Paloja häämatkalta|Heritage Village, Abu Dhabi

IMG_8922Käytiin Arabiemiraattien reissulla myös Abu Dhabissa. Vierailtiin mm.  Sheikki Zayedin moskeijassa, josta teinkin jo aiemmin postauksen sekä vanhanajan perinnekylässä ja museossa, jossa ei valitettavasti saanut valokuvata. Abu Dhabissa oli juuri taivaalta tullut vettä kuin saavista, joten ilma oli astetta synkempi ja fläbärit jalassa sai suorastaan luistella kylän mutaisia teitä pitkin. Huvittavaa sinänsä, kun tuolla päin maailmaa sataa vettä sen 3-4 kertaa vuodessa. Tottakai meidän lomalla. IMG_8924-002Matkaan lähdettiin tuollaisella pirteällä menopelillä. Kuski oli ainakin vähintään yhtä pirtee, se vaan kaasutti jalankulkijoita päin suojatiellä eiköhänneväistä-tyylillä noteeraamatta meidän pelkääjän paikalla istuvan matkaoppaan kehotuksia ajaa hiljempaa. Oli ihan mielenkiintoista kuunnella näiden Ahmadin ja Mohammedin välistä sananvaihtoa kun molemmat puhuivat arabiaa eri murteilla (toinen kotoisin Pakistanista ja toinen Egyptistä) tajuamatta mitään mitä toinen yritti sanoa. Keskustelut käytiinkin loppupeleissä englanniksi. Juuri kun matkaopas oli saanut kulttuuriaan ja uskontoaan ylistävän puheensa päätökseen, pakistanilaiskuski viskasi auton ikkunasta ruokansa jämät ja roskat kadulle ja tokaisi vaan, että ”kyllä joku ne siivoaa”. Että se siitä niin kehutusta luonnon kunnioittamisesta…IMG_8843

Perinnekylän idea on siis havainnollistaa turisteille millaista elämää Arabiemiraateissa on eletty aikaa ennen sähköä ja säihkyviä metropoleja. Kylän yhteydessä oli myös museo, jossa oli ikiaikaisia esineitä, kuvia, kirjoja ja rahoja yms. Paikassa on nähtävillä kaikenlaisia eläimiä maatilan asukeista kameleihin, lapset ainakin tykkäisi tästä paikasta! Ite olin ainakin aina tenavana into piukeena menossa iskän kanssa kaikkiin maatalousnäyttelyihin. Iskä oli hetkeksi kääntänyt selkänsä ja mä olin kuulema sillä aikaa karannut lampaiden aitaukseen taputtelemaan lampaiden pyllyjä. IMG_8706IMG_8914IMG_8910-001IMG_8875IMG_8911IMG_8880Minä ja mun peukalo ja muinainen peili. Alempana taas näkyy kolme erilaista päivänasua, mikä on teidän suosikki? IMG_8877IMG_8797IMG_8798IMG_4579IMG_4577IMG_4575IMG_4556Tykkäsin siitä, että Heritage Village sijaitsee meren rannalla. Pääsinpäs upottamaan varpaani rantahiekkaan vielä tuon loman aikana! Sää olisi tosiaan voinut olla aurinkoisempi…IMG_8732IMG_4563IMG_8873-001Huomatkaa tuo vänkyrä pilvenpiirtäjä! Kyllä sattuivat ankat uiskentelmaan sopivalla kohdalla, huomasin vasta jälkeenpäin tuon rakennuksenkin päässeen kuvaan mukaan.IMG_4571IMG_4567Hiivin puun taakse vakoilemaan rannalla lötköttelevää citykania. Pikkujenna lammasaitauksessa -puoli otti musta vallan taas…

Lopulta siirryttiin pienen perinnekylän ulkopuolelle vähän isommalle kirkolle Abu Dhabiin vähän katselemaan paikkoja. Veden toisella puolella näkyy rakenteilla oleva Abu Dhabin sheikin palatsi. Luulis, että tuossa mahtuisi asumaan. IMG_4588IMG_8852Paluumatkalla pysähdyttiin huoltsikalla nappaamassa mukaan matkaevästä, että jaksoi taas istua ruuhkassa Sharjahiin asti. IMG_4609Sellanen retki se! Roadtripin aikana nähtiin myös ohimennen Abu Dhabin F1-rata ja Ferrari world, jotka ois olleet kyllä kova sana Samille nähdä vähän lähempääkin. Onpahan ainakin yksi syy palata joskus uudestaa tuonne Abu Dhabiin, tykkättiin siitä kyllä muutenkin kovasti!

Pysy kärryillä meidän menoista ja meiningeistä blogin Facebook-sivun ja mun Instagramin kautta! (:

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Jerry / Pako Arjesta lauantai, tammikuu 31, 2015 at 11:26

    Aikamoinen kontrasti noihin pilvenpiirtäjiin nähden. Ja täytyy myöntää, että aika ”reilua” käytöstä tuolta kuskilta :P.

    • Reply Journey Diary / Jenna lauantai, tammikuu 31, 2015 at 12:33

      Nojoo oli kyllä. Abu Dhabissa on muuten muutenkin tosi vähän pilvenpiirtäjiä verrattuna Dubaihin, vaikka se onkin Dubaita paljon rikkaampi emiraatti. Dubaissa rakennetaan niitä vaan rakentamisen ilosta ja nyt kun öljyrahatkin on loppuneet niin ne investoi turismin kautta pilvenpiirtäjiin…..

      Se kuski oli kyllä oikeesti aika symppis.. 😀 Sitä ei paljon kiinnostanu meidän matkaoppaan selitykset..

  • Reply Emmi lauantai, tammikuu 31, 2015 at 12:28

    Voi että ois kyllä siistiä päästä käymään tuolla Abu Dhabissa, kun on niin kivan näköstä! 🙂

    • Reply Journey Diary / Jenna lauantai, tammikuu 31, 2015 at 12:37

      Tuohan on tosiaan tuo tekaistu perinnekylä, oliskin koko paikka oikeesti ton näkönen.. 😀 Vaikka kyllähän tuossa vähän on kuvia ihan Abu Dhabistakin. Tykättiin mekin enemmän Abu Dhabista kuin Dubaista.. (:

  • Reply lena lauantai, tammikuu 31, 2015 at 13:07

    Haluaisin ehdottomasti Abu Dhabiin. 🙂 En tiedä paikasta juuri mitään (enkä Dubaistakaan juuri), oliko noilla paikoilla miten eroa? Oliko jommassa kummassa enemmän turisteja? Yritän vaihtaa lentoni niin maaliskuussa etttä saan koneen vaihdon sijaan stop overin Dubaissa, olisi kiva nähdä paikkaa edes päivän verran kun sitä kautta kuitenkin lennän 🙂

    • Reply Journey Diary / Jenna lauantai, tammikuu 31, 2015 at 13:24

      Dubailla ja Abu Dhabilla on paljon eroja. Abu Dhabi on pääemiraatti ja kaikista rikkain, mutta Dubai tulee hyvänä kakkosena. Abu Dhabissa on paljon vähemmän pilvenpiirtäjiä kuin Dubaissa, koska Dubaissa niitä rakennetaan ihan mielivaltaisesti joka paikkaan ilman kunnon syytäkään. Dubaissa asuu niin paljon muualta maailmalta tulleita, ettei turisteja ja paikallisia erota. Abu Dhabissa vähän paikallisempi tunnelma. Jos päivän vaan pysähdyt Dubaissa, niin mun mielestä ei kannata lähtee ajelemaan Abu Dhabiin (n. 150km) vaan käyttää kaikki aika hyödyksi Dubaissa ja käydä kattomassa esim kaikki must see turistinähtävyydet kuten Burj Khalifa ja Marina walkin esimerkiksi (: Ne kaikki saa kyllä päivässä kierrettyä metrolla.

  • Reply Minna sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 09:45

    Moskeija oli tosi mielenkiintoisen näköinen. Hiljenee jo pelkästä ulkokuoresta. Mutta voiko siellä hiljentyä ihan OIKEASTI? Vai meneekö keskittyminen kultauksien ihmettelyyn?

    • Reply Journey Diary / Jenna sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 10:32

      Ei siellä varmaan mitään uskonnollista toimintaa pidetä, luulen et pelkkiä turisteja varten koko pytinki.. Oli se kyllä vaikuttava rakennus!

  • Reply Heidi sunnuntai, helmikuu 1, 2015 at 22:56

    Oli varmaan kivaa nähdä myös, miten siellä on ennen eletty myös. Ja aika huima ero Dubain skylineen, kun vertaa noita rakennuksia. Heh, uskon, että Sami ois viettänyt siellä ferrarien kanssa vaikka koko päivän! 😀

    • Reply Journey Diary / Jenna maanantai, helmikuu 2, 2015 at 06:27

      Abu Dhabissa oli tosi vähän tosi korkeita pilvenpiirtäjiä, se tuntuki ihan pikkukaupungilta verrattuna Dubaihin vaikka Abu Dhabi onkin pääemiraatti ja paljon rikkaampi! Joo nii mäki uskon et ei sitä olis varmaan heti saanu sieltä pois :p

    Leave a Reply