Löytöretkellä keväisessä Berliinissä

Nyt kun joulut ja uudet vuodet on takana päin, olisin jo aivan valmis fiilistelemään kevättä. Tammikuu on vasta puolessa ja kevätaurinkoa saa ainakin tänne Suomeen odotella vielä kuukausitolkulla, mutta onneksi aina voi paeta todellisuutta palaamalla keväisiin matkamuistoihin. Pengoin esiin kuvat mun ja Samin viime huhtikuiselta Berliinin reissulta, kun ympäriinsä haahuillessa eksyttiin second hand -torille. En normaalisti ole torifiilistelijä (oli siinä kirppu-etuliite tai ei), mutta tältä torilta löytyi paljon kaikkea söpöä ja vanhaa.

IMG_6047IMG_6041IMG_6042Aurinko paistoi ihanasti ja korut ja koriste-esineet kiilsivät kilpaa. Oli niin nätti päivä kävellä päämäärättömästi, Saksassa kun kevät on paljon Suomea edellä. Tyydyin pääasiassa kuvailemaan yksityiskohtia, vaikka lähti sieltä yksi pieni taulu muistoksi mukaan. Ollaan Samin kanssa laiskoja tuliaisten kanssa, mutta 8-vuotiaalle pikkusiskolle ostelen reissuilta joskus tuomisia, jos jotain kivaa tulee vastaan. Muistan kun elämäni ensimmäisillä reissuilla piti muistaa tuoda tulaisia perheelle, kaikille kavereille, mummolle ja papalle sekä vähintään puolelle suvulle. Ala-asteella olin kateellinen luokkakavereille, jotka toi etelän matkalta karkkia koko luokalle. Itse olin reippaasti yli 10-vuotias päästessäni ensimmäiselle ulkomaanmatkalle.IMG_6048IMG_6045IMG_6034IMG_6039Kevät ja kesä on ylivoimaisesti parasta aikaa matkustaa Berliiniin, ainakin itse saan lämpimällä kelillä kaupungilla kiertelystä eniten irti. Talvella joutuu suunnitella tarkemmin ja kehittää tekemistä sisätiloissa, mutta keväällä pelkkä päämäärätön käveleminen riittää. Oon muutenkin huono suunnittelemaan reissuja kovin pitkälle etukäteen. Tää oli meidän toinen kerta Berliinissä, joten kaikki pakolliset turistinähtävyydetkin oli jo koluttu läpi ensimmäisellä kerralla. IMG_6049IMG_6037Toimintaohje täydelliselle haahuilupäivälle: kävelyä, bratwurstia, kuvien napsimista, terassilla istumista, kävelyä, jäätelöä, kahvia, lisää kävelyä, lisää herkkuja… IMG_6050Saas nähdä milloin seuraavaksi päästään löytöretkeilemään. Mutta kevätaurinkoa ja vaunulenkkejä odotellessa.. (-:

Previous Post Next Post

You Might Also Like

46 Comments

  • Reply Jenni / Globe Called Home perjantai, 15 tammikuun, 2016 at 19:01

    Mä en kanssa ole keskimäärin mikään kirpputori-ihminen, mutta välillä jään kiertelemään, jos on oikein kaunista tavaraa. Sen sijaan käsityömarkkinaihminen olen, ja jos sellaisia ulkomailla bongaan niin aivan varmasti lähtee jotain mukaan. 😉

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, 16 tammikuun, 2016 at 12:55

      Tuolla oli kyllä kauniita ja mielenkiintoisia tavaroita 🙂 Vähän harmittaa, kun en ostanut mitään ihanaa omaperäistä korua! Mä en oo niin käsityöihminen, mutta toisten tekemiä töitä voin kyllä ihailla.

  • Reply Johanna Hulda - Discovering Sunbeams sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 16:11

    Hauska tori, ja ihana Berliini. Se on kyllä Euroopan pääkaupunkien joukossa yksi mielenkiintoisimmista. Ite rakastin ennen penkoa kirpputoriaarteita, mutta nykyään en enää niin usein jaksa vaivautua. Kaikenlaiset ruoka- ja käsityötoritkin on ihan parhaita, etenkin ulkomailla. 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 12:35

      Berliini on munkin lemppari 🙂 Ite en vaan ikinä löydä kirppareilta mitään, aina ihmettelen kun kaverit tekee huippulöytöjä.. Vauvanvaatteita on sitten kyllä löytynyt tosi hyvin, ne onkin ainoita juttuja mitä mä ostelen kirppareilta..

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 17:34

    Heeeii miten joku ei voi olla torifiilistelijä? 😉 Torit on parhaita!

    Mutta joo mä itsekin aina mietin sitä että miten varsinkin ennen oli joku juttu tuoda kaikkia turhanpäiväsiä tuliaisia kaikille. Servettitelineet, tuhkakupit yms. johon maalattu lomakohteen nimi ja pari palmua? Ei jeesus… Ja siis itselleen ostaa kuka ostaa mutta ilahtuuko joku oikeasti siitä, että saa tuliaiseksi krääsää jostain toisen vierailemasta lomakohteesta? Itse ostan tuliaisia nykyään ennemminkin sillä periaatteella että jos jotain hyvää tulee vastaan. Ja sen pitää olla jotain hyödyllistä, esim. täältä Kiinasta teetä. 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 12:38

      Nojoo jotkut kesätorit ja tälläset on kivoja (lakukojut :D<3), mutta kirpparit ei hirveesti houkuttele, paitsi nyt on alkanut houkutella kun oon bongannut tosi hyvin vauvalle vaatteita kirppiksiltä.. 🙂

      Jep, niin turhaa! 😀 Tai sitten muovipussillinen jotain simpukankuoria rannalta itse kerättynä.. Huoh.

  • Reply Noora sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 20:17

    Berliini on ihana! Kävin siellä muutama vuosi sitten juuri kesäkuun alussa, joka oli oikein hyvä ajankohta visiitille. Mä rakastan kierrellä toreja ja kirppiksiä ja Berliinissäkin tuli vastaan muutama. Aina mun ei edes tarvitse ostaa mitään, se pelkkä ihastelukin monesti riittää 🙂 Noi medaljongit on kyllä niin mun näköisiä… Ehkä pitäisi tehdä uusintavisiitti Berliiniin ja tsekata jos noita vielä olisi 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 12:39

      Se on! <3 Nuo medaljongit on kyllä ihania ja omaperäisiä, nyt ihmetyttää näitä kuvia katsellessa miksen ostanut yhtäkään, vaikka halvallakin olis saanu! Tyhmä minä.

  • Reply Kiia sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 20:20

    Tihrustin kaikki kuvat tarkasti läpi! Ihanan näköistä aarretta tuolla on kaupan. En tosiaan ole mikään kirppistelijä, mutta nyt näyttää tarjonta hieman erilaiselta kuin Suomen vastaavilla.
    Mielestäni tuonne mennään nimenomaan tekemään löytöjä jos vaikka jotain aivan spesiaalia tulisi vastaan, ei stressiä tuliaisista 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 12:41

      Oli kyllä paljon värejä ja yksityiskohtia 🙂 Mäkään en jaksa stressata tuliaisista.Ei mitään järkeä vaan ostaa ostamisen ilosta väen väkisin jotain, ihan vaan ku pakko ostaa tuliaisia..

  • Reply laurasitinerary sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 22:58

    Torit ja kaikenmaailman autotallikirppiksethän on aivan mahtavia, ”toisen roska on toisen aarre” 🙂 Kivan oloinen tori, pitääkin pistää mieleen kun seuraavan kerran suuntaa Berliiniin! Oliko edullinen?

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 12:44

      Ite vaan harvemmin niitä aarteita löydän, vaikka tuolta olisi kyllä voinut ostella kaikkea söpöä 🙂 Oli suht edullista, niin kuin Saksassa yleensäkin 🙂 Tietenkin laatutavarat ja arvoesineet oli arvatenkin kalliimpia.

  • Reply Annika | Travellover sunnuntai, 17 tammikuun, 2016 at 23:04

    Minä viihdyn reissussa toreilla ja kirpputoreillakin katselemassa. Koskaan en osta, koska myynnissä on juurikin kaikenlaista kamaa, osastoa koriste-esineet, jonka olemassaoloa en oikein edes ymmärrä. 🙂 Esimerkiksi nuo kaikenkirjavat kaljakolpakot. Ugh!

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 12:50

      Kaljatuopit oli kuitenkin kuvauksellisia! 😀 Tyydyin katselemaan linssin läpi, en mikään tavarahamstraaja ole muutenkaan. Liika tavara ärsyttää. Haluan ennemmin panostaa kokemuksiin ja elämyksiin kuin materiaan 🙂

  • Reply Jerry / Pako Arjesta maanantai, 18 tammikuun, 2016 at 09:59

    Tuntuu, että jokainen bloggaaja on käynyt viime vuonna Berliinissä, mutta itselläni se on vieläkin kokematta :P. Näillä näkymin pääsen sinne sentään huhtikuussa, joten odotukset on korkealla kaikkien postausten jälkeen. Kirpputorit ja muutkaan torit eivät ole oikein minun juttuni, koska en tykkää ostella hirveästi tuliaisia kotiin, mutta olisihan tuolla varmasti mielenkiintoista vain kävellä. Pienenä tosiaankin tuli tuotua sitä karkkia vähintäänkin kavereille, jos ei koko luokalle, mutta nyt riittää, että tuon itselleni jonkun kivan pienen jutun, kuten pullon paikallista alkoholia tai vaikkapa veitsen Japanista.

    Parhaita lomia ovat ne, kun voi kävellä päämäärättömästi ympäri kaupungin katuja ilman sen suurempaa aikataulua :).

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 13:01

      Berliiniä on kyllä moni muukin hehkutellut ja syystäkin 🙂 Ite harvemmin edes ostelen mitään, kuvat käy matkamuistoista! Koko ajan ostelu on vähentynyt, alkais tää meidän pieni kämppä käydä ahtaaksi, jos joka paikasta raahaisi kasapäin tavaraa.

      Voi milloinkohan mä pääsen seuraavaksi tollaselle lomalle, vaikka pelkkää lomaahan tää mun elämä nyt on 😀 Tekis hyvää vaihtaa vähän maisemaa.

      • Reply Jerry / Pako Arjesta perjantai, 22 tammikuun, 2016 at 19:20

        Maiseman vaihto tekee hyvää aina välillä, vaikka olisi kuinka ”lomalla” kotona :).

        • Reply Jenna / Journey Diary -matkablogi sunnuntai, 24 tammikuun, 2016 at 17:30

          Todellakin!:)

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita maanantai, 18 tammikuun, 2016 at 13:21

    Muistan itsekin sen ajan, kun reissusta kuin reissusta piti tuoda tuliaiset puolelle suvulle ja kaikille kavereille, joiden kanssa vähääkään oltiin tekemisissä. 😀 Aika raskasta! Onneksi nyt on viisastunut ja tuliaisia tuon lähinnä vain omille lapsille elleivät he ole reissussa mukana ja koiranhoitajalle. Niin ja itse hauvalle toki myös tuon aina tuliaisherkun tai jotain muuta reissusta. 😀 Onhan se nyt paljon järkevämpää ostaa tuliainen koiralleen kuin puolelle suvulle! 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 13:03

      Haha niimpä! Meillä lapsi tulee olemaan reissuilla mukana, joten ei sillekkään tarvitse tuliaisia miettiä. Innolla odotan sitä ikää, kun ei voi missään toreilla tai kaupoilla kulkea pysähtymättä ja itkemättä jokaisen kivan näköisen lelun perään 😀 Jos siis on vähääkään äitiinsä tullut..

  • Reply Huli/Meanwhile in Longfield.. maanantai, 18 tammikuun, 2016 at 16:48

    Mäkin muistan ekat reissut kun tuliaisia piti tosiaan tuoda KAIKILLE kavereille ja koko suvulle. Nykyään tuodaan tuliaiset mun vanhemmille, joiden luona koira on yleensä aina hoidossa. Berliini on ihana! Mä olen käynyt kerran syyskuussa, ja tosi hyvä aika oli sekin – alkusyksy on vielä hurjan lämmin. 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 13:05

      Maaliskuusta syyskuuhun Berliini on ihana 🙂 Varsinkin alkukeväästä oli kiva ottaa pieni varaslähtö kevääseen, kun Suomessa oli vielä loskakelit. Saksassa lehdet vihersi ja pystyi välillä olla pelkällä t-paidallakin.

  • Reply Pirkko / Meriharakka maanantai, 18 tammikuun, 2016 at 17:06

    Edellisestä Berliinin reissustamme on jo aikaa, mutta näyttää siellä tuota Itä-kamaa olevan edelleen tarjolla!

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 13:05

      Sitä riittää! 😀

  • Reply Henna /suurin onni maanantai, 18 tammikuun, 2016 at 17:11

    Kevät on ihanaa reissuaikaa, sillä käytännössä joka paikka on Suomea edellä keväässä 😀 Saksaan pääsee tietysti nopeasti – ja halvalla, se onkin varsin varteenotettava kohde vaikka pidennetylle viikonlopulle. Itselläni on vielä Berliini näkemättä, kaikista hehkutuksista huolimatta. Ehkä pian… tai ainakin vielä joskus!

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 13:06

      Näinpä! Etköhän säkin vielä Berliiniin ehdi! 🙂

  • Reply Maarit Johanna tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 07:44

    Oi joo, karkkia luokkakavereille Kanarialta 😀 Haha. Toiset ne kävi joka vuosi jossain Egyptissä ja sitten tuotiin valikoiduille kavereille kaulanauhoja ja jotain posliinikissoja. Voi elämä. Mulla tulee tästä kirpparista mieleen Riikan torit. Siellä kyllä ahkerasti oltiin vinkumassa, että no foto, no foto, mani, mani! Berliini on kyllä ihana. Toivon ainakin. Kokemusta vain yhdestä joulukuisesta pitkästä viikonlopusta joskus kolme vuotta sitten. Toukokuussa testaamaan keväistä kaupunkia 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 13:08

      Voi ne kaulanauhat ja posliiniesineet :’D Ja niitä piti pitää kuin kukkaa kämmenellä. Muakin ärsytti Riikan toreilla se kun ei saanut kuvailla tuotteita. Tuolla Berliinissä ei paljoa välitetty. Onpas moni nyt keväällä lähdössä Berliiniin tähänkin kommentoineista!

  • Reply Tanja tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 10:06

    Mä tykkään toisinaan kierrellä kirppiksillä ja toreilla, mutten yleensä löydä mitään ostettavaa.
    Berliinissä olisi kyllä kiva käydä joskus 🙂 Suunnittelin sitä tälle vuodelle, mutta taidan kallistua Münchenin puoleen.

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 13:09

      Mäkään en ikinä löydä mitään! Katson vaan vierestä kun muut tekee huippulöytöjä..

      Berliini onkin ainoa Saksan kaupunki missä oon käynyt. München kiinnostais kans!

  • Reply Sanna I Siveltimellä tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 11:47

    Oon myös Berliinissä kierrellyt vastaavannäköisellä torilla ja tykkäsin! Muutenkin Berliini on niin mun kaupunki! 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, 19 tammikuun, 2016 at 13:09

      Keväinen Berliini on niin ihana <3

  • Reply Stacy keskiviikko, 20 tammikuun, 2016 at 18:51

    Luin nyt tarkkaan sen takia, että itse olen varannut matkan Hampuriin. Itse asiassa, jonkin aikaa sitten säälin niitä, jotka eivät olleet lapsena matkustaneet syystä tai toisesta. Minä olin lentokoneessa syntymävuotenani ja alta kymmenvuotiaana plakkarissa oli jo ainakin kaksi kaukomaata. Hienoa, että olet kuitenkin lähtenyt reissaamaan, vaikkei sitä lapsuudenkodista tullutkaan.

    • Reply Jenna / Journey Diary torstai, 21 tammikuun, 2016 at 14:45

      Kivaa reissua sulle Hampuriin! 🙂
      Jostain syystä mun vanhemmat ei oo ikinä ollu kiinnostuneita ulkomaille matkustamisesta, kierreltiin vaan Suomen kylpylähotelleja ristiin rastiin aikanaan.. Onneks reissukärpänen pääsi kuitenkin puraisemaan, vaikka ei kannustusta matkusteluun kotoa tullutkaan! 😀

  • Reply Sari / Inspired by the sun keskiviikko, 20 tammikuun, 2016 at 19:40

    Itselläni on Berliini vielä täysin käymättä, kiitos tästä postauksesta. En ole itsekään mikään tori-ihminen, mutta näyttää kivalta tuo tilpehööri!

    • Reply Jenna / Journey Diary torstai, 21 tammikuun, 2016 at 14:46

      Suosittelen kyllä käymään Berliinissä! 🙂

  • Reply Titta / ikilomalla perjantai, 22 tammikuun, 2016 at 11:22

    Mä oon kyllä torifiilistelijä – oli edessä kirppu tai ei 😀 etenkin ulkomailla löytää välillä hienoja aarteita, mutta useimmiten pelkkä kiertely ja katselu on viihdyttävää.
    Ihana kevätfiilis postaus! ?

    • Reply Jenna / Journey Diary -matkablogi sunnuntai, 24 tammikuun, 2016 at 17:32

      Tollasena nättinä kevätpäivänä kaivautui mustakin esiin pieni torifiilistelijä 😀 Kevät tule jo! 🙂

  • Reply Heidi / Maailman äärellä lauantai, 23 tammikuun, 2016 at 09:28

    Minäkään en ole normaalisti yhtään torifiilistelijä, mutta viime Vietnam-postauksessa kyllä fiilistelin Phu Quocin toria, koska siellä nyt oli vaan niin mielettömiä värejä ja niin ihanaa paikallista tunnelmaa. Tästä postauksestasi tuli kyllä kevätkaipuu! Oi, ihana olisi lähteä jonnekin keväiseen kaupunkiin fiilistelemään…. Mutta pitänee malttaa vielä hetki tätä talvea.

    • Reply Jenna / Journey Diary -matkablogi sunnuntai, 24 tammikuun, 2016 at 17:34

      Oi Vietnam! Sinnekin olis vielä päästävä – minnekkäs sitä nyt ei haluais! 😀 mullakaan ei auta muu kuin vaan kestää tätä Suomen talvea, menee varmaan kesään, että viitsii vauvan kanssa lähteä reissuun..

  • Reply Juho/polulta harhaan lauantai, 23 tammikuun, 2016 at 13:14

    Oi hitto. Berliini on ihan ykköskaupunki, pari kertaa oon tähän mennessä päässyt käymään ja aivan varmasti vierailen siellä jatkossakin. En oo tähän mennessä keksinyt kauhean montaa huonoa puolta ko. kaupungista, sillä katutaide, ruoka, julkinen liikenne ja kaikki muukin vaan iskee itselle. Onneks löydettiin Malesiam pikkuberliini, George Town, joten on saanut vähän fiilistellä samoja meininkejä, toki ne kirppikset puuttuu ja niiden sijasta joka paikka on täynnä korealaisia…

    • Reply Jenna / Journey Diary -matkablogi sunnuntai, 24 tammikuun, 2016 at 17:36

      Niin samaa mieltä! 🙂 Niin ihana kaupunki kuin se onkin, niin seuraavalla Saksan visiitillä on kuitenkin päästävä johonkin uuteen vieraaseen kaupunkiin. München vois olla seuraava 🙂

  • Reply Kohteena maailma sunnuntai, 24 tammikuun, 2016 at 12:57

    Itse olen käynyt Berliinissä pari kertaa, ensimmäisellä reissulla pidin jopa kiertoajelun 😀 Berliini, jos mikä, on täydellinen reissupaikka kaveriporukoille!

    • Reply Jenna / Journey Diary -matkablogi sunnuntai, 24 tammikuun, 2016 at 17:43

      Mä en oo yhtään sellanen isossa porukassa matkustaja! Toki kavereitten kans on kivaa makustella, mut pidemmän päälle raskasta jos joutuu vähänkin myötäillä tai olla vieraskorea.. Ja en kestä odottelua ja sitä on varsinkin akkaporukassa vaikea välttää 😀 Ite oon valmis parissa minuutissa, niin menee järki jos joutuu 40min ootella ku joku kihartaa hiuksia tms. tai on pakko ottaa puolen tunnin suihku just ennen lähtöä.. Ennemmin lähen miehen tai siskon kans tai jonkun sellasen, kelle voi sanoa suoraan ilman että kellään menee tunteisiin :’D Mut jos sellanen hyvä porukka löytyy ja ollaan samalla aaltopituudella niin mikäs siinä!

      Tulipas avauduttua :’D

      • Reply Kohteena maailma maanantai, 25 tammikuun, 2016 at 09:52

        Ymmärrän ton hyvin 😀 Vähänkin isompi naisporukka liikkeellä, niin jo huonejärjestelyt aiheuttaa enemmän draamaa, kuin miesporukalla menee aikaa suihkussakäynteihi reissu aikana 😀

        • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, 25 tammikuun, 2016 at 20:13

          Näinpä! 😀

    Leave a Reply