olimme saaneet varaamastamme hostellista sähköpostin, jossa varoitettiin huijaavista taksikuskeista. Taksikuskit nimittäin saavat provikkaa hostelleilta hankkiessaan heille lisää asiakkaita. Kuinka ollakaan, kun hyppäsimme taksiin, niin johan sieltä alkoi tulla. Hostellimme on muka vaarallisella paikalla ja kuskilla olisi tiedossa edullinen ja hyvä toinen hostelli. Vaadimme päästä haluamaamme hostelliin. Olimme varautuneet pahimpaan, eli mahdolliseen ryöstöyritykseen tms. Onneksi epäilyksemme osoittautuivat turhiksi ja pääsimme kuin pääsimmekin hostellille.

37-vuotissynttärikakut Limassa

Liman vanhankaupungin kupeessa sijaitseva netin kautta varaamamme hostelli osoittautui hyväksi valinnaksi. Hostelli sijaitsi vanhassa rakennuksessa. Huoneet olivat korkeat ja tilavat. Keittiö oli pieni, mutta siisti. Pääsimme taas pitkästä aikaa itse kokkaamaan ruuat, kivaa! Anun myöhästyneet synttärikakut nautittiin myös hostellilla. Pesulakin löytyi parin kortteli päästä, joten saimme pyykit pestyä. 8kg:n pyykkikuorman pesettäminen maksoi vain 8e. Tosin tällä kertaa pesulan tädit olivat laittaneet meidän pyykkien sekaan jonkun toisen vaatteita, ja osa vaatteistamme puuttui. Homma selvisi onneksi, kun menimme takaisin pesulaan reklamoimaan. Lopulta saimme kaikki vaatteemme puhtaina mukaamme.

 

San Martinin aukio

Yksi kaduille tehdyistä koristeista. Materiaaleina oli käytetty kukkien terälehtiä ja hiekkaa.

Kävimme tietysti katsomassa, miltä Liman vanhakaupunki näyttää. Hienohan se oli isoine aukioineen, kirkkoineen ja muine vanhoine rakennuksineen. Vanhassakaupungissa vain oli jotain perin kummallista käynnissä. Luulimme ensin, että meneillään on jokin mielenosoitus, koska ihmisiä ja poliiseja oli joka puolella. Sitten ajattelimme, että kyseessä on jokin isompi kulkue. Lopulta arvelimme itse paavin olevan kaupungissa. Eipä ollut mikään noista. Asia selvisi keskusaukiolla. Kyse olikin uskonnollisesta juhlatapahtumasta. Jeesuksen kuvalla varustettua isoa ikonin tapaista koristetta rahdattiin ympäri aukiota. Koristeen vieressä paloi kynttilöitä. Ihmiset hurrasivat, taputtivat ja rukoilivat. Monet olivat pukeutuneet violetin ja valkoisen värisiin vaatteisiin. Nämä värit näyttivät olevan keskeisiä seremonian kannalta, sillä myös monet vanhat rakennukset sekä keskusaukion katedraali oli koristeltu ko. värein. Joka paikassa myytiin valkovioletin väristä krääsää ja sen värisiä ilmapalloja näkyi myös kaikkialla. Liikkuminen aukion läpi oli mahdotonta, koska tungos oli niin valtava. Lopulta kiersimme aukion parin korttelin päästä ja pääsimme eteenpäin reittiä, jota hostellilla saadussa kartassa oli suositeltu.

Väkijoukkoa Liman pääaukiolla

 

Limassa kävimme myös uudemmassa osassa Mirafloreksessa, josta löytyi ravintoloita, ostoskeskuksia ja kauppoja. Menimme aina Larcomar- ostoskeskukseen asti, josta näki alas Tyynenmeren rantaan. Yritimme kurkistella alas, josko siellä näkyisi joitain hienoja merilintuja tai muita eläimiä. No, eipä siellä ollut kuin muutama lokki ja pari surffaajaa. Ilma oli tänään viileä ja pilvinen. Eilen tarkeni t-paidassa, mutta tänään piti kulkea pitkähihaisessa. Liman ”kevät” ei ollut vielä kääntynyt kesäksi. Hostelli oli sisältä niin kylmä, että Anun sormet jäätyivät kalikoiksi ilman hanskoja. Syykin selvisi – hostelli oli periaatteessa ulkosalla, koska erään käytävän seinä oli avoin sisäpihalle. Lämmityksiä ei tietenkään ollut. Kuuma tee ja lämpimät vaatteet auttoivat. Huoneessa tarkeni onneksi nukkua hyvin, koska peitto oli todella lämmin. Ja kyllä meitä nukuttikin! Univelat piti saada pois, koska matka jatkui . Liman jälkeen suuntasimme kohti Cuscoa.

Mirafloreksen ranta, joka on selvästi kaupungin tasoa alempana

 

Tutkimusmatka Galapagoksella jatkuu

Päivä 6 (Isabela)

Aamupäivällä meillä oli ohjelmassa vaellus maailman toiseksi suurimman kalderan reunalla. Maailman suurin kalderahan löytyy USA:sta Yellowstonen kansallispuistosta. Vaelsimme ylös jonkin matkaa, jonka jälkeen eteemme avautui uskomaton näky. Halkaisijaltaan n.  10km pitkä kaldera näkyi mustana  alapuolellamme. Läheinen Sierra Negra- niminen tulivuori purkautui viimeksi lokakuussa vuonna 2005 ja syöksi sulaa magmaa sisuksistaan valtavat määrät alas kalderaan. Purkaus kesti kahdeksan päivää. Näimme myöhemmin illalla videokuvaa tämän tulivuoren purkauksesta. Kyllä Galapagoksen luonto on kaunis!

Ryhmäkuva kalderan reunalla

 

Iltapäivällä Pete pääsi muiden halukkaiden kanssa kokeilemaan surffausta Tyynenmeren mahtavissa aalloissa. Anu pääsi puolestaan katselemaan merilintuja rannalle ja nauttimaan muuten vain rantaelämästä. Illallinen oli jälleen kerran maukas. Ecuadorissa ja Galapagossaarilla on hyvää ruokaa!

Paikallinen erikoisuus vihanneskeitto popcornilla

 

Päivä 7 (Isabela – Santa Cruz)

Aamupäivällä lähdimme veneajelulle Isabela-saaren edustalle.  Rantauduimme kivikkoiselle luodolle, jossa näimme merileguaaneja, jotka olivat nousseet lämmittelemään aurinkoon. Luodon vieressä olevaan kapeaan ja matalaan vesialueeseen olivat puolestaan riuttahait jääneet laskuveden ajaksi vangiksi. Tosin tuo vankila oli haille turvapaikka isommilta pedoilta. Ne saivat rauhassa lepäillä vedessä.

Riuttahait päiväunilla

 

Pääsimme aamupäivällä vielä kerran snorklaamaan Galapagossaarten kirkkaisiin vesiin. Ja mikä snorklauspaikka, paras tähän astisista täällä! Vesi oli taas lämpimämpää. Näimme n. 20 isoa merikilpikonnaa, jotka uskaltautuivat tosi lähelle ihmisiä. Meritähtiä oli monenlaisia. Ainoastaan Galapagos-saarilla elävät merileguaanit olivat myös liikenteessä. Ne olivat matkalla rantakiville lämmittelemään  leväaamiaisen jälkeen. Tämä matelija on todella hauska näky uidessaan lähellä veden pintaa.

Merikilpikonna

 

Iltapäivällä matkasimme veneellä tämän reissun viimeiselle saarelle, Santa Cruzille. Santa Cruzilla pääsimme vielä samana päivänä käymään Charles Darwinin tutkimuskeskuksessa, jossa kasvatetaan Galapagoksenjättiläiskilpikonnia. Kilpikonnalapset viettävät vuosia täällä keskuksessa. Lopulta ne päästetään luontoon, kukin alalaji omalle saarelleen. Näin pyritään korjaamaan muinoin ihmisen aiheuttamia vahinkoja. Maakilpikonnat tapettiin joskus lähes sukupuuton partaalle. Onneksi pelastustyö on tuottanut tulosta, ja nykyään näitä jättiläisiä on paikoin jopa runsaasti.

Lonesome George eli Yksinäinen Yrjö

 

Näimme myös kuuluisan kilpikonnauroksen Lonesome Georgen, joka oli oman alalajinsa viimeinen edustaja ihmisten löytäessä sen Isla Pinta- nimiseltä Galapagossaarelta. Tämä suomeksi sanottuna Yksinäinen Yrjö on arviolta 70-100- vuotias. Yksinäinen Yrjö elelee Charles Darwinin tutkimuskeskuksessa ja houkuttelee ihmisiä ympäri maailmaa vierailulle.

Päivä 8 (Santa Cruz)

Nyt ymmärrän, miksi kilpikonnat ovat niin hitaita liikkumaan. :)

Yöllä Anuun iski tämän reissun ensimmäinen vatsatauti. Sairaala oli onneksi lähellä ja auki 24h, ja apteekkikin aukesi aikaisin aamulla. Lääkkeet auttoivat heti, ja taas oltiin retkikunnossa. Tänään pääsimme katsomaan Santa Cruz-saaren luonnonvaraisia Galapagoksenjättiläiskilpikonnia. Galapagoksenjättiläiskilpikonnat ovat ainutlaatuisia, sillä niitä ei tavata missään muualla. Suojeluohjelman ansiosta tälläkin saarella elää nykyään n. 3000 jättiläiskonnaa. Nämä jopa 200-vuotiaaksi elävät jättiläismatelijat olivat mahtava näky ruohikossa. Kilpikonnat laskivat ihmiset ihan lähelle, kunhan muisti lähestyä eläintä hitaasti ja takaa. Muutamat kilpikonnat olivat paraikaa ruokailupuuhissa. Pääsimme kaikki kuvauttamaan itsemme jättiläiskilpikonnien kanssa.

Jättiläiskilpikonnia ihmettelemässä

 

Laavatunneli

Kilpikonnien jälkeen kävimme katsomassa, miltä näyttää yksi Galapagossaarten monista laavatunneleista. Tämä laavatunneli muodostui miljoonia vuosia sitten, kun sula magmajoki virtasi tulivuorenpurkauksen seurauksena kyseisessä kohdassa. Tämä oli taas näitä Galapagossaarten erikoisuuksia.

Iltapäivällä kävelimme pitkälle valkohiekkaiselle rannalle, jonka edustalla aukeni turkoosi meri. Lähdimme melomaan kanooteilla suojaiselle lahdelmalle, ja saimme vielä kerran mahdollisuuden nähdä ainutlaatuisia eläimiä. Mangrovemetsikön suojissa lymyili merilintuja. Näimme hain vilahtavan kanoottimme alitse. Sinijalkasuula syöksyi veteen ja saalisti kalan aivan vieressämme. Oppaamme Zambokin jaksoi innostua tästä, vaikka hän on elänyt ikänsä näillä saarilla ja nähnyt eläimiä varmasti joka päivä. Galapagoksen luonto vaan on niin upea! Meille sattui mahtava sää viimeisenä varsinaisena  saarellaolopäivänä. Illalla ohjelmasa oli vielä jäähyväisillallinen.

Merileijona onnistui nappaamaan saaliin nenämme edessä.

 

Päivä 9 (Santa Cruz – Baltra – Quito)

Aamulla matkasimme bussilla ja veneellä viidennelle saarelle Baltralle, josta lento kohti Quitoa lähti. Varsinainen Galapagos- saarten kierros oli nyt takana. Meistä molemmista tuntui, että haluamme vielä joskus tulla takaisin näille ainutlaatuisille saarille, ja pidemmäksi aikaa. Haluamme ehdottomasti vierailla vielä muillakin saariryhmään kuuluvilla saarilla, joilla nyt emme päässeet käymään. Tämä oli kiistatta reissumme tähän astisista kohteista upein ja mieleenpainuvin. Galapagossaaria voimme lämpimästi suositella kaikille luontomatkailusta kiinnostuneille!

Galapagokselta löytyy myös oma pingviinilaji Galapagoksen pingviini, joka on mailman harvinaisin pingviini.

 

Illalla majoituimme Quitossa samaan hotelliin, jossa olimme yöpyneet ennen Galapagokselle lahtöä. Hotellihuoneen lattia ja itse hotellihuone olivat taas jääkylmiä, vaikka ulkona oli päivällä ollut 20 astetta. Nukkumaan mennessä piti pakkautua monien vällyjen alle, että sai itsensä lämpimäksi.

Päivä 10 (Quito – Lima)

Aikainen herätys ja lentokentälle. Tänään vaihdoimme maata. Ecuador jäi taakse ja Peru kutsui. Galapagossaaret jäivät päällimmäisenä mieleen Ecuadorista. Niitä muistelemme vielä pitkään, ja joskus sinne vielä palaamme…

Pulleat Darwininsirkut

 

Flamingo sekä rapuja, joita Galapagos- saarten rannat olivat pullollaan

 

Darwinin jalanjäljillä Galapagossaarilla

Tällä veneellä siirryimme saarelta toiselle.

Charles Darwin kiersi maailmaa viisi vuotta. Hän saapui Galapagossaarille vuonna 1835 ja vietti täällä viisi viikkoa tutkien saarten monipuolista ja ihmeellistä eläinmaailmaa. Hän vieraili neljällä eri saarella. Darwin keräsi saarilta materiaalia mukaansa. Hän teki johtopäätöksiä havaintojensa ja materiaalinsa perusteella ja loi evoluutioteorian, joka mullisti käsityksiä eliöiden kehitymisestä. Me kierrämme maailmaa vuoden ajan. Vierailimme viidellä Galapagossaarten saarella. Valitsimme useiden tarjolla olevien matkojen joukosta Land Galapagos Tourin eli matkan, jonka aikana yövyttiin hotelleissa saarilla eikä laivalla, niin kuin useilla muilla Galapagossaarten reissuilla tehdään. Saarelta toiselle kuljettiin veneellä sekä osa päiväretkistä tehtiin veneellä. Näin meille tarjoutui mahdollisuus nähdä saaria monipuolisemmin. Pääsimme osallistumaan matkaan kuuluviin eri aktiviteetteihin maalla ja merellä.

Galapagossaarten erikoisuus sinijalkasuula

Tässä vaiheessa täytyy jo mainita, että Galapagossaaret ovat aivan käsittämättömän upea matkakohde! Vastaavaa ei ole eteemme koskaan tullut. Luonto ja eläimistö täällä ovat vertaansa vailla. Kylmät merivirrat tuovat saarten merialueille runsaasti ravinteita, joten meri kuhisee elämää. Lintulajit ovat toinen toistaan ihmeellisempiä. Esimerkiksi sinijalkasuulalla on vaaleansiniset jalat. Jokaisella saarella on omat tyypilliset eläinlajinsa. Merileguaanit ovat toisilla saarilla harmaanmustia, toisilla punertavia tai vihertäviä. Kasvit ovat myös erikoisia ja upeita. Saarilla kasvaa villinä hedelmiä, joita kuka tahansa voi vapaasti kerätä syötäväksi.  Saaret ovat tuliperäistä ja maa hyvin hedelmällistä. Kuten oppaamme Zambo sanoi, siemen kuin siemen itää ja kasvaa täällä.

Päivä 1 (Quito)

Majoituimme Quitossa hotelliin, josta matkamme kohti Galapagosta alkaisi. Illalla meille kerrottiin infotilaisuudessa lyhyesti tulevasta matkastamme saarille. Tapasimme retkiryhmämme, johon kuului  10 henkeä, viisi ihmistä Kanadasta, yksi USA:sta, kaksi Australiasta ja me kaksi Suomesta.

Päivä 2 (Quito – San Cristobal)

AeroGal lennätti meidät Galapagos- saarille

Lensimme Quitosta Galapagossaarille. Lentomme saapui San Cristobal-nimiselle saarelle, jonne majoituimme kahdeksi yöksi. Tapasimme oppaamme Zambon. Veimme tavarat hotelliin ja lähdimme samantien liikenteeseen. San Cristobalin kaupungin rannat olivat täynnä merileijonia. Niitä makaili jopa laitureilla, veneissä sekä teillä. Myös merilintuja saattoi bongata kaupungin rannalla. Menimme ensin lounaalle ja hiukan myöhemmin autoilla näkäalapaikalle, josta sitten poljimme maastopyörillä takaisin kaupunkiin. Opas esitteli meille matkalla saaren kasvillisuutta ja eläimistöä. Poljimme rannalle, jossa näimme paljon merileijonia sekä useita eri lintulajeja. Merileguaanit olivat pilvisen sään takia vetäytyneet piiloon, joten niitä emme harmiksemme nähneet. Illalla ohjelmassa oli vielä tervetuloillallinen.

Merileijonanuorukainen

 

Päivä 3 (San Cristobal)

Kotkarauskuparvi

Tänään pääsimme ensimmäistä kertaa snorklaamaan.  Vuokrasimme märkäpuvut, koska meri oli tähän aikaa vuodestaa viileää, vain 20-asteista. Ensimmäisessä snorklauspaikassa meitä onnisti. Näimme merikilpikonnia, monia erilaisia kaloja, rauskuja ja Anun suosikkieläimen merileguaanin, joka ruokaili meressä aivan kuten Avara luonto- ohjelmassa, jota katsoimme noin vuosi sitten kotisohvalla! Vesi oli hyvin kirkasta, joten snorklaaminen oli mahtavaa viileästä vedestä huolimatta. Toinen snorklauspaikkamme oli hyvin syvä kanjoni kallioiden välissä. Siellä näimme kuuden kotkarauskun parven, joka lipui allamme yllättävän lähellä pintaa pitkän aikaa. Hait olivat myös liikenteessä, mutta ne olivat syvemmällä, eivätkä uskaltautuneet lähellemme samalla tavalla kuin Belizessä. Veneessä nautitun lounaan jälkeen kävimme vielä eräällä hienolla valkohiekkaisella rannalla tutkiskelemassa luontoa. Rannalla näkyi lisää merileijonia (joita olimme viimeisten kahden päivän aikana nähneet jo runsaasti), erilaisia lintuja sekä kaksi auringossa lämmittelevää merileguaania. Mikä päivä, niin paljon kaikkia erilaisia eläimiä!

Merileguaani ruokailemassa pinnan alla

 

Päivä 4 (San Cristobal – Floreana)

Lähdimme heti aamupalan jälkeen matkaan kohti toista Galapagossaariin kuuluvaa saarta, Floreanaa. Floreana on yksi saariryhmän eteläisimmistä saarista. Floreana on pieni saari ja siellä asuu vain 175 ihmistä. Venematka saarelta toiselle kesti reilut kaksi tuntia. Matkan alku oli hyvin pomppuinen. Näimme matkalla ison joukon delfiinejä, jotka hyppivät aaltojen keskellä. Näimme myös ison parven albatrosseja.  Emme rantautuneet Floreanalle heti, vaan pidimme snorklaustauon saaren edustalla. Vesi oli kylmempää kuin San Cristobalin edustalla, mutta onneksi meillä oli märkäpuvut. Kylläpä taas kannatti sukeltaa veteen! Näimme useita isoja merikilpikonnia. Ne olivat mahtava näky pinnan alla! Yllättävän nopeasti ne uivat vedessä. Olisipa vain laivalla ollut sauna, sillä vedessä kyllä tuli kylmä. Onneksi aurinko alkoi paistaa ja pääsimme lämmittelemään laivan kannelle.

Kun rantauduimme Floreanaan, meitä odotti rantakivillä upea näky. Saarelle ominainen merileguaanilaji esittäytyi meille runsain lukumäärin. Punertavanväriset leguaanit olivat nousseet kiville lämmittelemään. Jotkut leguaanit olivat punavihreitä. Ne eivät välittäneet meistä melko lähellekin tulevista ihmisistä yhtään, vaan lekottelivat auringossa tyynesti. Välillä ne sylkivät sieraimistaan suolaa. Merileguaanit kun ruokailevat meressä, niin samalla ne joutuvat nielemään merivettä, jonka suola pitää poistaa elimistöstä myöhemmin. Kyseessä ei ole siis puolustautumismekanismi, niin kuin aluksi luulimme.

Punertava merileguaani Floreanan saaren rantakivillä

 

Iltapäivällä meillä oli ohjelmassa vaellus ylempänä saaren sisäosissa. Pääsimme vierailemaan jättiläiskilpikonnien aidatulla asuinalueella. Kyseessä oli maalla elävä Galapagoksenjättiläiskilpikonna. Näimme useita isoja konnia. Ne olivat vaikuttava näky liikkuessaan hitaasti eteenpäin ja kurkistaessaan kilpensä alta. Mikä mahtava luontopäivä jälleen!

Päivä 5 (Floreana – Isabela)

Tänään matkustimme veneellä kolmannelle Galapagossaarelle, Isabelalle. Kyseessä on pinta-alaltaan suurin Galapagossaariryhmän saari. Isabelalla meitä odottivat pitkä valkohiekkainen palmuranta, turkoosi meri, ihanan aurinkoinen lämmin ilma sekä jälleen kerran iso joukko auringossa lämmitteleviä merileguaaneja. Niiden katselemiseen ei kyllästy koskaan! Isabelan saarella näimme myös luonnonvaraisia flamingoja.

Galapagos- saarten selviytyjät

 

Kilpikonnavauva

Isabelalla pääsimme tutustumaan jättiläiskilpikonnien kasvatuskeskukseen. Näimme paljon eri ikäisiä maakilpikonnia vauvasta vaariin ja saimme pidellä käsissämme aivan pientä reilun kuukauden ikäistä kilpikonnaa. Nämä jopa 200-vuotiaiksi elävät matelijat ovat olleet uhanalaisia Galapagossaarilla ihmisten takia, mutta nyt mm. tämän kasvatuskeskuksen ansiosta niiden lukumäärä on kasvanut reilusti.

Kyynelten muurilla

Samalla reissulla kävimme myös katsomassa kyynelten muuria. Kyynelten muuri on saarella olleiden vankien muinoin rakentama iso muuri. Muuri on myös hautausmaa, eli sen sisälle on ”haudattu” vankien ruumiita.

Illansuussa ohjelmassa oli rentoutumista ja vapaata aikaa. Rantabaarin luona pääsi pelaamaan beach volleyta aaltojen kohinassa. Galapagossaarilla aika tuntuu pysähtyneen. Täällä ei ole kiire minnekään. Tämä on lomaa parhaimmillaan.

Rantalentopalloa auringon laskiessa Isabelan saarella

 

Uuteen maanosaan

Copa Airlinesin kone laskeutui Quiton kentälle Ecuadoriin. Samalla meille tuli tämän reissun kolmas maanosa, Etelä-Amerikka. Jos lasketaan kaikki aiemmatkin reissumme, niin tämä oli viides maanosa,  jossa olemme matkustaneet. Meillä olisi siis enää kaksi puuttuvaa maanosaa käytävänä.

Pääsyy Ecuadoriin tuloon oli se, että halusimme vierailla Galapagos- saarilla. Meillä olikin risteily varattuna sinne, mutta sitä ennen meillä olisi neljä päivää aikaa tutustua muuhun Ecuadoriin. Pääkaupunki Quito suurkaupunkina ei kiinnostanut niin paljon, että olisimme jääneet sinne koko täksi ajaksi, vaan hyppäsimme bussiin, joka kuljetti meidät Banokseen, yhteen Ecuadorin tärkeimmistä matkailukaupungeista.

Banoksen keskustan kirkko iltavalaistuksessa

Banos on 15000 asukkaan pikkukaupunki  170km Quitosta etelään. Banos sijaitsee vuorilla 1800m:n korkeudessa merenpinnasta. Ympärillä kohoavat Andien jyrkät tummanvihreät vuorenrinteet, jotka ovat osittain pilvien peitossa. Läheisen tulivuoren huippua emme koskaan nähneet pilvisyyden takia. Kaupunki on täynnä hostelleja, ravintoloita sekä retkiä tarjoavia matkatoimistoja. Me olimme varanneet netistä etukäteen hostellihuoneen kolmeksi yöksi. Päästyämme hostellille vuorossa olivat tutut kuviot; tavaroiden purku, kaupassa käynti ja illallisen valmistus hostellin keittiössä. Panama Cityn helle oli vaihtunut viileäksi 20- asteiseksi mutta miellyttäväksi sääksi. Hostellihuoneen lattia oli jääkylmä ja huone muutenkin melkoisen viileä. Lämmityksiä ei näillä leveysasteilla ole, eikä hostellissamme myöskään ilmastointia. Tosin sitä emme olisi tarvinneetkaan. Tällä kertaa suihkusta tuli sentään lämmintä vettä.

Käytimme Banokseen varaamamme kaksi kokonaista päivää luontoon tutustuen. Ensimmäisenä päivänä lähdimme vaeltamaan ylös vuorille. Jo edellisenä iltana huomasimme erään vuoren huipulla valaistun ristin ja ajattelimme, että sinne täytyy päästä. Mikä siinä onkaan, että aina kun näkee jotain jossain korkealla vuorilla, niin sinne on mentävä! Taas olisi edessä iso urakka ylös jyrkkää vuorenrinnettä.

Banoksen kaupunki Andien keskellä

 

Uusi tuttavuutemme laama

Vuorenhuippu, jossa risti sijaitsee, oli vasta alkusoittoa. Toki sieltä avautuivat hyvät näkymät Banoksen kaupunkiin, mutta viereiset vuoret olivat vielä korkeampia ja houkuttelivat vaeltamaan. Niinpä vaelsimme vielä ylemmäs. Kuljimme läpi erään kylän. Kylän jälkeen vastaan tuli jonkinlainen maatilan tapainen paikka, jonne sai mennä katselemaan eläimiä ja värikkäitä kukkia. Siellä näimme pari laamaa sekä ankkoja. Kanoja ja koiria pyöri kaikkialla reittimme varressa. Kukotkin kiekuivat.

Vaelluksemme määränpää maja puussa

Vaelluksemme määränpää oli puuhun rakennettu pieni talo, josta näki vuorimaisemia. Puutalo natisi epäilyttävästi, mutta uskaltauduimme ylös taloon. Eväät maistuivat hikisen urakan jälkeen ylhäällä puutalossa Andien maisemia ihaillen. Matkailijoita oli liikkeellä hyvin vähän, joten saimme olla kahdestaan talossa, jonka maksimikapasiteetti oli kuusi henkilöä.

Toisena luontoontutustumispäivänä päätimme vuokrata polkupyörät. Vuokraus oli todella edullista verrattuna USA:n vastaaviin hintoihin. Saimme pyörät päiväksi hintaan $6 eli reilulla 4 eurolla/pyörä. Tässä vaiheessa mainittakoon, että Ecuador osoittautui kaiken kaikkian tosi edulliseksi maaksi. Vaikka maan virallisena valuuttana on USA:n dollari, hinnat olivat ihan eri luokkaa kuin USA:ssa. Bensakin oli yli puolet halvempaa kuin USA:ssa. Esimerkiksi bussilla matkustaminen, retkien hintataso ja ruuan hinta olivat kaikki todella edullisia.

Lähdimme pyöräilemään hostellinomistajan meille suosittelemaa reittiä, joka kulki Banoksenkin ohitse virtaavan joen reunamaa pitkin. Itse asiassa joki virtasi kaukana alapuolellamme, joten näkymät olivat upeat. Ainut huono puoli oli se, että jouduimme pyöräilemään lähes koko ajan autoteitä pitkin. Reitti kulki läpi monen tunnelin, mutta onneksi meidän ei tarvinnut pyöräillä kuin yhden tunnelin läpi, loput tunnelit pääsimme kiertämään pikkuteitä pitkin. Paikallinen ajokulttuuri huomioon ottaen tunnelit eivät ole niitä turvallisimpia paikkoja ajaa pyörällä.

Kaksoisvesiputoukset

Pyöräilyreitin varrella näimme hienoja vesiputouksia. Joen yli oli moneen kohtaan rakennettu korihissejä, joilla saattoi pilkkahintaan ylittää joen ja palata takaisin. Lisäksi yhdessä kohdassa oli mahdollisuus vaijeriliukuun ja eräältä sillalta benjihyppyyn. Me jätimme nämä aktiviteetit tällä kertaa väliin.

Viimeisenä iltana Banoksessa hostellillamme oli perjantai-illan kunniaksi järjestetty pizzajuhlat. Hostellin omistajapariskunta teki tilauksesta pizzaa 3 dollarilla/henkilö. Hostelli oli off season- kaudesta huolimatta lähes täysi, joten pariskunta sai paiskia töitä hiki hatussa. Mekin osallistuimme pizzajuhliin. Hostellilla oli muitakin teemailtoja, kuten lauantain grillijuhlat ja sunnuntain elokuvailta. Kuulimme jonkun sanovan, että tämä hostelli (Los Pinos nimeltään) olisi kaupungin paras hostelli. Mene ja tiedä, mutta myös netissä tämä hostelli oli saanut erinomaiset arvostelut. Mielestämme hostelli oli hyvä, edullinen ja siisti, mutta keittiöön olisimme toivoneet hiukan parempaa varustelua.

Pizzajuhlien antimia

 

Quiton vanhakaupunki oli hyvin mäkinen.

 

Banoksesta hurautimme bussilla takaisin Quitoon.  Saavuimme Quitoon hyvissä ajoin ja ehdimme kuin ehdimmekin käydä katsomassa Quiton hienoja vanhankaupungin rakennuksia. Quitohan on yksi maailman korkeimmalla sijaitsevista pääkaupungeista (2850m meren pinnasta). Kaupunki olikin hyvin mäkinen. Tutustuimme vanhaankaupunkiin hyvin nopeasti, sillä halusimme mennä aikaisin nukkumaan tuona iltana. Pian alkaisi yksi reissumme kohokohdista, kymmenpäiväinen vierailu Galapagos- saarille.  Maltoimme tuskin odottaa seuraavaa päivää…

Hostellielämää Panama Cityssä

Tica Bus kuljetti meidät yön yli San Josesta Panaman rajalle. Matka taittui mukavasti nukkuessa. Klo 5 aamulla meidät pistettiin ulos bussista rajalla Costa Rican puolella. Ohjelmassa olisi tuttuun tapaan passintarkastus. Kuinka ollakaan, passintarkastus avautuikin vasta klo 6, joten jouduimme jonottamaan tunnin. Sitten kun passintarkastus avautui, eivät tietokoneet toimineet. Lisää viivästystä siis. Panaman puolella jouduimme myös jonottamaan melko pitkään passintarkastukseen. Vasta kun melkein kaikkien bussimme matkustajien passit oli tarkastettu, aukeni matkavararoiden tarkastuspuoli. Siellä sitten pidettiinkin yllätykseksemme nimenhuuto. Tämän jälkeen matkatavarat tarkistettiin. Tämä tarkastus oli kyllä kaikkien tarkastusten huippu. Rinkkamme olivat lukituissa suojapusseissa. Tullimies taputteli hiukan rinkkojamme suojapussien läpi ja päästi meidät sitten takaisin bussiin. Tuntui taas kerran niin turhalta raahata rinkat tulliin tuollaisen tarkastuksen takia. Kaikesta huolimatta emme saapuneet Panama Cityyn kovinkaan paljon aikataulusta myöhässä.

Vallankumoustorni

Meillä oli aikaa tutustua Panamaan vain kolme päivää, joten olimme päättäneet jo aiemmin, että viettäisimme nuo kolme päivää pääkaupungissa Panama Cityssä. Olisihan kolmessa päivässä ehtinyt kiertää puoli Panamaa, mutta aina ei jaksa sinkoilla paikasta toiseen, ainakaan näin pitkällä reissulla. Välillä pitää ottaa rennommin. Olimme varanneet Hostelworld- sivuston kautta etukäteen edullisen hostellimajoituksen, jonne hurautimme bussiasemalta taksilla 5 dollarilla (vajaalla 4 eurolla).

Mamallena Hostel osoittautui todella kivaksi paikaksi. Hostellithan ovat sikäli mukavia majapaikkoja, että niissä pääsee juttelemaan muiden reppumatkalaisten kanssa. On mielenkiintoista kuulla, mistä kukakin on kotoisin, kuinka kauan on ollut reissussa ja mihin aikoo seuraavaksi. Mamallena oli hyvin varusteltu hostelli. Mukavien yleisten tilojen lisäksi hostellissa oli keittiö, jossa pystyi kokkaamaan itse ruuat ja iso jääkaappi, johon saattoi laittaa omia ruokia, kunhan pisti ne ensin muovikassiin ja nimesi kassin. Aulan tv:ssä pyöri koko päivän elokuvia ja nettiyhteyskin toimi. Hostellissa pystyi myös pesemään pyykkiä. Huoneet olivat pieniä, mutta puhtaita. Ilmastointikin oli käytössä huoneissa klo 21-8 välisenä aikana. Tosin ilmastointilaitetta oli hankala säätää. Se oli joko liian kylmällä tai liian lämpimällä. Saimmekin molemmat pienet nuhat tuon ilmastoinnin takia. Monet reissaajat (varsinkin yksin matkaavat) yöpyivät yhteismajoitussaleissa, mutta me monien muiden pariskuntien tavoin halusimme ottaa kahden hengen huoneen. Silti saimme majoituksen edullisesti n. 21e/yö.

Illallinen valmistumassa

 

Anu ja ystävämme hostellikoira Choco

 

Hostellin työntekijät olivat ystävällisiä ja auttoivat kaikissa mahdollisissa asioissa. Hostellin vakiokalustoon kuului myös hostellin oma koira Choco, jonka lahjoimme ystäväksemme porsaanluilla. Oli mukava pitkästä aikaa kokata itse ruuat ja syödä kaikessa rauhassa muiden matkalaisten seurassa hostellin ulkoterassilla. Kohtalaisen hyvää chileläistä viiniä irtosi kaupasta ruuan kyytipojaksi todella edullisesti. Nyt meidän kyllä taas kelpasi!

Herkkuillallinen viinillä. Huomaa myös upeat viinilasit :)

 

Panama Cityn ja koko Panaman tunnetuin nähtävyys on Panaman kanava. Tämä 82km pitkä kanava mahdollistaa laivaliikenteen Tyyneltä valtamereltä suoraan Atlantin valtamerelle, eli on todella merkittävä asia laivaliikenteen kannalta. Kanava on n. 80km pitkä, ja se sisältää kolme eri sulkua. Näissä kohdissa laivat joutuvat odottamaan veden pinnan mekaanista säätelyä. Veden pintaa siis nostetaan ja lasketaan, jotta laiva pääsee läpi kohdasta, jonka toisella puolella veden pinta on korkeampi kuin toisella puolella. Seurasimme kahden laivan kulkua Miraflores- sulun läpi. Veden pinnan lasku tapahtui 8 minuutissa.Tämän jälkeen laiva pääsi etenemään sulun toiseen vaiheeseen ja odottamaan vielä uudestan veden pinnan laskua. Aikaahan tähän kaikkeen kului, mutta paljon enemmän aikaa olisi mennyt, jos laivat olisivat joutuneet kiertämään koko Etelä-Amerikan mantereen!

Laivat etenemässä kohti Tyyntä valtamerta Mirafloreksen suluissa

 

Panama Vieja

Panama Cityn muihin pakollisiin nähtävyyksiin kuuluvat kaksi vanhaakaupunkia ”Casco Viejo” ja ”Panama Vieja.” Näistä Casco Viejo on hienompi. Panama Vieja on lähinnä raunioita. Lisäksi kaupungin pilvenpiirtäjät ovat nähtävyys itsessään, sillä Keski-Amerikasta ei vastaavia löydy. Niitä Panama Cityn keskustassa on yllättävän paljon. Itse kaupungista käsin pilvenpiirtäjien määrää ei pysty kunnolla hahmottamaan, vaan kannattaa mennä ylös Ancon- nimiselle kukkulalle, josta avutuvat hyvät näkymät koko kaupunkiin.  Itse ajoimme taksilla edullisesti muutamalla eurolla ylös kukkulalle. Kukkulan laella oli paljon lintuharrastajia sekä taulu, johon oli merkattu viimeisten päivien lintuhavainnot. Kukkulan alue oli muutenkin mielenkiintoinen viheralue keskellä suurkaupunkia. Kun kävelimme alas kukkulalta, näimme jonkinlaisia pieniä apinoita puissa, mutta ne olivat niin kaukana ja piilossa oksien lomassa, ettemme saaneet niistä kunnon kuvaa.

Panaman vanhakaupunki ”Casco Viejo”

 

Panama Cityn pilvenpiirtäjäkeskustasta tuli mieleen Miami. Amerikkalaisethan ovat hääränneet Panamassa rakentaen Panaman kanavaa, joten yhteys on selvä. Panamaa voisi ainakin pääkaupungin perusteella kutsua Amerikan pikkuveljeksi. Maan oma valuutta on syrjäytynyt Yhdysvaltojen dollarin tieltä. Kaupoissa myydään amerikkalaisia tuotteita ja ruokavalikoimat ovat selvästi paremmat kuin muissa Keski-Amerikan maissa. Panama Citystä löytyvät kaupunginosat San Francisco, Los Angeles ja Santa Ana. Bensasta panamalaiset joutuvat pulittamaan saman verran kuin amerikkalaiset, mutta muuten hintataso on edullisempi. Mielestämme Panama on askeleen edistyksekkäämpi kuin muut Keski-Amerikan maat.

Panama Cityn keskustaa pilvenpiirtäjineen

 

Nyt oli sitten kuukauden mittainen Keski-Amerikan kierros takanapäin. Edessä olisi siirtyminen kohti uutta maanosaa, Etelä-Amerikkaa.

Kerran Costa Ricassa

Nicaraguasta pääsimme kätevästi luotettavalla Tica Busin bussilla Costa Rican pääkaupunkiin San Josehen. Olimme saaneet kaupungin turvallisuudesta ristiriitaisia tietoja, joten päätimme ottaa varman päälle ja jäädä yöksi bussiyhtiön omaan hotellin Tica Bus- hotelliin, joka sijaitsi asemalla. Siisti ja turvallisen oloinen huone irtosi 37 dollarilla (n. 27e).

Halusimme tutustua pääkaupungi n lisäksi maan muihinkin osiin, mutta Costa Ricasta on matkailijan vaikea saada infoa netistä tai mistään muualtakaan. Keski-Amerikan maista Guatemala ja Belize ovat turistiystävällisimpiä, mutta esim. Nicaraguassa ja Costa Ricassa nämä asiat ovat alkeellisemmalla tasolla. Kyselimme hiukan paikallisilta ihmisiltä paikoista, joihin kannattaisi mennä. Onneksi emme lähteneet Karibian rannalle,niin kuin alunperin olimme suunnitelleet. Siellä nimittäin sataa hyvin paljon. Meille suositeltiin Tyynenmeren rantoja. Costa Rican parhaimmat ja aurinkoisimmat rannat sijaitsevat maan luoteisosissa, mutta koska meillä oli San Josen yön lisäksi vain kolme yötä aikaa viipyä maassa ennen Panamaan menoa, emme halunneet lähteä niin pikälle. Tai pitkälle ja pitkälle, Costa Rica on muiden Keski-Amerikan maiden ohella pieni maa, mutta tiet ovat onnettoman hitaita ja matkanteko kestää yllättävän kauan. Keskituntinopeudeksi paikallisbusseilla voi laskea korkeintaan 50km/h. Tämän takia valitsimme Costa Rican pääkohteeksemme Puntarenaksen kaupungin, joka sijaitsee vain puolentoista tunnin bussimatkan päässä San Josesta Tyynenmeren rannalla.

Olimme varmaan koko Puntarenaksen kaupungin ainoat ulkomaalaiset turistit. Itse kaupungissa ei ollut mitään ihmeempää nähtävää. Rantakaan ei sameine vesineen ollut kovin houkutteleva, vaikka kävimme kerran polskimassa Tyynenmeren lämpimissä aalloissa. Niinpä päätimme tehdä päivän retkiä Puntarenaksesta käsin. Ensimmäiseksi käyntikohteeksemme valitsimme Monteverden kansallispuiston.

Monteverden sademetsämaisemaa

Monteverden reissu osoittautui melkoiseksi hukkareissuksi lupaavista esitteistä huolimatta. Matkustimme ensin  Monteverden kaupunkiin bussilla kolme ja puoli tuntia. Sitten meillä oli vain kolme ja puoli tuntia aikaa siirtyä juosten kaupungista neljän kilometrin päässä sijaitsevaan sademetsäpuistoon, tutustua puistoon ja palata taksilla takaisin bussiasemalle, josta viimeinen bussi lähtisi klo 15 iltapäivällä takaisin Puntarenakseen. Onnistuimme tässä aikataulullisesti haastavassa rupeamassa, mutta itse sademetsäpuisto oli melkoinen pettymys. Ensinnäkin sisäänpääsy oli  $17 (n. 12e) per nenä, eli melkein yhtä paljon kuin minkä tahansa USA:n kansallispuiston viikon sisäänpääsymaksu. Toiseksi, emme saaneet rahoille mitään vastinetta. Näimme puistossa vain yhden perhosen, jonkun ison tuhatjalkaisen, oravan ja pari pikkulintua. Kulkuväylätkin olivat sisäänpääsyyn nähden todella huonot. Hyvä puoli oli se, että Puntarenaksen armoton kuuma ja kostea helle oli helpottanut, sillä liikuimme ylhäällä vuorilla n. 1,5km:n korkeudessa. Bussimatkakaan ei ollut kallis, vain n. 2e/hlö/suunta. Mutta mistä näitä etukäteen tietää. Kuten sanottu, Costa Rica ei ole niitä parhaita matkailumaita.

Seuraavana päivänä lähdimme aivan toisenlaiselle retkelle. Suomen ulkoministeriön nettisivujen tiedotteessa sanottiin, että kaikki retkien tarjoajat eivät ole luotettavia Costa Ricassa. Siitä huolimatta varasimme hotellimme aulasta löytyvän esitteen perusteella retken Costa Rican rannikkovesillä sijaitsevalle paratiisisaarelle. Hiukan epäilimme tuon saaren paratiisimaisuutta, vaikka esitteessä luvattiin valkohiekkaista rantaa, snorkalausta, herkullista lounasta yms.

Tällä kertaa meidän ei tarvinnut pettyä. Retki osoittautui oikein hyväksi ja järjestelyt toimivat hyvin. Ajoimme ensin tunnin isohkolla veneellä Isla Tortuga- nimiselle vaaleahiekkaiselle palmusaarelle, ihan vain me kaksi ja kuski. Näimme matkalla paljon merilintuja, mm. pelikaaniyhdyskuntia. Saarella saimme uida lämpimässä vedessä, joka oli kirkkaampaa kuin Puntarenaksessa. Pääsimme myös snorklaamaan saaren edustan koralliriutalle. Riutta ei ollut mitenkään ihmeellinen Punaisenmeren upean kirkkaisiin korallivesiin verrattuna. Belizessäkin snorklasimme hienommissa vesissä. Näimme tälläkin kertaa kuitenkin paljon värikkäitä kaloja sekä meritähden, merikäärmeen ja jonkinlaisen merihämähäkin. Ei siis hukkareissu missään nimessä!

Meritähtönen

 

Oppaamme sai rikki kookospähkinän. ;)

Retken hintaan kuuluva barbecue- lounaskin oli varsin herkullinen, joten 50 dollarin (n. 35e:n) retkimaksu per henkilö ei tuntunut kalliilta. Mehukkaat ananasviipaleet maistuivat myös saarella. Veneemme kuljettaja halkaisi meille kookospähkinän, ja saimme maistella tuoretta kookosta ja juoda pähkinän sisällä olevaa kummallisen makuista kirkasta nestettä. Näimme vielä poistulomatkalla muutaman tumman delfiinin, joten retki oli onnistunut. Tämä oli Costa Ricaa parhaimmillaan!

Lounastauolla

 

Paratiisisaari Isla Tortuga

 

Puntarenaksesta siirryimme takaisin San Josehen. Meillä oli koko päivä aikaa tutustua Costa Rican pääkaupunkiin, joka ei tarjonnut oikeastaan mitään ihmeempää nähtävää. Yöbussi kuljettaisi meidät kohti Keski-Amerikan viimeistä kohdettamme Panama Cityä.