Pohdintaa reilusta matkailusta #ReilutBlogit

Tänä päivänä puhutaan paljon kestävästä kehityksestä ja ympäristöystävällisyydestä, ilmastonmuutos kun sattuu olemaan kylmä fakta. Kestävän ja eettisen toiminnan kysymykset ulottuvat luonnollisesti myös matkailuun – kuinka matkailla paikallista kulttuuria kunnioittaen ja niin, että luontoa tulee kuormitettua mahdollisimman vähän? Jokin aika sitten koko matkablogigenren silmät kääntyivät selälleen, kun Tjäreborg julkaisi Instagram-tilillään lomaselfien huumattu tiikeri kainalossa. Kuva poistettiin nopeasti, mutta virhe oli jo tapahtunut. Tämän ajattelemattoman lipsahduksen ansiosta myös Iltalehti nosti kissan pöydälle ja sen seurauksena ainakin Aurinkomatkat poistivat retkivalikoimastaan eettisesti epäilyttävän eläinsafarin. Iltalehtikään ei jättänyt asiaa sikseen, vaan kannustaakin nyt matkailijoita ilmiantamaan lisää epäeettisiä eläinkohteita (linkki).IMG_1237

Sitä tulee helposti tehtyä eettisesti epäilyttäviä ja kestävän kehityksen vastaisia tekoja, jos ei vaan yksinkertaisesti tiedosta toimivansa väärin. En minäkään ole aina tiennyt, kuinka esimerkiksi elefantteja koulitaan järjestelmällisesti ja julmasti pienestä pitäen pakottamalla väkivalloin turistien ratsuiksi. Tulevasta reissukohteesta, sen tavoista ja kulttuurista sekä mahdollisista turistiretkistä olisikin tärkeä hankkia tietoa etukäteen. Kuten nähtyä; se, että suomalainen nimekäs matkailufirma on retken tarjoaja, ei suinkaan takaa sitä, että retken toteutus kattaisi reilun matkailun eettiset ehdot. Kaikki matkanjärjestäjätkään eivät ole automaattisesti vastuuntuntoisia, joten onkin tärkeää perehtyä etukäteen matkanjärjestäjien arvoihin ja ottaa selvää, kuinka nämä arvot toteutuvat käytännössä.

 Heidi in the Alps and other places –blogin Heidi (joka on sattumoisin Samin sisko :D) heitti mulle tämän #ReilutBlogit –haasteen, jossa tulee vastata seuraaviin reilua matkailua käsitteleviin kysymyksiin:

1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.
2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.IMG_0909-001 1. Valehtelisin jos väittäisin, että kestävän kehityksen periaatteet ohjaavat puhtaasti jokapäiväisen elämäni valintoja ja tekoja. Voisin esimerkiksi ostaa vaatteeni muualta kuin halpisketjuista ja kuluttaa vähemmän vettä rentoutuessa kuumassa suihkussa – listaa voisi jatkaa loputtomiin… Tämä #ReilutBlogit –tempaus onkin todella hyvä muistutus itselle, sillä tämä todella pistää miettimään omia kulutustottumuksiaan. Jo tämä haaste itsessään tukee reilua matkailua siinä mielessä, että asioita otetaan esille, niistä keskustellaan ja jaetaan omia kokemuksia aiheesta muille – näin myös lisäämme tietoisuutta reilun matkailun käsitteestä ja periaatteista.

 Pyrin niin matkoilla kuin kotonakin vähentämään turhaa jätettä. Me ei esimerkiksi huolita roskakoriin päätyviä mainoksia postiluukusta sisään. Olen myös kunnon natsi, mitä tulee valojen päällä pitämiseen turhaan. Porukoilla vieraillessa kierrän ympäri taloa sammuttelemassa valoja. Ollaan myös matkoilla tosi tarkkoja siitä, ettei mitkään valot tai laitteet jää päälle hotellihuoneesta lähtiessämme. Lisäksi me matkustamme todella harvoin huippusesongin aikana, tähän päätökseen tosin vaikuttaa myös oleellisesti matkan alhaisempi hinta sesongin ulkopuolella.IMG_4612

Paikallisen kulttuurin kunnioitus on tärkeä edellytys reilulle matkailulle. Ajattelen niin, että kun menen vieraaseen maahan, olen siellä paikallisten vieraana ja että maassa toimitaan maan tavalla. Esimerkiksi Arabiemiraattien Sharjahissa oli selkeät säännöt pukeutumisen ja käyttäytymisen suhteen, joten oli itsestäänselvää käyttää koko viikon polvet ja olkapäät peittäviä vaatteita hotellin alueen ulkopuolella sekä välttää miehen kanssa kävelemästä käsi kädessä julkisilla paikoilla ja olla juomatta alkoholia. Meillä on matkoilla tapana jättää tippiä hyvästä palvelusta, vaikka sitä ei käsi ojossa pyydettäisikään. On myös tärkeää suosia paikallisia palveluita ja yrityksiä – tästä syystä emme esimerkiksi valitse all inclusive –hotellia.DSCN1993

2.  Samin kanssa matkustellessa olen tottunut kävelemään paikasta a paikkaan b. Tämä sekä tukee kestävää kehitystä että mahdollistaa sellaisiin paikkoihin tutustumisen, joiden ohi vain normaalisti pyyhkäisisi taksilla tai muulla kulkupelillä. Näin ollaan eksytty moneen vierailun arvoiseen paikkaan aivan sattumalta. Joissain paikoissa tosin käveleminen ei ole vaihtoehto, mikäli kävelyväylät puuttuvat kokonaan tai käveleminen on muuten tehty hankalaksi. Käydään myös erittäin mielellämme kokeilemassa paikallisia ravintoloita ja palveluita, mutta usein myös kansainvälisissä ketjuravintoloissa tulee syötyä. Matkustamme usein pienellä budjetilla, joten sekin joskus suorastaan pakottaa suosimaan paikallisia palveluita. Esimerkiksi parturikäynti paikallisessa kampaamossa on kestävän kehityksen ohella jo itsessään kiinnostava ja mieleenpainuva matkakokemus. IMG_3665

Matkailu ei varmaankaan ole aivan 100% luonnonmukaista ja kestävää kehitystä tukevaa ikinä, mutta niitä hiilijalanjälkiä ja luonnon kuormitusta voi aina kuitenkin pyrkiä tietoisesti vähentämään. Yhden ihmisen tekemiset eivät yksistään maailman tilannetta muuta, mutta jos jokainen ihminen miettisi kohdallaan näitä valintoja ja loppujenlopuksi pieniä tekoja, olisi myönteinen vaikutus suuri. Aion itsekin tästä lähtien punnita vaihtoehtoja tarkemmin ja pyrkiä ottamaan eettiset asiat paremmin huomioon myös matkustellessani.

Haaste on kerennyt pyöriä blogeissa jonkun aikaa, enkä ole yhtään kartalla siitä, ketä on jo haastettu ja ketä ei. Haastankin kaikki ne, joita ei ole vielä haastettu!

Pysy kärryillä uusimmista postauksista blogin Facebook-sivun kautta! Mut löytää myös Instagramista nimellä @jennavaltari (:

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply