Suomen suurin matkablogiyhteisö

Extemporereissu – Saarihyppelyä autolla

imageKuluneen viikonlopun saa typistettyä aika hyvin yllä olevaan kuvaan – herkuttelua, auringonlaskua ja -nousua upeissa maisemissa sekä 6 lauttamatkaa. Parasta viikonlopun reissussa oli se, että se kaikki tapahtui yllättäen ja mitään suunnittelematta. Lähdettiin lauantai-iltana leffaan Turun keskustaan (oltiin ladattu isot odotukset minionien Kätyrit -leffalle, joten pettymys oli ainakin mun osalta lähes lamaannuttava) ja sen jälkeen vähän ajelemaanTutustumaan uusiin kotimaisemiin ja sen jälkeen saunottaisiin uudessa kodissa..image

Kaarina – Parainen – Nauvo – Korppoo – Houtskari – Mossala – Iniö – Kustavi – Kaarina

Ajeltiin rannikkotietä hetken aikaa, kun tie loppuikin ja vastaan tuli lautta. Oli jo melkein keskiyö, mutta päätettiin jatkaa ajelua seuraavaan saareen ja kääntyä sitten sieltä takaisin. Loppujen lopuksi useampien saarien ja lauttojen jälkeen alettiinkin olla jo Rengastien puolivälissä. Matka kuitenkin loppui kuin seinään, koska lautta Mossalan ja Iniön välillä liikahtaisi vasta seuraavana päivänä 12 aikaan. Meinattiin jo kääntyä takaisin samaa tietä kotiin, mutta väsymys voitti ja jäätiin autoon nukkumaan. En oo muuten pitkään aikaan nukkunut yhtä hyvin! imageimageimageimageHarvaan asutuilla saarilla ei liikaa ole noita kauppoja tai ravintoloita, joten lähdettiin etsimään aamupalaa taas yhden lauttamatkan päästä Houtskarista. Vastassa oli camping-alue ja aamupalabuffa kuin tilauksesta. Käppäiltiin myös näkötornille ihailemaan meri- ja saaristomaisemaa. Saatiin hyvin aika kulumaan ennen lautan lähtöä Iniöön. imageimageimageimageimageEi mennyt kauaa kun taas oli nälkä ja piti lähteä metsästämään ruokapaikkaa. Iniössä oli varmaan kolme ravintolaa, joista yksi oli juuri mennyt kiinni keskellä päivää. En olis ensimmäisenä ajatellut, että seuraava vastaantuleva ravintola on thaimaalainen. Perinteiset saaristosafkat jäi tällä kertaa kokematta, mutta tuo oli kyllä tosi hyvää! Sää vaihteli tosi kylmästä toppikeliin aika tiuhaan, välillä tuuli tosi kovaa ja aurinko oli piilossa, mutta sai onneks kesäsäästäkin välillä nauttia. 
imageimageOltiin jo aika väsyneitä viimesellä lauttamatkalla Iniöstä Kustaviin, kotona Kaarinassa oltiin illalla kuuden aikaan sunnuntaina.

Että sellanen pieni ajelu lauantai-illan ratoksi! Kuvat on muuten kaikki Samin puhelimella otettuja, koska eihän meillä mitään kameroita ollut mukana ja mulla loppui puhelimesta akku jo siellä leffassa. Tulipa taas huomattua, että hyvin pärjää vuorokauden mittaisella reissulla pelkällä lompakolla 😀  

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

40 Comments

  • Reply Sofia / Liikkeellä keskiviikko, heinäkuu 15, 2015 at 17:32

    Mikä hauska spontaani retki! 🙂 Mulla on vähän haaveena polkea tuo reissu, kenties jo ensi kesänä. Tänä kesänä ei pahemmin ole nuo ilmat hellineet, mutta ainahan voi suunnitella!

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:21

      Spontaaniutta ei tuosta kyllä puuttunu! .D Olis kyllä saanut enemmän reissusta irti, jos olis koko ajan ollut kunnon kesäkeli. Ehkä ensi kesänä saadaan Suomeenkin oikea kesä, tai sit on vaan pakko joka kesä suunnata jonnekin kauemmaksi etsimään lämpöä 🙂

  • Reply Anna Koskela sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 14:38

    Hauska retki!
    Omasta autossa nukkumisesta on vierähtänyt jo tovi. Mutta mikäs se on kesällä autossa nukkua.

    Yhden kerran nukuin talvella huoltoaseman pihalla auto käynnissä, ja heräsin siihen, kun lomalle menevien varusmiesten bussi pysähtyi huoltsikalle, ja maamme toivot kusivat rivissä autoni edessä. Hitusen omituinen herääminen : D

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:22

      En olis heti uskonut, että autossa nukutaan. Tilanne vaati, niin mikäs siinä, ei se niin kamalaa ollu kuin olisin aatellut 🙂 Ei tullut edes kylmä.

      Haha :’D

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 14:41

    Aikamoinen extempore roadtrip 😀 Pitäisi joskus itsekin suunnata tuonne Turun saaristoon hyppelemään, kun edellisestä reissusta siellä suunnalla on kulunut jo ainakin vuosikymmen. Ihanaa maalaisidylliä!

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:23

      Jep! 😀 Oli kyllä ihanaa maaseutua 🙂

  • Reply sarrrri sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 15:31

    Ihana pikku retki! Mä rakastan tällaisia, mutta autossa nukkuminen on kyllä ihan kamalaa… ;D Mulla on ollut suuret unelmat käydä Turussa tänä kesänä, mutta sääolosuhteet eivät oikein ole siihen kannustaneet. 😛

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:24

      Ei se niin kamalaa ollut mitä oisin itekkin kuvitellut aluksi.. 🙂 Blaa nää Suomen kesäkelit tosiaan :/

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 17:19

    Onpas ollut mukava spontaani retki teillä! Tälläiset ovat parhaita! Aivan onnistuneita otoksiahan nuo kännykällä otetut kuvat ovat! Tuli vaan tuosta mieleen, että olen muutaman kerran spontaanisti päätynyt jonnekin jossa kameralle olisi ollut käyttöä ja tästä syystä raahaan järkkäriä mukana en nyt aivan maitokauppaan, mutta melkeinpä kaikkialle muualle 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:25

      Mukavaa oli kyllä 🙂 Nojoo, toki järkkärillä olis saanut vähän kivempaa jälkeä.. :p Pitää munkin alkaa raahata kameraa mukana joka paikassa, kun ei sitä ikinä tiedä!

  • Reply Tanja/Levoton Matkailija sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 18:03

    Ihana spontaani retki! Asun itse Turussa, joten on aina kiva lukea juttuja tältä alueelta 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:25

      Mullekkin Turku on uutta kotiseutua, tarkemmin sanottuna Kaarina 🙂

  • Reply Annika | Travelloverblogi sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 19:59

    Mieletön retki! Pitäisi itsestänikin löytää tuollaista spontaaniutta. Toisaalta koiraa ei voisi jättää, joten yön yli retkille ei voi noin vain lähteä – enkä ihan näe itseäni autossa nukkumassakaan…

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:27

      Pieni valmistautuminen ei olisi kuitenkaan ollut pahitteeksi, keskellä yötä mahan kurniessa ei paljoa auttanut edes odottaa seuraavaan aamuun kun saaren ainoa ruokakauppa oli sunnuntaisin kiinni :’D

  • Reply Jenna sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 21:09

    Huikea retki! Suomen suvessa kelpaa reissata 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:27

      Totta! 🙂 Vaikka vähän helteitä kaipailtiinkin..

  • Reply Jenni / Globe Called Home sunnuntai, heinäkuu 19, 2015 at 23:27

    Eikä, aivan upea extempore-reissu! Tuollaiset ovat niiiiin parhaita, voi vitsi kun pitäisi itsekin lähteä moiselle. 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:27

      Siitä vaan! 🙂

  • Reply Henna maanantai, heinäkuu 20, 2015 at 00:10

    Voi ei miten ihana ex tempore retki! Ja vielä noissa maisemissa, aivan huikeaa! Joskus tuonne rengasreitille on ehdottomasti suunnattava, se on toistaiseksi vielä kokematta. Tuo jäätelökuva sai kyllä aikaan pienen himon, mutta ei taida yksikään kioski olla näin keskellä yötä auki… asia joutunee odottamaan huomiseen 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:28

      Maisemat oli kyllä huikeat, näkötornista katsottuna varsinkin 🙂 Jätskiä tekee kyllä aina mieli!

  • Reply Arja / Haavematkoja maanantai, heinäkuu 20, 2015 at 08:14

    Kiva ex tempore -retki! Noinhan ne parhaat reissut usein syntyy, ihan suunnittelematta 🙂 Turun saaristo, etenkin just toi iso rengastie, on kyllä tosi ihanaa aluetta. Itsekin oon ollut siellä joskus vähän jumissa, kun Iniössä hajosi polkupyörä eikä busseja mennyt. Onneksi kiltit asuntoautoilijat auttoivat 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:29

      Näinpä, vaikka liian harvoin tulee tälläsiä toteutettua 🙂 Olis kyllä mahtavaa pyöräilläkin tuo reitti joskus.

      Onneksi karavaanarit oli ystävällisiä! 🙂

  • Reply Hanna / Ranskatar reissaa maanantai, heinäkuu 20, 2015 at 10:08

    Teillä on ollut kyllä todellinen ex tempore -retki, huippua! Muakin on kiinnostanut tuo saariston rengastie jo kauemman aikaa, sinne olisi kiva tehdä se perinteinen pyöräretkikin joku päivä! 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:30

      No kyllä! 😀 Pyöräretki olis kyllä huippu 🙂

  • Reply Terhi / Muru Mou maanantai, heinäkuu 20, 2015 at 15:39

    Ihan mahtava reissu ja huikeeta spontaaniutta! Ja hyviä nuo kuvat on 🙂

    Asiasta toiseen, sain vihdoinkin vastattua (hieman soveltaen) sun kuukauden (!!) takaiseen haasteeseen 🙂 https://www.rantapallo.fi/murumou/parasta-matkustamisessa/

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:31

      Kiva reissu oli kyllä! 🙂 Kiitos Terhi!

      Mahtavaa, käynpä kurkkaamassa 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka tiistai, heinäkuu 21, 2015 at 20:58

    Ihanaa spontaaniutta! Viimeksi kun saaristolautoilla kiersimme tuollakin suunnalla, niin olimme jopa varanneet autopaikan – kunhan yöpyy matkalla jossain paikallisessa majoituksessa niin lautoille saa tehdä varauksiakin.

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:32

      Me oltiin aina noin 40min aikaisemmin odottelemassa lauttajonossa, mutta hyvä tietää että lauttapaikkoja voi myös varata etukäteen! Pitää tehdä niin seuraavalla reissulla. 🙂

  • Reply Lotta Watia | Unagidon tiistai, heinäkuu 21, 2015 at 21:10

    Voi että, miten ihanan spontaani reissu! Suomen kesä on jotain niin parasta. Varsinkin lomalla, kun ei ole väliä, onko päivä vai yö. <3

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:33

      Tuo on niin totta 🙂 Harmi, että päivät on jo alkaneet lyhenemään, menee liian nopeaa tämä ihana kesä ohi!

  • Reply Kohteena maailma tiistai, heinäkuu 21, 2015 at 23:09

    Saariston rengastie on kyllä kiva. Pari kesää sitten teimme puolison kanssa retken toisin päin ja yövyimme Nauvossa. Kelit suosi Nauvoon saakka erinomaisesti, sen jälkeen sitten vettä tulikin loppumatka kaatamalla – onneksi oli suurin osa jo kierretty. Nauvossa yöllä oli raju ukkonen ja salamat iski rantakallioihin, olipahan jytinää ja tärähdyksiä 🙂 Loistava parin päivän reitti, suosittelen kaikille!

    • Reply Jenna / Journey Diary keskiviikko, heinäkuu 22, 2015 at 14:34

      Suomen sää on aina niin arvaamaton :/ Onneksi teijän retki ei kuitenkaan mennyt pilalle 🙂 Olisi jännää kyllä kokea ukonilma saaristossa, hui. Jos uudestaan joskus mennään, niin yövytään kyllä jossain lomapaikassa 🙂

  • Reply Heidi perjantai, heinäkuu 24, 2015 at 17:39

    Tosi ihanalta kuulostava reissu teillä! Me ajettiin itse asiassa viime kesänä ihan samoissa maisemissa. Yövyttiin silloin Nauvossa tosi sympaattisessa ja romanttisesa B&B-majoituksessa vanhassa kartanossa. Suomi-reissuilu on kyllä mukavaa – satoi tai paistoi :).

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, heinäkuu 27, 2015 at 13:38

      Oi kuulostaa kivalta tuo kartanoyöpyminen 🙂
      Totta! 🙂

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net lauantai, heinäkuu 25, 2015 at 05:37

    Ah, mitä heittäytymistä tien vietäväksi! Hauska pikku seikkailu 🙂

    Kävin muutama vuosi sitten fillaroimassa noilla suunnilla. Saaristossa on kyllä aivan omanlaisensa rento fiilis.

    Miika

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, heinäkuu 27, 2015 at 13:39

      No todellakin 🙂 Fillarilla voiskin mennä tuonne seuraavaksi!

  • Reply Kiia sunnuntai, heinäkuu 26, 2015 at 09:17

    Ihanan spontaania! Puolison kanssa tuollainen hetkessä eläminen vielä onnistuisi, muut matkakumppanit alkaisi aina tuossa vaiheessa marmattaa autossa nukkumisesta 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, heinäkuu 27, 2015 at 13:39

      Haha, sama täällä 😀

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- blogi sunnuntai, heinäkuu 26, 2015 at 15:13

    extemporeilu se pitää mielen virkeänä 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, heinäkuu 27, 2015 at 13:39

      Kyllä 🙂

    Leave a Reply