Herätyskello soi taas liian aikaisin. Voisko joku lähteä mun puolesta töihin? Avaan kaihtimet. Sataa räntää, se tästä vain puuttuikin. Keitän kahvia, mutta maito on loppu. Töihin ajaessa ottaa päähän edellä ajava könnääjä. Ruokatauolla kanawrapit loppuu kesken ja joudun tyytyä puuroon. V-ä-s-y-t-t-ä-ä.Työpäivä tuntuu ikuisuudelta, haluaisin vaan kotiin nukkumaan. Kotona tuijotan masentuneena tiskivuorta.
”Lapset repivät kattopeltejä romahtaneista taloista rakentaakseen edes jonkinlaista suojaa. Kansalaiset etsivät raunioista itse mahdollisia eloonjääneitä ja omaisiaan, kun avustustyöntekijät eivät olleet vielä päässeet paikalle. Chautarassa loukkaantuneet eivät saaneet apua siksikään, että paikallinen sairaala oli romahtanut. ”
”Avuntarve on valtava, ja se tulee jatkumaan vielä pitkään. Kadut ovat täynnä romua, ja vain nelivetojeepillä pääsee juuri ja juuri kulkemaan. Ihmiset tarvitsevat kiireesti suojia, koska täällä on sateista ja viileää. Puhdas vesi on loppumassa samoin kuin ruoka ja lääkkeet. Myös sähköt ovat poikki monin paikoin” – hs.fi
Tunnen itseni tällä hetkellä todella itsekkääksi. Valitan joka päivä mitä mitättömimmistä asioista sillä aikaa, kun toisaalla käydään läpi maanpäällistä helvettiä. Nepalin maanjäristys vei tuhansia ihmishenkiä ja loukkaantuneita on uusimman tiedon mukaan miltei 8000. Uhriluvun pelätään nousevan jatkuvasti. Ja mun suurimmat ongelmat tällä hetkellä on se, etten saa kahviini maitoa ja se, ettei millään huvittaisi lukea pääsykokeisiin.
”Olen seurannut vähitellen aukeavaa Nepalin maanjäristysten inhimillistä katastrofia. Tuhansia menehtyneitä ihmisiä, ihmisiä, jotka menettävät läheisensä. Ihmisiä, jotka värjöttelevät vailla kotia” – hs.fi
![]()
Mulla on katto pään päällä ja kaunis koti. Mulla on aviomies, perhe ja ystäviä, joille voin soittaa vaikka keskellä yötä. Mulla on enemmän ruokaa, kuin mitä tarvitsenkaan. Mun ei tarvitse miettiä, että mahtaako toisella puolella Suomea asuva tuttu olla musertuneena jossain sairaalan raunioissa vai elossa. Mun ei tarvitse pelätä, että maa katoaa alta. En tiedä monestako luonnonkatastrofista, sotien siviiliuhreista tai nälänhädästä täytyy uutisoida, että mun ajattelutapa ja elämänasenne muuttuisi pysyvästi kiitollisemmaksi. Kary totuus on, että maailma kohisee tästäkin sen hetken, mutta pian taas elämä jatkuu ja vanhat uutiset väistyy uusien tieltä.
Lahjoittaminen Punaiselle Ristille on vähintä, mitä voin tässä tilanteessa tehdä. Auta sinäkin Nepalin maanjäristyksen uhreja lahjoittamalla bloggaajien Nepal-keräykseen TÄÄLLÄ. Pienikin summa on tärkeä.