Aitoa kreikkalaista tunnelmaa majoitukseen Kreetalla

Pikkuneiti nukahti vihdoin monen tunnin väsymyskitinän jälkeen, joten nyt jos joskus on hyvä aika istahtaa koneelle kahvikupposen ääreen ja fiilistellä vähän aurinkoisia Kreetan maisemia …Ja koska poden ihan pientä rantalomakuumetta. Mun on pitänyt kirjoitella kyseisen reissun majoituksesta jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta postaus ei vaan ole millään päässyt luonnoskansiosta pidemmälle.

Folia Hotel Apartments on perheen pyörittämä symppis huoneistohotelli, joka palveli meitä viikon mittaisella matkalla oikein hyvin. Hotelli sijaitsee Agia Marinassa, lyhyen bussimatkan päässä Haniasta. Rakastuin hotellin simppeliin kreikkalaiseen tyyliin. Taso ei yllä viiteen tähteen, mutta ystävällinen ja tuttavallinen palvelu on jotain, josta maksaa mielellään. Henkilökunnasta huomasi, että hotelli ja sen asiakkaat ovat heille elintärkeitä – kuten pitääkin. Kaikenkaikkiaan hotellissa vallitsi koko viikon ajan rento ja jopa kodikas fiilis. Tähän saattoi vaikuttaa myös se, että hotellissa ei tuntunut olevan tunkua tuona ajankohtana, oltiin usein ainoita auringonpalvojia altaalla.
IMG_7062IMG_7070-001Hotellilta on parin kilometrin matka rannalle, jos altaalla makoilu ei joka päivä houkuta. Tiet on vaan jyrkkiä joissain kohtaa, mikä kannattaa ottaa huomioon. Melkein 40 asteen helteessä matka takaisin hotellille oli välillä uuvuttava, vaikkakin lyhyt. Sitten vielä perille päästyä kiipeämään miljoona porrasta, että pääsee huoneeseen. Puuh. En suostunut liikahtamaan mihinkään yli 10 metrin säteellä ilman juomapulloa. IMG_7161-001

IMG_7089IMG_7059IMG_7188Aamiainen oli perus kolmen tähden hotelliaamiainen, me tykättiin ainakin ja saatiin mahat täyteen! Mitään glamouria ei odotettukaan tämän tasoiselta hotellilta, joten tämä kattaus täytti tarpeet aivan hyvin. Pääasia, että kaikki oli tuoretta ja maistui hyvältä. Tarjottavat vaihteli hieman päivittäin, joten aamiaiseen ei kerennyt viikon aikana kyllästyä. Alla olevien herkkujen lisäksi oli myös suolaista ruokaa, kuten nakkia, pekonia, munakasta, mitä näitä nyt on… Ja tietenkin löytyi myös leipäpöytä, joka oli notkollaan muutamia erilaisia vaihtoehtoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

IMG_7156IMG_7158IMG_7064Mikä sen parempaa kuin syödä kunnolla ja juoda rauhassa aamukahvit ulkona auringonpaisteessa? Ja kirjaimellisesti rauhassa, sillä minkäänlaista ruuhkaa tai jonoakaan ei aamiaisella kertaakaan ollut. Tähän vaikuttaa myös se, että pöydät oli katettu laajalle alueelle ja osa istui yläpuolella terassilla.

IMG_7066IMG_7093IMG_7197

Parvekkeelta saattoi ihastella auringonlaskua meri- ja vuorimaisemaa vasten, jos vaan sattui saamaan huoneen hyvällä sijainnilla.
IMG_7418IMG_7189

IMG_7406

Kaikenkaikkiaan suositeltava hotellikokemus! Lisää hotellin tarjoamista palveluista ja huoneluokista (sivustolta löytyy paljon kuvia) voit lukea Folia Hotellin nettisivuilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Blogia voi seurata myös Journey Diary -matkablogin Facebook-sivusta tykkäämällä ja mut löytää Instagramista nimellä @jennavaltari 🙂 

Previous Post

You Might Also Like

23 Comments

  • Reply Susanna lauantai, 19 maaliskuun, 2016 at 00:44

    Jäätelö, aamupala ja majoitus näyttää hyviltä 🙂 että kyllä kelpais

  • Reply ankka sunnuntai, 20 maaliskuun, 2016 at 12:53

    40 asteen lämpötila on sellainen, että minä todennäköisesti lähtisin jonnekin kävelemään tai pyöräilemään. Ehkäpä pusikosta löytyisi kuumottava tipi tai geokätkö.

  • Reply Teija / Lähdetään taas sunnuntai, 20 maaliskuun, 2016 at 13:02

    Hyvältä, ja kivan kreikkalaiselta näyttää! Aamupala ulkona auringonpaisteessa ja vielä rauhassa kuulostaa kyllä ihanalta 🙂

  • Reply Lotta Watia | Unagidon sunnuntai, 20 maaliskuun, 2016 at 13:57

    Merinäköala omalta partsilta toimii aina. Ja toi jätskikuva… Aaa, haluun altaalle lekotteleen ja syömään jädee! Kreikka ei ole ihan lähitulevaisuudessa varmaan suunnitelmissa, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää sunnuntai, 20 maaliskuun, 2016 at 19:45

    Olispas ihanaa taas päästä joskus Kreikkaan. Olen käynyt Kreetalla kahdesti ja voisin hyvin mennä vielä takaisin. Nyt vaan asutaan toisella puolella maailmaa niin se kovin kaukana. Mutta joskus vielä…

  • Reply Pirkko / Meriharakka sunnuntai, 20 maaliskuun, 2016 at 22:11

    Tuo kommenttisi melkein 40 asteessa tuo välttämättä mieleen kauan sitten Ateenassa viettämämme elokuisen viikon. Pienellä budjetilla parin tähden hotellissa ilman ilmastointia! Opettipa jatkossa kiinnittämään huomiota niin ilmastointiin kuin harkitsemaan tarkemmin minä kuukautena minnekin kannattaa lähteä 🙂

  • Reply Hellan ja viinilasin välissä sunnuntai, 20 maaliskuun, 2016 at 22:27

    Kreikka <3 Tuntuu, että siellä kaikki rakennukset on kauniita.

  • Reply Noora maanantai, 21 maaliskuun, 2016 at 21:52

    Ihanan värikäs paikka ja huikeat näköalat! Tuo aamiainen oli myös herkullisen näköinen. Mua ärsyttää hotelliaamiaiset, jotka on ihan beigejä, eli siis tyyliin vaan jotain paahtoleipää ja muroja. Parhaassa aamiaisessa on just paljon kaikkea tuoretta, kuten hedelmiä ja marjoja 🙂

  • Reply Anna / Muuttolintu tiistai, 22 maaliskuun, 2016 at 00:29

    Tuommoiset kodikkaat perhehotellit on kyllä ihan parhaita. Varsinkin kreikkalaiset! 40 helteet on meille Aussilan asukkeina tuttuja… Täällähän 25 astetta on vielä liian kylmä rannalle. 🙂

  • Reply Terhi / Muru Mou keskiviikko, 23 maaliskuun, 2016 at 17:19

    Mulla on ollut tässä viime aikoina ihan mieletön Kreikka-ikävä, eikä tällaiset postaukset auta yhtään!! Tosi symppiksen näköinen paikka, kelpais tuolla kyllä lomailla ja nauttia kreikkalaisten vieraanvaraisuudesta 🙂

  • Reply Mira / Exploras keskiviikko, 23 maaliskuun, 2016 at 20:58

    Tuli loman kaipuu… 🙂

  • Reply Liza in London keskiviikko, 23 maaliskuun, 2016 at 23:12

    Onpa kivan näköinen ja kuuloinen hotelli! Pari kilometriä tuntuu kyllä 40 asteessa vähintään tuplasti pidemmältä – Firenzessä asuessani pysyttelin kuumimpina kesäpäivinä aika visusti neljän seinän sisällä ja liikuin ulkona lähinnä aamulla ja illalla, koska kuumuus yhdistettynä väenpaljouteen oli muuten ihan liikaa.

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita torstai, 24 maaliskuun, 2016 at 16:34

    Näyttää aivan ihanalta paikalta. Nuo kreetalaiset perhehotellit ovat kyllä suloisia kuin karkit, voisin hyvinkin kuvitella itsekin tuolla majoittuvani. Ensimmäinen matkani aikanaan Kreetalle osui majoitukseltaan juuri tuohon Agia Marinan kylään. Ihana paikka ja ihana koko saari! 🙂

  • Reply sarrrri | La Vida Loca 2.0 Matkablogi perjantai, 25 maaliskuun, 2016 at 00:14

    Ooh, aurinkoa, kerrankin kunnon lämpötila ja siihen vähän uima-allata ja jätskiä päälle! <3 Kelpais kyllä mulle, aamukahvi ulkona auringossa on myös sellainen ylellisyysjuttu mitä todellakin arvostan. ^__^

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta perjantai, 25 maaliskuun, 2016 at 14:04

    Mun parhaat hotellimuistot on oikeastaan juuri tämänkaltaista hotelleista, eikä mistään viiden tähden luksuspaikoista.

  • Reply Huli/Meanwhile in Longfield.. perjantai, 25 maaliskuun, 2016 at 14:58

    Tuo rauha! Parasta lomassa! 🙂 Ja lämpö, se on yhtä ihanaa!

  • Reply Sanna I Siveltimellä perjantai, 25 maaliskuun, 2016 at 19:45

    Niin Kreikkalainen tuo valko-sininen väritys hotellilla. Siis hyvällä tapaa 🙂 Aika messevä jätskiannos myös – pisti vaan silmään ;)))

  • Reply salaine perjantai, 25 maaliskuun, 2016 at 19:58

    Kreeta tuo ihana paikka. Me olimme Plataniaksessa muutama vuosi sitten. En muista nyt hotellin nimeä olisiko ollut joku Ideal beach. Sieltä sai maailman parhaat pita gyrokset, hintaan 2,5€ ja vastapuristettua kylmää appelsiinimehua. Vieläkin vesi kielellä. Sinne on päästävä uudelleen. Haaveilen Elafonssista ja oleilusta sen kupeessa toisen puolen saarta.

  • Reply Juha-Petteri Kukkonen | Sirbizler.com perjantai, 25 maaliskuun, 2016 at 21:37

    En ole koskaan käynyt Kreikassa, enkä mene. Näin ajattelin pitkään myös Mallorcasta ja viimeiset viisi vuotta on tullut käytyä siellä ekan kerran jälkeen kolme kertaa 🙂 Alan epäillä, että sama voisi käydä Kreikan saariston kanssa. Pitäisi vaan ottaa ja tutustua lisää.

  • Reply Heidi / Maailman äärellä perjantai, 25 maaliskuun, 2016 at 22:09

    Ihana Kreikka-fiilis tuli tästä <3. Minun pääsiäisloman suurin projekti on nimittäin valkata yksi tai kaksi Kreikan saarta ja sieltä hotelli/hotellit. Saas nähdä, mitä löydän. Edellisestä Kreikan matkastani onkin jo ikuisuus.

  • Reply Anna / Tämä matka -blogi lauantai, 26 maaliskuun, 2016 at 09:33

    Kreeta on kyllä sellainen ikisuosikki. Itse vaan tykkään käydä myöhemmin syksystä tai aikaisin keväällä, milloin ei ole niin järkyttävän kuuma. 40 astetta on vaan yksinkertaisesti liikaa ihan mihin vaan.

  • Reply Kohteena maailma / Rami lauantai, 26 maaliskuun, 2016 at 22:08

    Muutama vuosi sitten olin Agia Marinassa, mukavan bussimatkan päässä Haniasta. Kivaa aluetta, ruoka ja juoma hinta/laatu -suhteessa erinomaista. Suosittelen aluetta vahvasti!

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi sunnuntai, 27 maaliskuun, 2016 at 14:18

    voi tuota ihanan tunnelmallista sinivalkoisuutta <3 ja kyllä tu brekkispöydän tarjonta varsin freesiltä näyttää 🙂

  • Leave a Reply