Helou! Nyt olis Kreetan reissusta selvitty ja tässä oliskin teille vähän todistusaineistoa, että ihan oikeasti Haniassa oltiin. Tiukkaa teki tulla takasin Suomeen, mutta onneks lämpötila ei heittänyt kuin kymmenellä asteella. +25C ei kuitenkaan tunnu ihan niin helteeltä kuin se +35C… Mutta en valita 🙂 En tosin kauaa kerkeä tätä Suomen helleaaltoa ihmettelemään kun huomenna pakkaan laukkuni taas.. Mutta siitä lisää myöhemmin! Vanhat kaupunginosat tuppaavat olemaan kauniita, söpöjä ja tunnelmallisia, mutta Hanian vanhakaupunki oli kaikkea sitä potenssiin kymmenen. Oltiin todellakin positiivisesti yllättyneitä! Aamut kului iltapäivään saakka hotellin uima-altaalla tai rannalla läkähdyttävän kuumuuden takia, mutta sitten iltakuuden jälkeen paineltiin tukikohdastamme bussilla Hanian keskustaan. Majoituttiin Agia Marinassa (todellisessa turistirysässä), josta oli noin 10km matka vähän autenttisempiin maisemiin. Välillä hyödynnettiin sitä, että meitä oli kolme reissaajaa jakamassa taksin hinnan.
Voisin ylistää Hanian maasta taivaisiin, mutta löytyihän tuolla aihetta nokan koputtamiseenkin. Oltiin nimittäin kaikki innostuneita kreikkalaisesta ruokakulttuurista, mutta jostain syystä yhdenkään ravintolan ruoka ei ollut mitenkään erityistä. En tiedä käytiinkö väärissä ravintoloissa, tilattiinko vääriä annoksia vai oliko meidän odotukset vaan liian korkeat (?!). Oli miten oli, ruokaelämykset jäi tuolla reissulla vähemmälle. Myös odotettua korkeampi hintataso yllätti. Ruoan hinta-laatu -suhteesta en edes sano mitään…
Vanhankaupungin pienet kujat tarjoavat hyvät mahdollisuudet shoppailulle. Vaikka kuinka yritti olla ostelematta mitään, niin silti joka kerralla mukaan lähti jotakin. Ei mitään halpaa aktiviteettia tuo shoppailu, kun hinnat tuntui pyörivän Suomen hinnoissa. Valikoimaa oli feikkikrääsäkojuista kalliiseen designiin, mutta ei keskustan alueella mitään halvalla saanut. MK:n feikkilaukkukin olis irronnut 40 eurolla. Kuka noita feikkejä edes kehtaa ostaa, saatika sitten maksaa niistä noin paljon 😀
Meitä ei ollutkaan reissun päällä kolme vaan neljä maailmanmatkaajaa, kuten yllä olevasta kuvasta saattaa huomata. Maha tosiaan pömpöttää vähän siihen malliin, että joku siellä saattaa asustaa vielä helmiikuhun saakka 🙂 <3 Surprise!
Parasta oli Hanian auringonlaskut ja se kun iltojen pimetessä vanhankaupungin pikkukujat kojuineen ja ravintoloineen heräsi kunnolla henkiin. Kuljettiin katuja suut auki ihmetellen ja ihastellen ja siinähän tietenkin kamera jäi liian usein laukun pohjalle. Onneksi sain kuitenkin napattua muutamia kuvia, vaikka eihän nämä tee oikeutta sille miltä siellä oikeasti näytti.
Kiitos Hania, olit ihana!
Käy tykkäämässä blogin Facebook -sivusta ja pysy kärryillä uusimmista postauksista! Reissuja voi seurailla myös reaaliajassa Instagramista 🙂
Hania
Aika on taas hujahtanut salamannopeaa, lähinnä muuttojuttujen ja uuden asunnon parissa. Pikkuhiljaa alkaa tavarat löytää paikoilleen, mutta hommaa riittäisi vielä.. En oo vielä tottunut Turkuun ollenkaan ja syyskuussa pitäisi taas muuttaa puolet kamoista Jyväskylään opiskelijakämppään…
Mutta se siitä asumissäädöstä, mennään niihin elokuun matkasuunnitelmiin! Ensi lauantaina suunnataan siis tälläisiin maisemiin: Lento Haniaan Kreetalle lähtee aikaisin lauantaina ja takaisin tullaan seuraavana torstaina. Yritetään siis kuudessa päivässä ehtiä kokea ja nähdä saarta mahdollisimman paljon, unohtamatta rannalla makoilua ja rentoutumista.Tää loma tulee niin tarpeeseen! Oon ollut aiemmin Rhodoksella ja tykkäsin paikasta ja sen tunnelmasta paljon, joten on ihanaa päästä tutustumaan uuteen Kreikan saareen.Tällä kertaa mun ja Samin mukaan lähtee myös mun sisko – jospa vihdoin saatais Samin kanssa vähän yhteiskuviakin! 😀
Ennen syyskuuta ja koulun alkua olisi tiedossa vielä yksi pienempi reissu jonnekkin päin Eurooppaa. Matkaseura, ajankohta ja reipas reissumieli tosiaan olis jo valmiina, kohde vaan puuttuu. Ollaan ikuisuuden puhuttu kaverin kanssa kaupunkilomasta ja nyt aiotaan vihdoin toteuttaa se. Ollaan mietitty mm. Italiaa, Ranskaa, Tsekkiä ja Hollantia, mutta hinta on loppupeleissä se ratkaiseva tekijä. Hyviä matkakohdevinkkejä otetaan vastaan, matka sijoittuu elokuun viimeiselle viikolle 🙂