Aamiainen – pätevä syy yöpyä hotellissa

Hotellia valitessa tsekkaan heti hinnan ja sijainnin jälkeen aamupalatarjonnan – valinta syntyy vain näiden kriteerien ollessa kunnossa. En suostu yöpymään hotellissa ilman mahdollisuutta aamupalaan, se kun on vihoviiminen asia mistä haluan matkallani säästää.
IMG_3670Mutta mikä siitä hotellin aamupalabuffasta tekee niin erikoista ja taivaallista, että kuolaan sitä jo vuorokautta ennen kuin pääsen edes kirjautumaan hotelliin? 

Tää on oikeasti aika outoa, koska normaalisti kotipuolessa oon huono aamupalan syöjä. Arkiaamuisin riittää kuppi kahvia, mitään syötävää ei edes tee mieli. Oon aina salaa ihaillut niitä, jotka keittää puuron aamuisin ja kerkeää istahtaa nauttimaan päivän tärkeimmästä ateriasta ja parhaassa tapauksessa vielä ikuistaa annoksensa hohtavan täydelliseen instakuvaan, jossa banaanin palaset ja mustikat on aseteltu voimaannuttavaksi quoteksi lautasen reunalle – siinä kun itse juoksen kauhealla kiireellä tyyny poskessa aamun luennolle tai nukun vapaapäivän ohi ja syön ”aamupalan” sitten lounasaikaan. IMG_5862IMG_5865IMG_5868…Mutta toinen on tilanne kun puhutaan hotellin aamupalabuffetista! Mitä kertoo sekin, että multa löytyy tälläinen pläjäys kuvia pelkästä hotellin aamupalasta..? Se vaan piristää jo pelkkänä ajatuksena. Varsinkin nyt, kun tiedän pian taas pääseväni notkuvien pöytien kimppuun. Puitteiden ei tarvitse olla viiden tähden tasoa, kunhan peruselementit on kohdillaan. Aika harvoin oon joutunut pettyä hotellin tarjoamaan aamupalaan. Se varmaan tosin johtuu siitäkin, kun oon ollut tarkkana tästä jo hotellia varatessa. Kerran ollaan Samin kanssa yövytty hotellissa, jossa ei tarjottu aamupalaa vaan hotellit järjestivät aamiaisen yhteistyössä läheisten ravintoloiden kanssa. Ei ollut sama asia. Never again. IMG_3564IMG_3567IMG_3570Mitkä sitten on ne aamiaisen maagiset peruselementit?

Ensinnäkin leipäpöytä. Kunhan tarjolla on muutama vaihtoehto erilaista leipää ja leivänpaahdin sekä perus leivänpäälliset löytyy, kuten juustot, kinkut ja levitteet, niin meikä is happy. Tästä onkin hyvä siirtyä suolaisiin vaihtoehtoihin, kuten munakkaaseen ja nakkeihin. Kaikki muu suolainen tähän päälle on plussaa. Mun mielestä hyvällä aamiaisella on tarjolla myös jukurttia, johon voi sekoittaa hedelmiä tai mysliä. Myös puurosta saa lisäpointseja. Janojuomana mehua ja vettä. Sitten viimeiseksi, muttei vähäisimmäksi, haluaisin saada kahvia ja jotain pientä makeaa sen kanssa. Nämä kun on kunnossa ja kaikki maistuu hyvältä, niin oon seitsemännessä aamupalataivaassa.
IMG_5355IMG_5351Hotelliaamiaisessa viehättää tietysti olennaisena osana sekin, että kaikki tulee nenän eteen eikä tarvitse itse tehdä muuta kuin täyttää tarjotin. Kyllähän sitä varmaan kotona arkenakin saisi tuollaisen setin kurkusta alas, jos joku kodinhoitaja sen vartavasten valmistaisi (vink vink, jos Sami luet tätä). Pitääkin itseasiassa kokeilla joku kiireetön sunnuntaiaamu panostaa kunnolla aamupalaan ja leikkiä hotellia, tuntuiskohan samalta? Tosin siinä vaiheessa puuttuisi se reissufiilis, mikä varmasti vaikuttaa myös hotelliaamupalan tunnelmaan.

Nyt en varmaan saa edes nukuttua, kun mietin vaan ylihuomista hotelliaamupalaa. En oo yhtään friikki tän asian suhteen tai mitään. 11352000_996775603668483_1706880140_nPaljonko te annatte arvostusta hotelliaamupalalle? Entä mitkä on teidän mielestä ne tärkeimmät peruselementit? 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

61 Comments

  • Reply Jerry / Pako Arjesta perjantai, lokakuu 16, 2015 at 21:43

    Tajuan ihan täysin, mistä puhut :P. Ollaan puhuttu Tiian kanssa tulevasta Tokion aamupalatarjonnasta jo moneen otteeseen ;). Siellä on nimittäin yksi parhaista aamupaloista, mitä tiedän (eikä 37. kerroksen maisemat huononna sitä yhtään).

    Pekonia, munakokkelia, croissanteja… nuo on ihan pakko olla. Yleensä syön myös jotain makeaa ja juon erilaisia mehuja. Leipää en syö lähes koskaan, sillä se on liian ”tavallista” omaan aamiaispöytääni :). Kun sitä kerta ollaan hotellissa, syön niin kuin en kotona syö. Nykyään on aika kiva lisä myös, jos skumppaa sattuu olemaan tarjolla :P. Tokion Hiltonissa on lisäksi dumplingseja, jänniä röstiperunoita ja vaikka mitä erikoisuuksia, joten en malta odottaa ensimmäistä aamua siellä :D.

    Hyvä postaus :)!

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 17:29

      Ai te ootte taas menossa Tokioon, huippua 🙂 Oi että, hyvältä kuulostaa!

      Croissantit! Unohin ite listasta, mutta joo ne on oltava! Riikassa kun oltiin niin hotellin aamupalalla oli skumppaa, mutta enhän mä sitä voinu juoda..! D: Hyvältä kuulostaa kaikki mitä mainitsit, ihanan luksusta. Jokanen aamiainen vois olla tuollainen mun mielestä!

      Kiitos Jerry!

      • Reply Jerry / Pako Arjesta torstai, lokakuu 22, 2015 at 10:07

        Jep, sinne taas viikon päästä :D.

        Skumppa tuntuu olevan vielä aika harvinainen juttu hotelliaamiaisilla, mutta kiva, jos ainakin tasokkaammissa hotelleissa löytyy sitä :). No, juot sitten aikanaan ;). Jokainen aamiainen voisi olla tuollainen, JOS sillä ei lihoisi paria kiloa viikossa xD!

        • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, lokakuu 24, 2015 at 13:22

          Onhan se kiva lisä, vähän luksusta 🙂
          Totta! 😀

  • Reply Maarit Johanna perjantai, lokakuu 16, 2015 at 23:32

    Voooi kyllä kyllä kyllä! Nimimerkillä virallinen hotelliaamiaiskilpailun voittaja. Tiedän mistä puhun ja tämä postaus oli kyllä aivan täyttä asiaa 🙂
    Hotelliaamiainen on mullekin se tärkein kriteeri. Meillä on Lontooseen hotellit vielä varaamatta, ja monissa hotelleissa ei tarjota aamiaista ollenkaan tai sitten se on ”english breakfast”. Yök. Pitää olla kunnon mannermainen buffet! Mie syön melkein ihan kaikkea mitä on tarjolla. Ja paljon. Saatan syödä oikeasti koko päivän edestä niin paljon, ettei seuraavan kerran tarvitse syödä kuin vasta illallista. Oleellisesti siihen saattaa kuulua kolme kuppia teetä ja viisi santsikierrosta. En itsekään kotona harrasta mitään kovin erikoisia aamiaisia kuin ehkä viikonloppuisin, mutta kun pääsee hotelliin niin huh. Mun maha venyy pelkästä ajatuksesta 😀 Sie saat onneksi syödä vielä hetken ihan luvan kanssa kahden edestä 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 17:31

      Onnea voitosta! Mä oon vähän myöhässä tällä aamupalapostauksellani haha 😀
      English breakfast on kyllä nounou. Samoilla linjoilla mennään! Jos nyt en kuitenkaan ihan kahden edestä söis, vaikka mieli tekis 🙂

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, lokakuu 17, 2015 at 03:41

    Ymmärrän mistä puhut. 🙂 Hotelliaamiaiset on ihania. Toisaalta niillä ei oo mulle aivan yhtä suurta merkitystä, ja tulemme esim. täällä Shanghaissa yöpymään vierailijoiden kanssa parissa eri hotellissa ilman aamupalaa. Tosin voi olla että täytyy ostaa ne ainakin yhtenä aamuna erikseen. Mulle tärkeämpää on hotellin taso + sijainti + muut asiat, ja jos aamupalan saa kohtuullisella hinnalla mukaan niin se on vain hyvä plussa mutta ei välttämättömyys. 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 17:34

      Mullakin hinta-laatu -suhde ja sijainti tulee ykkösenä kuitenkin, mutta aamupala hyvänä kakkosena 😉 Varsinkin jos menee ennalta vieraaseen paikkaan, ei jaksaisi heti aamusta lähteä etsimään aamupalaa kaupungilta. Oon niin äkänen aamusin muutenkin, hermo menee jos ei löydy hyvää paikkaa ja joutuu tyytyä johonkin kuivaan känttysämpylään! Toki jos on joku ihana ja kohtuuhintainen brunssipaikka jo valmiiksi tiedossa, niin sekin ajaa saman asian 🙂

  • Reply Rosita lauantai, lokakuu 17, 2015 at 10:01

    Mä rakastan kaikkea buffameininkiä mihin aikaan päivästä tahansa, ja buffa-aamiaisella päivä lähtee mahtavasti käyntiin. Jos joskus dementoidun ja katoan ni kannattaa tsekata pk-seudun Ikeoiden aamiaisbuffat, ehhehe!

    Jos ikinä menette Hämeenlinnaan, ni suosittelen Hotelli Emilian aamiaista. Paikallista palvikinkkua ja ihanan näköstä kalaherkkua! Aina kiva löytää aamiaisbuffasta jotain, mitä ei ketjuissa saa. https://www.rantapallo.fi/angata/2014/10/19/hameenlinnan-vaihtoehto-ketjuhotelleille-hotelli-emilia/

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:30

      Ah buffetit, kyllä <3

      Pitääpä pistää korvan taakse, vaikka tuskinpa ihan heti tulee kuitenkaan Hämeenlinnaan asiaa!

  • Reply Stacy Siivonen sunnuntai, lokakuu 18, 2015 at 13:11

    Minä olen armoton monomaani ja minun on vaikea ymmärtää, miten aamupalalla on aina ne samat asiat, vaikka olisi sitten planeetan toisella puolella. OK, no siellä toisella puolella on kokalehtiä, mutta siis periaatteessa. Jos minua hotsittaa syödä aamupalalla vaikkapa lihamakaronilaatikkoa tai kalakukkoa, minä sitä sitten syön. Ehkäpä hotelliaamiaiset pönkittävät jonkinlaista turvallisuudentunnetta. Minä yritän kotona päästä eroon siitä tavasta, että aamiainen olisi massiivinen ja seuraava tuoka tulisi vasta tosi myöhään, jos silloinkaan.

    • Reply Stacy Siivonen sunnuntai, lokakuu 18, 2015 at 13:13

      (Sitä paitsi, mun massuni ei tiedä, että syödään aamiaista, etenkin jos aikavyöhykesiirtymä on ollut välissä)

      • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:31

        Minäpäs taas rakastan ähkyä heti aamusta! 😀

  • Reply Ansku BCN sunnuntai, lokakuu 18, 2015 at 14:45

    Aamupalat <3. Silloin, kun aloin reissata enemmän ja siirryin vähän tasokkaimpiin hotelleihin, minulla oli tapana vetää itseni aivan täyteen kaikkia aamupalaherkkuja. Nykyään osaan jo hillitä ja syön sen saman määrän kuin kotonakin, ja nautin vain siitä, että joku muu on sen valmistanut ja joku muu hoitaa tiskit 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:32

      Ehkä mäkin joskus opin…. 🙂 Tuskin!

  • Reply Venla / Breezes from my Atlas sunnuntai, lokakuu 18, 2015 at 14:59

    Voi lääh, ei saa julkasta tällasia kuvia! Nälkähän tässä tulee. 😀 Olin melkein eniten onnessani tulevan Brasilian reissulla siitä, että löydettiin Salvadorista edullinen hotelli, johon kuuluu aamupala! En kyllä silti oo valmis maksamaan hotellista paljon enempää aamupalan vuoksi, sillä ainahan sen voi ostaa erikseen vaikka kahvilasta. 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:34

      En mäkään mitään törkeän hintaisia aamupaloja osta, kohtuu kaikessa! Tähän asti on löytynyt helposti hyvällä hinta-laatu -suhteella hotellit, joiden hintaan kuuluu aamupala 🙂

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita sunnuntai, lokakuu 18, 2015 at 19:23

    Täällä ilmoittautuu myös yksi hotellien aamupalafriikki! Nam nam ja nam! Aika paljon samoilla linjoilla olen kuin sinäkin! perusjutut kun löytyy niin suolaisista kuin makeistakin niin tyytyväisiä ollaan! Jos nyt totta puhun jätän usein ne makeat leivokset ottamatta, minulle makea hotellin aamupalalla tarkoittaa lähinnä jugurttivaihtoehtoja myslin sekaan sekä marmeladia, jota laitan paahtoleivälle!
    Mutta joo, hotellien aamupalat on pala taivasta! 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:35

      Se joku makea juttu kahvin kans vaan kuuluu mun hotelliaamiaisiin, vähän erilaista kuin arkena kotona :p

  • Reply Henna /suurin onni sunnuntai, lokakuu 18, 2015 at 22:40

    No aamen! 😀 Kaikista tärkein minulle on tuo hedelmäpöytä, joka näyttää oikein kelvolliselta näissä tämän postauksen kuvissa! Minä kyllä syön aamupalan, mutta en ole koskaan kuulunut niihin, jotka voivat postata kuvia siitä instagramiin, koska ei todellakaan ole aikaa väkertää ja nautiskella. Mutta on ihanaa, kun voi kiireettömästä nauttia ja maistella. Samasta syystä rakastan brunsseja ♥

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:37

      Mäkään en jaksa sitä väkertämistä, mikäs siinä jos joku toinen väkertää mun puolesta niin sitten voin napata kuvan 😀 Hyväksyn myös brunssit!

  • Reply AnnKat sunnuntai, lokakuu 18, 2015 at 22:59

    Itsekin tykkään siitä, että hotelleissa/hostelleissa, joissa matkoillani majoitun on mahdollisuus aamupalaan. Tosin se ei ole aivan ensisijaista. Viime Berliinin matkallanikin aamupalaan hostellilla olisi ollut mahdollisuus, mutten sitten kuitenkaan sitä yhtenäkään aamuna ostanut. Tykkään saksalaisesta leipomokulttuurista ja siitä, että sämpylät voi hakea kadunkulmassa olevista leipomoista mukaan tai jäädä syömään sinne. Oon varmaan, jossain määrin kamala stalkkeri, mutta diggaan aivan kamalasti sitä, kun matkoilla voi itse istua rauhassa jossain kahvilassa aamukahvilla ja seurailla ohi käveleviä kiireisiä ihmisiä. 🙂
    (Mutta en kyllä ihmettele noiden sun ottamien kuvien jälkeen miksi noista buffetaamiaisista pidät. Näyttää super hyvälle. 😀 )

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:38

      Mulle vaan ei riitä pelkkä sämpylä, pakko saada buffa! Mäkin harrastan tuota kahvilastalkkailua 😀

  • Reply Anna Koskela maanantai, lokakuu 19, 2015 at 08:32

    ”Paljonko te annatte arvostusta hotelliaamupalalle? Entä mitkä on teidän mielestä ne tärkeimmät peruselementit? ”

    Paljon. Nämä kuvat eivät saa minua hihkumaan onnesta. Liian ”perus”.

    Hetkeen paras aamiainen löytyi pari viikkoa sitten Frankfurtin Radisson Blu hotellista ( Myös saman ketjun Berliinin paikka oli hyvä). Luomua liki kaikki, paljon paikallisia tuoteita sinapista lähtien ja mitkä valikoimat. Ei jälkeäkään purkkimunakokkelista, mehuautomaateista, tai nauravista nakeista. Lisäksi esillepano oli mielettömän kekseliäs ja upea.

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:41

      Mulle tää ’perus’ riittää aivan hyvin, kaikki muu on plussaa 🙂 Radisson Blusta on itelläkin varmaan paras aamupalakokemus. Harmi kun ei ollut siitä kuvia, esillepanoon oli tosiaankin panostettu! Taisipa siellä olla myös kolmea erilaista smoothieta, ihan vaan jos viisi eri mehuvaihtoehtoa ei riittänyt.. Ja ne erikoiskahvit!

  • Reply Mia / Elämää ja Matkoja maanantai, lokakuu 19, 2015 at 10:25

    Aamiainen hotellissa on ihan must juttu, en halua heti herättyäni lähteä kaupungille vaeltamaan aamupalalle. Arvostan aamiaisella hyvälaatuista ja monipuolista valikoimaa, siisteyttä ja rauhallista aamiaistilaa. Kuvissasi on monia oikein houkuttelevia vaihtoehtoja!

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:41

      Jep, täysin samaa mieltä!

  • Reply Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar maanantai, lokakuu 19, 2015 at 12:00

    Aamiainen on etenkin lomalla usein mun suosikkiateria. Hotelliaamiaiset ovat usein herkullisia, mutta välilllä tykkään myös mieluummin siirtyä hotellilta aamiaiselle johonkin paikallisen elämän keskelle ja sinne, missä paikalliset syövät aamiaisensa. Etenkin Berliinissä kannattaa harkita aamiaista/brunssia jossakin muualla(kin) kuin hotellilla. Nam, nälkä tuli.

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:43

      Mä siirryn paikallisten keskelle sitten viimeistään lounasaikaan haha 😀 Pitäisi kyllä joskus etukäteen katsoa joku hyvä brunssipaikka, vihaan nälkäisenä etsiä hyvää aamupalapaikkaa vieraasta paikasta.

  • Reply Terhi / Muru Mou maanantai, lokakuu 19, 2015 at 15:56

    Mä olen näköjään tässä porukassa outo lintu kun aamiainen tai sen puute ei vaikuta minun majoituspäätökseen. Jos se kuuluu hintaan, niin ok, mutta jos hotla muuten näyttää kivalta, ei aamiaisen puute saa minua etsimään majoitusta muualta. Nyt jo himoitsen tulevalta Kaakkois-Aasian reissulta ravintoloiden jogurtti-hedelmä-mysliannoksia, mutta tosiaankin sellaisia syön sitten ravintoissa kun aamupalanälkä yllättää, ei sitä tarvitse hotellissa olla 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:45

      Mä jo aattelin, että onko kaikki samaa mieltä! Ymmärrän tuonkin.. Aina on kuitenkin se aamupalallinen vaihtoehtokin, niin valkkaan ennemmin sen 🙂 Ellei hintaero ole sitten liian korkea.

  • Reply Heidi maanantai, lokakuu 19, 2015 at 16:12

    Pitkät aamiaiset on lomalla ihan luksusta. Kotona arkena syön joka aamu samanlaisen smoothien niin lomalla on ihana vetää överit. Aamiaista ei ole pakko syödä hotellissa. Esim. Jenkeissä aamiainen harvoin kuuluu hotellihuoneen ja erikseen otettuna on törkeän kallis, joten usein paremman aamiaisen edullisempaan hintaan saa, kun menee johonkin ihanaan kahvilaan. Viimeksi New Yorkissa löysin hotellimme kulmilta aivan ihanan luomukahvilan, josta sai niin herkullista aamiaista. Nam. Paras aamiaismuisto n kuitenkin Balilta, missä aina edellisenä iltana teimme aamiaistilauksen ja se katettiin sitten ruokailuhuoneeseemme haluamaamme aikaan. Ja ruoka oli taivaallista ja sitä oli niin paljon, että jämät pantiin jääkaappiin ja seuraavan kerran tarttes mennä syömään sit iltaruoalle :). Erityisesti tuoreet eksoottiset hedelmät oli jotain niiiiin ihanaa <3.

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:48

      Tuo Balin tapaus kuulostaa täydelliseltä! Haluan itekkin tuollaisen joskus kokea. Ja tuo sun kahvilalöytö Nykissä – miks mä en ikinä aamulla nälkäsenä löydä mitään hyvää ruokapaikkaa, aina on pakko luovuttaa ja tyytyä johonkin nakkisämpylään.

  • Reply Annika | Travelloverblogi maanantai, lokakuu 19, 2015 at 16:31

    Jätän mieluusti hotelliaamiaisen maksamatta, jos se ei sisälly hintaan, koska aika usein hinta on kohtuuttoman korkea. 25 – 30 euroa aamiaisbuffasta on minusta ryöstöä. Silloin menen mieluummin etsimään ruokaa muualta. Mutta jos aamiainen on hyvä, onhan se ihana. Sunnuntaiaamuna hämmästelin Kööpenhaminassa aamupalaa: Kaikki ”organic”, oli leipää, hedelmää, mysliä, juuri noita perusjuttuja ja tosi hyviä. Erikoiskahvitkin sisältyivät hintaan, mutta munakkaasta olisi pitänyt maksaa erikseen. Jotenkin minusta epäloogista.

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, lokakuu 19, 2015 at 21:51

      25-30 euroa yhden aamun aamupalasta?! Huh, ei kiitos 😀 Onneksi ite en oo tollasia summia joutunut maksamaan. Kallein taisi olla 16 euroa yhdeltä aamulta, mutta se oli viiden tähden hotellin puitteissa se.
      Mäkään en tajua tuota, että ensin täytyy ostaa se buffet ja sitten pitäisi vielä erikseen tilata jotain ja maksaa siitä. Melkoista rahastusta.

  • Reply Hanna / Ranskatar reissaa tiistai, lokakuu 20, 2015 at 10:06

    Mun on aina ihan pakko syödä aamupala, kuolisin nälkään jo ennen kymmentä, jos en söisi! Mutta toisaalta en pysty ahmimaan hirveetä määrää ruokaa heti aamusta, joten siksi hotellien aamupalabuffetit ei oikein toimi mulle, syön niissä lopulta aika vähän, pari leipää ja kipon jogurttia ja ehkä pari hedelmäsiivua. Koomisin hotelliaamupala ikinä on muuten ollut Italiassa koulun reissulla, jossa jokaiselle annettiin aamulla ruskea paperipussi, jossa oli ”aamupala”. Kyseinen setti sisälsi keksejä, leivoksia ja muuta sokerihiilihydraattipitoista pusseihin pakattua juttua sekä lisäksi yhden nahistuneen omenan. Ja tälla aamupalalla sitten täytyi viikon ajan jaksaa seikkailla Rooman nähtävyydeltä toiselle 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary tiistai, lokakuu 20, 2015 at 19:45

      Kuulostaapa hyvältä sun paperipussieväät.. not! Vähän samanlaisia kokemuksia on itelläkin kielimatkalta Englannissa, kun host-perheen äiti pakkaili meille eväät kouluun: sipsipussi, suklaapatukka ja pari vaaleeta leipää hillolla. Tais siellä joku omenakin olla. Leipä meni joka aamu roskiin, kun en kehdannut valittaa siitä mutta en saanut niitä syötyäkään 😀

  • Reply Jenni / Unelmatrippi tiistai, lokakuu 20, 2015 at 20:36

    Mä olen vähän samoilla linjoilla kuin Muru Moun Terhi: aamiainen on harvoin mikään tekijä hotellin valinnassa. Riippuu reissusta, otanko hotellin aamiaisella vai ilman. Jos on lyhyt reissu, vaikka vain viikonloppumatka, niin silloin tulee helpommin otettua huone aamiaisella kuin ilman. Ettei mene sitten aikaa aamupalapaikan etsimiseen. Sama juttu myös silloin, jos hotelli sijaitsee vähän kauempana kaikesta – silloin aamiainen on hyvä olla hotellin puolesta.

    Nuo aamupalabuffetit ovat joskus tosi jees. Ehkä tähän asti paras valikoima on osunut eteen Oslon lentokenttä-Scandicissa. Ja jossain Thaimaassa kunnon hotelleissa on myös ollut tosi hyvät herkut, vähän erilaiset tosin kuin Euroopassa. Joskus taas nuo buffetit ovat vähän mitäänsanomattomia, mutta se ei varsinaisesti meitsiä haittaa, koska en nirsoile. Mutta jos vaihtoehtona on joko ei kovin kummoinen buffet tai aamiainen jossain kivassa kahvilassa, kahvila voittaa. Musta on tosi kiva käydä vaikka joka päivä eri paikassa aamiaisella, jos vain matkakohde sattuu olemaan sellainen, että kahvilavalikoimaa riittää. Joka tapauksessa reissussa pitää saada jotain aamiaista – sillä tavalla saa päivän kivasti käyntiin. Kotona ei ole niin väliksi. 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, lokakuu 24, 2015 at 13:26

      Mäkään en oo mikään nirso ruoan suhteen ylipäätään, joten mua on aika helppo miellyttää 🙂 Harvoin oon niin kauaa samassa hotellissa, että aamupalaan kerkeäisi kyllästyä. Eri variaatioita ja vaihtoehtoja on ollut niin paljon muutenkin, että joka päivä kokoonpano on ollut erilainen. Toki mulle muuallakin aamupala kelpaa kuin kahvilassa, mutta on se aina vaivattominta ja helpointa, jos ei tarvitse hotellilta lähteä metsästämään aamupalaa ensimmäisenä. On kiva käydä aamiaisella ja vasta sen jälkeen mennä huoneeseen valmistautumaan päivää varten!
      Kiitti pitkästä kommentista 🙂

  • Reply Tiia/reisereise keskiviikko, lokakuu 21, 2015 at 10:46

    Syysloma ja kaksi hotelliaamiaista takana, tähän vois melkein tottua, paitsi buffet-aamiaisella tuli syötyä ihan liikaa.

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, lokakuu 24, 2015 at 13:27

      Se on kyllä totta, että buffetissa tulee syötyä ihan liikaa aina. .:D Onneks sitä ei oo joka päivä tarjolla!

  • Reply Sanna / From London keskiviikko, lokakuu 21, 2015 at 17:11

    Hotelliaamiaisessa on kyllä jotain maagista! En edes vaadi aivan hirveitä, kaikki maistuu niin paljon paremmalta kun ei tarvitse itse huolehtia aamupalan tekemisestä tai siivoamisesta jälkeen päin… 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, lokakuu 24, 2015 at 13:33

      Oon niin samoilla linjoilla 🙂

  • Reply Kohteena maailma torstai, lokakuu 22, 2015 at 11:21

    Itse varaan lähes poikkeuksetta hotellin, mihin aamupala kuuluu. Toisaalta syön aamiaisella melko vähän yleensä, niin jos on hyvä aamupalavalikoima, niin tulee syötyä kyllä normaalia reilusti enemmän. Se on toisaalta hyvä, niin jaksaa sitten pidemmän aikaa kierrellä missä ikinä liikkuukin ennen lounasta.

    Mutta, jännä juttu, usein parhaat aamupalakokemukset onkin silloin kun ei ole aamupalaa hotellissa. Tällöin tulee etsittyä joku paikallinen kahvila&ravintola ja yleesä vielä kivalla maisemapaikalla. Tällöinei tarvitse syödä joka päivä samoja aterioita ja saa kokemuksia erilaisista paikoista kohdepaikan arkielämää seuratessa. Varsinkin Miamin South Beachillä tämä oli erinomainen, joskin kallis vaihtoehto Ocean Drivella.

    Skumppa aamiaisella klo 9 menee itsellä samaan kastiin kuin niiden ottaminen klo 6 Helsinki-Vantaalla lähtiessä viikon etelänmatkalle – ei ole mun juttu 😀 Ehdin kyllä nauttimaan alkoholilla varustetuista juomista ihan riittävästi tarpeen mukaan myöhemminkin päivällä 🙂 Eli ei tee hotelliaamiasta paremmaksi, joskin yleensä näissä paikoissa sitten on paremmat aamiaiset tarjolla muutenkin.

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, lokakuu 24, 2015 at 13:39

      Se on kyllä hyvä kun kunnon aamupalan jälkeen tarvii käydä vasta illalla syömässä 🙂
      Mulla taas on päinvastanen juttu. Hyviä muita ruokakokemuksia kyllä on ravintoloissa/kahviloissa tms., mutta aamuisin kun äreänä etsii hyvää ruokapaikkaa, niin eipä muuten löydy 😀 Eri asia jos katsoo jonkun paikan etukäteen.

      Mulle kelpaa skumppa aamuin illoin hehe 😀

  • Reply lena / london and beyond torstai, lokakuu 22, 2015 at 14:45

    Tykkään kyllä hotellin aamupaloista, mutta ongelmaksi koituu se, että en voi syödä aamulla paljoakaan. Nykyään olen siinä parempi, mutta noin yleensä. 🙂 Joten jos siitä joutuu erikseen maksamaan, niin ei kiitos. Tein viimeksi Bangkokissa tutkimusta Hiltonin hinnoista, ja 20e aamupalasta oli mun mielestä tuollapäin maailmaa liikaa. Vaikka hyvä se onkin. Kaksi viikkoa siihen meni ja löysin tarjouksen, ja vitsi mikä voittajafiilis oli kun sain aamupalat samaan hintaan 😀 Olen kuitenkin huomannut että aamupala, ainakaan buffetina, kuuluu yhä harvempiin hotellehin. Suomi on tässä positiivinen poikkeus, siellä taitaa aina aamupala kuulua jos hotellissa yöpyy?

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, lokakuu 24, 2015 at 13:42

      Mun maha jotenin maagisesti venyy aina reissuilla, arkena en saa hirveesti alas aamuisin, mutta kyllä aamupalabuffetti uppoaa 😀 20e aamupalasta per päivä on kyllä liikaa missä päin maailmaa tahansa mun mielestä. Onneksi tosiaan Suomessa vielä aamiainen kuuluu useimmiten huoneen hintaan, toki se on laskettu siihen huoneen hintan korotettuna, että eihän sekään ilmainen ole..

  • Reply Susanna torstai, lokakuu 22, 2015 at 21:48

    Aamupala vaihtelee runsaasti maittain ja mikäli aamupala sisältyy hintaan niin mielestäni sen kuuluu olla silloin enemmänkin kuin vaan yksi sämpylä/sarvi. Italiassa on usein aamupala johon kuuluu sarvia marmelaadilla ja nutellalla. Lähes kaikissa maissa aamupalaan on kuulunut sämpylä ja jugurtti. Yleensä en osta erikseen aamupalaa koska saan useimmiten aamupalan hinnalla jo kunnon aterian

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, lokakuu 24, 2015 at 13:43

      Ikinä en oo onneksi törmännyt aamupalaan, jossa olisi tarjolla vain yksi sämpylä tai sarvi 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka perjantai, lokakuu 23, 2015 at 09:23

    Otamme aina hotellin aamiaisella, sillä emme halua aamulla ensimmäiseksi rehjuta jonnekin muualle vaan haluamme ensin syödä, sitten vielä palata huoneeseen kasaamaan kamppeet ja viimeistelemään päivän suunnitelmat ja vasta sitten matkaan.
    Mutta toisaalta en oikeastaan pidä ajatuksesta syödä aamulla buffan verran ähkyyn, kun olisi kiva pätkiä vaikka kaupunkiretkipäivää kahvilavisiiteillä. Joten puolensa ja puolensa, näissä.

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, lokakuu 24, 2015 at 13:47

      Samat ajatukset mullakin!
      Onhan kahviloissakin istuskelu kivaa, mutta haluan aina kunnon aamupalan alle, ettei heti tarvitse lähteä ettimään ruokaa 🙂

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net perjantai, lokakuu 23, 2015 at 14:26

    Maailmalla oppi arvostamaan suomalaista hotelliaamiaista – tai ylipäätään aamiaista – todella korkealle. Aina ei ollut aamiaista tarjolla, tai jos oli niin se saattoi sitten olla tyyliin paahtoleipää ja muroja (joista keliaakikon oli vähän hankalaa innostua). Siellä oli sitten jonkinasteinen pakko lähteä merta edemmäs kalaan. Kotona kun on tottunut tekemään proteiinipitoisen ja runsaan aamiaisen joka aamu, niin köyhä aamiaistarjonta reissun päällä ei aiheuttanut riemunkiljahduksia. Paikasta riippuen pääsi parempaan lopputulokseen hakemalla itse kaupasta tai torilta tuoreita hedelmiä, jugurttia jne. ja rakenteli aamupalan niiden varaan.

    Mutta ensimmäisen Suomessa vietetyn yön jälkeinen Hotelli Tornin aamiainen! Pyörin lautaseni kanssa eksyneenä ympyrää siellä buffan liepeillä kun en tiennyt miten päin olisi pitänyt olla. Todellakin osaamme arvostaa siis hyviä hotelliaamiaisia 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, lokakuu 24, 2015 at 13:50

      No voin kuvitella, että tuollasen reissun jälkeen arvostaa kunnon aamupalaa 🙂

      Haha mulla on tuo fiilis joka kerta buffassa, pyörin vaan ympyrää enkä tiedä mitä pitäisi ottaa.

  • Reply Mirje / Kotona kaikkialla perjantai, lokakuu 23, 2015 at 22:49

    Oi hotelliaamiainen 🙂 Siis sellainen oikein kunnollinen, paljon valinnanvaraa ja maistuvia makuja… Minullakaan ei yleensä ole aamulla kovin iso nälkä, syön vain jotain pientä, paitsi jos tarjolla on se kunnon hotelliaamiainen. Silloin onkin yllättäen kova nälkä ja santsata pitää useamman kerran. Eli kyllä, aamupalatarjonta on yksi tärkeä kriteeri hotellia valitessa!

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, lokakuu 24, 2015 at 13:52

      Samoilla linjoilla ollaan 🙂

  • Reply Lotta Watia | Unagidon lauantai, lokakuu 24, 2015 at 15:56

    Hotelliaamiaiset on todellakin parasta! Musta olis vaan kiva et se ois tarjolla johonki puoleenpäivään saakka. Joissain hotelleissa kyllä onneksi on. Sillä sitten jaksaa pitkälle päivään. Varsinkin Japanissa, Koreassa ja Taiwanissa on ihan huikeet hotelliaamiaiset. Ah, nam!

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, lokakuu 25, 2015 at 11:44

      Se on kyllä totta, että joidenkin hotellien aamupalan tarjoilu 10:30 asti ei riitä mihinkään! Saisi kyllä ehdottomasti olla puoleenpäivään asti! Oivoi olis mahtavaa päästä testaamaan noiden sun mainitsemien maiden aamupalatarjonnat!!

  • Reply Sukellus Asiaan sunnuntai, lokakuu 25, 2015 at 10:32

    Kyllähän sitä itsekin nauttii hotelliaamiaisesta kaikkine herkkuineen, mutta viime aikoina ollaan monesti majoituttu paikkoihin, jotka eivät aamiasta tarjoile. Siinä on toki etunsa, koska voi itse valita, missä, mitä ja mihin hintaan syö sekä halutessaan jättää aamupalan väliin ja panostaa lounaaseen. Harvoin kuitenkaan on majoituksen hintaan kuulunutta aamupalaa jätetty syömättä, paitsi silloin, kun siitä on unohdettu meille mainita.

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, lokakuu 25, 2015 at 11:45

      Vaihtelu on kyllä aina hyvästä, varsinkin pitkillä reissuilla 🙂 On varmaan ärsyttänyt jälkeenpäin tajuta, että olisi ollut aamiainenkin tarjolla! 😀

  • Reply sannero sunnuntai, lokakuu 25, 2015 at 12:38

    Hotelliaamiainen on parhautta! Jos matkaan Suomessa tai vaikka Ruotsissa niin karjalanpiirakat munavoilla on mulle se hotelliaamiaisen must ? ulkomailla moiseen luksukseen harvoin törmää, mutta reissun päällä parasta onkin se, jos pöydässä on tarjolla jotain tuoretta ja paikallista. Esimerkiksi Kreikassa parasta oli, että tarjolla oli paikallista fetaa, taivaallista 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary -matkablogi maanantai, lokakuu 26, 2015 at 10:56

      Allekirjoitan myös kreikkalaisen fetajuuston, kylllä! ? Ja ne paikalliset tomaatit..!
      Sehän siinä on just parasta, että maassa maan tavalla?

    Leave a Reply