Ajatuksia (matka)bloggaamisesta

Oon törmännyt mielipiteisiin, joissa lukijoita ärsyttää samojen aiheiden pyöriminen useissa eri blogeissa samaan aikaan. Pohditaan, että eikö muilla ole omia ideoita, vai miksi täytyy apinoida postausaiheet muilta. Seuraava yrittää tietenkin ilmaista näkemyksensä samasta aiheesta vielä vähän sivistyneemmin ja paremmin ja sekös vasta ärsyttääkin. Toiset taas ei voi sietää ns. täytepostauksia, kuten vanhoja reissukertomuksia ja muuta turhaa löpinää. Myös liika blogin ulosannin kiillottaminen ja täydellisyyden korostaminen sekä kaupallisuus saa lukijat supisemaan. Blogi ei kuitenkaan saa olla liian masentava tai epäinspiroiva, eihän kukaan halua pahoittaa mieltään eikä vaivata päätään ikävillä tosiasioilla. Sisällön on oltava täyttä faktaa turhan kälinän sijaan ja kirjoittajan persoonan täytyy loistaa tekstien läpi. Tässäkin vain joitain esimerkkejä kritiikistä. Vaatimuksia on yhtä paljon kuin on erilaisia lukijoitakin ja se on ihan ok, siitä ei bloggaajan tarvitse mun mielestä huolehtia – kunhan tekee kuten itsestä hyvältä tuntuu.

Yksi bloggaamisen perusideoista on ajatusten herättäminen 

Bloggaajan näkökulmasta ajattelen, että on palkitsevaa saada keskustelua aikaan omilla kirjoituksillaan. Mun mielestä on ennemminkin mahtavaa, jos toinen bloggaaja inspiroituu samasta aiheesta niin, että päättää kirjoittaa aiheesta itsekin. En koe tätä keskustelun muotoa millään tavalla matkimisena tai muiden juttujen apinoimisena. Hyvää ja kohteliasta keskustelua tietenkin edistää se, että merkitsee kirjoitukseensa sen lähteen, josta sai idean omaan kirjoitukseensa. Harvoin ihan normaalissa elämässäkään keskusteluissa vain myötäillään toisia, vaan jokainen pyrkii (luonnollisesti) tuomaan esiin uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia. Tämän voi toki kokea myös leuhkimisena, mutta mun mielestä nimenomaan se tuo keskusteluun syvyyttä ja rikastuttaa sitä. Bloggaaminen on aika pitkälti sosiaalista vuorovaikutusta.

Turhan täytepostauksen määritelmä?

Sanoppa se, että millainen postaus on se niin kutsuttu täytepostaus. Kyllä, bloggaajalla on kieltämättä tietty määrä paineita säilyttää postausten julkaisutiheys, sitä vapaa-aikaa tai juttuaiheitakaan kun ei tipu taivaasta syliin. Väkisinkin tulee tilanteita, että nyt on vaan pakko kirjoittaa jostain. Niin on mulla tälläkin hetkellä kun tätä naputtelen. Se, että yrittää väkisin keksiä kirjoitettavaa, ei välttämättä tuota sisällötöntä löpinää. En mä kirjoittele jokaista postausta jossain flow-tilassa, innokkaana tarjoilemaan lukijoille joka kerralla jotain uusia oivalluksia ja matkatarinoita. Mietin hetken, että mistä kirjoittaisin ja aloin miettimään tätä bloggaamista ylipäätään. Miksen kirjoittaisi niitä asioita ylös, mitkä siinä tilanteessa juolahtaa mieleen kun nyt tekee mieli kirjoittaa ja runosuonikin sykkii? Olkoot tää sitten vaikka se surullinen täytepostaus. Käsi ylös bloggaaja, jos et ole ikinä istahtanut läppärin ääreen pohtimaan, et mitä hemmettiä sitä seuraavaksi postaisi. large (1)

Täydellisyyden tavoittelu(kaan) ei miellytä 

Tuosta kiiltokuvabloggaamisesta oon osittain samaa mieltä. Kyllä itseäkin ärsyttää, kun reissut ja koko elämä on yhtä onnea ja autuutta ja kaikki on niin nextiä leveliä. Tykkään tosi paljon positiivisista kirjoituksista ja asioiden hehkutuksesta silloin, kun sille on oikeasti syynsä. Jos jokainen uusi juttu on parasta ikinä, tulee väkisinkin mieleen, että onko tuo aitoa. Täydellisyyttä korostavia blogejakin on kuitenkin kiva lukea tietyssä mielentilassa ja kyllähän täydellisyys ja esteettisyys inspiroi – se tiedetään myös lehtien toimituksessa. Mä pidän tärkeenä sitä, että voin luottaa bloggaajan mielipiteisiin ja suosituksiin ja voin pitää niitä aitoina. Se onkin varmaan suurin tekijä, mikä erottaa matkablogin matkalehdestä sen lisäksi, että blogissa näkyy bloggaajan persoona ja omat kokemukset. 

Mikä neuvoksi?

Kaikkia ei voi miellyttää, kellekään kun ei voi kumartaa pyllistämättä toiselle. Onneksi bittiavaruus pursuaa blogeja, joten jokainen varmasti löytää itselleen mieluista luettavaa. Sopuli sialle antaa vai miten se meni.

Tässä taisi olla tämä avautuminen tällä kertaa, vaikka kyllähän näitä esimerkkejä vielä riittäisi. Hyvät viikonlopun jatkot sinne, missä päin maailmaa nyt sitten huiteletkaan(: 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

32 Comments

  • Reply Terhi / Muru Mou lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 15:41

    Voi ei, tuollaistako kritiikkiä olet saanut? No jopas on… Jokainen bloggaaja varmasti allekirjoittaa tuon, että on hienoa jos oma postaus saa aikaan kirjoituksia muiltakin samasta aiheesta. Mutta en ole huomannut, että kukaan kirjoittaisi alkuperäistä tekstiä samoilla mielipiteillä ja ajatuksilla; asiaan tuodaan toisenlaisia näkemyksiä ja omia kokemuksia.

    Matkabloggaaminen on haastavaa jo siinä mielessä, että ei niitä matkoja koko aikaa tehdä ja kuitenkin postaustahti pitää pitää säännöllisenä. Mikä vika siinä on, että välillä muistellaan vanhoja reissuja tai kirjoitetaan vaikka sitten jostain ihan muusta. Itse päätin jo ennen blogin perustamista, että tulen kirjoittamaan myös kaikesta muusta, vaikka Rantapallon alle blogini halusinkin.

    Palautetta on kiva saada, mutta ei kaikkia voi mitenkään miellyttää. Sulla on loistavasti kirjoitettu mielenkiintoinen blogi, ja mä ainakin luen mielelläni myös näitä ”täytepostauksia”, jos joku haluaa tätä sellaiseksi kutsua.

    • Reply Jenna / Journey Diary lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 16:00

      Nostin esiin myös yleisiä mielipiteitä, joihin oon törmännyt liittyen matkabloggaamiseen ylipäänsä tuolla netin syövereissä (: Aika paljon jäisi bloggaajan elämästä, ajatusmaailmasta ja persoonasta piiloon, jos postaukset olisi pelkkiä reaaliaikaisia matkakertomuksia.. Ja tuo ”täytepostaus” on jo sananakin niin typerä ja turha.

      Sepä juuri, tietenkin bloggaajat kirjoittelevat samoista aiheista omalla näkökulmalla, varsinkin jos tulee joku ajankohtainen tai muuten puhuttava aihe. Ja juurikin se, et ei niitä matkoja koko aikaa ole mahdollista tehdä, vaikka kuinka haluaisi kirjoitella jatkuvasti uusista ja mielenkiintoisista kohteista! 😀

      Voi kiitos ja kiva kuulla! (: Sunkin blogia aina mielenkiinnolla lueskelen!

  • Reply Maarit lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 16:45

    Mielenkiintoista pohdintaa. Täytyy kyllä sanoa, että itse en ole kauheasti ottanut julkaisutahdista paineita. Mieluummin pidän kuukauden tauon kun teen jonkin ns. turhan postauksen. Ehkä se kumpuaa siitä, että aloittaessani bloggaamaan tein koko hommaa ihan puhtaasti omaksi iloksi. Jos kyseessä on yhteistyö, niin silloin haluan saada jutun nopeasti ulos, mutta parhaillaan olen yhtäkin postausta kuukauden väsännyt. Edelleen ehkä lähtökohtana bloggaamiseen on oma into tehdä juuri ne jutut, jotka julkaisen ja siinä sivussa tietysti toivon, että postauksista olisi iloa myös lukijoille. Ehkä parempi ettei anna muiden mielipiteiden liikaa rajoittaa omaa tekemistä. Uskon, että jokainen blogi löytää ne lukijat jotka tykkäävät kyseisen bloggaajan tyylistä. Ei kaikkien samaan muottiin tarvitsekaan mahtua 🙂

    • Reply Jenna/ Journey Diary lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 17:20

      Mun mielestä on ihan normaalia välillä pysähtyä mietiskelemään, että mihin aiheeseen sitä seuraavaksi tarttuisi, jos ei ole niitä matkajuttuja jaettavana (: Toki joku sitten saattaa kokea nää tälläset postaukset turhana ja ylimääräisenä. Jos olisi koko ajan pelkkiä reissupostauksia, ei ainakaan mulla jäisi tilaa muulle pohdinnalle ja kaikenmaailman ilmiöiden ihmettelemiselle. Itelläkin on kyllä luonnoksissa postauksia roikkumassa jo ties monettako viikkoa. Postaan, jos mun aivonystyröistä kumpuaa ideoita, mutta en väkisin suolla tekstiä jos ei vaan nappaa 😀

  • Reply Hanna lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 17:16

    Mä olen viime aikoina pohtinut, voiko omaa bloggaamista juuri matkabloggaamiseksi sanoa, sillä laskin joku päivä, että blogin melkein kaksivuotisen historian aikana olen käynyt tasan kolme kertaa ulkomailla (ja kaksi näistä kerroista on vielä Tukholmaan :D). Tietty blogin perustinkin ajatuksella purkaa vaihtoajan reissut jonnekin, mutta nyt pari vuotta vaihdon jälkeen kaipaisi jo vähän muuta kirjoitettavaa. Mä oon kanssa törmännyt blogeihin, joissa kaikki on aina niin ihanaa, täydellistä ja kaunista, että väkisinkin jää hieman teennäinen maku koko blogista ja mieluummin luenkin aidontuntuisia blogeja, joissa aamupalaa ei aina syödä harmonisessa valkoisessa keittiössä täydellisesti yhteensointuvista astioista (näin kärjistetysti :D). Matkablogeista huomaan myös lukevani sellaisia, joissa matkustellaan itseä kiinnostavissa paikoissa ja esimerkiksi reissua suunnitellessa matkablogeja tulee luettua juurikin tiedonhankintamielessä.

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 10:43

      Tietenkin matkusteleminen on se matkabloggaamisen peruselementti, mutta on ymmärrettävää, ettei matkabloggaajakaan voi koko aikaa olla reissun päällä. Jos on kuitenkin kerrottavaa edellisistä reissuista ja vaikka pidemmästä ajasta ulkomailla (kuten sulla) ja jos muutenkin on mielenkiintoista sisältöä ja muuta pohdintaa jne matkakertomusten ohella, niin niistä kiinnostuneet lukijat varmasti löytää blogin. Voihan sitä aihealuetta aina laajentaa lifestylen tms puolelle, eihän ole mikään pakko mahtua matkablogin lokeroon, jos haluaa muustakin kirjoitella (:

      Tuo aamupalaesimerkki on kyllä niin perus 😀 Itelläkin tulee ensimmäisenä just tuollanen mieleen, kun ajattelee tuota stereotypiaa kiiltokuvablogista. Kyllä sen huomaa, jos se koko ateriointi on täysin lavastettu. Tietenkin kuvienottoon ja esteettisyyteen saa panostaa, mutta jos ei avaa sitä oikeaa rosoisempaa elämää yhtään edes teksteissäkään ikinä, niin kyllä se aitous karisee. Sama mulla, luen matkablogeja tosi paljon tiedonhankintamielessä, mutta paljon myös ihan ajankulukseni ja mielenkiinnosta.

      Kiitos paljon kommentista Hanna! (:

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 18:25

    Haha, mä jotenkin repesin tolle ”olkoot tää sitten vaikka se surullinen täytepostaus” ja sit toi kuva viel tos sen alapuolella :’D Mua ällöttää sellaiset supertäydelliset blogit! Matkablogien keskuudessa sellaisia ei kauheesti kyllä edes oo.

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 10:46

      Piti lisätä kuvakin havainnollistamaan mun ahdinkoa 😀 Oikeessa oot, supertäydellisiä blogeja, jotka menee matkablogikategoriaan, on enemmänkin ulkomaisia. Onneksi! Kiitti kommentista! (:

  • Reply Marimente lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 19:57

    Hienoa pohdintaa ja mukavaa lukemista oli tämä ”täytepostaus” 😉 Musta tuntuu tällä hetkellä että jonossa olisi niin paljon postausaiheita Brasiliasta, Venetsiasta jne mutta muistan myös yhdessä vaiheessa miettineeni mistä oikein saan jutun juurta kun ei ollut reissuja tulossa eikä edellisiä jaksanut loputtomiin märehtiä tai kaivella päivänvaloon jotain 10 vuotta vanhoja teini-Marin matkoja 😀

    Välillä mietin, että voisin olla organisoituneempi ja tehdä jonkun suunnitelman, milloin julkaista ja mitä, mutta tällä hetkellä mulla on aiheet vaan listattuna ranskalaisilla viivoilla ylös ja napsin sieltä juttuja sen mukaan mistä tekee seuraavaksi mieli kirjoittaa.

    Aika lailla fiiliksen mukaan mennään tällä hetkellä, ja juttuja tulee ulos sitä mukaa kun kirjotuspuhtia riittää 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 10:51

      Kiitän! 😀 Se on kyllä itellä ainakin niin, että joko niitä postausaiheita on vino pino jonossa odottamassa, tai sitten pitää keksimällä keksiä kirjoitettavaa. Välillä tulee reissattua enemmän ja välillä vähemmän. Alotan vuorotyön viideksi kuukaudeksi, joten vähän jo valmiiksi pelottaa, että miten aika ja juttu riittää, kun ei paljoa edes kerkeä matkustella lyhyitä viikonloppumatkoja lukuunottamatta.

      Mäkin oon joskus yrittänyt tehdä jotain suunnitelmaa. Huomasin kuitenkin hyvin nopeesti, että kannattaa kirjoittaa vain aiheesta, josta tekee sillä hetkellä mieli kirjoittaa. Joskus tekee mieli kirjoittaa oikein rönsyilevää matkakertomusta ja toisinaan jotain tosi faktapitoista asiatekstiä… Fiiliksen mukaan juurikin, vähän kuten tämänkin postauksen kohdalla!

      Kiitos paljon mukavasta kommentista! (:

  • Reply Anna Koskela lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 20:19

    Olen sellainen vanhan koulukunnan kasvatti, jonka mielestä matkablogi on matkablogi ja sitten on lifestyleblogeja ja muita kynsienlakkausblogeja. Jos et matkusta, et voi olla matkabloggaaja. Pahoittelut, mutta näin se vain on.

    Toisten postausideoiden kopiointi on minusta kunnianosoitus. Jos joku kopio minun idean, niin silloinhan se tarkoittaa, että olen tehnyt jotain oikein ja hyvin. Jos minua ei mainita alkuperäisenä ideoijana tms., niin silloin se tarkoittaa, että postaaja kovin lyhyellä jänteellä elävä. Sharing is caring, kannattaa opetella, ennen kuin kolahtaa kantapäähän.

    Täytepostaus…Hymm. No itse postaan mieluiten todella nopealla tahdilla, mutta kukin tyylillään. Itse en vaan jaksa mitään 80-luvun muistelmia, mutta niillekin varmaan löytyy lukijakuntaa. Ehkä…Yhteistyöpostauksien aikatauluja säätelee minulla jo sopimuksetkin.

    Täydellisyyden tavoittelu(kaan) ei miellytä.
    No minkä mä sille voin, jos mun elämä vaan on ihanaa.
    _oikeasti_ mun matka voi olla pelkkää skumpan juontia ja ei vois vähempää kiinnostaa, jos ei se jotakuta kiinnosta. Turha tulla minulle itkemään.

    Mutta asiaan…Tuo on tavallaan totta. Matkablogeissa mennään usein äärilaidasta toiseen. Kaikki on kritiikittömästi superihanaa tai sitten ihan kakkaa. Tietenkin saa olla shampanjaa ja vaahtokarkkeja välillä, MUTTA pitää olla myös reilua todellisuutta. Bloggaajalta ei kuitenkaan voida vaatia tarkkaa analyysia korruptiotilastoista tai poliittisesta ilmastosta, sillä blogi on päiväkirja.

    Ja lopuksi!

    Blogien kirjoittamien ei ole toistaiseksi luvanvaraista ja lukeminen perustuu vapaaehtoisuuteen.

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 11:17

      Oon samaa mieltä siinä, että et voi matkablogata, jos et matkusta. Sitä matka -liitettä kun ei turhaan lisätä siihen matkabloggaamiseen. On vähän vaikeeta määritellä, et mikä on riittävästi matkustelua. Mun mielestä kolmekin ulkomaanmatkaa vuodessa riittää, mut sit pitää olla _paljon_ muuta matka-aiheista juttua, että sitä voi sanoa matkablogiksi. Kyllähän matkabloggaajakin voi mun mielestä välillä poiketa muuhunkin aihepiiriin ja avaa elämänsä muitakin osa-alueita, mikä on ihan suotavaakin välillä.

      Sä sen sanoit, sharing is caring. Varsinkin niissä tilanteissa, kun sen ”idean” omaan kirjoitukseen saa nimenomaan jonkun toisen postauksesta.

      Mua häiritsee, jos postauksien julkaisemisen välillä alkaa olla kulunut monta päivää, pyrinkin postailemaan vähintään pari kertaa viikossa. Mitään turhaa ”hei täällä ollaan, katsoin flunssassa netflixiä” -tyylistä en väkisin postaa, jos en keksi oikeaa kerrottavaa, niin sitten voin olla hyvällä omallatunnolla postaamatta. Sellaista tilannetta ei ole vielä tosin tullut, aina keksii jotakin matkailuun liittyvää kun ottaa aivot käteen ja alkaa miettiä.

      Jos kuvat ja teksti on aitoja ja jos se hetki ja tunnelma on täydellinen, niin ei sitä tarvitse väkisin alkaa vähättelemään. Uskon, että sunkin matkat olisi aivan samanlaisia oli kamera sitten mukana reissussa tai ei. Tää tekee bloggaamisesta aitoa. Täydellisiksi koettuja hetkiä pitääkin hehkuttaa, mutta jos koko bloggaaminen on selkeästi lavastettua teenjuontia posliinikupista joka arkiaamu täydessä tällingissä, niin feikkiähän se on. Tuskin sulle kenenkään tarvii tulla itkemään epäaitoudesta (: Blogi on tosiaankin päiväkirja, ei kaikenkattava uutiskanava tai mainoskatalogi, kuten sanoitkin.

      Totta viimeinenkin!

  • Reply Sandra lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 20:51

    Hyvä kirjoitus! Olen aika samoilla linjoilla kanssasi monesta asiasta. Kyllä usein täytepostauksen tunnistaa täytepostaukseksi, mutta myös sen voi tehdä hyvin ja saada sillä aikaan enemmän keskustelua kuin ns. tavallisella matkapostauksella. Mikä siis on hyvä? Mennä tiukasti aihepiirissä vai paljastaa ajatuksiaan tai omaa elämäänsä laajemmin?

    Erikoista, että joku ajattelisi, että toisen ajatuksista inspiroiminen on kopioimista. Tuollainen asenne kertoo ehkä tietynlaisesta suppeasta ajattelusta. Emmekö me kuitenkin tee tätä herättääksemme muissa tunteita, ajatuksia, mielipiteitä, inspiraatiota? Parastahan on, että onnistumme siinä niin paljon, että joku muu lähtee kirjoittamaan samasta teemasta.

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 11:30

      Kiitos Sandra(: Sepä se, kai se on vähän mielipidekysymys! Kannattaa varmaan tehdä niin kuin itestä tuntuu, eikä liikaa miettiä et mitä ”pitäisi” tehdä muiden mielestä.

      Täysin samaa mieltä, mitäs tää bloggaaminen olisi ilman keskustelua? Tavoitteenahan on nimenomaan tuoda oma näkemys esille ja kehottaa muitakin kertomaan asiasta oma mielipide ja sitten siihen voi ottaa kantaa jne = keskustelu!

  • Reply Jerry / Pako Arjesta lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 23:47

    Hienoa pohdintaa ja mielenkiintoisia näkökulmia :). Itsekin painiskelen vähän kaikenlaisten ”ongelmien” parissa blogin suhteen, mutta pitäisi muistaa, ettei tästä kannata oikeasti ottaa stressiä sen enempää. Nykyään kyllä stressaa lievästi myös se, kun ei ehdi lukea muiden blogejakaan x).

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 11:33

      Kiitos! (: Bloggaamistahan tää vaan on, ei kyllä kannata ottaa turhaa stressiä. Jos kirjoittaminen ei vaan kertakaikkiaan inspaa ja tuntuu pakkopullalta, niin blogiloma on paikallaan. Se on totta, pitäisi löytää aikaa omalle blogille ja sitten pitäisi vielä olla ahkerasti seuraamassa muissa blogeissa käytäviä keskusteluja. Tiukkaa tekee välillä, mutta ei sitä onneksi tarvitse joka paikkaan aina ehtiä. Sitten taas kun kun aikaa, niin kerkeää lukea toisten juttuja!

  • Reply Virpi / Täynnä tie on tarinoita lauantai, maaliskuu 21, 2015 at 23:57

    Hyvää pohdintaa täynnä oleva postaus! 🙂
    Minä takerruin myös tuohon ”täytepostaus” nimeen. Onhan se totta, että jokaisella varmasti on näitä ns. täytepostauksia blogissaan. Mutta missä menee täytepostauksen ja ”oikean postauksen” raja? Olen sitä mieltä, että se raja on hiuksenhieno. Se jotenkin tuli jo esiin, että täytepostauksena pidetään ikivanhan matkakertomuksen julkaisua, josta ei löydy enää mitään ns.tämän ajan tietoa. Vaikka kymmenkunta blogia kirjoittaisi tismalleen samasta kohteesta samoine nähtävyyksineen tai innostuisi ”kopioimaan aiheita” jostain toisesta blogista eivät ne ole täytepostauksia jos niissä ollaan ajanhermolla. Mutta kirjoitappa muistelmia 10 vuoden takaa tai jopa vanhempia, olet auttamatta pudonnut bloggarien ”eliitistä” 🙂
    Entä sitten kulttuurimatkat? Sana herättää helposti mielikuvia Milanosta, Pariisin taiteesta ym.vähintäänkin yhtä hienosta elämyksestä. Sitten postaus kertookin kesäteatterireissusta! Voi halleluja! Kutsuuko tämä ihminen itseään matkabloggaajaksi!? 😀 Haloo! Matkailua on myös kotimaanmatkailu erilaisine kulttuurielämyksineen. Teatterireissut tai vaikkapa patikointi luonnonhelmassa. Jotenkin kuitenkin uskallan väittää, että myös nämä menevät sinne ns. täytepostauksien kastiin. Paitsi jos kirjoitat hotelliarvostelun. Se taas on täysin eri asia! Minua on ärsyttänyt tämä ajatusmalli jo ennen tätä sinun postausta ja nyt oli oiva tilaisuus kommentoida tähän loistavaan aiheeseen josta kirjoitit.
    Summasummaarum, mielestäni jokaisella on oikeus kirjoittaa blogissaan itselleen tärkeistä reissuista, tallentaa ne muistoina ylös vaikkakin ne sitten vähän joskus tulisivat täytteeksi uusia tuoreita reissupostauksia odotellessa. Ja itse luen mielelläni sekä uusia että vanhoja reissukertomuksia. Kotimaasta ja ulkomailta. Ja myös sitä ”muuta höpinää” reissupostausten välillä. Mielestäni näistä muodostuu kirjoittajan persoonallisuus (juuri se mitä niin kovasti myös peräänkuulutamme täydellisessä blogissa), millaisista asioista hän tykkää, miten hän elää ja mitä muuta hän harrastaa kuin matkustamista. Toki yhdyn siihen mielipiteeseen, että matkablogin pitää olla selkeästi matkablogi! Mutta kyllä siihen mahtuu myös ne vanhat reissut, luontoretket ja kyläjuhlat, tietynlaisia ”elämysreissuja” nekin ovat! 🙂
    Huhhuh kun tuli pitkä kommentti! 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 11:41

      Hui miten pitkä kommentti. Pitää oikein kääriä hihat ja alkaa vastailemaan! 😀

      Oon samaa mieltä, et sen ns. täytepostauksen rajaa on vaikea löytää. Avainsana onkin varmasti se ajan hermoilla oleminen, kuten sanoit. Vanhoja juttuja saa ja tietenkin on suotakaavin kertoilla, mutta kunhan esittää asian nykyhetkeen sopivalla tavalla ja vaikka mielellään käsittelisi matkaa jostain tietystä näkökulmasta tai teemasta sellaisen päiväkirjamaisen päiväkohtaisen selostuksen sijaan. Toki sellaisiakin on hyviäkin, kunhan toteutus vain on jollain lailla puhuttava ja uutta keskustelua herättävä tai muuten vain nostalginen.

      Matkailuahan se kotimaanmatkailukin on. Oon aivan samaa mieltä sun summasummarumin kanssa! 😀 Jokainen tavallaan, olisi kauheaa jos jokainen matkablogi olisi täysin samanlainen.

  • Reply Teea / Curious Feet sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 01:03

    Täähän on loistava postaus. Hyviä ajatuksia 🙂

    Itsellä on vähän päinvastainen tilanne. Ideat (ja matkat) eivät lopu, joten juttuja on luonnoksissa jatkuvasti enemmän kuin saan ulos ja monesta jutusta jätän kirjoittamatta. Koska matkustan usein, niin enemmän tulee kirjoitettua niistä reissuista, vaikka luonnoksissa on jo reilusti yli vuoden pyörinyt juttuja matkailuun liittyvistä muistakin jutuista ja aina silloin tällöin saan ne julkaisukuntoon asti (eli lähinnä siis, että löydän hyvät kuvat). Olisihan tuota aikaa kirjoittaa, jokaiselle meistä annettu sama määrä, mutta se tarkoittaisi, että pitäisi tinkiä muista harrastuksista, kuten tästä matkustelusta, joten ei kiitos :). Mutta blogiurani alussa mietin kyllä välillä mistä kirjoitan reissujen välissä. Ja silloin tulikin kirjoitettua mielestäni välillä turhista jutuista (monet jutut olen myöhemmin poistanut haha). Mutta en siis missään nimessä viitannut äskeisellä lauseella tähän tekstiin tai mihinkään edellisiinkään! En muista lukeneeni sun blogista ns. täytetekstejä ja tosiaan, mitä sellaiset edes on?! Mun mielestä tämä teksti, kuten hyvin moni muukin matkakertomusten ulkopuolelta, liittyy matkailuunkin hyvin vahvasti, koska matkailu on hyvin laaja käsite. Ehkä pitäisi (en ole tätä mieltä, mutta jos muita häiritsee) sitten erotella matkablogit ja matkailublogit, vaikka ymmärrän kyllä Annaakin siinä, että matkabloggaajan pitää matkustaa. En välttämättä itsekään klikkaile vanhoja matkakertomuksia auki, ellen sitten ole pian matkustamassa samaan suuntaan ja toivo löytäväni jotain uutta tietoa. Ilmiöstä voi kuitenkin kirjoitella ilman reissaamistakin, ei asioiden tarvitse olla niin mustavalkoisia. Ja näitä reissujen ulkopuolisia tekstejä on todella kiva lukea, koska nämä ovat aina ajankohtaisia useimmille lukijoista, toisin kuin matkakertomukset usein.

    Palatakseni kirjoittamiseen, joskus tulee painettua enteriä vaikkei ole täysin tyytyväinen tekstiin ja sen fiilikseen. Kirjoitustyö ei ole ollut pakotettua kirjoitushetkellä (kirjoitan lähes aina ns. reaaliaikaisesti, mutta julkaisen usein myöhemmin), mutta jostain syystä myöhemmin koen, etten löydä tekstistä sitä jotain, mutten osaa muokatakaan. Silti sitä julkaisee, koska tarviiko kaiken ollakaan täydellistä? Ja varsinkin matkajutuissa on usein mukana myös faktoja, jotka saattavat kiinnostaa lukijaa, vaikka itse ei olisi tekstin laatuun täysin tyytyväinen (itsekin arvostan sekä fiiliksellä että asialinjalla kirjoitettuja tekstejä).

    Mitä taas tulee ns. kopioimiseen, niin siitä on ristiriitaisia ajatuksia, koska luulen, että joskus bloggaajat turhaan kuvittelevat toisten käyvän ”varkaissa”. Eihän mikään idea ole meidän omamme eikä varsinaisesti silloin muilta kopioitukaan. Saamme vaikutteita kaikkialta jatkuvasti ja usein nämä vaikutteet otamme elämäämme niin hiljaa, ettei sitä itse huomaa. Usein monilla bloggaajilla on myös samat ajatukset kirjoittaa vaikkapa lentopelosta, mutta yksi nyt vain ehtii ensin kirjoittamaan siitä. Joten jos sattuu kolmen päivän päästä julkaisemaan samasta aiheesta kirjoitetun tekstin, joka on niissä luonnoksissa seisonut kaksi viikkoa ennen toisen julkaisua, niin eihän se idea ole silloin sieltä ensiksi julkaisseelta bloggaajalta (vaikka hän näin ymmärrettävästi luuleekin) tullut eikä ns. varsinaisesti vaadi linkkaamista. Mutta en tarkoita sitä, etteikö kannata jakaa, ehdottomasti kannattaa (toisiamme vartenhan me täällä olemme) ihan muulloinkin ja jos idea on oikeasti tullut yhdeltä tietyltä ihmiseltä, niin se on ehdottomasti hyvien tapojen mukaista näin tehdä :). Sharing is caring on ihan totta. Jaan siis itse hyvin mielelläni muiden juttuja ja myös silloin kun toinen on kirjoittanut niistä kattavasti vaikka jo pidemmän aikaa sitten. Mutta en kyllä jaksa ottaa siitä paineita, että joka kerta pitäisi etsiä ja lukea monia satoja tuoreita postauksia, jos joku vaikka olisikin jo sattunut kirjoittamaan samasta asiasta äskettäin.

    Jopas näppäimistöni lauloi rönsyilevästi. Ajatuksia herättävä teksti siis, hyvä hyvä 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 11:53

      Tästä sun vastauksestahan saisi ihan oman postauksensa! 😀

      Sähän oot onnellisessa asemassa, jos reissuja on enemmän kuin aikaa kirjoittaa. Toki siinäkin tulee omat ongelmansa vastaan, niin kuin mainitsit. Just se, että sitten täytyy juttuaiheita karsia, eikä jää aikaa kehitellä muita postauksia kuin niitä reissujuttuja, jos kaikki reissut haluaa blogin puoelle ikuistaa. Mäkin tykkään lukea reissujen ulkopuolisiakin asioita matkablogeista, kunhan niissä on jokin linkitys matkailuun tai johonkin siihen liittyvään ajankohtaiseen ilmiöön.

      Tiedän tuon tunteen, että julkaisee postauksen, vaikka ei ole 100% tyytyväinen sen toteutukseen. Ajatus on esitetty, mutta jotenkin sen olisi voinut tehdä vielä valaisevammin ja paremmin, muttei tiedä mitä muuttaisi. Yhtäkään postausta en ole kuitenkaan julkaissut lukematta sitä useampaan kertaan läpi korjaillen ja viilaillen tekstiä uudelleen. Oon kyllä huomannut, että täytyy olla todella tarkkana tekstin muotoilun kanssa, että välttyy väärinkäsityksiltä.

      Aivan totta, ei ole yhtäkään aihetta, josta joku toinen ei olisi joskus jo ehtinyt kirjoittaa. Oon samaa mieltä siitä, että jokaista postausta kirjoitettaessa ei tarvitse käydä läpi netin syövereitä etsien mahdollisia aikaisempia kannanottoja asiaan, jotta voisi linkata samanaiheisen postauksen. Ainoastaan sitten, jos on selkeästi saanut sen inspiksen omaan tekstiinsä toisen omasta, on aihetta linkata. Maalaisjärki tässäkin toimii hyvin! 😀

      Kiva, että herätti ajatuksia! (:

  • Reply Susanna sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 01:43

    Hyvä aihe. En muista mistä luin mutta jossain blogissa joskus luki ettei matkablogia ”saisi”/kannattaisi pitää jos ei koko ajan matkustele, mielestäni se oli hölmö vinkki. Eihän kukaan perheellinen tai työssäkäyvä (jos ei etätyötä lasketa) voi olla matkustamassa 24/7 vuoden ympäri! mielestäni matkablogin pito ei vaadi sitä että on menossa 24/7, vaan voi kertoa myös vanhojen reissujen yksityiskohdista ja jakaa aiemmin otettuja kuvia kohtuudella. Tietysti kumminkin niin ettei julkaise tuhatta kertaa samoja vanhoja kuvia ettei käy tylsäksi.

    Onneksi voi kumminkin vapaasti valita mitä lukee ja mitä ei. Minua ei matkablogeissa miellytä ei sitten yhtään jos on vaan pelkkiä bikinikuvia ja shamppanjakuvia tai muita sellaisia, vaan haluan nähdä muitakin kuvia ja saada vinkkejä. Myös bloggaajan asennoituminen toisiin vaikuttaa joskus siihen mitä seuraan. On ihan ok jos joku haluaa sellaisia bikini ja allaskuvia jakaa esim. ystävilleen mutta matkailusta kiinnostuneena en koe että saisin mitään matkakohdevinkkejä irti jonkun toisen bikinikuvapostauksesta jossa on ehkä yksi lause tai pari jos sitäkään. Onneksi on kumminkin paljon hyviä (suomalaisia ja ulkomaisia) blogeja joissa kirjoitetaan muustakin kun vaan päivänä bikinityylistä allasbaarissa

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 12:24

      Niinpä, ei matkabloggaajalta voi vaatia jatkuvaa matkustelua – matka-aiheisia juttuja ja matkusteluun liittyvää muuta asiaa sitten kylläkin. Muakaan ei pahemmin säväytä muoti- ja kauneuspainotteiset matkablogit, jos se teksti ei selkeästi pyöri matkailun ympärillä. Muoti- ja kauneusblogit ovat sitten asia erikseen ja oma kategoriansa, joita niitäkin luen mielellään matkablogien lisäksi.

      Totta, jokainen varmasti löytää itseä kiinnostavat blogit ja jos jokin ei itteä miellytä, niin aina voi lopettaa blogin seuraamisen. On kyllä paljon paljon hyviä matkablogeja niin Suomessa kuin ulkomaillakin! (: Kiitos kommentista Susanna(:

  • Reply marikaw sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 11:06

    Mä stressasin sillon kun aloitin blogin, että tuleeko sitä postattua tarpeeksi usein. Nyt pidin vähän pakosta taukoa alkuvuonna kiireiden takia, ja huomasin, että ihan turha stressata. En saa tästä rahaa tai muuta, joten miksi turhaan stressata. Kirjoitan silloin kun ehdin ja inspiraatio tulee.

    Mä oon kanssa miettinyt noita ”täytepostauksia” mutta oon pyrkinyt pitämään kaikki postaukset matkailuun liittyvinä, joten koska määrittelen blogin matkablogiksi, kaikki matkailuun liittyvät on oikeita postauksia. 😀 Tai musta ei tunnu täytepostaukselta kirjoittaa jostain vanhasta matkasta, koska mun tekee mieli kirjoittaa siitä. Toisilla vanhat matkat on just ihan nounou.

    Tykkään kirjottaa positiivisia postauksia, mutta jos joku asia on oikeasti ollut huonoa niin kyllä kirjoitan siitä. Mulle itelleni blogit on enemmän sellasta hyvänmielenjuttua kun angstausta, joten tykkään lukea ja kirjoittaa iloisia juttuja. Ehkä pitäis tuoda enemmän niitä negatiivisiakin juttuja välillä, mutta kaikilla on oma tyyli.

    Mielenkiintoista pohdintaa tosiaan!

    • Reply Jenna / Journey Diary sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 12:30

      Joo se olisi sitten eri asia, jos tän bloggaamisen ottaisi työnä ja tästä saisi palkkaa. Onhan tän bloggaamisen ohella muutakin elämää. Stressaaminen on turhaa (:

      Munkin mielestä matka-aiheinen postaus matkablogissa on aina ihan ns. oikea postaus. Mä tykkään lukea vanhoista matkoista ja oon itekkin kirjotellut etenkin blogin alkuaikoina vanhoista reissuista. Toki oon oppinut tosi paljon bloggaamisesta ylipäätään, että tekisin kyllä nuo ihan ensimmäiset vanhat matkakertomukset vähä eri tavalla tänä päivänä. Mutta onhan sekin hyvä huomata, että on oppinut jotain (:

      Mä pyrin siihen, et kerron jokaisesta paikasta ja kokemuksesta rehellisen mielipiteeni – oli se sitten negatiivinen tai positiivinen. Tietenkin jokainen valitsee sen, mitä jättää blogissaan kertomatta ja esim. keskittyy vain niihin iloisiin juttuihin ja sekin on vain osa bloggaajan tyyliä ja persoonaa.

      Herättipäs tämä mielipiteitä laidasta laitaan, hyvä! Kiitos kommentista sullekkin Marika (:

  • Reply Elina | Vaihda vapaalle sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 14:09

    Hyvä aihe ja olet saanut valtavasti keskustelua aikaiseksi 🙂 Mulla on hieman päinvastaista ongelmaa eli pää on täynnä liikaa aiheita ja aikaa on liian vähän. Nytkin alkaa jo kevään reissut painaa kohta päälle ja edellisestä matkasta olisi vielä ties kuinka monta postausta tekemättä. Viime aikoina postaustahti on tipahtanut noin kerta viikkoon. Mielelläni postaisin useamminkin, mutta kun teen mielelläni pitkiä postauksia, niin aikaa niiden kirjoittamiseen ja kuvien käsittelemiseen menee aivan tuhottomasti.

    Myös mun mielestä matkabloggaajan ”pitää” matkustaa, mutta se kuinka paljon ja onko ne koti- vai ulkomaan matkoja, on jokaisen oma asia. Ja kyllä mielestäni matkablogissa saa kirjoittaa kaikesta muustakin sekä vanhoista matkoista. Itse kun en reissunpäältä oikeastaan edes halua postata, niin väkisinkin ne jutut tulee sitten jälkikädessä. Toistaiseksi kukaan ei ole vielä valittanut 😀

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, maaliskuu 23, 2015 at 18:57

      Kiitos! (: Yllätti kyllä mutkin tämä keskustelun määrä…

      Niin totta, voihan so ongelma olla noinkin päin! Yhteen postaukseen saa kyllä kulumaan ihan kiitettävästi aikaa, varsinkin jos pitkästi kirjoittelee. Mä oon ihan suosiolla tehnyt niin, että oon käsitellyt ja valkannut kuvat eri päivänä ja sitten vaan naputtelen tekstin ja lyön kuvat sekaan. Joskus toki joutuu tehdä koko homma alusta loppuun kuvien lisäämisestä lähtien, ja se todellakin vie iän ja terveyden…

      Oon samaa mieltä, mielipide asioista on paha muutenkin kiistellä. Jokainen tavallaan (: Mäkään en halua ”pilata” reissufiilistä tönöttämällä koneen ääressä, ennemmin teen postaukset sitten kotona rauhassa. Reissuja on muutenkin ihana fiilistellä jälkikäteen kirjoittamalla ja käsittelemällä matkakuvia.

      Kiitos kommentista (:

  • Reply Laura R. / Laura let's go -matkablogi sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 14:41

    Tosi hyvä postaus Jenna, thumbs up! Oon pitkälti samoilla linjoilla sun kanssa. Itelleni tärkeintä on mennä fiiliksen mukaan, harrastuksesta kun on kysymys ja ihmisiähän tässä vaan ollaan. Jos mulle tulee kolmen viikon postaustauko oman elämän kiireiden takia, niin sitten tulee. Jos sinä aikana joku lukija putoaa pois kelkasta siksi, koska en postaa tarpeeksi usein, niin sitten putoaa. Varmasti jäljelle jää niitä, joita mun jutut sitten oikeasti kiinnostaa.

    En diggaile itsekään kiiltokuvablogeista, enkä lue ite mitään liian siloteltuja blogeja. Tykkään aitoudesta ja elämänmakuisista tarinoista, ja sellaisia pyrin jakamaan itsekin. Välillä saatan syyllistyä varmaan jonkun mielestä liialliseen hehkuttamiseen, mutta minkäs teet jos fiilis on joskus 110-prosenttinen 😀 Oon kyllä kirjoittanut myös niistä hetkistä, kun kaikki ei ole mennyt ihan nappiin. Mutta totuushan on, että moni bloggaa positiivisesta näkökulmasta ja uskoakseni suurin osa lukijoistakin haluaa lukea mieluummin sellaisia juttuja kuin negatiivisia valitusvirsiä. Toki nimenomaan matkabloggaamisessa on muistettava, että kohteista pitää kirjoittaa totuudenmukaisesti eikä liian silotellusti, sillä postausten perusteella monet ihmiset tekevät omia matkakohdepäätöksiään. Tää liittyy mun mielestä myös bloggaamisen etiikkaan hyvin vahvasti.

    Mitä tulee siihen, että ei ole matkabloggaaja jos ei matkusta ulkomaille tyyliin vähintään viittä kertaa vuodessa niin… noh, jokaisella olkoon oma mielipiteensä siitä. Mut mielestä kotimaanmatkat on myös matkoja, vaikka suurimman huomion matkablogeissa usein saavatkin ulkomaille suuntautuvat reissut. Ja mulle sillä ei oo mitään väliä milloin reissu on reissattu, olkoon vaikka 10 vuotta sitten, mutta jos sieltä riittää mielenkiintoisia ja hauskoja tarinoita kerrottavaksi, niin miksei niistä voisi kirjoittaa 🙂

    Ps.Totaalirepeäminen tolle sopuli sialle antaa -heitolle :DDDDD

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, maaliskuu 23, 2015 at 19:14

      Kiitos paljon Laura! (:

      Joo eihän tämä niin vakavaa ole, että pitäisi postailla itsensä burn outin partaalle tai muutenkaan ottaa bloggaamisesta liikaa paineita, meidän harrastelijoiden ainakaan!

      Asioiden hehkuttamisessa ei ole mitään väärää! Kyllä sen huomaa, jos blogin kirjoittaja ei ole aito oma itsensä tai teksti on kuin jostain ostos-tv:stä ja kaikki on niin täydellistä jokaisessa postauksessa. Onneksi näitä tälläisiä matkablogeja ei Suomessa juurikaan ole (: Totta, matkabloggaajan pitää muistaa, et ihmiset saattaa tehdä omia reissupäätöksiään sen perusteella, mitä kohteesta kirjoittelee. Tietenkin kokemukset on aina subjektiivisia ja täysin totuudenmukaista kuvaa on mahdotonta välittää (eikä tarvitsekaan).

      Ehkä ideaalia olisi, jos kotimaan- ja ulkomaanmatkoja olis blogissa sopivassa suhteessa -pääpaino kuitenkin ulkomaanmatkoissa. Ei ainakaan nyt äkkiseltään tule mieleen yhtäkään matkablogia, jossa käsiteltäisiin pääasiassa kotimaanmatkailua – sitä yhtään vähättelemättä!

      Haha 😀

  • Reply Jepa Unelmatripillä sunnuntai, maaliskuu 22, 2015 at 17:55

    Ajatuksia herättävä postaus. Tuosta matkimisesta: en ole itse ainakaan koskaan huomannut, että joku olisi muka ”apinoinut” toiselta bloggaajalta tekstin. Kummallinen palaute tuollainen! 🙂

    Sen sijaan ymmärrän kyllä hyvin, että joitakin lukijoita varmasti ärsyttävät esimerkiksi blogeissa kiertävät haastepostaukset. Samaan aiheeseen kun tarttuu välillä niin moni lyhyen ajan sisällä, että lukijan näkökulmasta voi tuntua, että samaa tuubaa joutuu lukemaan jokaisesta blogista – näin kärjistettynä. 😀 Samoin saattavat rassata jopa samojen termien ja trendien vilinä blogista toiseen, esimerkkinä nyt vaikka se, että matkablogien perusteella jokainen pieni kävelylenkki taitaa nykyään olla ”haikkaamista”. Koiran kanssakaan ei varmaan enää kohta mennä lenkille, vaan ”haikille”. 🙂 Samahan se on kaikissa blogeissa ja mediassa: monesti jotkut aiheet ja asiat nousevat niin sanotusti pinnalle (sopuli-ilmiö) ja loppujen lopuksi joistakin lukijoista alkaa tuntua, että nyt tätä samaa aihetta / trendiä / hehkuttamista / mitävaan ei vain millään enää jaksaisi. Lukija voi onneksi lohduttautua sillä, että trendejä tulee ja menee.

    Noita niin sanottuja täytepostauksia ei minusta matkablogeissa oikeastaan ole. Tai siis kun en oikein tiedä, mitä tuolla täytepostauksella tarkoitetaan. Eihän kaikkia voi mitenkään miellyttää, joten osa postauksista on joidenkin lukijoiden mielestä aina turhia. Tästä ei minun mielestäni kannata stressata. Kuten Anna aiemmin kommentoikin, blogien lukeminen on vapaaehtoista. 🙂

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, maaliskuu 23, 2015 at 19:26

      Jep, tää vastailu näihin käy ihan työstä! 😀

      Samaa mieltä, ehkä tälläsen palautteen antajalle matkabloggaaminen on vierasta ja jotenkin päätyi sen takia tuollaiseen oivaltavaan johtopäätökseen, että toisten aiheista inspiroituminen on apinoimista… Toki siinä tapauksessa se onkin, jos tiedostaen esitetään toisen postausidea ikään kuin omana. Onneksi näitä ole ainakaan mulla tullut juurikaan vastaan!

      Toiset tykkää blogihaasteista, toiset ei. Mä kuulun tykkää-kerhoon! Hyvä huomio nuo vähän väliä nousevat ja hiipuvat trendit, jotka pyyhkäisee aina matkablogien läpi. Onhan ne tietyt trendit aina puhekielessäkin. Ymmärrän kyllä, että saman asian/sanan toistaminen voi alkaa tökkiä kun se tarpeeksi monta kertaa tulee vastaan.

      Itsekin yritin parhaani mukaan ymmärtää, että mikä se surullisen kuuluisan ”täytepostauksen” määritelmä on.. Ehkä sen joku anonyymi tulee vielä kertomaan 😀

      Kiitos paljon kommentista! (:

  • Reply Marie sunnuntai, maaliskuu 29, 2015 at 21:49

    Nyt en kaikkia kommenteja lukenut, mutta ajattelin antaa palautetta. Nimittäin sun 10 kuvan kuvahaaste oli huippu. Ja nähtävästi et pahastunut vaikka käänsin sen ruotsalaiselle maailmanympäripurjehdus bloggaajalle. Ja nyt kyseinen haaste kiertää jo useaa ruotsalaista blogia! Ja usea henkilö on kommentoinut, että yleensä en näihin haasteisiin osallistu, mutta tämä oli hauska. Vähä ehkä aiheen vierestä, mutta halusin antaa positiivista palautetta!

    • Reply Jenna / Journey Diary maanantai, maaliskuu 30, 2015 at 06:59

      Ei haitannut kyllä yhtään, että käänsit! Vähän kyllä yllätyin kun huomasin haasteen kulkevan ruotsalaisissa blogeissa, enpä olisi heti uskonut. Huippu juttu, kiitos paljon! (:

    Leave a Reply