Vinkki Osloon matkaaville: vuonoristeily!

Jos jotain speciaalia tekemistä pitää suositella Osloon matkaavalle, niin se olisi parin tunnin mittainen fjordcruise. Huomattiin sattumalta satamassa käppäillessä kyltti, jossa mainostettiin erilaisia vuonoristeilyjä. Ostettiin liput noin 30 eurolla (269NOK) ja puolen tunnin päästä oltiinkin jo seilaamassa. Lippujen hinta kieltämättä kirpaisi, mutta mistäpä ei Norjassa tarvisi maksaa itseään kipeäksi? Nimim. maksoin kaljasta 13 euroa ja pitsasta 35. IMG_7026IMG_6923IMG_6908Sunnuntain sää oli viileä ja pilvinen, mutta voitte vaan kuvitella kuinka kylmä oli merellä! Onneksi jokaiselle matkustajalle oli varattu viltti, johon sai kääriytyä. Paatti oli täpötäynnä innokkaita turisteja järkkäreineen, eikä sadekaan näyttänyt ihmisä ympärillä häiritsevän. Laivasta sai tilattua vohveleita, snackseja, kahvia ja juomaa moneen lähtöön. Kermavaahtokaakao lämmitti (ainakin mieltä jos ei muuten :D).IMG_6911IMG_6913IMG_6935IMG_6922Ne vuonot, joita Norjassa kannattaa oikeasti lähteä katsomaan, löytyy kyllä muualta kuin Oslosta, mutta oli noitakin maisemia kiva katsella. Eipä me oltaisi muutakaan aktiviteettia keksitty, kun lehto lähti vasta klo 21 ja Oslossa on tapana pitää kauppojen ovet kiinni sunnuntaisin. Täydellinen ajoitus siis!
IMG_6943IMG_6949IMG_6969IMG_6993Japanilaiset turistit oli noista kesämökeistä aivan innoissaan ja risteilyä mainostettiinkin aika pitkälti sillä, että matkan varrella saa nähdä eksoottisia kesäasumuksia ja elämää saaristossa. Risteily oli juuri sopivan mittainen – kerkesi nähdä erilaisia paikkoja, mutta paria tuntia kauempaa ei olisi jaksanut värjötellä viltin sisässä. Suosittelen varaamaan kunnon vaatekerrastot, sillä merellä kerrospukeutuminen on aina muotia. Maalla ei ollut viileää, joten lähdin nahkatakki päällä ja ilman huivia liikenteeseen. Matka olisi ollut kyllä mun osalta yhtä kärsimysnäytelmää, jos tuolta ei olisi saanut vilttejä…
IMG_6921IMG_6928IMG_7001Sellainen risteily se 🙂 Lopuksi pienimuotoinen note to self: älä lähde seilaamaan Norjaan ilman pilkkihaalaria.

Pysy kärryillä uusista postauksista blogin FB-sivujen kautta! (: 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

48 Comments

  • Reply lena lauantai, 30 toukokuun, 2015 at 19:24

    Pizza 35e??? What? 😀

    Mutta aivan ihana idea tuo risteily, vähänkö söpö tuo kalliolla sijaitseva mökki!

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 11:03

      Kyllä vain! Eikä edes ollut mikään kummonen pitsa, pienikin vielä..

      On kyllä söpö, ihastelin sitä kans 🙂

  • Reply AnnKat lauantai, 30 toukokuun, 2015 at 21:48

    Pelkkiä kuvia katsellessakin alkoi paleltaa, joten en voi kun sääliä sua tuolla kyydissä.
    Toi kesämökkikuva näyttää aivan joltain kaupungin pienoismallilta. Tosi kivan tuntuinen risteily. Itsekin voisin harkita (, mutta tarvitsisin lämpimämmän sään 😀 )

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 11:04

      Haha :’D Joo lämpimällä kelillä tuosta saa varmasti paljon enemmän irti!

  • Reply Kthetraveller lauantai, 30 toukokuun, 2015 at 23:50

    Hah, Norja on Norja kun matkabudjetista puhutaan. Anyway, mää pysyn isoissa laivoissa 😉

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 11:05

      Niinpä niin, en kyllä sinänsä ihmettele, ettei suomalaiset oo hinkuneet Osloon kaupunkilomalle.. Haha pysyppäs! 😀

  • Reply sarrrri sunnuntai, 31 toukokuun, 2015 at 12:44

    Mä lähden huomenna kahdeksi päiväksi Osloon, mutta en kyllä taida ehtiä risteilylle, kun tällä reissulla pitää tehdä vähän töitäkin… 😀 Harmi!

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 11:05

      Oslo yllätti kyllä positiivisesti 🙂 Hyvää työreissua!

  • Reply Jenna sunnuntai, 31 toukokuun, 2015 at 18:41

    Norja on kyllä niin rapsakan kallis maa 😀 Oslo on kaunis. Vuonoristeily on varmasti upea kokemus.

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 11:06

      No älä vaan..! 😀 Se on kyllä kaunis kaupunki. 🙂

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- blogi sunnuntai, 31 toukokuun, 2015 at 19:00

    Itsellä veri vetää aina tuonne etelään ja lämpimään – ja ihan syystä 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 11:07

      En ihmettele 🙂 Kyllä itselläkin, mutta ei viitsinyt viikonloppumatkalle tuon kauemmas lähteä etsimään palmuja :p Tykkään kyllä vaihtelusta!

  • Reply Anna Koskela sunnuntai, 31 toukokuun, 2015 at 20:35

    Reilun viikon kuluttua ollaa katselemassa Norjan vuonoja! Tuo hintataso on aivan järkyttävä. Pakataan auto täyteen omaa evästä : )

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 11:08

      Oi että, ne kunnon vuonot pohjoisessa pitää munkin vielä kokea! Saa nähdä, jos tässä kesän aikana vielä kerkeisi heittää pienen roadtripin.. Joo kannattaa! :’D

  • Reply Annika | Travelloverblogi sunnuntai, 31 toukokuun, 2015 at 21:51

    Oltiin Oslossa kymmenen vuotta sitten, ekalla yhteisellä matkalla. Parhaiten jäivät mieleen juurikin hinnat: silloin pitsan sai 25 eurolla. Söimme pari kertaa mongolialaisessa buffassa, jossa hinta ja laatu jotenkin kohtasivat. 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 11:09

      Mäkin olisin oottanut jotain 25e luokkaa, mutta että ihan oikein 35…. Pitsa ei ollut edes mikään maailman paras.. Täytteitä oli niin vähän, et pohja paistoi läpi. No jaa, aina ei voi onnistua 🙂 Kiva, et te löysitte hyvän paikan!

  • Reply Sanna / From London maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 09:41

    Itse haaveilen parhaimmillaan Norjan reissusta! Taitaa mennä matkabudjetti tosin uusiksi, jos pizza maksaa sen 35€. 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 11:10

      Joo, ei sieltä tohtinut mitään muuta sitten ostaakaan 😀 Mut kivoja reissusuunnitelmia! 🙂

  • Reply Martina maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 13:39

    Kuulostaa vilpoiselta ja silti kivalta tuollainen risteily. Viltit kunniaan! Ja onhan nuo maisemat upeat. Etenkin söpöt kesämökit. 🙂

    • Reply Jenna/ Journey Diary tiistai, 2 kesäkuun, 2015 at 18:22

      Viltit oli kyllä pelastus 🙂
      Kyllä kelpais itellekin tuollanen söpö kesämökki!

  • Reply Reason for a Season maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 14:06

    Norjaan pizzalle! Eiku.. Haha, ihan uskomaton hintataso. Onkohan missään muualla maailmassa noin kallista? Tosi symppiksiä maisemia siellä! Vähän vilpoisen näköinen meininki vain =D. Haluan kyllä tosi paljon jossain vaiheessa Norjaan, kun siellä ei ole tullut käytyä. Täytyy siis hankkia pilkkihaalarit ja sio tukku rahaa ennen reissua 8).

    • Reply Jenna/ Journey Diary tiistai, 2 kesäkuun, 2015 at 18:24

      Joo, viikon shoppailu ja fine dining -loma Norjaan! Oli kyllä muuten oikein bueno, mitä nyt vähän varpaat kohmeessa…suosittelen lämpimästi sitä pilkkihaalaria!

  • Reply Lotta Watia | Unagidon maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 15:11

    Huih, sun aikaisemmassa postauksessa näytti niin kesäiseltä, mutta nyt kyllä näyttää jäätävältä! Mutta maisemien eteen täytyy joskus kärsiä. 😀

    • Reply Jenna/ Journey Diary tiistai, 2 kesäkuun, 2015 at 18:24

      No älä muuta! Kyllä voi sää muuttua vuorokaudessa. Minkäs tuolle mahtaa..:)

  • Reply Maarit Johanna maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 17:50

    Osloon haluttais niin käymään! Aika harva kuitenkin suuntaa sinne kun lähtee Norjaan, juurikin kun tuolla ei niitä vuonoja ja vuoria niin paljoa ole. Ihana paatti teillä risteilyllä ja voin kuvitella tuon viiman. Meillä oli pilkkihaalarit kylmettyneimmille kun seilattiin samanmoisella Islannissa 😀 Varmaan olis ollu tarpeen! Kävittekö muuten Kon-Tiki museossa?

    • Reply Jenna/ Journey Diary keskiviikko, 3 kesäkuun, 2015 at 12:26

      Pitää kyllä toteuttaa autoteissu sinne pohjoiseen joku kesä!:) ei keretty käymään, oli sen verran lyhyt visiitti! Jäipä jotain ens kertaan 🙂

  • Reply Venla maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 18:06

    Apua mitkä hinnat. 😀 Norja kiinnostaa muuten, mutta hinnat pelottaa. Olen kerran viettänyt aikaa Oslon lentokentällä ja muistan vain, miten kallista kaikki oli.

    • Reply Jenna/ Journey Diary keskiviikko, 3 kesäkuun, 2015 at 12:28

      Jep, hinnat järkytti vaikka oli asennoitunu siihen etukäteen! Oli kalliimpaa ku kuvittelin.. Kerrankin tuli ikävä Suomen hintatasoa 😀

  • Reply Anne maanantai, 1 kesäkuun, 2015 at 20:15

    30 euroa parin tunnin risteilystä ei edes kuulosta pahalta, kun tosiaan ruuasta ja juomasta saa maksaa itsensä ihan kipeäksi! Kaverilla oli joskus norjalainen poikakaveri, joka sitten muuttikin vähäksi aikaa Suomeen ja se oli aina niin innoissaan, kun täällä kaikki oli niin ”halpaa”. No, Norjaan verrattuna, kyllä 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary torstai, 4 kesäkuun, 2015 at 11:33

      Totta, jos siihen suhteuttaa! Norjalaisilla itsellä niin kovat palkat, että hinnat tuntuu normaaleilta, mutta kun tällästä suomalaista duunarituristia ei naurata :’D

  • Reply Pirkko / Meriharakka tiistai, 2 kesäkuun, 2015 at 10:48

    Jos vaikka risteilylle päädyittekin ehkä vähän ”pakkoraossa”, niin maisemissa ei kuitenkaan ollut vikaa! Kivoja nuo pienet värikkäät talot.

    • Reply Jenna / Journey Diary torstai, 4 kesäkuun, 2015 at 11:34

      Mäkin tykkäsin niistä! 🙂 Kyllähän noita maisemia kelpasi katsella.

  • Reply Mirje / Kotona kaikkialla keskiviikko, 3 kesäkuun, 2015 at 12:47

    Huh tuota hintatasoa! Kävin viimeksi Oslossa kymmenisen vuotta sitten opiskelijabudjetilla ja sai olla aika kekseliäs, että selvisi. Tilanne ei näytä ainakaan parantuneen sen jälkeen… Toisaalta vuonot ja maisemat kyllä houkuttelevat, eli ehkä sinne pitäisi suunnata uudelleenkin.

    • Reply Jenna / Journey Diary torstai, 4 kesäkuun, 2015 at 11:35

      Niinpä, nuo hinnat kyllä karkottaa ainakin suomalaiset turistit aika tehokkaasti Oslosta! Seuraavaksi kun mennään Norjaan täytyykin suunnata pohjoiseen 🙂

  • Reply Terhi / Muru Mou keskiviikko, 3 kesäkuun, 2015 at 13:03

    Kiva risteily, varmasti kesällä vielä kivempi 🙂 Mekin käytiin Oslossa pitsalla.. Meidän taisi maksaa ”vain” 30 €, otettiin se puoliksi, mutta se olikin todella pieni! Hieman ärsytti, mutta ei tilattu toista vaan oltiin nälissämme laivan lähtöön saakka 😀 Oslon jälkeen laivan ruuat oli halpoja!

    • Reply Jenna / Journey Diary torstai, 4 kesäkuun, 2015 at 11:36

      Ärsyttävintä tässä oli se, että vielä edellisenä päivänä oli aivan täysi kesä, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja jätski suli kouraan… Joo, meidänkin pitsat oli vielä kaiken lisäksi ihan kämäisen kokoisia, ei edes nälkä lähtenyt… Olis ihana käydä jossain Norjalaisessa pikkukylässä vähän pohjoisemmassa, jospa hinnatkin olis vähän armollisemmat 😀

  • Reply Heidi keskiviikko, 3 kesäkuun, 2015 at 18:17

    Minä niin tykkään noista pienistä risteilyistä! Noissakin kuvissa oli ihana tunnelma, vaikka hyistä näyttikin olevan. Kesämökkikuva muistutti hieman kuvaa, jonka otin Genevenjärveltä :). Ja pitsavertailulla Norja on selvästi kalliimpi kuin Sveitsi, missä maksoimme pitsasta 25 euroa.

    • Reply Jenna / Journey Diary torstai, 4 kesäkuun, 2015 at 11:38

      Mä en oo tätä ennen kovin montaa kertaa edes osallistunut tuollaiseen, mut oli kyllä kiva!:) Mulla ainakaan ei aivan heti tule mieleen maata, jossa olisi vielä kalliimpaa kuin Norjassa..

  • Reply Kohteena maailma / Rami keskiviikko, 3 kesäkuun, 2015 at 20:25

    Ei edes tammikuussa kallistunut Sveitsin frangi nostanut Sveitsiä Norjan ohi hinnoissa. Oslo on vuodesta toiseen maailman kolmen kalleimman joukossa, Stavanger seuraa hyvin tuntumassa.

    Nämä vuonoristeilyt on kyllä Norjassa hienoja! Itse kävin pari kesää sitten Bergenissä vastaavanlaisella, ja sielläkin kyllä saatiin nauttia kauniista maisemista vilttien alla 🙂 Kierreltiin autolla myös useamman vuonon rannalla ja ylitettiin niitä losseilla – aivan upea maa, ei voi muuta sanoa! Haaveena olisi lähteä sinne viikoksi tekeen päiväpatikointeja ja samalla nauttimaan vuonoista – sekä tietysti pahimmillaan 25 € maksavista oluista 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary torstai, 4 kesäkuun, 2015 at 11:40

      Seuraava viikonloppureissu pitää varmaan kohdistaa Viroon :’D Oi että, pitää kyllä päästä muuallekin tutkimaan Norjaa kuin vain Osloon, näkisi sitä todellista luontoa paremmin!

      Kuulostaa huipulta teidän reissu, eikä päiväpatikatkaan pöllömmiltä kuulosta 🙂 Mulla jäisi kyllä oluset tiskille tuolla hinnalla… 😀

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta keskiviikko, 3 kesäkuun, 2015 at 22:18

    Hrrrrrrhhh paleltaa pelkkä ajatuskin täristä tuolla… No, ainakin maisetmat oli hyvät! 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary torstai, 4 kesäkuun, 2015 at 11:41

      Heh joo.. Lämpimämpi keli ei olis kyllä häirinnyt.. 😀

  • Reply eve perjantai, 5 kesäkuun, 2015 at 07:50

    Eipä oo tullut ikinä lähdettyä paatille Oslossa käydessä, täytyy pitää mielessä. Kiitos vinkistä! Oslossa se 30 tosiaan on pieni raha… hahah.

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, 7 kesäkuun, 2015 at 15:38

      Olepa hyvä 🙂 Joo se tuli kyllä huomattua! 😀

  • Reply Jenni / Globe Called Home lauantai, 6 kesäkuun, 2015 at 22:22

    Risteilyt, meri ja vuonot. <3 Joku päivä vielä seilaan Hurtigruttenilla Norjan päästä päähän…

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, 7 kesäkuun, 2015 at 15:38

      Sanopa muuta Jenni! 🙂 Ei kuulosta yhtään pöllömmältä idealta.

  • Reply Liza in London sunnuntai, 7 kesäkuun, 2015 at 04:34

    Nakyiko pizzapaikassa jossain piilokameraa? :p No ei, Oslon lentokentalla vaihtoa odottaneena noi hinnat ehti tulla aika tutuiksi. Vuonoristeilylle tekisi kylla mieli, ihan Norjan kovista hinnoista riippumatta! 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, 7 kesäkuun, 2015 at 15:44

      Haha eipä näkynyt, vaikka kuinka yritin katsella ympärilleni! 😀 Tuo risteily oli kyllä bueno, vielä kun olisi sää suosinut!

    Vastaa käyttäjälle Anne Cancel Reply