Mulla on vielä parhaat palat esittelemättä meidän Norjan reissusta, nimittäin itse kaupunki. Oslo – niin kaunis kaupunki ja niin lähellä Suomea, mutta missä suomalaisturistit?
Olin kyllä kuullut ennen meidän reissua, että Norjan hintataso on maailman kalliimpien maiden kärjessä. Yleensä suomalaisen on hyvä olla missä tahansa maassa, koska harvoin mikään on kotoa totuttua kalliimpaa. Olin varautunut pulittamaan ruoasta ehkä sen pari euroa enemmän kuin Suomessa, mutta Oslo pisti kyllä luulot pois jo heti alkuunsa. Mainitsinkin jo aiemmin, että saimme maksaa kämäisestä pitsasta 35 euroa, enkä edes kehtaa sanoa paljonko maksoin vadelmadrinksusta.
Harmi tuo jäätävä hintataso, koska Oslo oli muuten täydellinen ja ennen kaikkea helppo kaupunkilomakohde. Norwegian lennätti meidät vähän reilu tunnissa perille ja puoli tuntia kentälle pääsystä istuimmekin jo junassa matkalla Oslon päärautatieasemalle. Onneksi Helsinki Vantaallekin on tulossa juna-asema, helpottaa vaan niin paljon kulkemista Helsingin ja lentokentän välillä! Ei meidänkään tarvitse sitten enää häiritä Heidiä hovikuskaajana 😀
Juna oli niin modernin oloinen ja siisti, että luultiin jo matkanneemme tulevaisuuteen. Miksei Suomessakin hyödynnetä puuta materiaalina junissa, näytti ainakin mun silmiin tyylikkäältä ja siistiltä!
Patsasten kaupunki
Oslo vasta heräili kun me puoli kasin aikaan ryhdyttiin tutkimaan ympäristöä. Onneksi vastassa oli ihana aurinkoinen aamu. Oslo on kyllä patsasten kaupunki, ihan sama minne suuntaan katsoi niin näkökentässä oli ainakin yksi patsas. Jättiläistiikeri ei siis todellakaan jäänyt viimeiseksi patsaaksi. Kyllästyin niiden kuvaamiseen hyvin nopeesti..





Tää tyyppi oli selkeesti entisessä elämässään tykkimies. 



Jos patsaita oli kaupungissa paljon, niin kukkia oli aivan älyttömästi.
Perinteiset kaupunkilomarituaalit
Tultiin siihen johtopäätökseen, että tuon lauantain täytyi olla joku koulujen päättäripäivä tms muu juhlapäivä, oli niin paljon väkeä liikenteessä juhlapuvut päällä. Espanjalainen orkesteri ja norjalaiset kansallispuvut oli aivan toimiva yhdistelmä 😀 Meidän kaupunkilomarituaaliin kuuluu rentoa käppäilyä ympäri kaupunkia ja pakolliset tankkauspysähdykset. Tuolla tuli kylläkin pysähdyttyä esim. kahville vain pakon edessä…




Tuolla vastaanotin Nobelin.
Väkeä oli PALJON.
Pakko se oli pysähtyä syömään ja juomaan välillä, tässäpä nämä surullisen kuuluisat annokset… Rahat meni, nälkä jäi. Tuntui, ettei mun pitsassa ollut juustoa ollenkaan ja pohja olisi paistanut läpi ilman rucolaa 😀 Olihan siinä toki muutama parmankinkkusuikale.

Löydettiin me vähän eläväisempiäkin patsaita. Noita tuntui olevan joka nurkalla!
Oopperatalon katolla
Oslosta löytyi ehkä siistein rakennus, mitä oon hetkeen nähnyt. Oopperatalon katto paljastuikin täydelliseksi kansalaisten auringonpalvontapaikaksi!

No teki mieli istua.
Tulee hiki kun vain katsookin näitä kuvia. Vähän eri meininki kuin edellisessä risteilypostauksessa.. Pakko vielä pahoitella kuvien määrää, jouduin karsia niitä jo vaikka kuinka! 😀
Thank you Oslo, we had a blast! Uusimmat postaukset löytyvät blogin Facebook-sivuilta ja lisää matkakuvia blogin ulkopuolelta löytyy nimen @jennavaltari takaa 🙂