Elokuun matkasuunnitelmat

Aika on taas hujahtanut salamannopeaa, lähinnä muuttojuttujen ja uuden asunnon parissa. Pikkuhiljaa alkaa tavarat löytää paikoilleen, mutta hommaa riittäisi vielä.. En oo vielä tottunut Turkuun ollenkaan ja syyskuussa pitäisi taas muuttaa puolet kamoista Jyväskylään opiskelijakämppään…

Mutta se siitä asumissäädöstä, mennään niihin elokuun matkasuunnitelmiin! Ensi lauantaina suunnataan siis tälläisiin maisemiin: chania_townLento Haniaan Kreetalle lähtee aikaisin lauantaina ja takaisin tullaan seuraavana torstaina. Yritetään siis kuudessa päivässä ehtiä kokea ja nähdä saarta mahdollisimman paljon, unohtamatta rannalla makoilua ja rentoutumista.Tää loma tulee niin tarpeeseen! Oon ollut aiemmin Rhodoksella ja tykkäsin paikasta ja sen tunnelmasta paljon, joten on ihanaa päästä tutustumaan uuteen Kreikan saareen.Tällä kertaa mun ja Samin mukaan lähtee myös mun sisko – jospa vihdoin saatais Samin kanssa vähän yhteiskuviakin! 😀

Ennen syyskuuta ja koulun alkua olisi tiedossa vielä yksi pienempi reissu jonnekkin päin Eurooppaa. Matkaseura, ajankohta ja reipas reissumieli tosiaan olis jo valmiina, kohde vaan puuttuu. Ollaan ikuisuuden puhuttu kaverin kanssa kaupunkilomasta ja nyt aiotaan vihdoin toteuttaa se. Ollaan mietitty mm. Italiaa, Ranskaa, Tsekkiä ja Hollantia, mutta hinta on loppupeleissä se ratkaiseva tekijä. Hyviä matkakohdevinkkejä otetaan vastaan, matka sijoittuu elokuun viimeiselle viikolle 🙂

Previous Post Next Post

You Might Also Like

44 Comments

  • Reply Maarit Johanna lauantai, 8 elokuun, 2015 at 16:08

    Hyvää matkaa Kreetalle ! Kävin siellä 2010 ja vitsi että oli kuuma, mutta ihan huippu reissu! Knossoksen raunioilla kannattaa käydä ja meidän retken huippuhetkiä koettiin Limnoupolisin vesipuistossa :p

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:47

      Kiitos!:) Oon kans varautunu kuumuuteen, säätiedotteet näyttää 25-35 joka päivälle, mut aurinkoahan me lähdetään ottamaankin 🙂 Kiitti vinkeistä, pitää kattoa saadaanko mahtumaan kuuteen päivään!

  • Reply katareissaa lauantai, 8 elokuun, 2015 at 19:20

    Hauskaa reissua! Praha on ainakin edullinen kohde, jos onnistuu vaan löytämään halvat lennot. Omasta käynnistäni siellä on vierähtänyt pieni ikuisuus, mutta oon kuullut siitä paljon hyvää ja toivon pääseväni siellä uudestaan pyörähtämään 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:48

      Kiitos! Praha on itseäkin kiinnostanut jo kauan. Muuten voisi lähteä vaikka Budapestiin ja jonnekkin Puolan kaupunkiin, mutta haluan tällä kertaa jonnekkin missä en oo vielä käynyt 🙂

  • Reply Heidi sunnuntai, 9 elokuun, 2015 at 17:12

    Ihanaa Kreetan reissua. Tuttavani olivat siellä villassa ja jos muistan oikein, kertoivat että siellä on Euroopan vanhin viinitarha, jossa kannattaa käydä, jos mahdollista. Prahan lisäksi ihania Euroopan kohteita on Amsterdam ja tietysti mikä tahansa Italian kaupunki. Bergamoon päässee edullisesti halpalentoyhtiöllä.

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:50

      Kiitos 🙂 Oi, kuulostaa kivalta! Harmi vaan kun meillä on vaan 6 päivää aikaa ja saari suht iso.. Saa nähdä vuokrataanko auto ja kierretään niin paljon kuin ehditään, toisaalta olis kiva vaan pysyä paikallaan ja rentoutuakkin.. Katsotaan sit fiiliksen mukaan 🙂

      Bergamo on myös käynyt mielessä, pitääpä tutkailla jos löytyis sopivat lennot!

  • Reply Ansku BCN sunnuntai, 9 elokuun, 2015 at 17:26

    Mukavaa lomaa! Euroopassa on niin hirveästi kiinnostavia kaupunkikohteita, että en osaa suositella mitään erityisesti (tai no ehkä kotikaupunkiani Barcelonaa, jossa tosin taitaa olla melko hikistä tuolloin :))

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:51

      Barcelonassa olisi kyllä kiva käydä, laitetaan sekin harkintaan 🙂 Kuumuus ei haittaa! 😀

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita sunnuntai, 9 elokuun, 2015 at 17:43

    Oi, mä niin rakastan Kreetan saarta! Se on aivan ihana paikka! Hyvää matkaa teille sinne ja varmasti se kiva kaupunkikohdekin löytyy! 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:52

      Kiva kuulla että tykkäät! Kiitos ja eiköhän se löydy kun vaan alkaa katteleen tarkemmin 🙂

  • Reply Henna /suurin onni sunnuntai, 9 elokuun, 2015 at 19:39

    Kreikka on niin hyvä lomamaa… aurinko, erinomainen ruoka ja ihanat ihmiset 🙂 Minäkin olen käynyt Kreetalla kolmasti, ja vaikka missä muualla Kreikassa, mutta näistä on jo aikaa ja viimeisen vuosikymmenen aikana muu maailma on kutsunut enemmän. Mutta kyllä se Kreikka taustalla koko ajan myös huutelee, ehkä siis pian… Ihanaa lomaa, nauttikaa täysin rinnoin!

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:53

      Oon samaa mieltä, Kreikassa on ihana tunnelma kaikin puolin 🙂 Kiitos, me kyllä nautitaan!

  • Reply Reetta sunnuntai, 9 elokuun, 2015 at 21:17

    Viimeisimmäksi tuli nähtyä Kreikan saarista Kalymnos vuosi sitten. Kreetalla on varmasti paljon nähtävää, kun se on niin isokin! 🙂 Mukavaa matkaa!

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:54

      On varmasti ihan liikaakin nähtävää siihen nähden, että ollaan paikan päällä vain alle viikko! Onneksi sinne voi palata joskus uudelleen 🙂 Kiitos!

  • Reply Mirka/Reason for a Season sunnuntai, 9 elokuun, 2015 at 22:26

    Hauskaa reissua! Minä en ole käynyt noista mainitsemistasi kohdevaihtoehdoista kuin Tsekissä ja siellä on kyllä sairaan halpaa, jos menee Prahan ulkopuolelle. Suosittelen. Tietenkin riippuu lennoista, että mihin sattuu saamaan parhaat diilit.

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:55

      Kiitos! 🙂 Praha kyllä houkuttelis!

  • Reply Pirkko / Meriharakka sunnuntai, 9 elokuun, 2015 at 22:38

    Kreetalle haluaisin käymään uudelleen – kerran olen Rethymnonissa oleiltu viikko. Nyt haluaisin käymään Spinalongalle, Plakasta kuulemma ainakin pääsisi aika helposti. Katsoin Saari-televisiosarjan ja olisi niin kiva päästä katsomaan tuota pientä saarta, jolla on niin paljon historiaa!

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:56

      Noi paikat on mulle aivan vieraita, en oo kuullutkaan. Mielenkiintoiselta kyllä kuulostaa!

  • Reply Anne | Metallia Matkassa maanantai, 10 elokuun, 2015 at 06:04

    Kaupunkilomalle voin suositella esim. Prahaa tai Budapestia. Kun skippaa pahimmat turistiloukut, hintataso on tosi edullinen + että molemmissa on sopivasti lyhyemmälle reissulle nähtävää 🙂 Prahassa on muuten sellanen ravintola, jossa juoma tulee pöytään raiteita pitkin pienen junan kyydissä.. Että senkin takia voin jo melkein suositella!! 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:58

      Budapest olis muuten perfect, mutta haluan tällä kertaa jonnekkin missä en oo vielä ollut 🙂 Tosin viime kerralla oli marraskuu, elokuussa on paikka varmaan pikkusen erilainen! Kuulostaa huipulta tuo Prahan ravintola 😀

  • Reply Annika | Travelloverblogi maanantai, 10 elokuun, 2015 at 08:58

    Ihanaa matkaa! Minä ehkä kyttäisin Facebookissa tai Twitterissä Lentodiilejä ja vastaavia ja nappaisin siitä jotkin halvat lennot. Satasella on taas viime päivinä mainostettu jotain, en kyllä muista mitä, koska nyt olen palailemassa itse kotiin ja ihan heti ei ole pääsyä seuraavalle reissulle. 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:58

      Noita on tullut kyllä jo sivusilmällä kyttäiltyäkin, pitää alkaa tosissaan katsomaan kun pitäisi alkaa varailla matkaa.. 🙂

  • Reply Terhi / Muru Mou maanantai, 10 elokuun, 2015 at 09:13

    Kreeta on kiva ja monipuolinen saari. Suosittelen vuokraaman auton ja menemaan ainakin Elafonissiin!

    Mulla on sulle haaste https://www.rantapallo.fi/murumou/unelmamatkalla-maailman-ympari/ 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:59

      Ollaankin ajateltu auton vuokraamista 🙂 Kiitti vinkistä ja kiitti haasteesta, täytyypä tarttua siihen! 🙂

  • Reply sateenmuruja maanantai, 10 elokuun, 2015 at 13:00

    Kreetalla riittää tekemistä: historiaa, kulttuuria, luontoa (siellä oli jokin patikkaretki suuren kurun läpi, mikä oli aika vaikuttava), maisemia, ravintoloita, rantaa… Hyvää ja rentouttavaa matkaa siis!

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 13:00

      Kuulostaa ihanalta, just sellaselta mitä odotankin.. 🙂 Kiitos paljon!

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, 10 elokuun, 2015 at 14:58

    Mä en oo ikinä ollut Kreetalla, joten mitään vinkkejä en osaa antaa… Ja Eurooppa on täynnä kaikkea ihanaa (hehe et varmaan tiennytkään..), lähtekää sinne minne saatte parhaan lento-hotelli -diilin. Ainakin Prahaan on ollut tosi hyviä tarjouksia ihan kunnon luksushotelleihinkin. Toisaalta mä oon yöpynyt Prahassa mm. yhdessä tosi kivassa hostellissa, joten jos haluaa budjetilla elää niin se on myös vaihtoehto.

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 13:00

      Kiitti vinkistä! 🙂 Joku hostelli voisi olla ihan virkistävää vaihtelua, aina on tullut oleiltua hotelleissa.

  • Reply Tiia/reisereise maanantai, 10 elokuun, 2015 at 18:14

    Mä olen käynyt myös Rhodoksella, tykkäsin myös. 🙂 Euroopassa on tosiaan niin paljon nähtävää..nuo teidän vaihtoehdot kuulostavat kyllä kaikki hyviltä. Eli hinnan mukaan vain! 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 13:01

      Tykkäsin Rhodoksella erityisesti kivirannoista, ei tarvinnut tapella sen hiekan kanssa 😀 Totta!!

  • Reply sarrrri maanantai, 10 elokuun, 2015 at 18:14

    OOh, Kreeta on varmasti kiva! Elokuun lopulle ehdotan villisti Istanbulia 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 13:03

      Istanbulissa olisi ihana käydä, oon käynyt Turkissa ainoastaan Analyassa, Antalyassa ja Sidessä eli näissä perinteisimmissä turistikohteissa 😀 Vähän kyllä mietityttää nuo viimeaikojen levottomuudet Istanbulissa :/

  • Reply Arna | Cocoa etsimässä -matkablogi tiistai, 11 elokuun, 2015 at 09:27

    Suosittelen mitä lämpimimmin Lissabonia! Se on ihan mielettömän makee kaupunki, ja sinne on ollut mun mielestä (lentodiileissä tai vastaavissa) hiljattain ihan hyviä lentotarjouksiakin. Hauskaa Kreetan-reissua!

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 13:04

      Mäkin oon kuullut paljon hyvää Lissabonista 🙂 Pitääpä laittaa sekin korvan taakse! Kiitos 🙂

  • Reply Lotta Watia | Unagidon keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 12:53

    Tuosta Haniasta oon kuullut kyllä paljon hyvää, vaikka vähän basic-turistikohde taitaakin olla. Kivoja loppukesän reissuja! 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 13:05

      Totta, meinaa olla sitä vikaa vähän kaikissa näissä lomasaarissa.. Mutta onneksi voidaan ottaa auto alle ja sukeltaa sinne vähän aidompaankin Kreetaan 🙂 Kiitos!

  • Reply Jenni / Globe Called Home keskiviikko, 12 elokuun, 2015 at 18:55

    Tsekki on aina ihana, mutta erityisesti tohon ajankohtaan mä suosittelisin silti Alsacea tai Champagnea, jos viinit ja skumpat on yhtään mieleen. Siellä on mielettömän kaunista tuohon aikaan kun rypäleet riippuu vielä köynnöksissä, eikä ole niin tuhottoman kuumaa kuin eteläisemmillä viinialueilla. Kumpaankin kannattaa mennä lentämällä Pariisiin, jonne saa usein halpoja suoria lentoja, ja vuokraamalla auton, jolla jatkaa kohteeseen. (Tai junallakin pääsee Reimsiin tai Colmariin, ja sitten vuokraa pyörän. Ja ranskankielentaitoisille blablacar 😉 )

    Mä olen kirjoittanut vain pari postausta noista paikoista blogiin, mutta jos oikeasti päädytte tonne, niin heitä toki maililla, niin voin suositella yksittäisiä viinitiloja ja kyliä alueilta.

    • Reply Jenna / Journey Diary torstai, 13 elokuun, 2015 at 15:36

      Kuulostaa huipulta! Meillä on kuitenkin tosi pieni budjetti, yritetään pitää kaikki reissukulut alle 200 eurossa.. Tuskin siis vuokrataan autoa, oleillaan paikan päällä muutenkin vain muutaman päivän. Pitää kyllä pistää korvan taakse kuitenkin, kuulostaa niin mahtavalta:)

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net torstai, 13 elokuun, 2015 at 02:13

    Kiva juttu, mukavaa matkaa Kreetalle!

    Meillä tiedossa Kiribati, Havaiji ja ensimmäisenä San Francisco USA.sta, sitten suunnitelmat vähän auki.

    Euroopassa Krakowa on todella kiva, ja Italia tietysti aina.

    • Reply Jenna / Journey Diary torstai, 13 elokuun, 2015 at 15:37

      Teidän suunnitelmat kuulostaa mahtavilta!

      Italiaan olisi kyllä ihana palata muutaman vuoden jälkeen <3

  • Reply lena perjantai, 14 elokuun, 2015 at 16:38

    Mahtavaa matkaa teille! 🙂 En oo koskaan käynyt Kreetalla saati Kreikassa, ihan hölmöä koska se on kuitenkin niin lähellä. Pistähän blogiin juttua sitten kun tuut, mielenkiinnolla seuraan 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, 22 elokuun, 2015 at 21:24

      Kiitos, oli kyllä mahtava matka 🙂 Just kirjottelin juttua Hanian vanhastakaupungista!

  • Reply Kohteena maailma sunnuntai, 16 elokuun, 2015 at 14:04

    Itse tykkäsin Haniasta todella paljon! Muutenkin Kreetan länsiosa tarjosi mahtavia autoreittejä, pieniä kyliä ja upeita rantoja. Toivotaan että loma on erittäin onnistunut teillä!

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, 22 elokuun, 2015 at 21:24

      Samaa mieltä, upea paikka oli! 🙂 Kiitos kiitos, loma oli erittäin onnistunut!

    Vastaa käyttäjälle Reetta Cancel Reply