Hyppää sisältöön

Junalla halki Espanjan – näin helppoa se on!

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 02.10.2015
Ota Espanja haltuun kiskoja pitkin. Matka halki laajan maan taittuu luotijunalla nopeasti ja mukavasti jopa kolmensadan kilometrin tuntivauhdilla.

Madrid on Espanjan junaliikenteen keskus

Espanjalaiseen suurpiirteisyyteen tottunut matkailija saattaa yllättyä maan tehokkaasta rautatieliikenteestä. Määrätietoisesti rakennettu rataverkosto yhdistää kaikki suurimmat kaupungit toisiinsa nopeilla ja tehokkailla junayhteyksillä.

Espanjan valtionrautateiden Renfen ylpeys on koko ajan kehittyvä AVE-verkosto huippunopeine junineen. Näille vielä uutuuttaan kiiltäville luotijunille uskalletaan myöntää jopa rohkea myöhästymättömyystakuu: matkustaja saa korvauksen jo minimaalisesta myöhästymisestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tietyillä reiteillä, kuten vilkkaasti liikennöidyllä Barcelonan ja Madridin välillä, junamatkustus kilpailee täysin lentämisen kanssa.

Vaikka junassa istutaan pidempään, niin kaikkine siirtymisine ja lentokentän odotuksineen hinta ja matkaan kuluva kokonaisaika ovat täysin vertailukelpoisia. Junalla pääsee keskustasta keskustaan, lentomatkailijaa odottaa vielä taksietappi tai bussi molemmissa päissä.

Näin säästät – junapassilla lomalle

Tyypillisimpiä junamatkailijoita ovat innokkaat interreilaajat, jotka tahtovat ottaa kaiken irti reililipun edullisesta kokonaishinnasta ja matkustavat kenties jo Suomesta alkaen junalla Espanjaan.

Jos tahdot mieluummin lentää paikan päälle ja aloittaa junailun vasta Madridista tai Barcelonasta, on Interrail-lipun sijaan Espanjan Renfen oma Spain Pass hyvä ja kaikenikäisille sopiva vaihtoehto.

Spain Pass oikeuttaa valittuun määrään matkoja yhden kuukauden sisällä missä tahansa Espanjassa. Matkoja voi valita oman tarpeensa mukaan 4 – 12 kappaletta ja hinnat alkavat noin 160 eurosta. Lisämaksulla käyttöön saa Preferente- eli ykkösluokan palvelut, joihin kuuluu esimerkiksi hulppea aamiainen junassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Minne kannattaa matkustaa junalla?

Hyviä esimerkkejä AVE-yhteyksien päässä sijaitsevista kaupungeista ovat Madridin ja Barcelonan lisäksi esimerkiksi roomalaismenneisyydellään ylpeilevä Tarragona, Aurinkorannikon Malaga ja upea kukkaiskaupunki Cordoba. Pitkistä etäisyyksistä huolimatta kaikki nämä on täysin mahdollista yhdistää vaikkapa viikon lomaan.

Lähempänä Madridia sijaitsevia kiinnostavia AVE-kaupunkeja ovat Segovia, Cuenca ja Toledo, joista jokainen löytyy myös Unecon maailmanperintölistalta.

Tehokas AVE-verkosto ei harmi kyllä yllä toistaiseksi aivan kaikille Espanjan seuduille, mutta raiteita ja tavallisia junia toki kulkee lähes jokaiseen maan kolkkaan.

Luotijunakokemus hipoo lentämistä

Espanjalaiset AVE-junat yllättävät moderniudellaan. Nopeus hipoo jopa kolmensadan kilometrin tuntivauhtia, mutta meno on tasaista eikä metelistä tietoakaan. Internet-yhteyttä vaunuissa ei toistaiseksi ole, mutta elokuvat pyörivät ruuduissa lentokoneviihteen tapaan.

Mukavuudenhaluisen kannattaa sijoittaa hieman ekstraa ykkösluokan lippuun. Etenkin aamuvirkku iloitsee pienestä ylellisyydestä, kun vaunussa tarjoillaan kuohuviiniaamiainen hintaan kuuluvana. Vain pilvimaisemat puuttuvat.

Riikka Krenn

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Baleaarien saaret

Mallorca, Ibiza vai Menorca – mikä saari sopii sinulle? Näin kohteet eroavat toisistaan

Barcelonan nähtävyydet

Barcelonan parhaat nähtävyydet – 20 paikkaa, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lanzaroten nähtävyydet

Tämä Kanariansaari jää turhaan suosittujen naapuriensa varjoon – Lanzaroten 16 parasta nähtävyyttä

Calima Kanariansaarilla

Mikä on Kanarian kummallinen sääilmiö calima? Voi osua sinunkin lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja