Suomen suurin matkablogiyhteisö

Nordkapp, Vardø ja Hornøyan lintusaari

Vajaan kahden viikon Norjan reissusta vietimme suurimman osan Lofooteilla ja Senjalla. Halusimme kuitenkin nähdä myös muitakin Pohjois-Norjan osia. Siinä missä Lofoottien maisemia hallitsevat jylhät lumihuippuiset vuoret, on tundra pääosissa siirryttäessä kauemmas kohti itää ja Venäjän rajaa. Vuoret mataloituvat, mutta vuonot ja meri ovat edelleen läsnä. Hienoja maisemia siis täälläkin!

Nordkapp on turistien suosima kohde aivan Norjan pohjoisimmassa kolkassa. Nordkapp on nopea käyntikohde. Paikassa ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä, mutta se on manner-Euroopan pohjoisin kohta, siksi mekin sinne suuntasimme. Alueelle on noin 40€:n suuruinen parkkimaksu, joka on oikeastaan pakko maksaa, ellei sitten halua jättää autoa neljän kilometrin päähän tien laitaan. Tie on kapea, ja niin kaukana määränpäästä on lähin ilmainen parkkeeraamismahdollisuus. Nordkappin parkkipaikalla voi kuitenkin myös yöpyä tuohon samaan hintaan, joten hinta ei loppujen lopuksi olekaan niin järisyttävä, jos yöksi jää. Museoon on erillinen sisäänpääsymaksu, eikä matkamuistomyymälässä oikein tahdo saada rauhassa tehdä ostoksia, jos ei ole pääsymaksua maksanut. Onnistui se onneksi kyllä kuitenkin. Vessassa sentään saa käydä rauhassa.

Nordkapp on manner-Euroopan pohjoisin kohta.

Kesällä Nordkappissa on yötön yö, mutta sää saattaa olla sumuinen. Tällöin näkyvyys on heikko, eikä maisemista tahdo saada tolkkua. Sumu kuitenkin hellittää melko pian, kun ajelee poispäin sisämaahan päin.

Nordkapp on tavallaan keskellä ei mitään, mutta kyllä sinne onnistuu päiväreissukin Suomen puolelta. Kannattaa kuitenkin yhdistää Nordkappissa käyntiin muitakin Pohjois-Norjan kohteita, jos aikaa vain on. Me suuntasimme Nordkappista idemmäksi Varangin niemimaalle. Tie on täällä kapea ja välillä mutkikaskin, joten keskivauhti ei kovin korkeaksi pääse nousemaan. Asutusta on enemmän kuin Suomen Lapissa, mutta sekin harvenee itään mentäessä. Varangin niemimaalla näkee aavaa tundraa ja merta sekä pieniä kyliä ja kaupunkeja. Mereltä puhaltava raikas viileä tuulahdus muistuttaa siitä, et nyt ollaan tosi kaukana pohjoisessa, ja jopa napapiirille on pitkä
matka.

Tie kulkee halki tundran.

Välillä teiden varsilla voi nähdä lampaita.

Sanotaan, että tundran kesä on lyhyt mutta kaunis. Sen kyllä huomaa Varangin niemimaalla. Kaikki on kesäkuussa aivan vaaleanvihreää. Siellä täällä kasvavat tunturi- ja vaivaiskoivut tuovat lisävaihtelua muutoin kovin puuttomalle tundralle. Tuntuu, että luonto on vasta herännyt pitkästä talviunestaan. Itse nautimme täysin siemauksin tästä alkukesän riemukkaasta tunnelmasta.

Porojakin voi täällä nähdä.

Reittimme kulki Vadsøn kaupunkiin, josta löysimme pienen leirintäalueen. Yövyimme täällä yhden yön verran. Kaupunki on pieni, mutta peruspalvelut löytyvät. Mitään varsinaista nähtävää ei ole, mutta tarkoituksemme olikin sitten aamulla suunnata eteenpäin seuraavaan kaupunkiin eli Vardøhön. Vardø on vielä kauempana idässä, mutta kaupungissa ei ole leirintäaluetta (hotelleja kylläkin), siksi jäimme yöksi Vadsøhön. Vardø puolestaan kuului reittisuunnitelmiimme läheisen Hornøyan saaren takia.

Hornøya on Norjan itäisin saari, ja se on vain lyhyen venematkan päässä Vardøn satamasta. Saari näkyy hyvin mantereelle, ja matka sinne kestää vain noin varttitunnin. Menopaluukyyti kustantaa noin 37 € per henkilö. Tähän sisältyy myös pääsy saarelle. Kesäkuussa 2020 näytti olevan melko hiljaista, ja vene sai ajella vajaita lasteja mennen tullen.

Hornøyalle menevä paatti lähtee pienestä Vardøn satamasta.

Hornøyan saari on lintuvalokuvaajan paratiisi. Linnut ovat täällä nimittäin todella kesyjä, ja niitä pääsee kuvaamaaan aivan lähietäisyydeltä. Myös kännykällä voi linnuista saada loistokuvia.

Kännykkäkuva lunneista

ja karimetsoista

Kymmenettuhannet linnut saaren edustan meressä, ilmassa ja saarella ovat vastassa sinne saapuvia matkaajia. On arvioitu, että saarella pesii kesäisin jopa noin satatuhatta lintua. Kuten arvata saattaa, meteli on kova. Toisekseen, jätöksiä saattaa sataa niskaan vierailun aikana, sillä lentotrafiikki on jatkuvaa. Kunnon (ei liian hienot) varusteet ovat Hornøyalla tarpeen. Sateenvarjokaan ei ole huono idea.

Lintusaaren ilmatila on täynnä lintuja.

Meressäkin on ruuhkaa.

Kun astuu pienen saaren ”satamaan” ja kävelee laiturille ja maihin, ei kannata säikähtää vihaisia laiturin alta ja kivien koloista sähähtäviä nokkia. Karimetsot ovat kesäkuussa hautomispuuhissa ja puolustavat pesiään ärhäkkäästi.

Hornøyan venelaiturin luona ovat vastassa karimetsot.

Karimetsot pesivät kivenkoloissa.

Karimetsojen lisäksi kiviä ja kallioita hallitsevat pikkukajavat, ruokit ja etelänkiislat. Samat lajit pyytävät kalaa Baretsinmerestä, joka on pullollaan ravintoa. Kajavia saattaa tyytyä kuvaamaan hieman kauempaa, mutta ruokeista, etelänkiisloista ja karimetsoista saa helposti lähikuvia. Poikasia ei vielä kesäkuussa ole, vaan linnut ovat vasta hädin tuskin hautomispuuhissa.

Ruokit parittelupuuhissa

Etelänkiisloja

Ehkä kaikkein viehättävin ja kuvatuin saaren linnuista on lunni. Harvassa paikassa pääsee lunneja kuvaamaan näin läheltä. Lunnit ovat kuin pingviinejä pienoiskoossa, eivätkä nekään liiemmin ihmisistä välitä.

Hornøyan saarella voi myös patikoida ylös majakalle. Majakan vieressä on rakennus, jossa majoittuu tiedemiehiä. Lintuja majakan lähellä ei juurikaan ole, vaan yhdyskunnat pesivät saaren venelaiturin puoleisessa osassa.

Hornøyan majakka

Lopuksi vielä otoksia eri lintulajeista.

Pikkukajavia

Karimetsoja

Ruokkeja

Etelänkiisla

Lunni

Ja vielä karimetso ja ruokit yhteiskuvassa

Norjan kaunis Senja

Pohjois-Norjassa on Lofoottien ohella muitakin, hiukan tuntemattomampia paikkoja, joihin kannattaa lähteä tutustumaan, jos Lofootit on nähty. Yksi tällainen on viehättävä Senjan saari. Senja on vähän kuin Lofootit, mutta pienempi, ja lähempänä Pohjois-Suomea. Kilpisjärveltä matkaa mantereen puolella sijaitsevaan Finnsnesin kaupunkiin on 175 km. Finnsnesiä voi pitää Senjan porttina, sillä kaupungista lähtevä silta vie Senjan saarelle.

Tämä silta vie Finnsnesistä Senjalle.

Jos Lofoottien tiet ovat kapeita, niin kyllä ovat Senjankin tiet. Liikennettä tosin on aika vähän. Tunnelit ovat monin paikoin yhden auton mentäviä, joten pysähtelyihin ja peruutteluihin saa varautua. Levennykset onneksi helpottavat hieman. Täällä ei myöskään kannata edetä kiireessä. Maisemat ovatkin kyllä sen verran upeat, ettei kiirettä halua senkään puoleen pitää.

Senjan ympäri vie päätie, jonka varrella on monia mahdollisia pysähdyspaikkoja. Tältä päätieltä poikkeaa muita teitä, joita pitkin voi ajella edestakaisin, jos aikaa on. Senja on kierretty ja nähty muutamassa päivässä, ainakin pääpiirteissään. Toki aikaa vierähtää mukavasti enemmänkin, jos nauttii rauhallisesta luonnonkauniista kohteesta.

Bergsbotn-niminen levähdys- ja näköalapaikka on pakollinen pysähdyspaikka.

Senjalla on vähemmän turisteja ja palveluita kuin Lofooteilla. Auto kannattaakin tankata Finnsnesin kaupungissa ennen Senjalle menoa. Kaupassa on hyvä myös käydä täydentelemässä ruokavarastoja, sillä ravintoloita ei ole ihan joka lähtöön. Oma auto on ehdoton, ja teltta kannattaa olla mukana, ellei sitten yövy autossa. Senjalla voi melko vapaasti yöpyä teiden varsilla, mutta joitain leirintäalueitakin on. Yksi suositeltava leirintäalue on Fjordbotn Camping, vuonon rannalla oleva mukava paikka, jossa on peruspalvelut. Kahden hengen yöpyminen autoineen sähkötolpan kanssa leirintäalueella maksaa vajaat 30€.

Fjordbotn Camping, kiva pieni leirintäalue Senjalla

Näihin maisemiin on mukava herätä.

Senjan ”pakollisiin” käyntikohteisiin kuuluu ainakin pieni Husøyn kylä. Tämä saaren pohjoisosassa sijaitseva pikkuruinen pitäjä sijaitsee saarella, jonne vie silta. Pyhäpäivänä paikka on todella hiljainen, joten ehkäpä kannattaa ajoittaa vierailu arkipäivään. Tai no, palveluita on kyllä tosi vähän, eli siinä mielessä kyllä ihan sama.

Pieni Husøyn kylä saarella

Botnhamnin pikkuinen kylä sijaitsee puolestaan lähellä aiemmin mainittua Fjordbotnin leirintäaluetta, ja sielläkin voi piipahtaa. Kaikki kylät ovat Senjalla kyllä tosi pieniä, eikä niissä sinänsä ole mitään muuta erikoista, kuin kauniit maisemat.

Jos haluaa vuokrata kanootin, kannattaa suunnata Hamn i Senjaan eli satamaan. Tämäkin paikka on arvatenkin rauhallinen, jopa niin rauhallinen, ettei kanootteja ole välttämättä vuokraamassa kukaan, vaikka kanootteja kyllä näkyy. Satamassa on ravintola, joka tarjoaa aamiaista, lounasta ja päivällistä.

Hamn i Senja

Kaikki mainitsemamme Senjan paikat sekä aiemman postauksen vaellukset löytyvät hyvin maps.me -sovelluksesta, joka toimii myös ilman nettiä. Ennen matkaa kannattaakin merkata paikat karttaan. Tämä helpottaa sitten matkalla suunnistamista.

Maps.me-sovelluksesta löytyvät kaikki tiet ja veullusreitit sekä huiput kuten kuvassa oleva Segla, Senjan tunnetuin vuori.

Senjalla on useita upeita vaellusreittejä. Näistä kerroimme erillisessä postauksessa. Vaeltaminen kannattaa, jos vain kuntoa ja tahtoa riittää, sillä ylhäältä aukenevat hieman erilaiset, upeat maisemat. Senjan maisemat muistuttavat Lofoottien vastaavia, ja terävähuippuiset vuoret ovat täälläkin monessa kohtaa pääosassa. Kesä on parasta matkustusaikaa, eikä ruuhkia ole. Jostain syystä monetkaan turistit eivät vielä ole Senjaa löytäneet. Saa nähdä, miten käy tulevaisuudessa…

Senjalla on esimerkiksi Lofootteihin verrattuna vähän turisteja.

Autolla Lofooteilla

Norjan luoteisosissa sijaitsevaan Lofoottien saariryhmään tutustuu parhaiten omalla autolla. Kilpisjärveltä matka Lofoottien niin sanottuun pääkaupunkiin Svolværiin kestää reilut kuusi tuntia, mutta matkalla saattaa tulla pysähtyneeksi useampaan otteeseen ihastelemaan maisemia ja räpsimään valokuvia.

Lofooteilta löytyvät yllättäen Suomea lähinnä olevat vaaleat hiekkarannat ja turkoosi meri.

Paras aika matkustaa Lofooteille on kesä. Heinä-elokuu on vilkkainta matkustusaikaa, mutta kesäkuussa on hieman rauhallisempaa. Säät voivat vaihdella paljonkin. Lofooteilla on mahdollista päästä nauttimaan aurinkoisen lämpimistä ja tyynistä kesäpäivistä kera yöttömän yön. Toisaalta huonolla tuurilla sää voi olla pilvinen ja sateinen, jolloin hienot maisemat eivät pääse oikeuksiinsa. Valoisaa on silti aina kesäaikaan, sillä Lofootit sijaitsee reilusti pohjoisen napapiirin pohjoispuolella. Mutta mikä parasta, Lofooteilla ei ole juuri ollenkaan hyttysiä!

Lofooteilla ei ole hyttysiä eikä juuri muitakaan kiusankappaleita.

Lofootit ovat kuuluisia komean jylhistä terävähuippuisista vuorista, jotka antavat saariryhmän maisemille omaleimaisuutensa. Vuoria pääsee ihastelemaan monestakin kohtaa alhaalta käsin. Jos vaeltaminen kiinnostaa, on Lofootit siihen oiva kohde, ja silloin maisemiakin näkee vähän eri kuvakulmista. Monet vaellukset vievät kuitenkin aina huipulle, joten kuntoa ja ketteryyttäkin vaaditaan, ainakin jos huipulle mielii. Edellisessä Lofoottien postauksessamme oli tuhti tietopaketti vaeltamisesta Lofooteilla.

Lofoottien maisemaa hallitsevat jylhät terävähuippuiset vuoret.

Tiet ovat Lofooteilla kapeammat ja mutkikkaammat kuin Suomessa. Ajoajat ovat myös pidemmät. Täällä ei siis kannata edetä kiireessä. Tunnelit tuovat vaihtelua ajamiseen. Näköalapaikkoja soisi olevan enemmän. Tilan puutteen vuoksi niitä on Lofooteilla vain siellä täällä.

Lofoottien pisin tunneli on yli kuusi kilometriä pitkä.

Svolvær on Lofoottien epävirallinen pääkaupunki, ja sieltä löytyy palveluita eniten. Täällä kannattaakin tankata auto ja täydentää ruokavarastoja. Turisti-infossa voi käydä kyselemässä neuvoja ja vinkkejä. Svolværissa on myös ravintoloita, kahviloita ja leirintäalueita ja muita majapaikkoja.

Svolvær on Lofoottien epävirallinen pääkaupunki.

Svolværissä on turisti-info.

Mahtavien lumihuippuisten vuorten lisäksi Lofootit tunnetaan viehättävistä pikku kalastajakylistään. Saaren läpi kulkevan E10-tien eteläkärjessä on pieni Å eli Å i Lofoten. Täälläkin on mahdollista yöpyä.

Å i Lofoten

Melko lähellä Å:ta on myös kaksi muuta valokuvauksellista kalastajakylää, joissa kannattaa viettää aikaa. Reinen kylässä on suosittu Reinebringenin vaellusreitti ja samanniminen vuorenhuippu, jonka valloittaminen on monen Lofooteille matkaavan tavoitteena. Läheisessä Hamnøyan kylässä on Reinen tavoin omia kauniita yksityiskohtia.

Reine

Reinebringen huipun näkymiä

Hamnøya

Reinen ja Å:n kylien välissä on Moskenesin leirintäalue, jossa kannattaa yöpyä, jos on karavaanari tai kuljettaa telttaa mukanaan. Leirintäalue on kauniilla paikalla ja siihen paistaa ihanasti ilta-aurinko, ainakin kirkkaalla säällä.

Moskenesin leirintäalue sijaitsee meren rannalla ja sieltä löytyvät peruspalvelut.

Henningsværin kylässä ei ole leirintäalueita, mutta muita majoituksia, kuten kalastajamökkejä ja hotelleja, löytyy. Kylässä on myös hiekkaparkki, jossa voi yöpyä ilmaiseksi vaikkapa omassa autossa. Parkkipaidan laidalla olevat vessat ovat auki yötä päivää.

Henningsvær

Lofooteilla voi periaatteessa yöpyä missä vain parkkipaikalla tai levikkeellä, jos lähettyvillä ei ole ”No camping”-kylttiä. Peseytymistä ajatellen on kuitenkin kiva yöpyä ainakin osa öistä ihan leirintäalueella tai kalastajamökissä. Hotellikin on vaihtoehto. Majapaikkojen hinnat ovat lähellä Suomen hintoja.

Lofooteilla on levähdyspaikkoja, joilla voi myös yöpyä, mikäli lähettyvillä ei ole ”No camping”-kylttiä.

Lofooteilla näkee paljon turskankuivatustelineitä. Kalaa kuivatetaan merenrantojen tuntumassa. Turska onkin sellainen ruokalaji, jota kannattaa Lofooteilla ollessa maistaa. Lähes jokaisessa kylässä on oma pikku ravintolansa, josta turskaa saa. Ravintolaruoka on jonkin verran kalliimpaa kuin Suomessa, mutta kyllä täällä ravintolassa silti kannattaa ainakin kerran käydä.

Turskankuivatustelineitä

Lofooteille on hyvä varata aikaa vähintään muutamia päiviä. Viikkokaan ei ole liian pitkä aika. Itse vietimme siellä viisi yötä. Ehdimme nähdä paljon, ja saimme varsin monipuolisen kuvan paikasta. Toisaalta monia paikkoja jäi näkemättä, eikä Lofooteille palaaminen uudestaan ole mahdoton ajatus. Vaelsimme paljon, joten näimme maisemia paljon myös ylhäältä käsin. Sieltä ne näyttivätkin kyllä hienoimmilta! Itse asiassa on hämmästyttävää, että näinkin lähellä Suomea on niin jylhiä ja upeita maisemia.

Senjan vaelluksia

Senjan saari Norjan luoteisosassa on vaeltajan unelmakohde kesällä, ainakin jos pitää jylhistä maisemista, eikä pelkää kivuta ylös alas jyrkkiä vuorenrinteitä. Vaellukset ovat hyvin pitkälti samanlaisia kuin Lofooteillakin, ja maisemat hivelevät silmiä. Hyvän sään sattuessa vaeltaminen kauniilla Senjan saarella on nautinto.

Segla on Senjan kuuluisin vuori. Komea se onkin, mutta parhaat kuvat siitä saa, kun vaeltaa ylös viereisen vuoren Hestenin rinnettä. Aivan Hestenin huipulle kipuaminen vaatii jo hiukan huimapäisyyttä, sillä vaelluksen loppuosassa pitää selvittää jyrkkä kivikkoinen osuus. Huolellisella tekemisellä homma kuitenkin onnistuu, ja huipulta avautuvat upeat maisemat. Ylös asti meneminen ei ole välttämätöntä, sillä parhaat kuvat Seglasta saa hieman alempaa, jonne vaeltaminen ei ole niin vaativaa, vaikka jyrkkää osuuttakin kyllä on. Koko Hestenin vaellukseen vierähtää helposti kolme neljä tuntia, ainakin jos jää kuvailemaan maisemia yhtään pidemmäksi aikaa.

Hestenin vaelluksen alkua, edessä siintää huippu.

Hestenin huipulla

Segla on Senjan tunnetuin vuori. Parhaan kuvan siitä saa Hesteniltä käsin.

Seglallekin menee vaellusreitti, ja jos aikaa on, kannattaa sinnekin kivuta. Hestenille ja Seglalle voi myös mennä saman päivän aikana, jos vain kuntoa riittää. Molemmat vaellukset nimittäin lähtevät samasta Fjordgårdin kylästä, ja lähtöpaikat ovat vajaan kilometrin päässä toisistaan. Kyltit neuvovat jättämään auton maksulliselle parkkipaikalle, mutta autoja näkee pysäköitynä myös tien varsilla sekä läheisen koulun pihalla.

Seglan vaellusreitin alku

Reitillä on vielä kesäkuussa vähän luntakin. Vedenpitävät vaelluskengät ovat tarpeen.

Seglan vaelluskin on helppoa alkuosuutta lukuun ottamatta suhteellisen jyrkkä, mutta hitaasti edeten ja taukoja pitäen sekin kyllä onnistuu. Vuonot ja jylhät lumihuippuvuoret tekevät tästäkin vaelluksesta todellisen luontoelämyksen. Aikaa Seglalle kipuamiseen ja alastuloon menee kahdesta kolmeen tuntiin. Vaikka reitin edestakainen pituus on Hestenin vaelluksen ohella vain neljä kilometriä, ei kilometrivauhti jyrkkyyden vuoksi kovin korkeaksi nouse.

Näkymiä Seglan huipulta

Sukkertoppenin vaellusta voi myös lämpimästi suositella. Pääosa reitistä on mukavaa polkuvaellusta. Loppuosassa on muutamia pahoja paikkoja korkeanpaikankammoiselle, mutta itse reitti on hyvässä kunnossa. Huipulta avatuvat hienot näkymät alas syvänsiniselle merelle ja saarille, joita ympäröivät vaaleanturkoosit rantavedet. Hamn i Senja näkyy myös ylhäältä. Sukkertoppenin vaellus kestää vauhdista riippuen pari kolme tuntia.

Sukkertoppenin vaellus on merkattu kyltillä.

Jo vaelluksen alkupuoliskolla avautuu hieno näkymä alas Hamn i Senjaan.

Tämä kuva on puolestaan otettu huipulta.

Samaisen vuonon toisella puolella läheltä Skalandin kylää lähtee myös kaunis vaellusreitti, joka vie ylös Husfjelletin huipulle. Tämä reitti on Senjan mittakaavassa helppokulkuinen, vaikka kyllä täälläkin korkeuseroa tulee yli 600 metrin verran. Vaelluksella on edestakaista mittaa vajaat kahdeksan kilometriä, joten reitti ei ole jyrkimmästä päästä. Aikaa on hyvä varata ainakin kolmisen tuntia.

Husfjelletin huipulla

Breidtindenin vaelluksella voi kivuta Senjan korkeimmalle huipulle 1001 metriin. Tällä reitillä saa varautua myös tarpomaan ylös jyrkkää lumista vuorenrinnettä pitkin. Vaellus soveltuu kokeneille vaeltajille, joilla ei ole korkean paikan kammoa, mutta toisaalta sen alkupätkästä suoriutuu helposti keskitason vaeltajakin. Breidtindenin reittiä voi suositella tiettyyn pisteeseen eli noin 600 metriin asti. Täältä on jo upeat maisemat alas vuonoon ja vuoristojärville. Reilun 200 metrin korkeudella sijaitsevan järven seutu soveltuu hyvin telttailuun, jos sellaisesta on kiinnostunut.

Tässä Breidtindenin vaelluksen alkua, edessä häämöttää huippu.

Reitin keskiosan maisemia


Reitin varrella olevat järvet ovat vielä kesäkuussa osin jäässä.

Vaelluksen loppuosassa vastassa on jyrkkä luminen vuorenrinne.

Senjalta löytyy myös muutama helppotasoinen kaikille soveltuva vaellus. Saarella on kaiken kaikkiaan yllättävän paljon vaellusreittejä. Erona Lofootteihin on se, että täällä vaellusreittien lähtöpaikat ja reiteillä olevat polkujen risteykset on merkattu paremmin. Maisemat ovat hyvin samankaltaiset, mutta Senjan reitit lienevät hiljaisempia. Kesäistä Senjaa voi lämpimästi suositella vaelluslomakohteeksi.

Lofoottien vaelluksia

Lofoottien saariryhmä Norjan luoteisrannikolla tarjoaa mahtavat puitteet kesäisille vaelluksille. Koska valoisaa on 24 tuntia vuorokaudessa, voi periaatteessa vaeltaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Juuri koskaan ei ole myöskään liian kuuma vaeltamiseen. Itikoita ei ole käytännössä lainkaan. Lofootit on lyhyesti sanottuna vaeltajan unelmakohde.

Suosituin vaellus on Reinen kylästä lähtevä Reinebringenin vaellus. Reinen kylää kohti menevän tien risteyksessä on parkkipaikka ja näköalapaikka, josta on hieno näkymä Reinen kylään. Tähän kannattaa jättää auto. Jos parkkipaikka on täynnä, voi auton jättää myös alas kylään. Vaellus on suositeltavaa tehdä joko aikaisin aamulla tai myöhemmin illalla, jotta välttää ruuhkat.

Itse vaellus on melko lyhyt, vain noin kaksi kilometriä pitkä yhteen suuntaan. Nousua tulee kuitenkin todella paljon ja reitti on jyrkkä, joten ihan kaikille se ei sovi. Suurin osa vaelluksesta kulkee uudehkoja kiviportaita pitkin. Portaita on reilut 1600. Vain vaelluksen loppuosa on rinteessä kipuamista. Ylhäällä kannattaa käydä kahdella eri huipulla. Toiselle huipulle joutuu kipuamaan kieli keskellä suuta jopa nelivetoa käyttäen. Ylhäältä avautuu arvatenkin huikeat näkymät alas Reineen ja vuonoihin. Koko vaellukseen on hyvä varata aikaa pari kolme tuntia tauoista riippuen. Sadesäällä vaellus kannattaa unohtaa, sillä jyrkkä rinne on vaarallisen liukas.

Tässä näkyy reitin alku sekä ylhäällä oikealla määränpää eli Reinebringenin huippu.

Vaellus on pitkälti rappusten kipuamista. Tässä myös levähdyspaikka.

Maisemia ihastelemassa Reinebringenin huipulla.

Lofootteja ympäröi monin paikoin turkoosi meri, ja monen hämmästykseksi siellä täällä on vaaleahiekkaisia rantoja. Rannat voisivat olla kuin mikä tahansa Välimeren ranta, vain palmut ja auringonpalvojat puuttuvat. Vesi on nimittäin jäätävän kylmää. Muutamalle rannalle vie myös ainoastaan vaellusreitti, autolla perille ei siis aina pääse. Näilläkin vaelluksilla pääsee nauttimaan Lofoottien upeista maisemista.

Yksi hienoimmista vaelluksista on Kvalvikan rannalle vievä vaellus. Reitin alku löytyy hyvin maps.me-sovelluksesta, ja auton voi jättää päätien varteen. Polku nousee ensin ylös ja laskeutuu sitten alas kohti vaaleaa hiekkarantaa. Edestakainen matka on reilut neljä kilometriä. Ranta soveltuu hyvin myös telttailuun.

Kvalvikan vaellukseen kannattaa yhdistää meno Rytenin huipulle. Kvalvikan rannalta lähtevällä polulla saa kyllä kivuta ylös melkoisen jyrkkääkin rinnettä, mutta se kyllä kannattaa, sillä maisemat ovat henkeäsalpaavan hienot. Tämä reitti on pohjaltaan mukava vaeltaa, vaikka jyrkkyys asettaakin omat haasteensa vaellukselle. Vuonot, lumihuippuiset jylhät vuorenrinteet, vaaleat hiekkarannat ja turkoosina kimmeltävä meri – voivatko vaellusmaisemat tästä enää parantua?

Näkymää Ryteniltä alas Kvalvikan rannalle

Välillä reitti on jopa näinkin helppokulkuista. Kohti Ryteniä…

Kvalvika-Ryten-vaelluksella on hyviä telttailupaikkoja.

Samaisen vaelluksen soma norjalaismökki

Rytenin huipulla on huimia kuvauspaikkoja. Nämä paikat ovat korkeanpaikankammoisen painajainen. Kameraan voi kuitenkin ikuistaa hurjiakin suorituksia esimerkiksi kallionkielekkeellä, jossa kuvattava näyttää roikkuvan korkean jyrkänteen yllä. Todellisuus ei kuitenkaan ihan sitä ole, vaan alla on tukevaa kalliota.

Keikkumassa Rytenillä

Yhteispituutta Kvalvikan ja Rytenin vaellukselle kertyy reilut kymmenen kilometriä. Aikaa saa menemään tauoista riippuen noin viisi tuntia ja ylikin. Juomista ja evästäkin kannattaa varata mukaan.

Horseid-ranta on toinen syrjäinen ranta, jonne ei pääse kuin vaeltaen. Tällä reitillä on huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin Kvalvikan reitillä. Vaellus alkaa Reinen kylästä, jonka venesatamasta täytyy ensin mennä puolen tunnin lauttamatka varsinaisen vaelluksen alkupisteeseen. Edestakainen reitti Horseid-rannalle on noin yhdeksän kilometriä. Reitti nousee ensin ylös, sitten se laskee alas, ja loppuosuus on tasaista. Vaellus kulkee vuorten ympäröimää laaksoa pitkin, ja sulamisvesien muodostamat purot liplattavat siellä täällä reitin varrella. Itse patikointiin saa varata aikaa kolmisen tuntia.

Tällaista solaa pitkin vaellus kohti Horseid-rantaa kulkee.

Henningsværin kylän kupeessa on myös hieno vaelluspaikka. Festvågtindenin huippu kohoaa noin 540 metriin, ja sinne vie lyhyehkö jyrkkä vaellusreitti. Edestakaiselle reitille ei kerry mittaa kuin noin kolme kilometriä, mutta polku on sen verran hidas, että aikaa vaelluksella kuluu vähintään kaksi ja puoli tuntia. Täälläkin maisemat ylhäältä alas merelle ja Henningsværiin ovat hyvällä säällä todella upeat.

Festfågtindenin huippu

Festfågtindenin huiputukseen voi yhdistää käynnin kallionkielekkeellä, joka sijaitsee huimalla paikalla. Tätä ei kuitenkaan voi suositella korkeanpaikankammoiselle eikä oikeastaan kenellekään muullekaan. Kielekkeelle vievä lisäreitti ei ole kovinkaan pitkä, mutta sitäkin vaarallisempi. Huolellisella menemisellä siitä kuitenkin selviää hengissä, mutta tarkkana on oltava. Kallioreunaman maisemat ovat kyllä huimat.

Tätä paikkaa ei hevillä löydä, sillä monikaan ei ole täällä käynyt. Maisemat kyllä ovat huimat!

Svolværin kaupungin luona on mukava lyhyt vaellus, joka vie ylös Tjeldbergtinden-nimisen vuoren huipulle. Edestakainen reitti on vain parisen kilometriä, eikä aikaa tarvitse varata kuin tunti tai maksimissaan pari. Tämä vaellus on Lofoottien mittakaavassa helppo, vaikka kipuamista tälläkin vaelluksella on jonkin verran luvassa. Huomioitavaa on, että huipulle on useita vaellusreittejä, mutta kannattaa valita reiteistä lyhin.

Tjeldbergtindenin huipulla

Hieman haastavampi vaellus on myöskin Svolværista lähtevä Fløyan huiputus. Reitin loppuosa eli kipuaminen jyrkkää rinnettä pitkin aivan Fløyan huipulle on vaarallinen, mutta tämä osuus ei onneksi ole kovinkaan pitkä. Kannattaa kuitenkin tarkkaan harkita huipulle menoa, sillä alastulo vaatii rohkeutta ja tarkkuutta.

Reitin alku on jopa näinkin helppo, mutta vaikeutuu kyllä.

Fløyan huipulle meno vaatii tällaisesta jyrkästä kalliorinteestä suoriutumisen.

Fløyan huipulle menon voi jättää väliin ja vaeltaa suoraan Djevelportenille, joka on upealla paikalla sijaitseva kalliosilta. Paikka näyttää vaaralliselta, mutta sinne vievä reitti on hyvä. Silta on myös onneksi sen verran leveä, että sinne uskaltaa astella. Djevelportenilla käyntiin saa varata aikaa parisen tuntia, ja jos haluaa käydä Fløyan huipulla, saa laskea tunnin lisää. Lisäksi jos poikkeaa hiukan reitiltä ja kipuaa vielä katselemaan Svolværgeitan pylvään mallisia kalliomuodostelmia, jotka komeilevat hieman alempana kaupungin edustalla, saa varata aikaa lisää puolesta tunnista tuntiin. Itse pylväiden päälle ei kuitenkaan ole asiaa ilman asianmukaista kalliokiipeilyvarustusta.

Djevelportenin kalliomuodostelman päällä keikkumassa

Tässä puolestaan Svolværgeitan kalliomuodostelma

Lopuksi vielä tärkeitä vinkkejä onnistuneille Lofoottien vaelluksille:

1. Lähde ajoissa liikkeelle. Monissa paikoissa vaellusten lähtöpisteiden parkkipaikat ovat pieniä. Myös reiteillä voi olla ruuhkaa päiväsaikaan. Toinen vaihtoehto on vaeltaa myöhemmin illalla.

2. Käytä vedenkestäviä tukevia vaelluskenkiä. Ainakin alkukesällä monilla reiteillä on lumensulamisvesiä.

3. Varaa mukaan riittävästi vettä ja vähän evästäkin.

4. Pakkaa mukaan lisävaatetta. Vaikka alhaalla olisikin lämmintä ja aurinkoista, tuulee huipulla melko varmasti, ja tuulenpitävä takki on paikallaan.

5. Lataa ennen matkaa kännykkään maps.me -sovellus ja tilaa siihen Norjan kartta (Lofootit ja Nordland riittänee). Tallenna sovellukseen tärkeät paikat, kuten vaellusten lähtöpaikat sekä halutut määränpäät. Sovellus näyttää yllättävän tarkasti myös kaikki vaellusreitit. Sovellus on siksikin tarpeen, koska kaikkia vaellusreittejä ja niiden lähtöpaikkoja ei ole merkattu. Sovellus toimii myös ilman nettiä.

Maps.me-sovellukssesta on paljon apua Lofooteilla vaellellessa.

6. Sadesäällä kannatta harkita tarkkaan, lähteekö vaellukselle. Reitit ovat sen verran jyrkkiä, että ne muuttuvat helposti liukkaiksi ja vaarallisiksi sateella.