Mitä enemmän matkustan, sitä pienemmäksi itseni tunnen. En ole nähnyt maailmasta vielä mitään, vaikka kuinka olen yrittänyt haalia muistoja mahdollisimman monesta paikasta mukaani. Pelkään, ettei aika ja resurssit riitä. Koko ajan on kiire näkemään, tuntemaan ja oppimaan lisää. Miksi ei voisi vain elää hetkessä ja olla onnellinen siitä, mitä on jo tähän mennessä nähnyt ja kokenut? 
Gdansk on paikka, jossa on helppo pysähtyä. Vanhassakaupungissa ei ole liikenneruuhkia tai piippaavia liikennevaloja eikä tunkeilevaa ihmismassaa, siellä kun ei ole koko liikennettä ylipäätään. Gdanskin nähtävyydet ovat kaikki kävelymatkan päästä toisistaan, joten julkisia ei tarvitse käyttää lainkaan lentokentälle siirtymistä lukuunottamatta. Stare Miaston kaduilla aika pysähtyy. Hansaliiton aikaisia koristeellisia rakennuksia katsellessa tuntuu, kuin olisi satojen vuosien päässä todellisuudesta – ainoastaan kirkonkellojen kilinä on muistuttamasta ohi lipuvasta ajasta.
Ei ole mahtavampaa tunnetta kuin se, että ei ole kiire mihinkään. Voi pysähtyä kahville tai jäätelölle mihin tahansa vastaan tulevaan houkuttelevaan paikkaan ja viipyä niin myöhään kuin huvittaa. Joka puolella on kauniita yksityiskohtia, kaiverruksia ja kultauksia niin paljon, ettei tiedä mihin pitäisi katsoa. Stare Miastolla ei vain voi kävellä ottamatta jatkuvasti kuvia, koska kaiken haluaisi ikuistaa. Olisi vapauttavaa kulkea ilman kameran hihnan painoa niskassa, mutta kyllä harmittaisi kotona, jos täältä ei olisi yhtäkään kuvaa.
Oon monta kertaa miettinyt, että mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi, jos en olisi ikinä matkustanut. Jos en olisi ikinä nähnyt tätäkään paikkaa. Ei tarvitse kuin matkustaa puolentoista tunnin lentomatkan päähän ja voi löytää edestään tälläisen maan, kulttuurin ja historian. Mulla on niin paljon näkemättä Euroopasta, puhumattakaan koko maapallosta. Lentokone ei ole vielä edes Suomen maan kamaralla, kun jo suunnittelen seuraavaa, edessä siintävää matkaa.
Gdanskin vanha keskusta on pinta-alaltaan pieni, joten epäilin sen pystyvän tarjoamaan hirveästi mitään uutta ja erilaista toisella käyntikerralla. Pelkäsin, ettemme saisi aikaa kulumaan. Miten vääristynyt ajattelutapa! Miksi tuollaisessa paikassa pitäisi saada aika kulumaan? Onko väärin vain nauttia kaikista kauniista asioista ja ympäröivästä tunnelmasta kiireettömästi vaellellen suuntaan, jonne nokka sattuu osoittamaan? Kyllä se aika kuluu ilman sen tietoista kuluttamistakin – valitettavasti.
Koska kadut ja nähtävyydet olivat tuttuja ennestään viime joulukuulta, näin tällä kertaa paikan uudesta kuvakulmasta ja kiinnitin huomiota asioihin, joita en ensimmäisellä kerralla huomannut. Kävin kahviloissa ja ravintoloissa, joissa en viimeksi käynyt, mutta oli myös kiva palata jo ennestään tutun ravintolan nurkkapöytään ja tilata sama hyväksi koettu burgeri. Tuntui hassulta, että tismalleen samassa paikassa istuin vajaa kolme kuukautta sitten syömässä tismalleen samaa hampurilaista – ja kokemus oli yhtä hyvä. Miksi oon aina vältellyt menemästä samoihin paikkoihin uudelleen?
Mitä kaikkea nuo kadut ovatkaan nähneet. Gdanskilla on monenkirjava historia ja ajan puremat ovatkin siellä yhä nähtävissä. Osa Gdanskin kivirakennuksista on 900 vuotta vanhoja. Täällä toinen maailmansotakin sai alkunsa Westerplattenin taistelussa vuonna 1939. Seuraavalla kerralla yhdistän Gdanskin reissuun vierailun Auschwitzissä.
Gdansk on yksi niistä liian monista paikoista, jonne lupaan palata vielä uudelleen. Aiemmin olin sitä mieltä, että on tuhlausta matkustaa samoihin paikkoihin kun löytyyhän niitä uusiakin. Nyt en voisi olla enempää eri mieltä! Parasta on mennä fiiliksen mukaan ilman mahdollisuuksien rajaamista. Jos kiireettömät aamut ja euron cappuccinot alkavat tuntua hyvältä idealta, miksen lähtisi Gdanskiin, koska sieltähän niitä kannattaa lähteä hakemaan.
En voi sille mitään, että reissujalkaa vipattaa jatkuvasti ja seuraava matka on aina mielessä hautumassa ennen edellisten matkapölyjen laskeutumista. Luulisi, että jonotukseen, odottamiseen sekä loputtomiin nousuihin ja laskuihin kyllästyisi, mutta ei näköjään. Lasken jo päiviä pääsiäiseen ja Berliinin kevääseen, mutta yritän parhaani mukaan myös nauttia tästä hetkestä kotona. Arki on ihanaa, kun tietää, että siitä voi välillä päästää irti.
Kai tän avautumisen pointti oli se, että eläkää hetkessä ja menkää ihmeessä Gdanskiin.
13 Comments
Munkin on vaikeaa päästää irti ajatuksesta, että samoihin paikkoihin matkustaminen on tuhlausta. 😀
Sama oli mulla kauan aikaa! 😀
Upeita kuvia – etenkin värikkäiden talojen tarjoama kontrasti harmaaseen taivaaseen on hieno näissä kuvissa!
Itsekin ihastuin Gdanskiin käydessämme siellä muutama vuosi sitten (kevällä).
Totta on maailmassa on niin paljon käymisen arvoisia paikkoja, että ihmisen elämä on vääjämättä liian lyhyt niiden kokemiseen. Olet kuitenkin juuri oikeassa siinä, että kannattaa keskittyä hetkessä elämiseen ja iloita kaikista niistä paikoista, joissa ehtii käydä. Ja vaikka kävisi useammankin kerran samassa paikassa – entäs’ sitten? Uuden paikan kokemisessa on oma juttunsa, mutta samalla tavalla myös tutun paikan ”uudelleenkokemisessa” on! 🙂
Kiitos! (: Keväällä ja kesällä Gdansk on varmasti parhaimmillaan!
Niinpä, ei matkailunkaan tarvitse olla suorittamista, jossa juostaan pää kolmantena jalkana uusiin kohteisiin vain, että saataisiin rasti ruutuun. Uusiin paikkoihin matkustaminen on jännittävämpää ja omalla tavalla hauskempaa, mutta samoihin paikkoihin matkustaminen mitään tuhlausta kuitenkaan ole, sitä on mun ollut vaikee ymmärtää aikaisemmin!
Mä mietin usein samaa, että maailmassa on liikaa näkemisen arvoisia paikkoja, eikä kaikkia varmasti ikinä pääsee näkemään :/ Mutta hyvin sanottu, että täytyy olla kiitollinen siitä, miten paljon on kuitenkin jo saanut reissata. Puola näyttää kivalta, ja sinne pääsisi varmasti halvalla käymään! 🙂
(: Kiva se kyllä onkin. Sinnehän pääsee pikkurahalla!
Jeee ihana postaus! Oon tässä pyöritellyt ajatusta että jos saan työpaikan ens viikolla, vien Markun Pariisiin. Kyllä, se olis mulle jo kolmas kerta kyseisessä cityssä mutta veikkaampa että se olis Markun kanssa reissattuna ihan erilainen ku äitin kanssa 😀 Minua ei kyllä haittaa lähteä samoihin kohteisiin uudelleen. Monet on vaan olleet niin sopivia ja upeita että niihin haluttaa uudelleen ja uudelleen. Pohjois-Norja varsinkin ^^
Kiitos Maarit! (: Voi ei, mä oon tässä jo 3 vuotta ootellut, et tuo mies veisi mut Pariisiin! 😀 Pohjois-Norjaan meidän oli tarkotus lähteä kesällä, mutta jää nyt nähtäväksi kun näitä muita extemporereissuja on tähän väliin ilmestynyt… Mekin ollaan Samin kans lähdössä taas Berliiniin, mutta minkäs teet kun siellä riittää näkemistä vähän enemmäin kuin kolmelle päivälle!
Näyttää ihanalta paikalta!
Minä olen matkustanut paljon samoissa paikoissa uudelleen. Monet ovat sitä vähän ehkä ihmetelleetkin, että etkös ole jo ollut siellä? 🙂 Silti voin sanoa, että jokainen kerta on ollut erilainen, vaikka paikka olisikin tuttu ja turvallinen. Tuttua paikkaa oppii katsomaan uusin silmin, näkemään eri asioita kuin edellisellä kerralla. Matkustaminen ei voi mielestäni koskaan missään tilanteessa olla ajan haaskausta! 🙂
Se on! (:
Samaa ihmettelyä oon kuullut itekin ja ollut myöskin ihmettelemässä itekin jos joku on lähtenyt vain huvin vuoksi samaan paikkaan. Se on kyllä totta, että jokainen kerta on kuitenkin erilainen. No tuossa viimesessä oot kyllä oikeessa!
Mahtava postaus, sä osaat kyllä kirjoittaa hyvin! 🙂 Gdanskissa voisin nämä kuvat nähtyäni lähteä käymään itsekin…
Voi kiitos Terhi! (: Joo sinne vaan!!
Ihana postaus, lähden toista kertaa Gdanskiin ensikuussa, tällä kertaa lapsuudenystävän kanssa. Edellinen reissu serkun kanssa, jota ei kiinnostanut museot, joten ne jäi käymättä. Tosin nähtävää on muutenkin, vaikka hän totesi, että Gdansk on niin nähty, kun pyysin uudelleen. Olen nyt tutkinut karttaa ja nähtävyyksiä ja totesin, että todella paljon on vielä mielenkiintoista nähtävää. Pitää myös nauttia vain olemisesta ja ihmettelemisestä, ei väkisin juosta paikasta toiseen.