All Posts By

Jenna / Journey Diary

Aitoa kreikkalaista tunnelmaa majoitukseen Kreetalla

Pikkuneiti nukahti vihdoin monen tunnin väsymyskitinän jälkeen, joten nyt jos joskus on hyvä aika istahtaa koneelle kahvikupposen ääreen ja fiilistellä vähän aurinkoisia Kreetan maisemia …Ja koska poden ihan pientä rantalomakuumetta. Mun on pitänyt kirjoitella kyseisen reissun majoituksesta jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta postaus ei vaan ole millään päässyt luonnoskansiosta pidemmälle.

Folia Hotel Apartments on perheen pyörittämä symppis huoneistohotelli, joka palveli meitä viikon mittaisella matkalla oikein hyvin. Hotelli sijaitsee Agia Marinassa, lyhyen bussimatkan päässä Haniasta. Rakastuin hotellin simppeliin kreikkalaiseen tyyliin. Taso ei yllä viiteen tähteen, mutta ystävällinen ja tuttavallinen palvelu on jotain, josta maksaa mielellään. Henkilökunnasta huomasi, että hotelli ja sen asiakkaat ovat heille elintärkeitä – kuten pitääkin. Kaikenkaikkiaan hotellissa vallitsi koko viikon ajan rento ja jopa kodikas fiilis. Tähän saattoi vaikuttaa myös se, että hotellissa ei tuntunut olevan tunkua tuona ajankohtana, oltiin usein ainoita auringonpalvojia altaalla.
IMG_7062IMG_7070-001Hotellilta on parin kilometrin matka rannalle, jos altaalla makoilu ei joka päivä houkuta. Tiet on vaan jyrkkiä joissain kohtaa, mikä kannattaa ottaa huomioon. Melkein 40 asteen helteessä matka takaisin hotellille oli välillä uuvuttava, vaikkakin lyhyt. Sitten vielä perille päästyä kiipeämään miljoona porrasta, että pääsee huoneeseen. Puuh. En suostunut liikahtamaan mihinkään yli 10 metrin säteellä ilman juomapulloa. IMG_7161-001

IMG_7089IMG_7059IMG_7188Aamiainen oli perus kolmen tähden hotelliaamiainen, me tykättiin ainakin ja saatiin mahat täyteen! Mitään glamouria ei odotettukaan tämän tasoiselta hotellilta, joten tämä kattaus täytti tarpeet aivan hyvin. Pääasia, että kaikki oli tuoretta ja maistui hyvältä. Tarjottavat vaihteli hieman päivittäin, joten aamiaiseen ei kerennyt viikon aikana kyllästyä. Alla olevien herkkujen lisäksi oli myös suolaista ruokaa, kuten nakkia, pekonia, munakasta, mitä näitä nyt on… Ja tietenkin löytyi myös leipäpöytä, joka oli notkollaan muutamia erilaisia vaihtoehtoja.

IMG_7156IMG_7158IMG_7064Mikä sen parempaa kuin syödä kunnolla ja juoda rauhassa aamukahvit ulkona auringonpaisteessa? Ja kirjaimellisesti rauhassa, sillä minkäänlaista ruuhkaa tai jonoakaan ei aamiaisella kertaakaan ollut. Tähän vaikuttaa myös se, että pöydät oli katettu laajalle alueelle ja osa istui yläpuolella terassilla.

IMG_7066IMG_7093IMG_7197

Parvekkeelta saattoi ihastella auringonlaskua meri- ja vuorimaisemaa vasten, jos vaan sattui saamaan huoneen hyvällä sijainnilla.
IMG_7418IMG_7189

IMG_7406

Kaikenkaikkiaan suositeltava hotellikokemus! Lisää hotellin tarjoamista palveluista ja huoneluokista (sivustolta löytyy paljon kuvia) voit lukea Folia Hotellin nettisivuilta.

Blogia voi seurata myös Journey Diary -matkablogin Facebook-sivusta tykkäämällä ja mut löytää Instagramista nimellä @jennavaltari 🙂 

The Journey is the Destination

Se olis taas aika Instagram Travel Thursdayn, joka ottaa siis paikan matkablogeissa ja instafeedeissä joka kuukauden ensimmäinen torstai. Tämä sattuukin olemaan meidän elämän hartaimmin odotettu kuukausi, mitään muuta en ole näin innolla eläissäni odottanut kuin tämän vuoden helmikuuta. Pian meillä on täällä pieni helmivauva mullistamassa meidän elämää!

Elämä mullistuu, prioriteetit menee uusiksi, arki muuttuu… Miten käy matkahaaveiden – entä bloggaamisen?  
12534287_481842468669766_1498151858_n12145438_929369647137806_791182032_nTähän on helppo vastata: matkoista haaveillaan jatkossakin ja me tullaan matkustamaan yhtä lailla kuten tähänkin asti, mutta vaan perheenä. Mitä blogiin tulee, niin fokus tulee olemaan jatkossa luonnollisestikin perhematkailussa. En usko, että meidän tapa matkustaa edes hirveästi muuttuu lapsen tultua kuvioihin, melkein kaikki meidän tähän astiset reissut olisi ollut hyvin toteutettavissa myös lapsen kanssa. Sitä en vielä tiedä miten pian koittaa vauvan ensimmäinen reissu, mutta sen voin sanoa, että ainakin ensimmäiset kuukaudet keskitytään vaan rauhassa olennaiseen eli vauva-arkeen. Sen näkee sitten, että milloin matkustaminen alkaa tuntua hyvältä idealta.

Onko teillä kokemuksia vauvan kanssa matkustamisesta, miten meni ensimmäinen matka, missä olitte ja minkä ikäinen oli pieni? Myös vinkkejä vauvaystävällisistä kohteista saa jakaa! 914444_1515180705383021_441008210_n10536899_1525173821037328_1444764061_nKoska matkoja ei tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa ole tiedossa, käy matkabloggaaminen arvatenkin hieman hankalaksi. Edessä on hyppy uuteen ja tuntemattomaan, enkä todellakaan osaa odottaa, millaista elämä on vaikka vuoden päästä. Vaikka tässä on pian 9 kuukautta valmistauduttu ajatukseen perheestä, ei sitä voi kunnolla käsittää ennen kuin lapsi on sylissä. Tyhjä tie kuvastaa mun tän hetkistä tunnetta aika osuvasti; suunta on tiedossa ja eteenpäin ollaan menossa, mutta määränpää on hämärän peitossa. En tiedetä mihin tie päättyy, mutta nautitaan matkasta ja kuljetaan avoimin mielin vaihtuvissa maisemissa. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia ja perillä meitä voi odottaa mitä tahansa. Mutta ei määränpää vaan se matka.1515314_1395608010721448_1268592846_n12558802_1506912529610566_238754299_n

En osaa sanoa kuinka pitkän tauon blogi tarvitsee, enkä halua lyödä mitään lukkoon. Palaillaan sitten taas reissujuttujen kanssa, kun sen aika on (:

Vaikka blogi jää tauolle, tuun varmasti vaikuttamaan somessa yhtä ahkerasti kuin tähänkin asti, joten jos kuvat vauvahuuruisen arjen keskeltä kiinnostaa, niin mut löytää instagramista nimellä @jennavaltari. Realiaikaista matskua reissun päältä saa odotella hetken, mutta aina voi muistella tehtyjä matkoja!

Tämä postaus on osa uudistunutta Instagram Travel Thursdayta. Järjestäjinä toimivat nykyään RIMMA+LAURA -matkablogi,Travellover ja Muru Mou -matkablogi.

Raskaus & matkustaminen

Nyt kun mennään jo 36. raskausviikolla ja laskettuun aikaan on jäljellä vain kuukausi, ajattelin tehdä pientä yhteenvetoa mun kokemuksista raskaana matkustamisesta. Vaikka en mitään maailmanympärysmatkaa ole raskaana tehnytkään, on lentomatkoja ja reissun päällä vietettyjä päiviä kertynyt kesästä lähtien jonkin verran. Raskaus on alusta asti sujunut ongelmitta ja odotusten mukaisesti, joten liikkumista ja menemistä ei ole onneksi tarvinnut rajoittaa. Tärkeintä on kuunnella omaa kroppaa ja ottaa rauhassa aina kun siltä tuntuu!raskaus ja matkustaminen-001

Alkuraskaus

Tein positiivisen testin kesäkuussa, kun alavatsassa vihloi ja olin järkyttävän väsynyt. Oltiin juuri Samin kanssa käyty viikonloppureissulla Oslossa. En osannut aavistaa mitään, olihan raskaus vasta todella alussa ja oireitakaan ei vatsan juilimisen lisäksi ollut. Vain viikko positiivisen testin jälkeen aloin voida pahoin ja pahoinvointi yltyikin nopeasti päivä päivältä. Ensin huono olo tuli ennen aamupalaa ja autolla ajaessa, mutta pian sainkin jo halailla vessanpönttöä useita kertoja päivässä. Lämmin ruoka tuli ylös samantien ja perus kotiruoka puistatti. Mulle alkuraskauden pahoinvointi tuli rajuna, mutta onneksi se hellitti ja tyssäsi lopulta kokonaan 15. raskausviikolle tultaessa. Olin koko ajan tosi väsynyt ja nukahtelin joka paikkaan – tää oli outoa, koska en normaalisti nukahtele kesken päivää. Rv12 paikkeilla tehtiin roadtrip Turun saaristoon ja autossa istuminen sujui ihan hyvin kunhan vaan sai parin tunnin välein jotain syötävää. Jos en aina kolmen tunnin välein saanut ruokaa, iski järkyttävä pahoinvointi- ja huimauskohtaus, jota oli vaikea saada loppumaan kun se kerran pääsi valloilleen. raskaus ja matkustaminen2

Keskiraskaus

Mulle keskiraskaus oli ihanaa aikaa, sillä pahoinvointi lakkasi kuin seinään eikä muutkaan oireet vaivanneet. Tähän varmasti vaikuttaa sekin, että lopetin työt ja sain pitää kuukauden loman ennen opiskelujen alkua. Viikko Kreetalla n. 20. raskausviikolla sujui ilman mitään ongelmaa, välillä sain melkeinpä muistutella itseäni raskaana olosta. Olen ulkomailla muutenkin tarkka hygieniasta ja ruoasta, mutta tässä tilassa kaikkeen sai kiinnittää vielä tarkemmin huomiota. En syönyt juustoja, välttelin kulkukissoja ja pidin huolen siitä, ettei juomassani ollut jääpaloja (mikä oli hemmetin vaikeaa, koska niitä tungettiin joka paikkaan). Terveellä maalaisjärjellä pääsee aika pitkälle. En nyt ala listaamaan kiellettyjä ruokia tms, ne saa kyllä kaiveltua googlettamalla esiin! Kreetan jälkeen reissasin myös Latviassa ja Virossa. Kaikki lentomatkat sujui aivan kuin ennenkin, vaikken käyttänyt kaikkien suosittelemia tukisukkiakaan. Stressasin lentämistä etukäteen, koska olin aiemmin ollut samoilla viikoilla raskaana olevan ystävän kanssa lentokoneessa ja hän sai lyhyen lentomatkan aikana kamalan pahoinvointikohtauksen ja kovat mahakivut.

Rakenneultrassa saatiin tietää, että tulokas on poika ja vauvamasukin pullahti kunnolla esiin. Tätä ennen maha näytti vain pieneltä pömppikseltä, jota ei saanut vedettyä sisään. Kreikassa kukaan ei meinannut uskoa, että olen raskaana kun kieltäydyin rakishoteista, olin kuulema niin nuorikin vielä. Hassua, ite en kyllä koe 20-vuotiaan olevan jotenkin erityisen nuori äidiksi.. Respect vaan teiniäideille, kun munkin ikää on niin ihmetelty, niin mitähän tasoa se silmien pyörittely on sitten kun äiti on oikeasti nuori..raskaus ja matkustaminen3Loppuraskaus

Kerkesin jo kuvitella raskaana olemisen olevan helppoa kuin kaupassa käynti, kunnes todellisuus iski vasten kasvoja raskauden viimeiseltä kolmannekselta lähtien. Tuli kuvioihin harjoitussupistukset (maha on kuin kivikova kahvakuula), jatkuva vessassa ramppaaminen, närästys, mielialavaihtelut (sekunissa nollasta sataan), suonenvedot, huonosti nukutut yöt, väsymys ja viikko viikolta yleisesti ottaen tukalampi olo. Viimeisen reissun raskauden aikana tein raskausviikolla 30 ja se oli Tukholman risteily. Tällä hetkellä en voi kuvitellakaan matkustavani yhtään mihinkään, ajomatka Turusta Pohjanmaallekin (4,5h) on täyttä tuskaa – selkä on jumissa ja kipeä, täytyy pysähdellä tunnin välein vessaan ja on muutenkin ikävä istua paikallaan kun vauva möyryää mahassa ja tunkee kantapäitään kylkiluiden väliin. Herään yöllä vähintään 3 kertaa pissalle, vaikka en juo klo 18 jälkeen mitään. Heräily valmistaa vauva-arkeen, mutta eikö tässä vaiheessa olisi loogisempaa kerätä unta varastoon, kun vauveli ei ole vielä valvottamassa? 😀 raskaus ja matkustaminen1Nyt odotellaan jo malttamattomina, että josko tää peipi haluais jo pian nähdä päivänvalon! Minä ja mun sisarukset ollaan kaikki synnytty kuukautta etuajassa ja neuvolassakin uumoiltiin vauvan asennon perusteella, että kannattaa laittaa kaikki valmiiksi ja synnytyssairaalan numero pikavalintaan. Reilu viikon päästähän ylitetään täysiaikaisuuden kynnyskin ja näiden supistelujen perusteella olisi vaikea uskoa, että tää pysyisi mahassa laskettuun aikaan saakka. Mutta eipä sitä ikinä tiedä, päivä kerrallaan! Taitaa muuten jäädä viikonlopun matkamessut väliin tän tukalan olon takia, kyllä ottaa pannuun… Jäi nimittäin välistä viime kerrallakin, kun satuttiin olemaan Arabiemiraateissa samaan aikaan. Argh!

Kivaa viikon alkua ja nauttikaa messuille menijät matkafiilistelyistä meidänkin puolesta! 🙂

Kelpaisiko liput matkamessuille? Matka 2016 lippuarvonta

Vuoden huikein tapahtuma matkailun ystäville on täällä taas! Matka 2016 -messut on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma, jossa voi tutustua jopa 80 eri maan matkailutarjontaan sekä kohdata kasvokkain maiden edustajia ja myös meitä matkabloggaajia. Messukeskus täyttyy matkahuumasta 22-24.1.Matka (1)

Apua, tuohan on jo ensi viikolla! Ei hätiä mitiä – täällä olisi vielä kahden hengen lippupaketti (arvo yht. 36€) tarjolla, mikäli messujalka alkoi näin viime tinkaan vielä vipattaa! Voit osallistua arvontaan kertomalla tämän postauksen kommenttikenttään tämän hetken unelmiesi matkakohteen. Suoritan arvonnan maanantaina 18.1 ja liput lähtevät postissa onnekkaalle voittajalle vielä saman päivän aikana. Laita kommenttiin mukaan sähköpostisi sille varattuun kenttään, niin posti löytää helpommin perille (sähköpostiosoite näkyy vain minulle). 

Matkamessut on täynnä elämyksiä perjantaista sunnuntaihin. Tarkempaa tietoa monipuolisesta ja viihdyttävästä viikonlopun ohjelmasta löydät tämän linkin takaa. Osallistu myös hukeaan Tempaudu -kisailuun, jonka kautta on mahdollista ihan konkretian tasolla tempautua ystäväsi kanssa toiseen maailmaan, tai ainakin toiseen maahan!

Näitä kekkereitä ei todellakaan kannata jättää väliin ilman todella pätevää syytä. Mulla laskettu aika lähestyy siihen malliin uhkaavasti, että en ole vielä täysin varma pääsenkö paikalle ja siksi tätä naputtelenkin vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Nauttikaahan te onnekkaat lippujen voittajat ja kynnen päälle kykenevät messuilusta siis munkin puolesta!

Tässä vielä messujen aukioloajat:

Perjantai 22.1.2016 klo 12–19
Lauantai  23.1.2016 klo 10–18
Sunnuntai 24.1.2016 klo 10–18

Onnea arvontaan!

EDIT: Arvonnan voiton vei Sofia! Kurkkaa sähköpostisi 🙂