Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Tänne palaan vielä – Stare Miasto

Mitä enemmän matkustan, sitä pienemmäksi itseni tunnen. En ole nähnyt maailmasta vielä mitään, vaikka kuinka olen yrittänyt haalia muistoja mahdollisimman monesta paikasta mukaani. Pelkään, ettei aika ja resurssit riitä. Koko ajan on kiire näkemään, tuntemaan ja oppimaan lisää. Miksi ei voisi vain elää hetkessä ja olla onnellinen siitä, mitä on jo tähän mennessä nähnyt ja kokenut? IMG_5144IMG_5137IMG_5211IMG_5105IMG_5113IMG_5218

 Gdansk on paikka, jossa on helppo pysähtyä. Vanhassakaupungissa ei ole liikenneruuhkia tai piippaavia liikennevaloja eikä tunkeilevaa ihmismassaa, siellä kun ei ole koko liikennettä ylipäätään. Gdanskin nähtävyydet ovat kaikki kävelymatkan päästä toisistaan, joten julkisia ei tarvitse käyttää lainkaan lentokentälle siirtymistä lukuunottamatta. Stare Miaston kaduilla aika pysähtyy. Hansaliiton aikaisia koristeellisia rakennuksia katsellessa tuntuu, kuin olisi satojen vuosien päässä todellisuudesta – ainoastaan kirkonkellojen kilinä on muistuttamasta ohi lipuvasta ajasta.

Ei ole mahtavampaa tunnetta kuin se, että ei ole kiire mihinkään. Voi pysähtyä kahville tai jäätelölle mihin tahansa vastaan tulevaan houkuttelevaan paikkaan ja viipyä niin myöhään kuin huvittaa. Joka puolella on kauniita yksityiskohtia, kaiverruksia ja kultauksia niin paljon, ettei tiedä mihin pitäisi katsoa. Stare Miastolla ei vain voi kävellä ottamatta jatkuvasti kuvia, koska kaiken haluaisi ikuistaa. Olisi vapauttavaa kulkea ilman kameran hihnan painoa niskassa, mutta kyllä harmittaisi kotona, jos täältä ei olisi yhtäkään kuvaa.  
IMG_5114IMG_5220IMG_5208IMG_5139IMG_5106IMG_5231IMG_5146IMG_5117

 Oon monta kertaa miettinyt, että mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi, jos en olisi ikinä matkustanut. Jos en olisi ikinä nähnyt tätäkään paikkaa. Ei tarvitse kuin matkustaa puolentoista tunnin lentomatkan päähän ja voi löytää edestään tälläisen maan, kulttuurin ja historian. Mulla on niin paljon näkemättä Euroopasta, puhumattakaan koko maapallosta. Lentokone ei ole vielä edes Suomen maan kamaralla, kun jo suunnittelen seuraavaa, edessä siintävää matkaa.

 Gdanskin vanha keskusta on pinta-alaltaan pieni, joten epäilin sen pystyvän tarjoamaan hirveästi mitään uutta ja erilaista toisella käyntikerralla. Pelkäsin, ettemme saisi aikaa kulumaan. Miten vääristynyt ajattelutapa! Miksi tuollaisessa paikassa pitäisi saada aika kulumaan? Onko väärin vain nauttia kaikista kauniista asioista ja ympäröivästä tunnelmasta kiireettömästi vaellellen suuntaan, jonne nokka sattuu osoittamaan? Kyllä se aika kuluu ilman sen tietoista kuluttamistakin – valitettavasti.

IMG_5118IMG_5147IMG_5229IMG_5236

Koska kadut ja nähtävyydet olivat tuttuja ennestään viime joulukuulta, näin tällä kertaa paikan uudesta kuvakulmasta ja kiinnitin huomiota asioihin, joita en ensimmäisellä kerralla huomannut. Kävin kahviloissa ja ravintoloissa, joissa en viimeksi käynyt, mutta oli myös kiva palata jo ennestään tutun ravintolan nurkkapöytään ja tilata sama hyväksi koettu burgeri. Tuntui hassulta, että tismalleen samassa paikassa istuin vajaa kolme kuukautta sitten syömässä tismalleen samaa hampurilaista – ja kokemus oli yhtä hyvä. Miksi oon aina vältellyt menemästä samoihin paikkoihin uudelleen?

Mitä kaikkea nuo kadut ovatkaan nähneet. Gdanskilla on monenkirjava historia ja ajan puremat ovatkin siellä yhä nähtävissä. Osa Gdanskin kivirakennuksista on 900 vuotta vanhoja. Täällä toinen maailmansotakin sai alkunsa Westerplattenin taistelussa vuonna 1939. Seuraavalla kerralla yhdistän Gdanskin reissuun vierailun Auschwitzissä.

Gdansk on yksi niistä liian monista paikoista, jonne lupaan palata vielä uudelleen. Aiemmin olin sitä mieltä, että on tuhlausta matkustaa samoihin paikkoihin kun löytyyhän niitä uusiakin. Nyt en voisi olla enempää eri mieltä! Parasta on mennä fiiliksen mukaan ilman mahdollisuuksien rajaamista. Jos kiireettömät aamut ja euron cappuccinot alkavat tuntua hyvältä idealta, miksen lähtisi Gdanskiin, koska sieltähän niitä kannattaa lähteä hakemaan.

IMG_5123

IMG_5094

IMG_5135IMG_5243-001

En voi sille mitään, että reissujalkaa vipattaa jatkuvasti ja seuraava matka on aina mielessä hautumassa ennen edellisten matkapölyjen laskeutumista. Luulisi, että jonotukseen, odottamiseen sekä loputtomiin nousuihin ja laskuihin kyllästyisi, mutta ei näköjään. Lasken jo päiviä pääsiäiseen ja Berliinin kevääseen, mutta yritän parhaani mukaan myös nauttia tästä hetkestä kotona. Arki on ihanaa, kun tietää, että siitä voi välillä päästää irti.

Kai tän avautumisen pointti oli se, että eläkää hetkessä ja menkää ihmeessä Gdanskiin.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Puolan Riviera eli Sopot ja Euroopan pisin Molo

Nyt on Puolasta kotiuduttu ja taas vaihteeksi kamera pursuaa ihania reissukuvia! Olin reissussa kaverin kanssa ja kolmen päivän aikana kerettiin kierrellä pitkin Gdańskin vanhaakaupungin koristeellisia katuja, ylensyödä halpaa ruokaa sekä käydä junalla viereisessä kaupungissa Sopotissa. Sopot osoittautuikin ihanaksi rantakaupungiksi, jota Puolan Rivieraksikin kutsutaan – syystäkin. Ajattelinkin kertoa nyt enemmän tuosta Gdańskin ja Gdynian satamakaupunkien välissä sijaitsevasta 40 000 asukkaan kaupungista ja samalla vähän avata tuota kyseenalaista otsikkoa.IMG_5359-001Matka Gdańskista Sopottiin taittui 20 minuutissa vanhahtavan neuvostoaikaisen junan kyydissä 4 zlotylla eli alle eurolla. Opiskelija-alennustakin olisi saanut jos olisin tajunnut kysyä, mutta eipä tuo täyshintakaan paljoa hätkähdyttänyt. Lippu ostetaan kassalta juna-asemalta ja ennen junaan astumista se leimataan laiturilla, jottei samaa lippua voi käyttää uudelleen.

Sopot on kuulunut välillä Saksalle, välillä Puolalle ja välillä ollut taas vapaan kaupungin asemassa. Vuonna 1283 Sopot oli pieni kalastajakylä ja vasta 1500-luvulla Gdanskin yläluokka kohotti Sopotin profiilia rakentamalla sinne kesäasuntoja. Sopot on tunnettu kylpyläkaupunkina vuonna 1823, jonne ranskalaislääkäri Jean Georges Haffner pystytti ensimmäiset kylpylät. Sama miekkonen on rakennuttanut Sopotin merkkipaaluksi Euroopan pisimmän laiturin eli puolaksi molon. Gdanskin lisäksi kultaisilla hiekkarannoilla vieraili yläluokkaa mm. Varsovasta, Berliinistä ja Kalingradin alueelta. Sopot sai kaupunkioikeudet vuonna 1901. Tänä päivänä Sopot on ehdottomasti yksi suosituimmista kesäkaupungeista Puolassa ja pitää yhä hallussaan hieman elitististä mainetta. IMG_5362IMG_5363IMG_5367IMG_5370IMG_5372Tuo olikin ensimmäinen keltavihreä kirkko, jonka oon nähnyt.. Aika jännä. Sopotissa olikin hieman kalliimpaa Gdanskiin nähden, mutta kyllä nuo asumuksetkin näyttää vähän äveriäämmiltä. Voin täysin kuvitella näkeväni prinsessa tähkäpään kipuavan linnastaan tornia pitkin alas hiustensa varassa missä tahansa minne silmäni tuolla kohdistin.IMG_5468IMG_5471IMG_5373Juna-asemalta ei ollut vaikea löytää rannalle, lähti vaan kävelemään sinne suuntaan minne kaupunki laskee niin meri ja kauan odotettu Molo tuli vastaan. En voinut uskoa silmiäni (syytän tän kaupungin luomaa tähkäpää-syndroomaa), kun näin mukamas rannalla kasapäin joutsenia tepastelemassa – aivan ihmisten vieressä. Oli pakko kahlata rantahietikon läpi korkokengissä katsomaan lähempää noita ylväitä olentoja.IMG_5391IMG_5380IMG_5387IMG_5386IMG_5433Joutsenten häiritsemisen jälkeen kavuttiin tuolle kuuluisalle laiturille – pitkä se kyllä olikin! Englannin Brighton Pierkin aivan kalpenisi tuon hökötyksen rinnalla. Tää olis niin place to be kesällä. Voin kuvitella kun ihmiset ottaa tuolla laiturilla brunaa ja pelailee lentopalloa rannalla. IMG_5398IMG_5401IMG_5427IMG_5418IMG_5414IMG_5435IMG_5400Tuossa yllä olevassa hotellissa on itse Hitlerkin vieraillut. Meillä oli koko päivä aikaa, joten jäätiin vielä tutkimaan Sopotin katuja tarkemmin. Vastaan tuli myös astetta omituisempi rakennus, jonka edessä piti tietenkin saada otettua turistikuva. Tuollasia pitäis olla joka paikassa!IMG_5460IMG_5465IMG_5449IMG_5446Vietettiin kiireetöntä aikaa Sopotissa kävellen ympäriinsä ja tietenkin välillä piti pysähtyä kahville naatiskelemaan. Matka takaisin Gdanskiin sujui yhtä vaivattomasti kuin tullessa ja mieli olisi tehnyt junailla muihinkin kaupunkeihin. Ehkä ensi kerralla! Suosittelen ehdottomasti käymään Sopotissa päiväreissuilla vaikka sieltä Gdanskista. Seuraavassa postauksessa viliseekin sitten Gdanskin vanhankaupungin kauniita rakennuksia.

Blogin Facebook-sivusta tykkäämällä pysyt kärryillä uusista postauksista ja mut löytää myös Instagramista nimellä @jennavaltari, sinne tulee suhteettoman paljon kuvamatsua reissuilta (:

Aiemmat Puola-postaukset löytyy Puola-tagin takaa (linkki).

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Wanderlust Tag -haaste (VIDEO)

Bongasin tälläisen kivan Wanderlust Tag  -haasteen tosiaan tuolta  Helena P. -blogista (videossa sekosin jo nimessä :D). Haasteethan on kivoja, joten pakkohan tähänkin oli osallistua! Kertokaa toki mielipiteenne, että totaniinni mutta tota jätänkö videot suosiolla omaan arvoonsa vai vloggailenko jatkossa lisää? 😀

Tässä vielä kysymykset, jos joku muukin haluaa haastaa itse itsensä:
1. Tärkein leima passissasi?
2.Osaatko luetella passisi numeron ulkoa?
3.Mieluisin matkustusväline? Juna, lentokone, auto?
4. Matkatavaroiden top 3?
5. Hostelli vai hotelli?
6. Matkustatko samoihin kohteisiin vai tutkitko uusia paikkoja?
7. Luetko etukäteen matkakohteestasi (esim. kulttuuri, nähtävyydet, turvallisuus) vai menetkö summanmutikassa?
8. Paras matkailusivusto?
9. Mitä kaupunkia suosittelisit ystävällesi? Miksi?
10. Lähdet huomenna ja raha ei ole este. Minne olet menossa?
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Paratiisien bucket list

Oon jo ikuisuuden haaveillut pääseväni unelmien paratiisisaarelle, jossa vesi on turkoosia, hiekka sileää ja josta aukeaa merelle täydellinen postikorttimaisema purjeveneineen. Viime rantalomasta on ihan liian pitkä aika. Dubaissa olisi ollut mahdollisuus rantalomaan, mutta kaikki aika siellä meni nähtävyyksien perässä juoksemiseen. Veri vetää kohti kookospähkinöitä ja riippukeinuja. Mun paratiisisaari ei ole mikään autiosaari, koska mikäs paratiisi se olisi, jos ei voisi nauttia kylmästä juomasta ja paikallisesta kulttuurista? Listaankin nyt satunnaisen läjän paratiisimaisia saaria sekä rantalomakohteita, joissa haluan elämäni aikana käydä. Nää mun unelmakohteet vain ei valitettavasti ole sieltä halvimmasta päästä…

Kuvat: We heart it

Mauritius

Olisin halunnut alunperin Mauritiukselle häämatkalle, mutta Dubai oli paljon lempeämpi vaihtoehto lompakolle. Tässä Intian valtameressä sijaitsevassa pienessä saarivaltiossa on kaikkea mitä unelmien rantalomalta haluan; tasokkaita hotelleja, turkoosia vettä, trooppinen ilmasto, postikorttimaisemat, erinomaista ruokaa sekä monenlaista aktiviteettia rannalla loikoilun ohelle, kuten veneily, sukeltaminen, golf ja vaikka hevosratsastus. Meno-paluu -lennoista saisi tällä hetkellä pulittaa momondo.fi -sivuston mukaan noin 1100-2800 euroa riippuen matkan kestosta. Nopeimmin matkan taittaa 14 tunnissa yhdellä välilaskulla. Pitää vissiin alkaa lottoamaan.

MauritiusSeychellit

Seychellien saarivaltion saariryhmään kuuluu 115 saarta, joista vain 33 on asuttuja. Seychellit tarjoavat turistille ehdotonta luksusta ja värikkään kirjon hyvätasoisia aktiviteetteja, kuten sukeltamista, snorklausta ja surffausta. Ite en oo ikinä vielä päässyt surffaamaan, joten sitäkin olisi mahtavaa päästä joskus kokeilemaan. Ei varmaan lumilautailusta olis tuossa lajissa mitään hyötyä? Saarella pääsee harrastamaan myös saarihyppelyä. Suositut saaret Mahe, La Digue, Praslin ja Denis Island kuuluvat kalliimpaan mahdolliseen kategoriaan eristäytyneisyydensä vuoksi. Lennot tähän paratiisiin saa 800-1200 eurolla. Nopein matkareitti kestää n. 14 tuntia yhdellä välilaskulla. largeHavaiji

Ah Havaiji ja jo klassikoksi muodostunut Honolulun Waikiki Beach. Rantaelämän lisäksi pääkaupunki Honolulu tarjoaa hyvät ostosmahdollisuudet ja vilkkaan yöelämän. Mua kiinnostaisi erityisesti osallistua opastetulle retkelle Hilon saarelle, jossa pääsee tutustumaan maailman aktiivisempaan tulivuoreen. Honolulussa on myös sammunut tulivuori Diamond Head, jolle voi patikoida ihastelemaan upeita näköaloja. Toisesta maailmansodasta tunnettu Pearl Harbour olisi myös mielenkiintoinen nähdä muuallakin kuin televisioruudussa. Lennot tänne irtoaa noin 1300 eurolla. Aloha vaan!large (1)Kuuba

Kuuba olisi vähän erilainen rantalomakohde. Tänne lähtisin kokemaan karibialaista elämäniloa ja kulttuuria sekä haalimaan upeita kokemuksia. Karibialainen musiikki, ruokakulttuuri, amerikanraudat, vitivalkoinen Varaderon ranta sekä pääkaupunki Havanna tarjoavat unohtumattomia elämyksiä. Lennot irtoaisivat 1100-1800 eurolla. Nyyh. Trinidad colorsPulau Tioman

Tätä Malesian itärannikolla sijaitsevaa paratiisia pidetään yhtenä maailman kauneimmista saarista. Rantoja ympäröivistä vuorista ja kauniista luonnosta sademetsineen ja vesiputouksineen on tämä paratiisi tehty. Sademetsästä löytyy useita suojeltuja lintu- ja nisäkäslajeja ja rantaviivalta voi spotata värikkäitä koralleja ja monenkirjavia kaloja. Lennot Malesiaan maksaisi 1000 eurosta ylöspäin. large (3)Kroatian Dubrovnik 

Kroatiaan Adrianmeren rannalle voisin kuvitellakin pääseväni lähivuosina budjetin puolesta. Pitää lisätä hieman realistisempikin kohde, jottei tämä mene pelkästään nyyhkyttelyksi. Dubrovnikissa suuntaisin vanhaankaupunkiin jonkin mielenkiintoisen kulttuuritapahtuman aikaan. Kivipohjaisten rantojen vesi on puhdasta ja kirkasta ja kaupunki on parhaimmillaan kesä-syyskuussa. Lokrumin saarelta löytyy uimarantojen ja luontopolkujen lisäksi mm. kasvitieteellinen puutarha ja muinaisen luostarin rauniot. Myös Mjeltin kansallispuisto sijaitsee lähettyvillä. Lentojen hinnat vaihtelevat ajankohdasta ja lentoyhtiöstä riippuen 150-500 euron välillä. large (4)Ei tarvitsisi kauaa miettiä, jos joku tulisi ilmoittamaan, että haluanko lähteä heti seuraavalla lennolla joihinkin edellä mainittuihin kohteisiin. Oon vähän skeptinen sen suhteen, että noin tulisi käymään, joten jospa vaan kiltisti odottelen äkkirikastumista. Tai meidän 50-vuotis hääpäivää. Kuka onnellinen on jo saanut ruksattua jonkin noista kohteista bucket listaltaan? Oon jo valmiiks vähän kateellinen.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather